lyhyesti
Teksti Janne Suutarinen
Tapio Puolimatka
Liina Veronica Isto
Kasvatustieteen professori
23-vuotias perussuomalaisten aktiivi
Kirjoitit elokuussa kohua herättäneen blogikirjoituksen "Kampanja pedofilian laillistamiseksi". Mitä ajatuksia jupakasta jäi? – Se oli hyödyllinen, sillä sain paljon yhteydenottoja ihmisiltä, jotka antoivat minulle informaatiota, jota tarvitsin argumenttini kehittämiseksi. Toisaalta kohu vahvisti uskoani siihen, että argumenttini pitää: minua vastaan esitetyissä kannanotoissa ei varsinaisesti puututtu varsinaiseen argumenttiin.
Aiemmin miesvaltaiset kansalliskonservatiiviset puolueet kasvattavat Euroopassa suosiotaan naisten keskuudessa. Miksi näin? – Monikulttuurisuuden ja haittamaahanmuuton mukanaan tuomat ongelmat ovat olleet laajalti esillä mediassa koko Euroopassa. Lieveilmiöitä ovat olleet esimerkiksi seksuaalirikosten lisääntyminen ja turvallisuuden heikkeneminen. Molemmat ilmiöt koskettavat naisia. Naiset – kuten ihmiset yleensäkin – haluavat mahdollisimman turvallisen yhteiskunnan itselleen ja muille, joten on loogista siirtyä kannattamaan sellaisia puolueita, jotka tekevät aidosti turvallisuutta lisäävää politiikkaa.
Jos koet, että sait eväitä perustelujesi kehittämiseen, koetko, että alkuperäisessä kirjoituksessa oli jotain vikaa? – En. Esimerkiksi saamastani informaatiosta voin mainita sen, että en ollut tutustunut Englannissa parin viime vuosikymmenen aikana tapahtuneeseen laajamittaiseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön, voisi sanoa epidemiaan. Tutkimuksissa on paljastunut esimerkiksi sellaisia asioita, että sosiaaliviranomaiset ovat olleet jossain määrin tietoisia ilmiöstä, mutta ovat suhtautuneet välinpitämättömästi varhaisnuorten seksuaalielämään.
Maria Ohisalo Vihreiden varapuheenjohtaja Yhä useammin kuulee vihreitä syytettävän populismista, ja onpa Facebookissakin jopa "Vihreä populismi" -niminen ryhmä. Onko vihreät populistinen puolue? Miksi on, miksi ei? *Ei vastausta*
6
Jari Niemelä Helsingin yliopiston uusi rehtori Mikä on Helsingin yliopiston kaikkein polttavin kehityskohde ja kuinka aiotte siihen puuttua? – Polttavin kehityskohde juuri nyt on yliopiston työ- ja opiskeluilmapiirin sekä yhteisöllisyyden edistäminen. Viime vuosien vaikeista ajoista johtuen ilmapiirissä on parantamisen varaa ja tähän aion puuttua erilaisia vuorovaikutus- ja yhteisöllisyystoimenpiteitä käyttäen. Esimerkiksi, koko rehtoraatti vierailee kaikilla kampuksilla keskustelemassa henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa lokakuun puolivälissä. Lisäksi tiedekuntien rooli on merkittävä. Toivon, että tiedekunnat edistävät aktiivisesti yhteisöllisyyttä omassa piirissään.