1 minute read

Tehokas yhden miehen purkuyksikkö

Nordic Heavy Demolition Oy tekee purkutöitä eteläisen Suomen alueella Cat 336 GC -koneella, mikä on varusteltu monipuolisilla purkutyökaluilla.

Eteläisen Suomen alueella riittää purkutöitä paljon jatkossakin, joten aiemmin pitkään koneenkuljettajana toiminut Tuomo Pietarinen päätti lähteä yrittäjäksi.

Keuruulta kotoisin oleva ja pitkään Lohjan kupeessa Sammatissa asunut Tuomo Pietarinen on kokenut ammattilainen purkukoneen ohjaimissa: - Ajoin purkukonetta kahdenkymmenen vuoden ajan alan isojen toimijoiden palveluksessa kuten Purkupiha, Kuusakoski ja Delete. Siinä kertyi osaamista, kokemusta ja alan tuttuja melkoisesti, joten aloin miettimään oman yrityksen perustamista. Kartoitin mahdollisia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita, joita tuntui olevan tarjolla, mikä johti sitten Nordic Heavy Demolition Oy:n perustamiseen ja purkukonekalustoon investointiin.

Purkukone avaimet käteen -periaatteella

Saadakseen apua sopivan purkukoneen hankkimiseen Pietarinen otti yhteyttä Minimum Agentin Kalle Tuominiemeen. -Kallella on vahva osaaminen purkukoneissa ja laitteissa sekä ainutlaatuiset verkostot maailmalle. Saksasta löytyikin todella hienossa kunnossa ollut ja vähänajettu 36-tonninen Cat 336 GC kaivukone vuosimallia 2020 järkihintaan. Koneessa oli hyvä perusvarustus purkutöitä varten ja Minimum Agentin kautta se vielä varusteltiin Suomen olosuhteisiin mm. Steelwristin SQ80 -pikakiinnikkeellä. Avaimet käteen -toimitukseen sisältyi ihan kaikki rahoitusta myöten, mikä helpotti uuden yrittäjän matkaan lähtöä merkittävästi, kiittelee Pietarinen.

Nordic Heavy Demolitionin Cat 336 GC on todellinen yhden miehen tehokas purkuyksikkö. -Puomin päähän löytyy kaikki työkohteissa tarvittavat työkalut kuten pulveroija, seulakauha, vasara, routapiikki sekä erilaiset kourat ja kauhat. Pystyn hoitamaan hyvin erilaiset purkukohteet tehokkaasti ja sovitussa aikataulussa yrittäjän joustavalla asenteella, lupaa Pietarinen.

Hyvää yhteistyötä alan toimijoiden kanssa

Töitä uudelle koneelle on riittänyt hyvin ja tulevaisuuskin näyttää valoisalle. -Varsinkin pääkaupunkiseudulla purettavaa riittää, kun vanhoja rakennuksia poistetaan uusien alta. Teen lähinnä aliurakointia hyville yhteistyökumppaneille kuten Sparal Oy ja Euroraivaus Oy, joiden isommissa kohteissa hoidan tietyn osan projektista. Ja toki hoidan purkutöitä myös suoraan, joten kannattaa soitella 040 356 7942 jos on tarvetta luotettavalle ja osaavalle purkamiselle, ilmoittaa Tuomo Pietarinen.

- Minimum Agent järjesti tämän purkukoneen avaimet käteen -periaatteella, mikä helpotti uuden yrittäjän matkaan lähtöä merkittävästi, kiittelee Tuomo Pietarinen.

Juhannuksen alla Nordic Heavy Demolition oli Helsingissä Pakilassa koulurakennuksen purkutyömaalla Sparal Oy:n aliurakoitsijana, jonka kanssa tehdään hyvää yhteistyötä.

This article is from: