1 minute read

Lippulaivan Alkoon

Uuden kauppakeskus

Lippulaivan Alkossa käy Espoonlahden asukkaita ruokajuomaostoksillaan. Aika näyttää, tuoko metro sinne asiakkaita myös muualta.

Espooseen rakennetun uuden uljaan Lippulaiva-kauppakeskuksen Alko avattiin viime keväänä. Myymälän tilat ovat nyt paljon suuremmat kuin tilapäiskäytössä olleessa Pikkulaivan Alkossa, joten valikoimakin on laajentunut melkoisesti.

”Vanhat tutut asiakkaamme lähiseuduilta ovat löytäneet meidät täältä uudesta liikkeestä ja kiittelevät laajentunutta valikoimaamme”, kertoo palvelumestari Mia Verho.

Viinit ovat espoolaisasiakkaiden selvästi suosituin juomaryhmä, mutta olutkin on alkanut kiinnostaa valikoiman laajennuttua. Juomasuosituksia kysellään etenkin sesongin herkuille, kuten juuri nyt simpukoille ja madekeitolle. Sushi on kestosuosikki ympäri vuoden.

”Juttelemme asiakkaidemme kanssa hyvästä ruuasta sekä juomasta ja annamme mielellämme juomasuosituksia. Saammepa joskus itsekin vinkkejä ja ruokareseptejä”, Verho sanoo.

Länsimetro aloitti joulukuussa liikennöinnin Helsingistä Espoonlahteen asti, ja uuden metroaseman sisäänkäynnit vievät suoraan Lippulaivaan. Samaan yhteyteen rakennettiin Espoonlahden bussiterminaali, joten työmatkalaisilla ja metron käyttäjillä on nyt helppoa asioida Lippulaivan Alkossa.

”Myymälämme on kuin Espoon kyläkauppa, johon jokaisen on helppo tulla. Tervetuloa palveltavaksi kaikki uudetkin asiakkaat”, Verho hihkaisee.

Lippulaivan Alko Espoossa. Henkilökuntaa 15

Missä

Espoonlahti on Espoon kaupunginosa, johon kuuluvat myös Kivenlahti ja Laurinlahti. Espoonlahti on saanut nimensä samannimisestä vesistöstä.

Kuriositeetti

Länsimetron uusin asema sijaitsee kauppakeskus Lippulaivan yhteydessä.

02 Alko.fi palvelee milloin vain Etiketin reseptit ja juomavinkit sekä paljon muuta – verkossa.

03

Tervetuloa! Lippulaivan Alko palvelee asiakkaita uuden länsimetropysäkin varrella Espoonlahdessa.

08 trendit Edullista, ekologista, monimuotoista: katsaus juomamaailman trendeihin 2023.

This article is from: