
2 minute read
Bröderna Nygård Ab Oy – Monipuolinen osaaja
MONIPUOLINEN OSAAJA
Bröderna Nygård Ab Oy urakoi yli 20 koneen voimin Oravaisista käsin pääosin vanhan Vaasan läänin alueella. Erikoisosaamista löytyy maanrakennustöihin niin maalla kuin merelläkin.
Veljekset Klaus ja Glenn Nygård perustivat nimeään kantavan Bröderna Nygård Ab Oy maanrakennusyrityksen vuonna 1992. Myös isä-Helge oli vahvasti mukana ja hän on edelleen auttamassa päivittäisessä tekemisessä. - Perheemme oli alkujaan erikoistunut maanviljelyyn, mutta maanrakennusyrityksen perustamisen myötä maatalouspuoli on jäänyt vähemmälle ja kaikki pellot ovat tänä päivänä vuokrattu eteenpäin, kertoo Glenn Nygård.
Pienestä yrityksestä on vuosien aikana kasvanut iso maanrakennusyritys. - Kun aloitimme, meillä oli yksi kuorma-auto ja James MP92 kaivinkone. Töiden lisääntyessä olemme tasaisesti kasvattaneet kalustomääräämme ja tällä hetkellä meillä on pelkästään kaivinkoneita 21 kappaletta ja useita kuorma-autoja niin maa-ainesten kuljetukseen kuin kaluston liikuttamiseen. Lisäksi löytyy erikoiskalustoa mm. linjatöihin. Työntekijöitä meillä on vakituisesti 15 ja sesonkiaikoina määrä nousee isommaksi.
URAKOINTIA MAALLA JA MERELLÄ
Pohjanmaan rannikolla, Oravaisissa, sijaitseva yritys tekee maanrakennustöitä pääasiassa vanhan Vaasan läänin alueella. - Rannikon alue on meidän ydinaluetta, mutta urakoita on välillä myös kauempana. Nyt pihassa olevat Kobelcot odottavat lastausta ja kuljetusta työmaalle Ruotsin puolelle, joten teemme töitä siellä missä tarvitaan, toteaa Nygård.
Usein puhutaan monipuolisista osaajista ja Nygårdit ovat to-
Bröderna Nygård Ab Oy:n Glenn (vas.) ja Klaus Nygård sekä KH-Koneiden myyjä Aki Tuominen yhteiskuvassa. Taustalla Ruotsiin lähtöä odottamassa kolme Kobelcon konetta, joista keskimmäinen, Kobelco SK230SRLC-5 on saapunut juuri kalustovahvuuteen.

Erikoisvarusteltu Kobelco SK210LC-10 ruoppaustöissä merellä Vaasan edustalla Sundomissa.

Bröderna Nygård Ab Oy hankki ensimmäisen Kobelcon vuonna 2001.SK210LC-6 on kestänyt hyvin parinkymmenen vuoden työt ja kone on edelleen täydessä iskussa ja jokapäiväisessä työssä mukana.
dellakin sitä. Perinteisten maanrakennustöiden lisäksi he tekevät paljon kaapeleiden kaivuutöitä, linjarakennustöitä ja erikoisempana on merellä lautan päältä tehtävät työt. - Meillä on käytössä merihyväksytyt lautat, joiden avulla koneiden kanssa päästään työskentelemään rannikolla mereltä käsin. Teemme muun muassa merikaapelointia, vedenalaistalouhintaa, kanavien tekoa ja rantojen ruoppauksia.
Lauttatöissä on myös yksi yrityksen Kobelcoista, SK210LC-10 kaivinkone. - Kobelco on erikoisvarusteltu mm. suoraan koneen sisältä säädettävillä ja ohjattavilla tukijaloilla, lautanajolla ja lisäksi koneen 3D-laitteen sensorit on suojattu vesitiivein laatikoin. Erikoistyöt vaativat erikoistyökalut, joten olemme kehittäneet ja valmistaneet mm. omia kauha-, poraus- ja lisälaiteratkaisuja, joita ei suoraan kaupan hyllystä saa.
ENSIMMÄINEN KOBELCO TALOON VUONNA 2001 Kobelco on tuttu merkki Nygårdeille jo lähes 20 vuoden ajalta. - Ensimmäinen Kobelco (SK210LC-6) hankittiin Pakkalan Matilta vuonna 2001 ja kone on muuten vieläkin täyspäiväisessä käytössä. Siitä saakka Japanilainen Kobelco on kuulunut vahvana merkkinä konevalikoimaamme vihreässä ja keltaisessa värissä. Uusin SK230SRLC-5 saapui juuri pihaan ja on valmiina työmaalle lähtöön.
Tällä hetkellä talossa on kuusi vihreää Kobelcoa kokoluokissa 2,8 – 30 tonnia. - Kobelco on osoittautunut meidän töihin oikeaksi laitteeksi ja se sopii hyvin käteen. Sillä on helppo kaivaa ja kone kestää käytössä, ei tarvitse kuin tankata ja ajaa.
Koneen huolloista vastaa Kobelco Centerin Seinäjoen toimipiste. - Huoltomies Antero Hytönen käy koneitamme huoltamassa joko täällä meillä, suoraan työmaalla tai tarvittaessa viemme koneet Seinäjoelle. Palvelu pelaa joustavasti ja hyvin olemme saaneet sovitettua aikataulut meidän töiden mukaan. Antero on tekijämies, joka on huoltojen lisäksi auttanut meitä koneidemme erikoisvarusteluissa, toteaa Nygård lopuksi.