Skip to main content

MATCH MAGAZINE VPS-IFK Mariehamn

Page 1

2 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Kalavelkoja maksamaan

Kuva/Bild: Taneli Jokela


3 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Alkukauden otteluruuhkan tuomat rasitukset ovat heijastuneet VPS:n pelaajiin hiukan jälkijunassa. Joukkueen pelaajarinki kapeni välillä uhkaavasti etenkin hyökkäyspäästä. Tällöin vastuu siirtyi uusille pelaajille, jotka saivat näyttää osaamistaan. Ongelmaksi tässä kohtaa nousi kuitenkin se, että vaihdossa ei ollut enää riittävästi vaihtoehtoja tietyille pelipaikoille tuomaan uutta virtaa kentälle. VPS-luotsi Olli Huttunen on kauden aikana useaan otteeseen korostanut vaihtopelaajien roolia pelin loppuhetkien taistelussa. Huttusen mukaan hän odottaa näiltä miehiltä uudenlaista panosta ja otetta peliin. - Vaihtomiesten tullessa kentälle on heidän tulemisensa näyttävä jollakin tavalla. Se näkyy esimerkiksi aktiivisuutena tai siinä, että saadaan lisää vaihtoehtoja peliin. Monesti pelaajat ovat väsyneitä, ja vaihtojen myötä saadaan sykettä tai vaarallisia hyökkäyksiä tuoreen pelaajan kautta, Huttunen kuvailee. - Miksi välillä ei ole tällaista vaikutusta saatu aikaan johtuu usein siitä, että meillä ei ole ollut niille pelipaikoille vaihtoehtoja, joihin me niitä olisimme tarvinneet. Esimerkiksi hyökkäyspäässä meillä ei ole ollut vaihdosta käytettävissä niitä oman pelipaikan pelaajia, vaan enemmänkin puolustavampia vaihtoehtoja, hän jatkaa. Huttunen nostaa esiin kaksi esimerkkipelaajaa, joidenka avulla VPS on saanut useaan otteeseen lisää hyökkäysvoimaa vaihtopenkiltä. - Grant Kerr on tullut nyt muutaman kerran vaihdosta ja heti on saatu uutta sykettä, syöttöjä linjan taakse ja hän on pistänyt muut pelaajat töihin. Sama on myös Jordan Seabrookin kanssa, sillä hänen kohdallaan vastustajat ovat varovaisempia tuoreen nopean miehen kanssa, päävalmentaja ilmoittaa. Vaihdot ovat useaan otteeseen myös pakottaneet valmennusjohdon tekemään pelipaikkavaihdoksia pelaajien kesken. Huttunen kertoo, että aina ei ole kyseessä ollut pakottava tarve, vaan vaihdoksilla on myös haluttu hakea uusin keinoin mahdollisuuksia parantaa omaa peliä. - Meillä on pelaajia, jotka kykenevät pelaamaan usealla eri pelipaikalla. Välillä se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi tappioasemassa haetaan uusia vaihtoehtoja ja hyökätään ryhmitystä muuttamalla. Tällä kaudella pelipaikkojen vaihdokset ovat välillä onnistuneet ja välillä eivät, Oka toteaa. Vastustajajoukkue IFK Mariehamn on myös joutunut viime aikoina tulemaan toimeen hyvin kapealla pelaajamateriaalilla. Huttunen uskoo, että juuri sen vuoksi maarianhaminalaisten kausi on ollut vaikea. - Kyllä se näkyy heidän pelaamisessaan, että siellä on paljon loukkaantumisia. He osaavat kyllä pelata, mistä osoituksena on edellisessä pelissä napattu voitto TPS:stä, Huttunen selostaa. IFK oli viime kaudella tyly vieras Hietalahdessa vietyään täyden pistepotin mukanaan kahteen otteeseen. Oka ei kuitenkaan tuijota vanhoja tilastoja liian tarkasti. - Meillä on kalavelkoja maksettavana heitä vastaan. Ensimmäisessä kohtaamisessa Hietalahdessa pelasimme todella hyvin, vaikka hävisimme kahdella maalilla, ja syksyn pelissä taas he pelasivat tosi hyvin voittaen meidät. Tilastoihin ei kannata liikaa tuijottaa, sillä työ voiton eteen on aina tehtävä jokaiseen otteluun uudelleen, hän päättää. Jari Kangasmäki


4 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Positiivisesti ja nöyrästi eteenpäin

Kuva/Bild: Juha Tamminen

Veikkausliigakausi 2013 on tähän mennessä ollut äärettömän tasainen, sillä piste-erot sarjataulukossa ovat hyvin pieniä. Eräs syy tähän on ollut useiden joukkueiden pelaaminen epätasaisesti läpi kauden. Yksi tällainen on ollut IFK Mariehamn, jonka peli on ollut tällä kaudella vuoristoratamaista aaltoliikettä.

Alkukaudesta joukkue napsi voittoja Petteri Forsellin johdolla, mutta hänen loukkaannuttuaan peli lähti alamäkeen. Välillä IFK näytti pystyvänsä nousemaan jaloilleen, mutta sitten HJK tarjosi kylmää kyytiä iskiessään pallon viidesti joukkueen verkkoon. Samalla alkoi viiden ottelun mittainen voitoton putki, joka päättyi vasta maanantaisessa pelissä TPS:ää vastaan. Tuokin kamppailu näytti pitkään päättyvän tasapeliin, mutta lopulta IFK onnistui iskemään kahdesti aivan toisen jakson lopussa. Voiton tuoma helpotus huokui joukkueen päävalmentaja Pekka Lyyskin kommenteista taiston tauottua. - Pelasimme ottelun erittäin hyvin, kylmästi ja viisaasti, ja sen myötä voitimme paljon kakkospalloja. Puolustuspeli toimi erittäin hyvin ja vaikka olisimme voineet olla vielä terävämpiä, olen tyytyväinen, Lyyski sanoi Veikkausliiga.comin haastattelussa. - Tästä voimme jatkaa nyt positiivisesti, tulos antoi meille tiettyä turvaa jatkoa ajatellen. Tästä vain jatketaan nöyrästi eteenpäin, Lyyski jatkoi. Etenkin, aiemmin lähes valloittamattomana linnakkeena pidetty, IFK:n kotikenttä Wiklöf Holding Arena on ollut tänä vuonna helppo paikka vierailla. IFK ei hävinnyt viime kaudella kotonaan kertaakaan, kun taas tänä vuonna tappioita

on tullut jo viisi. Näiden tappioiden joukkoon kuuluu myös kauden ensimmäinen kohtaaminen VPS:n ja IFK:n välillä, jolloin Vepsu nappasi voiton Jyrki Saranpään osumalla. Maarianhaminalaiset pääsivät tällä kaudella pelaamaan seurahistoriansa ensimmäisiä europelejä Azerbaidžanista kotoisin olevaa Inter Bakua vastaan. Ottelut toivat seuralle rahaa, mutta myös mukanaan Diego Assiksen ja Dever Orgillin loukkaantumiset. Samalla ne verottivat joukkueen huomiota Veikkausliigasta. IFK onkin joutunut lähtemään siirtomarkkinoille korvatakseen aukot avauskokoonpanossaan. Ensimmäisen hankintansa joukkue teki aivan hiljattain, kun brasilialainen hyökkäävä keskikenttäpelaaja Bernardo Ribeiron liittyi IFK:n ryhmään. Pienikokoinen ja näppärä Ribeiro on ehtinyt toistaiseksi pelata vasta yhden ottelun uuden seuransa väreissä, joten tottuminen uusiin joukkuekavereihin on vielä kesken. Seuran verkot ovat muutenkin vesillä, sillä etenkin hyökkääjän tontille maarianhaminalaiset etsivät korvaajaa myös loppukauden sivussa olevalle Orgillille. Valoa tunnelin päähän tuo Forsellin mahdollinen pelaaminen jo Vepsua vastaan. Jari Kangasmäki


5

KATSO TARJOUKSET www.starkki.fi

Ja alkaa tapahtua. Kivihaantie 2, 65300 Vaasa, puh. 093 541 4600. Avoinna ma-pe 7-19, la 9-15. Yrityspalvelu palvelee arkisin klo 8-16.

Our mission is precision Tarjoamme ratkaisuja teollisuuden tarpeisiin: • koneiden ja laitteiden järjestelmätoimitukset • suunnittelupalvelu • CNC-koneistus, -sorvaus, -jyrsintä • lasermerkintä (CO2 ja YAG-laser) • lasertyöstö • jäljitettävyysarkistointi

Koneluettelon löydät nettisivuiltamme www.tarkmet.fi Ari Kärjenmäki info@waasagraphics.fi

Tarkmet Oy

Toimitusjohtaja Gerbyntie 18-22 Puh. +358 50 570 6470 65230 Vaasa


6 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Joukkueparivertailu Jämförelse av lagpar VPS IFK Mariehamn Nykyinen sijoitus 3 5 Ottelut 21 21 Voitot 9 8 Tasapelit 5 4 Häviöt 7 9 Tehdyt maalit 21 29 Päästetyt maalit 21 35 Pisteet 32 28 Tämän kauden ottelut Pvm Ottelu Tulos..................Katsojia 2.6.2013 IFK Marieh.- VPS 0 - 1 ...................... 1321 Edellisten kausien ottelut Pvm Ottelu Tulos..................Katsojia 23.9.2012 VPS - IFK Marieh. 1 - 3 .................... 1766 7.7.2012 IFK Marieh. - VPS 0 - 0 .................... 1676 5.5.2012 VPS - IFK Marieh. 1 - 2 .................... 1386 13.10.2011 VPS - IFK Marieh. 1 - 1 .................... 1556 7.8.2011 IFK Marieh. - VPS 0 - 1 .................... 1319 29.5.2011 VPS - IFK Marieh. 1 - 0 .................... 1428

Maalipörssi - Målbörs VENÄLÄINEN Ilja KuPS....................................... 9 BRIGHT Kris IFK Mariehamn...................... 8 EMET Jonas FF Jaro.................................... 8. ORGILL Dever IFK Mariehamn...................... 8. SAVAGE Demba HJK......................................... 8. VÄYRYNEN Tim FC Honka................................ 8. KASTRATI Kastriot FC Honka................................ 7 RAFAEL FC Lahti.................................. 7 SIHVOLA Pekka MYPA..................................... 7 WINCHESTER Shahdon FF Jaro................................... 7

VPS pelaajat / spelare PARIKKA Jarno VPS......................................... 4 STRANDVALL SebastianVPS........................................ 4 AMEOBI Tomi VPS......................................... 3 SEABROOK Jordan VPS......................................... 3 BJÖRK Tony VPS......................................... 2 KOSKIMAA Ville VPS......................................... 2

IFK Mariehamn pelaajat / spelare BRIGHT Kris ORGILL Dever ASSIS Diefo

IFK Mariehamn...................... 8 IFK Mariehamn...................... 8 IFK Mariehamn...................... 4

Tehotilasto / Poängstatistik SAVAGE Demba HJK..................... 8 VENÄLÄINEN Ilja KuPS................... 9 ASSIS Diego IFK Mariehamn.. 4. BRIGHT Kris IFK Mariehamn.. 8 ORGIL Dever IFK Mariehamn...8 ZENELI Erfan HJK..................... 5 SIHVOLA Pekka MYPA..................7 STRANDVALL Sebastian VPS..................... 4 VÄYRYNEN Tim FC Honka............. 8 HELMKE Hendrik FF Jaro................. 4

5 3 8 3 3 6 4 6 2 6

13 12 12 11 11 11 11 10 10 10

VPS pelaajat / spelare STRANDVALL Sebastian VPS..................... 4 PARIKKA Jarno VPS...................... 4 SEABROOK Jordan VPS...................... 3

6 10 3 7 2 5

IFK Mariehamn pelaajat / spelare ASSIS Diego BRIGHT Kris

IFK Mariehamn.... 4 IFK Mariehamn.... 8

8 12 3 11

Leijonapörssi / Lejonbörsen KOSKIMAA Ville ASSIS Diego HELMKE Hendrik LAGERBLOM Pekka SIHVOLA Pekka

VPS....................................... 20 IFK Mariehamn.................... 19 FF Jaro.................................. 16 IFK Mariehamn.................... 15 MYPA................................... 15

VPS pelaajat / spelare KOSKIMAA Ville SILLANPÄÄ Henri

VPS....................................... 20 VPS......................................... 9

IFK Mariehamn pelaajat / spelare ASSIS Diego LAGERBLOM Pekka

IFK Mariehamn.................... 19 IFK Mariehamn.................... 15

Wasa


7

Vaasanpuistikko 18 Hallinkuja


8 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Hyvällä asenteella kentällä ja sen ulkopuolella

Jesper Engström edustaa kolmatta kauttaan Vaasan Palloseuraa. Nuoresta iästään huolimatta pelaajalle on ehtinyt kertyä jo runsaasti liigakokemusta. Tarkoituksena on kehittyä Olli Huttusen valmennuksessa vielä paremmaksi pelaajaksi. Miehen pelipaikka on vaihdellut vuosien aikana laitapuolustajan ja laitalinkin välillä, mutta tällä kaudella hän on löytänyt itsensä pääasiallisesti vasemman laitalinkin paikalta. Hän kertoo jutelleensa Huttusen kanssa siitä, kuinka hän voisi parantaa omaa peliään. Tuloksia on myös jo sillä saralla

saatu. - Olemme puhuneet Okan kanssa, että minun tulisi parantaa pallollista pelaamistani. Mielestäni olen onnistunut siinä jo jonkin verran, mutta vielä parannettavaa jäljellä, hän toteaa. 21-vuotias pelaaja sanoo olevansa tyytyväinen joukkueen kauden etenemiseen ja siihen, kuinka VPS on onnistunut saamaan otteluista kasaan aiempaa paremmin pisteitä. - Ihan hyvältä on kausi vaikuttanut. Joukkue on pysynyt lähes samana viime vuodesta ja pelimme on parantunut koko ajan. Pisteitä on kertynyt paljon enemmän kuin viime vuonna, Engström painottaa. Ensimmäisen Veikkausliigaosumansa Engström onnistui tekemään viime kauden syksyllä pelatussa ottelussa FC Lahtea vastaan. Mahdollisuuksia maalintekoon on sen jälkeenkin tullut, mutta vielä maalitili ei ole karttunut toisen


9 Kuva/Bild: Taneli Jokela

VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

osuman myötä. Halu maalintekoon on kuitenkin kova. - Yritän jokaisessa pelissä saada sen toisen maalin tehtyä ja toivon, että onnistuisin siinä vielä tällä kaudella, Hellnäs BK:n kasvatti ilmoittaa. ”Jeppe” on tullut vaasalaisyleisölle tutuksi kovasta työmoraalistaan ja hyvästä asenteestaan kentällä. Hän ei itse tiedä tarkalleen mistä asenne kumpuaa, mutta tietää sen merkityksen pelikentällä. - Kyllä se varmaan on sieltä junioripelivuosista peräisin. Muistaakseni koko sen ajan kun olen pelannut, niin olen ollut sellainen asennepelaaja. Teen samalla asenteella töitä koko ajan. Niin kuin treenaat niin myös pelaat, mies viestittää. Engströmin kautta on varjostanut vakava sairastuminen, sillä hänellä todettiin talvella Hodgkinin lymfooma eli imu-

solmukesyöpä. Sairastumisesta huolimatta hän on sitkeästi jaksanut olla mukana joukkueessa läpi kauden harjoitellen ja pelaten hoitojen sallimissa rajoissa. Engström kertoo, että uusimmat testitulokset hoidoista ovat olleet rohkaisevan positiivisia. - Uudet kuvat ovat tulleet, ja niiden mukaan hoidoissa on menty todella hyvin eteenpäin. Hoidot jatkuvat vielä varmuuden vuoksi parin kuukauden ajan, mutta tosiaan muuten on mennyt hyvin. Haluan kiittää kaikkia ihmisiä heidän osoittamastaan tuesta. Tuki on ollut myös yksi syy siinä, että olen jaksanut olla koko ajan mukana, Jeppe hymyilee. Jari Kangasmäki


10 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Dags att betala tillbaka

Kuva/Bild: Taneli Jokela

Påfrestningarna, som orsakats av det täta matchschemat, har speglats i VPS spelarna först lite på efterhand. Lagets spelartrupp blev emellanåt alarmerande smalt framförallt i anfallet. Ansvaret flyttades då på nya spelare, som fick visa sitt kunnande. Problemet här blev dock det att det inte längre fanns tillräckligt med alternativ att ta in till vissa positioner för att komma med ny energi.


11 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30 VPS-tränaren Olli Huttunen har flera gånger under säsongen lyft fram avbytarnas roll i matchernas slutkamp. Enligt Huttunen förväntar han sig en ny insats och tag i spelet av dessa män. - Då avbytarna kommer in så skall detta synas på något sätt. Det syns till exempel som aktivitet eller i det, att vi får mera alternativ i spelet. Ofta är spelarna trötta, och i och med byten så får vi energi eller farliga anfall i och med en fräsch spelare, beskriver Huttunen. - Varför vi ibland inte fått till en sådan här effekt beror på ofta på det, att vi inte har haft alternativ till de positionerna som vi skulle ha behövt. Till exempel i anfallet har vi inte haft egna spelpositionernas spelare i användning från bänken, utan mera försvarande alternativ, fortsätter han. Huttunen lyfter fram två exempelspelare med vars hjälp VPS har ett flertal gånger fått mera anfallskraft från bänken. - Grant Kerr har nu kommit in några gånger från bytet och vi har direkt fått ny energi, passningar bakom linjen och han har satt de andra spelarna att jobba. Samma är det med Jordan Seabrook, eftersom motståndarna är försiktigare med en fräsch snabb man, anmäler huvudtränaren. Bytena har ofta också ofta lett till att tränarstaben varit tvungna att göra positionsändringar mellan spelarna. Huttunen berättar, att det inte alltid varit frågan om ett tvingande behov, utan man har velat via byten söka nya alternativ till att

förbättra det egna spelet. - Vi har spelare, som kan spela på flera positioner. Ibland betyder det, att till exempel i ett underläge så söker man nya alternativ och anfaller genom att ändra på uppställningen. Denna säsong så har positionsändringarna lyckats ibland och ibland inte, konstaterar Oka. Motståndarlaget IFK Mariehamn har också hamnat att klara sig med en mycket smal spelartrupp på sistone. Huttunen tror att det är just därför som Mariehamns säsong har varit svår. - Det syns nog i deras spel, att det har varit många skador där. De kan nog spela, vilket bevisas av vinsten i förra matchen mot TPS, kommenterar Huttunen. IFK var ifjol en ohövlig gäst i Sandviken efter att man tog med sig fulla potten två gånger. Oka stirrar ändå inte för noga på gammal statistik. - Vi har skulder att betala tillbaka från förra säsongen. I det första mötet i Sandviken spelade vi mycket bra, även om vi förlorade med två mål, och i höstens match igen så spelade de mycket bra och vann över oss. Det lönar sig inte att stirra för mycket på statistiken, eftersom arbetet för en vinst måste göras på nytt till varje match, avslutar han. Jari Kangasmäki

Kiinteistöhuolto

Esa Vanhanen Oy Opistok atu 11, 6510 0 Vaasa,

www.kontio.fi

Martintie 3, 65610 Mustasaari puh. 050-0564085

een ku k ja ou tta J hvi a k

VAASAN TANSSIKOULU KIPINÄ VASA DANSSKOLAN KIPINÄ Korsholmanpuistikko 6-8 65100 VAASA WWW.TANSSIKIPINA.FI

Painotalo

Kaikilla mausteilla

ARKKITEHTITOIMISTO

AITOAHO & VILJANEN


12 Positivt och ödmjukt framåt

Kuva/Bild: Juha Tamminen

VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Veikkausligasäsongen 2013 har hittills varit otroligt jämn, eftersom poängskillnaderna i serietabellen är mycket små. En orsak till detta är det att flera lag spelat ojämnt genom säsongen. Ett sådant här lag har varit IFK Mariehamn, vars spel har varit en enda berg- och dalbana denna säsong. I början av säsong knep laget till sig poäng med Petteri Forsells ledning, men efter att han skadat sig så började spelet dala. Emellanåt såg det ut som att IFK skulle kunna stiga upp på fötterna, men sedan bjöd HJK på en kalldusch genom att skjuta bollen fem gånger i lagets mål. Samtidigt inleddes en fem matcher lång vinstfri svit, som avslutades i måndagens match mot TPS. Den kampen såg länge ut att sluta lika, men till sist så lyckades IFK näta två gånger helt i slutet på den andra halvleken. Lättnaden som kom i och med vinsten vällde fram ur huvudtränaren Pekka Lyyskis kommentarer efter att kampen slutat. - Vi spelade matchen mycket bra, kyligt och klokt, och i och med det så vann vi många andra bollar. Försvaret fungerade mycket bra och även om vi kunde ha varit vassare, så är jag nöjd, sade Lyyski i en intervju på Veikkausliiga.com. - Härifrån kan vi fortsätta positivt, resultatet gav oss en viss säkerhet med tanke på fortsättningen. Härifrån fortsätter vi ödmjukt framåt, fortsatte Lyyski. Framförallt IFK: hemmaplan Wiklöf Holding Arena, som förr ansågs vara ett ointagligt slott, har i år varit ett lätt ställe att gästa. IFK förlorade inte en enda gång förra säsongen på

hemmaplan, men i år så har man förlorat redan fem gånger. Till dessa förluster hör även säsongens första möte mellan VPS och IFK, då Vepsu vann med Jyrki Saranpääs mål. Mariehamnarna fick i år spela föreningens första euromatch mot Inter Baku från Azerbajdzjan. Lagen fick pengar från matcherna, men även Diego Assis och Dever Orgills skador. Samtidigt tog det bort en del av lagets koncentration på Veikkausligan. IFK har hamnat att börja kolla på transfermarknaden efter ersättare till hålen man har i startelvan. Den första värvningen gjorde laget nyss, då den brasilianska offensiva mittfältaren Bernardo Ribeiro anslöt sig till IFK trupp. Den lilla och skickliga Ribeiro har hittills endast hunnit spela en match i sitt nya lag, så han har inte hunnit bekanta sig helt och hållet med de nya lagkamraterna. Föreningens nät är annars och i vattnet, eftersom man söker framförallt efter en ny anfallare för att ersätta Dever Orgill, som är borta resten av säsongen. Ljus finns i ändan av tunneln då Forsell är kanske spelklar redan mot Vepsu. Jari Kangasmäki


13

Varastokatu 8

Varastokatu 65100 Vaasa 65100 Vaasa Puh. (06) 31282810 fax (06) 312 2839 Puh. (06) 312 2810 fax (06) 312 2839 Varastokatu 8 65100 Vaasa www.sa-sahko.fi

www.sa-sahko.fi

Puh. (06) 312 2810 fax (06) 312 2839 www.sa-sahko.fi


14 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

OTTELUOHJELMA VEIKKAUSLIIGA 2013

su 07.07. 18:30

VPS - FC Inter..........................1-2.

la 20.04. 16:00

TPS - VPS.................................0-1

pe 12.07. 18:30

HJK - VPS.................................3-0

su 28.04. 18:30

VPS - FC Honka........................0-0

pe 19.07. 20:00

VPS - MYPA..............................4-1

su 05.05. 18:30

VPS - RoPS...............................3-1

la 27.07.

16:00

FF Jaro - VPS............................2-1

to 09.05. 17:00

JJK - VPS..................................0-1.

ke 31.07. 18:30

VPS - FC Lahti..........................0-3

su 12.05. 18:30

VPS - KuPS...............................1-2

su 04.08. 18:30

VPS - IFK Mariehamn

pe 17.05. 18:30

FC Inter - VPS..........................0-0

su 11.08. 18:30

VPS - FC Lahti

to 23.05. 18:30

HJK - VPS.................................1-2

su 18.08. 18:30

TPS - VPS

su 26.05. 18:30

MYPA - VPS.............................3-0

su 25.08. 18:30

FC Honka - VPS

ke 29.05. 18:30

VPS - FF Jaro............................2-1

su 01.09. 18:30

VPS - RoPS

su 02.06. 18:30

IFK Mariehamn - VPS..............0-1

to 1 2.09.

JJK - VPS

to 13.06. 18:30

FC Lahti - VPS..........................0-2

ma 16.09.

VPS - KuPS

su 16.06. 18:30

VPS - TPS.................................0-0

pe 20.09.

FC Inter - VPS

ke 19.06. 18:30

VPS - FC Honka.........................1-1

su 29.09.

VPS - HJK

ma 24.06. 18:30

RoPS - VPS...............................0-0

su 06.10.

MYPA - VPS

to 27.06. 18:30

VPS - JJK..................................1-0.

su 20.10.

VPS - FF Jaro

su 30.06. 18:30

KuPS - VPS...............................1-0

la 26.10.

IFK Mariehamn - VPS


15

BERG TRADING

Hietasaarenkatu 13, 65100 Vaasa. Puh. 3179103 La 9­-14, ma-pe 9-17.30

www.tilifix.fi

OY HM PROFIILI AB PITKÄKATU 28-30 65100 VAASA WWW.MARTELA.FI


16 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

VPS

IFK Mariehamn

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 18 19 20 21 22 23 25 26 32

1 3 4 5 6 7 8 10 11 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 30 90

Janne Henriksson Atte Hoivala Ville Koskimaa Jesper Engström Antti Uimaniemi Cheyne Fowler Bamo Alfat Sebastian Strandvall Jarno Parikka Tony Björk Kuutti Mujunen Karl-Filip Eriksson Grant Kerr Patrik Lomski Karsten Smith Jyrki Saranpää Anthony Dafaa Jordan Seabrook Ville Luokkala Tomi Paananen Joonas Vahtera Miika Niemi Tomi Ameobi Niki Lammi Henri Sillanpää

Päävalmentaja/Chefstränare Olli Huttunen Valmentaja/Tränare Petri Vuorinen Maalivahtivalmentaja/Målvaktstränare Esa Kurki Joukkueenjohtaja/Lagledare Jouko Jokinen Huoltaja/Materialförvaltare Juha Grönholm Lääkäri/Läkare Petri Lehtonen Fysioterapeutti/Fysioterapeut Mika Kivelä

Laatua, tyylikkyyttä ja hyvää palvelua myös pelimiehille.

Otso Virtanen Niko Kukka Roger Thompson Dever Orgill Pekka Lagerblom Rezgar Amani Jani Lyyski Petteri Forsell Tommy Wirtanen Mattias Wiklöf Emil Andersson Robin Östlind Petteri Jokihaara Jarkko Värttö Alanzo Adlam Tomas Hradecky Simon Nurme Ekhiabhi Okodugha Kris Bright Johan Sundman Diego Assis Figueiredo Erik Lundberg Peter Enckelman Patrick Byskata

valmentaja/tränare Pekka Lyyski 2.valmentaja/ass.tränare Stefan Strömborg Joukkueenjohtaja/lagledare Peter Lundberg maalivahtivalmentaja/målvaktstränare Johan Sundman naprapaatti/naprapat Kristoffer Weckström lääkäri/läkare Kristian Eriksson ottelulääkäri/matchläkare Jonas In De Betou

PASSIKUVAT / PASSFOTON P DRO

IN!

Kauppapuistikko / Handelsesplanaden 10 6 5 1 0 0 Va a s a / Va s a

020 728 8420 fotoairaksinen.fi


17 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Sarjataulukko Sarjataulukko05.09.2011 01.08.2013 FC Honka HJK VPS FF Jaro IFK Mariehamn TPS KuPS RoPS MYPA FC Lahti FC Inter JJK

21 13 3 5 28-18 10 42 20 12 4 4 39-15 24 40 21 9 5 7 21-21 0 32 21 8 7 6 32-25 7 31 21 8 4 9 29-35 -6 28 19 7 6 6 21-21 0 27 21 7 5 9 23-23 0 26 21 7 5 9 18-19 -1 26 20 8 2 10 24-26 -2 26 21 7 3 11 18-28 -10 24 21 5 8 8 17-25 -8 23 21 4 6 11 17-31 -14 18

erotuomari / domare: Mattias Gestranius avustavat erotuomarit / assisterande domare:

Veikkausliiga / Tipsligan 22. kierros / omgången la/lör 3.8.

16:00

RoPS - FF Jaro

su/sön. 4.8.

16:00

KuPS - HJK

su/sön. 4.8.

18:30

FC Honka - FC Inter

su/sön. 4.8.

18:30

VPS - IFK Mariehamn

ma/mån. 5.8.

18:30

TPS - FC Lahti

ma/mån. 5.8.

18:30

JJK - MYPA

Seuraava kotiottelu Nästa hemmamatch

Riku Vihreävuori ja Timo Vuorinen 4. erotuomari / 4. domare: Juuso Saarela otteludelegaatti / matchdelegat: Pauli Hietamäki

VPS – FC Lahti Su 11.08. klo/kl. 18:30


18 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Kuntopuntari / Formkurvan 01.08.2013 1

2

3

4

5

6

7

8

9

10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26

FC Honka HJK VPS FF Jaro IFK Mariehamnn TPS KuPS MYPA RoPS FC Lahti FC Inter JJK voitto/vinst

Seura

tasapeli/oavgjort

tappio/förlust

Kotona

MK

Vieraissa

MV

Pisteet

HJK

3-0-0

7-1

2-1-0

2-9

16

FC Honka

3-0-0

7-2

2-0-1

2-5

15

FF Jaro

3-0-0

11-2

0-3-0

2-2

12

FC Lahti

2-0-1

5-2

1-0-2

9-5

9

RoPS

1-1-1

1-1

1-2-0

1-2

9

JJK

2-1-0

3-0

0-0-3

5-1

7

KuPS

2-0-1

3-2

0-1-2

4-2

7

IFK Mariehamn

1-1-1

3-4

1-0-2

5-4

7

FC Inter

0-3-0

3-3

1-0-2

4-2

6

MYPA

2-0-1

5-3

0-0-3

9-1

6

TPS

1-2-0

4-3

0-1-2

5-2

6

VPS

1-0-2

5-6

0-0-3

6-1

3

Kotona = Voitot, tasapelit ja häviöt kolmesta viimeistä kotiottelusta. MK = Maaleja kotona, näiden kolmen ottelun tehdyt ja päästetyt maalit. Vieraissa = Voitot, tasapelit ja häviöt kolmesta viimeisestä vierasottelusta. MV = Maaleja vieraissa, näiden kolmen ottelut tehdyt ja päästetyt maalit. Pisteet = Kolmen viimeisen koti- ja vierasottelun yhteenlasketut pisteet.


20 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Med bra attityd på planen och utanför den

Jesper Engström representerar Vaasan Palloseura för tredje säsongen. Trots sin unga ålder har spelaren fått mycket ligaerfarenhet redan. Meningen är att utvecklas till en ännu bättre spelare under Olli Huttunens ledning. Mannen spelposition har ändrats under åren mellan ytterback och ytter, men denna säsong har han framförallt fått spela vänsterback. Han berättar att han diskuterat med

Huttunen om det, hur han kunde förbättra sitt spel. Resultat har även kommit redan på den fronten. - Vi har diskuterat med Oka om, att jag borde förbättra mitt spel med boll. Jag anser att jag har lyckats till en del med det, men det finns ännu att förbättra, konstaterar han. Den 21-åriga spelaren säger att han är nöjd med hur lagets säsong har framskridit och med det, hur VPS har lyckats skrapa ihop bättre med poäng än tidigare. - Säsong har verkat helt bra. Laget är nästa samma som ifjol och vårt spel har förbättrats hela tiden. Poäng har vi tagit mycket mera än ifjol, betonar Engström. Sitt första Veikkausligamål lyckades Engström göra i matchen mot FC Lahti förra hösten. Möjligheter till målskytte har det kommit sedan dess, men än så länge har inte


21 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30 Kuva/Bild: Juha Tamminen

målsaldot ökat med ett andra mål. Viljan att göra mål är ändå hård. - Jag försöker få ett till mål gjort i varje match och jag hoppas, att jag skulle lyckas med det ännu i år, anmäler Hellnäs BK junioren. ”Jeppe” har blivit bekant för vasapubliken tack vare sin starka arbetsmoral och bra attityd på planen. Han vet inte själv varifrån den attityden kommer, men vet dess betydelse på planen. - Nog kommer det säkert från junioråren. Som jag kommer ihåg har jag hela den tiden jag spelat varit en sådan där attitydsspelare. Jag jobbar med samma attityd hela tiden. Så som du tränar så spelar du också, meddelar mannen. Engströms säsong har skuggats av en allvarlig skada, efter-

som man på vintern upptäckte att han har Hodgkins lymfom alltså cancer i lymfkörteln. Trots insjuknandet så har han segt orkat vara med laget genom hela säsongen spelandes och tränandes inom de gränser som behandlingen sätter. Engström berättar, att de nyaste testresultaten från behandlingen är uppmuntrande positiva. - De nya bilderna har kommit, och enligt dem har man gått mycket bra framåt i behandlingen. Behandlingarna fortsätter ännu för säkerhetsskull i några månader, men annars har det nog gått bra. Jag vill tacka alla människor som visat sitt stöd. Stödet har också varit en orsak till varför jag orkat vara med hela tiden, ler Jeppe. Jari Kangasmäki


22 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

VPS yhdeksäs Kai Pahlman-turnauksessa Vaasan Palloseuran juniorijoukkue osallistui viime viikonloppuna Oulussa pidettyyn Kai Pahlman-turnaukseen. Valtakunnallisessa C-junioreiden jalkapallon lopputurnauksessa oli karsintojen kautta mukana 16 poikajoukkuetta. VPS aloitti ottelulla KuPSia vastaan. VPS sai peliin hyvän alun joukkueen siirtyessä johtoon vain viiden minuutin pelin jälkeen. Vaaralliseksi erikoistilannejoukkueeksi tiedetty KuPS tasoitti kulmapotkusta vain varttia myöhemmin. Vepsu sai kylmän suihkun ennen taukoa vastustajan iskiessä toistamiseen. Toisella jaksolla ei maaleja enää nähty, joten VPS kärsi 1-2 -tappion avausottelussa. - Peli oli fyysistä taistelupeliä ilman liikoja hienouksia. Meidän pelissä oli jännitystä ja pallollinen rohkeus puuttui pelaajilta, valmentaja Jani Uotinen selostaa. VPS sai mainion alun ottelussa PK 35:tä vastaan. Raita siirtyi johtoon, kun peli oli ehtinyt vanhentua vain pari minuuttia. Iloa ei kauan kestänyt, sillä vastustaja teki kaksi maalia kahdeksassa minuutissa. Junioripelille tyypilliseen tapaan ottelun hallinta vaihteli läpi pelin, ja VPS pääsi takaisin kuskin paikalle tekemällä kaksi maalia ennen puoliaikaa. Johto ei kestänyt vastustajan tasoittaessa loppulukemiksi 3-3. - Painotimme puoliajalla puolustuspelin tärkeyttä. Se ei tuottanut tulosta, vaan PK 35 teki tasoituksen heti toisen puoliajan alkuun. Emme olleet tarpeeksi hereillä, ja se jäi kyllä harmittamaan, Uotinen toteaa. Alkulohkon päätöspelissä jatkopaikka ei ollut enää joukkueen käsissä, vaan VPS tarvitsi apuja myös muilta joukkueilta. Lopulta muiden otteluiden tuloksilla ei ollut merkitystä raidan kärsiessä selvän 6-0-tappion TPS:lle. Uotinen kertookin, että ottelussa ei nähty oikeastaan lainkaan onnistumisia joukkueelta. - He ampuivat kolme maalia heti avausjaksolla. Huolimatta vaihdoistamme he tekivät jälkimmäisen puoliajan alkupuolella kolme lisää, joten ei siinä jäänyt selittelyille sijaa. Alkulohko-otteluiden jälkeen pelaajat ja valmennus pitivät palaverin kasvattaakseen joukkueen itseluottamusta kohti otteluita sijoista 9-16. Ensimmäisessä kamppailussa vastaan astui PEPO/MP YJ. Maalittomana päättyneen peliajan jälkeen VPS oli varmempi rangaistuspotkuissa ja vei voiton. Vepsu hallitsi Uotisen mukaan peliä suvereenisti ansaiten voittonsa.

– Olimme selkeästi parempia, mutta tolpat vain kolisivat ja mistään ei mennyt sisään. Rankkareilla sitten onneksi kaikki onnistuivat. Peli oli meidän ensimmäinen ehjä kokonaisuutemme ja voitto oli pelaajille henkisesti erittäin tärkeä. Seuraavaksi joukkueen tie vei paikallisvastustaja SJK:ta vastaan. VPS oli aiemmin kaudella hävinnyt kahdesti seinäjokelaisille, mutta nyt oli toinen ääni kellossa. Joukkue sai alussa hienon vapaapotkumaalin, mutta SJK kuittasi tilanteen heti perään. Oman pelinsä uomiinsa saanut raita ei tästä hätkähtänyt vaan siirtyi nopeasti kahden maalin johtoon. Vastustaja tuli vahvasti toiselle jaksolle kaventaen pelin, mutta lopulta Vepsu upotti pallon kahdesti SJK:n verkkoon lopputuloksen ollessa 5-2. - Peli oli tosi tasaista aina 4-2-tilanteeseen asti ja SJK painoi kovaa päälle saaden hyviä tilanteita. Lopulta se meidän viides maalimme sitten katkaisi heidän kirinsä, valmentaja sanoo. Viimeisessä sijoitusottelussa vastustajaksi tuli FC Inter. Turkulaiset olivat kellistäneet viime vuoden turnauksessa VPS:n, mutta tällä kertaa oli Vepsun voiton aika. Jälleen nopea avausmaali vei VPS:n johtoon. Varmasti pelannut ryhmä latoi vielä kaksi palloa Interin verkkoon ja vei turnauksen yhdeksännen sijan 3-0-voitollaan. - Peli oli meiltä kokonaisuutena turnauksen paras. Pelaajat jaksoivat painaa loppuun asti, vaikka osalla oli paljon peliminuutteja jo takana, Uotinen painottaa. Joukkueen pelaajat saavuttivat turnauksessa myös menestystä yksilötasolla. - Samu Alanko voitti turnauksen maalipörssin tehtyään seitsemän maalia, joka on tosi hieno asia. Aleksi Pöntinen palkittiin vuorostaan meidän joukkueemme Fair Play-pelaajana, Uotinen viestittää. Hän toteaa, ettei voi olla liian pettynyt joukkueen saavuttamaan yhdeksänteen sijaan. Eväitä parempaan olisi voinut olla, mikäli joukkueella olisi ollut paikoitellen enemmän tuuria mukana. - Sija on sama kuin viime vuonna. Olimme alueemme parhaimmin sijoittunut seura, joten se on positiivinen juttu. Mielestäni sijoitus oli suurin piirtein oikeutettu. Olisimme ehkä voineet olla aavistuksen korkeammallakin, mutta toisaalta olimme ansaitusti paras 9-16 sijoituksista pelatessa, mies taustoittaa. Turnauksen tulokset on nähtävissä osoitteessa: http://www.kaipahlman2013.com/ Jari Kangasmäki


23 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30 Kuva/Bild: Minna Nurmela

VPS-j KAI PAHLMAN TURNAUKSESSA: Valtteri Tikkanen MV Miska Seppä Olli Katajamäki Mikke Järvinen Kasse Haavisto Riku Jääskä Kim Teräväinen Miikka Koski Samu Alanko Henri Arola Antonio Teca Henry Louko-99 Aleksi Pöntinen-99 Lassi Tammenpää-99 Joonas Vesaaja-99 Fabrice Gatambiye-00 Eeti Ämmälä -00 Valmennus Jani Uotinen,Harri Katajamäki MV Valmennus/huoltaja Mikko Salmelainen Joukkueenjohtaja Esa Rantamäki VPS-j OTTELUT TURNAUKSESSA: VPS-j – KuPS 1-2 (1-2) PK-35 – VPS-j 3-3 (2-3) TPS YJ – VPS-j 6-0 (3-0) PEPO/MP YJ – VPS-j 0-0 (0-9) rp 0-1 SJK-j – VPS-j 2-5 (1-3) VPS-j – FC Inter 3-0 (1-0)


24 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

GoPro Hero 3 alk. 259€

Kaupastamme löydät kamerat & tarvikkeet Multitronic Oy | www.multitronic.fi | (06) 319 7700 info@multitronic.fi | Korsholmanpuistikko 38, 65100 VAASA | Arkisin 9-17

Tarjous!


25

Paras tapa rakentaa - Bästa sättet att bygga

Asuntomyynti - Bostadsförsäljning  02071 58300


26 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

Kuva/Bild: Minna Nurmela

VPS nionde i Kai Pahlman turneringen

VPS juniorlag deltog under senaste veckoslut i årets upplaga av Kai Pahlman -turnering i Uleåborg. Efter kvalet deltog 16 lag i slutspelet. VPS inledde med match mot KuPS och fick en bra start då man tog ledningen direkt efter fem spelade minuter. KuPS var känt som ett farligt lag i specialsituationer och utjämnade efter en kvart tack vare en hörna. Just före paus kom kallduschen då KuPS tog ledningen. Då andra halvlek blev mållös, slutade matchen i en 2-1 förlust. - Matchen var full av närkamper utan finesser. Vi spände oss och vågade inte hålla i bollen, analyserar tränaren Jani Uotinen. Mot PK-35 fick man också en fin start då man gjorde öppningsmålet redan i andra matchminuten. Glädjen blev inte långvarig då motståndaren gjorde två mål inom 8 minuter.

Typiskt för en juniormatch var att vardera lagen hade hand om händelserna turvis. VPS dominerade efter att ha tagit ledningen före paus men PK lyckades med att utjämna och slutresultatet skrevs med siffrorna 3-3. - Vi betonade viktigheten av försvarsspelet under pausen men det hjälpte inte, då PK utjämnade direkt i början av den andra halvleken. Vi sov och det harmar nog efteråt, konstaterar Uotinen. I den sista matchen i gruppspelet var spelet om medaljerna inte längre i egna händer utan man behövde hjälp av andra lag. Sist och slutligen blev de övriga resultaten betydelselösa då man föll stort mot TPS med hela 6-0. Uotinen säger att i den matchen lyckades ingenting. - De gjorde tre mål under första halvlek. Trots att vi gjorde några byten lyckades de näta ytterligare tre mål i början av andra halvlek, vilket inte lämnar utrymme för förklaringar. Efter gruppspelet höll man en palaver för att förbättra självförtroendet inför matcherna om placeringarna 9-16. I den första placeringsmatchen mötte man PEPO/MP YJ. Efter en mållös kamp avgjordes matchen med straffar. VPS var säkrare


27 VPS - IFK Mariehamn 04.08. klo 18:30

VPS-j I KAI PAHLMAN TURNERING: Valtteri Tikkanen MV Miska Seppä Olli Katajamäki Mikke Järvinen Kasse Haavisto Riku Jääskä Kim Teräväinen Miikka Koski Samu Alanko Henri Arola Antonio Teca Henry Louko-99 Aleksi Pöntinen-99 Lassi Tammenpää-99 Joonas Vesaaja-99 Fabrice Gatambiye-00 Eeti Ämmälä -00 tränare Jani Uotinen, Harri Katajamäki MV-tränare/materialförvaltare Mikko Salmelainen Lagledare Esa Rantamäki VPS-j MATCHER I TURNERING: VPS-j – KuPS 1-2 (1-2) PK-35 – VPS-j 3-3 (2-3) TPS YJ – VPS-j 6-0 (3-0) PEPO/MP YJ – VPS-j 0-0 (0-9) rp 0-1 SJK-j – VPS-j 2-5 (1-3) VPS-j – FC Inter 3-0 (1-0)

och vann matchen. Enligt Uotinen var VPS det klart bättre laget och förtjänade segern. - Vi var helt suveräna, men fick inte in bollen trots flera stolpskott. Lyckligtvis satte alla in sina straffar. Matchen var i sin helhet en bra insats för vår del och mentalt sett var segern väldigt viktig. Sedan följde match mot lokalkonkurrenten SJK. VPS hade tidigare under säsongen förlorat två gånger mot SJK, men nu var det dags att vända på den sviten. VPS gjorde direkt ett härligt mål på en frispark, men SJK kvitterade. VPS fortsatte dock att dominera och gjorde ännu två mål före paus. SJK kom starkt in i matchen efter pausen men till slut vann VPS ändå med klara siffror 5-2. - Matchen var jämn ända till ställningen 4-2 och SJK tryckte på. Men efter 5-2 målet var matchen avgjord, säger Uotinen. I den sista placeringsmatchen mötte man FC Inter. Åbolaget hade i förra årets turnering vunnit över VPS, men denna gång var det VPS tur att besegra Åboborna. VPS gjorde igen ett snabbt ledningsmål och avslutade turneringen med en trygg seger med 3-0, vilket betydde en niondeplats i turneringen.

- Vår bästa match i hela turneringen. Killarna orkade ända till slut även om vissa av dem hade massor av spelminuter bakom sig, betonar Uotinen. Spelarna nådde framgång även på det personliga planet. - Samu Alanko vann turneringens målprotokoll med sju mål, vilket var jättetrevligt. Aleksi Pöntinen belönades med lagets Fair Play pris, berättar Uotinen. Han konstaterar att han inte kan vara besviken på nionde platsen. Det fanns möjligheter till en bättre placering om man skulle haft litet bättre tur i vissa matcher. - Placeringen var densamma som i fjol. Vi var bäst av lagen från vår region, vilket är positivt. Slutplaceringen var något så när rättvis. I och för sig kunde vi kanske ha kunnat nå en något bättre placering, men å andar sidan var vi bäst bland lagen mellan 9-16, analyserar Uotinen. Resultaten kan ses på http://www.kaipahlman2013.com Jari Kangasmäki


29 Rantojen kunnostus

Jarmo Määttä 0400 866 718

Café Uimala “Myös VPS ruokailee meillä” www.cafeuimala.fi

www.mikkotoivio.fi Lounas seisovasta pöydästä

www.tilifix.fi Rauhankatu 17, 65100 Vaasa www.mamaskitchen.fi

Vaasan Trukkihuolto Oy H Huollamme ja korjaamme trukit, pienkuormaajat ja siivouskoneet. p www.vaasantrukkihuolto.com w

Puh: 010 322 5200

100 95 75

25 5 0

Lunch från stående bord


31 UpCodeTM -the smart tag technology! UPC Center Gerbyntie 18, 65230 Vaasa, Finland Tel. +358 6 321 8000 info@upcode.fi

WWW.

.FI Koruja | Kelloja | Palkintoja Kultasepänliike O.Marin Oy Kauppapuistikko 23 06-3172880 Ma-Pe 10-17 • La 10-14 www.oskarmarin.fi

Tosifaneille.

Supportersplace.com

splace.com MATCH

Toimituskunta/Redaktion Jari Kangasmäki Stefan Nåhls Lauri Laaksonen

VPS Oy:n julkaisema otteluohjelma • Matchprogram publicerat av VPS Ab Jakelu 1 päivää ennen ottelua 60:ssä keskustan kahvilassa ja liikkeessä.

Taitto/Layout Taneli Jokela Antti Haarala Painos 5000 kpl/Upplaga 5000 st Paino/Tryckeri UPC-Print

Ilmoitusmyynti/ Annonsförsäljning: Eero Karhumäki 0400-663331 Raimo Kakkuri 044-0630613

Utdelning 1 dagar före matchen till 60 caféer och butiker i centrum.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
MATCH MAGAZINE VPS-IFK Mariehamn by Ammattilehti.fi - Issuu