Vuosaari-lehti 17/2016

Page 5

5

Vuosaari

Vuosaari-Seura 50 vuotta

Sjökulla – kalastajatorpasta asukastaloksi Torppa laitetaan talkoilla kuntoon

Tästä alkoi Sjökullan torpan elämä. Sjökullan noin 150-vuotiaan kalastajatorpan tarina jatkuu vuosaarelaisten yhteisenä asukastalona. Vuosaari-Seura on kunnostanut torpan ja asukkaat ovat alkaneet käyttää sitä ahkerasti. Rakennus lienee aluksi ollut yksinäistupa, johon on myöhemmin lisätt y toinen tupa, edustaen nyt perinteistä paritupaa. Siinä on ollut veranta ainakin jo vuonna 1920.

Asukkaat vaihtuvat, kaupunki haluaa purkaa Vuosaari-Seuran 45-vuotisjuhlaliitteessä Vuosaari-lehdessä julkaistussa Sjökullan torpan historiaa käsittelevässä artikkelissaan Matti Lipponen kirjoittaa, että Sjökullan torpan perustajat kalastajapariskunta Fredrik ja Maria Sjöblom asuivat Sjökullassa mahdollisesti jo 1860. Ensimmäisen kerran tämä Skatan tilan alainen torppa ja sen peltoalue näkyivät kartalla vuonna 1873. Sjöblomien sukua asui ja vietti kesiä Sjökullassa aina 1930-luvun lopulle saakka. Turkulaisen Auran Panimo Oy:n toimitusjohtaja Björn Strandell osti Sjökullan 1930-luvun loppupuolella. Hän kunnosti torpan ja teetti alueelle uuden huvilan ja uusia rakennuksia monenlaista toimintaa varten. 1940-luvun puolivälissä Strandell asui huvilalla ympärivuotisesti ja johti sieltä käsin myöhemminkin pa-

nimoyritystään ainakin ajoittain. Itse torpassa asui karjakko. Strandell myi Auran Panimon Hartwallille vuonna 1971. Sittemmin hänen Sjökullaan rakentamansa uudet talot ovat tuhoutuneet saunaa lukuun ottamatta. Helsingin kaupunki osti Sjökullan alueen vuonna 1972 ja piti sitä vuokrattuna asuin-, kesäasunto- ja varastokäytössä. Maaliskuussa 2010 kaupunki päätti purkaa torpan. Asemakaavassa se oli merkitt y suojeltavaksi maisemallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaana rakennuksena. Vuosaari-Seura sai Sjökullan rakennusten jo pitkälle edenneistä purkusuunnitelmista tiedon kaupunginmuseolta helmikuun alussa 2010, ja jo 16. päivä seuran edustajat kävivät katsomassa rakennuksen kunnon. Jotta purkutoimien valmistelut keskeytettäisiin, seura anoi mahdollisuutta lunastaa torppa ja vuokrata piha-alue. Yksimielinen päätös tehtiin huhtikuussa Eero Hildénin puheenjohtajakaudella ja seura onnistui pelastamaan Sjökullan. Kaupungin kanssa sovittiin, että omistusoikeuden siirto Vuosaari-Seuralle tehdään piha-alueesta tehtävän vuokrasopimuksen yhteydessä. Kiinteistölautakunta hyväksyi Sjökullan kauppasopimuksen ja alueen vuokraukseen liitt yvät asiat 13.12.2012. Virallisesti paperit allekirjoitettiin 15.1.2013.

Heti kesällä ja syksyllä 2010 kunnostettiin torpan ja piharakennuksen vesikatot, uusittiin kantavat hirsirakenteiset ulkoseinät lahonneilta osiltaan ja tarkastettiin hormit. Vanhojen rakennusten kunnostukseen erikoistuneet ammattimiehet tekivät nämä työt laadun varmistamiseksi. Kunnostuksen järjestelyistä seuran puolelta vastasi silloinen Sjökulla-toimikunnan vetäjä Tiina Sillgrén. Talkoilla tehtiin siivous- ja maalaustöitä ja peitettiin ikkunat vanerilla talven ajaksi. Helsingin kaupunki myönsi Lähiörahastosta tukea Sjökullan kunnostukseen vuonna 2011. Silloin tarkastettiin alapohjien rakenteet, poistettiin muovimatot ja asennettiin puukuitulevyt lattiavasojen päälle lautalattiaa varten. Talkoilla korjattiin ikkunoita ja siivottiin asuintilat ja vintti. Kunnostaminen jatkui vuonna 2012 lautalattian vahaamisella sekä tuvan katon ja seinien maalaamisella. Torpan käytettävyys kokous- ja muihin tilaisuuksiin parani huomattavasti vuonna 2013, kun sinne saatiin sähköt ja vesi. Seuraavana vuonna varmistettiin takan ja leivinuunin toimivuus sekä hankittiin liesi, jääkaappi ja pakastin. Seura hoitaa ja kunnostaa torppaa edelleen tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan. Vanhasta sisustuksesta ei ollut säilynyt mitään. Vuosaari-Seura sai lahjoituksena kalusteita ja tekstiilejä seuran hallituksessa olleen ja torpan kunnostamisessa aktiivisesti toimineen arkkitehti Maija von Flittnerin perikunnalta. Niihin kuuluu kolme ryijyä 1930-luvulta: Ilona Jalavan Seitsemän veljestä, Impi Sotavallan Palava sydän sekä Sotavallan Morsiusryijyä mukaileva versio. Myös monilta muilta vuosaarelaisilta on saatu lahjoituksia.

vaa tammia, haapoja, koivuja ja erikoiset mongolianvaahtera ja japaninmarjakuusi. Pihapiirissä on säilynyt koristekasveja ja vanhaa luonnonkasvillisuutta. Keväällä piha lainehtii sinisenä idänsinililjan ja kevätkirjotähden kukkiessa, kesällä siellä tuoksuvat voimakkaasti köynnöskuusamat. Pihan parannus aloitettiin kesällä 2013, jolloin poistettiin laajalle levinneitä kurtturuusuja. Sen jälkeen seura on istuttanut pihalle perinnekasveja ja yrttejä laatikoihin. Ympärillä kasvavia luonnonkasveja on pyritt y kartoittamaan ja listassa onkin jo monta kymmentä tunnistettua kasvia. Seura hoitaa pihaa kuten torppaakin järjestämällä useita talkoita vuoden mittaan. Ympäröivässä puistossa on kaupungin rakennusviraston hoitamia maisemaniitt yjä. Tänä kesänä Lähiöprojekti tuo puistoon laatikkoviljelmiä. Yhteisöviljelyyn osallistuvat Vuosaari-Seuran lisäksi vuosaarelaiset Martta-järjestöt, somalivanhempien yhdistys, Pro Meri-Rastila -liike sekä Kallahden kylä -taloyhtiö.

Kaikkien vuosaarelaisten tapaamispaikka Vuosaari-Seura oli hankkinut torpan, koska se halusi pelastaa paikallishistoriallisesti arvokkaan rakennuksen ja kunnostaa Sjökullan torpan kaikkien vuosaarelaisten käyttöön. Paikan toimintaa päätettiin kehittää seuran jäsenten tarpeiden ja toiveiden mukaan. Siitä oli tuleva vuosaarelaisten tapaamispaikka ja siellä järjestettäisiin kulttuuritilaisuuksia. Vuonna 2012 torppaa jo käytettiin kokouksiin ja yhteislaulutilaisuuksiin ja siellä pidettiin jopa nukketeatterikurssi. Nykyisin vietetään toistu-

vasti avoimien ovien päiviä, joiden yhteydessä pidetään jokin esitelmä, näyttely tai pop up -ravintola. Vuonna 2014 aloitettiin vuokraustoiminta. Seuran jäsenet ja ulkopuoliset voivat vuokrata torppaa kokous- ja juhlakäyttöön. Torpan kävijämäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta ja viime vuonna torpalla pidettiin keskimäärin jo enemmän kuin yksi tilaisuus viikossa. Päiväkotilapset ja koululaiset ovat vierailleet torpalla ja puheenjohtaja Anja Hinkkanen on pitänyt kotiseututunteja torpan omalle kummiluokalle Kallahden koulusta. Lähialueen lapset ovat havainneet torpan pihan myös hyväksi keppihevoskilpailujen pitopaikaksi. Erityisen vaikutuksen Sjökulla oli tehnyt Vuosaaren ala-asteen oppilaaseen Iiris Toivokaiseen, koska hän kirjoitti koulutehtävänään seikkailumielisen tarinan Sjökullan torpan arvoitus. Se luettiin Sjökullassa Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä 2014.

Arvokas kulttuuriperintö Sjökullan kalastajatorppa edustaa vanhinta vuosaarelaista rakennuskantaa. Meren rannalla Ison Kallahden puistossa se ilmentää elävästi alueen historiaa. Kulttuuriperintönä sillä on suuri merkitys kaupunginosamme identiteetin luomisessa ja asumisympäristön viihtyisyydessä. Vuosaari-Seuran kannalta se antaa hyvät mahdollisuudet toteuttaa yhdistyksen tehtävää yhteisöllisyyden ja paikallistuntemuksen lisäämisessä. Asukkaiden kiinnostus Sjökullaa kohtaan osoittaa, että torpan säilyttäminen ja sen kehittäminen uuteen käyttöön kannattaa. Pidetään torpasta yhdessä hyvää huolta! Anna-Maija Virta

Pihapiiri kertoo vanhoista ajoista Piha viettää etelään ja kaakkoon kohti Isoa Kallahtea. Torpan ympärillä kas-

Pop up -ravintola Sjökullan pihalla.

Puheenjohtajan puheenvuoro Vuosaari-Seura ry:llä on takanaan monivivahteinen viidenkymmenen vuoden taival. Seura perustettiin vuonna 1966, kun Vuosaari liitettiin Helsingin kaupunkiin. Useilla Helsingin Kaupunginosayhdistystenliiton jäsenjärjestöillä on ikää enemmän, mutta kaikilla on sama tavoite: toimiminen asujamistonsa etujen hyväksi. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on tehty todella paljon asioita: Sjökullan torppa on kunnostettu aktiiviseen käyttöön, on järjestett y juhlia, retkiä ja asukastilaisuuksia. Meillä on toimelias torppatoimikunta, ihana isäntä ja ehtoisa emäntä, taitava tiedotusryhmä, puuhakas palstatoimikunta, tehokas Vuosaari-toimikunta, tiukka taloustoimi – ja ennen kaikkea jäsenkunta, joka aktiivisesti osallistuu talkoisiin ja tapahtumiin sekä valokuvaa innokkaasti. Jäsenet tavoitetaan toimivan sähköisen uutiskirjeen kautta. Vuosaari. fi -sivustoa seurataan ahkerasti kau-

punginosamme ulkopuolellakin, kertoo kävijätilasto. Vuosaari-Seuran seuraa ja ottaa kantaa aktiivisesti kaupungin suunnitelmiin alueellamme. Seura järjestää tapahtumia, retkiä, polkuvaelluksia ja kiinnostavia avointen ovien päiviä torpalla. Kesäjuhlat ja konsertit vaativat onnistuakseen hyvää yhteistyötä, toimivia verkostoja, talkootyötä sekä monta moninaista tukianomusta. Vuosaari-Seura ry on Suomen Kotiseutuliiton jäsenjärjestö. Yhdessä Tammisalo-Seuran olimme ensimmäisten joukossa solmimassa haastavan ”Sitoumus2050”-sopimuksen ympäristöministeriön kanssa kestävän kehityksen puolesta. Vuosaaressa on merellinen luonto ja vehreä ympäristö luonnonsuojelualueineen, joita tulee puolustaa. Meidän tulee ohjata myös tulevat sukupolvet sitoumuksen haasteita noudattamaan. Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävistä Euroopan kulttuu-

riympäristöpäivistä olemme saaneet tähden jo monena vuonna Euroopan kartalle tuikkimaan! Vuonna 2012 saimme kiitosta myös Neljän polven treffit -toiminnastamme. Kunniakirja luovutettiin seuralle osoituksena työstä, mitä teemme eri sukupolvien kohtaamiseksi esim. joulutapahtumissa ja kesäjuhlissa. Vuosaari matkailukohteena on kiinnostava ja Vuosaari-Seurasta saa pätevät oppaat kaupunkipolku-, arkkitehtuuri- ym. kierroksille pientä korvausta vastaan. Ennen kaikkea koen, seuran pitkäaikaisena puheenjohtajana ja aktiivina, että verkostoituminen, yhteisöllisyys ja kaikenikäisten vuosaarelaisten kohtaaminen Sjökullan torpalla, Columbus-tapahtumissa ja kesäjuhlissa on sitä parasta antia, jota voimme asukkaille tarjota. Tapahtumissa kohtaamme asukkaita, kuulemme ihmisten toiveet ja ideat. Toivon, että tuleville vuosille löytyy

uusia aktiivisia puuhaihmisiä Vuosaari-Seuran toimintaan. Maaliskuun 5. päivän ”Tullaan tutuiksi” tapahtuma Columbuksessa oli mahtava verkostoitumisen ja yhdessä tekemisen riemujuhla. Jatkukoon sama meno ja meininki!

Anja Hinkkanen Vuosaari-Seuran puheenjohtaja 2011– Lämmin kiitos kaikille tapahtumiin osallistujille ja yhteistyökumppaneille!

Anja Hinkkanen Vuosaari-Seuran tiskin takana Tullaan tutuiksi -tapahtumassa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.