Skip to main content

Koskela 2019-2020

Page 1

Koskela opisto

Opetusohjelma kevät 2020

KOSKELA OPISTO

Setlementti


OPETUSOHJELMA kevät 2020 Hyvä lukija!

Keskellä vuodenvaihteen kiireitä on hyvä käyttää hetki aikaa keväästä haaveiluun. Muutama viikko, ja olemme jo uudessa vuodessa. Uusi vuosi siintää edessä täynnä kaikkia uusia mahdollisuuksia. Uusi vuosi on uuden alku, sanotaan. Koskela opisto tarjoaa mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen sekä työelämässä että työelämän ulkopuolella oleville. Koskela opiston opintotarjonta luo mahdollisuuden hyvin monenlaiseen tapaan oppia: harrastamisen ja mielihyvän kautta, tanssien, laulaen, soittaen , kirjoittaen ja kuunnellen. Itse tehden tai toisen tekemisestä oppien. Koskelan kevään esitettä tutkiessasi voit miettiä mikä olisi sinulle hyvä tapa oppia, ja mitä uutta haluaisit oppia. Koskela opiston asiakasraati aloitti toimintansa keväällä, ja olemme kuunnelleet heidän palautettaan herkällä korvalla. Heidän toiveestaan olemme tulevana keväänä laittaneet tarjolle mm. lähiseuturetkeilyä, nojatuolimatkailua ja kuoron, johon kuka vain voi tulla mukaan. Olemme panostaneet tulevana keväänä myös tehtäväämme tarjota kuntalaisille yhdenvertainen mahdollisuus saada tietoa aiheista, jotka koskettavat meitä kaikkia ja auttavat selviytymään arjessa. Tarjolla on liki kolmekymmentä erilaista luentoa, koulutusta ja infotilaisuutta, maksutta. Tietoa on tarjolla luentosarjan verran arjen hyvinvointiin liittyvistä aiheista kuten oppimisvalmiudesta, työhyvinvoinnista ja henkisestä jaksamisesta. Tarjoamme myös edelleen maksuttoman mahdollisuuden oppia käyttämään älylaitteita ja niihin liittyvää sosiaalista mediaa. Myös somemaailmaan liittyvistä lieveilmiöistä kuten nettikauppahuijauksista on tarjolla luento. Koskela opisto on myös kestävän kehityksen oppilaitos, ja haluamme omalta osaltamme olla mukana oppimassa ja ohjaamassa meitä itse kutakin arjen valinnoissa ja toiminnoissa kestävään elämäntapaan. Keväällä järjestämme näissä merkeissä kierrätysiltoja, joissa voi korjata ja kompostoida, ja tutustua jätteiden lajitteluun sekä ekologisiin siivoustuotteisiin. Ja yksi mahdollisuus valita ekologinen vaihtoehto matkailuun on tulla nojatuolimatkailun kurssille, siinä ei päästöjä synny. Tätä nykyä Koskela opisto on paikka, jossa on ympäri vuoden (heinäkuuta lukuun ottamatta) koulutustoimintaa. Meillä on myös opetusryhmiä, joissa opiskellaan joka arkipäivä liki ympäri vuoden. Koskela on myös paikka, jossa lähes kaikki Äänekoskelle muuttaneet maahanmuuttajat, olivatpa he tulleet työn, parisuhteen, pakolaisuuden tai minkä muun syyn vuoksi tahansa saavat ensi kontaktinsa suomen kieleen ja kulttuuriin. Koskela opiston puolesta olen kiitollinen siitä, että saamme tehdä näin merkittävää työtä täällä Äänekoskella, palvella ihmisiä ja kannustaa ja tarjota mahdollisuuksia oppimaan ja opiskelemaan. Hyvää ja rauhallista joulunodotusta kaikille ja tervetuloa mukaan Koskela opiston kevääseen!

Koskela opisto on Koskelan Setlementti ry:n ylläpitämä vapaan sivistystyön oppilaitos joka tarjoaa sekä kansalais- että kansanopistokoulutusta. Opetus on kaikille avointa ja koulutuksia on tarjolla ympäri vuoden.

www.koskelansetlementti.net

ILMOITTAUTUMINEN

ILMOITTAUTUMINEN ALKAA MA 2.12.2019 klo 12.00

Ilmoittautua voi:

• verkkoilmoittautumisen kautta: www.koskelansetlementti.net • puhelimitse: puh. 0400 115366 • käymällä opiston asiakasneuvonnassa: Rautatienkatu 25, Äänekoski Huom! Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli kurssille tuloa ei peruta vähintään viisi päivää ennen kurssin alkua, laskutetaan kurssimaksusta puolet. Ilmoittautumista ei voi tehdä eikä perua tekstiviestillä. Lyhytkurssien toteutumisen vahvistetaan tekstiviestillä noin viikkoa ennen kurssin alkamista. Kurssien peruuntumiset ilmoitetaan tekstiviestillä. Ilmoitathan muuttuneet yhteystietosi asiakasneuvontaan.

OPINTOMAKSUT

• Ilmoittautuessasi verkon kautta, saat kurssin maksutiedot ilmoittautumisen yhteydessä. Lyhytkurssien osalta odota että saat vahvistuksen kurssin toteutumisesta ja maksa vasta sitten kurssimaksu (vaikka eräpäivä olisi aiemmin). Kun ilmoittaudut puhelimitse tai paikanpäällä, saat maksutiedot sähköpostiisi tai laskun asiakasneuvonnasta. • Laskutusta varten tarvitaan opiskelijan henkilötunnus sekä alaikäisen osalta myös huoltajan henkilötunnus ja yhteystiedot. Kurssimaksun voi maksaa myös käteisellä tai pankkikortilla asiakasneuvontaan. • Maksamattomista kurssimaksuista lähetetään maksumuistutuksen (5€), jonka jälkeen lasku siirtyy perintään. Maksun laiminlyöminen aiheuttaa opiskelupaikan menetyksen. • Musiikin yksilöopetuksen kurssimaksut laskutetaan. • Maksua ei palauteta, jos opiskelu keskeytyy opistosta riippumattomista syistä. Lääkärintodistuksella pitkäaikaiset poissaolot voidaan hyvittää. • Kursseilla tarvittavat oppikirjat ja materiaalit (esim. puutavara, savi, langat, kankaat) opiskelija maksaa itse. • Ryhmässä voi käydä yhden kerran tutustumassa maksutta (ei lyhytkurssit ja yksilöopetus). • Kevätkauden kurssimaksu koko lukuvuoden kursseille on puolet lukuvuoden kurssimaksusta. • Paljousalennus: joka kolmas kurssi -20€. Ota yhteyttä asiakaspalveluun, mikäli olet oikeutettu alennukseen.

LIIKUNTA- JA KULTTUURIETUUDET Paula Nieminen-Lehto rehtori

2

• SMARTUM: Ilmoittautuessasi verkon kautta, valitse Maksutapa: Smartumkortti tai –seteli, maksu suoritetaan asiakas-

neuvontaan. Smartum saldolla voit maksaa suoraan verkkoilmoittautumisen yhteydessä klikkaamalla Smartum logoa. • ePassi: Ilmottautuessasi verkon kautta valitse Maksutapa: ePassi ja klikkaa Sporttipassi logoa päästäksesi maksamaan. Maksu voidaan suorittaa myös asiakasneuvonnan kautta. • Maksuvälineinä meille käyvät myös TYKY, Virike Edenred, Eazybreak sekä PAM-seteli. Lisätietoja asiakasneuvonnasta.

HYVÄ TIETÄÄ • Ryhmäkoko minimi on 7 henkilöä. Liikunnan ryhmissä taajamassa minimi on 10 henkilöä. Ryhmän toiminta voi loppua, jos ryhmä on toistuvasti vajaalukuinen (kolme kertaa peräkkäin). • Lukuvuoden kestävissä opintoryhmissä voi jäädä yksi kerta korvaamatta (esim. opettajan sairastumisen vuoksi on tunti peruttu). • MUUTOKSET OPETUSPAIKKOIHIN JA AIKOIHIN OVAT MAHDOLLISIA. Äkillisistä muutoksista ilmoitetaan tekstiviestillä. Huolehdithan, että tietosi ovat ajan tasalla! • Opisto ei ole tapaturmavakuuttanut opiskelijoita. • Opiskelutodistuksesta veloitetaan kahdeksan euroa. • Kevätnäyttelytyöt kuvataan ja kuvia käytetään opiston markkinoinnissa.

OPISTON KEVÄTLUKUKAUSI

Kevätlukukausi 13.1. 2020 – 20.4.2020 Talviloma vko 9 24.2. - 1.3.2020

ASIAKASPALVELUPISTE Ilmoittautumiset ja tiedustelut p. 0400 115366 Koskelan Setlementti Rautatienkatu 25, 44150 Äänekoski koskela@aanekoski.fi

AVOINNA

2.12. 3.-5.12. 9.-19.12. 20.12.19 - 1.1.20 2.1.-10.1.

ma ti-to ma-pe ma-pe

Koskelan Setlementti ry FI54 5543 0120 059327

henkilökunnan yhteystiedot

Toiminnanjohtaja / rehtori Paula Nieminen-Lehto Taloussihteeri Satu Luukkainen Asiakasneuvontavastaava Anu Pajunurmi-Oksanen Asiakasneuvonta Hanna Kemiläinen Palkanlaskenta, asiakasneuvonta Katri Tabbal Liikunta/Lasten kerhotoiminta Johanna Järvinen (johanna.jarvinen@pp3.inet.fi) Musiikki Timo Laakso (miesjaaani@gmail.com) Kädentaito- ja kuvataide Sirpa Hasa Kielet Daniela Ferretti Kansanopiston opetus/suunnittelu Jouko Laaksonen Koskelan kuvataidekoulu Katri Piri Kotitalousneuvonta Ritva Hara Maahanmuuttajaneuvonta Almira Pakarinen (Umako) Kay Latokartano Koskelan Tanssi Johtava opettaja Hanna Savolainen Toimisto Katariina Kaltiala

040 7473541 0400 115499 0400 115360 040 1461 043 0400 115491 0400 115365 040 5144303 040 7473543 040 1701484 040 6283006 040 4820641 040 4851350 040 8315073 040 146 1055 040 3568155 040 1768713

Sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi(at)aanekoski.fi

klo 12 - 17 klo 9 - 17 klo 9 - 15 suljettu klo 9 - 15

OPISTOKAUTENA (13.1.- 20.4.20) 13.1.-31.1. ma-to klo 9 - 18 pe klo 9 - 14 3.2. alkaen ma-to klo 12 - 18 pe suljettu Poikkeukselliset aukioloajat ilmoitetaan kotisivuilla www.koskelansetlementti.net

TILINUMERO


tanssi ja musiikki ÄÄNEKOSKI

MUSIIKKI TANSSI

KANSANTANSSIN ALKEET 1105009

Koskela / Äänekoski La 11.00 - 14.00 Katariina Hiukka 15,00 € 25.1.2020 - 25.1.2020 Oletko kiinnostunut kansantanssista? Haluatko tutustua ilman ennakkoluuloja suomalaiseen kansantanssiin uuden kansanmusiikin gruuvilla säestyksellä? Tässä on kurssi juuri sinulle! Kurssi on avoin kaikille kansantanssista kiinnostuneille, minkäänlaista aiempaa tanssitaustaa ei tarvita. Kurssilla opetellaan suomalaisen kansantanssin perusteita sekä yleistä tanssitekniikkaa. Opetellaan askelikkoja, kehonhallintaa, sekä pari- ja ryhmätansseja. Unohda sisko, kokeile kansantanssia! Ilmoittautuminen päättyy 20.1.2020

MUSIIKIN YKSILÖOPETUS Piano - Kitara - Rummut Yksinlaulu - Harmonikka Vapaita paikkoja voi tiedustella asiakaspalvelusta 24.1. saakka.

TEEMALAULUILLAT

Koskela / Äänekoski To 14.45 - 15.45 Anne Joutsimäki 20,00 € 16.1.2020 - 20.2.2020 Tunneilla tanssitaan eri tanssilajeja pehmeästä ikä ja kehon edellytykset huomioiden. Tunti sisältää tanssillisia sarjoja ja luovia harjoitteita kehon tuntemusta edistäen. Tavoitteena on kokonaisvaltainen hyvinvointi, esteettisen elämysten kokeminen sekä fyysisen vireyden ja toimintakyvyn ylläpito. Tunnit on suunniteltu niin, etttä jokainen voi osallistua tunnille ilman aiempaa tanssikokemusta. Tunneilla otetaan huomioon ryhmän iän ja fyysisen kunnon luomat edellytykset. Yli 60 - vuotiaille. Varusteena joustavat vaatteet ja sukat tai pehmeät tossut. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

AIKUISTEN SHOWJAZZ ALKEET - TIIVISKURSSI 1105150

Tennishalli/ Äänekoski Ke 19.15 - 20.15 Kati Törrö 40,00 € 15.1.2020 - 12.2.2020 Showjazz pohjautuu pitkälti jazztanssin peruselementteihin. Showjazz ottaa paljon vaikutteita muistakin tanssityyleistä kuten katutanssista, Broadway style ja lattari. Tunneilla käytetään monenlaista musiikkia aina lyyrisestä jazzista musikaalinumeroiden kautta poppiin. Ei vaadi aikaisempaa tanssikokemusta. Ilmoittautuminen päättyy 14.1.2020

1107011

RAJATON LAULUYHTYEKURSSI

1107013

Koskela / Äänekoski La 10.00 - 18.00, Su 10.00 - 16.00 Essi Vuorela, Ahti Paunu, Hannu Lepola 95,00 € Koskela / Äänekoski 7.3.2020 - 8.3.2020 La 10.00 - 17.00 Rajaton tulee - oletko valmis? Suomen kuuluisin Timo Laakso, Jooa Sotejeff-Wilson, lauluyhtye Rajaton tulee vihdoin Äänekoskelle! Malla Kärkkäinen, Jenni Heilala Viikonlopun aikana Rajattoman laulajat opettavat 45,00 € kurssilaisia yhdessä ja erikseen. Kurssille osallistuvat lauluyhtyeet saavat myös henkilökohtaista ohjausta. 18.1.2020 Viikonloppuun kuuluu omakustanteinen Rajattoman Koskelan kuorot kokoontuvat yhdeksi lauantaiksi harjoittelemaan yhdessä. Äänenkäyttöä ja esiintymistä konsertti Suolahtisalissa sekä lauantai-iltana karonkka ravintola Willessä. Lisätiedot Timo treenataan yhdessä ja lisäksi kuorot harjoittelevat omaa ohjelmistoaan. Mutta tällä kertaa kuoron edessä Laakso, p. 040 5144 303, miesjaaani@gmail.com. Ilmoittautuminen päättyy 19.1.2020 onkin jokin muu kuin se tuttu ja turvallinen oman kuoron johtaja! Koskelan kuorojen johtajat vaihtavat siis kuoroja yhden päivän ajaksi. Kurssilla vierailee KAIKKIEN KUORO 1107014 laulupedagogi Jenni Heilala. Lisätiedot Timo Laakso, p. 040 5144 303, miesjaaani@gmail.com. Ilmoittautu- Koulunmäen yhtenäiskoulu / Äänekoski minen päättyy 12.1.2020 Ke 18.00 – 20.15 Jooa Sotejeff-Wilson 35,00 € 15.1.2020 - 15.4.2020 Kuorossa opetellaan äänenkäyttöä, hengitystekniikkaa kuin Keski-Suomessa tunnettu koreografi ja etsitään omaa ja kuoron yhteistä ääntä leppoisassa Anne Joutsinmäki. Kaksi päivää yhtyelaulua, ilmapiirissä. Ohjelmisto painottuu helppoon säesesiintymis- ja fonetiikkakoulutusta huippuo- tyksettömään lauluun kuorolaisten kiinnostuksen ja toiveiden mukaisesti. Tavoitteena yhdessä tekeminen pettajien johdolla! ja musiikin ilo! Ilmoittautuminen päättyy 7.1.2020

KUOROJEN KOULUTUSPÄIVÄ

Koskela / Äänekoski Ke 18.00 - 19.30 Jouko Laaksonen 15.1.2020 - 6.5.2020 Teemalauluilloissa lauletaan kulloinkin vaihtuvien aiheiden parissa vuodenkierto huomioiden. Lauletaan leppoisasti ja ilman turhaa jäykkyyttä. Laulut on valikoitu ennakkoon aihepiirin sopivaksi. Lauletaan pääosin kitaran säestyksellä. Tilaiduusen tullen jutustellaan myös lauluihin liittyvistä tarinoista ja taustoista. Sopii kaikille lauluista ja laulamisesta kiinnostuneille. Joukolla laulamaan! Kokoontumiskerrat: Elämänkaari I: Lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät

1107012

Rajaton tulee - oletko valmis?

M AIKUISTEN TANSSITUNTI +60 – TUTUSTUMISKURSSI 1105010

laulut 15.1. Elämänkaari II: Ikään ja ikääntymiseen liittyvät laulut 12.2. Metsä- ja luontoaiheiset laulut 11.3. Valon laulut 8.4. Kevään ja kesänlauluja 6.5. Lauluillat ovat maksuttomia.

aaliskuun 7.-8. viikonloppuna Koskela Opisto esittelee ylpeänä aivan uuden kurssin: Lauluyhtyeitä tulee kouluttamaan Suomesta ensimmäisenä a cappella -yhtyeenä maailmanmaineeseen ponnistanut, ihana Rajaton! Kurssilla opettavat myös Koskelan kielispesialisti Daniela Ferretti ja enemmän

Viikonloppu sisältää myös lauluyhtye Rajattoman oman konsertin Suolahtisalissa. Varaathan lipusi ajoissa osoitteesta www.rajaton.net.

BÄNDIVIIKONLOPPU 1108007

Koskela / Äänekoski La 11.00 - 18.00, Su 11.00 - 18.00 Hannu Borg, Petri Honkonen 57,00 € 25.1.2020 - 26.1.2020 Kurssin tavoitteena on tutustuttaa nuoria bändissä soittamisen ja treenaamisen maailmaan. Osanottajista pyritään muodostamaan yhtye, joka harjoittelee kurssin aikana kokoontumisen alussa valittuja kappaleita ohjaajien johdolla. Viikonlopun aikana on myös soitinkohtainen osio, jossa kitaristit, basistit, ja lyömäsoittajat saavat instrumenttikohtaista ohjausta. Kurssi suunnattu jo hieman kokemusta omaavalle soittajalle. Ilmoittautuminen päättyy 19.1.2020

PERUSTEORIAA KITARISTEILLE

1197001

Koskela / Äänekoski Ti 18.15 - 19.15 Hannu Borg 35,00 € 14.1.2020 - 14.4.2020 Oletko ehkä harrastanut musiikkia jo pitkään, mutta teoriapuoli on jäänyt hieman mystiseksi? Ei hätää, sillä tällä kurssilla asioita lähestytään helppotajuisesti soittimien kautta. jolloin käsitteet aukeavat käytännössä kitaran kaulalla eivätkä jää irrallisiksi asioiksi paperille. Käsiteltäviä asioita ovat esim. intervallit, asteikot, kolmi- ja nelisoinnut sekä sointuasteet. Ilmoittautuminen päättyy 8.1.2020

3


kädentaidot ÄÄNEKOSKI

SUOLAHTI

MOSAIIKKI

SUMIAINEN

1104153

Koskela opiston uusi tila, Kisakatu 4/ Suolahti Ma 17.00 - 21.00 Kupari Maria 40,00 € 20.1.2020 - 2.3.2020 Kurssilla käytetään kekseliäästi kierrätysmateriaaleja osana mosaiikkiteoksia. Suunnittelemme ja valmistamme mosaiikkipintoja joko kolmiulotteisiin pohjiin tai levypohjiin. Kurssilla opitaan leikkaamaan ja sommittelemaan mosaiikkipaloja haluttuihin muotoihin. Materiaaleina käytämme mm. astioita laikattuja paloja ja muita kierätysmateriaaleja, joita voidaan yhdistää myös uutena hankittuihin aineksiin. Aiempaa kokemusta ei tarvitse. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

MOSAIIKKIA SISÄ- JA ULKOKÄYTTÖÖN

1104154

Sumiaisten koulu Pe 17.30 - 20.30, La 9.30 - 15.30 Hasa Sirpa 35,00 € 10.1.2020 - 25.1.2020 Mosaiikki taipuu keväiseen ruukkuun, persoonalliseen numerokylttiin tai pöytälevyksi patiolle. Työskentelyssä voi käyttää monenlaisia kierrätysmateriaaleja tai valmiita mosaiikkitarpeita. Kokoontumiset 10.-11.1. ja 24.-25.1. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2020

BORO-KIRJONNAN LYHYT OPPIMÄÄRÄ

1104155

Koskela opiston uusi tila, Kisakatu 4/ Suolahti La 10.00 - 16.00 Hasa Sirpa 25,00 € 15.2.2020 Japanilaisella borokirjonnalla on muinoin koottu paikkoja paikkojen päälle vaatteita korjatessa. Se on myös muodikas tapa yhdistää eri tekstiileitä ja valmistaa esim. pieniä pussukoita, laukkuja sekä tekstiilivöitä. Ilmoittautuminen päättyy 30.1.2020

4

Huom! Joka kolmas kurssi -20€

TUUNAA JA KIERRÄTÄ KAAPPIEN KÄTKÖT

1104161

Koskela / Äänekoski Ke 12.00 - 14.15 Kati Nuijanmaa 25,00 € 15.1.2020 - 15.4.2020 Tule tuunaamaan ylijäämä materiaalit ja keskeneräiset työt valmiiksi, uusiksi tuotteiksi. Kurssilla muokataan ei materiaaleja mm. punomalla, ompelemalla sekä näpräämällä ja värkkäämällä. Kurssin alussa sovitaan yhdessä teemoista sekä tarvikkeista.

NUKKEKOTIKURSSI AIKUISILLE

1104177

Koskela / Äänekoski Ti 17.45 - 20.00 Katri Tabbal 35,00 € 14.1.2020 - 18.2.2020 Onko nukkekodin sisustaminen vielä kesken? Tule askartelemaan yhdessä nukkekotiin kaikkea kivaa, vaikka uusi kevätilme. Pienelläkin budjetilla saa aikaan pientä, mutta silti kotoisaa ja näyttävää. Kurssilla ideoidaan yhdessä, käytetään kierrätysmateriaaleja ja viihdytään minimaailmassa. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

KAHVIPUSSEISTA PUNOEN KAUNISTA

1104183

Suolahden yhtenäiskoulu La 10.00 - 15.00 Johanna Arho-Forsblom 40,00 € 8.2.2020 - 21.3.2020 Tyhjä kahvipussi on toiselle roska ja toiselle aarre: mitä kaikkea voi kahvipaketista loihtiakaan! Sen selvittämiseen nyt mahdollisuus. Tule mukaan tekemään kierrättämällä kaunista. Kurssilla punotaan vanhoista kahvipusseista kauppakasseja ja koreja, pikkulaukkuja, liinoja ym. Pussien lisäksi muitakin materiaaleja hankitaan käytettyinä. Kurssin aikana opitaan neliö-, vino-, haka- ja tuulimyllypunontaa. Kurssi sopii sekä ajoittelijoille että jo punontaa aiemmin harrastaneille. Kokoontumiset 8.2, 22.2, 7.3 ja 21.3. Mukaan tarvitset kahvipusseja, sakset / leikkuri, lahjanarua, neula, reppunauhaa, niittejä sekä kierrätettyjä laukkuja. Kustannukset 5-15€. Ilmoittautuminen päättyy 30.1.2020

PUUTÖITÄ LAUANTAISIN

1104184

Koulunmäen yhtenäiskoulu/ Äänekoski La 9.00 - 15.00 Janne Walkeajärvi 40,00 € 11.1.2020 - 22.2.2020 Kaipaako kotisi sisustuslaatikoita, hedelmävateja, jakkaroita tai jopa pirtinkalustoa? Tule ja tee ne itse. Kurssi soveltuu hyvin myös aloittelijoille. Kurssilla on mahdollisuus valmistaa puusta ja metallista yksilöllisiä esineitä. Kokoontumiset lauantaisin: 11.1, 25.1, 8.2 ja 22.2. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2020

MAKRAMEE, 1104185 KOUKUTTAVAA SOLMEILUA

Koskela opiston uusi tila, Kisakatu 4/ Suolahti La 10.00 - 15.30 Marjo Kalavainen 25,00 € 18.1.2020 - 18.1.2020 Seinätekstiili, amppeli, matto, korvakorut, kaulakoru... Mitä kaikkea kivaa saakaan solmuilla aikaan! Kurssilla opit perussolmut ja päivän aikana ehdit solmeilla ainakin muutaman amppelin tai yhden seinävaatteen. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

MAKRAMEE, 1104186 KOUKUTTAVAA SOLMEILUA

Koskela / Äänekoski Ke 17.30 - 20.30 Marjo Kalavainen 40,00 € 12.2.2020 - 25.3.2020 Seinätekstiili, amppeli, matto, korvakorut, kaulakoru... Mitä kaikkea kivaa saakaan solmuilla aikaan! Ensimmäisellä kurssikerralla tehdään solmuharjoituksia erilaisilla langoilla, langat saa ostaa opettajalta. Ilmoittautuminen päättyy 3.2.2020

Ilmoittautuminen alkaa ma 2.12. klo 12

KANGASTUKSIATEKSTIILIKUVITUS

1104187

Koskela / Äänekoski Pe 17.30 - 20.30, La 9.30 - 15.30 Raija Manninen 40,00 € 17.1.2020 - 8.2.2020 Tule leikkimään värikkäillä kankailla ja kertomaan mieltä kiihottavia tarinoita - kangastuksia. Kangastilkuista kootaan kollaaseja, jotka kiinnitetään pohjakankaaseen eri tavoin: silittämällä, liimaamalla tai ompelulla. Pistot voivat olla vinksin vonksin ja itse keksittyjä. Kankaita myös manipuloidaan yhdessä yksinkertaisin tekniikoin ja niihin voidaan liittää valmiita kuvia lehdistä tai kotialbumeista. Ensinmäisellä kerralla tarvitset mukaan noin kenkälaatikollisen kangastilkkuja sekä pohjakankaaksi vaikka tumman lakanan tai verhon. Kokoontumiset 17.-18.1. ja 7.-8.2. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020


muu koulutus ÄÄNEKOSKI muiden kertojen välineistä ja materiaaleista saat tietoa opettajalta kurssin alussa. Kokoontumiset 19.1., 9.2. ja 1.3. Ilmoittautuminen päättyy 7.1.2020

BURLESKIN ALKEET

110902

Koskela / Äänekoski Su 12.30 - 14.30 Riikka Huikkonen / alias Rosetta Sweet 60,00 € 19.1.2020 - 1.3.2020 Bursleskin alkeissa tutustutaan siihen mitä burleski on esittävänä taiteena ja viihdemuotona. Tutustumme burleskin perusliikkeisiin ja teemme erilaisia itseilmaisu-, improvisaatio- ja eläytymisharjoituksia. Burleskin alkeet sopii kaikille aikuisille aiempaan liikunta tai burleskitaustaan katsomatta. Samalla kun kurssi tutustuttaa sinut tähän sensuellin ilottelun maailmaan niin opit kehonhallintaa, koordinaatiota, itsesi kannattelua, läsnäoloa ja kehopositiivisuutta sekä sallivuutta itseäsi kohtaan. Ensimmäisellä kerralle tarvitset liikkumiseen soveltuvat vaatteet,

MIELENTERVEYDEN ENSIAPU®1-KOULUTUS,

219814

Koskela/ Äänekoski Ti 8.30 - 15.30, Ke 8.30 - 15.30 Sari Tuovinen, NMEA-ohjaaja, AmO 60,00 € 24.3.2020 - 25.3.2020 Koulutus tarjoaa tietoa mielen hyvinvoinnista ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Se rohkaisee huolehtimaan omasta ja läheisten mielenterveydestä sekä vahvistaa taitoja selvitä elämään kuuluvista vastoinkäymisistä. Koulutuksessa on viisi osiota: 1. Mitä hyvä mielenterveys on? 2. Tunnetaidot 3. Elämän monet kriisit 4. Ihmissuhteet ja vuorovaikutus 5. Elämänhallinta. Koulutuksessa käytetään oppikirjaa: Mielenterveys elämäntaitona. Joka ei sisälly kurssi-

Uusi opetustila Suolahteen

K

oskelalle on löytynyt uudet opetustilat Suolahden keskustasta Äänekosken tilapalveluiden avustamana. Esimerkiksi vuosia Suojarinteen Terapiatalolla toimineet keramiikkaryhmät aloittavat uusissa tiloissa heti alkuvuodesta. – Nyt pitää Terapiatalolta viimeistenkin ryhmien siirtyä pois. Halusimme, että keramiikan kestoryhmät säilyvät Suolahdessa, joten tämä keskustan tila on aivan täydellinen, kädentaitoaineiden suunnittelija Sirpa Hasa kertoo. Vanhan poliisitalon alakerrassa voidaan keramiikan lisäksi järjestää myös muita kädentaito- ja taideaineiden kursseja. Kisakadun tilojen toivotaan olevan käyttövalmiit tammikuun puoleenväliin mennessä.

hintaan (30€), opettaja tilaa kirjat ilmoittautuneille.. Ilmoittautuminen päättyy 6.3.2020

HYÖNTEISYSTÄVÄLLINEN PUUTARHA

999008

Koskela/ Koulunmäen yhtenäiskoulu/ Äänekoski Pe 17.30-20.15, La 9.00-15.00 Tuula Rahkonen, Janne Walkeajärvi 30,00€ 3.4.2020-4.4.2020 Perjantaina tutustutaan niihin asioihin, joilla lisäät puutarhasi monimuotoisuutta tinkimättä omasta tyylistäsi. Mitkä ovat perhosten ja pölyttäjien tärkeimmät kasvit, kuinka maan pienet ahkerat työläiset saadaan lisääntymään ja voimaan hyvin. Lauantaina rakennetaan käytännössä hyönteisille koteja (ötökkähotelleita ja risuaidan rakenteita) puutyöverstaalla. Materiaalimaksu 5-20€. Ilmoittautuminen päättyy 26.3.2020

JUHLAPÖYDÄN 999006 KUKKA-ASETELMAT KOTIKONSTEIN

Koskela / Äänekoski La 11.00 - 14.00 Mervi Kontio 15,00 € 18.4.2020 Kurssilla saat vinkkejä ja ideoita juhlapöydän koristeluun pieniä kukka-asetelmia käyttäen. Tuo mukanasi pieni astia (tuikkukippo, mariskooli, jälkiruokakuppi), johon kukka-asetelma tehdään. Materiaalit voit ostaa opettajalta, hintaan 5-10€. Ilmoittautuminen päättyy 8.4.2020

– Ensimmäisenä siellä järjestetään makramee-lauantaikurssi 18. tammikuuta. Tieto tuli nyt sen verran viime tipassa, ettemme ihan kaikkia kursseja saa sinne siirrettyä, mutta ensi syksynä varmasti tiloissa on enemmänkin kursseja, Hasa toteaa. Vaikka Terapiatalolta poistuminen lopettaa pitkän aikakauden Koskelan kurssitoiminnas810204 sa, uusi tila mahdollistaa paljon. Sijaintina BLINIKURSSI Koskela/ Äänekoski keskustan läheisyys on myös ehdoton plussa. – On hienoa, että saamme pysyvän tilan, La 11.00 - 14.00 jossa saa näkyä tekemisen meininki. Hengel- Polina Anttonen tään tämä on ihan uusi tekemisen tila, ja toi- 20,00 € vottavasti se fiilis siirtyy myös opiskelijoihin, 8.2.2020 Aidoilla venäläisillä blineillä on aivan erityinen Sirpa Hasa riemuitsee.

NIMIKILPAILU!

Koskela opiston uusi tila Suolahdessa Kisakadulla kaipaa nimeä! Entinen postitalo, entinen poliisitalo, mutta mikä olisi nyt hyvä nimi alakerran tilalle, jossa on toiminut viimeeksi hammashoitola? Tiloissa tulee kokoontumaan mm. kädentaito- ja taideryhmiä sekä suomenkielenryhmiä. Ja mitä muita, se selviää ajan kuluessa. Keksi siis tilalle hyvä ja naseva nimi, joka kuvastaa paikkaa jatkuvan oppimisen tilana sekä kurssilaisten kohtaamispaikkana. Lähetä tai soita ehdotuksesi Koskelaan: puh. 0400-115 360 tai sähköpostitse: koskela@aanekoski.fi Paras ehdotus palkitaan kurssilahjakortilla, tietenkin! (arvo 60€)

ja nautitaan luonnosta ja eväistä. Retkikohteisiin mennään omakustanteisella kyydillä, kimppakyydit sovittavissa ryhmän kesken Retkille säänmukainen varustus sekä omat eväät. Kokoontumiset 3.2., 17.2., 7.3., 21.3. ja 4.4. Ilmoittautuminen päättyy 27.1.2020

GPS LAIVURI / 5102003 KARTTAPLOTTERIKURSSI

Koskela / Äänekoski Ti 18.00 - 20.15, Ke 18.00 - 20.15 Heikki Paanila 20,00 € 21.4.2020 - 22.4.2020 GPS/karttaplotterikurssilla käydään läpi mm. seuraavia asioita: -GPS-järjestelmän kuvaus -Karttaplotterin toimintaperiaatteet -Karttaplotteri osana aluksen muuta elekTroniikkaa -Plotterien sähköiset kartat ja niiden ominaisuudet -Sähköisten karttojen päivitys -Karttaplotterin hankinnassa huomioon otettavia asioita -Plotterin alkuasetukset ja niiden merkitys -Plotterin käyttöön liittyviä riskitekijöitä. Kurssi sopii kaikille asiasta kiinnostuneille. Ei edellytä aiempaa koulutusta. Ilmoittautuminen päättyy 13.4.2020

KIRJOITA ITSESI 999007 ELÄKKEELLE - kirjoittamalla uuteen elämänvaiheeseen

Koskela / Äänekoski Ti 9.00 - 15.00, Ke 9.00 - 15.00 Taru Hautanen, Jenni Ruuth 80,00 € 4.-5.2.2020 Muutos on osa elämää. Jotkin muutokset, kuten eläköityminen, saattavat tuntua kuitenkin niin suurilta ja lopullisilta, että niiden kohtaaminen voi olla hankalaa. Tämä kurssi auttaa siirtymistä työelämästä eläkkeelle, se tarjoaa mahdollisuuden omien tunteiden ja ajatusten työstämiseen kun on aika siirtyä uuteen elämänvaiheeseen. rakenne: ne ovat pehmeitä, kuohkeita, muheita, huoKahden päivän koulutuksessa käymme läpi koisia, kevyitä ja samalla miltei läpikuultavia. Kuohkea eläköitymiseen liittyvää tunnekirjoa niin henkilökohblini imee hyvin voisulan ja smetanan, jolloin siitä taisen elämän kuin työelämän kautta – työstämme tulee mehukas, maukas ja kiiltävä. Tule tutustumaan työelämässä kerättyjä ja kertyneitä tunteita ja venäläisien blinien valmistamiseen erilaisin lisukkelämänoppeja monipuolisesti niin, että ne saavat kein. Kurssilla opit tekemään aitoa blinitaikinaa sekä sanallista muotoa. Tärkeässä osassa on samassa tilanblinien paitamisen salaisuuden. Ilmoittautuminen teessa olevien vertaistuki, tuntemusten jakaminen ja päättyy 31.1.2020 edelleen työstäminen.Tämä on kurssi niille, jotka ovat juuri äsken jääneet eläkkeelle tai joiden eläkepäivät LÄHIRETKEILYÄ 4101001 koittavat pian. Kouluttajina: ÄÄNESEUDULLA Jenni Ruuth: Kehotietoisuuteen opastava äänen Koskela / Äänekoski ammattilainen Ma 18.00 - 19.30, La 11.00 - 15.00 Taru Hautanen: Itsetutkiskeluun kannustava kirjoittaSini Kaapro-Lindenberg , Peter Lindenberg misen ohjaaja 35,00 € Ilmoittautuminen päättyy 28.1.2020 3.2.2020 - 4.4.2020

Kurssi aloitetaan teoriatunnilla jossa käydään läpi retkeilypaikkoja, joista ryhmän kanssa valitaan kohteet. Kolmena lauantaina retkeillään

Ilmoittautuminen alkaa ma 2.12. klo 12

5


muu koulutus ÄÄNEKOSKI

SUOLAHTI

VIITTOMAKIELEN ALKEET JA KERTAUS

129803

Koskela / Äänekoski To 18.00 - 19.30 Veli-Pekka Palo 42,00 € 16.1.2020 - 16.4.2020

Tutustumme viittomakielen alkeisiin ja tukiviittomiin. Tervetuloa aloittelijat sekä kertausta kaipaavat! Opettajalta materiaali. Ilmoittautuminen päättyy 10.1.2020

NOJATUOLIMATKAILU

PORTUGALIN ALKEET Suolahden yhtenäiskoulu To 17.30-19.00 Ilidio Flores 35,00€ 16.1.-16.4.2020

129804

Tervetuloa aloittelijat ja kertausta kaipaavat. Harjoittelemme puhumaan Arjen tilanteissa ja opiskelemme matkailusanastoa. Tutustumme myös Portugalin ja Brasilian värikkäisiin kulttuureihin. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

129801

Koskela/ Äänekoski Ma 18.00 - 19.30 Daniela Ferretti 45,00 € 2.3.2020 - 6.4.2020 Lähdetään yhdessä jännittävälle matkalle liikkumatta Äänekoskelta minnekään! Vieraamme tuovat eksoottiset kotimaansa meille nähtäväksi, koettavaksi ja maistettavaksi. Saamme kuulla myös suomalaisten hulvattomia matkakertomuksia. Kaikki materiaali kuuluu kurssihintaan. Ilmoittautuminen päättyy 24.2.2020

Huom! Joka kolmas kurssi -20€

Ekologisempi vaihtoehto ulkomaanmatkailulle

K

oskelassa toteutetaan hiihtoloman jälkeen asiakasraadin toive, Nojatuolimatkailukurssi. Kurssilla tutustutaan eksoottisiin kohteisiin liikkumatta Äänekoskelta minnekään. Vieraisiin maihin ja kulttuureihin sukelletaan sisään muun muassa kohdemaan vieraiden, makujen, äänimaailman, kielen sekä tapakulttuurin kautta. Osallistujat kuulevat myös suomalaisten hul-

6

vattomia kertomuksia heidän kokemuksistaan ulkomailla. Kurssi sopii kaikille vieraista maista ja kulttuureista kiinnostuneille ja erityisesti niille, jotka eivät syystä tai toisesta pysty itse matkustelemaan. Nojatuolimatkailukurssi on myös loistava lahjaidea henkilölle, jota huolettavat matkustamisen aiheuttamat päästöt ja niiden vaikutukset ilmastoon.

Kotiseuturetkeilyä konkareiden opastuksella

V

isit Äänekoski -bloggarit Sini ja Pete vetävät Koskelan keväässä retkeilykurssin, jolla tutustutaan luontoretkeilyn perusteisiin sekä Ääneseudun retkikohteisiin. – Koskelasta oltiin meihin yhteydessä, josko meillä olisi kiinnostusta pitää tällainen kurssi. Kaikkea pitää kokeilla, joten lähdettiin mukaan, Sini ja Pete kertovat. Kurssi alkaa kahdella teoriatunnilla ja huipentuu kolmeen lauantaihin, jolloin retkeillään porukalla yhdessä valituissa kohteissa. Teoriatunneilla tutustutaan Ääneseudun retkeilymahdollisuuksiin,

päiväretkeilyvarusteisiin ja käydään läpi retkeilijän velvollisuuksia. – Opetellaan myös tapoja, joilla voi löytää uusia retkikohteita. Lauantaipäivinä retkeillään ja nautitaan luonnosta sekä eväistä, kaksikko toteaa. Kurssi soveltuu kaikille normaalikuntoisille ja perusterveille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita retkeilystä omalla kotiseudulla. Auton käyttömahdollisuus olisi hyvä olla, sillä retket saattavat suuntautua myös vähän kaukaisempiinkin Ääneseudun kohteisiin. Kurssi- ja ilmoittautumistiedot löytyvät sivulta 5.


tietotekniikka ja älylaitteet ÄÄNEKOSKI

IFOLOR KUVAKIRJA

Koskela / Äänekoski La 10.00 - 14.00, Su 10.00 - 14.00 Satu Luukkainen 30,00 € 15.2.2020 - 16.2.2020

340110

HUIPPUKUVAT 340113 KÄNNYKÄLLÄ - HAUSKA VALOKUVAUSKURSSI JUURI SINULLE Koskela / Äänekoski Ke 17.30 - 19.30 Raimo Kosonen 40,00 € 15.1.2020 - 11.3.2020

Ifolor on helppokäyttöinen kuvakirjaohjelma. Voit kerätä kirjaan matkakertomukset, juhlatapahtumat, runot, reseptit, sukututkimuksen tai perhe- ja harrastuskuvia. Tule tekemään kirja omista 'Paras kamera on se joka on mukanasi' valokuvistasi vaikka lahjaksi tai omaksi iloksesi. Mitä viimeksi kuvasit kännykällä, saitko onnistuIlmoittautuminen päättyy 6.2.2020 neita kuvia? Kenelle näytät ja jaat kuvasi? Minne tallennat kuvasi, kameran muistiin, muistikortille, KUVANKÄSITTELYKURSSI 340111 pilveen? Onko kuvien paranteluun tarkoitetut appsit tuttuja? Käytätkö Whatsappia ystäviesi - PAINT.NET OHJELMALLA kanssa? Onko Instagram tuttu? Haluaisitko saada Koskela / Äänekoski kätevästi paperikuvia kuvistasi? Tarvitsetko Ma 17.00 - 18.30 ajatuksia sommitteluun ja valon sekä varjojen Mikko Parkatti hallintaan? Tule hakemaan käytännön taitoja 35,00 € harjoitteiden avulla yhdessä valokuvauksen 3.2.2020 - 30.3.2020 ammattiopettajan kanssa. Ilmoittautuminen Tule mukaan kuvankäsittelyn peruskurssille. päättyy 8.1.2020 Kurssilla opetellaan kuvankäsittelyä Paint.net ohjelmalla, jossa työskennellään kuvankäsittelyohjelman parissa hauskalla ja rennolla otteella. TIETOTEKNIIKKAKLINIKKA 340116 Paint.Net kuvien ja valokuvien käsittelyyn suun– ALKEISRYHMÄ niteltu ilmaiseksi ladattavissa oleva ohjelma, joka Koskela / Äänekoski sisältää useita hyviä ominaisuuksia. OsallistumiMa 9.00 - 12.00 seen ei vaadita aikaisempaa kuvankäsittelykokeMikko Kyrönviita musta, normaali tietokoneen käyttötaito riittää. 10,00 € Suositellaan ottamaan oma kone mukaan, mutta 13.1.2020 - 10.2.2020 voi käyttää myös Koskelan koneita. IlmoittautuTutustumme älypuhelimien, tabletlaitteiden ja minen päättyy 26.1.2020 kannettavien tietokoneiden käytön perusasioihin sekä opettelemme niiden avulla päivittäin DIGIMARKKINOINTI 340112 tarvittavien verkkopalveluiden ( pankkipalvelut, Koskela / Äänekoski terveyskeskuspalvelut etc.) hyödyntämistä. KursTo 10.00 - 15.00, Pe 10.00 - 15.00 sin sisältö tarkentuu matkan varrella toiveiden Mikko Kyrönviita mukaisesti osallistujakyselyn perusteella. Alkeis120,00 € ryhmän kurssille osallituminen ei vaadi aiempaa 5.3.2020 - 27.3.2020 kokemusta. Mukaan mahtuu 10 opiskelijaa. Omat Digimarkkinoinnin aikana pääset tutustumaan älypuhelimet, tabletlaitteet, läppärit ja avoin käytännössä eri markkinointikanaviin sekä mieli mukaan. Ensimmäisellä kerralla suunniteltyökaluihin, jolla markkinointia niissä hoidelaan yhdessä kurssin sisältö. taan. Käsittelemme myös digimarkkinoinnin Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2020 suunnittelemista ja asiakaspolun rakentamista. Tutustumme useimpiin seuraavista järjestelmistä TIETOTEKNIIKKAKLINIKKA 340117 osallistujien toiveita ja käyttömahdollisuuksia mahdollisuuksien mukaan huomioiden: Google, – JATKORYHMÄ Facebook, Instagram, Pinterest, Twitter, Youtube, Koskela / Äänekoski LinkedIn. Ota kurssista hyöty itsesi tai työyhMa 9.00 - 12.00 teisönne/yrityksenne toiminnan kehittämiseen Mikko Kyrönviita - digimarkkinoinnin opetteleminen yhdessä on 10,00 € palkitsevaa ja mukavaa! Koulutuspäivät 5.-6.3. ja 17.2.2020 - 23.3.2020 26.-27.3. Ilmoittautuminen päättyy 26.1.2020 Tämä kurssi sopii sinulle, jos osaat jo perusasiat, mutta haluat kerrata osaamistasi ja oppia uutta. Omat älypuhelimet, tabletlaitteet, läppärit ja avoin mieli mukaan. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan yhdessä kurssin sisältö. Ilmoittautuminen päättyy 10.2.2020

MAKSUTTOMIA RYHMIÄ TEKSTINKÄSITTELY WORD Koskela / Äänekoski Ti 9.00 - 14.00 Satu Luukkainen 24.3.2020

340114

Koulutus sopii aloittaville tai jo hieman käyttökokemusta omaaville henkilöille. Tämä kurssi antaa pohjatiedot Word tekstinkäsittelyohjelmasta. Ilmoittautuminen päättyy 16.3.2020

TAULUKKOLASKENNAN PERUSTEET EXCEL

340115

Koskela / Äänekoski Ti 9.00 - 14.00 Satu Luukkainen 31.3.2020

Koulutus sopii aloitteleville tai jo hieman käyttökokemusta omaaville henkilöille. Tämä kurssi antaa sinulle pohjatiedot Excel taulukkolaskentaohjelmasta. Ilmoittautuminen päättyy 23.3.2020

ÄLYLAITEOHJAUS

Sumiainen / Kunnantalon valtuustosali Ma 12.00 - 15.00 Raimo Kosonen 13.1.2020 - 10.2.2020

340123

Viiden viikon älylaitekurssilla opetellaan yhdessä älylaitteen käyttöä. Teemoina mm. sovellusten käyttö, tietoturva, päivitykset, eri viranomaispalvelut, pilvipalvelut yms. Omat älypuhelimet, tabletlaitteet, läppärit ja avoin mieli mukaan. Ensimmäisellä kerralla suunnitellaan yhdessä kurssin sisältö. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2020

ÄLYLAITTEIDEN ohjausta Koskelassa

ALOITUSINFO TO 16.1.2020 klo 12-15 Opiskelijat jaetaan tason mukaan ryhmiin infossa. Alkeistaso ti 21.1-17.3.2020 Keskitaso to 23.1-19.3.2020 Jatkotaso pe 24.1-20.3.2020 Lopetusinfo TO 26.3.2020 klo 12-15 (ryhmien yhteinen)

Kurssin sisältö tarkentuu matkan varrella toiveiden mukaisesti osallistujakyselyn perusteella. Omat älypuhelimet, tabletlaitteet, läppärit ja avoin mieli mukaan. Ei ennakkoilmoittautumista, tule paikan päälle aloitusinfoon.

Ilmoittautuminen alkaa ma 2.12. klo 12

7


LIIKUNTA ÄÄNEKOSKI

PILATESFUNC

SUOLAHTI

8302003

Koskela / Äänekoski La 11.50 - 12.50 Eija Malinen 28,50 € 18.1.2020 - 25.4.2020 PILATESFUNC on iloinen ja hauska konseptitunti, jossa pilateksessa tutut liikkeet ja sarjat on suunniteltu musiikin mukaan. Tunnin liikkeet kohdistuvat erityisesti keskivartalon syville lihaksille (vatsa, selkä ja pakarat), mutta myös jalat ja ylävartalo saavat treeniä. Tällä tunnilla myös liikkuvuus ja kehonhallinta paranevat. PILATESFUNC ohjelma vaihtuu aina kolmen kuukauden välein, mutta perusrunko säilyy aina samana joten mukaan on helppo hypätä koska tahansa. Aikaisempaa pilates kokemusta ei tälle tunnille tarvita.

SIVANANDA

8301010

Tennishalli/ Äänekoski Ti 18.45 - 19.30 Ruiyang Vertanen 28,50 € 14.1.2020 - 14.4.2020 Sivananda -joogalla pyritään kehittämään fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia sekä henkistä kasvua. Tämä tunti koostuu aurinkotervehdyksistä, 12:sta perinteisestä Sivananda-asanasta ja syvärentoutuksesta, mikä antaa keholle mahdollisuuden vapautua jännityksistä ja ottaa vastaan joogaharjoitusten tuomat hyödyt.

KAHVAKUULA

Huom! Joka kolmas kurssi -20€

8304003

Piilolan liikuntasali/POKE/ Äänekoski Ke 19.15 - 20.15 Ronja Jämsen 28,50 € 15.1.2020 - 15.4.2020 Kurssilla tutustutaan kahvakuulailun perustekniikoihin ja opetellaan nostamaan kahvakuulaa taloudellisesti ja turvallisesti. Tekniikkaharjoittelun lisäksi teemme joka kerralla tehokkaan treenin, jossa sovellamme opittuja asioita, ja koko keho pääsee töihin. Tunnilla tarvitset mukaan oman kahvakuulan, vesipullon, tukevat sisäliikuntakengät ja iloista mieltä.

RASVANPOLTTO

8304013

Koskela / Äänekoski La 11.00 - 11.45 Eija Malinen 28,50 € 18.1.2020 - 25.4.2020 Tunti alkaa lyhyellä alkulämmittelyllä, jonka jälkeen jumpataan matalalla sykkeellä ja helpoilla askelsarjoilla. Lihaskuntoliikkeet tehdään isoille lihasryhmille ja lopuksi venytellään. Tunnilla kehitetään lihaskuntoa, kestävyyttä ja liikkuvuutta. Tunti sopii hyvin myös aloitteleville kuntoilijoille.

LATINOHIPS

Koskela / Äänekoski Pe 9.30 - 10.30 Heli Pekkarinen 28,50€ 17.1.2020 - 24.4.2020

8305010

LATINOHIPS

8305007

PILATES

8302000

Asemakadun koulu/ Suolahti Ke 19.00 - 20.00 Heli Pekkarinen 28,50€ 15.1.2020 - 15.4.2020 Iloinen, vauhdikas, kuntoa kohottava lattaritunti. Tunti ei vaadi tanssitaustaa, sopii myös aloittelijoille. Koskela / Äänekoski Ma 9.45 - 10.45 Johanna Järvinen 27,00 € 13.1.2020 - 20.4.2020 Tutustutaan Pilateksen perusteisiin käytännön harjoitusten avulla. Lisätään kehotietoisuutta, parannetaan kestävyyttä, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Löydetään vahva keskivartalo ja hyvä ryhti sekä rennot, sujuvat liikkeet. Mukaan joustavat, lämpimät vaatteet, oman kehon pituinen alusta sekä litteä tyyny tai paksuhko pyyhe, jonka voi taitella pään alle. Ilmoittautuminen päättyy 8.1.2020

FASCIAMETHOD -ILTARYHMÄ 1

8302021

FASCIAMETHOD - ILTARYHMÄ 2

8302018

Opinahjon liikuntasali/POKE/ Äänekoski To 17.00 - 18.00 Johanna Järvinen 27,00 € 16.1.2020 - 16.4.2020

Opinahjon liikuntasali/POKE/ ÄÄnekoski To 18.10 - 19.10 Johanna Järvinen 27,00€ € 16.1.2020 - 16.4.2020 FasciaMethod on kokonaisvaltaista kehonhuoltoa. Keskitymme parantamaan liikkuvuutta toiminnallisin aktiivisin venytyksin käyttäen nivelten täysiä liikeratoja ja mukaillen lihastoimintaketjuja (faskialinjoja). Teemme kehon yleisimpiin heikkoihin ja kireisiin alueisiin suunnattuja liikehallinta- ja liikkuvuusharjoitteita. Hyödynnämme hierontapalloa faskiakerrosten välisen liukumisen lisäämiseksi ja faskiakerrosten nesteyttämiseksi. Harjoittelua rytmitetään hengityksellä. FasciaMethod on suomalaisten fysioterapeuttien kehittämä tuote. FasciaMethod soveltuu kaikille, jotka haluavat parantaa suorituskykyään tehokkaasti ja edistää hyvinvointiaan. Tarvitset mukaan oman kehon mittaisen alustan sekä mukavat vaatteet ja juomapullon. Ilmoittautuminen päättyy 8.1.2020

SHINDO

8302020

Asemakadun koulu/ Suolahti To 12.15 - 13.15 Elina Tourunen 35,00 € 16.1.2020 - 16.4.2020 Shindo-menetelmällä tavoitellaan kehon ja mielen tasapainoa ja pyritään pois turhista jäykkyyksistä. Shindo lisää mm. kehontuntemusta, luovuutta ja parantaa unenlaatua. Tunnin aikana tehdään rentoutusharjoituksia ja yksinkertaisia venytyksiä, joissa kuunnellaan ja arvostetaan omaa kehoa ja mieltä. Tunnille mukaan patja, sekä joustavat vaatteet. Huolehdi ettei tunnin aikana tule kylmä. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

selkä-, jalat ja tasapaino osioineen. Koko kehosta lähtevä virtaava liike, avautuva ja sulkeutuva liike saa nivelsiteet ja verenkierron virtaamaan, kehittäen pystylinjaa, kehotietoisuutta ja ergonomiaa. Keho, mielen ja hengityksen harmonia tuo keskittymiskykyä, mielenrauhaa sekä ihanan energian. Asahi liikkeet ovat helppoja ja hitaita soveltuen jokaiselle ja ne tehdään tietoisen rauhallisesti omaa kehoa kunnioittaen. Varustaudu mukavalla asulla ja varaa vettä juotavaksi. Tunnilla ei tarvitse kenkiä eikä alustaa. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020

TERVEYSLIIKUNTA

8303005

LIHASKUNTOJUMPPA

8304018

Asemakadun koulu/ Suolahti Ti 10.15 - 11.15 Sinikka Rissanen 35,00 € 14.1.2020 - 14.4.2020 Liikunna rytmiä ja riemua, hyvää oloa, kotioloihinkin sopivaa jumppaa ja venyttelyä. Ryhdin ylläpitoa, ohjausta ja neuvontaa. Sekaryhmään ovat tervetulleita sekä naiset että miehet. Ilmoittautuminen päättyy 8.1.2020

Koskela / Äänekoski Pe 10.45 - 11.45 Johanna Järvinen 27,00 € 17.1.2020 - 24.4.2020 Monipuolista, lihaskuntoharjoitteisiin painottuvaa jumppaa sykkeennostoilla ryyditettynä ja teemoja vaihdellen. Mukaan reipasta mieltä, jumppa-alusta ja sisäliikuntakengät. Hikipyyhe ja juomapullokin saattavat tulla tarpeeseen. Ilmoittautuminen päättyy 12.1.2020

HYVINVOINNIN LYHYTKURSSI

HYVÄNOLON VIIKONLOPPU 8302023

- RAUHOITUTAAN OMAN KEHON ÄÄRELLE SHINDON JA FASCIAMETHODIN KAUTTA Koskela / Äänekoski Pe 17.30 - 20.00, La 10.00 - 15.00 Johanna Järvinen, Sari Anria ASAHI 8302022 35,00 € Asemakadun koulu/ Suolahti 14.2.2020 - 15.2.2020 Viikonlopun ohjelma: Perjantai iltana klo 17.30-20 To 11.00 - 12.15 tutustutaan Shindoon ja sen työskentelytapoihin ja Elina Tourunen nautitaan ilta-teetä. Lauantaina klo 10-15 saadaan 30,00 € nauttia pidemmistä ja entistä tasapainottavimmista 16.1.2020 - 16.4.2020 Shindon harjoituksista yksin ja yhdessä sekä tutusAsahi-terveysliikunta on suomalaisten asiantuntijoiden kehittämä menetelmä, jossa yhdistyvät länsimai- tutaan FasciaMethod-konseptin myötä aktiiviseen, sen ja itämaisen terveysliikunnan parhaimmat puolet. dynaamisiin venytyksiin, liikeharjoitteisiin ja pallohierontaan. Vapaaehtoinen lounas harjoitusten välissä. Asahissa huolletaan fysioterapian kaltaisin liikkein koko keho niskasta nilkkoihin rentoutus-, niska-hartia-. Ilmoittautuminen päättyy 6.2.2020

8


kestävä kehitys koskelassa

s €

Koskelan kierrätysillat Kotitalousneuvonnassa (Kautonkatu 3, vanha seurakuntatalo) Korjaa, kierrätä, kompostoi, puhdista, putsaa ja huolla…

I

lloissa saat vinkkejä kestävän elämäntavan toteuttamiseen omassa arjessasi. Kokoontumiset Kotitalousneuvonnassa ma tai ti iltana klo 17.30- 19.30. Kierrätysillat ovat maksuttomia.

ma 27.1. Korjausompelua ja helppoja niksejä tekstiilien kanssa

- tule esim. lyhentämään housujen lahkeet tai verhon helmat. Ompelukoneet ja monipuolista opastusta paikan päällä.

ti 18.2. Bokashi- kompostointi

- sisäkompostointia kätevästi keittiössä. Ohjeita oman bokashin aloittamiseen ja käyttöön.

ti 17.3. Jäteneuvontailta

- vinkkejä lajitteluun ja jätteiden kierrätykseen. Yhteistyössä Sammakkokangas Oy:n kanssa.

ti 7.4. Ekologiset kodin puhdistusaineet

– Löytyykö ruokakaapeistasi yllättäviä kodin puhdistusaineita? Ota vanhat keinot käyttöön kodin siivouksessa. Yhteistyössä Äänekosken Marttojen kanssa.

ma 4.5. Polkupyörän huoltovinkit

– starttaa kevät huolletulla polkupyörällä. Huolla pyöräsi kesäkuntoon itse ohjeiden mukaan.

Toukokuussa tulossa Koskelan peräkonttikirppis Seuraa ilmoittelua Koskelan nettisivuilta ja facebookista. Muutokset mahdollisia.

K

oskela on ollut kestävän kehityksen sertifioitu oppilaitos vuodesta 2016. Meillä kestävä kehityksen edistäminen sisältyy Koskelan arkeen ja koulutustoimintaan. Kurssitarjonnassa huomioidaan erilaiset ihmiset ja oppijat, kädentaidoissa hyödynnetään kierrätysmateriaaleja ja perinnetaitoja, hyvinvoinnin edistäminen on monen kurssin sisältönä, samoin yhdessä oppiminen ja tekeminen. Tässä vain muutama esimerkki kestävän kehityksen toteuttamisesta Koskela opistossa. Haluamme myös jakaa tietoa ja tarjota vinkkejä kestävän elämäntavan toteuttamiseen jokaisen omassa arjessa. Tänä keväänä tarjolla on maksuttomia kierrätysiltoja, joissa saat asiantuntevaa opastusta eri aiheista. Valitse tarpeellisin, tai tule mukaan kaikkiin iltoihin!

KOTITALOUSNEUVONTA Kudonta harrastus sopii kaikille ja kaikenikäisille, aloittaminen on mutkatonta valmiiksi rakennetuille loimille. Loimitoiveet ovat tervetulleita ja opastusta saa ohjaajalta. Kutomassa voit käydä oman aikataulusi mukaan, myös iltaisin ja viikonloppuisin. Veloitamme päivämaksun kangaspuiden käytöstä ja loimesta kudotun kankaan metrimäärän mukaan. Astioiden vuokraus toimii läpi vuoden. Meiltä löytyy juhliin isot kahvinkeittimet, kahvikupit, lautaset ja lasit, vuokrattavana myös tarjoiluastioita. Kotitalousneuvonta avoinna syyskuusta kevääseen entisessä seurakuntatalossa keskellä Äänekoskea. Neuvoja ja opastusta kudontaan kotitalousneuvoja Ritva Haralta, joka on paikalla

tiistaisin klo 9-17 keskiviikkoisin klo 10-16 torstaisin klo 10-15 Tervetuloa!

Kotitalousneuvonta Kautonkatu 3 44100 Äänekoski p.040 4851350

9


LUENNOT

Maksuttomia luentoja Koskelassa

ÄÄNEKOSKI

Luentosarja: Riittävän hyvä on tarpeeksi

K

oskelan keväässä pääsee keskittymään arjen hyvinvointiin. Ammattivalmentaja Sari Anria on koonnut luentosarjan, jossa tutkitaan hyvää oloa neljästä eri näkökulmasta. – Minua kiinnostaa etenkin psykologi Hanna Siefenin luento oppimisvalmiudesta. Tykkään opiskella, ja aina tulee uusia kursseja joille tekee mieli lähteä. Luennolla saa eväitä siihen, miten opiskelun saa liitettyä omaan arkeen niin ettei se kuormittaisi liikaa, vaan antaisi parhaan mahdollisen hyödyn, Anria kuvailee. Hyvinvoinnin luennot järjestetään kerran kuussa viikolta 4 alkaen. Kuka tahansa on tervetullut, eikä tarkoitus ole opiskella otsa

rypyssä. Aiheet eivät mene liian spesifeiksi, vaan tarkoitus on tarjota jokaiselle oivalluksia omaan arkeen. – Luvassa on vuorovaikutteista ja mukavaa illanviettoa tärkeiden asioiden äärellä. Pääsanoma on ”riittävän hyvä”: kaikessa ei tarvitse olla täydellinen. Joka suupalaa ei tarvitse kuljettaa puntarin kautta, jos ei ole painoluokkaurheilija tai valmistautumassa fitness-kisoihin. Jokainen ansaitsee laadukasta arkea ilman suorittamista, Sari Anria summaa. Hyvänolon luentosarja keväällä 2020 Koskelassa. Iltateetä, korppuja ja puhetta riittävän hyvästä keskiviikkoisin klo 18–20

MAALAISJÄRKI JA TOLKKU 219827 LIIKKUMISEEN JA SYÖMISEEN

TYÖSSÄ JAKSAMINEN JA TYÖHYVINVOINTI

Perusasioilla ja maalaisjärjellä pärjääminen takaisin muotiin. Sari Anria - ammattivalmentaja Ilmoittautuminen päättyy 16.1.2020

Herätetään ajatuksia, kuinka aktivoida pienillä muutoksilla itseään kohti parempaa työhyvinvointia. Anne Penttinen – työfysioterapeutti. Ilmoittautuminen päättyy 13.2.2020

Ke 18.00 - 20.00 Sari Anria 22.1.2020

ÄLÄ ANNA HUIJARIN HUIJATA Ma 17.30 - 19.00 Jaana Savolainen 16.3.2020

219828

219831

Netin osto- ja myyntipalstat ovat hyviä paikkoja löytää käytettyjä tai käyttämättömiä hyödykkeitä, mutta ne ovat myös huijareiden suosiossa. Huijarit hyödyntävät nettikauppoja esimerkiksi myymällä olemattomia tuotteita, joita ostaja ei koskaan todellisuudessa saa. Huijauksia voidaan naamioida houkutteleviksi tarjouksiksi tai palkinnoiksi, ja ostopäätös painostetaan tekemään nopeasti kiireeseen tai rajoitettuun erään vedoten. ”Myynnissä” on tavaraa laidasta laitaan. Huijarit saattavat kaupitella myös olemattomia palveluita. Henkilötietosi ovat rahanarvoista tavaraa, joten huolehdi niistä yhtä huolellisesti kuin käteisestä tai luottokortistasi. Kalasteluviesteillä ja -soitoilla pyritään erilaisilla verukkeilla saamaan haltuun pankkitietoja, käyttäjätunnuksia tai muuta henkilökohtaista tietoa. Sähköpostissa tai tekstiviestissä voi olla esimerkiksi linkki, jonka kautta pyydetään syöttämään tietoja. Kalastelusoiton avulla huijari voi yrittää onkia tietoja esimerkiksi esiintymällä viranomaisena tai pankin työntekijänä. Luennoitsijana Jaana Savolainen, projektikoordinaattori, Kuluttajaliitto, Huijarit kuriin -hanke (STEA 2019-2021). Kuluttajaliitto ry on kaikille avoin kansalaisjärjestö, jonka ydintehtäviä ovat kuluttajien edunvalvonta, neuvontapalveluja, jäsenneuvontaa ja koulutuksia kuluttajaa koskevissa asioissa. Lisäksi Kuluttajaliitolla on aktiivista paikallisyhdistystoimintaa ympäri maan. Ilmoittautuminen päättyy 16.3.2020.

10

HENKINEN JAKSAMINEN ARJESSA

Psykologinen joustavuus on taito, jota voi kehittää. Sen avulla pystymme toimimaan joustavasti kohti meille tärkeitä asioita, vaikka matka aiheuttaisi epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia. Tietoisuutta omista käyttäytymismalleista ja omien arvojen kirkastamisesta. Hanna Siefen, psykologi, learning coach. Ilmoittautuminen päättyy 12.3.2020

Huomaa stressi ja löydä keinot sitä helpottaaksesi. Jaana Luukkonen-Kytömäki - toimintaterapeutti ja kriisityöntekijä. Ilmoittautuminen päättyy 16.4.2020

Ke 18.00 - 20.00 Hanna Siefen 18.3.2020

Ke 18.00 - 20.00 Anne Penttinen 19.2.2020

Nettikauppahuijaukset

Tietojenkalastelu

OPPIMISVALMIUS 219829 -TYÖELÄMÄN SUPERVOIMA

219830

Ke 18.00 - 20.00 Jaana Luukkonen-Kytömäki 22.4.2020

INSTAGRAM HALTUUN Ti 12.00-13.00 Tiina Weisell, e-Sollertis Oy 11.2.2020

219832

Instagram-sovellus avattiin vuonna 2010 ja se on kuvien jakopalvelu ja sosiaalinen verkosto, jonne käyttäjät voivat jakaa kuvia ja videoita. Instagramissa voit kommentoida ja tykätä toisten jakamasta sisällöstä. Etäluento

WHATSAPPIN KÄYTTÖ Ti 12.00-13.00 Tiina Weisell, e-Sollertis Oy 28.1.2020

219833

Etäluennossa käydään läpi Whatsappin lataaminen ja käyttöönotto. Lisäksi opetellaan teksti- ja ääniviestien lähettäminen ja vastaanottaminen, sekä paljon sovelluksen yleistä toiminnasta. Tule mukaan ja ota Whatsapp haltuun! Etäluento


luennot IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTON luennot kevät 2020 Äänekosken kansalaisopisto järjestää yhteistyössä Jyväskylän kesäyliopiston kanssa seuraavat etäluennot kevätlukukaudella Koskelassa. Ke 15.1. klo 14-15.45

Koskela opiston kesäkurssit ja kesäliikuntaryhmät julkaistaan 16.3. www.koskelansetlementti.net

Patriarkkojen ja oligarkien Venäjä Suurlähettiläs René Nyberg

Ke 5.2. klo 14-15.45 Elämältä se maistuu!!! Psykologi, FL Pirkko Lahti

Ke 4.3 klo 14.15.45

Oppiminen ja sosiaalisuus pitävät aivot kunnossa Aivotutkija, PsM Katri Saarikivi, Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikkö, Helsingin yliopisto

Ke 25.3. klo 14-15.45

Miten ihminen muuttaa maapalloa? Professori Janne Kotiaho, Jyväskylän yliopisto

Olemme mukana Jyväskylän kädentaitomessuilla 28.-29.3. markkinoimassa kesäkursseja.

Puutarha ja parveke hyönteisystävällisemmäksi

K

imalaiset, korennot, pistiäiset ja leppäkertut – tässä alkua niille hyönteisille, jotka auttavat ihmistä. Puutarhassa kannattaa varmistaa pölyttäville hyönteisille mitä suotuiVapaa pääsy. Tervetuloa! simmat olot, sillä hyönteiset sekä pölyttävät että ovat luonnon omia torjuntajoukkoja tuholaisia vastaan. Pienenkin puutarhan- tai ruukkupuutarhanhoitaja, parvekkeen tai pation kasvivastaava voi tehdä oman ekoteon valitsemalla paikkaansa kasveja, joilla tiedetään olevan suuri houkutusvoima hyönteisiin. evätkauden päätteeksi Koskela opisto jär- on Koskela, toiminta levittäytyy myös ulos Paikalle voi lennähtää myös silmäniloa, sillä jestää POP OUT- tapahtuman LA 25.4.2020 kadulle ja lähipuistoon. perhoset etsivät mettä nekin. klo 15-18 Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä ÄäneLuonnon monimuotoisuutta voi ylläpitää Koko perheen tapahtuma pitää sisällään kosken eri toimijoiden kanssa. Mikäli haluat myös erilaisilla ötökkähotelleilla ja risuairavintolapäivän, Koskelan ryhmien esityksiä, olla menossa mukana toteuttajana, ole yhteykädentaitojen näyttelyn sekä toimintaa ja dessä Koskelan asiakasneuvontaan p. 0400 tekemistä eri-ikäisille. Tapahtumapaikkana 115366 / koskela@aanekoski.fi

Ke 22.4. klo 14-15.45

Lasinkirkas, hullunrohkea. Aila Meriluodon runoudesta. Kirjailija, emeritusprofessori Panu Rajala, Tampereen yliopisto

KOSKELAN POP OUT tulee jälleen!

doilla, sillä hyönteisten elinolosuhteet ovat heikentyneet. Perjantaina kurssilla kuullaan puutarhuri Tuula Rahkosen vinkkejä kasveista, joista hyönteiset erityisesti pitävät. Lauantaina keskustelua kasveista voi jatkaa samalla kun puutyöverstaalla voi valmistaa ötökkähotellin Janne Walkeajärven ohjauksessa. Kurssin tiedot löydät sivulta 5.

K

11


lasten ja nuorten ryhmät ÄÄNEKOSKI

LUMIPARKOUR ll

NAPPULATANSSI POJAT 5-6 v.

1105149

LETITYSKURSSI

6105014

LUMIPARKOUR I

6106000

6106004

Koskela / Äänekoski Pe 17.15 - 18.15 Hannu Rouvinen 15,00 € 10.1.2020 - 14.2.2020 Tutustutaan lumiparkouriin Koskelan lähiympäristössä. Parkour kehittää yleiskuntoa, lihaskestavyyttä ja sitkeyttä sekä vahvistaa luustoa. Monipuolisen akrobaattisuutensa vuoksi laji kehittää erityisesti myös koordinaatiokykyä ja muuta kehohallintaa. 6-10. vuotiaille. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2020.

Tennishalli / Äänekoski Ke 18.40 - 19.15 Kati Törrö 50,00 € LUMIPARKOUR 6106005 8.1.2020 - 29.4.2020 – PERHERYHMÄ Perusliikuntaa, leikkiä, luovia harjoituksia ja tanssia Koskela / Äänekoski pojille räätälöidyssä muodossa. Tunnilla pyritään Pe 18.15 - 19.15 kehittämään ikätason mukaista motorista kehitystä, Hannu Rouvinen perusliikuntataitoja ja musikaalisuutta. Tavoitteena on tukea lapsen myönteistä minäkuvaa ja antaa 15,00 € valmiuksia toimia ryhmässä. Ilmoittautuminen päättyy 10.1.2020 - 14.2.2020 7.1.2020. Tervetuloa koko perheen voimin tutustumaan Parkour kehittää yleiskuntoa, MINITALON 6105006 lumiparkouriin! lihaskestavyyttä ja sitkeyttä sekä vahvistaa luustoa. ASKARTELUKURSSI Monipuolisen akrobaattisuutensa vuoksi laji kehittää Koskela/ Äänekoski erityisesti myös koordinaatiokykyä ja muuta kehohalKe 17.00 - 19.15 lintaa. Mukaan mahtuu 10 perhettä. Ilmoittautuminen Lotta Walkeajärvi päättyy 6.1.2020. 15,00 € 15.1.2020 - 5.2.2020 Kurssilla rakennamme pahvilaatikosta kivan kodin pienille asukkaille, joita voivat olla esim PetShopit tai mininuket. Pääset tapetoimaan miniseiniä, kutomaan minimattoja, leipomaan minruokia. Kurssi on suunnattu 8-12 vuotiaille, max. 12 osallistujaa. Ilmoittautuminen päättyy 9.1.2020. Koskela / Äänekoski Su 11.00 - 13.00 Kati Nuijanmaa 10,00 € 26.1.2020 Ranskalainen, kalanruoto, putous, köysi ja 3D! Tule harjoittelemaan yhdessä kaverin, siskon, kummin tai vaikka mummin kanssa erilaisia lettejä. Tarvitset pitkähiuksisen letitettävän, harjan ja ponnarilenkkejä sekä iloista mieltä. Harjoittelemme peruslettejä ja kokeilemme lettikampauksien tekemistä. Mukaan mahtuu 10 paria. Ilmoittautuminen päättyy 19.1.2020. Koskela / Äänekoski Pe 16.15 - 17.15 Hannu Rouvinen 15,00 € 10.1.2020 - 14.2.2020. Mukaan mahtuu 10 lasta, 6-10 vuotiaita. Ilmoittautuminen päättyy 6.1.2020.

Ilmoittautuminen alkaa ma 2.12. klo 12 12


koskelan kuvataidekoulu Kuvataidekoulussa taiteillaan kansanedustajamuotokuvia

K

oskelan kuvataidekoululaiset maalaavat ja piirtävät lukuvuoden aikana muotokuvia kansanedustajista. Tehtävä on osa valtakunnallista Kansanedustajat kuvataidekoululaisten silmin -tempausta, jota koordinoi Lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto. Tempauksen puitteissa toteutetaan taidenäyttely eduskunnan kirjastoon Helsinkiin 20.3.-17.4.2020, missä jokainen kahdestasadasta edustajasta voi löytää yhden muotokuvan itsestään. Loput teokset tulevat esille nettigalleriaan. Jokainen osallistuva kuvataidekoulu sai arvan kautta valitut 7-8 muotokuvamallia ja heidän valokuvansa käyttöön. Koskelan kuvataidekoulu on kutsunut Äänekoskelaisen Juho Kauton (vas.) livemalliksi alkuvuodesta. Samalla kansanedustaja pääsee tutustumaan

paikallisen kuvataidekoulun toimintaan ja lapset osallistumaan yhteiskunnallisesti ja kuulemaan eduskunnasta. Opetusryhmissä arvottiin kullekin oppilaalle oma kansanedustaja sekä värimaailma, millä teos tuli toteuttaa. Oppilaat ottivat innoissaan haasteen vastaan käyttäen erilaisia maalausja piirustustekniikoita. Kun kaikki teokset ovat valmistuneet, niistä järjestetään leikkimieliset vaalit, joissa valitaan Helsingin näyttelyyn lähetettävät teokset. Näin lapset pääsevät osallistumaan päätöksentekoon äänestämällä. Koskelan kuvataidekoulu tarjoaa taiteen perusopetusta kuvataiteen yleisen oppimäärän mukaisesti Äänekoskella, Konginkankaalla ja Suolahdessa. Opetusryhmissä on vielä vapaita paikkoja ja mukaan pääsee myös kesken lukuvuoden.

varhaisiän opinnot

ÄÄNEKOSKI

5-6 vuotiaille

1103156

perusopinnot I 7-9-vuotiaille

Perusopinnoissa kehitetään omaa kuvallista ilmaisua tekemisen ja ympäristön havainnoinnin kautta luovasti kokeilemalla ja rennosti harjoittelemalla. Omien ideoiden yksilölliseen ilmaisuun sekä uusiin materiaaleihin ja välineisiin tutustumiseen kannustetaan. Äänekoski / Koulunmäen yhtenäiskoulu ti 15.00–16.30 (7–8-vuotiaat) tai 1103153 ti 16.30–18.00 (8–9-vuotiaat) 1103154 14.1.–5.5.2020 Oppitunteja 32 kl Lukukausimaksu 90€ kl Suolahti / Yhtenäiskoulu ke 17.15–18.45 (7–9-vuotiaat) 15.1.–6.5.2020 Oppitunteja 32kl Lukukausimaksu 90€ kl

KONGINKANGAS

Konginkankaan koulu ma 16.00–17.30 (7–9-vuotiaat) 13.1.–11.5.2020 Oppitunteja 32 kl Lukukausimaksu 90€ kl

Varhaisiän opinnot ovat tekemistä, kokemista ja uuden oppimista taiteellisen toiminnan kautta. Kuvataiteen maailmaan tutustutaan leikinomaisesti yhdessä lasten ajatusten ja mielenkiinnonkohteiden mukaisesti. Samalla opetellaan tunnistamaan ja käyttämään erilaisia materiaaleja ja työvälineitä. Äänekoski / Koulunmäen yhtenäiskoulu ti 13.00–14.00 1103152 14.1.–5.5.2020 Oppitunteja 22kl Lukukausimaksu 72€ kl

Suolahti/ Kellosepän päiväkoti ke 13.00-14.00 8.1.-6.5.2020 Oppitunteja 22kl Lukukausimaksu 72€kl

SUOLAHTI

1103157

1103159

perusopinnot II 10-12-vuotiaille Jatketaan omakohtaista oppimista kuvataiteen eri menetelmissä ja teknisissä valmiuksissa. Jo olemassa olevia tietoja ja taitoja sovelletaan osana uuden etsimistä. Oppilaita rohkaistaan keskustelemaan sekä tekemään valintoja ja kokeiluja, jotka tukevat persoonallista ja monipuolista taideilmaisua.

Äänekoski / Koulunmäen yhtenäiskoulu ti 18.00–19.30 (10–12-vuotiaat) 1103155 14.1.–5.5.2020 Oppitunteja 32 kl Lukukausimaksu 90€ kl

syventävät opinnot

13-20-vuotiaille

Syventävissä opinnoissa omia työskentely- ja keskustelutaitoja syvennetään työpajoissa, joissa perehdytään mm. piirustukseen, maalaukseen, kuvanveistoon, digitaaliseen työskentelyyn, muotoiluun sekä valokuvaukseen. Opinnot antavat valmiuksia hakeutua taidealan jatkokoulutukseen.

Äänekoski / Koulunmäen koulu Syventävät (13-20v) ma 18.15–20.30 13.1.–4.5.2020 Oppitunteja 48kl Lukukausimaksu 100€ kl

1103160

13


Maahanmuuttajien luku- ja kirjoitustaidon koulutus Umako-ryhmässä opitaan yhdessä

U

mako eli uusi maahanmuuttajakoulutus edistää suomen kielen ja kulttuurin oppimista. Opettajat Almira Pakarinen ja Jouko Laaksonen kertovat, että aiheita lähestytään käytännön kautta. – Käytämme toiminnallisia menetelmiä. Teemme esimerkiksi vierailuja, ja opiskelijat pääsevät käsityö- ja ilmaisutaidon tunneille, Almira Pakarinen kertoo. Opetushallituksen rahoittamaa Umako-koulutusta on järjestetty Koskelassa vuodesta 2018. Tällä hetkellä meneillään on kolmas opiskelijaryhmä, jossa on sekä elokuussa Äänekoskelle tulleita kiintiöpakolaisia että muita maahanmuuttajia eri kieliryhmistä. Koskela on tällä hetkellä pohjoisen Keski-Suomen ainoa Umako-koulutuksen tarjoaja, joten osallistujia on myös esimerkiksi Saarijärveltä ja Pihtiputaalta. – Ryhmään on jatkuva haku, ja opiskelijat ohjataan meille TE-toimiston kautta. Olemme olleet tosi tyytyväisiä yhteistyöhön Äänekosken kaupungin ja TE-palveluiden kanssa. Yhteydenpito toimii joustavasti molempiin suuntiin, mikä on erittäin tärkeää, Pakarinen

14

toteaa. Ryhmään päästäkseen henkilöllä tulee olla kotoutumissuunnitelma ja oikeus työmarkkinatukeen. Pakarinen ja Laaksonen kertovat, että Umako-ryhmä antaa valmiuksia myös kotoutumiskoulutukseen. – Kotoutumiskoulutuksessa mennään aika vauhdilla eteenpäin, joten tästä saadut perustiedot ja -taidot helpottavat mukana pysymistä. Tämä on uusi ja tärkeä palanen Koskelan toiminnassa, ja sopii kansanopiston ideologiaan, Jouko Laaksonen summaa. Luokan puheensorinasta erottuu suomea, venäjää, englantia, arabiaa ja turkkia. Verkon kääntäjäpalvelut ovat kovassa käytössä, ja esimerkiksi yhteiskuntaorientaation tunneilla käytetään myös tulkkia. Japanista kotoisin oleva Keiko kertoo viihtyvänsä Umako-ryhmässä. – Olemme opetelleet suomen kielen perusteita. Nyt harjoittelemme nimeämään eri kieliä ja kansalaisuuksia. Suomen kielen päätteitä on vaikea oppia. Japanissa asuessani tiesin, että Muumit ovat Suomesta, ahkerasti opiskeleva Keiko kertoo.


TAPAHTUMAT kevätnäyttelyt

4.4. - 28.4.2020 Hoikkassalissa KANSALAISOPISTON KÄDENTAITORYHMÄT 24. - 26.4.2020 Koskelassa

PERHEBRUNSSI pikkulapsiperheille

Lähtölaukaus juhlavuoteen su 19.1.2020

KOSKELAN KUVATAIDEKOULU

LA 9.5. klo 10.00-12.00

kevätnäytökset 2020 Painotalolla

Tarjolla syötävää, juotavaa, lapsille leikkipaikka ja vanhemmille seuraa. Brunssi on maksuton, ilmoittaudu mukaan 4.5.2020 mennessä (max 60 hlöä). Ilmoittautumiset: Koskelan asiakasneuvonta p.0400 115360, 0400 115366 tai koskela@aanekoski.fi (ilmoita kuinka monta perheestänne osallistuu ja mahdolliset erityisruokavaliot).

Nappulatanssiryhmien Kevätkimara su 3.5.2020 klo 12

7-10-vuotiaiden Kevätkimara su 3.5.2020 klo 15 Kevätnäytös 1 la 9.5.2020 klo 14 & 17 Kevätnäytös 1 su 10.5.2020 klo 18

Kevätnäytös 2 la 16.5.2020 klo 14 & 17 Kevätnäytös 2 su 17.5.2020 klo 15

koskelan pop out

nettikahvila

LA 25.4. klo 15 - 18

Koko perheen toiminnallinen tapahtuma. Ravintolapäivä, Koskelan musiikkiryhmät esiintyvät, kädentaitojen kevätnäyttely.

TO 2.4. klo 12.00-14.00 Koskelassa

Tule yksin tai ystävän kanssa keskustelemaan ja ideoimaan yhdessä syksyn 2020 tieto- ja älylaitekursseja. Talo tarjoaa kahvit. Tervetuloa!

15


• Rohkeus ja luottamus • Paikallisuus ja yhteisöllisyys • Yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus

Ilmoittautuminen alkaa ma 2.12. klo 12 • verkkoilmoittautumisen kautta: www.koskelansetlementti.net • puhelimitse: puh. 0400 115366 • käymällä opiston asiakasneuvonnassa: Rautatienkatu 25, Äänekoski


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Koskela 2019-2020 by ÄKS-lehti - Issuu