Skip to main content

Metsän henki 2/2017

Page 15

UPM Metsän yrittäjäverkostoon kuuluu Suomessa yli

300

yritystä.

S

uomalaiseen metsätalouteen kätkeytyy ainutlaatuisia vahvuuksia, joita harva meistä tulee ajatelleeksi. Yksi niistä ovat yrittäjät. Metsäalan perusta lepää pitkälti yrittäjien hartioilla. Tämä erottaa Suomen kilpailijamaista. Esimerkiksi Ruotsissa metsäyhtiöt omistavat yhä itse suuren osan korjuu- ja kuljetuskalustosta. ”Kotimainen tapa toimia lähtee ajatuksesta, että kukin tekee, mitä parhaiten osaa. UPM:n vahvuus on suunnittelu ja operatiivinen ohjaus. Luotamme sataprosenttisesti yhteistyökumppaniyrittäjiimme”, toteaa UPM:llä metsätaloudesta ja keskitetystä hankinnasta vastaava Erkki Metsola. Suomessa hoidetaan kokonaan yrittäjävoimin ainespuun korjuu ja kuljetus, metsäenergian hankinta ja koneelliset metsänhoitotyöt sekä kasvava osa manuaalisista metsänhoitotöistä. Alalla toimii kaikkiaan noin 5 000 yritystä. Yhä useampi metsänomistaja on iäkäs tai kaupunkilainen. Samalla puun kysyntä kasvaa ja metsissä on

tehtävä entistä enemmän hoitotöitä, jotta omaisuuden arvo ja metsien kasvu varmistetaan. Tuloksena Suomeen on syntynyt uutta, erilaiset metsänomistajat huomioivaa metsäpalveluyrittäjyyttä perinteisten kuljetus- ja metsäkoneyritysten rinnalle.

Pojasta polvi paranee Yrittäjävetoinen malli on Metsolan mukaan paras myös metsänomistajan kannalta. Moni alan yrittäjä on itsekin metsänomistaja, ja tyypillinen puunkuljetus- ja metsäkonealan yritys on pieni, keskimääräinen liikevaihto on 600 000 euroa vuodessa. Yritys työllistää neljästä kuuteen ammattilaista, ja tallista löytyy muutama työkone.

”Suomalainen tapa toimia

lähtee ajatuksesta, että kukin tekee, mitä parhaiten osaa.”

ERKKI METSOLA

15


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Metsän henki 2/2017 by UPM Metsä - Issuu