Issuu

Visuaaliset katalyytit

Visual Catalysts

1. Download Arilyn

2. Aim and scan

3. See the animation

Visual Catalysts Visuaaliset katalyytit Edited by / toimittanut Juha Suonpää

Tampere 2020

Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja Sarja A. Tutkimuksia 29. ISSN 1456-0011 ISBN 978-952-7266-49-6

Contents Sisällys

ARTWORKS TEOKSET New ways of seeing Uudet näkemisen tavat

Publisher / julkaisija CICAT2025 & Tampere University of Applied Sciences / Tampereen ammattikorkeakoulu Tampere 2020

Onni Aaltonen............................................................................. 66

Michel Monteaux....................................................................... 70

Mark Isaac....................................................................................... 74 Noora-Maija Tokee..................................................................78

Andras Ladai................................................................................ 84 Julia Weckman.......................................................................... 90

Isabella Presnal ........................................................................94 Alicja Wróblewska................................................................... 98

Robert Dash.................................................................................104

Niina Kiiveri......................................................................................110

Graphic design and layout / graafinen suunnittelu ja taitto Jarmo Wideman Design / suunnittelu Jani Ikonen Visual design and editing / visuaalinen suunnittelu ja kuvankäsittely Alexander Lembke Project assistant / projektiassistentti Luiza Preda

Translators / kääntäjät Paula Erkintalo, TellWell Translations Harde Kovasiipi Marianna Leikomaa Cover image / kansikuva Phuong Hoang – Toy

Printing house / paino Raamatu Trükikoda, Tallinn, Estonia Paper / paperi Arctic Paper Munken Pure, FSC-C139361 certified

Foreword Esipuhe

Seductive Catalysts

Viettelevät katalyytit Donna Ladkin......................................................................................26 Art to Halt Climate Catastrophe

Taidetta ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi Ari Jokinen..............................................................................................38 Irony and paradox as visual triggers

The ways we imagine the future Tulevaisuuden kuvittelu

Steven S. Taylor.................................................................................58 Dung Beetle Art

Lantakuoriaisten taidetta

Huaijun Wen................................................................................. 120

Janna Lindfors........................................................................... 124

Raisa Foster.................................................................................. 128 Jana Köhler................................................................................... 132

Satu Miettinen............................................................................136

Emilia Kangasluoma...........................................................140

Kaisu Häkkänen........................................................................144 Anna Cherednikova.............................................................148

Tina Jokitalo.................................................................................160

Vieno Motors / Rapia & Valkonen..........................164 Einat Arif-Galanti ...................................................................168

Marie Lukasiewicz....................................................................172 Igor Tereshkov............................................................................ 178

Phuong Hoang..........................................................................184

Daniel Stier....................................................................................188 Sabine Bindels........................................................................... 192

Ironia ja paradoksi visuaalisina herättäjinä Hanna Lehtimäki & Siiri Pöyhönen.................................50

Marco Castelli..............................................................................116

Ignacio Varela Pastorino................................................154

Juha Suonpää......................................................................................8

Luiza Preda....................................................................................196 Critique of materialism Materialismin kritiikki

AR design and production / AR:n suunnittelu ja tuotanto Jani Ikonen José Pesu-Inácio Jyrki Pylväs, Metaria

Leena Aarikka-Stenroos..............................................................6

New types of agency Uudenlainen toimijuus

Copywriter / tekstin toimitus Harde Kovasiipi

ARTICLES ARTIKKELIT

A new way of being social Uusi sosiaalisuus

Editor / toimittaja Juha Suonpää

Click the box to return to the contents page. Laatikkoa klikkaamalla pääset takaisin tälle sivulle.

Renja Nurmi................................................................................ 200 Michał Smandek................................................................... 204 Simon Van Geel ...................................................................... 210

Maksim Finogeev.................................................................... 214 Eva-Teréz Gölin.........................................................................224

Serinyà..............................................................................................228 Aki-Pekka Sinikoski & Astrid Sinikoski..................232

Touko Hujanen..........................................................................236

Foreword Esipuhe THESE IMAGES give us food for thought. Art awakens, irritates and inspires us to change and adopt a new understanding of more environmentally sustainable thinking. We cannot infinitely pump natural resources, and through increasing consumption, leave piles of waste behind us. Fortunately, man is smart and evolving. This ensemble (book and exhibition), with its numerous works of art, highlights the various visual catalysts that contribute to awakening us to see the circular economy and environmental sustainability in a new way. To see all material again – raw materials and goods – and their bright and dark sides. How and why do we use plastics, and where does it end up? What do we eat and why? How do we dress and why? Where does all the material we use end up? Who should be interested in these images? Who should look at them? All of us. Ordinary people who want and need material, food, goods, and entertainment to live, and make choices on stores and online. Experts who decide what can be found on store shelves and the Internet, and in what kind of operating environment we will operate in the future. Political decision-makers

TAITEILIJAT ANTAVAT ajattelemisen aihetta. Taide havahduttaa, ärsyttää ja inspiroi meitä muutokseen ja uuteen ymmärrykseen kohti ympäristöllisesti kestävämpää ajattelua. Meidän on nähtävä maailma uusin silmin ja ymmärrettävä, että maailmalla on rajat. Emme voi loputtomiin pumpata luonnonvaroja, jatkaa kasvavaa kuluttamista ja jättää jätettä jälkeemme. Onneksi ihminen on fiksu ja kehittyy. Tämä kirja lukuisine taideteoksineen nostaa esiin kuvalliset katalyytit, jotka herättävät meidät näkemään kiertotalouden ja ympäristöllisen kestävyyden uusin silmin. Ja ymmärtämään uudella tavalla materian – materiaalit ja tavarat hyvine ja huonoine puolineen. Miten ja miksi käytämme muovia, ja mihin se päätyy? Mitä syömme ja miksi? Miten pukeudumme ja miksi? Mihin kaikki käyttämämme materia päätyy? Keitä näiden kuvien pitäisi kiinnostaa? Kenen niitä pitäisi katsoa? Meidän kaikkien. Tavallisten ihmisten, jotka haluamme ja tarvitsemme materiaa ja teemme sen myötä valintoja kaupassa ja netissä. Asiantuntijoiden, jotka tekevät päätöksiä siitä, mitä kaupan hyllyiltä ja netistä löytyy ja millaisessa toimintaympäristössä operoimme. Päättäjien,

Leena Aarikka-Stenroos

who set the framework and rules which define the appropriate and reasonable practices for all of us. We humans need material, food, goods, and entertainment to live. But let’s be more rational and far-minded about it. These images of plastic, piles, people, goods, houses, and nature try to awake, irritate, frighten, and inspire us to a new, more sensible thinking and action towards environmental sustainability. This entity is part of the CICAT2025 Catalysts for the Circular Economy project, which aims to promote and stimulate thinking and action in a sustainable and circular economy through research – and also in the arts. We must use all means to meet this critical challenge on climate change. Let these images make an impact.

jotka asettavat yhteiskunnassa raamit sille, miten meidän on soveliasta ja järkevää toimia. Me ihmiset tarvitsemme ruokaa, tavaroita ja viihdettä elääksemme. Mutta tehdään se järkevästi, katsoen kauemmas myös kuluttamisen seurauksiin. Nämä kuvat muovista, jätekasoista, ihmisistä, tavaroista, taloista ja luonnosta haluavat herättää, vietellä, pelottaa ja innostaa meidät järkevämpään ajatteluun ja toimintaan. Tämä kirja on osa kansainvälistä Backlight2020-valokuvafestivaalia ja CICAT2025 Kiertotalouden katalyytit -hanketta, jonka tavoitteena on tutkimuksen – ja myös taiteen – kautta vauhdittaa kestävyyden ja kiertotalouden mukaista ajattelua ja toimintaa. Tarvitsemme kaikkia mahdollisia keinoja vastataksemme ilmastonmuutoksen kriittiseen haasteeseen. Annetaan näiden kuvien vaikuttaa.

Leena Aarikka-Stenroos Professor of Industrial Management

Leena Aarikka-Stenroos

Tampere University, Finland

professori, tuotantotalous Tampereen yliopisto

Seductive Catalysts Viettelevät katalyytit

NEW LIFE was born into my home. Our small foal arrived in a spring night in 2020. The next day all the members of our stable had their cameras busily documenting the progress of the newcomer, crystalized in her first steps. When she pooped for the first time, there was much rejoicing. She was healthy. Horse manure is also a signal to other animals. There was movement in the manure pile behind our stable, when a four-centimeter long European rhinoceros beetle (Oryctes nasicornis) waddled towards the foal’s poo. The beetle was not alone, either, but instead was carrying a bunch of hitchhikers. Creative solutions are sustainable. Even though the European rhinoceros beetle moves slowly, it can fly, and the tics travelling on it can also conveniently reach new places to eat, decomposing composts and manure heaps. Photographs are a means to observe, experience, remember, transmit, and to change things. After we have seen the photos, even poo is no longer what we usually think it is. Photographs and their stories tell about the fine-textured systems of the nature, and the circular economics’ idea to keep materials sustainably alive as long as possible. In the idea of circular economics, waste is not a problem but instead important raw material for somebody.

KOTIINI SYNTYI uutta elämää. Pieni hevosvarsamme näki päivänvalon kevätyönä 2020. Seuraavana päivänä hevostallimme jäsenten kamerat kuvasivat ahkerasti pienokaisen edistymistä, joka kiteytyi uuden tulokkaan ensiaskeliin. Kun hän kakkasi ensimmäisen kerran, oli ilo ylimmillään. Se oli terveen merkki. Hevosen kakka on merkkinä myös monille muille eläimille. Tallimme takana sijaitsevassa lantakasassa syntyi liikettä, kun neljä senttimetriä pitkä sarvikuonokas (Oryctes nasicornis) taapersi kohti pikkuvarsan kakkaa. Sekään ei ollut yksin, vaan sen Oryctes nasicornis / Juha Suonpää

Juha Suonpää

This book is a part of the CICAT2025 research project, which is funded by the Strategic Research Council operating under Academy of Finland. In the project, “circular economy” refers to using less natural resources, closing material-, energy- and nutrient cycles, and keeping the value of products, materials, and resources in the economy for as long as possible (CICAT2025). This multidisciplinary, 5-year project, searches for catalysts, positive forces of change, to speed up the transition to a sustainable circular economy. Artists around the world were invited to help with the book. The materials in the book are based on an international Special Open Call, organized in conjunction with Backlight 2020 Photo Triennale. The Open Call received 168 different proposals. Through their Aamu’s foal, Aamun varsa / Marja-Leena Korte-Suonpää

matkassa liftasi joukko kimppakyytiläisiä. Luovat ratkaisut ovat kestäviä. Vaikka sarvikuonokas liikkuu hitaasti, se osaa lentää, ja sen mukana matkustavat punkit pääsevät nekin kätevästi uusien ruokapaikkojen, lahoavien kompostien ja lantakasojen äärelle. Valokuvat ovat väline havainnoida, kokea, muistaa, välittää ja muuttaa asioita. Kuvat nähtyämme kakkakaan ei ole sitä miksi sitä yleensä luullaan. Kuvat tarinoineen kertovat luonnon hienosyisistä systeemeistä ja kiertotalouden ideasta pitää materiaalit kestävällä tavalla elossa mahdollisimman pitkään. Kiertotalouden ideassa jäte ei ole ongelma, vaan tärkeä raaka-aine jollekin. Tämä kirja on osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa CICAT2025 -tutkimushanketta, jossa kestävä kiertotalous tarkoittaa luonnonvarojen käytön vähentämistä, materiaali-, energia- ja ravinnekiertojen sulkemista sekä sitä, että tuotteiden, materiaalien ja resurssien arvo säilyy taloudessa mahdollisimman kauan (CICAT2025). Viisivuotisessa monialaisessa hankkeessa etsitään katalyyttejä eli positiivista muutosvoimaa, joka vauhdittaa siirtymistä kestävään kiertotalouteen. Kirjaa varten pyydettiin apuun taiteilijoita ympäri maailman. Käsillä oleva materiaali perustuu Backlight 2020 Photo Triennalen yhteydessä julkaistuun avoimeen kansainväliseen Special Open Calliin, johon saatiin vastauksena yhteensä 168 erilaista teosehdotusta. Teostensa myötä taiteilijat tuottavat käsityksen taiteen mahdollisuuksista tulevaisuuden muutostekijänä, joka auttaa näkemään nykyisyyttä kriittisin silmin ja aktivoi mielemme toimimaan kohti kestävämpää tulevaisuutta. Ehdotukset tarjoavat mahdollisuuden tunnistaa verrattain säännönmukaisia kokonaisuuksien oivalluksia ja näkökulmia. Voidaan kysyä, miten valokuvat, videot ja muut kuvataiteelliset esitykset

works, the artists create an understanding of the possibilities of art as a force of change in the future. This will help us see the present day through critical eyes, and activates our minds to act towards a more sustainable future. The proposals offer a chance to recognize fairly consistent insights and views. We may well ask how photos, videos, and other visual presentations give meanings to reality and increase thinking of change by catalyzing a systematic transition towards a sustainable circular economy. This is where the term visual catalyst, which we have adopted for the project, comes from. As the Backlight Triennale, organized in Finland, has over the decades profiled itself as an event for art photography, it leaves out many actors and conventions of the field of photography, such as ad photographs, nature photography, and journalistic photography. This leads to the examples in this Visual Catalysts book to arise from the field of art photography, and from the proposals of the artists working in that field. Open Calls for art festivals search for new and fresh ideas based on an existing theme. On one hand, the Visual Catalysts Special Open Call is very delimited, and on the other hand, very permissive for different interpretations. As the idea of the open call is to create an international exhibition and a book for the Backlight Triennale 2020 event held in Tampere, this is a very motivational project for the artists. My role has been that of a curator and the editor of this book. The meanings of images are created in interaction by looking at them, experiencing them, and interpreting texts. When we talk about the meanings of images, we talk about culture-specific catalogues of meanings, which are in constant flux. The interpretation of art and photographs is dependent on the culture and location, and for example, exotism is created as a product of the cultural difference between the observer and the photograph. On the

merkityksellistävät todellisuutta ja toimivat muutosajattelun vauhdittajina katalysoiden systeemistä transitiota kestävään kiertotalouteen. Tästä siis termi visuaalinen katalyytti, jonka olemme tutkimushankkeessa omaksuneet. Koska Suomessa järjestettävä Backlight Triennale on vuosikymmenien saatossa profiloitunut ennen kaikkea taidevalokuvan tapahtumaksi, se rajaa pois monia valokuvan kentän toimijoita ja konventioita, kuten esimerkiksi mainosvalokuvan, luontovalokuvauksen ja journalistisen valokuvan. Näin ollen käsillä olevan Visuaaliset katalyytit -kirjan esimerkit ponnistavat taidevalokuvauksen piiristä ja sen parissa toimivien taiteilijoiden teoksista kumpuavista ehdotuksista. Taidefestivaalien Open Call -tyyppisillä avoimilla kutsuilla etsitään uusia ja raikkaita ideoita etukäteen annetusta teemasta. Visual Catalysts Special Open Call -kutsu on yhtäältä rajattu ja toisaalta varsin salliva erilaisille tulkintaehdotuksille. Koska avoimen kutsun ideana on koota lähetetyistä teosehdotuksista kansainvälinen yhteisnäyttely ja kirja Tampereella järjestettävän Backlight Triennale 2020 -tapahtuman yhteyteen, on lähtökohtaisesti kyseessä myös taiteilijoita motivoiva hanke, jonka kuraattorina ja tämän kirjan toimittajana olen toiminut. Kuvien merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa kuvia katsomalla, kokemalla ja tekstejä tulkitsemalla. Kun puhumme kuvien merkityksistä, kyse on kulttuurisidonnaisesta ja alati liikkuvien merkitysten kuvastosta. Taiteen ja valokuvien tulkinta on kulttuuri- ja paikkasidonnaista, jolloin esimerkiksi eksoottisuus syntyy katsojan ja kuvan välisen kulttuurieron tulkinnan tuotteena. Toisaalta länsimaisesta näkökulmasta tehty tulkintatyö tuottaa yllättävän samansuuntaisia merkityksiä. Jotta yhtäältä hyödynnetään kulttuurierojen esiin nostamia havaintoja ja toisaalta löydetään

other hand, interpretation done from a Western viewpoint often creates quite similar meanings. Since we wish to, on one hand, utilize the observations brought about by the cultural differences and, on the other hand, find different and new viewpoints, this book was designed by an international, multidisciplinary team. A Finnish artist and graphic designer Jani Ikonen and a German photographer Alexander Lembke discussed the photo selections. The images were interpreted and the articles were written by professors of leadership, Donna Ladkin from the UK, Steven S. Taylor from the USA and Hanna Lehtimäki from Finland, together with the researcher Siiri Pöyhönen and the researcher of sustainability politics Ari Jokinen. All these people have added their voices to this book and have had an impact on the final collection of photographs. In order to have as many voices and cultures represented as possible, artists from 18 different countries were chosen. However, the majority of the 37 artists are from Europe, although there are also artists from North and South Americas, as well as Asia. The most usual medium of work is photography, but there are also works from the artists working with interactive media, as well as installation and performance artists. The selection of works was based foremost on their ability to evoke thoughts and feelings in the observer. Sometimes works seduce through visuality alone, other times the text attached to the images creates the moment of revelation. When a conventional assumption is broken, the preconception is shattered and the process of critical thinking begins. The images and the descriptions created by the artists form a critical material, which this book uses to ask what types of visual meanings are created by art, and what kinds of visual “recipes” can create critical discussion to launch sustainable change. In other words, we are trying to find out how visual catalysts are born, and what kinds of positive consequences they might have.

poikkeavia ja uusia näkökulmia, on tämän kirjan suunnitteluun osallistunut monikansallinen ja -alainen ryhmä. Kuvavalintoja ovat olleet pohtimassa suomalainen kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija Jani Ikonen sekä saksalainen valokuvaaja Alexander Lembke. Artikkeleiden kirjoittamiseen ja kuvien tulkintaan ovat puolestaan osallistuneet johtamisen alan professorit, brittiläinen Donna Ladkin, amerikkalainen Steven S. Taylor ja suomalainen Hanna Lehtimäki yhdessä tutkija Siiri Pöyhösen kanssa sekä kestävyyspolitiikan tutkija Ari Jokinen. Kaikki edellä mainitut ovat lisänneet moniäänistä tulkintaa tähän kirjaan ja siten vaikuttaneet myös lopullisen kuvakokoelman syntyyn. Moniäänisyyden ja -kulttuurisuuden nimissä kirjaan on valittu taiteilijoita peräti 18 maasta. Kutsutut 37 taiteilijaa ovat kuitenkin valtaosin kotoisin Euroopasta, joskin mukana on myös tekijöitä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta sekä Aasiasta. Pääosin taiteilijat käyttävät välineenään valokuvaa, mutta mukana on myös video-, interaktiivisen median sekä installaatio- ja performanssitaiteilijoiden töitä. Valinnan perusteena on ensisijaisesti ollut teosehdotusten kyky herättää ajatuksia ja tunteita katsojassa. Joskus työt viettelevät pelkällä visuaalisuudellaan, toisinaan kuviin liitetty teksti synnyttää ahaa-oivalluksen. Kun vakiintunut olettamus murtuu, ennakkokäsitys särkyy ja alkaa kriittisen ajattelun prosessointi. Taiteilijoiden kuvat ja heidän kirjoittamansa teoskuvaukset muodostavat keskeisen aineiston, jonka avulla tässä kirjassa kysytään, millaisia visuaalisia merkityskeinoja taiteen avulla rakentuu ja millaisilla visuaalisilla ”resepteillä” syntyy kestävän muutoksen käynnistävää kriittistä puhetta. Toisin sanoen yritetään selvittää, miten visuaaliset katalyytit syntyvät ja millaisia positiivisia seurauksia niillä mahdollisesti on.

New ways of seeing

Uudet näkemisen tavat

When documenting the changes in the environment, the aesthetic evidence offered by photographs is unparalleled. The works repeat the global worry for climate change and littering, especially when it comes to plastics. Some of the proposals stand out because they “hook” or “seduce” the observer by disrupting the ways of looking, interpreting, or acting we have considered normal. The project Kuona (Dross) by the Finnish artist Onni Aaltonen takes a critical look at waste burning, the culmination of linear consumption. The landscapes look natural but are revealed to be massive piles of burnt waste, used for example as noise barriers lining highways. The photos have an impact since they make the amount of burnt waste concrete, and create a new dimension into a seemingly clean landscape. In the Matters Matter project by the French artist Michel Monteaux waste does not look ordinary. The images challenge the essence of waste by transforming it into imaginative and mystical shapes. The observer is challenged as well: when waste is not only waste, its processing and prevention may be addressed in new ways. Waste management is not only a technological field, since anybody can take part in its interpretation and making value judgements through art. In Like Water Through Plastic by the Brazilian artist Mark Isaac, the plastic is looked at, on one hand, from the stress it creates on the environment and, on the other hand, through people’s ability to see beauty despite the plastic. In other words, the works prevent desperation, try to see beyond it, and inspire the observer to find solutions to the problem. The works create images of change through personal images of experiences. In the piece Cyanoscape by Finnish Noora-Maija Tokee, the topic is the harmful occurrences of cyanobacteria,

Ympäristön muutosten dokumentoinnissa valokuvan esteettinen todistusvoima on vertaansa vailla. Aineistossa toistuu maailmanlaajuinen huoli ilmastonmuutoksesta ja roskaantumisesta, erityisesti muovin osalta. Osa ehdotuksista erottuu muusta joukosta siten, että ne ”koukuttavat” tai ”viettelevät” katsojaansa häiritsemällä luonnollisena pitämiämme katsomisen, tulkinnan ja käytännön tapoja. Suomalaisen Onni Aaltosen projektissa Kuona pohditaan kriittisesti lineaarisen kulutuksen huipentumana tapahtuvaa jätteenpolttoa, jossa luonnollisena näyttäytyvät maisemat paljastuvat polttojätteen valtaisiksi jätekasoiksi esimerkiksi valtateiden varsien meluvalleina. Valokuvat havahduttavat konkretisoimalla polttojätteen valtavan määrän ja luomalla näennäisen siistiin maisemaan uuden ulottuvuuden. Ranskalaisen Michel Monteauxin Matters Matter -projektissa jäte ei näytä jokapäiväiseltä, vaan kuvat haastavat jätteen olemuksen muuntaen sen mielikuvituksellisiksi ja mystisiksi muodoiksi. Samalla myös katsoja haastetaan: kun jäte ei ole pelkkä jäte, sen käsittelystä ja ehkäisystä voidaan puhua uusilla tavoilla. Jätteenkäsittely ei ole vain tekniikan alaa, sillä taiteen avulla sen tulkintaan ja arvottamiseen voi osallistua kuka tahansa. Brasilialaisen Mark Isaacin Like Water Through Plastic pohtii yhtäältä muovin aiheuttamaa ympäristökuormitusta, toisaalta ihmisten kykyä nähdä kauneus muovista huolimatta. Toisin sanoen teokset ehkäisevät epätoivoa, pyrkivät näkemään sitä pitemmälle ja inspiroivat katsojaa löytämään ratkaisuja ongelmaan. Aineistossa tuotetaan muutoskuvastoa omakohtaisen kokemuskuvaston avulla. Suomalaisen Noora-Maija Tokeen Cyanoscope-teoksen aiheena ovat haitalliset sinileväesiintymät, jotka estävät uimisen suomalaisjärvissä. Lähikuvat levistä tuovat mieleen avaruudesta nähdyn maapallon, jonka väri-

which prevent swimming in Finnish lakes. Close-up photos of the bacteria bring to mind Earth, as seen from space. Its color scheme transforms from blue and white into green “mush” of bacteria and floats of plastic, and that way into a global cry for help for the warming and increasingly eutrophic seas. In the work Persistent Fertility by Norwegian Andras Ladai, the dark photographs raise the question of the vegetable kingdom’s ability to react to changing environmental circumstances, as well as nature’s persistent efforts to find alternative ways to survive. Ladai’s series guides the observer to notice changes, to interpret them, and to learn from them. The work Hope? by the Finnish artist Julia Weckman examines critically the information transmission in the digital era. The images of hope are not transmitted as they are, but instead, there are disruptions. When looking for a better future, the recipient needs to be aware. Blind faith or relying on simple options do not offer unambiguous answers to big questions. The critical attitude of the observer and questioning the naturalized performances is one of the cornerstones of change. In the piece Invisible Fighters¸ Finnish-American Isabella Presnal highlights both collectivity and the individual viewpoint in the catalog of information transmission. The documentary photos taken at the climate rally organized in Helsinki remind us of a time when preventing climate change was still possible. The anonymous people depicted in the photo leave room for the observer’s interpretation, seduce into interpreting, and at the same time involve the observer into the climate discussion. The work Reef by the Polish artist Alicja Wróblewska exploits the stereotypes of nature by creating beautiful images of the coral reefs, which are disappearing in the future due to the warming seas. In their beauty, the photographs challenge the traditional way nature photography depicts nature. When Wróblewska recreates ancient reefs through

maailma muuntuu sinivalkoisesta vihreäksi levien ja muovilauttojen ”mössöksi” ja siten maailmanlaajuiseksi hätähuudoksi lämpenevien ja rehevöityvien merien puolesta. Norjalaisen Andras Ladain Persistent Fertility -sarjan tummanpuhuvat valokuvat herättävät kysymyksen kasvikunnan kyvystä reagoida muuttuviin ilmasto-olosuhteisiin sekä luonnon itsepintaisesta pyrkimyksestä etsiä vaihtoehtoisia selviytymistapoja. Ladain sarja opastaa katsojaa havaitsemaan muutoksia sekä tulkitsemaan ja oppimaan niistä. Suomalaisen Julia Weckmanin teoksessa Hope? tarkastellaan kriittisesti digitaalisen ajan tiedonvälitystä, jossa toivon kuvasto ei siirry sellaisenaan vaan sisältää häiriötekijöitä. Kun parempaa tulevaisuutta esitetään, vastaanottajan on syytä olla varuillaan. Sokea usko tai yksinkertaisiin vaihtoehtoihin nojautuminen eivät tarjoa yksiselitteisiä vastauksia suuriin kysymyksiin. Katsojan kriittinen asenne ja luonnollistettujen esitysten kyseenalaistaminen on yksi muutoksen peruskivistä. Suomalais-amerikkalaisen Isabella Presnalin teos Invisible Fighters nostaa esiin yhtäältä kollektiivisuuden, toisaalta yksilöllisen näkökulman tiedonvälityksen kuvastossa. Helsingissä järjestetyn ilmastomielenosoituksen dokumenttivalokuvat muistuttavat meitä ajasta, jolloin ilmastonmuutoksen ehkäisy oli vielä mahdollista. Anonyymeinä esitetyt ihmishahmot jättävät tilan katsojan tulkinnalle, viettelevät tulkitsemaan ja samalla osallistavat tulkitsijan osaksi ilmastokeskustelua. Puolalaisen Alicja Wróblewskan teoskokonaisuus Reef hyödyntää luontokuvan stereotypioita luoden kauniita esityksiä merien lämpenemisen vuoksi tulevaisuudessa katoavista koralliriutoista. Kauneudessaan kuvat kuitenkin haastavat luontokuvan perinteisen tavan näyttää luonto. Kun Wróblewska regeneroi ikiaikaiset riutat muovisilla asetelmilla, kuvat rikkovat paikalleen jämähtäneen tapamme katsoa luontoa. Taideteokset

plastic compositions, the images break our stuck ways of looking at nature. The works create an astonishing polyphonic opposition, where the frailty and colorfulness of the millennia-old coral reefs are compared to the bright plastics, which remain for centuries. In Food for Thought, North-American Robert Dash depicts the destruction of the biodiversity of nature through climate change and globally unsustainable food production. The visually delicious works flip our images of food as an edible thing upside down, and open up our senses to new and alternative visual tastes. Dash’s work hooks the observer into thinking about the nature of new kinds of food production, for example, genetic engineering. In the work Lost Eternal Summer the Finnish artist Niina Kiiveri builds a sort of a digital herbarium, which in a new way depicts the survival challenge of nature through the mass extinction of insects in the world of climate change, invasive alien species, and microplastics. The end result is a paradox, where the visions are extremely beautiful, but at the same time frightening in their monotony. They remind us of the pain of losing the diversity of nature if pixels replace the living nature.

synnyttävät hätkähdyttävän polyfonisen vastakkainasetelman, jossa tuhansia vuosia vanhojen koralliriuttojen herkkyys ja värikkyys rinnastuu satoja vuosia säilyvien kirkkaiden muovien kanssa. Pohjoisamerikkalainen Robert Dash kuvaa Food for Thought -teoksessaan luonnon monimuotoisuuden romahtamista ilmastonmuutoksen ja globaalisti kestämättömän ruoantuotannon myötä. Visuaalisesti herkulliset teokset kääntävät päälaelleen mielikuvamme ruoasta syötävänä aineena ja avaavat aistimme uudenlaisille ja vaihtoehtoisille visuaalisille mauille. Dashin teokset koukuttavat katsojan pohtimaan uudenlaisen ruoantuotannon, kuten esimerkiksi geenimanipuloinnin luonnetta. Suomalainen Niina Kiiveri rakentaa teoksessaan Lost Eternal Summer eräänlaista digitaalista herbaariota, jonka avulla esitetään uudella tavalla luonnon selviytymistaistelua hyönteisten joukkokadon, ilmastonmuutoksen, vieraslajien ja mikromuovin maailmassa. Lopputuloksena syntyy paradoksi, jossa äärettömän kauniit, mutta samalla monotonisuudessaan pelottavat visiot muistuttavat luonnon monimuotoisuuden menettämisen tuskasta, jossa pikselit korvaavat elävän luonnon.

A new way of being social

Uusi sosiaalisuus

The materials create a construction of seductive images, which looks at the relationship between nature and humans from a new angle. When the animal and vegetable kingdoms are seen as human actors, and when bacteria or abstract climate change are given faces, the traditional division of culture and nature is broken. The environment is seen as something else besides just a resource to be exploited by humans, and a linear economy becomes unsustainable. In a circular economy, humans cohabit the planet and are a part of the circle of nature.

Aineiston perusteella rakentuu viettelevien kuvien konstruktio, joka tarkastelee uusin silmin luonnon ja ihmisen välistä suhdetta. Kun kuvien avulla eläinja kasvikunta nähdään inhimillisenä toimijana ja kun bakteereille tai abstraktille ilmastonmuutokselle annetaan kasvot, perinteinen jako kulttuurin ja luonnon välillä murtuu. Ympäristö nähdään muunakin kuin vain ihmisen hyödyntämänä resurssina ja lineaarinen talous kestämättömänä. Kiertotalousajattelussa ihminen on kanssaeläjä ja -kulkija sekä osa luonnon kiertokulkuja.

The Italian artist Marco Castelli questions our view of the world in the work A Micro Odyssey. The images feed our imagination and break our conventional visual expectations. When an image looks like it was taken from the space, but is revealed to be bacteria growth, it creates a symbolic representation of the current state and future of the Earth. In a limited space growth is limited. The series You and I by Chinese Huaijun Wen removes the distinction between a person and nature. When the photographs taken of the plants in the artist’s home are contrasted with the details of the artist’s own skin, an equal dialogue between a human and nature is created. The work Mielikuvitusystävä (Imaginary friend) by Finnish Janna Lindfors examines the fixed but at the same time complex relationship between humans and animals. On one hand, we can talk about friendship, but on the other hand, nature is tamed to meet the needs of humans. In this series of photos, this is turned upside down. A person’s life amongst symbolic animals emphasizes the loss of lacking real nature, missing a common language, and the human being is left alone. We feel sorry for the person. Nature representations take over when nature goes extinct. The work He Died for My Sins by Raisa Foster crystalizes the ethical pondering of humans’ responsibility of others. The work asks if humans have the right to kill just for entertainment or vanity. Climate change belongs, at the same time, to everybody and nobody. In the work X, the German artist Jana Köhler exploits an intimate viewpoint in dealing with an abstract phenomenon. Köhler uses a poetic viewpoint to give faces to the faceless. Finnish Satu Miettinen uses a similar way of addressing the observer in the work Everything will Change. Climate change is not about global warming, but an overall change: transportation, living, food production, and culture are all changing.

Italialainen Marco Castelli kyseenalaistaa maailmankuvan teoksessaan A Micro Odyssey. Kuvat ruokkivat mielikuvitustamme ja rikkovat vakiintuneet visuaaliset odotuksemme. Kun avaruudesta otetulta kuvalta näyttävä esitys paljastuu bakteeriviljelmäksi, syntyy symbolinen esitys maapallon nykytilasta ja tulevaisuudesta. Rajatussa tilassa kasvu on rajallista. Kiinalaisen Huaijun Wenin kuvasarjassa You and I poistuu ero ihmisen ja luonnon välillä. Kun kodin huonekasvien pinnoista otetut valokuvat rinnastetaan taiteilijan oman ihon yksityiskohtiin, syntyy tasavertainen luonnon ja ihmisen vuoropuhelu. Suomalaisen Janna Lindforsin teoksessa Mielikuvitusystävä – Imaginary Friend tarkastellaan ihmisen ja eläimen välillä vallitsevaa kiinteää, mutta kompleksista suhdetta. Yhtäältä voidaan puhua ystävyydestä, toisaalta luonto kesytetään ihmisen tarpeita varten. Kuvasarjassa asetelma kääntyy kuitenkin päälaelleen. Ihmisen elämä symbolieläinten keskellä korostaa aidon luonnon puuttumisen menetystä, yhteisen kielen puuttumista ja ihmisen jäämistä yksin. Ihmistä käy sääliksi. Luontorepresentaatiot astuvat tilalle, kun luonto kuolee sukupuuttoon. Raisa Fosterin teoksessa He Died for My Sins kiteytyy eettinen pohdinta ihmisen vastuusta muita kohtaan. Teoskokonaisuus kysyy, onko ihmisellä oikeus tappaa pelkän viihteen tai turhamaisuuden takia. Ilmastonmuutos kuuluu yhtaikaa kaikille, mutta samalla ei kenellekään. Teoksessa X saksalainen Jana Köhler hyödyntää intiimiä näkökulmaa abstraktin ilmiön käsittelyssä. Poeettisen näkökulman avulla Köhler antaa kasvot kasvottomalle. Samaan tapaan puhuttelee suomalainen Satu Miettinen teoksessaan Everything will Change. Ilmastonmuutoksessa ei ole kyse lämpenemisestä, vaan kaiken muutoksesta: liikkumisen, asumisen, ravintotuotannon ja kulttuurin muutok-

Red Horse, by Emilia Kangasluoma, offers images

sesta. Emilia Kangasluoman Red Horse tarjoaa kuvan ilmastollisista ääri-ilmiöistä, jotka pakottavat varautumaan pahimman varalle. Kodin yhteyteen rakennettavat pelastautumisbunkkerit luovat vision muutoksen maailmasta, joka on sosiaalista laatua. Suomalaisen Kaisu Häkkäsen neulanreikäkameralla valotetussa Metsän ääri – Backwoods -kuvasarjassa nostetaan esiin lähiluonnon kuuntelemisen merkitys. Luonto ei ole arvokasta ainoastaan kulttuurisena spektaakkelimaisena esityksenä, vaan myös hiljaisena ja tavallisena, ja sen tunteminen vaatii pysähtymistä ja hiljentymistä. Luonnon itseisarvon merkitys korostuu myös venäläisen Anna Cherednikovan kuvasarjassa Garden of Migrations. Rikkakasvien myrkyttämisen sijaan teoksessa kysytään, mitä voisimme oppia vieraslajien saapumisesta sekä miten sopeutua ja elää kestävällä tavalla muutoksen keskellä. Uruguaylainen Ignacio Varela Pastorino kuvaa teoksessaan What is a Tree Other Than Freedom? paikallisuuden merkitystä ihmisen juurtumisessa. Sukupolvien saatossa kiinnytään lähimetsään, ja kun se kaadetaan, katkeavat myös ihmisen juuret. Kuvasarja puolustaa monimuotoisuutta, jossa luonnon ekosysteemit nähdään sosiaalisesti yhtä arvokkaina kuin ihmisen systeemit.

of extreme climate phenomena, which force us to prepare for the worst. The bunkers built alongside our homes create a vision of a world of change, which is of social variety. In the Metsän ääri – Backwood series of photos taken with a pinhole camera by the Finnish artist Kaisu Häkkänen, we are alerted to the importance of listening to the nearby nature. Nature is not only valuable as a spectacular cultural presentation, but also as quiet and ordinary, and in order to get to know it, one must stop and become quiet. The intrinsic value of nature is also emphasized in the series of photos by Russian Anna Cherednikova, in Garden of Migrations. Instead of poisoning weeds, the work asks what we could learn from the arrival of invasive species and how to adapt and live in a sustainable manner within change. In What is a Tree Other Than Freedom? the Uruguayan artist Ignacio Varela Pastorino depicts the importance of locality in the rooting of a person. Over generations, we get attached to our near-by forest and when it is cut down, a person’s roots are cut as well. The series defends diversity, where the natural ecosystems are seen just as socially valuable as people’s systems.

New types of agency

Uudenlainen toimijuus

Taking care of Earth is not only a job for so-called experts. The choices of every individual matter. The viewpoint of sustainability emphasizes agency and involvement. It is not enough to watch on the sidelines and only act after somebody else has acted first. The virtual media work Prelude by the Finnish artist Tina Jokitalo illustrates the dramatic climate changes caused by humans. The observer is taken on a virtual journey through artistic expression. It is important to notice the changes in the environ-

Maapallosta huolehtiminen ei kuulu pelkästään niin sanotuille asiantuntijoille, vaan jokaisen yksilön valinnoilla on väliä. Kestävyyden näkökulma korostaa osallisuutta ja mukana olemista. Ei riitä, että seuraamme sivusta ja toimimme vasta sitten, kun joku toimii ensin. Suomalaisen Tina Jokitalon virtuaalisessa Prelude-mediateoksessa havainnollistetaan ihmis-

Kati wearing Barents Sea, Note 1 / Rapia & Valkonen

kunnan synnyttämiä dramaattisia ympäristömuutoksia. Taiteellisen ilmaisun avulla katsoja saatetaan virtuaaliselle matkalle. On tärkeää havaita ympäristön muutoksia ja esittää faktoja, mutta tärkeää on nähdä myös mahdollisuuksia. Kati Rapian ja Ilona Valkosen performansseista syntyneet valokuvat teoksessa Notes from The State of The World purkavat merien saastumisesta ja ”muoviintumisesta” juontuvaa lamaantumista. Muotokuvat komeine ”kruunuineen” kutsuvat puoleensa taidehistoriallisia merkityksiä. Meren rannoille ajautuneen muovijätteen hyödyntäminen vallan symboleina lainaa taidehistoriallista hallitsijamuotokuvatraditiota, ottaa vallan omiin käsiin ja kyseenalaistaa passiivisen alamaisuusajattelun. Israelilaisen Einat Arif-Galantin The Sunset of Sunshine puhuu videoteosten ja valokuvien avulla. Taiteilija havainnollistaa kulutuksen seurauksia kolme vuotta jatkuneen meren tilan tarkkailun ja rannoille huuhtoutuneiden muovijätteiden keräämisen avulla. Visuaalinen tutkimustyö näyttää meren yhtäältä maisemana ja toisaalta jätteiden loppusijoituspaikkana. Taiteellinen työ ei ole perinteistä luonnontiedettä, mutta analysoi tutkimuksen tavoin merien hädänalaista tilaa. Ranskalaisen Marie Lukasiewiczin Beyond Coral White -projekti lainaa luonnontieteellisen kuvaston stereotypioita ja kyseenalaistaa objektiivisen tiedon tuotannon sekä paljastaa viherpesun visuaaliset taktiikat. Luonnonvarojen käytön ja alkuperäiskansojen riiston välinen konflikti on venäläisen Igor Tereshkovin Oil and Moss -teoksen aiheena. Etnografisen dokumentarismin kuvasto tahrautuu, kun kuvaaja valmistaa filminsä öljynsekaisella kehitteellä. Venäjän Siperiassa elävän alkuperäiskansan porotalouden tuhoutuminen rinnastuu valokuvaajan filmin pilaantumiseen ja objektiivisen tiedon suhteellisuuteen.

drifting to the shores. The visual research depicts the sea, on one hand, as a scenery and on the other hand as the permanent repository of waste. The artistic work is not traditional natural science but, much like it, analyses the distress of the seas. The Beyond Coral White project by the French artist Marie Lukasiewicz borrows the stereotypes of natural science imagery and questions the production of objective knowledge. It also exposes the visual tactics of greenwashing. The conflict between the use of natural resources and exploitation of indigenous people is the topic of the piece Oil and Moss by the Russian artist Igor Tereshkov. The images of ethnographic documentarism are soiled since the photographer uses a developing agent mixed with oil in the process. The destruction of the reindeer husbandry of the indigenous people in Russia is contrasted with the destruction of the photographer’s film and the relativity of objective information.

Toy / Phuong Hoang

ment and to present facts, but it is also important to see possibilities. The photos taken from the performances by Kati Rapia and Ilona Valkonen in the work Notes from the State of the World unravel the paralysis caused by the pollution and “plasticization” of the oceans. Portraits with their fancy “crowns” invite for art history meanings. Utilizing the plastic waste drifted to the shores as symbols of power borrows from the historical ruler portrait tradition of art, takes power into its own hands, and questions the idea of being a passive subject. The piece The Sunset of Sunshine by Israeli Einat Arif-Gallant addresses the observer through video pieces and photographs. The artist illustrates the consequences of consumption through a 3-year observation of seas and collecting the plastic waste

Materialismin kritiikki Jos ja kun tavarakulutus ja jatkuvan kasvun ylläpitäminen perustuu visuaalisuuteen, voidaan myös kulutuksen suuntaa muuttaa visuaalisilla keinoilla. Special Calliin lähetetyn aineiston perusteella yhtenä suosituimmista konstruktioista rakentuu materialistisen maailmankuvan kritiikki, joka kyseenalaistaa tavaramaailman ylilyönnit, muovinkäytön, matkustamisen, roskaantumisen ja kuluttamisen käytäntöjä. Vietnamilaisen Phuong Hoangin Microplastics pohtii kulutuskäyttäytymisemme ja -unelmiemme kompleksisuutta. Esineet ovat meille tärkeitä, mutta niiden ylenmääräinen kulutus, massavalmistus ja kertakäyttörooli tuottavat ongelman. Teos kysyy kriittisesti, tarvitsemmeko todellakin kaikkea sitä mitä meille tarjotaan. Brittiläisen Daniel Stierin kulutuskriittisen teoksen nimi Customers Who Bought May Also Like muistuttaa nettikaupan vaikutuskeinoista, joilla pidetään yllä kuluttajien jatkuvaa ostamisintoa. Alibaban ja eBayn kuvamaailmaan perustuvat visuaaliset kollaasit synnyttävät värikylläisyydessään ja imelyydessään ällöttävän ironisen kokonaisuuden.

Critique of materialism If and when the consumption of goods and upholding continuous growth is based on visuality, it is also possible to change the direction of consuming through visual means. One of the most popular constructions sent to the Special Call is the critique of the materialistic worldview, which questions the excesses of the world of goods, as well as the conventions of travelling, littering, and consumption. The piece Microplastics by Vietnamese Phuong Hoang looks at the complexity of our consumption behavior and consumption dreams. Objects are important to us, but their excess consumption, mass production, and disposable role create a problem. The work asks critically if we really need everything that is offered to us. The name of the consumption-critical work by British Daniel Stier, Customers Who Bought May Also Like, reminds us of the ways

on-line stores influence us and maintain the constant desire to buy things. The visual collages based on the images from Alibaba and eBay create, in their colorfulness and saccharinity, a nauseatingly ironic piece. Our way of travelling and consuming is questionable. The work In the Streets by the Dutch artist Sabine Bindels looks at the touristic landscape through the eyes of a post-tourist, which brings travelling in itself into observation. When the traditional touristic gaze is redirected, the naturalized illusions are broken. The visual canon presented to us by postcard landscapes narrows our view in a way, which hides the consequences. Remember Italy, by the Romanian artist Luiza Preda, critically asks why we feel guilty for not buying souvenirs, even if they are not really useful. The Finnish artist Renja Nurmi shows examples of objects that seem trivial. The work Joku osti roskan / Somebody Bought a Piece of Rubbish shows how the atavistic collector instinct still affects us. An alternative way of thinking is offered by Polish Michał Smandek, whose work Skeletons depicts a simple, malleable and environmentally adaptable way of being. The frames of tents work as symbols, which tell of the possibility of leaving a small consumption footprint, as well as co-existing as a part of the environment. In the piece Megalomania – Delusions of Grandeur by the Belgian artist Simon Van Geel the grand construction projects left incomplete due to the economic recession are transformed into sad monuments of unsustainable growth. Season is Closed by Ukrainian Maksim Finogeev presents a summer vacation destination outside its season in the winter. Its silence, darkness, and the absurdity of the empty rides makes us think whether our amusement conventions make sense. The piece Twentynine Swimming Pools and a Thirsty Cow by Swedish Eva-Teréz Gölin looks from above how social status symbols are created. The materials based on Google highlight both the social grounds for consuming as well as the importance of water as a diminishing natural resource.

Tapamme matkustella ja kuluttaa on kyseenalainen. Hollantilaisen Sabine Bindelsin In The Streets katsoo turistimaisemaa postturistin silmin, jolloin matkailu itsessään joutuu tarkastelun kohteeksi. Kun perinteistä turismikatsetta suunnataan uudelleen, luonnollistetut illuusiot rikkoutuvat. Postikorttimaisemien esittämä visuaalinen kaanon rajaa katsomistamme siten, että seuraukset peittyvät. Romanialaisen Luiza Predan Remember Italy kysyy kriittisesti, miksi koemme syyllisyyttä, jos emme osta matkamuistoja, vaikka niistä ei ole mitään suoranaista hyötyä. Suomalainen Renja Nurmi näyttää esimerkkejä turhanpäiväisiltä näyttävistä tavaroista. Hänen teoksensa Joku osti roskan / Someone Bought a Piece of Rubbish paljastaa atavistista laatua olevan keräilyviettimme vaikuttavan yhä meissä. Vaihtoehtoisen ajattelumallin tarjoaa puolalainen Michał Smandek, joka Skeletons-teoksessaan kuvaa yksinkertaisen, muovailtavan ja ympäristöön sopeutuvan olemisen mallia. Teltan rungot ovat symboleja, jotka kertovat mahdollisuudesta pienen kulutusjäljen jättämiseen sekä kanssakulkemiseen ja -olemiseen osana ympäristöä. Belgialaisen Simon Van Geelin teoksessa Megalomania – Delusions of Grandeur taloudellisen laman jaloissa keskeneräisiksi jääneet suureelliset rakennushankkeet muuttuvat kestämättömän kasvun illuusion surullisiksi muistomerkeiksi. Ukrainalaisen Maksim Finogeevin Season is Closed esittää sesongin ulkopuolista talvista kesälomakohdetta, jonka hiljaisuus, synkkyys ja tyhjien huvilaitteiden absurdi olemus herättää pohtimaan huvittelukäytäntöjemme mielekkyyttä. Ruotsalaisen Eva-Teréz Gölinin Twentynine Swimming Pools and a Thirsty

Cow -teos katsoo ylhäältä käsin sosiaalisten statussymbolien syntyä. Googlen materiaaliin perustuvat teokset nostavat esiin sekä kuluttamisen sosiaalisen perustan että veden merkityksen ehtyvänä luonnonvarana.

The series We Fuck Ourselves by Spanish David Puig Serinyà turns the view on consuming upside down. When a form of an object is twisted into a strange position, what once was seen as natural becomes unnatural. The artist highlights the gender-aspect of consumption and creates arrangements resembling advertisements. The sex toys, aimed at male consumers, have been turned inside out and the original purpose is lost. Only a beautiful picture of a plastic object remains, as well as its transformation into microplastics, which make their way inside us through the nutrient cycle. The photographs of New Ghosts by Ari-Pekka and Astrid Sinikoski look at the future. They raise the question of the environmental impact of materials and their consequences for future generations. In the documentary series Forest Family by Touko Hujanen, we follow a Finnish family, who lives on the terms of nature, consuming as little as possible. The aim of showing the family being a self-sustaining unit is not to enlighten or “educate” the observer. The artistic approach creates space for the observer, who has the opportunity to evaluate their own choices.

Espanjalaisen David Puig Serinyàn We Fuck Ourselves -kuvasarjassa käännetään kulutuksen katsominen väärinpäin. Kun tavaran muoto väännetään outoon asentoon, luonnollisena pidetty muuttuu luonnottomaksi. Taiteilija nostaa esiin kulutuksen sukupuolittuneisuuden ja tekee asetelmia mainoskuvien tapaan. Kuvien aiheena oleville miehille tarjottujen seksilelujen sisäpuoli on käännetty ulospäin, jolloin alkuperäisen tarkoituksen häipyessä jäljelle jää vain kaunis kuva muovisesta esineestä ja sen muuntumisesta mikromuoviksi, joka ravintokierron myötä kulkeutuu sisällemme. Aki-Pekka ja Astrid Sinikosken valokuvissa New Ghosts luodataan tulevaisuuteen. Kuvat herättävät kysymyksen materiaalien ympäristökuormituksesta ja niiden seurauksista tuleville sukupolville. Touko Hujasen dokumenttisarjassa Forest Family seurataan suomalaista perhettä, joka elää ympäristön ehdoilla mahdollisimman vähän kuluttaen. Omavaraistaloudessa elävän perheen esityksen avulla ei valisteta eikä ”opeteta” katsojaa. Taiteellinen lähestymistapa luo tilaa katsojalle, jolle syntyy mahdollisuus arvioida omia valintojaan.

Visual catalysts

Visuaaliset katalyytit

The examples given above form a number of different alternative ways of looking at and interpreting the world. Our ways of looking are born, alternate, and change culturally. When we think about what kinds of visual meanings are built and what kinds of “recipes” are required for a critical presentation of sustainable change, the answer is culturally ambiguous. However, based on the suggestions from the artists, it is possible to outline four at least somewhat regular sets of meanings, which we could call visual catalysts. These catalysts entwine into multi-voiced clusters of visual meanings, where it is not possible

Edellä esitettyjen tapausesimerkkien valossa rakentuu koko joukko erilaisia vaihtoehtoisia tapoja tarkastella ja tulkita maailmaa. Näkemisen tavat syntyvät, vaihtelevat ja muuttuvat kulttuurisesti. Pohdittaessa, millaisia visuaalisia merkityskeinoja rakentuu ja millaisilla ”resepteillä” syntyy kestävän muutoksen kriittinen esitys, vastaus on kulttuurisesti monitulkintainen. Taiteilijoiden tuottamien ehdotusten perusteella on kuitenkin hahmotettavissa ainakin neljä verrattain säännönmukaista merkityskokonaisuutta, joita voidaan kutsua visuaalisiksi katalyyteiksi. Katalyytit kietoutuvat moniäänisiksi visuaalisten merkitys-

to separate individual or universal gimmicks. It is only when we interpret the meaning of the catalysts in the dialogical interaction between the piece of art and the observer that we can direct the sustainability angle and the catalyst becomes visible. According to the Finnish Member of the European Parliament, Sirpa Pietikäinen, the transformation towards a new, more sustainable and non-linear society requires insights and critical thinking. Art is an excellent tool for catalyzing change, as it can be used to “trick” people out of previous ways of thinking. First, texts and images create a new holistic way of looking at things. The images and the accompanying texts seduce the observers into a game of interpretations and trick them into noticing something they have not thought of before. Instead of depicting food just as a recognizable and sort of an edible object, the artist breaks the stereotypical ways of enjoyment and presentation. As an example, Robert Dash and the set Food for Thought. The surrealistic representations of some kind of future food challenge and force us to sample and change our visions. Tricking is the most important visual catalyst, as it feeds our imagination. We need imagination in order to increase sustainability thinking and for getting out of the current cul-de-sac. Tricking is a resource for our survival: when we encounter something unexpected, we realize our own ignorance. Aiming for surprises is the key, as they in turn reveal our previous ignorance. The dialogue between surprise and ignorance catalyzes the understanding of the problem: we need to find out what the surprise means (Gross 2020, 1.) Another set of meanings is built from the images, which expand our concept of being social. Perceiving animal and vegetable kingdoms, and even abstract phenomena from a human viewpoint creates a new kind of relationship with the environment. The idea of sustainable development reaches over genera-

ten ryppäiksi, joista ei ole erotettavissa yksittäisiä tai universaaleja kikkoja. Vasta kun katalyytin merkityssisältö tulkitaan taideteoksen ja tulkitsijan välisessä dialogisessa vuorovaikutuksessa, kestävyysnäkökulma saa suuntaa ja katalyytti tulee näkyväksi. Suomalaisen europarlamentaarikon Sirpa Pietikäisen mukaan muutos kohti uudenlaista kestävämpää ja ei-lineaarista yhteiskuntaa edellyttää oivalluksia ja kriittistä ajattelua. Muutoksen katalysoinnissa taide on oiva väline, koska sen avulla ihmiset voidaan ”hoksauttaa” pois aiemmista ajattelumalleista. Ensinnäkin tekstit ja kuvat rakentavat uusien näkemistapojen kokonaisuuden, jossa kuvat ja niihin liitetyt tekstit viettelevät katsojan eräänlaiseen tulkintaleikkiin ja hoksauttavat tämän huomaamaan jotain, jota ei aiemmin tullut ajatelleeksi. Sen sijaan, että taiteilija kuvaisi pelkästään ruokaa tunnistettavana ja ikään kuin syötävänä, taiteilija rikkoo ruoan stereotyyppiset nautinta- ja esittämistavat. Esimerkkinä Robert Dash sarjassaan Food for Thought. Surrealistiset esitykset eräänlaisesta tulevaisuuden ruoasta haastavat ja pakottavat maistelemaan ja muuttamaan mielikuviamme. Hoksautus on tärkein visuaalinen katalyytti, koska se ruokkii mielikuvitustamme, jota tarvitaan kestävyysajattelun lisäämiseksi ja nykyisestä umpikujasta poispääsemiseksi. Hoksautus on voimavara ihmisen selviytymisessä: kun katsoja kokee jotakin yllättävää, hän samalla tajuaa oman aiemman tietämättömyytensä. Yllätysten tavoitteleminen on olennaista, koska sen vastinparina paljastuu aiempi tietämättömyytemme. Yllätyksen ja tietämättömyyden dialogissa katalysoituu ymmärrys ongelmasta: on saatava tietää, mitä yllätys tarkoittaa (Gross 2010, 1). Toinen merkityskokonaisuus rakentuu kuvista, joiden avulla sosiaalisuuden käsite laajenee. Eläinja kasvikunnan tai jopa abstraktien ilmiöiden hahmottaminen inhimillisestä näkökulmasta synnyttää uudenlaista ympäristösuhdetta. Kestävän kehityksen ajatus ulottuu tällöin yli sukupolvien ja edellyt-

tions, and requires a caring approach to the environment and realizing the intrinsic value of nature. The work You and I by Huaijun Wen connects indoor plants with humanity. In the future, we need to create ethically sustainable relationships with the non-human world – not just by identification but also through recognition. When creating a relationship based on respect, both the difference and similarity of the non-human are important when compared to humans (Kortetmäki 2017.) The third catalogue of visual catalysts resembles rebellious research, striving to improve social and ecological conditions (Suoranta & Ryynänen 2014.) The catalyst resembles activism and is constructed of the works where the artists put themselves on the line. When the artist places the objective truth and their personal input side by side by becoming a part of the work, art gets critical emphasis. Subjective and individual viewpoints address the observer because it is typical for us to experience the world personally and individually. Individuality is a catalyst of change, which has universal reach. The trash performance by Kati Rapia and Ilona Valkonen creates art from trash and an empowering catalyst of change from art. The fourth catalyst is the critical set of meanings created from materialistic consuming. Based on the works, art emphasizes the birth of consumer-critical view through, for example, paradox and irony. As an example, We Fuck Ourselves by David Puig Serinyà, which strips objects from their intended purpose and makes consuming a laughing stock. A catalyst criticizing the world of goods is important, but if repeated, it can lose its power. The same has happened with pornography and violence. In other words, a consumer-critical catalyst needs to be combined with some other catalyst, in order to create an impact, which catalyzes sustainability. The change is unlearning something in order to see new possibilities (Nygren, Jokinen & Nikula 2017.)

tää huolenpidon kaltaista ympäristösuhtautumista ja luonnon itseisarvon hoksaamista. Huaijun Wenin teos You and I liittää huonekasvit inhimillisyyteen kuuluviksi. Tulevaisuudessa tulee luoda eettisesti kestäviä suhteita nonhuman-maailmaan – ei vain tunnistamalla niiden erityisyys (identification), vaan tunnustamisen (recognition) perusteella. Kunnioitukseen perustuvan suhteen luomisessa on merkitystä sekä nonhumanin erilaisuudella että samankaltaisuudella verrattuna ihmiseen (Kortetmäki 2017). Kolmas visuaalisten katalyyttien kuvasto muistuttaa kapinahenkistä tutkimusta, jota ohjaa pyrkimys sosiaalisten ja ekologisten olosuhteiden parantamiseen (Suoranta & Ryynänen 2014). Aktivismin kaltainen katalyytti rakentuu teoksista, joissa taiteilija panee itsensä likoon. Kun taiteilija asettaa objektiivisen totuuden rinnalle persoonallisen panoksensa asettumalla osaksi teosta, taide saa kriittisiä painotuksia. Subjektiiviset ja yksilölliset näkökulmat puhuttelevat katsojaa, koska henkilökohtainen ja inhimillinen tapa kokea maailmaa on meille tyypillistä. Persoonallisuus on muutoskatalyytti, joka puhuttelee universaalisti. Kati Rapian ja Ilona Valkosen roskaperformanssi tuottaa jätteestä taidetta ja taiteesta voimauttavan muutoskatalyytin. Neljäntenä katalyyttinä muodostuu materialistisen kuluttamisen kriittinen merkityskokonaisuus. Aineiston perusteella taide vahvistaa kulutuskriittisen katseen syntymistä muun muassa paradoksin ja ironian avulla. Esimerkkinä David Puig Serinyàn We Fuck Ourselves -teos, joka riisuu tavaralta käyttötarkoituksen ja tekee kuluttamisesta naurettavan. Tavaramaailmaa kritisoiva katalyytti on tärkeä, mutta toistettuna voi menettää voimaansa, kuten tapahtuu pornossa tai väkivallassa. Toisin sanoen kulutuskriittinen katalyytti tarvitsee rinnalleen jonkin toisen katalyytin, jolloin yhteisvaikutuksella on kestävyyttä katalysoivaa vaikutusta. Muutoksessa on kyse vanhan poisoppimisesta uusien mahdollisuuksien näkemiseksi (Nygren, Jokinen & Nikula 2017).

Learning new does not happen in a vacuum. A catalyst criticizing the world of goods always carries a risk, as it is in the nature of art photography to conceal more than they reveal. Visual catalysts, which are based on art and affective influencing, can also be used as inhibitors of sustainable development. Creative solutions for solving the sustainability issues often end up targets for predators and profitseeking, to increase production in the capitalistic market economy. If the visual gimmicks are used just for the sake of seduction and contrary to the sustainability thinking, greenwashing is the result. We should not abandon hope, but we do need to be aware of the risk of greenwashing.

Uuden oppiminen ei kuitenkaan toteudu suljetussa tilassa. Tavaramaailmaa kritisoivassa katalyytissä on aina riskinsä, koska taidekuvien luonteeseen kuuluu, että ne peittävät enemmän kuin paljastavat. Taideperustaiset ja affektiiviseen vaikuttamiseen pyrkivät visuaaliset katalyytit ovat hyödynnettävissä myös kestävää kehitystä hidastavina inhibiittoreina. Luovat kestävyysongelmien ratkaisuyritykset joutuvat usein saalistamisen ja voitontavoittelun kohteiksi päätyen lisäämään tuotantoa kapitalistisessa markkinataloudessa. Jos visuaalisia kikkoja hyödynnetään vain viettelyn itsensä takia ja kestävyysajattelun vastaisesti, syntyy viherpesua. Toivoa ei kuitenkaan kannata heittää kaivoon, mutta viherpesun riski on välttämätöntä tunnistaa.

In conclusion

Lopuksi

The catalysts of art show that taking care of the globe is not just a job for the researchers or politicians, as individuals’ choices do matter. Global change always happens on a local level as well. It is important to notice the challenges and problems, but that alone is not enough. We need to find hope to support the future, as otherwise we will become paralyzed and give up. Art speech is not aimed only at artists and art lovers. This book is meant to be a thought-provoking guide for a sustainable circular economy for various actors in companies, central organizations, ministries, as well as a catalyst for promoting sustainable change in cities and municipalities. We need art’s new and creative way of thinking now more than ever before, since we need to make the U-turn away from the conventional, linear ways of thinking towards a sustainable future, both from social and economic viewpoints. A sustainable circular economy is a radical change, which does not automatically grab everyone. Covid-19 showed on a global scale that changes

Taiteen katalyytit osoittavat, että maapallosta huolehtiminen ei kuulu pelkästään tutkijoille tai poliitikoille, koska yksilön valinnoilla on väliä. Globaali muutos tapahtuu aina myös paikallisella tasolla. On tärkeää havaita haasteet ja ongelmat, mutta tämä ei yksin riitä. On löydettävä muutosta tukevaa toivoa, koska muuten ihminen lamaantuu ja antaa periksi. Taidepuhe ei ole suunnattu vain taiteilijoille ja kulttuurin ystäville. Tämä kirja on tarkoitettu ajatuksia herättäväksi kestävän kiertotalouden oppaaksi erilaisille toimijoille yrityksissä, keskusjärjestöissä, ministeriöissä sekä katalyytiksi kaupunkien ja kuntien kestävän muutoksen edistämisessä. Taiteen uuden ja luovan ajattelun mallia tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, pyrittäessä tekemään täyskäännöstä pois lineaarisista totutuista ajattelutavoista kohti kestävää tulevaisuutta niin sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Kestävän kehityksen mukainen kiertotalous on radikaali muutos, joka ei vie automaattisesti mukaansa. Covid-19 osoitti globaalilla tasolla, että pakon sanelemana muutokset tapahtuvat nopeasti.

can happen quickly, if there is no choice. Survival requires unlearning the old. During the pandemic, the Finnish morning television showed increasingly more creative and fun video clips of ways people can survive the change: the ways were simpler, spontaneous, more independent – and more environmentally friendly than ever before. The fixed ways of consuming can be changed and – for example – flying can be replaced by virtual connections. Art no doubt has an important role to play in motivating, rousing, leading and sharing change, as well as in the outlining of new business models. The concept of a “consumer” will become obsolete.

Selviytyminen vaatii vanhan poisoppimista. Pandemian aikana Suomen aamutelevisiossa näytettiin toinen toistaan luovempia ja hauskempia videopätkiä tavoista, joilla ihminen kykenee selviämään muutoksesta; yksinkertaisemmin, oma-aloitteisemmin, itsenäisemmin – ja ympäristöystävällisemmin kuin aiemmin. Vakiintuneita kulutuskäytäntöjä voidaan siis muuttaa ja esimerkiksi lentäminen korvata virtuaalisilla yhteyksillä. Taiteella on eittämättä tärkeä rooli muutokseen motivoinnissa, herättämisessä, johtamisessa, jakamisessa ja uusien liiketoimintamallien hahmottamisessa, jossa kuluttajan käsite muuttuu vanhanaikaiseksi.

Juha Suonpää

Adjunct professor, Principal Lecturer of Visual Culture

Dosentti, visuaalisen kulttuurin yliopettaja

Tampere University of Applied Sciences

Tampereen ammattikorkeakulu

Finland

Tampere

SOURCES/LÄHTEET CICAT2025. https://cicat2025.turkuamk.fi/ Gross, Matthias (2010). Ignorance and surprise: Science, society, and ecological design. MIT Press. Kortetmäki, Teea (2017). Justice in and to nature: An application of the broad framework of environmental and ecological justice. Jyväskylä studies in education, psychology and social research, (587). Nygren, Nina V., Jokinen, Ari, & Nikula, Ari (2017). Unlearning in managing wicked biodiversity problems. Landscape and Urban Planning, 167, (473-482). Suoranta, Juha & Ryynänen, Sanna (2014) Taisteleva tutkimus (https://www.academia.edu/10112248/ Rebellious_Research_a_sample_translation_). Helsinki:Into.

Art to Halt Climate Catastrophe Taidetta ilmastokatastrofin pysäyttämiseksi

Donna Ladkin

‘The climate crisis has already been solved. We already have the facts and solutions. All we have to do is to wake up and change.’

”Ilmastokatastrofi on jo ratkaistu. Meillä on jo faktat ja ratkaisut. Meidän tarvitsee vain havahtua ja muuttua.” Greta Thunberg

Greta Thunberg

TÄMÄ KIRJA edustaa kutsua toimintaan. Tässä taiteilijat eri puolilta maailmaa haastavat ”kuin mitään ei olisi tapahtunut” -asenteemme ilmastonmuutokseen – tai oikeastaan ilmastokatastrofiin, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa jo sekä ihmisten että muiden eliöiden ympäristöihin eri puolilla maailmaa. Tässä teoksessa taiteilijat esittelevät näkymiä – häiritseviä, vetoavia ja kiehtovia – ja näyttävät näin meille silmästä silmään kertakäyttömuovien järjettömyyden, paljastaen luonnonjärjestelmille avohakkuilla aiheutetut tuhot tai muistuttaen meitä lähellämme olevan luonnon ihastuttavasta kauneudesta. Samalla he pyrkivät saamaan aikaan toimintaa, joka edistäisi elämän suojelemista maapallolla. Greta Thunbergin lainaus tekstin alussa muistuttaa meitä siitä, että tiede on jo antanut meille kaikki faktat sen ymmärtämiseksi, mitä ympäristöllemme

THIS BOOK represents a Call to Arms. In it, artists from around the world challenge our ‘business as usual’ take on how climate change – or indeed climate catastrophe, is already affecting both human and more-than-human ecologies around the planet. Whether by confronting us with the insanity of single-use plastics, revealing the devastation wrecked on natural systems by clearcutting woodlands, or reminding us of the exquisite beauty of nature near to us, the artists in this volume present visions: disturbing, compelling, and seductive; aimed at catalyzing action to protect life on Earth. As Greta Thunberg’s opening quote reminds us, science has given us all of the facts we need to understand what is happening to our environment and what we need to do in order to save it. The Interna-

tional Panel on Climate Change has confirmed our worst fears over and over. As human-generated CO2 levels rise, the Earth is heating. We may already be too late to prevent the 2-degree change which most scientists agree would enable life on the planet to continue (albeit with loss of habitat due to rising sea levels, as well as scorching droughts and on-going fires which we are already experiencing). Should temperatures rise above that point, life will become increasingly tenuous. Melting polar ice caps will raise sea levels to the extent that New York will be underwater, diseases, such as malaria which are common in Southern climes will wreak havoc as they invade northward and water and food supplies will become increasingly insecure. The world as we know it will no longer exist. This is the legacy we are in danger of leaving to our children, and to their children. Given that the facts of science do not seem persuasive enough to motivate us to change our ways, where can we turn for transformational energy? The philosopher Alex Grey suggests:

“When artists give form to revelation, their art can advance, deepen and potentially transform the consciousness of their community.”

This is our hope in drawing together the work of these artists from around the world, that their ‘revelations’ might ‘deepen and transform’ our consciousness, and thus lead to significant changes in our behaviors. Nancy Bertaux and Xavier Skeirik argue that facts on their own often result in ‘kinetic engagement disorder’ – unable to actually connect with an idea of what we could, or should do next. We remain paralyzed in the face of the oncoming disaster. Art, because it bypasses the intellect and speaks directly to our heart, can provide the catalyst to action. It also helps us to work with the competing responses we have to what is going on, enabling us to simultaneously hold ugliness and beauty, fear and possibility, despair and hope. For hope, too, is vital in the taking of the next steps.

tapahtuu ja mitä sen pelastamiseksi on tehtävä. Kansainvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) on vahvistanut pahimmat pelkomme tosiksi yhä uudelleen. Sitä mukaa kuin ihmisten aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen tasot nousevat, maapallokin lämpenee. Saatamme olla jo myöhässä siitä kahden asteen muutoksen estämisestä, millä useimpien tiedemiesten mukaan olisi mahdollista luoda edellytykset elämän jatkumiselle planeetallamme (joskin aiempaa suppeammassa elinympäristössä, koska jo nyt planeetta kärsii merenpinnan kohoamisesta, paahtavista kuivuuskausista ja jatkuvista maastopaloista). Jos lämpötilat nousevat tuon rajan yläpuolelle, elämä muuttuu entistä vaikeammaksi. Sulavat napajäätiköt nostavat merenpinnan tasot niin korkeiksi, että New York jää vedenpinnan alle, malarian kaltaiset eteläisissä ilmastoissa yleiset taudit aiheuttavat tuhoa vallatessaan alaa pohjoisesta, ja veden ja ruuan saatavuus muuttuu koko ajan epävarmemmaksi. Maailmaa sellaisena kuin sen nyt tunnemme, ei enää olisi. Juuri tällaisen perinnön olemme vaarassa jättää lapsillemme ja heidän lapsilleen. Jos tieteelliset faktat eivät näytä motivoivan meitä tarpeeksi muuttamaan tapojamme, mistä sitten voimme saada voimaa tehdä muutoksia? Filosofi Alex Grey esittää seuraavaa:

Certainly, the younger generation is acting on the sense of the urgency the crisis demands. Their Extinction Rebellion protests demonstrate that young people, particularly grasp the enormity and urgency of the issue. The artists represented here also ‘get it’. Intrinsic to their images, installations and provocations is a deep understanding of the power of art to circumvent our intellect in a way that enables engagement from a heartfelt place. They know what Bertaux and Skeirik theorize:

”Kun taitelijat antavat ilmestykselle muodon, heidän taiteensa voi edistää ja syventää yhteisön tietoisuutta ja mahdollisesti uudistaa sen.”

The connection between Art and the Aesthetic

Tätä toivomme tapahtuvan, kun tuomme yhteen teoksia näiltä taitelijoilta eri puolilta maailmaa. Toivomme, että heidän ”ilmestyksensä” voisivat ”syventää ja uudistaa” tietoisuutemme ja saada näin aikaan merkittäviä muutoksia käyttäytymismalleissamme. Nancy Bertaux ja Kaleel Skeirik esittävät, että tosiasiat itsessään johtavat usein ”kineettisen sitoutumisen häiriöön” – kyvyttömyyteen saada kunnolla kiinni siitä, mitä voisimme tai mitä meidän pitäisi seuraavaksi tehdä. Tämä saa meidät lamaantumaan lähestyvän katastrofin edessä. Taiteella on kyky puhua älyn ohi suoraan sydämeen, joten sillä on potentiaalia olla yllyke toimin-

The word ‘aesthetic’ is often associated with art. Art is often thought of as a conduit into aesthetic appreciation. Although the connection between the two is important, there is another more basic understanding of ‘aesthetic’ which brings further insight to the power of art. The notion of the aesthetic has its roots in the Greek concept, ‘aisthisis’ which literally

‘The arts can deliver the same general truth and beauty that a scientific paper on sustainability, an economic cost-benefit study or a business plan does, using messages carried out not only via the intellect but also through the spirit, emotions and their physicality as expressed through sound, vision and movement’ 1 But how does art actually do this? It may be helpful to explore the connection between ‘art’ and ‘the aesthetic’ before offering a few further thoughts about the specific power that art has to challenge our habitual ways of perceiving the world, to hone our sense of discernment, and to connect us to deeper aspects of ourselves as well as to one another.

Bertaux, N., & Skeirik, K. 2018. Creating Pedagogy

to Integrate Sustainability and the Arts. Journal of Management for Global Sustainability, 6(2), 1–24. https://doi.org/10.13185/jm2018.06205

taan. Se myös auttaa meitä käsittelemään keskenään kilpailevia reaktioita siihen, mitä on meneillään, niin että voimme käsitellä samanaikaisesti rumuutta ja kauneutta, pelkoa ja mahdollisuutta, epätoivoa ja toivoa. Toivo on nimittäin sekin keskeisen tärkeää seuraavien askelten ottamisessa. Nuorempi sukupolvi reagoikin jo tämän kriisin vaatimaan kiireellisyyteen. Extinction Rebellion -protestit (Elokapina) osoittavat, että erityisesti nuoret ymmärtävät ongelman suuruuden ja kiireellisyyden. Myös tässä kirjassa esitellyt taiteilijat tuntuvat olevan asian ytimessä. Heidän kuvilleen, installaatioilleen ja provokaatioilleen on ominaista syvä ymmärrys taiteen voimasta ohjata älyllistä ajatteluamme tavalla, joka luo mahdollisuuden vilpittömälle kokemukselle. He tietävät sen, mistä Bertaux ja Skeirik ovat teoretisoineet seuraavasti:

”Taide voi välittää saman yleistotuuden ja kauneuden kuin tieteellinen teksti kestävästä kehityksestä, taloustieteellinen kustannus-hyötyanalyysi tai liiketoimintasuunnitelma, mutta hyödyntäen paitsi älyn kautta välitettäviä viestejä, myös sellaisia, jotka välitetään hengen ja tunteiden sekä näiden äänenä, kuvana ja liikkeenä ilmaistun fyysisyyden kautta.” 1 Kuinka taide tämän käytännössä tekee? Voi olla avuksi tutkia ”taiteen” ja ”estetiikan” välistä yhteyttä ennen kuin esitämme joitakin muita ajatuksia siitä erityisestä voimasta, jolla taide voi muuttaa totunnaisia tapojamme havainnoida maailmaa, kehittää näkökykyämme ja auttaa löytämään syvempiä ulottuvuuksia itsestämme ja muista.

Taiteen ja estetiikan välinen yhteys Taiteeseen liitetään usein sana ”esteettisyys”. Taidetta pidetään usein kanavana esteettisyyden arvostamiselle. Vaikka näiden kahden välinen yhteys on tärkeä, ”esteettisyydellä” on myös toinen, tärkeämpi

means ‘perception by feeling’ 2 . There are additional aspects of this definition which point to the power of the aesthetic as prompted by artforms. Firstly, the aesthetic is a mode of perception. It is a way of encountering the world, of being alert to it. Because of its ability to forefront aesthetic perception, art has an immediacy which language lacks. It speaks directly, across language barriers and political divides. It does this because, secondly, the aesthetic is directly connected with our embodied feelings. The connection is direct, not mediated by our rational brain which can talk us in or out of anything. The art in this volume revels in this direct, visceral effect. When I first encountered it I felt shocked, intrigued, affronted, concerned, sad, joyful. Some of the images remain with me weeks after encountering them for the first time, whispering to me as I walk through my own neighborhood and haunting me as I wonder about the future. There are three aspects of art which I’d like to highlight in introducing these artists to you. I hope they might serve as a frame for thinking about what this project aims to do, and how the works presented here might catalyze you into action to halt climate change.

Art challenges habitual ways of seeing the world Art challenges us to see the world differently. In 1929 the French artist Magritte offered the world his painting ‘The Treachery of Images’, also known as ‘Cesi n’est pas une pipe’. The painting is clearly of a pipe, yet its title forces us to think again. What does the artist mean when he clearly draws a picture of a pipe but then tells us it is not such an object? We 2

Buck-Morss, S. (2008). Aesthetics and Anaesthetics:

Walter Benjamin’s Artwork Essay Reconsidered*. October, 62, 3–41

perusmerkitys, joka syventää ymmärrystä taiteen voimasta. Esteettisyyden käsitteen juuret ovat kreikan kielen käsitteessä ”aisthisis”, joka tarkoittaa sanatarkasti ilmaistuna ’tunteella havainnointia’ 2 . Tähän määritelmään liittyy muitakin näkökohtia, jotka tähdentävät eri taidemuotojen esille tuoman esteettisyyden voimaa. Esteettisyys on ensinnäkin tapa havainnoida. Se on tapa kohdata maailma, tapa olla valpas sen edessä. Koska taiteella on kyky olla esteettisen havainnoinnin kärkijoukossa, se toimii välittömyydellä, jota kielellä ei ole. Se puhuttelee suoraan yli kielimuurien ja poliittisten jakolinjojen. Se toimii näin, koska esteettisyys on myös suoraan yhteydessä meistä nouseviin tunteisiin. Yhteys on suora ja sivuuttaa rationaaliset aivomme, jotka pystyvät puhumaan meidät ympäri asiassa kuin asiassa, suuntaan tai toiseen. Tässä teoksessa esitelty taide on tämän suoran tunnevaikutuksen juhlaa. Kun törmäsin teoksiin ensi kertaa, olin järkyttynyt, kiinnostunut, loukkaantunut, huolissani, surullinen, iloinen. Jotkin kuvat olivat mielessäni viikkoja sen jälkeen kun näin ne ensi kertaa – ne kuiskivat minulle kävellessäni lähiympäristössäni ja vainosivat minua pohtiessani tulevaisuutta. Esitellessäni nämä taiteilijat sinulle haluan korostaa kolmea näkökohtaa. Toivon, että ne antavat viitekehyksen ajatellessasi tämän projektin tavoitteita ja sitä, kuinka tässä esitellyt teokset saattavat antaa kimmokkeen toimintaan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.

Taide haastaa totunnaiset tavat tarkastella maailmaa Taide haastaa katsomaan maailmaa aiemmasta poikkeavalla tavalla. Vuonna 1929 ranskalainen taiteilija Magritte toi maailman nähtäville maalauksensa Kuvien petollisuus, joka tunnetaan myös nimellä Cesi n’est pas une pipe. Maalaus esittää selvästi piippua,

must reassess. Magritte teases us to beg the question, is what we are looking at really something that we think it is? Is the pipe a pipe, or is it the image of a pipe? To what extent are the two different? Does the difference matter? Magritte seems to be suggesting it does, perhaps in ways we have not thought of before. When Duchamp offered a urinal (called The Fountain) to the Society for Independent Artists to show in Paris in 1915, declaring it art, his actions similarly prompted art critics as well as the general public to think differently. How could something as banal, in fact, almost profane, as a urinal be artwork? It makes us think differently about context – in a public convenience a urinal is not a piece of art – but somehow by placing it within a gallery, it has changed. Men would not go up and use it if it is placed in a public art gallery. In this way its utility has changed. Whether we now consider it art or not, something about the way in which we relate to it has altered, by the mere fact of changing its context. One of the installations within the Backlight exhibit I find most challenging to my own thinking habits is David Puig Serinyà’s work, We Fuck Ourselves. Serinyà takes plastic male masturbation sex toys, turns them inside out, places them in plastic wine glasses and prints out pictures of the resulting sculptures’ blown exaggerated proportions in order to ‘emphasize their absurdity’. The images are both seductive (soft, pink and flesh-toned plastics in lush and sensual shapes) and horrifying as the underlying message of the way in which these constructions seem to ‘eat themselves’ rises to the surface. At first glance, the demon appears to be plastic – a material that appears repeatedly throughout the exhibit. On second thought though, Serinyà is making a deeper argument. He claims his work ‘explores the outdated patriarchal view of the world where mother nature is just there as a mere property to be used and exploited by men’. For me, there is something signif-

mutta sen nimi pakottaa ajattelemaan asiaa uudelleen. Mitä taitelija tarkoittaa, kun hän on selvästikin piirtänyt piipun mutta toteaa sitten, ettei se ole kyseinen esine? Meidän on suoritettava uudelleenarviointi. Magritte kiusoittelee meitä herättääkseen kysymyksen, onko näkemämme todellakin sitä mitä kuvittelemme sen olevan. Onko piippu todellakin piippu vai onko se piipun kuva? Missä määrin nämä kaksi ovat eri asioita? Onko erolla väliä? Magritte näyttää väittävän, että sillä on väliä ja ehkä sellaisin tavoin, jotka eivät ole aiemmin juolahtaneet mieliimme. Kun Duchamp julisti tekemänsä pisoaarin taiteeksi (sekä antoi sille nimen Suihkulähde) ja tarjosi sitä Riippumattomien taitelijoiden seuralle näytteille asetettavaksi Pariisiin vuonna 1915, hänen toimintansa herätti sekä taidekriitikot että yleisön ajattelemaan uudella tavalla. Kuinka jokin niin lattea tai jopa lähes profaani esine kuin pisoaari voisi olla taideteos? Tämä muuttaa käsityksemme asiayhteyden merkityksestä: yleisö-wc:ssä pisoaari ei ole taideteos, mutta kun se sijoitetaan galleriaan, se kokee yhtäkkiä muutoksen. Kukaan mies ei käyttäisi sitä, kun se on sijoitettuna julkiselle paikalle taidegalleriaan. Näin ollen sen käyttötarkoitus on muuttunut. Pidimmepä sitä taiteena tai emme, jokin suhtautumisessamme siihen on muuttunut ainoastaan siksi, että sen asiayhteys on vaihtunut toiseksi. Yksi omia ajattelutapojani eniten haastavista installaatioista Backlight-näyttelyssä on David Puig Serinyàn teos We Fuck Ourselves. Serinyà on kääntänyt miesten masturbaatioon tarkoitetut seksilelut nurin päin, pannut ne muovisiin viinilaseihin ja tulostanut kuvat näin syntyneistä liioitelluin mittasuhtein valmistetuista veistoksista ”korostaakseen niiden absurdiutta”. Kuvat ovat sekä vietteleviä (niissä on puoleensavetävän ja aistillisen muotoisia pehmeitä, vaaleanpunaisia ja ihonvärisiä muoveja) että kauhistuttavia, sillä pintaan nousee taustalla oleva viesti siitä, että nämä rakennelmat näyttävät ”syövän itsensä”. Ensi näkemältä näyttää siltä kuin

icant about how these images capture both seduction and horror. I found myself attracted to them and disgusted by them at the same time. In a similar entwining of seduction and aversion, the impact of rubbish on the sea is explored in Kati Rapia and Ilona Valkonen’s ‘Notes from the State of the World’. Their work involved collecting rubbish from the shores of the North Sea and the Baltic to create ‘Vieno Motors’ performances and crowns. I found myself being fascinated by the eerie beauty of the crowns they created, and then repelled as I realized they were constructed of every sort of beach detritus: plastic rope, mashed tin cans, fishing net. How can such rubbish be simultaneously appealing? Their images provoke us to ask the question, ‘Do we want our time to be made of plastic bottles, plastic ropes, and other rubbish?’ In her depictions of so-called invasive plants, ‘Garden of Migrants’, Anna Cherednikova provokes us to think again about the negative ways in which non-endemic plants are often viewed. She writes, ‘instead of destroying these plants for their supposed dangerousness and nonendemic nature, the matter produced from these plants can be valuable and sustainable.’ In particular, she suggests that we think again about what these ‘immigrant gardens’ can teach us about survival. With resonances of current human migrations, she wonders what such migratory plants can teach us about how to be resilient in the face of being uprooted and resettled in foreign climes. Finally, Kaisu Häkkänen’s piece, Metsän ääri – Backwoods, offers us intimate photos of woods near to her home in Finland. Häkkänen’s engaging, softfocus photography invites us to ‘notice the beauty of nearness’, rather than believing that true beauty can only be found at well-documented tourist sites. The images she offers urge us to ‘notice what is close’. This has particular resonance at a time like the one in which I am writing, in which because of the COVID-19 virus, travel is severely restricted.

kaiken pahan alku ja juuri olisi muovi – tämä materiaali toistuu paljon muissakin kokoelman kuvissa. Toisaalta Serinyà esittää myös syvällisemmän argumentin. Hänen mukaansa hänen teoksensa ”käsittelevät vanhentunutta patriarkaalista näkemystä, jonka mukaan luontoäiti on olemassa vain omaisuutena, jota miehet hyödyntävät ja hyväksikäyttävät”. Näen merkityksellisyyttä siinä, kuinka nämä kuvat vangitsevat sekä viettelyksen että kauhun. Huomasin samanaikaisesti sekä tuntevani vetoa niihin että kokevani ne vastenmielisiksi. Samantapainen vaikutus on Kati Rapian ja Ilona Valkosen teoksella Notes from the State of the World, jossa tarkastellaan roskien vaikutusta mereen ja jossa viehätys ja vastenmielisyys ovat läsnä toisiinsa kietoutuneina. Heidän teokseensa sisältyi roskien keräämistä Pohjanmeren ja Itämeren rannoilta, minkä pohjalta he loivat Vieno Motors -esityksiä ja seppeleitä. Huomasin viehättyväni heidän luomiensa seppeleiden aavemaisesta kauneudesta, mutta koin vastenmielisyyttä huomatessani, että ne oli koottu kaikenlaisesta rannoilta löydetystä jätteestä: muovinarusta, litistyneistä peltitölkeistä, kalaverkoista. Kuinka tällainen roska voi olla samalla myös houkuttelevaa? Heidän kuvansa saavat kysymään: Haluammeko, että aikamme koostuu muovipulloista, muovinaruista ja muusta roskasta? Anna Cherednikovan Garden of Migrants -teoksen kuvaukset niin sanotuista haitallisista vieraskasvilajeista herättävät miettimään uudella tavalla niitä negatiivisia tapoja, joilla ei-kotoperäisiin kasveihin usein suhtaudutaan. Näin hän kirjoittaa: ”Sen sijasta, että näitä kasveja tuhottaisiin niiden oletetun vaarallisuuden takia ja siksi, etteivät ne ole kotoperäisiä, näistä kasveista tuotettu aines voi olla arvokasta ja kestävää.” Hänestä meidän pitäisi pohtia uudelleen erityisesti sitä, mitä nämä ”maahanmuuttajapuutarhat” voivat opettaa meille selviytymisestä. Ihmisten muuttoliikkeitä heijastellen hän pohtii, mitä tällaiset vaeltavat kasvit voivat opettaa meille sitkeydestä sellaisten

Art enables us to discern in different ways As well as challenging our habitual ways of perceiving the world, engaging with art also requires us to use a particular kind of discernment. In assessing the quality of an artwork we need to take time to notice particular aspects of what we are looking at. For instance, we ask questions about whether there is harmony or balance present – whether colors and shapes work together to create patterns or instead jar against one another to evoke disruption. Our often unconscious reckoning about a piece of art leads to an aesthetic response, which can often be quite dramatic. We love something or we hate it. I anticipate that you will have strong reactions to much of the art presented here. Those responses are important and are telling you something about your own aesthetic discernment. Those judgements can provide a bridge to action – when something is ugly enough are we finally motivated to act in a way that might change it? For instance, Daniel Stier’s work, ‘Customers who bought might also like’ provokes us to ask questions about materialism and the way it drives us out of harmony and balance. In his installation ‘intricately arrayed, arbitrary goods are arranged in ways to expose our materialistic reality that is our daily life.’ The arrangements are claustrophobic, cluttered, and quickly make me feel like I need air. I am horrified by the accumulation of all of this stuff which ultimately finds its way to landfill. What kind of society spends resources creating such stuff? Are there not more valid and generative goods to manufacture? Seeing it all grouped together in rows of intersecting clutter I am prompted to ask, what part of the human being is this mass production of worthless junk feeding? How can I alter my own habits of consumption to make it stop?

tilanteiden kannalta, joissa joudumme revityiksi juuriltamme ja istutetuiksi vieraisiin ilmastoihin. Kaisu Häkkäsen teos Metsän ääri – Backwoods taas tarjoaa intiimejä valokuvia metsästä hänen kotinsa läheltä Suomesta. Häkkäsen kiehtovat, pehmeäpiirtoiset valokuvat kutsuvat ”huomaamaan lähellä olevan kauneuden” sen sijasta, että uskoisimme todellista kauneutta löytyvän ainoastaan hyvin dokumentoiduista turistikohteista. Hänen kuvansa ajavat meitä ”huomaamaan sen, mikä on lähellä”. Tämä resonoi erityisellä tavalla esimerkiksi tämän tekstin kirjoitusajankohtana, jolloin matkustamista on rajoitettu ankarasti COVID-19-viruksen takia.

Taide auttaa näkemään uusin tavoin Vuorovaikutus taiteen kanssa sekä haastaa totunnaiset tapamme havainnoida maailmaa että vaatii meitä käyttämään erityistä näkökykyä. Arvioidessamme taideteoksen laatua meidän on katseltava sitä ajan kanssa huomataksemme tietyt näkökohdat. Voimme esimerkiksi esittää kysymyksiä siitä, onko teoksessa harmoniaa ja tasapainoa – toimivatko värit ja muodot yhdessä luoden kokonaisuuksia vai ovatko ne ristiriidassa keskenään tuottaen häiriötä. Käsitykset, jotka taideteoksesta muodostamme, syntyvät usein tiedostamattomasti ja tuottavat esteettisen reaktion, joka voi usein olla melko dramaattinenkin. Me joko rakastamme tai vihaamme näkemäämme. Kuvittelisin, että tulet reagoimaan voimakkaasti suureen osaan tässä teoksessa esitellystä taiteesta. Nämä reaktiot ovat tärkeitä ja kertovat jotakin omasta esteettisestä näkökyvystäsi. Nämä arviot voivat toimia siltana toimintaan – kun jokin on riittävän rumaa, motivoidummeko lopultakin toimimaan tavalla, joka voi muuttaa asioita? Esimerkiksi Daniel Stierin teos Customers who bought might also like saa meidät esittämään kysy-

Stier challenges us again to engage our aesthetic sensibility with his exploration of a city in his photographic exhibit, ‘A Tale of One City’. Once again, photos are stark, with their impact in their juxtaposition (the bed of a homeless person in a shop entrance contrasted against a luxury end Fendi handbag being displayed in the window of a glittering department store; a gnash of lurid yellows of rotting fruit strewn along a road juxtaposed against the hulls of luxury yachts.) Viewed side by side in this way we are forced to ask, what is going on here? How do these juxtapositions test our sense of beauty, of harmony, of what we should be striving towards as a human species? His photo alerts us to the city as the nexus of constant creation and destruction, pointing out that the ‘unrestrained neoliberal system of the city creates a visual chaos, in its simultaneity of extreme wealth and poverty, excess and deprivation’. Do the edginess and disharmony highlighted by Stier’s work provoke us to change our habits? It probably has more of an effect than endless statistics about wealth distribution. In a perhaps less dramatic but no less powerful exhibit, Alicja Wróblewska highlights her concerns for damaged coral reefs throughout the world in her installation, ‘Reef ’. Initially her often delicate, whimsical creations charmed me, and they seemed to offer respite after some of the more disturbing images present in the exhibition. But the more I looked at them, the more my stomach began to feel queasy. The bright colors of the plastic she uses to construct the forms, along with their strange otherworldly shapes began to register as gaudy and tawdry as my more discerning sense kicked in. Again, she seems to be posing the question – is the seeming beauty of plastic real? Does it really satisfy the human longing for quality of color and form?

myksiä materialismista ja tavasta, jolla se suistaa meidät harmoniasta ja tasapainosta. Hänen installaatiossaan ”tarkoin järjestellyt, satunnaiset esineet on asemoitu tavoin, jotka paljastavat päivittäisen elämämme materialistisen todellisuuden.” Asetelmat ovat klaustrofobisia, sekaisia, ja saavat minut nopeasti kokemaan tarvetta saada ilmaa. Olen kauhuissani tällaisesta kerääntyvästä tavaramäärästä, joka päätyy ennen pitkää kaatopaikalle. Millainen yhteiskunta käyttää resursseja tällaisen tuottamiseen? Eikö ole olemassa oikeutetumpia ja hedelmällisempiä tavaroita valmistettaviksi? Kaikkien näiden tavaroiden näkeminen yhdessä toisiaan leikkaavissa rojuriveissä saa minut kysymään: mitä osaa ihmisestä tämä arvottoman roskan massatuotanto oikein ruokkii? Kuinka voin muuttaa omia kulutustottumuksiani, niin että tämä loppuu? Stier haastaa meidät käyttämään esteettistä ymmärrystämme uudestaan kaupunkia tarkastelevassa valokuvateoksessaan A Tale of One City. Valokuvat ovat jälleen kerran voimakkaita, ja niiden vaikutus piilee niiden rinnastuksissa (kodittoman ihmisen peti kaupan sisäänkäynnin luona ja tämän rinnalla ylellinen Fendi-käsilaukku säihkyvän tavaratalon näyteikkunassa; räikeänkeltaiset sävyt pitkin tienreunaa pudonneissa mätänevissä hedelmissä ja tämän rinnalla puolestaan luksusjahtien profiilit). Kun vastakohdat ovat tällä tavalla vieretysten, on aivan pakko kysyä: mitä täällä oikein tapahtuu? Kuinka nämä rinnastukset testaavat kauneuden ja harmonian tajuamme sekä käsitystämme siitä, mitä kohti meidän pitäisi ihmislajina pyrkiä? Hänen valokuvansa herättävät meidät katselemaan kaupunkia jatkuvan luovuuden ja tuhon verkostona esittäen, että ”rajoittamaton uusliberaali kaupunkijärjestelmä luo visuaalisen kaaoksen, jossa on samanaikaisesti läsnä äärimmäistä vaurautta ja köyhyyttä, ylettömyyttä ja puutetta”. Sysääkö Stierin teosten alleviivaama provokatiivisuus ja epäharmonia meidät muuttamaan tapojamme? Ainakin sillä on todennäköisesti enemmän vaikutusta kuin loputtomilla tilastoilla vaurauden jakautumisesta.

Art connects us

Alicja Wróblewskan installaation Reef on hie-

It is perhaps art’s ability to connect us with others, to enable us to really empathize with those in danger of losing their homes to rising sea levels or care for those whose livelihoods are literally going up in flames, that is its most powerful catalytic capacity. Because unless we really, really understand the way in which our actions are impacting on the health and lives of people we will never meet, we are prone to carrying on as normal. The expert in communicating about climate change, Suzanne Moser suggests that because of art’s ability to speak directly to emotions, rather than through intellect, it creates ‘resonant frames’ which enable people to connect with one another at a deep level. 3 Within the art presented here one of the exhibits which produces such a resonant frame for me is ‘Red House’, created by Emilia Kangasluoma. Kangasluoma traveled through Tornado Alley in the American Midwest, a part of the world which is wrecked by tornadoes more frequently than any other place on earth. She recounts that everyone she spoke with on her journey ‘had a story to tell’. I get a sense of those stories as I engage with her unflinching photos: a man showing off his tornado tattoo, a young girl hovering in the shadow of her clapboard house, a bearded elder in the middle of a barren field, seeming defiant at whatever nature throws at him. For a moment, from the comfortable security of my own home I feel their anxiety, I wonder at their fortitude. 3

Moser, S. (2014). Communicating adaptation to

climate change: The art and science of public engagement when climate change comes home. Wiley Interdisciplinary Review: Climate Change 5(3): 337-358.

man vähemmän dramaattinen kuin edellä mainittu mutta aivan yhtä voimakas: se korostaa taiteilijan huolta koralliriutoista ja niille aiheutuvista vahingoista ympäri maailmaa. Hänen usein herkät ja leikilliset luomuksensa kiehtoivat minua aluksi ja tuntuivat hengähdystauoilta muutamien näyttelyyn sisältyneiden häiritsevämpien kuvien jälkeen. Mitä enemmän niitä katselin, sitä huonovointisemmaksi oloni kuitenkin tunsin. Kirkkaat värit muoveissa, joita hän käyttää muotojen luomiseen, sekä niiden kummallisen mielikuvitukselliset profiilit alkoivat näyttäytyä räikeinä ja halpoina sitä mukaa kuin aloin erotella havaintojani tarkemmin. Myös hän näyttää esittävän kysymyksen: Onko muovin näennäinen kauneus todellista? Tyydyttääkö se todella ihmisen kaipuun nähdä todellisia värejä ja muotoja?

Taide yhdistää ihmisiä Ehkä suurin toimintaan ajava voima on taiteen kyky luoda yhteys ihmisten välille ja saada nämä tuntemaan todellista myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat vaarassa menettää kotinsa merenpinnan kohoamisen takia, tai välittämään niistä, joiden elinkeino on kirjaimellisesti haihtunut savuna ilmaan. Ellemme todella ymmärrä tapaa, jolla toimintamme vaikuttaa elämänpiirimme ulkopuolella olevien ihmisen terveyteen ja elämään, meillä on taipumus jatkaa tavalliseen tapaamme. Ilmastonmuutoksesta viestimisen asiantuntija Susanne Moser esittää, että koska taide kykenee puhuttelemaan tunteita suoraan suodattumatta ensin älyllisyyden kautta, se luo ”resonoivia kehyksiä”, joiden ansiosta ihmiset pystyvät luomaan yhteyden toisiinsa syvätasolla 3. Tässä teoksessa esitellystä taiteesta tällaisen resonoivan kehyksen minulle antaa esimerkiksi Emilia Kangasluoman teos Red House. Kangasluoma matkusti Amerikan Keskilännessä sijaitsevan Tornado

Bringing the theme of connection to the fore in a different way, Janna Lindfors explores the relationships human beings have with animals in her series of photographs, ‘Imaginary Friend’. Initially beguiling, her examination of the way in which humans anthropomorphize living creatures reveals the sadness at the heart of relationships in which one party is systematically used for the benefit of the other. Her work challenges me to rethink the nature of ‘connection’ itself, especially in the wake of power differentials. Finally, Satu Miettinen’s ‘Everything Will Change’ challenges us to consider the interconnections between human communities in an explicit way by superimposing images from South Africa onto photos taken in Lapland. Her work emphasizes that no matter where we are located on the earth, our fate as human beings is interwoven and dependent on the actions of one another. Interestingly, the reality of this interconnectedness has been vividly experienced by events which are ongoing as I write. In April 2020, cases of the novel coronavirus, COVID-19 continue to rise worldwide. Across the globe, we are ‘sheltering in place’, ‘in lockdown’, or ‘hunkering down’, in order to keep ourselves, and others safe. Life has changed in ways that were unimaginable at the beginning of 2020. And the benefits of this enforced slow down 4 are 4

It is important to stress that not EVERYONE has been

able to ‘slow down’ during the COVID-19 pandemic. Medical workers, emergency workers, as well as grocery and essential goods retailers have been working harder than ever during this time. 4

On tärkeää korostaa, etteivät KAIKKI ole pystyneet

”hidastamaan tahtia” COVID-19-pandemian aikana. Terveydenhuollon henkilöstö, pelastuslaitoksen työntekijät sekä ruoka- ja muiden perustarvikkeiden jakelussa työskentelevät ovat työskennelleet tänä aikana lujemmin kuin koskaan ennen.

Alleyn läpi. Tämä maailmankolkka on joutunut tornadotuhojen kohteeksi useammin kuin mikään muu paikka maailmassa. Hän kertoo, että kaikilla hänen matkallaan tapaamillaan ihmisillä oli ”tarina kerrottavanaan”. Saan käsityksen näistä tarinoista katsellessani hänen kaunistelemattomia valokuviaan: mies esittelemässä tornadotatuointiaan, tyttö kuljeskelemassa lautavuoratun talonsa varjossa, parrakas vanhempi mies keskellä karua peltoa sen oloisena kuin olisi valmis uhmaamaan kaikkea mitä luonto hänen eteensä sinkoaa. Hetken ajan, omasta turvallisen mukavasta kodistani käsin, koen heidän ahdistuksensa ja ihailen heidän rohkeuttaan. Janna Lindfors korostaa yhteyden teemaa eri tavalla tarkastelemalla valokuvasarjassaan Imaginary Friend ihmisten suhteita eläimiin. Hän tarkastelee sitä, kuinka ihmisten tapa inhimillistää eläviä olentoja paljastaa suhteiden ytimessä piilevän surullisuuden: toista osapuolta käytetään järjestelmällisesti toisen hyväksi. Hänen työnsä haastaa minut pohtimaan uudella tavalla itse ”yhteyden” luonnetta – erityisesti valtahierarkioiden noustessa esille. Satu Miettisen työ Everything Will Change haastaa meidät pohtimaan ihmisyhteisöjen välisiä yhteyksiä eksplisiittisesti asettamalla Etelä-Afrikassa otettuja valokuvia Lapissa otettujen päälle. Hänen teoksensa korostavat, että missä ikinä maapallolla asummekaan, kohtalomme ihmisolentoina ovat toisiinsa kietoutuneita ja riippuvaisia muiden toiminnasta. On kiintoisaa, että tämä kytkeytyneisyys on koettu elävästi niiden tapahtumien myötä, jotka ovat ajankohtaisia tätä tekstiä kirjoittaessani. Huhtikuussa 2020 uuden koronavirus COVID-19:n tautitapauksia alkoi ilmetä yhä enemmän ympäri maailmaa. Eri puolilla maailmaa ihmiset ”pysyvät aloillaan”, ”sulkevat ovensa ulkomaailmalta” tai ovat ”omassa rauhassaan” pitääkseen itsensä ja muut turvassa. Elämä on muuttunut tavoin, joita emme vuoden 2020 alussa olisi osanneet kuvitellakaan. Tämän pakollisen tahdin hidastamisen edut 4 ovat itsessään jo paljonpuhu-

revealing themselves. Because of worldwide restrictions on travel, the air is clean. People in Wuhan, China, are seeing blue sky for the first time in months if not years. There are reports of dolphins swimming in the Venice Canals which are empty from human traffic and rubbish. My colleagues here in the US are reporting hearing birds singing and noticing how much cleaner the air is. The pandemic is offering us a blueprint for behaviors that could avert climate catastrophe. I wonder if we will learn from this time? For those of us who are healthy, perhaps savoring the present moment and reconnecting with its aesthetic quality would provide us with the motivation to transfer lessons from the pandemic into our post-COVID-19 lives. We could deliberately stop, breathe deeply and notice how the purer air makes our limbs tingle. We could enjoy the lilting birdsong. We could take time to smell the grass and revel in the quiet of skies not filled with airplanes. The art presented here challenges us to reconnect with this fundamental, embodied and sensual way of knowing the world. It suggests that we should not only notice but celebrate color, texture, feel and the affect these material experiences have on our body. It is also asking us to notice, not just at a rational level, but at a visceral level – the effects of our lifestyles on ourselves and on others. Finally, it encourages us to take action – at a personal, community, and political levels to agitate for the kinds of changes that will ensure a future for us all.

via. Maailmanlaajuisten matkustusrajoitusten ansiosta ilma on puhdasta. Kiinan Wuhanissa asuvat ihmiset näkevät sinisen taivaan ensi kertaa kuukausiin, kenties jopa vuosiin. Venetsian kanaaleissa on nähty delfiinejä, nyt kun ihmisvilinää ja roskia ei ole. Kollegani täällä Yhdysvalloissa kertovat, että ovat kuulleet lintujen laulavan ja huomanneet ilman muuttuneen paljon aiempaa puhtaammaksi. Pandemia antaa meille yleiskuvan käyttäytymismalleista, joiden avulla ilmastokatastrofi voidaan torjua. Opimmekohan me tällä kerralla? Meille, jotka koemme elämäntahdin hidastuneen mutta olemme terveitä, nykyhetkestä nautiskelu ja uuden yhteyden luominen sen esteettiseen puoleen saattaisivat antaa motivaatiota siihen, että voisimme soveltaa pandemian opettamia läksyjä myös COVID-19-viruksen jälkeiseen aikaan. Voisimme varta vasten pysähtyä, vetää syvään henkeä ja huomata, kuinka aiempaa puhtaampi ilma saa jäsenemme kihelmöimään. Voisimme nauttia linnunlaulun melodioista. Voisimme pysähtyä nuuhkimaan ruohoa ja nauttia hiljaisista taivaista vailla lentokoneita. Tässä teoksessa esitelty taide haastaa meidät luomaan uuden yhteyden tähän perustavanlaatuiseen, myötäsyntyiseen ja aistinvaraiseen tapaan tuntea maailma. Se puhuu meille siitä, kuinka meidän tulisi paitsi huomata näiden olennaisten kokemusten väri, rakenne, tuntu ja vaikutus kehoomme, myös iloita niistä. Se myös kutsuu meitä huomaamaan paitsi järjen myös tunteiden tasolla, millaiset vaikutukset valitsemallamme elämäntyylillä on itseemme ja toisiin. Lisäksi se kannustaa tarttumaan toimeen – henkilökohtaisella, lähiyhteisön ja poliittisella tasolla – ja saamaan näin aikaan sellaisia muutoksia, jotka turvaavat tulevaisuuden meille kaikille.

Donna Ladkin

Professor of Leadership and Ethics

Johtamisen ja etiikan professori

Antioch Graduate School of Leadership and Change

Yellow Springs, Ohio USA

Irony and paradox as visual triggers Ironia ja paradoksi visuaalisina herättäjinä 38

Ari Jokinen

SUSTAINABILITY TRANSITION is a process of fundamental societal transformation toward sustainability (Avelino et al. 2016). Can visual art promote the birth of the sustainability transition? I assume that such visual catalysts already exist. They may, for example, awaken the political imagination or encourage people to undertake creative knowledge generation. In this essay, I discuss the potential impact of irony and paradox on the catalyzing effect of visual representations in sustainability politics. History has shown that art can have a political impact. When an artwork stimulates the imagination of observers and creates public discussion, it may act as a force of change for solving societal problems. Iconic photographs of people in the midst of the US Great Depression of the 1930s, taken for example by Arthur Rothstein, evoked sympathy and inspired a political solution to the problem. The climate crisis has created an even larger set of problems. In this context, visual representation has again been a force of change. Journalistic imagery related to climate change began to focus on people once it became clear that the crisis had already disrupted people’s lives in very concrete ways.

KESTÄVYYSMURROS TARKOITTAA syvälle käyvää yhteiskunnallista siirtymistä kestävään kehitykseen (Avelino ym. 2016). Voivatko visuaaliset taide-esitykset edistää kestävyysmurroksen syntymistä? Oletan, että tällaisia visuaalisia katalyyttejä on jo olemassa. Ne voivat vaikuttaa esimerkiksi yllyttämällä ihmisiä luovaan tiedonmuodostukseen tai herättämällä poliittisen mielikuvituksen. Tässä kirjoituksessa pohdin ironian ja paradoksin vaikutusta visuaalisten esitysten katalysoivaan voimaan kestävyyspolitiikassa. Historia osoittaa, että taide-esityksillä voi olla poliittista vaikuttavuutta. Kun teos liikuttaa katsojan mielikuvitusta ja synnyttää julkista keskustelua, se voi toimia muutosvoimana yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisemisessa. Ikoniseen asemaan nousseet valokuvateokset ihmisistä Yhdysvaltojen suuren laman kourissa 1930-luvulla herättivät laajasti myötätuntoa esimerkiksi Arthur Rothsteinin kuvaamina ja tukivat ongelman poliittista ratkaisua. Ilmastokriisi on luonut paljon isomman ongelmavyyhden. Visuaalisen esittämisen tavat ovat siinäkin nousseet yhdeksi muutosvoimaksi. Ilmastonmuutosta käsittelevä journalistinen kuvitus alkoi painottua ihmisiin sen jälkeen, kun huomattiin että ilmastonmuutos haittaa ihmisten elämää jo hyvin konkreettisesti.

Today’s flood of images may obscure the societal importance of visual representations. A global, thematic collection of photographs focusing on the climate crisis offers viewers an opportunity to stop and think about the import of visual representations and their importance in solving sustainability problems. Looking at the works in the collection as an environmental policy and urban sustainability researcher, I offer a description of how the photographs inspire me. Although I consider the combinations of image and text, my commentary emphasizes visuality.

On the impact of visual presentations The selection of works in the collection is diverse, and each piece speaks to me as an individual artwork. At a certain point, I sense that the photographs begin to carry out a dialogue between each other. They are connected not only by the theme of the collection, but also by the randomly formed connections arising from my interpretations. The dialogue between the works does not diminish in vitality; instead, a new round of looking at the works creates fresh ideas. Some of these ideas might even represent the beginnings of paths toward sustainability. These associations are not dissimilar from the political processes in which future worlds are imagined. Cities conduct such policy processes in their strategy work when planning a sustainable future, but a common problem is the lack of imagination (Hajer & Versteeg 2019). This lack, combined with many other curbing elements, keeps the old ways of thinking intact – but they absolutely must be broken in order to make the sustainability transition. The images that seem to have the greatest impact on me exhibit certain similarities. Why are some images or series of images more moving than others? John Dewey (1934), contemplating art as a form of

Nykyajan kuvatulva voi tehdä vaikeaksi hahmottaa visuaalisten esitysten yhteiskunnallista merkitystä. Ilmastokriisiin paneutuva valokuvateosten temaattinen kokoelma koottuna ympäri maailman tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan visuaalisen esittämisen sanomaa ja merkitystä kestävyysongelmien ratkaisussa. Katson kokoelman teoksia ympäristöpolitiikan ja kaupunkien kestävyyden tutkijana ja yritän kuvata kokemuksiani teosten inspiroivasta vaikutuksesta. Tarkastelen kokoelman teoksia kuvan ja tekstin muodostamina kokonaisuuksina, mutta panen painon visuaalisuudelle.

Visuaalisten esitysten vaikuttavuudesta Teosten valikoima kokoelmassa on monipuolinen ja kukin teos on itsessään puhutteleva. Tarkasteluni eräässä vaiheessa huomaan, että teokset alkavat käydä dialogia keskenään. Niitä ei yhdistä vain kokoelman teema vaan satunnaisesti muodostuneet keskinäiset yhteydet omien tulkintojeni välityksellä. Dialogisuus teosten välillä ei ehdy, sillä uusi kierros teosten parissa synnyttää jälleen uusia ideoita. Jotkin syntyneistä ideoista saattaisivat olla jopa ituja mahdollisille kestävyyspoluille. Näistä assosiaatioista ei ole pitkä matka poliittisiin prosesseihin, joissa tulevaisuuden mahdollisia maailmoja kuvitellaan. Kaupunkien strategiatyössä tätä tehdään jatkuvasti, mutta kun kaupunkien kestävää tulevaisuutta hahmotellaan, yleisenä ongelmana on mielikuvituksen puute (Hajer & Versteeg 2019). Se yhdessä monien jarruttavien tekijöiden kanssa estää murtamasta vanhoja ajattelutapoja; ne on välttämättä murrettava kestävyyssiirtymään pääsemiseksi. Jokin samankaltaisuus yhdistää kuvia, joilla tuntuu olevan minuun eniten vaikutusta. Miksi jotkin kuvat tai kuvasarjat puhuttelevat enemmän kuin toiset? John Dewey (1934) tunnetusti korostaa

experience, famously emphasized the overall impression an artwork creates. The themes of sustainability, which are my research focus, naturally shape my interpretation. Interestingly, many works in the collection use metaphor to express the shifting relationships between humans and nature in the changing conditions. Sustainability research aims to understand these changes across different scales and may benefit from metaphor as means of expanding its ways of thinking. However, the works that stuck with me or led to the furthermost thinking were the ones I interpreted through the lens of irony or paradox. Studies that examine the creative potential of various figures of speech for understanding change are the most interesting. For example, Oswick et al. (2002) claim that metaphor is based on similarity and thus operates in a “cognitive comfort zone.” As a result, they argue, metaphor focuses mostly on commenting on and interpreting existing information, whereas anomaly, paradox, and irony are based on dissimilarity and can therefore bring about genuine alternative possibilities. Next, I present three examples of the works in the collection. The first two focus on how the understanding of the climate crisis is improved through globally distributed visual representations and their symbolic contents. Works like these may lay the groundwork for the political momentum of the urban sustainability transition. As a viewer, I look at these two works through the lens of irony, though I cannot evaluate how much the artists themselves were thinking about irony when creating the works. The third artwork conveys a paradox that was intentionally created by the artist. My interpretation also focuses on the paradox, but from a different angle than the one originally taken by the artist. In the essay, I offer preliminary conclusions about irony and paradox as visual catalysts for sustainability. I explore what kinds of combinations of art, science, and other actors will be needed to build a collective force for imagining and planning future cities.

teoksen kokonaisvaikutelman merkitystä pohtiessaan taidetta kokemuksena. Kestävän kehityksen teemat, jotka ovat tutkimuskohteitani, luonnollisesti vaikuttavat tulkintaani. Kokoelman kuvaesityksistä monet ovat kiinnostavia siksi, että ne ilmaisevat metaforisin keinoin ihmisen ja luonnon uudistuvia suhteita muuttuvissa olosuhteissa. Kestävyystutkimuksessa yritetään ymmärtää näitä eri mittakaavoissa tapahtuvia muutoksia, ja siinä metaforisuus voi toimia ajattelun laajentajana. Tein kuitenkin havainnon, että vahvimmin mieleeni jääneet tai jatkopohdiskelua aiheuttaneet visuaaliset esitykset olivat sellaisia, joihin tulkinnassani sisältyi jokin ironia tai paradoksi. Tutkimukset, joissa pohditaan erilaisten kielikuvien luovaa potentiaalia muutoksen ymmärtämisessä tulevat tässä kiinnostaviksi. Esimerkiksi Oswick kumppaneineen (2002) väittää, että metafora perustuu samankaltaisuuteen ja toimii siksi ”kognitiivisella mukavuusalueella”. Tämän seurauksena metafora keskittyy heidän mukaansa pääasiassa olemassa olevan tiedon kommentointiin ja tulkintaan, kun taas anomalia, paradoksi ja ironia perustuvat erilaisuuteen ja voivat sen vuoksi nostaa esiin aitoja vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Esitän seuraavassa kolme esimerkkiä kokoelman teoksista. Kaksi ensimmäistä teosta liittyvät siihen, kuinka ymmärrys ilmastokriisistä vahvistuu maailmalle leviävien visuaalisten esitysten ja niiden symbolisen sisällön perusteella. Tällaiset kuvaesitykset luovat perustaa sille, että kaupungeissa syntyy poliittista liikevoimaa kohti kestävyysmurrosta. Katsojan kokemukseni näistä kahdesta teoksesta syntyi ironisen tulkinnan välityksellä. En pysty arvioimaan, missä määrin taiteilijalla itsellään on ollut mielessään ironia työtä luodessaan. Kolmas esimerkki perustuu teokseen, joka on taiteilijan tarkoituksella tuottama paradoksi. Myös oma tulkintani teoksesta kiinnittyi paradoksiin, mutta kääntyi eri suuntaan kuin taiteilija kuvaa omassa tekstissään. Teen kirjoituksessa

In Red Horse, a series of documentary photographs, Elina Kangasluoma depicts the United States’ Tornado Alley. This is the area of the country subjected to the most tornados. Building regulations in this area require houses to have strong structures, storm sirens, and basements in which to shelter, but even such structures cannot fully prevent tragedies and material destruction. In the accompanying text, Kangasluoma presents tornados as “mysterious monsters,” because they all behave differently and unpredictably. Neither an individual tornado’s nature and timing nor the areas through which it passes cannot be predicted. People run to their storm shelters and basements. They act collectively, which is necessary for survival. Red Horse takes an ethnographic look at the coexistence of tornados and people in village-like environments. The work is effective because it depicts the everyday lives and feelings of people in a situation that requires them to adapt to extreme weather conditions. This is the artist’s view of what living in a location like this means to its inhabitants, and at the same time, it is a visual mapping of things that can be perceived in the area, and through which the lifestyle of the inhabitants can be examined. Authenticity is strongly present in the work. The series of photos is concrete proof that places of this kind really exist and actually looked the way they did when the photographs were taken. Individual photos are explained by the totality of the series, and the photograph of a man’s arm with a tornado tattoo is the most powerful. Through its symbolism, it becomes the key image of the series. A symbol is a conventional sign, and as outsiders, we do not know how or why the man got the tattoo and cannot understand its significance to him or the community. As observers, we must rely

alustavia päätelmiä siitä, kuinka kuvaesitykset voivat ironian ja paradoksin vaikutuksesta nousta kestävän kehityksen edistäjiksi. Tältä pohjalta pohdin, millaisia taiteen, tieteen ja muiden osapuolten yhdistelmiä tarvittaisiin kollektiiviseksi voimavaraksi tulevaisuuden kaupunkien kuvittelemisessa ja suunnittelussa.

Maamonttu Emilia Kangasluoma esittää dokumentaarisen kuva-

sarjan Red Horse, jonka kuvauspaikkana on Yhdysvalloissa sijaitseva Tornado Alley. Tällä alueella tornadot ovat yleisimpiä. Rakentamismääräykset vaativat taloilta lujia rakenteita, myrskysireeneitä ja pakopaikoiksi kellareita, mutta eivät silti pysty estämään alueella murhenäytelmiä ja aineellisia tuhoja. Oheistekstissään Kangasluoma esittää, että tornadot yksilöllistyvät ”mysteerisiksi hirviöiksi”, koska ne kaikki ovat erilailla käyttäytyviä ja arvaamattomia. Yksittäisten tornadoiden luonnetta, ajoittumista ja kulkua alueella ei voi ennustaa. Ihmiset pakenevat myrskysuojiinsa ja kellareihinsa. He toimivat kollektiivisesti, mikä on välttämätöntä, jotta voisi selviytyä. Teos kuvaa etnografisella otteella tornadojen ja ihmisten yhteiseloa kylämäisissä ympäristöissä. Teos on vaikuttava, sillä se kuvaa ihmisten arkipäivän käytäntöjä ja tunnelmia tilanteessa, jossa on pakko sopeutua äärimmäiseen sääilmiöön. Teos on taiteilijan näkemys siitä, mitä elämä tällaisella alueella merkitsee sen asukkaille, ja samalla se on visuaalinen kartoitus asioista, joita on mahdollista alueella havaita ja joiden kautta asukkaiden elämäntapaa on mahdollista tulkita. Autenttisuus on teoksessa vahvasti läsnä. Teoksen muodostavalla kuvasarjalla on todistusvoimaa siitä, että tällainen paikka on todella olemassa ja kuvaushetkellä se on näyttänyt tietynlaiselta. Yksittäiset kuvat saavat selityksensä teoksen kokonaisuudesta, vaikuttavimpana kuva miehen käsivarresta, johon on tatuoitu tornado. Tämä kuva

on the general meanings of symbols that we have learned. A strong biceps muscle evokes the tradition of overcoming nature and conquering; when a tornado is tattooed on it, it creates a message of bravado and extreme strength. Irony is created when the bearer of the tattoo rushes, along with everyone else, to the hole in the ground when a tornado arrives. In the accompanying text, the artist studiously avoids drawing an equals sign between tornados and climate change. But by evoking a powerful context, the series of photographs places its message precisely between the two phenomena, which enables viewers to draw parallels. Local preparation and adaptation are highlighted with respect to both Tornado Alley and climate politics. For people living in the area, there is no getting rid of tornados. The most vulnerable victims of climate change are forced to live in areas hit the hardest by changes and destruction. In both cases, the impacts of climate ruin people’s lives.

Tattoo man 3: Lanny Dean, Springfield, Missouri / Emilia Kangasluoma

A hole in the ground

Messenger In the work Hope?, Julia Weckman depicts the arrival of the young climate warrior Greta Thunberg to New York Harbor in August 2019. The event was well publicized because Thunberg traveled to the climate meeting from Europe by a sailboat and – as expected – once again spoke to world leaders about the necessity of climate action. The work, and especially its main photograph, is a strong visualization of Thunberg’s arrival to the harbor, because it conveys the feeling of expectation. All eyes are on the messenger. The situation depicts, on one hand, fragility and uncertainty and, on the other, immense trailblazing courage, even hope. The tilted mast hints at arrival from the sea and predicts a struggle for power. The black sail and the

nousee symbolisuutensa ansiosta teoksen avainkuvaksi. Symboli on sopimuksenvarainen merkki, emmekä ulkopuolisina pysty ymmärtämään, miten tatuointi miehen käsivarteen on päätynyt ja mitä eri asioita se hänelle tai yhteisölle tarkoittaa. Sivustakatsojan on vain turvauduttava oppimiinsa yleisiin symbolimerkityksiin. Pullea hauis vihjaa luonnon voittamisen ja valloittamisen perinteeseen, ja kun siihen tatuoidaan pyörremyrsky, saadaan viesti uhosta ja äärimmäisestä voimasta. Ironia syntyy siitä, että tornadon saapuessa urho syöksyy muiden mukana maamonttuun. Taiteilija varoo esittelytekstissään vetämästä yhtäläisyysmerkkiä tornadojen ja ilmastonmuutoksen välille. Mutta juuri näiden kahden välille kuvasarja asettaa sanomansa luomalla vahvan kontekstin, joka mahdollistaa rinnastamisen. Paikallinen varautuminen ja sopeutuminen nousevat pääosaan

HOPE installation 001 / Julia Weckman

sekä tornadoalueella että ilmastopolitiikassa. Tornadoista ei voi päästä eroon, jos asuu alueella. Ilmastonmuutoksen hauraimmat uhrit joutuvat asumaan alueilla, joihin muutokset ja tuhot voimakkaimmin kohdistuvat. Kummassakin tapauksessa ilmaston kautta syntyvät vaikutukset muuttavat ihmisten elämää.

Sanansaattaja Julia Weckman esittää teoksessaan Hope? nuoren

white boat also symbolize the struggle yet to come. Context is important to irony (Colebrook 2004), and here irony has many layers. Greta approaches while the leaders of the world remain conflicted about what they should do. They need a messenger from the future, beyond the ocean. A visual representation may encourage ironic interpretation through hints, as in the case of the hole in the ground. In the case of Greta, viewers need to resort to their own prior knowledge to be aware of the potential irony. Both works deal with human survival, either locally or globally, and even in the latter case this means, in practice, local struggles for survival. Perhaps this is why irony plays such a powerful role in these visual representations. In the case of the hole in the ground, irony may be an ultimate local tool for survival, whereas Greta uses irony as a tactic in her political interventions. In its simplest form, irony is not sufficient as a political tactic (Colebrook 2004), but in Greta’s case, irony twists into multiple layers, because she lays herself open to ironic remarks by the opponents and even talks about herself ironi-

ilmastotaistelijan Greta Thunbergin saapumisen New Yorkin satamaan elokuussa 2019. Tapaus herätti laajasti huomiota, sillä Thunberg saapui Euroopasta ilmastokokoukseen purjehtimalla ja odotetusti puhui jälleen rohkeasti päättäjille tiukkojen ilmastopäätösten välttämättömyydestä. Teos, ja etenkin sen pääkuva, on vaikuttava visualisointi satamaan saapumisesta, sillä se välittää tunnelmaa odotuksesta. Kaikkien katseet kohdistuvat saapuvaan sanansaattajaan. Tilanteessa on yhtä aikaa haurautta ja epävarmuutta ja tavatonta edelläkävijän rohkeutta, myös toivoa. Vino masto vihjaa saapumiseen läpi merenkäynnin ja enteilee kamppailua vallasta, ja myös musta purje ja valkea alus symboloivat tulevaa koitosta. Konteksti on tärkeä ironialle (Colebrook 2004), ja tässä ironia kerrostuu moninkertaiseksi. Greta lähestyy, kun maailman johtajat empivät, mitä pitäisi tehdä. Tarvitaan sanansaattaja tulevaisuudesta meren takaa. Visuaalinen esitys voi yllyttää ironisiin tulkintoihin antamalla tästä vihjeen, kuten maamontun tapauksessa. Gretan tapauksessa katsojien on oltava selvillä ironian mahdollisuudesta taustatietojensa avulla. Kummassakin teoksessa on kysymys ihmisten selviytymisestä, joko paikallisesti tai ihmiskunnan mitassa, ja jälkimmäinenkin käytännössä tarkoittaa paikallisia kamppailuja selviytymisestä. Ehkä juuri tämän vuoksi ironia tekee näistä visuaalisista esityksistä niin vaikuttavia. Maamontun

cally sometimes. The depth of this irony is conveyed visually, possibly as a result of the technical implementation of the picture. If we assume that irony can truly enhance a visual representation’s promotion of sustainability, we must ask whether observers are aware of the possibilities of ironic interpretations. Sociologist Bronislaw Szerszynski (2007) focuses on awareness when talking about ecological irony. He refers to the conflict between pro-environment declarations and behavior. This conflict is not, naturally, a problem only for the decision-makers. Each one of us, as a consumer, makes unsustainable choices even when we claim to be environmentally conscious. In their liability reports, companies claim they are being environmentally responsible when in reality they may act in exactly the opposite manner. Highlighting the disjunction between such claims and actions in various situations may be the first step of using ecological irony to find new approaches to environmental policy.

City In the piece Skeletons, Michał Smandek places the frame of a tent in a natural environment. A tent without its fabric offers the opportunity to experience nature and its rhythms. The artist uses this to form a manifesto, which claims that if we give up excess matter and use the rest with more skill and flexibility, we can better connect with nature. A tent and a backpack are sufficient. The series of photos and its ideas are compelling. For me, the series of photos immediately brings to mind a city, because cities are the centers of goods and consumption. All environmental problems converge in cities – even the lessons from the hole in the ground and from Greta Thunberg – because they are where people and unsustainable consumption and production are concentrated.

tapauksessa ironia voi olla viimeinen paikallinen selviytymiskeino, kun taas Greta käyttää ironiaa taktisesti poliittisissa väliintuloissaan. Ironia yksinkertaisessa muodossaan ei ole poliittisena taktiikkana riittävä (Colebrook 2004), mutta Gretan tapauksessa ironia kietoutuu monikerroksiseksi, sillä hän altistaa oman toimintansa vastapuolen ironisille huomautuksille ja suhtautuu välillä itseensäkin ironisesti. Ironian syvyys välittyy itselleni kuvasta visuaalisesti, ehkä osaltaan kuvan teknisen toteutuksen ansiosta. Jos oletetaan, että ironia voi todella lisätä visuaalisen esityksen vaikuttavuutta kestävyyden edistäjänä, on kiinnitettävä huomiota katsojien selvillä oloon ironisten tulkintojen mahdollisuudesta. Sosiologi Bronislaw Szerszynski (2007) käsittelee selvillä oloa puhuessaan ekologisesta ironiasta. Tällä käsitteellä hän viittaa ympäristömyönteisen julistusten ja tekojen väliseen ristiriitaan. Ristiriita ei tietenkään ole pelkästään poliittisten päättäjien ongelma. Jokainen meistä sortuu kuluttajana kestämättömiin valintoihin, vaikka vakuutamme olevamme ympäristömyönteisiä. Yritykset julistavat vastuuraportissaan tekevänsä ympäristötekoja, vaikka saattavat todellisuudessa toimia päinvastoin. Tietoisuus kuilusta julistusten ja tekojen välillä eri tilanteissa voi olla ensimmäinen askel siihen, että ekologisen ironian kautta voidaan kehittää uusia lähestymistapoja ympäristöpolitiikkaan.

Kaupunki Michał Smandek asettaa teoksessaan Skeletons tel-

tan kehykset luontoympäristöön. Kankaaton teltta kuvaa mahdollisuutta kokea luonto ja sieltä löytyvä rytmisyys. Tätä kautta hän muotoilee manifestin, jonka mukaan luopumalla liiasta tavarasta ja käyttämällä loppuja taitavammin ja monipuolisemmin pystymme saavuttamaan paremmin yhteyden luontoon. Teltta ja selkäreppu riittävät varusteiksi. Kuvasarja ideoineen on vaikuttava. Minulle kuvaesitys tuo

Skeletons (Eduardo Avaroa Andean Fauna National Reserve, Bolivia), 2016 / Michał Smandek

kin-like relationships with nonhuman dwellers and what they would become as a result (Houston et al. 2017). Many items in the collection refer to this direction and, at the same time, to the possibility of combining the competencies of artists, scientists, and other city inhabitants in projects like this. A transparent city also frees us to think about how we could intervene in consumption, the overabundance of goods, and the materiality in new ways. The circular economy has been introduced as the new hope. Such an economy will be necessary in order to transform the current structures of production and consumption into more sustainable ones and to break the cycle of overconsumption of natural resources in cities. The circular economy aims at comprehensive societal change. However, it is in the early stages of development, and in the near future there will be limited possibilities for intervening in the overconsumption of natural resources and especially the consumption habits of people. This is why it is necessary to look behind our habits of consumption in order to see what our relationship with the material world is. The material world – not just people – has agency as well, and this needs to be examined from completely new starting points (Barad 2007). Robert Dash, who is in the collection, presents in the work Food for Thought new ideas about the implications of regenerative practices in food production. These practices are closely connected to the circular economy. The piece helps us imagine what kinds of combinations might be formed when human action and nonhuman organisms are combined with material agency. In urban policy discourse, ecological consciousness of the necessity of solving environmental problems has increased tremendously. Instrumental in this change has been the pressure occasioned by the global politicization of the climate crisis. It has, for example, led the European Union to encourage cities, industry, and citizens to work for

totalous on nostettu tässä uudeksi toivoksi. Sitä tarvitaan, jotta tuotannon ja kulutuksen rakenteita voitaisiin muuttaa kestävämmiksi ja luonnonvarojen ylikulutus kaupungeissa saataisiin taittumaan. Kiertotalous tähtää kokonaisvaltaiseen yhteiskunnalliseen muutokseen. Sen kehitys on kuitenkin vasta alkuvaiheessa ja mahdollisuudet puuttua luonnonvarojen ylikulutukseen ja varsinkin ihmisten kulutustottumuksiin ovat rajalliset lähitulevaisuudessa. Sen vuoksi olisi välttämätöntä päästä kulutustottumusten taakse katsomaan, millainen on suhteemme materiaaliseen maailmaan. Sieltä paljastuu, että materiaalisuudellakin on toimijuutta, ei vain ihmisillä, ja tätä tulisi tarkastella aivan uusista lähtökohdista (Barad 2007). Kokoelmassa mukana oleva Robert Dash esittää teoksessaan Food for Thought oivalluksia siitä, mitä regeneroivat käytännöt voivat merkitä ruoantuotannossa. Näillä käytännöillä on läheinen yhteys kiertotalouteen. Teos auttaa kuvittelemaan, millaisia yhdistelmiä voi muodostua, kun ihmistoiminta ja ei-inhimilliset eliöt yhdistyvät materiaaliseen toimijuuteen.

Worms40 / Robert Dash

In place of the tent frame, it is possible to imagine a stripped city. The little infrastructure that is left gives the city its shape, and nature is displayed through the city. We would be worried if we had to live in such a city. People have built cities to protect themselves. We might also be worried because nature seen through the city looks abandoned – the work presents a desolate natural environment. The see-through city highlights the fact that cities are not self-sufficient. Most cities cannot get sufficient food – let alone other consumer goods – for their inhabitants from the nearby environment. City dwellers cannot perceive the destructive consequences of consumption in cities for nature elsewhere. The suggested treatment would be to restore the relationship between city dwellers and nature and to deepen it through contact with nearby nature. The elements of nature within and on the margins of cities are extremely diverse and provide an experience of nature for the inhabitants. Natural areas within cities are called, rather dismissively, “green spaces.” Although green spaces are needed, the richness and unruliness of urban nature cannot be reduced to them when thinking about alternative sustainable futures in changing urban environments. We might, for example, experiment with and examine how city dwellers can create intimate

välittömästi mieleen kaupungin, sillä kaupungit ovat tavarapaljouden ja kulutuksen keskuksia. Kaikki tiivistyy kaupunkeihin – myös maamontun ja Gretan opetukset – sillä niihin ihmiset ja kestämätön kulutus ja tuotanto yhä enemmän keskittyvät. Teltan kehysten tilalle voi kuvitella riisutun kaupungin. Vain vähäiset infrastruktuurit antavat kaupungille hahmon, ja luonto näkyy kaupungista läpi. Olisimme huolissamme, jos asuisimme tällaisessa kaupungissa. Ihmiset ovat rakentaneet kaupungit suojakseen. Saattaisimme huolestua myös siitä, että kaupungin lävitse näkyvä luonto näyttää autioituneelta – kuvateos esittää karua luontoympäristöä. Läpinäkyvä kaupunki tuo korostetusti esiin sen, että kaupungit eivät ole omavaraisia. Useimmat kaupungit eivät saa asukkailleen riittävästi ruokaa lähiympäristöstä, saati muita kulutuksen kohteita. Kaupungin asukkaat eivät havaitse kaupungissa toteutuvan kulutuksen aiheuttamia vaurioita luonnolle jossakin muualla. Kaupunkilaisten luontotietoisuuden lisäämiseksi on esitetty, että heidän luontosuhdettaan voitaisiin palauttaa ja syventää lähiluonnon avulla. Kaupunkien sisällä ja reunoilla sijaitseva kaupunkiluonto on kehittynyt tavattomaan rikkaaksi ja muodostaa asukkaille kokemuksellisen luontoympäristön. Kaupunkiluontoa nimitetään latistavasti viheralueiksi. Viheralueita tarvitaan, mutta kaupunkiluonnon rikkaus ja vallattomuus ei tyhjenny niihin, kun ryhdytään kuvittelemaan vaihtoehtoisia kestäviä tulevaisuuksia kaupunkien muuttuvissa olosuhteissa. Voitaisiin esimerkiksi kokeilla ja tutkia, miten kaupunkilaiset pystyvät rakentamaan sukulaissuhteita ei-inhimillisen luonnon kanssa ja millaisia niistä voisi tulla pitkälle kehittyessään (Houston ym. 2017). Kokoelman monet esitykset viittaavat tähän suuntaan ja samalla mahdollisuuteen, että tällaisissa hankkeissa voitaisiin yhdistää taiteen, tieteen ja kaupunkilaisten kyvykkyyksiä. Läpinäkyvä kaupunki vapauttaa pohtimaan myös sitä, miten kulutukseen, tavarapaljouteen ja materiaalisuuteen voitaisiin puuttua uusin tavoin. Kier-

the environment. Many cities have taken climate policy seriously and are widely applying various policy models for sustainability. These include, but are not limited to, becoming a carbon-neutral city, a city based on the circular economy, or a smart city. This development, however, contains a worrying paradox. Cities are fixed into conventional attitudes, unsustainable practices, and outmoded ideas about infrastructures, and it is profoundly difficult to break free from these ideas. Cities are held hostage by their own structures, which were originally built to protect them. As a result, the commonly adopted policy models, such as the smart city idea, have started to create a very narrow view of what a city could be, and the political imagination has shriveled (Hajer & Versteeg 2019). To outline alternative futures, imaginative visions of a sustainable future need to be a vital force in the strategic planning of cities. In order to resuscitate our political imagination, we need the power of visual art.

Ari Jokinen Senior Research Fellow, Faculty of Management and Business Tampere University, Finland

Lisääntynyt ekologinen tietoisuus ympäristöongelmien ratkaisun välttämättömyydestä on lisääntynyt huimasti kaupunkien politiikan määrittelyssä. Ratkaisevaa on ollut paine, joka on seurausta ilmastokriisin maailmanlaajuisesta politisoitumisesta. Se on saanut esimerkiksi Euroopan unionin kannustamaan kaupunkeja, teollisuutta ja kansalaisia toimimaan ympäristön puolesta. Monet kaupungit ottavat ilmastopolitiikan tosissaan ja soveltavat toiminnassaan erilaisia kestävän kehityksen politiikkamalleja. Niitä on iso joukko, mukaan lukien hiilineutraali kaupunki, kiertotalouden kaupunki ja älykäs kaupunki. Tähän kehitykseen sisältyy kuitenkin huolestuttava paradoksi. Kaupungit ovat lukkiutuneet totunnaisiin asenteisiin, kestämättömiin käytäntöihin ja vanhanaikaisiin ajatuksiin infrastruktuureista, ja niistä on sietämättömän vaikea päästä vapautumaan. Kaupungit ovat jääneet panttivangiksi omaan rakenteeseensa, joka alun perin kehitettiin suojaksi. Tämän seurauksena esimerkiksi idea älykkäästä kaupungista on alkanut tuottaa hyvin kapeata käsitystä kaupungista ja poliittinen mielikuvitus on surkastunut (Hajer & Versteeg 2019). Tulevaisuutta koskevien kuvitelmien tulisi päästä vapautumaan kaupunkien strategisessa suunnittelussa, jotta vaihtoehtoisia tulevaisuuksia päästäisin hahmottelemaan. Kuvittelukyvyn elvyttämiseen tarvittaisiin visuaalisten taide-esitysten voimaa.

Ari Jokinen Yliopistotutkija, johtamisen ja talouden tiedekunta

SOURCES/LÄHTEET Avelino, F., Grin, J., Pel, B., & Jhagroe, S. (2016). The politics of sustainability transitions. Journal of Environmental Policy & Planning, 18(5), 557-567. Barad K. (2007). Meeting the Universe halfway: Quantum physics and the entanglement of matter and meaning. Durham, NC: Duke University Press. Colebrook, C. (2004). Irony. London: Routledge. Dewey, J. (1934). Art as experience. New York: Minton, Balch, and Company. Hajer, M., & Versteeg, W. (2019). Imagining the postfossil city: why is it so difficult to think of new possible worlds? Territory, Politics, Governance, 7(2), 122-134. Houston, D., Hillier, J., MacCallum, D., Steele, W., & Byrne, J. (2018). Make kin, not cities! Multispecies entanglements and ‘becoming-world’ in planning theory. Planning Theory, 17(2), 190-212. Oswick, C., Keenoy, T., & Grant, D. (2002). Note: Metaphor and analogical reasoning in organization theory: Beyond orthodoxy. Academy of Management Review, 27(2), 294-303. Szerszynski, B. (2007). The post-ecologist condition: Irony as symptom and cure. Environmental Politics, 16, 337-355.

Tampereen yliopisto

The ways we imagine the future Tulevaisuuden kuvittelu

Hanna Lehtimäki & Siiri Pöyhönen

IN THIS ESSAY, we discuss how imagination plays an important role in pursuing a more sustainable future both as individuals and as societies. We strongly believe that all forms of art – such as visual arts presented in this book – can greatly inspire and nurture our imaginative capabilities needed for the change. As it is, the idea of this essay itself stems from the eerily beautiful Like Water Through Plastic photographs taken by Mark Isaac. It is these photographs that particularly made us think about imagination in the first place, although we also celebrate the imaginative aspects of other photographs encompassed in this book. For instance, Renja Nurmi’s Someone bought a piece of rubbish photographs shows us “seemingly useless, broken, used and just absurd” fleamarket finds that have nevertheless been bought and, presumably, thus found useful by someone. This human capability to re-imagine useless stuff as useful objects gives us hope for a more sustainable future. In the case of Like Water Through Plastic photographs, actual waste spoiling the environment has been harnessed to create provoking art, but it was not this unquestionably imaginative way of using plastic waste that made us first think about imag-

TÄSSÄ ESSEESSÄ keskustelemme siitä, kuinka mielestämme mielikuvitus on keskeisessä asemassa pyrkimyksissämme saavuttaa kestävämpi tulevaisuus niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin. Taide inspiroi ja vahvistaa kykyämme kuvitella ja siksi väitämmekin, että mitä erilaisemmat taiteen muodot voivat tukea meitä matkallamme kohti kestävyysmuutosta. Tässä kirjassa esillä oleva visuaalinen taide on hyvä esimerkki mielikuvitusta ruokkivasta, kantaaottavasta taiteesta – itse asiassa tätä esseetäkin on inspiroinut Mark Isaacin ”Like Water Through Plastic” -valokuvasarja, joka sai meidät alun perin miettimään mielikuvitusta ja sen roolia kestävyysmuutoksen aikaansaamisessa. Vaikka tässä esseessä keskitymme juuri hänen valokuviinsa, haluamme kuitenkin tuoda esiin, että monet muutkin kirjan kuvat ovat inspiroineet mielikuvitustamme tämän esseen kirjoittamisessa. Esimerkiksi Renja Nurmen ”Joku osti roskan” -valokuvat tuovat eteemme ”ilmeisen höydyttömiä, rikkinäisiä, käytettyjä ja täysin satunnaisia” kirpputorilöytöjä, joille näistä ominaisuuksista huolimatta on löytynyt uusi käyttötarkoitus ainakin sen perusteella, että kaikki kuvatut tuotteet on ostettu. Nämä valokuvat havainnollistavat ihmisten kykyä kuvitella hyödyttömät esineet hyödyllisiksi, mikä tuo

Untitled 1 / Mark Isaac

ination. Instead, it was the strange combination of blurriness and sharpness – the aspect of simultaneously not being able to see and being able to see – that truly woke up our imagination and set us to the journey of writing this essay. What, then, is imagination? Merriam-Webster dictionary tells us that imagination is “the act or power of forming a mental image of something not present to the senses or never before wholly perceived in reality.” Like Mark Isaac’s photographs, there is a distinct element of blurriness in imagination; both seem to deal with becoming, rather than being. In philosophy, becoming refers to a possibility of change in something that already exists. Becoming is a continuously evolving process that involves an ability and power to act. In art, the ontology of becoming highlights the creative ability of an artist to show the multitude of possibilities in the process of becoming. According to Haiven and Khasnabish (2010), then, imagination is “a process by which we collectively map “what is,” narrate it as the result of “what was,” and speculate on what “might be.” It is cognitive and corporeal, intensely creative and utterly mundane all at once.” (p. iii) Also stating that “imagination is widely considered to be mental space where we interpret and reflect on the world” (p. v), Haiven and Khasnabish repre-

meille toivoa siitä, että kykenemme kuvittelemaan myös tulevaisuuden uudella tavalla. Myös ”Like Water Through Plastic” -valokuvat näyttävät, kuinka ihmiset kykenevät kuvittelemaan jopa muovijätteen uusiksi, mutta itse asiassa mielikuvituksemme heräsi näitä kuvia tarkastellessa jo ennen kuin tiesimme mitään muovin yllättävästä roolista niiden luomisessa. Näissä kuvissa ilmenevä terävyyden ja sumeuden leikki – se, että samanaikaisesti näet ja et näe – sai mielikuvituksemme laukkaamaan. Mutta mitä on mielikuvitus? Merriam-Webstersanakirja määrittelee mielikuvituksen ”tekona tai valtana muotoilla päänsisäinen kuva jostakin, joka ei ole aisteilla koettavissa tai jota ei ole koskaan aikaisemmin täysin sellaisenaan jäsennetty todeksi.” Mielikuvitus on jotain, mikä alati kehkeytyy, ja tämä ominaisuus tuntuu toisintuvan Mark Isaacin kuvissa; molemmissa on jotain, joka ei vain ole, vaan hakee koko ajan muotoaan. Filosofiassa kehkeytymisellä viitataan muutoksen mahdollisuuteen siinä, mikä jo on. Kehkeytyminen on jatkuvasti muotoutuva prosessi, jossa on mukana kyky ja valta toimia. Taiteessa kehkeytymisen ontologia ohjaa huomion taiteilijan kykyyn tuottaa esiin erilaisia mahdollisia lopputulemia. Haiven ja Khasnabish (2010) toteavat vuorostaan, että mielikuvitus on ”prosessi, jossa kollektiivisesti kartoitamme sitä, ”mikä on,” sanoitamme sen seuraamuksena siitä, ”mikä on ollut,” ja spekuloimme, mitä ”voisi olla.” Se on kognitiivinen ja kehollinen, intensiivisen luova ja mahdottoman tavanomainen samanaikaisesti.” (s. iii) Sanoessaan myös, että ”mielikuvitus on laajasti ymmärretty päänsisäisenä tilana, jossa tulkitsemme ja peilaamme maailmaa” (s. v), Haiven ja Khasnabish kuvaavat mielikuvituksen prosessuaaliseksi, viestinnälliseksi, ajalliseksi ja inhimilliseksi tekemiseksi. Heidän mukaansa mielikuvitus tekee maailman ymmärtämisen mahdolliseksi. Teemme selkoa maailmasta mielikuvituksen avulla niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin.

sent imagination as something that is highly processual, informative, temporal, and humane. For them, it is our imagination that allows us to understand the world itself. Through our imaginative capabilities, we continuously make sense of the world surrounding us. It is something that we do individually, but also together as a society. When imagination is understood as a building block of reality itself, our capacity to imagine seems to be a powerful force indeed. Yet curiously, our capacity to imagine is in fact often rather limited. As Haiven and Khasnabish (2010) point out, our past experiences – our understanding of “what was” – limits our imaginative capabilities. The ways by which we narrate the past creates projections for the future. History invites us to look into the future with a taken-for-granted linear mindset. History creates an inherent assumption that the future is a continuum from the past. In attempts to make sense of the ongoing environmental catastrophes, then, this tends to lead us to dystopic projections in which the continuum to the future is built on the inevitable process of the industrial revolution that started centuries ago. The dystopic narrative of the future directs our attention to the problems and the dire outcomes of the past decisions to invest in environment-harming technologies. It draws on deficit discourse by highlighting what is broken, analyzing the causes, looking at what is missing, and focusing on degenerative diagnosis and deficiencies. Such discourse leverages learned helplessness, invites to react quickly without much thought and ignites defensive routines. It evokes emotions of despair and frustration and justifies passivity. (Thatchenkery, 2005). On the other hand, Haiven and Khasnabish (2010) console us that we as human beings just as well have “the ability to imagine the world, social institutions and human (and non-human) relationships otherwise” (p. iii). Let us take another look

Kun mielikuvitus ymmärretään erilaisten todellisuuksien rakennuspalikkana, se vaikuttaa äärimmäisen voimalliselta, mutta mielikuvitus ei kuitenkaan ole täysin rajaton. Kuten Haiven and Khasnabish (2010) toteavat, aikaisemmat kokemuksemme – eli käsityksemme siitä, “mikä oli” – rajoittaa kykyämme kuvitella. Toisin sanoen tavat, joilla kerromme menneisyydestä heijastuvat tapoihin, joilla kuvittelemme tulevaisuutta. Ymmärryksemme historiasta kutsuu katsomaan tulevaisuuteen lineaarisen ajattelutavan mukaisesti ja saa meidät ajattelemaan, että tulevaisuus on suora jatkumo menneestä. Yrittäessämme ymmärtää käynnissä olevaa ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen kohdentuvaa kriisiä päädymme helposti dystooppisiin tulevaisuuskuviin, joissa tulevaisuus on vaihtoehdottomasti seurausta teollistumisen ajasta, joka alkoi satoja vuosia sitten. Dystooppinen tulevaisuusnarratiivi ohjaa huomiomme ongelmiin ja aikaisempien vuosikymmenten päätöksiin, joiden seurauksena on tehty mittavia investointeja luontoa tuhoaviin teknologioihin. Dystooppinen narratiivi korostaa sitä, mikä on vialla, analysoi syitä, kiinnittää huomion siihen, mikä puuttuu sekä ohjaa heikkouksia ja puutteita korostaviin tulevaisuusmäärittelyihin. Tällainen narratiivi houkuttelee esiin avuttomuuden tunteen, herättää tarpeen toimia nopeasti ilman suurempaa harkintaa ja vahvistaa puolustautumismekanismia. Se saa tuntemaan epätoivoa sekä turhautumista ja antaa oikeutuksen ajatukseen, että on turha tehdä mitään. (Thatchenkery, 2005). Toisaalta Haiven and Khasnabish (2010) lohduttavat, että ihmisinä meillä on “kyky kuvitella maailma, sosiaaliset instituutiot ja ihmisten (sekä ihmisten ja ei-ihmisten) väliset suhteet uudella tavalla.” (s. iii). Palatkaamme ”Like Water Through Plastic” -valokuvien pariin. Jos tarkastelemme meneillään olevaa ja tulevia ympäristökatastrofeja käsitteleviä dystooppisia narratiiveja, niin tällä hetkellä muovi on niiden yksi pahimmista pääpahiksista. Tämän het-

on the Like Water Through Plastic photographs. If we consider the typical dystopic narratives about ongoing and future environmental catastrophes, plastic is one of our current main villains. So much a villain that sometimes we speak about plastic in a way one might talk about a dragon in a story – something that is indeed difficult to vanquish, but once we do it, the world is saved and nothing else needs to be done. This, of course, is a rather naïve way to look at environmental catastrophes but so, so tempting: wouldn’t it be lovely if the problem and subsequent solution were so simple? Our relationship with plastic is indeed a complex one: on one hand, it is highly diverse material utilized in a variety of beneficial, even necessary, products, but on the other hand, the amount of plastic waste all over the nature is appalling. This dark side of plastic, then, has inspired the artist behind the Like Water Through Plastic photographs, but in an unexpected way. In these photographs, the “big bad plastic” is present, but in an imaginative way that allows it to gain a new meaning. Here our villain is a starting point for exciting and insightful art. Plastic waste has been reclaimed in a novel way and, as a consequence, the bad thing that we are afraid of becomes a thing enabling art. Something that seems totally useless, even harmful, can be useful. For us, these photographs show how even plastic waste can be re-imagined and used in a way through which an opportunity to create something good appears; an opportunity to create art. These photographs are indeed beautiful and interesting, but more importantly, they encourage their viewers to re-imagine, and to act, too. To pick the plastic waste marring the environment up, to take a photograph of the environment through this unconventional “supplemental lens,” and then to recycle the plastic in a proper manner. Such a small re-imagination, a new way of seeing something, but what a powerful potential

ken keskusteluissa puhumme muovista usein samaan tapaan kuin saattaisimme puhua lohikäärmeestä jossakin tarinassa – jonakin, mitä on lähes mahdoton tuhota, mutta jonka tuhoaminen pelastaa maailman, minkä jälkeen kaikki elävät onnellisina loppuun asti. Tämä on luonnollisesti jokseenkin naiivi tapa suhtautua ympäristökatastrofiin, mutta samalla varsin viettelevä: eikö olisikin mukavaa, jos ongelma ja siihen löytyvä ratkaisu olisivatkin näin yksinkertaisia? Suhteemme muoviin on todellakin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Yhtäältä muovi on monipuolinen materiaali, joka on hyödyllinen ja jopa tarpeellinen, mutta toisaalta muovijätteen määrä luonnossa on järkyttävä. Juuri tämä muovin pimeä puoli on inspiroinut taiteilijaa luomaan “Like Water Through Plastic” -valokuvat, mutta hyvin odottamattomalla tavalla. Näissä valokuvissa “iso paha muovi” on vahvasti esillä, mutta mielikuvituksellisella tavalla, joka mahdollistaa uusien merkityksien antamisen muoville. Isaacsin valokuvissa tarinan vihollisesta tuleekin jännittävää ja näkemyksellistä taidetta. Muoviroska määritellään uudella tavalla ja se, mitä pelkäämme, muuttuukin joksikin, mikä mahdollistaa taiteen. Täysin hyödytön ja jopa haitallinen esine muuttuukin höydylliseksi. Nämä valokuvat näyttävät meille, kuinka jopa muovijäte voidaan kuvitella toiseksi ja kuinka voimme käyttää jätettä tavalla, joka mahdollistaa uuden luomisen; joka tarjoaa mahdollisuuden tehdä taidetta. “Like Water Through Plastic” -valokuvat ovat todella kauniita ja kiinnostavia ja mikä tärkeintä, ne rohkaisevat katsojaa kuvittelemaan ja toimimaan uudella tavalla. Valokuvaaja on poiminut maasta luontoa roskaavan muovin, ottanut valokuvan hyödyntäen muovia lisälinssinä ja sitten vienyt muovin kierrätykseen. Näinkin pieneen uudelleen kuvitteluun – uudenlaiseen tapaan nähdä ja antaa merkityksiä – sisältyy valtavan voimakas potentiaali käyttäytymisen muuttamiseen. Mitä jos mekin kaikki teemme saman seuraavalla kerralla luonnossa tai kaupungilla kävellessämme?

for change in behavior. We dare you to do this next time you go to walk somewhere in nature (or, why not, in an urban environment, too). Moving on from the re-imagined realities and subsequent new actions of individuals, we concur with Wright and colleagues (2013) that we need to drastically re-imagine as a society as well. We truly need to challenge our imaginative capabilities in the post-pandemic era, where the global society faces not only the environmental and climate sustainability crisis but also severe societal and economic crisis. We need out-of-the-ordinary thinking when pursuing sustainable solutions for the economy and society at large. One alternative path to a more environmentally sustainable future is a sustainable circular economy. A circular economy means reducing the use of natural resources and retaining the value of products, materials, and resources as long as possible. The sustainability transition from a linear economy to a circular economy requires a fundamental change in our ways of working and thinking, both in business and in societies. It requires us to re-imagine “what was,” “what is,” and “what might be” both in the smaller scale (what else an individual piece of material could be after it has served its current purpose?) and in the bigger scale (how we as a society could operate in less wasteful ways?). Scholars in organization and management say that we can open up space for new future imaginings by questioning the current market-oriented interpretations of the environment (Wright et al. 2013). By questioning the current imaginary, we can start to re-imagine a prospective narrative that directs us to envision what is possible, generate scenarios that build on the strengths and possibilities of the now and focus on proficiencies. Such discourse leverages learned optimism, invites into active and intentional cognitive re-framing of current reality and managing based on images

Sen lisäksi, että yksilöinä kuvittelemme todellisuuden uudella tavalla ja toimimme sen mukaisesti, on meidän myös yhteisöinä välttämätöntä ryhtyä kuvittelemaan kokonaan uudella tavalla (Wright ym. 2013). Tämä yhteisön kyky kuvitella todellisuus uusilla tavoilla korostuu koronapandemian jälkeisenä aikana, jossa globaali yhteisö ei pelkästään ratko luonnon ja ilmaston kestävyyskriisiä, vaan etsii ratkaisuja myös yhteiskunnan ja talouden kriisiin. Kestävien ratkaisujen tekemisessä tarvitaan tavallisuudesta poikkeavaa ajattelua. Kiertotalous on esimerkki uudenlaisesta ajattelusta. Se tarkoittaa luonnonvarojen käyttämisen vähentämistä ja arvon säilyttämistä tuotteissa, materiaaleissa ja tuotantoresursseissa mahdollisimman pitkään. Kestävyysmuutos lineaarisesta taloudesta kiertotalouteen edellyttää perustavanlaatuista muutosta työskentely- ja ajattelutavoissa niin liiketoiminnassa kuin yhteiskunnassa laajemminkin. On osattava kuvitella uudelleen “mitä oli”, “mitä on” ja “mitä voisi olla”. Tätä uudelleenkuvittelua täytyy tehdä pienessä mittakaavassa; pohtien esimerkiksi, mitä muita käyttötarkoituksia voimme keksiä yksittäiselle materiaalille sen jälkeen, kun se on täyttänyt alkuperäisen tehtävänsä? Samoin uudelleenkuvittelua täytyy tehdä myös suuressa mittakaavassa; pohtien esimerkiksi, miten yhteiskunta voi toimia niin, että se tuottaa vähemmän hukkaa. Johtamisen ja organisoinnin tutkijat sanovat, että uudenlaisen tulevaisuuden kuvittelu tulee mahdolliseksi, kun kyseenalaistamme nykyisen markkinalähtöisen tapamme suhtautua luontoon (Wright et al. 2013). Kun kyseenalaistamme nykyisen tapamme kuvitella maailma, alamme luoda mahdollisuuksien narratiiveja. Nämä narratiivit ohjaavat meidät visioimaan, mikä on mahdollista ja luomaan tulevaisuusskenaarioita, jotka rakentuvat nykyisyyden vahvuuksien sekä näiden vahvuuksien tarjoamien tulevaisuuden mahdollisuuksien varaan. Nämä narratiivit houkuttelevat esiin optimismin, kutsuvat kehystämään kysymyk-

of the future. Envisioning what is possible and desirable in the future reinforces our ability and power to act now so that such a future can unfold. (Thatchenkery, 2005.) What, then, fosters our capacity to re-imagine the future otherwise? In the Like Water Through Plastic photographs, the artist’s idea to use plastic as a supplemental lens is brilliantly simple and yet expresses imagination in perceiving plastic waste and the inherent potential in it. His art encourages us to think how re-imagination can be very simple, easy, and fun to do. He encourages us to face the reality and be honest about the problems we as a global society have created. The play between focus and un-focus in Mark Isaacs’s photographs directs attention to the ways by which we see and perceive the current reality and possible realities. If we are lazy and do not put effort, we only see what is apparent and what is presented to us as being (plastic waste on the ground). If we use our imagination, we allow us to be present in the moment with all our senses and start imagining a multitude of possibilities (plastic as a creative medium to see both the plastic and the scenery in a new way). The creative ability of artists awakens our imagination as viewers and inspires us to think about new ways of using our own imagination. Artists show us a multitude of possibilities of imaging the reality, which makes their creative ability powerful indeed. Art addresses all our senses, invites us to connect to our emotions, and encourages us to express our own creativity. With awakened senses, we can create mental images that have the power to create new realities. Even though the current market economy might be difficult to re-imagine to be something different than what it is now, we do not have to accept it as detrimental. Instead, we always have a possibility to create alternative futures with our imagination; such futures that we as a community find desirable and sustainable.

senasettelun uusilla tavoilla ja johtamaan tulevaisuuden rakentamisen prosessia kohti haluttua kestävää tulevaisuutta. Kun kuvittelemme, mikä on tulevaisuudessa mahdollista ja toivottua, valtaistumme toimimaan nyt heti ja tästä eteenpäin tavoilla, jotka mahdollistavat toivotun tulevaisuuden toteutumisen. (Thatchenkery, 2005.) Mikä sitten vahvistaa kykyämme kuvitella tulevaisuus uudella tavalla? ”Like Water Through Plastic” -valokuvissa taiteilijan oivallus hyödyntää muovijätettä lisälinssinä on upealla tavalla yksinkertainen ja oivaltava tapa nähdä muovi ja sen potentiaali uudella tavalla. Taiteilija rohkaisee kuvittelemaan uudelleen ja näyttää, miten helppoa ja hauskaa se on. Samalla hän kannustaa meitä kohtaamaan tosiasiat sellaisina kuin ne ovat ja olemaan rehellisiä sen suhteen, minkälaisia ongelmia olemme globaalina yhteisönä luoneet. Tarkkuuden ja epätarkkuuden välinen leikki Mark Isaacin valokuvissa kiinnittää huomion siihen, miten näemme nykyisen ja mahdolliset todellisuudet. Jos olemme laiskoja, näemme vain sen, mikä on ilmeistä ja sen, mikä näkyy eli näemme maassa lojuvan muovijätteen. Jos käytämme mielikuvitusta, pysähdymme hetkeksi olemaan läsnä ja hyödynnämme kaikkia aistejamme, voimme alkaa kuvitella monia eri mahdollisuuksia sille, miten maassa lojuva muovi voikin olla luovuuden väline. Alamme nähdä sekä muovin että maiseman uudella tavalla. Taiteilijan luovuus herättää katsojan mielikuvituksen ja inspiroi katsojaa käyttämään mielikuvitustaan uusilla tavoilla. Taiteilijan tapa tuoda näkyville erilaisia tapoja kuvitella todellisuus uudella tavalla osoittaa, kuinka voimallinen taiteilijan luova kyky on. Taide tapailee kaikkia aistejamme, luo yhteyden tunteisiimme ja kannustaa tuomaan oman luovuutemme esiin. Herännein aistein voimme luoda mielikuvia, joissa piilee valtava mahdollisuus uusien todellisuuksien luomiseksi. Vaikka nykyisen markkinatalouden uudelleenkuvittelu tuntuu lähes mahdottomalta, ei meidän tarvitse suhtautua siihen vääjää-

Value systems, no matter how institutionalized they might seem, can be re-imagined. Just as Marc Isaac re-imagined plastic. Artists are vital agents in encouraging imagination and opening channels to participate in changemaking. They encourage us to realize possibilities, use hope as a lens in exploring what alternative ways of perceiving and acting we have. With the powerful reflective capacity, the photographs in this book empower us to face the reality with honesty, re-imagine possibilities with hope, engage in explorative dialogue with others, and act on the possibilities so that a more sustainable future can start unfolding from the now.

Hanna Lehtimäki Professor of Innovation Management University of Eastern Finland

mättömänä totuutena. Meillä on aina mahdollisuus ja valta kuvitella vaihtoehtoisia tulevaisuuksia; tulevaisuuksia, jotka koemme toivottuina ja kestävinä. Arvojärjestelmät, olkoon ne kuinka vakiintuneita tahansa, voidaan aina kuvitella uudestaan. Aivan kuten Mark Isaac kuvitteli muovin toiseksi. Taiteilijat ovat elinvoimaa ravitsevia toimijoita, jotka kannustavat kuvitteluun ja jotka avaavat uudenlaisia mahdollisuuksia osallistua muutokseen. He kannustavat meitä näkemään mahdollisuuksia ja käyttämään toivoa lisälinssinä, kun tutkimme vaihtoehtoisia mahdollisuuksia muutoksen tekemiseen yhteiskunnassa ja taloudessa. Tämän kirjan valokuvat voimaannuttavat meitä reflektion kautta kohtaamaan todellisuuden rehellisesti, kuvittelemaan mahdollisuuksia uudelleen toivon kera, aloittamaan tutkivan dialogin muiden kanssa, sekä tekemään todeksi ne mahdollisuudet, joiden kautta voimme saavuttaa kestävämmän tulevaisuuden.

Kuopio, Finland

Siiri Pöyhönen

Hanna Lehtimäki

University teacher of Innovation Management

Professori, Innovaatiojohtaminen

University of Eastern Finland

Itä-Suomen yliopisto

Kuopio, Finland

Kuopio, Suomi

SOURCES/LÄHTEET

Siiri Pöyhönen Yliopisto-opettaja, Innovaatiojohtaminen Itä-Suomen yliopisto

Haiven, M., and Khasnabish, A. (2010)

Kuopio, Suomi

What Is the Radical Imagination? A Special Issue, Affinities, 4(2): i–xxxvii. Thatchenkery, T. (2005). Appreciative Sharing of Knowledge: Leveraging Knowledge Management for Strategic Change. The Taos Institute Publications. Wright, C., Nyberg, D., De Cock, C., and Whiteman, G. (2013). Future imaginings: organizing in response to climate change. Organization, 20(5): 647–658.

Dung Beetle Art Lantakuoriaisten taidetta

Steven S. Taylor

IT WAS EARLY in the fall of 2019 during a Zoom call about this project. Professor Hanna Lehtimäki described the issue as creating circular economy ecosystems. Finland was already pretty good at getting individual companies to think in terms of a circular economy and there were a lot of technology projects happening in response. But, a circular economy requires an ecosystem, it cannot be created by individual companies and they were having little success creating the ecosystems. Our part of the project was driven by the idea that we might be able to use art to seduce people into creating circular economy ecosystems. The idea of the circular economy was attractive to us and to many people, but the intellectual idea didn’t seem to be enough. At one point, I suggested a metaphor. In the African savanna, the Cape Water Buffalo move in great herds, eating whatever they wish, trampling what is in their way, and leaving large piles of dung behind. But the landscape is not littered with dung because there are also dung beetles. The dung beetles gather buffalo dung into small spheres, which they feed on and use to raise their young. The dung beetles quickly use the waste of even the largest herd of water buffalo. In my metaphor, business schools

KAIKKI ALKOI tätä projektia käsittelevästä Zoom-kokouksesta alkusyksyllä 2019. Professori Hanna Lehtimäen mukaan kyse oli kiertotalousekosysteemien luomisesta. Suomi oli jo saanut yksittäisiä yrityksiä melko hyvin pohtimaan asioita kiertotalousnäkökulmasta, ja tämän seurauksena oli käynnistetty useita teknologiaprojekteja. Kiertotalous vaatii kuitenkin ekosysteemin, eikä sellaisen luominen ole mahdollista yksittäisille yrityksille, jotka eivät tällä saralla kovin hyvin menestyneetkään. Meidän osuuttamme projektissa motivoi ajatus siitä, että voisimme ehkä taiteen avulla houkutella ihmisiä luomaan kiertotalousekosysteemejä. Kiertotalouden ajatus viehätti meitä ja monia muitakin ihmisiä, mutta älyllinen idea yksin ei tuntunut riittävältä. Yhdessä kohdassa mieleeni tuli eräs metafora. Afrikan savanneilla elävät kafferipuhvelit liikkuvat suurina laumoina. Ne syövät mitä haluavat, tallaavat jalkoihinsa kaiken tielleen osuvan ja jättävät jälkeensä suuria lantakasoja. Maisema ei kuitenkaan ole täynnä lantaa, koska siellä elää myös lantakuoriaisia. Lantakuoriaiset pyörittävät puhvelien lannan pieniksi palloiksi, joita ne syövät ja joilla ne myös ruokkivat poikasensa. Lantakuoriaiset hyödyntävät nopeasti suurenkin puhvelilauman jätökset.

Dung Beetle, lantakuoriainen / Steven S. Taylor

That was what I hoped for with the Visual Catalysts project. I wanted art that would speak to everyone about the importance of the circular economy in the way that the flattening the curve phrase and image spoke to people about the importance of social distancing. But I didn’t get that. We did get an amazing collection of art, many of which stopped me in my tracks. For example, David Puig Serinyà’s We Fuck Ourselves instantly gripped me. The title is provocative and certainly expresses something of my own feeling about our relationship with the natural environment. It is also delightfully literal and playful. The images of the sculptural ready-mades evoke a mixture of emotions – they are beautiful, disgusting, and funny all at the same time. They are both simple and enormously complex. When I try to intellectualize the piece and explain what I like about it, what it means to me, my head explodes. Later in

itse koen ihmisten suhteen luonnolliseen ympäristöön. Se on myös riemastuttavan kirjaimellinen ja leikkisä. Näiden veistoksellisten readymade-esineiden välittämät kuvat herättävät monenlaisia tunteita – esineet ovat samaan aikaan kauniita, ällöttäviä ja hauskoja. Ne ovat sekä yksinkertaisia että valtavan monimutkaisia. Pääni tuntuu räjähtävän yrittäessäni älyllistää teoksen ja selittää, mistä siinä pidän ja mitä se minulle merkitsee. Kun olen nähnyt teoksen ja hoidan myöhemmin samana päivänä normaalin elämäni arkisia asioita, teos pulpahtaa takaisin tietoisuuteeni. Nauran vähän, ja pääni tuntuu taas räjähtävän. Totta puhuakseni tämä on sitä, mitä taiteelta haluan. Haluan taiteen jäävän mieleeni, haluan sen ikään kuin räjäyttävän tajuntani, haluan vastustaa älyllistämistä. Ilmaus ”käyrän madaltaminen” ja siihen liittyvä kuva eivät saa tällaista aikaan. Ne vievät minut yhden yksinkertaisen älyllistyksen äärelle, ja vaikka Flattening the curve, käyrän madaltaminen / Wikimedia Commons

focus on the water buffalo of the business world – the giant organizations that move through our world, crushing things that are in their way, and leaving behind piles of waste. We do not spend our time or efforts thinking about, talking about, and certainly not encouraging the dung beetles of the business world. The circular economy is all about the dung beetles. The metaphor seemed to work for the group and we started referring to ourselves as dung beetles. In the early spring of 2020, many people in my country (the USA) were struggling to understand the COVID-19 pandemic. If the chances of any single individual catching it, getting critically ill, and even dying were relatively small, why was it such a big deal? Why shut down the economy, why not just get it over with quickly and be done? It was a very individualistic response, in a very individualistic country. And then something happened – the “flattening the curve” phrase and image started to appear. It appeared everywhere and people started to understand that social distancing wasn’t about saving themselves, it was about preventing the health care system from being overwhelmed. It was about saving the most vulnerable. The image and the phrase, “flattening the curve” were everywhere. And more and more people started to “get it”.

Metaforassani liiketalouden oppilaitokset keskittyvät liike-elämän puhveleihin – suuriin organisaatioihin, jotka kulkevat maailmamme halki murskaten tielleen osuvat esteet ja jättäen jälkeensä kasoittain jätettä. Aikaa tai voimavaroja ei käytetä siihen, että mietittäisiin liike-elämän lantakuoriaisia, puhuttaisiin niistä tai varsinkaan kannustettaisiin niitä. Kiertotaloudessa on kyse nimenomaan lantakuoriaisista. Metafora vaikutti ryhmän mielestä toimivalta, ja aloimme kutsua itseämme lantakuoriaisiksi. Kotimaassani (Yhdysvalloissa) COVID-19-pandemian ymmärtäminen aiheutti monille päänvaivaa alkukeväällä 2020. Jos kerran on hyvin epätodennäköistä, että yksittäinen ihminen saa tartunnan, sairastuu vakavasti ja jopa kuolee, miksi tautiin oli suhtauduttava niin kovin vakavasti? Miksi talous piti jäädyttää? Eikö asia olisi voitu vain kuitata nopeasti ja jättää sikseen? Tämä oli erittäin individualistinen reaktio erittäin individualistisessa maassa. Sitten tapahtui jotakin: alettiin puhua ”käyrän madaltamisesta”. Kun tämä ilmaus ja sitä havainnollistava kuva olivat esillä kaikkialla, ihmiset alkoivat ymmärtää, ettei etäisyyden pitämisessä muihin ihmisiin ollut kyse heidän oman itsensä pelastamisesta, vaan terveydenhuoltojärjestelmän ylikuormittumisen estämisestä. Oli kyse kaikkein haavoittuvimpien ihmisten pelastamisesta. Ilmaus ”käyrän madaltaminen” ja siihen liittyvä kuva olivat pian kaikkialla. Yhä useampi alkoi ymmärtää. Juuri sitä toivoin Visual Catalysts -projektin saavan aikaan. Halusin taidetta, joka puhuttelisi kaikkia ihmisiä kiertotalouden tärkeydestä samalla tavalla, jolla ilmaus ja kuva käyrän madaltamisesta puhuttelivat ihmisiä sosiaalisen etäisyyden tärkeydestä. Sellaista taidetta en kuitenkaan saanut. Saimme sitä vastoin upean kokoelman taideteoksia, joista monet pysäyttivät minut niille sijoilleni. Esimerkiksi David Puig Serinyàn teos We Fuck Ourselves upposi minuun välittömästi. Nimi on provokatiivinen ja ilmaisee hyvin jotakin siitä, kuinka

We would summarize Collingwood’s position by concluding (rather simply) that craft is largely about exemplary arrivals – about insuring that one arrives at preconceived and pre-established states through efficient and effective means. For a given problem A, process B is important inasmuch as it gets us to C in timely, cost-effective, and otherwise practical and expedient ways. Conversely, Collingwood’s ‘art proper’ seems largely focused on extraordinary departures – art is ‘imaginatively expressive’ (of emotion) in ways that depart from usual emotional and cognitive states. (Barry & Meisiek, 2010: p 335) “Flattening the curve” is an arrival. We Fuck Ourselves is a departure. “Flattening the curve” takes me and everyone else to the same place, the same understanding. I suspect that no two of us understand We Fuck Ourselves quite the same way, as good art it sends us each on our own journey. And perhaps even more importantly, “flattening the curve” is a water buffalo. We Fuck Ourselves is a dung beetle. The Visual Catalysts project is a collection of dung beetles. Or at least I hope it is. I think that as much as I want a simple, singular way to grab

ne jäävät muistiini, ne eivät jää (hieman ärsyttävällä tavalla) mieleeni eivätkä ne vaivaa minua samalla tavalla kuin We Fuck Ourselves vaivaa. Toisin sanoen ilmaus ”käyrän madaltaminen” ja siihen liittyvä kuva ovat esimerkki hyvästä käsityöstä. Käsityön ja taiteen eroa kuvailevat tässä Daved Barry ja Stefan Meisiek taideteoreetikko R. J. Collingwoodin ajatusten pohjalta:

Collingwoodin näkökanta voitaisiin tiivistää toteamalla (melko yksinkertaisesti), että käsityössä on paljolti kyse mallikelpoisista perille saapumisista: sen varmistamisesta, että saavutetaan ennalta suunnitellut ja määritellyt olemisen tilat tehokkain ja toimivin keinoin. Tietyn ongelman A kannalta tärkeää on prosessi B, sikäli kuin se johtaa pisteeseen C ajoissa, kustannustehokkaasti sekä muutenkin käytännöllisin ja tarkoituksenmukaisin tavoin. Collingwoodin ”varsinainen taide” (art proper) näyttää sen sijaan keskittyvän paljolti poikkeuksellisiin lähtöihin – taide on ”mielikuvituksellisesti (tunteita) ilmaisevaa” tavoin, jotka poikkeavat tavanomaisista tunne- ja kognitiivisista tiloista. (Barry & Meisiek, 2010, 335) ”Käyrän madaltaminen” on perille saapuminen. We Fuck Ourselves taas on lähtö. ”Käyrän madaltaminen” vie minut ja kaikki muut samaan paikkaan, samaan ymmärrykseen, mutta epäilen, ettei ole kahta ihmistä, jotka ymmärtäisivät teoksen We Fuck Ourselves täsmälleen samalla tavalla, sillä hyvä taide lähettää jokaisen meistä omalle matkallemme. Ja mikä vielä merkittävämpää, ”käyrän madaltaminen” on puhveli, We Fuck Ourselves taas on lantakuoriainen. Visual Catalysts -projekti on kokoelma lantakuoriaisia. Tai ainakin toivon sen olevan. Haluaisin kyllä, että yksi yksinkertainen tapa tehoaisi kaikkiin ihmisiin ja uudistaisi tapamme tarkastella liiketoiminnan ja ihmisten suhdetta luonnolliseen ympäristöönsä, niin että katsoisimme sitä aiempaa enemmän kiertoajattelun pohjalta ja systeemisemmin. Toivon ajattelutapaa, joka edistäisi aiempaa terveempää pitkän aikavälin suhdetta

everyone and reframe the way we think about business and our relationship to the natural environment to something that is more circular, more systemic, and promotes a healthier, long-term relationship between humans and the rest of the participants on this planet – as desirable as that would be – it isn’t really what is needed. To extend the metaphor a little farther, it is water buffalo thinking and we need dung beetle thinking to find a path to a better way. A few buffalo, even a large herd of buffalo will only get us more dung. When I encountered Cape Buffalo, our guide commented that they all looked at you like you owed them money. It was the look of a powerful, apex predator (all the more impressive given that they aren’t actually predators) who expected everyone else to get out of their way. The western business world looks at the world that same way, like an apex predator with no rivals, like you owe it money. But here’s the thing – you don’t owe the buffalo money. Even the dung beetle who depends on the buffalo for its dung doesn’t owe the buffalo money.

Steven S. Taylor Professor of Leadership and Creativity Worcester Polytechnic Institute Worcester, MA, USA

SOURCES/LÄHTEET Barry, D., & Meisiek, S. 2010. The art of leadership

Water Buffalo, kafferipuhveli / Steven S. Taylor

the day as I go about the mundane tasks of my existence, it pops back into my consciousness, I laugh a little and my head explodes again. And honestly, that’s what I want from art. I want it to stick with me, I want it to make my head explode, I want it to resist intellectualization. The “flattening the curve” phrase and image do not do that. They take me to a singular, simple intellectualization and although they stay with me, they do not stick in my mind (in a slightly annoying way), they do not bother me the way We Fuck Ourselves does. To put it another way, the “flattening the curve” phrase and image are an example of good craft. Daved Barry and Stefan Meisiek draw on art theorist R. J. Collingwood’s work to delineate the difference between craft and art.

ihmisten ja muun planeetan toimijoiden välillä. Niin tavoiteltava kuin tällainen yksi yksinkertainen keino olisikin, en kuitenkaan näe sen olevan aivan sitä, mitä tarvitaan. Laajennan nyt metaforaa hieman: löytääksemme väylän parempaan tapaan tarvitsemme puhveli- ja lantakuoriaisajattelua. Muutama puhveli tai jopa suuri puhvelilauma tuo meille vain lisää lantaa. Kohdatessani kafferipuhveleita opas kommentoi, että ne kaikki katsovat ihmistä kuin tämä olisi niille velkaa. Se oli voimakkaan, petojen kärkikastiin kuuluvan eläimen katse, joka antaa ymmärtää, että kaikkien muiden on väistettävä (vielä vaikuttavampi tämä katse oli ottaen huomioon, etteivät puhvelit ole petoelämiä). Länsimainen liike-elämä katselee maailmaa samalla tavalla: kuin huippupeto, jolla ei ole kilpailijoita – aivan kuin olisit sille velkaa. Jutun pihvi on kuitenkin tämä: et ole puhvelille mitään velkaa. Edes puhvelin lannasta riippuvainen lantakuoriainen ei ole puhvelille mitään velkaa.

and its fine art shadow. Leadership, 6(3): 331-349. Flattening the curve image / Käyrän madaltaminen

Steven S. Taylor

-kuva: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/

Johtamisen ja luovuuden professori

commons/e/e9/20200403_Flatten_the_curve_

Worcester Polytechnic Institute

animated_GIF.gif

Worcester, Massachusettes, Yhdysvallat

New ways of seeing Uudet näkemisen tavat

Onni Aaltonen Michel Monteaux Mark Isaac Noora-Maija Tokee Andras Ladai Julia Weckman Isabella Presnal Alicja Wróblewska Robert Dash Niina Kiiveri

Kuona

Onni Aaltonen FINLAND

THIS DOCUMENTARY project is about the effects

DOKUMENTTIPROJEKTI KERTOO jätteenpolton vai-

rials in Finland. Reuse of incineration ash will play

Polttojätteen uusiokäytön merkitys kasvaa edelleen

of waste incineration and the reuse of ash mate-

kutuksista ja jätetuhkan uusiokäytöstä Suomessa.

an important role in the future since it is the most

tulevaisuudessa, sillä se on yleisin jätetyyppi.

common type of waste.

Incineration has been a common waste processing trend in Finland. The amount of waste delivered to

landfills has diminished and ash processing plants have replaced the open landfills.

Jätteenpolttoon siirtyminen on ollut yleinen trendi

suomalaisessa jätteenkäsittelyssä. Tämän seurauksena jätemäärät kaatopaikoilla ovat pienentyneet samalla kun kadonneiden jätevuorten tilalle on rakennettu tuhkan ja kuonan käsittelylinjastoja.

Once metals are removed from the waste,

Metallien poiston jälkeen kuonaa voidaan käyttää

gravel is cheaper and usually has better availa-

tenkin edullisempaa ja yleensä helpommin saata-

remaining ash can be reused as gravel. Fresh

bility than recycled materials such as incinera-

tion ash. There is environmental concern about the usage of ash in excavations as traces of metals and minerals can still dissolve into local waters.

Due to this, there are restrictions to the usage of the

korvaaman soraa. Neitseellinen maa-aines on kuivaa kuin kierrätysmateriaalit. Lisäksi polttojätteen käyttöä maanrakennuksessa on ympäristösyistä

rajoitettu, sillä siitä voi liueta edelleen metalleja ja mineraaleja paikallisvesistöihin.

material.

Helsingistä Venäjän rajalle johtavan Valtatie 7:n

Route 7 from Helsinki to the Russian frontier has

leja. Esimerkiksi meluvalli 421 sisältää 6400 kuutiota

multiple sound barriers filled with incineration ash. from waste incineration. The rainwater that flows

pohjakuonaa. Vallin läpi suodattuvat sadevedet kootaan ja johdetaan lopulta Itämereen.

through the barrier is collected to a drain from which it is then directed to the Baltic Sea.

Roadside Sound Barrier 421

Sound barrier 421 contains 6400 m3 of bottom ash

varrella on useita polttojätteellä täytettyjä meluval-

Magnetic Residue

Municipal Solid Waste Incineration Bottom Ash

Matters Matter Michel Monteaux FRANCE

WASTE IS now the most important trace of our

JÄTTEET OVAT nykyisin merkittävin jälki ihmi-

home in the street, in the wild, every day. This

täin kadulle ja luontoon puolihuolimattomasti,

daily existence. Each of us throws garbage at

gesture is accomplished in half-consciousness

and forgotten a second later. But far from the eyes the waste continues to transform and is not inert. They become part of a moving universe and join the billions of particles that make up energy and matter.

This photographic series presents waste, neglected traces of the common history that lives in us, crushed, swept, thrown, recovered after our

passage. Yet today these wastes bear witness to

a planetary lifestyle as complex as it is casual, as paradoxical as it is unequal.

sen elosta maapallolla. Heitämme roskia päivitunohtaen ne saman tien. Mutta vaikka jäte katoaa näköpiiristämme, se ei lakkaa olemasta. Se jatkaa matkaansa muuntuen osaksi universumin lukemattomia hiukkasia, joista kaikki energia ja aine koostuu.

Tämä valokuvasarja kertoo noista unohdetuista

jäljistä – ne ovat yhteistä historiaamme, joka elää meissä hävitettynä ja hajonneena, jatkaen elä-

määnsä meidän jälkeemmekin. Tänään ne ovat

todistuskappaleita planetaarisesta elämäntavasta, joka on samaan aikaan monimutkainen, välitön, paradoksaalinen ja epäoikeudenmukainen.

In an abstract way, the images present garbage

Kuvat esittävät kaupunkiympäristöstä kerätyt jät-

challenge the eye, intrigue the mind because it

ja hämäävät mieltä, sillä yleensä joudumme poh-

collected on the ground in the urban space. They is necessary for most images to guess what they

represent. Is it something known? Also is it a photograph, a drawing? Waste is not regarded as such until its true nature is revealed. Thus, the project

deals with questions about the appearance, the diversity, the environment, and for some images the notions of life and death are evoked.

teet abstraktissa muodossa. Ne haastavat silmää timaan niiden sisältöä. Onko kuvassa jotakin tut-

tua? Onko kyse valokuvasta vai piirroksesta? Emme näe jätettä jätteenä ennen kuin sen todellinen

luonne paljastuu. Näin kuvat liittyvät kysymyksiin

asioiden ulkoasusta, monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja joissakin tapauksissa myös elämästä ja kuolemasta.

Branches

Dried (2)

Feuille RayonX

Plastic (8)

Seeds SL

Plastic (22)

Like Water Through Plastic Mark Isaac BRAZIL

PLASTIC POLLUTION of waterways is a critical issue

VESIVÄYLIEN MUOVISAASTE on vakava maailman-

tons of plastic is produced yearly, and less than 10

300 miljoonaa tonnia, josta vain alle 10 prosenttia

facing the entire world. Approximately 300 million

percent is recycled. 8 million tons per year end up in our oceans and waterways, causing deaths for marine mammals, birds, and fish.

laajuinen uhka. Muovia tuotetaan vuosittain noin

kierrätetään. Joka vuosi 8 miljoonaa tonnia muovia päättyy valtameriin ja vesiväyliin aiheuttaen mm. merinisäkkäiden, lintujen ja kalojen kuolemia.

As plastic starts breaking into smaller particles, it

Hajotessaan pienemmiksi hiukkasiksi muovi voi

and fertility problems. The WWF’s recent study

ja hedelmättömyyttä. WWF:n tuoreen tutkimuksen

is consumed by humans and may cause cancer

found that most people consume the equivalent of one credit card of plastic per week. Plastic refuse

is found in almost all waterways and it has formed massive floating islands in our oceans and seas.

päätyä ihmisten elimistöön sekä aiheuttaa syöpää mukaan useimmat meistä saavat viikoittain elimistöönsä luottokorttia vastaavan määrän muovia.

Muovijätettä esiintyy lähes kaikilla vesiväylillä ja kelluu massiivisina jätesaarina merissämme.

Mark Isaac incorporates these objects directly

Näiden teosten valokuvauksessa muovijätettä on

By obscuring and distorting the landscape, the

vääristää kuvien maisemia luoden vision ympäris-

into his photography as ‘a supplemental lens’.

images confront viewers with a vision of environmental decay. However, their subtle beauty still reminds us of the resilience of nature and the

capacity of humans to solve this problem. Thus, the images move beyond despair to inspire individual participation and action.

käytetty ns. täydentävänä linssinä. Se peittää ja

tön tuhoutumisesta. Kuvien hienovarainen kauneus muistuttaa meitä kuitenkin luonnon selviytymisky-

vystä ja ihmisten mahdollisuuksista ratkaista muoviongelma. Näin kuvien katse ulottuu epätoivon

tuolle puolen, innostaen meitä henkilökohtaiseen osallistumiseen ja toimintaan.

Untitled 1, 2018

Untitled 09, 2018

Untitled 10, 2019

Cyanoscope

Noora-Maija Tokee FINLAND

IN THE SUMMER of 2018, while living in Tampere by

ASUESSANI KESÄLLÄ 2018 Tampereella Iidesjärven

problem. The lake was almost entirely covered with

lähes kokonaan paksun ja haisevan sinilevän pei-

the shore of Lake Iidesjärvi, I woke up to a serious thick and smelly blue-green algae.

rannalla havahduin vakavaan ongelmaan. Järvi oli tossa.

I roamed the lake several times and found plenty of

Kiertelin järveä useaan kertaan, löytäen useita

My interest in blue-green algae arose, and I began

Kiinnostuin yhä enemmän sinilevästä ja aloin poh-

mental problem. The blue-green algae looked

kauniilta ja kiehtovalta, vaikka se on samalla myr-

bizarre cyanobacterial formations.

to think about the causes behind this environ-

beautiful and fascinating, although it is toxic and harmful to humans and other living organisms.

When creating the series, I wanted to emphasize

the aesthetical aspect of the blue-green algae and thereby allure the viewer to ponder and become aware of the blue-green algae situation in our

outoja syanobakteerimuodostelmia.

tia tämän ympäristöongelman syitä. Sinilevä näytti kyllistä ja haitallista ihmisille ja muille eliöille.

Tätä kuvasarjaa tehdessäni halusin lähestyä ilmi-

ötä esteettisestä kulmasta ja johdattaa siten katsojan pohtimaan ja tiedostamaan vesiemme sinilevätilanteen.

waters.

Ihmiset huomaavat ympäristöongelmat usein

Often, people become aware of environmental

omaan elinympäristöönsä. Esimerkiksi lähijärven

problems only when they touch their own habitat when it is tangible. For example, the blue-green algae problem at the close-by-lake becomes

ainoastaan niiden liittyessä konkreettisesti heidän sinilevä muuttuu todeksi vasta sitten, kun uiminen siinä kielletään.

reality only after swimming is prohibited there.

Cyanoscope teoskokonaisuus 2020

Sinilevä 1

Sinilevä 2

Sinilevä 3

Sinilevä 4

Persistent Fertility Andras Ladai HUNGARY

SPRING 2019, Norway. A relentless dusting of pollen

KEVÄT 2019, Norja. Hellittämätön siitepölykerros

powder was all over. When the rain came, the

oli kaikkialla. Sateen tullessa se sekoittui katujen

covered everything in our environs. The yellowish

pollen swirled in streams on the streets and settled into foamy puddles.

I was both surprised and curious. A local friend of mine explained: “Last year nature here suffered a never-before-seen drought, and the usually vivid

forests looked almost as if they were dying. I think nature now wants to compensate for the devas-

peitti alleen koko ympäristön. Kellertävää jauhetta vesivirtaan ja muodosti vaahtoavia lätäköitä.

Olin yllättynyt ja utelias. Paikallinen ystäväni selitti:

”Viime vuonna luonto kärsi täällä ennennäkemättö-

mästä kuivuudesta, ja yleensä elinvoimaiset metsät näyttivät olevan kuolemaisillaan. Luulen, että luonto pyrkii nyt korvaamaan tuota tuhoa.”

tating shock from last year.”

En tiedä onko tuo arvio tieteellisesti pätevä, mutta

I don’t know if this statement is scientifically valid,

sin uskoa luonnon itseään parantavaan voimaan,

but nonetheless, I am really drawn to the idea. I

would like to believe in the self-healing power of nature which helps it survive the overwhelming impact of humanity at local and global scales,

ajatus on joka tapauksessa kiehtova. Haluai-

jonka avulla se selviytyy ihmiskunnan paikallisista

ja globaaleista vaikutuksista, jotka näkyvät ilmaston outoina poikkeamina.

manifested in climate anomalies.

Usko näin sinnikkääseen elinvoimaan kannustaa

The belief in such a tenacious life-nurturing power

miseksi. Se luo toivoa siitä, ettei vielä ole liian myö-

encourages me to take action and reduce my own ecological footprint. It gives me hope that it is not too late to act, that we still have a chance. This

series documents the extreme outpouring of pollen which represents the persistent fertility of nature

toimimaan oman ekologisen jalanjäljen pienentähäistä, että meillä on vielä mahdollisuus. Tämä

sarja kertoo tuosta äärimmäisestä siitepölyaallosta, joka edustaa luonnon itsepintaista hedelmällisyyttä ja toivoamme eloonjäämisestä.

and our hope for survival.

Persistent fertility I

Persistent fertility II

Persistent fertility III

Persistent fertility IV

Hope?

Julia Weckman FINLAND

GRETA THUNBERG sailed from Europe to New York in

GRETA THUNBERG purjehti Euroopasta New Yorkiin

hope into the changemakers. It may be a coinci-

vonsa muutoksentekijöihin, ja tähän asemaan pää-

August 2019. We live in times where people put their dence who takes the leading role.

elokuussa 2019. Näinä aikoina ihmiset asettavat toityminen voi olla sattuman kauppaa.

People clearly long for clarity and answers that

Ihmiset janoavat nyt asioihin selkeitä vastauk-

cell phone. Thunberg finally arrives at the harbor.

kännykässä: Thunberg saapuu lopulta satamaan.

ease them in their anxiety. Live broadcast on my

Broken pixels on the journey of hope, the broadcast has errors. Unique pieces and documentary of the big symbolic event. I saved them as screenshots and printed them out as artworks of this time.

sia, jotka helpottavat ajan ahdistusta. Livelähetys

Lähetyksessä on häiriöitä, ja kuva toivon matkasta

pirstoutuu pikseleiksi. Nämä ovat ainutlaatuisia hetkiä ja otoksia suuresta symbolisesta tapahtumasta. Tallensin ne ruutukaappauksina ja printtasin teoksiksi tästä ajasta.

HOPE combined

HOPE installation 002

HOPE installation 003

The Invisible Fighters Isabella Presnal FINLAND

STRIKE ACTION became more common during the

POLIITTISET LAKOT tulivat tunnetuiksi teollisen val-

better working conditions. Since then, strikes have

työolosuhteisiin. Sittemmin lakkoilemalla on tehty

Industrial Revolution when employees demanded

lankumouksen aikaan, kun työväki vaati parannusta

been part of history-making around the world.

historiaa ympäri maailmaa.

The largest strikes to date were the global climate

Tähän saakka suurimmat lakot olivat kansainvä-

around the world called for actions from polit-

ihmismassat vaativat globaalisti toimia poliitikoilta

strikes on 20th and 27th September 2019. Masses

liset ilmastolakot 20. ja 27. syyskuuta 2019. Tuolloin

ical and business leaders. In Helsinki alone, 18,000

ja talousjohtajilta. Pelkästään Helsingissä kokoon-

people gathered in front of the Parliament House,

tui eduskuntatalon eteen 18 000 mielenosoittajaa,

many of whom were under the age of 20.

joista monet olivat alle 20-vuotiaita.

The collection contains digitally manipulated

Tämä kokoelma sisältää Helsingin ilmastolakosta

in Helsinki. The images have now been altered,

poistettu mielenosoitusplakaatteja kantavat lapset

images originally documenting the climate strike removing the children and adults holding protest

otettuja digitaalisesti käsiteltyjä kuvia. Niistä on

signs. Thus, they now highlight the younger genera-

ja aikuiset, ja jäljellä on vain nuorison edustajia.

tion and their fighting.

Uutisissa näemme tavallisesti mielenosoittajien

In the news and online, we see the faces of those

pohtimaan omaa osuuttaan tai pois jäämistään.

protesting. When taking away the people, others must reflect on themselves and how they are

fighting or if at all. It also represents the reality that

kasvot. Ihmisten poistaminen kuvasta laittaa toiset Samalla se kuvaa tyhjiä tulevaisuudenlupauksia – kukaan ei muista ketkä olivat mukana taistelussa.

empty promises of the future holds, that no one will be here to remember who fought.

Adults making decisions like kids

Donâ€™t burn my future

The Earth needs you to care

Reef

Alicja Wróblewska POLAND

CORAL REEFS are one of the most beautiful natural

KORALLIRIUTAT OVAT maapallon kauneim-

to changes in the environment as well. One global

ympäristön muutoksille. Yksi globaali syy korallin

phenomena on Earth but they are very sensitive

pia luonnonilmiöitä, mutta samalla hyvin herkkiä

reason for coral decaying and fading is ocean

rappeutumiseen ja haalistumiseen on merten hap-

acidification which is predicted to be greater in

pamoituminen, jonka ennustetaan etenevän tule-

the coming century than in the last 300 million

valla vuosisadalla enemmän kuin viimeisten 300

years. Another factor is the warming of the waters.

miljoonan vuoden aikana. Toinen vaikuttava tekijä

When the temperature rises above a certain point,

on vesien lämpeneminen. Kun lämpötila kohoaa

the symbiotic relationship between corals and

tietyn pisteen yläpuolelle, korallien ja niistä riippu-

coexisting creatures becomes disturbed.

vaisten eliöiden symbioottinen suhde häiriintyy.

The bleached corals stop growing, and if their

Haalistunut koralli lakkaa kasvamasta ja pahimmil-

According to a study published in the 2008

2008 julkaistussa tutkimuksessa korallit nimettiin

damage is very serious they decay completely.

laan rappeutuu täysin. Science-lehdessä vuonna

“Science” magazine, corals have become the most

planeettamme uhanalaisimmaksi lajiksi. Ennus-

threatened group on the planet. It is estimated that

teiden mukaan riutoista uhkaa tuhoutua vuoteen

by 2030 90% of the reefs around the world will be

2030 mennessä 90 % ja vuoteen 2050 mennessä jo

under threat, and by 2050 all will be under threat.

100 %.

This series includes photographs of objects made

Valokuvasarjassa nähdään kokonaan kertakäyttö-

straws, cosmetics and food packaging, etc. These

metiikka- ja elintarvikepakkauksia jne. Ne edustavat

entirely of disposable plastic, such as bottles, mugs, objects represent future reefs. If we do not drasti-

cally limit production of plastic, especially disposable packaging, the reef will be permanently

destroyed and replaced by synthetic creations of Anthropocene such as these.

muovista valmistettuja pulloja, mukeja, pillejä, kos-

tulevaisuuden koralleja. Ellemme rajoita radikaalisti

muovin ja erityisesti kertakäyttöpakkausten tuotantoa, riutat tuhoutuvat pysyvästi ja ne korvautuvat tämänkaltaisilla synteettisillä antroposeenin luomuksilla.

Coral no 1

Coral no 6

Coral no 7

Coral no 8

Coral no 9

Food for Thought Robert Dash USA

I’VE SPENT the last two and a half years exploring

OLEN KAHDEN ja puolen vuoden ajan perehty-

drawn to foods with spectacular textures, patterns,

kiehtovat ruoat, joiden ulkoasussa on näyttäviä

the stories of hundreds of foods. I’m especially

nyt satojen ruokalajien taustoihin. Erityisesti minua

and shapes. If they also have a significant story

related to climate change and food, I choose them for further study.

rakenteita ja muotoja. Jos ruokalajiin liittyy vielä

kiintoisa ilmastonmuutokseen kytkeytyvä tarina, haluan tutkia sitä lähemmin.

These images are part of my traveling exhibition,

Esillä olevat kuvat ovat osa näyttelykokonaisuutta,

to the global food supply, in relation to climate

lisuuksia suhteessa ilmastonmuutokseen. Olen

where I’ve included both threats and prospects

joka käsittelee ruokatuotannon uhkia ja mahdol-

change.

I’m inspired by regenerative practices that turn

innostunut elvyttävän viljelyn menetelmistä, jotka

kääntävät perinteisen kestävyysperiaatteen pää-

conventional ‘sustainability wisdom’ on its head: we need to increase our carbon footprint, namely, the carbon that we can put back in the soil with these practices.

In this series I employ photomontage to blend

micrographs with macro photography images,

creating a surreal conversation between a sample food and microscopic parts of itself.

laelleen: meidän tulee itseasiassa kasvattaa hiilijalanjälkeämme – nimittäin sen hiilidioksidin osalta, jonka voimme varastoida elvyttävästi takaisin maaperään.

Sarjan teoksissa yhdistän kuvankäsittelyn avulla

mikro- ja makrokuvia, jolloin ruokalaji päätyy sur-

realistiseen kanssakäymiseen oman itsensä mikrotason kanssa.

Haze30

104

Beefuzz30

Lavender30

Mushroomcloud40

Hemp20

Clover30

Azolla40

Sun30

Lost Eternal Summer Niina Kiiveri FINLAND

I MADE a digital herbarium in the summer 2019 and

KESÄLLÄ 2019 valmistin digitaalisen kasvion ja kuva-

mind I was haunted by the mass extinction of bugs,

hyönteisten joukkokato, luonnonkukkien tilanne, vie-

photographed blooming plants. In the back of my

the distress of wildflowers, invasive species, global warming, and plastic waste.

raslajit, ilmaston lämpeneminen ja muovijäte. Arvelin, että ainakin jotkin kasvit voivat selvitä

I thought that some plants at least can find a

ääriolosuhteissa, mutta miltä tämän eloonjäämis-

way to survive the ultimate circumstances. But

taistelun lopputulos näyttää? Kuinka suomalaiset

how would this survival game end up to look

luonnonkukat kestävät kaiken maaperään kerty-

like? How could Finnish wildflowers cope with all

neen mikromuovin keskellä? Kun ihmiskunta poistuu

the microplastics in the soil? Humankind has left

näyttämöltä, se on jättänyt kaiken rihkamansa ja

the party leaving all the glitter and fake gold to

tekokultansa hajoamaan pikku hiljaa ympäristöön.

decompose into the environment.

Tämä kuvasarja on kasviomainen kuvaelma muo-

This photo series is an herbarium-like vision of

vin fotosynteesistä ja kukoistuksesta. Teokset ovat

plastic photosynthesis and full bloom. All the works

digitaalisia kollaaseja, joissa leikittelen rakennetun

are digital collages. I play with the thought of

todellisuuden ajatuksella. Näen valokuvani toisiin

constructed reality through all my works. I see my

todellisuuksiin johtavina ikkunoina, joiden toteutta-

photography works as windows to other realities to

which digital collage technique is the key. The series contains eight pictures at the moment, but my work is still in progress.

sin kukkivia kasveja. Samalla mieltäni vaivasivat

miseen digitaaliset kollaasit ovat avain. Tällä het-

kellä sarja koostuu kahdeksasta kuvasta, mutta työ jatkuu edelleen.

Daisy, 2019

110

Meadow buttercup, 2019

Meadowsweet, 2020

Soapwort, 2020

Willowherb, 2019

False Cleavers, 2020

A new way of being social Uusi sosiaalisuus

114

Marco Castelli Huaijun Wen Janna Lindfors Raisa Foster Jana Köhler Satu Miettinen Emilia Kangasluoma Kaisu Häkkänen Anna Cherednikova Ignacio Varela Pastorino

115

A Micro Odyssey Marco Castelli ITALY

MOST OF THE PHOTOGRAPHS of microbes and

VALOKUVAT MIKROBEISTA ja bakteereista edus-

and to emphasize the unique geometries that

havainnoidaan ja korostetaan niiden ainutlaatuista

bacteria have a scientific nature, adapted to detect these are able to form.

tavat yleensä tieteellistä lähestymistapaa, jolla geometriaa.

In this project, however, the interest is not to show

Tällä kertaa pyrkimyksenä ei ole tavoittaa näky-

eye, but to use the natural shapes of bacterial

ilmiöitä vaan siirtää bakteeripesäkkeiden luontaiset

the invisible or what is hardly visible to the naked

colonies to enlarge and project them into another

mättömiä tai paljain silmin vaikeasti havaittavia

dimension, reversing all logic and ratio between big and small, thus loading the planets, the universe and all the work of symbolic values.

muodot toiseen ulottuvuuteen. Näin loogiset suhteet pienuuden ja suuruuden kääntyvät päälael-

leen planeettojen, universumin ja suurempien symbolisten arvojen tasolle.

This gives them charm and mystery, makes them

Lumoavan arvoituksellisista kuvista löytyy ylevyyttä

directly refer to the sampled surfaces), which in

teiden mukaan). Suhteessa tieteen näkökulmaan

sublime images and ironic too (planets names

their relationship with science recall the themes, the spirit and the philosophy of a lot of artistic production from the last century.

ja ironiaakin (planeetat on nimetty bakteeriläh-

tämä tuo mieleen viime vuosisadan taiteessa paljon esiintyneen tematiikan, hengen ja filosofian.

Grass

116

River

Square Statue

You and I

Huaijun Wen CHINA

I HAVE BEEN creating works that explore the rela-

TUTKIN TEOKSISSANI ihmisten ja kasvien suhdetta.

photography to examine how we humans look at

me ihmiset katsomme näitä liikkumattomia luon-

tionship between humans and plants. I mainly use these still creatures, and how we should see plants as a necessity and treat them with respect.

To rethink the relationship between humans and

plants will be the first step for us to have a better understanding of nature.

Tarkastelen pääosin valokuvien avulla tapoja, joilla tokappaleita. Samalla pyrin muistuttamaan, että

meidän tulee nähdä kasvit välttämättömyytenä ja kohdella niitä kunnioittavasti.

Vasta uudistamalla ajattelumme ja suhteemme

kasveihin pääsemme askeleen lähemmäs luonnon parempaa ymmärtämistä.

You and I

120

You and I, close-up #1 (2019)

You and I, close-up #2 (2019)

Imaginary Friend – Mielikuvitusystävä Janna Lindfors FINLAND

IN THE MODERN SOCIETY, animal is a product that

MODERNISSA YHTEISKUNNASSA eläin esiintyy

in representative form as for instance pets and toys

keinotekoisia versioita, kuten lemmikkieläimiä ja

exists in various forms. People manufacture animals which are symbols of cuteness, innocence, and

ownership. These characteristics are also being

emphasized with the way animals are presented as caricatures, human-like, or easily accessible.

monin eri tavoin tuotteena. Ihmiset luovat eläimistä leluja, joihin liittyy aina söpöys, viattomuus ja omistussuhde. Nämä piirteet korostuvat myös tavassa,

jolla eläimiä esitetään karikatyyreinä, ihmismäisinä ja helposti saatavilla olevina.

This project questions the reasons people manufac-

Tässä projektissa pohditaan, mikä saa ihmisen

while forgetting the initial ones dying to extinction.

sentaatioita samalla unohtaen oikeat, sukupuut-

ture this endless amount of animal representations

tuottamaan eläimistä loputtomasti erilaisia repretoon kuolevat eläinlajit.

With their parallel lives, animals offer man a

companionship which is different from any offered

Eläimet tarjoavat ihmisille toveruutta, joka poikkeaa

to the loneliness of man as a species, writes John

ihmiskunnan yksinäisyyttä lajina, toteaa John Berger

by human exchange. This companionship is offered Berger in his book Why Look at Animals. At home, a

kirjassaan Why Look at Animals. Ihmiskodissa lemmik-

pet lives in an artificial habitat. It becomes a crea-

kieläin päätyy keinotekoiseen elinympäristöön. Siitä

ture of the owner’s way of life, an animal puppet

tulee omistajansa elämäntavan luomus, eläinnukke,

that would no longer survive in its natural environ-

ment. Therefore, pet in its artificial habitat becomes also a portrayal of an animal.

Is this all making us to see animals as anthropomorphic beings or simply as soulless machines, as René

Descartes described them? How is the role of nature in our lives if it does not exist naturally anymore and manufactured parts of it can be had at home?

ihmisten välisistä suhteista. Tämä toveruus helpottaa

joka ei enää selviäisi luonnollisessa ympäristössään. Näin lemmikistä tulee ihmiselle myös eläimen kuva. Näemmekö lopulta eläimet antropomorfisina,

ihmismäisinä olentoina vai yksinkertaisesti sielut-

tomina koneina, kuten René Descartes niitä kuvasi? Mikä on luonnon merkitys elämässämme, jos se luonnollisessa muodossaan katoaa ja esiintyy

enää vain keinotekoisina versiona kodeissamme?

124

Homecoming Gift, 2019

Sunday Best, 2019

Afternoon Tea, 2019

He Died for My Sins Raisa Foster FINLAND

ONE DAY I realized that I have three pieces of

LÖYSIN ERÄÄNÄ päivänä vaatekaapistani kolme

closet. The clothes that I used to wear without any

Vaatteet, joita joskus käytin asiaa sen enempää

clothing with rabbit hair decorations hanging in my second thoughts started to raise uncomfortable

feelings. Why another life had to come to an ending because of my vanity?

vaatekappaletta, joissa on kaniturkiskoristeita.

pohtimatta, alkoivat nyt tuntua kiusallisilta. Miksi

jonkun elämän täytyi loppua minun turhamaisuuteni vuoksi?

This double-sided triptych is produced in three

Tämän kaksipuolisen triptyykin kolme valotaulua

the consumer culture. On the other hand, the title

saalta sen nimi ja muoto tuovat mieleen myös

lightboxes that connect it to commercials and

and the form of the work suggest a connotation to Christianity. The work challenges us to review animal rights; do other than humans have only

instrumental value, or do we recognize them as

having intrinsic worth? Do I take part in exploiting others, or do I choose to protect all life?

liittävät sen mainoksiin ja kulutuskulttuuriin. Toikristinuskon. Teos haastaa ajattelemaan eläin-

ten oikeuksia. Onko muilla kuin ihmisolennoilla vain välineellinen arvo vai tunnustammeko niidenkin

luontaisen itseisarvon? Osallistunko itse muiden

eliölajien hyväksikäyttöön vai suojelenko kaikkea elämää?

128

Jana Köhler GERMANY

I PLANTED A SEED and waited. After a while grass

ISTUTIN SIEMENEN ja odotin. Hetken kuluttua ruoho

watering can and pour it every day. Unbelievable

nellä sinisellä kastelukannullani. On uskomatonta,

is growing on my shoulders. I have a small blue

kasvaa olkapäilläni. Kastelen sitä päivittäin pie-

how such power can arise from small grains. Some

stalks now tickle my ears. It feels funny and reminds me of summer picnics in my childhood. The stalks

are unstoppable, climbing up my ears reaching my eyes. They lie on my eyelids. I don’t see anything

anymore. It feels good, I’m sleeping. My dreams are about picnics and hot sun, watermelons, and cold water.

mieleen lapsuuskesien eväsretket. Ne kiipeävät

ponnekkaasti korvia pitkin silmiin saakka ja asettu-

vat luomilleni. En näe enää mitään. Tuntuu hyvältä,

nukahdan. Näen unia eväsretkistä, auringon paahteesta, vesimeloneista ja raikkaasta vedestä.

nut kaulaani kuin köysi. Haukon henkeäni. Hapuilen

wraps around my neck like a rope. I gasp. I fumble

sokeasti sinne tänne, hoipertelen keittiöön. Tavoitte-

around blindly, stagger into the kitchen. I reach into

len pöytälaatikosta jotakin terävää, vien sen kaulan

the drawer for something sharp. I cut close to my

tuntumaan ja viillän vihreää. Voin taas hengittää, ja

neck, cut through the green. I can breathe and a

toisen viillon jälkeen nähdäkin. Jokin vihreä tahma

cut later see. Viscous green stains my hands, runs

tahraa käteni ja valuu minua pitkin lattialle. Vihreys

down on me to the tiles. The green is everywhere,

leviää kaikkialle, mutta nyt voimattomana. Tunnen

just not soft and strong anymore. I feel guilty. I

syyllisyyttä. Minä sain tämän aikaan, olen pahoillani.

started this and I am so sorry.

Tämä on kuvaus henkilökohtaisesta ilmastonmuu-

This is a portrait of my personal climate change. It

toksestani. Näkökulman muuttamisesta, silti van-

is about changing the view and still sticking to my

hoissa tavoissa jumittaen. Ymmärryksestä ja silmien sulkemisesta samaan aikaan. Kuinka voin

elää, matkustaa ja olla – tiedostaen samalla oman vastuuni?

132

Shortness of breath

same time. How can I live, how can I travel, how can I be and still be aware of my responsibility?

honkorret kutittelevat jo korviani. Hauska tunne tuo

Herätessäni päätä jomottaa. Ruoho on kietoutu-

When I wake up, my head is pounding. The grass

habits, understanding, and closing my eyes at the

millainen voima voi kohota pienistä jyväsistä. Ruo-

Traces of humanity

Long lasting pain

Everything Will Change Satu Miettinen FINLAND

THIS SERIES consists of photographs around the

SARJAN KAIKKI valokuvat liittyvät ilmastoteemaan.

collaborative work with several communities both

teisöjen kanssa Lapissa ja Etelä-Afrikassa sekä vael-

thematic of climate change. These represent

Niiden taustalla on yhteistyötä useiden paikallisyh-

in the arctic Lapland as well as with the communi-

lusretkiä Lapin luonnonpuistoissa. Kokonaisuudessa

ties in South Africa and wanderings or walkabouts

kuvien sisällöt vaihtelevat monikerroksisesti pai-

in the natural parks of Lapland. The pictures are

kasta toiseen.

shifting from one location to another, layered on top of each other.

Etelä-Afrikan Cape Townissa paikallinen yhteisö jou-

In Cape Town, South Africa, the local community

Peninsulan tekniselle korkeakoululle. Työpajassa

tui muuttamaan toisaalle antaakseen tilaa Cape

had to move away to give space to Cape Peninsula University of Technology. The workshop took place with local university teachers and artists thinking

paikalliset yliopisto-opettajat ja taiteilijat pohti-

vat kestävän kehityksen ydinkysymyksiä ja rakensivat installaation muovikukista, jäljitellen Kirsten-

about the fundamentals of sustainability creating

boschista löytyneitä kasveja.

an installation of plastic flowers imitating the real ones found in Kirstenbosch.

Lapin kuvat ovat peräisin saamelaiskysymysten

The Lapland photos were taken in a training work-

vyyskysymyksiin liittyy implisiittinen oletus muu-

sovitteluun liittyneessä koulutustyöpajasta. Kestä-

shop for reconciliation around Sámi questions.

toksesta tai muuntautumisesta. Tasapainon saa-

The questions of sustainability have an implicit

vuttaminen luonnonympäristössä edellyttää aina

notion of transformation or shift included in them.

To achieve balance within the natural environment

muutosta, tapahtuu se sitten luonnollisesti tai ant-

there is always need for transformation whether it is

roposeenin tuloksena.

natural or results of the Anthropocene.

Karisma 2019

136

Suojelija 2019

Red Horse

Emilia Kangasluoma FINLAND

BETWEEN MARCH and May of 2018, I made a journey

MAALIS–TOUKOKUUSSA 2018 matkustin läpi Yhdys-

Tornado Alley, where the most tornadoes in the

nado Alley, eli tornadokuja. Se on alue, johon iskee

through the American Midwest, an area known as

world hit. Every spring hundreds of storms thunder

valtain keskilännen, jota kutsutaan myös nimellä Toreniten tornadoja maailmassa. Vuosittain sadat myrs-

over the Alley. They grow, whirl, destroy and fade

kyt syntyvät, kylvävät tuhoa ja katoavat siellä täysin

away randomly, not following any rules or patterns

sattumanvaraisesti, Matkallaan tornadot vaikuttavat

yet influencing the lives of thousands on their way.

tuhansien tielleen osuneiden ihmisten elämään.

From Dallas, Texas, I travelled through seven states

Ajoin Teksasin Dallasista seitsemän osavaltion

that were wiped out and people who encountered

näin jäljettömiin pyyhkiytyneitä kaupunkeja, ja

to Sioux Falls, South Dakota. I saw visited towns

poikki Etelä-Dakotan Sioux Fallsiin. Tällä matkalla

severe weather. Some were chasing twisters to get

an adrenaline fix, others had spent their lives trying to understand the science of the twirls.

Some people who had lost everything: their homes,

tapasin ihmisiä, jotka syystä tai toisesta olivat hyvin

kiinnostuneita pyörremyrskyistä. Jotkut heistä jahtasivat tornadoja jännityksen ja adrenaliinin toivossa,

toiset tutkivat ja yrittivät ymmärtää tätä sääilmiötä.

their businesses, their cars, and even a valuable

Kohtasin myös ihmisiä, jotka olivat menettäneet

5-year-old daughter to the wind and rubble. I heard

työn ja kodin. Kuulin tarinan tornadosta, joka tuhosi

Beatles collection. I met a mother who had lost her a story about a vortex destroying a church but leaving an altar and a Bible untouched.

kaiken tornadojen takia: Beatles-kokoelman, auton, kokonaisen kirkon, mutta jätti alttarin ja Raamatun

koskemattomiksi. Tapasin äidin, joka oli menettänyt viisivuotiaan tyttären myrskytuuleen ja raunioihin.

Everyone has a story to tell, yet nobody knows

where and why tornadoes strike. There is no scien-

Kukaan ei tiedä minne ja miksi tornadot iskevät. Niiden

tornadoes, but it seems that the warmer the Bay of

töä – mutta mitä enemmän Meksikonlahti lämpenee,

tific connection between climate change and Mexico is, the more tornadoes hit the area.

yhteydestä ilmastonmuutoksen ei ole tieteellistä näytsitä useammin tornadot tuntuvat alueelle iskevän.

140

Tattoo man 3: Lanny Dean, Springfield, Missouri

Red Horse 1: Craigen and Lyndy Labenz, Pilger, Nebraska

Red Horse 2: Storm shelter in Mannford, Oklahoma

Backwoods – Metsän ääri Kaisu Häkkänen FINLAND

NATURE HAS become our amusement factory. Life-

LUONNOSTA ON tullut elämystehdas. Luontoaiheiset

of the world, and social media defines the way we

vät aarteet, ja sosiaalinen media vaikuttaa siihen,

style broadcasts have revealed the hidden secrets behave by these treasures. Rules or fences don’t

stop us from taking pictures wherever the best ones are available.

lifestyle-ohjelmat paljastavat maailmalle kätkeyty-

miten me näiden aarteiden äärellä käyttäydymme. Säännöt tai suoja-aidat eivät estä meitä tunkeutumasta parhaille kuvauspaikoille.

We spend time in nature queuing up and stum-

Vietämme aikaa luonnossa jonottaen ja kompas-

we want to experience the same breathtaking

kokea samat henkeäsalpaavat näköalapaikat kuin

bling on the heels of the walkers in front because

tellen edellä kulkevan kantapäille, koska haluamme

destinations as hundreds of thousands of others –

kaikki muutkin – kuluttaen kohteet nopeasti lop-

consuming the destinations quickly till the end. But

nature speaks with more than just it’s visually stunning qualities. It has also a quiet and unassuming voice, yet worth to listen.

puun. Luonnolla on kuitenkin kerrottavaa muillakin

kuin visuaalisesti häikäisevillä ominaisuuksillaan. Se puhuu meille myös vaatimattomalla ja hiljaisella, mutta kuuntelemisen arvoisella äänellä.

This series is a dive into the nearby nature – just the

Teossarjan pyrkimys on sukeltaa lähiluontoon – aivan

village in the eastern Finland, I have collected all

pienessä itäsuomalaisessa kylässä ja olen kerännyt

plain forest between the clear cuts. Living in a little

the material as close as possible. I hope this series becomes a catalyst that awakens us up to notice the beauty of the nearness.

tavalliseen metsään hakkuuaukkojen välissä. Asun

sarjan materiaalin niin läheltä kuin mahdollista. Sar-

jan tavoitteena on herättää meidät havainnoimaan omaa lähiympäristöä ja näkemään sen kauneus.

My pinhole camera doesn’t show the landscape

Neulanreikäkamera ei näytä maisemaa tavalla,

our time perception. Thus, it reveals the hidden

aikakäsityksemme ulkopuolelta. Kuviin tulee näky-

as we see it but presents something outside of substance of nature and it’s ancient existence.

jolla sen yleensä näemme, vaan se näyttää jotain viin luonnon ikiaikaista olemassaoloa.

Backwoods 1

144

Backwoods 3

Backwoods 2

The Garden of Migrations

Anna Cherednikova RUSSIA

TRADE EXCHANGE and constant movement of

KAUPANKÄYNNIN sekä tavaroiden, ihmisten ja

ical species in places they have never appeared

tyy paikkoihin, joissa ne eivät ole ennen esiintyneet.

goods, people, and animals introduce new botan-

eläinten liikkumisen myötä uusia kasvilajeja pää-

before. Only 1 of 1000 among them will survive in

new conditions. The most resistant species expand,

and a few of them can become a problem for agriculture or environment.

Vain yksi tuhannesta selviytyy näissä uusissa olo-

suhteissa. Kaikkein kestävimmät lajit lisääntyvät ja leviävät, ja osa niistä voi muodostua ongelmaksi maataloudelle tai ympäristölle.

This series questions the qualities of invasive plants

Tämä sarja pohtii kasvikunnan vieraslajien ole-

of resistance and I try to see these plants from a

voimme oppia luonnosta. Pyrin tarkastelemaan

and our relation to them. For me, it is an example

different perspective by using them as a tool for the

visual creation and experiment, making a collection of portraits of them.

musta, meidän suhdettamme niihin ja asioita, joita näitä kasveja uudesta näkökulmasta käyttäen niitä visuaalisen luomistyön ja kokeilun välineinä sekä kuvakokoelman osina.

In the media, we have often a very negative opinion

Mediassa suhtaudutaan usein jyrkän kielteisesti

for local flora and fauna. However, our views on this

lista kasvistoa ja eläimistöä. Tämä on kovin sup-

on these invasive species, seeing them as a danger subject are often prejudiced. Today we can monitor and collect invasive plants, and transform them

into usable matter, for example making fibres. The matter produced from these plants can be highly valuable and sustainable.

vieraslajeihin, joiden nähdään uhkaavan paikalpea näkökulma. Nykyisin pystymme seuraamaan,

keräämään ja muuntamaan vieraslajeja käyttökelpoiseksi materiaaliksi, esimerkiksi kuitujen valmis-

tukseen. Niistä saatava aine voi olla hyvinkin arvokasta ja ympäristöllisesti kestävää.

148 #2

#10

Death

What Is A Tree Other Than Freedom? Ignacio Varela Pastorino URUGUAY

CLEAR CUTTING is the most popular way of

AVOHAKKUU ON Suomessa tyypillisin puunkorjuu-

and fast, but a clear-cut area will never fully

mutta avohakkuualue ei palaudu koskaan enti-

menetelmä. Se on kustannustehokasta ja nopeaa,

collecting wood in Finland. The method is cheap

selleen. Tämä on yksi suurimmista syistä siihen,

recover. This is one of the biggest reasons why

että suomalaismetsien biodiversiteetti heikkenee

biodiversity in Finnish forests keeps on declining.

edelleen.

This project is based on the story of a Finnish girl, Anna, and her family after the complete loss of

Tämä projekti kertoo suomalaisesta Anna-tytöstä

for years. This loss is accompanied by the loss of a

lunut metsä tuhottiin täysin. Metsän myötä katosi

ja hänen perheestään, joiden elämään vuosia kuu-

one of the forests that accompanied the family

kokonainen ekosysteemi.

complete ecosystem as well.

The installation combines digital photographs, old

Installaatio koostuu uusista digitaalisista ja van-

and show the viewer a reality that occurs in the

Niissä tarkastellaan kriittisesti todellisuutta, johon

hoista skannatuista kuvista sekä lyhyestä videosta.

scanned images, and a short video. They criticize

törmää parhaillaan Suomen luonnossa: metsien

Finnish forests these days: deforestation and the

loss of ecosystems little by little. The spectator will

walk through this installation which is an attempt to create an ideal atmosphere between the combination of these elements.

ja ekosysteemien vääjäämätöntä katoamista. Kulkiessaan läpi installaation voi katsoja aistia nämä molemmat elementit.

154 She had a forest

What is a tree other than freedom?

Freedom

The Army

New types of agency Uudenlainen toimijuus

158

Tina Jokitalo Vieno Motors / Rapia & Valkonen Einat Arif-Galanti Marie Lukasiewicz Igor Tereshkov

159

Prelude

Tina Jokitalo FINLAND

THE EARTH IS 4.6 billion years old. Let’s scale that

MAAPALLO ON 4,6 miljardin vuoden ikäinen. Jos luku

industrial revolution began 1 minute ago. In that

neljä tuntia, ja teollinen vallankumous alkoi minuutti

down to 46 years. We’ve been here for 4 hours. Our

skaalataan 46 vuodeksi, on ihmiskunta ollut täällä

single minute, human impact on the environment

sitten. Tuon yhden minuutin aikana olemme jo

has caused severe changes to ecosystems, biodi-

aiheuttaneet vakavia muutoksia ekosysteemeihin,

versity, and natural resources. We hear about it

biodiversiteettiin ja luonnonvaroihin. Törmäämme

on the news, skimming the unpleasant headlines

tähän totuuteen jatkuvasti ahdistavissa uutisissa ja

online while school children around the world, are

nettiotsikoissa.

the ones taking a stand for their future.

Vuodesta 2014 lähtien olen perehtynyt planeet-

Throughout this journey, I have learned a lot about

the state of our planet. That knowledge has affected me as an artist, and I want to make a difference

by sharing it through the medium of art. The virtual

taiteilijana, ja koen tärkeäksi jakaa niitä eteen-

päin taiteessani. Tämä projekti pyrkii herättämään

ympäristötietoisuutta mahdollisimman laajalti, vir-

tour of Prelude deploys work of art created during

the years 2014-19, into 360° equirectangular pano-

tamme tilaan. Oppimani asiat vaikuttavat minuun

tuaaliavaruuden kautta.

ramas. This project aims to evoke ecological aware-

Tieteilijät suosittelevat meitä puhumaan ilmaston-

enhancing the availability of its message.

Tuomalla tunteemme ja huolemme avoimesti esiin

ness by using the virtual space as its platform, thus

Scientists say that we should talk about climate change with our neighbours and friends. By

allowing ourselves to share our emotions and

muutoksesta naapureiden ja ystäviemme kanssa. voimme ylittää esteitä oman ilmastoaktiivisuu-

temme tieltä. Tämän teoksen tarkoitus on toimia johdantona johonkin vielä tärkeämpään.

concerns, and making it a part of everyday life, we may overcome obstacles that affect our ability to

act on climate. This work aims to serve as an introduction to something more important.

160

Notes from The State of The World Vieno Motors / Rapia & Valkonen FINLAND

VISUAL ARTISTS Kati Rapia and Ilona Valkonen have

KUVATAITEILIJAT Kati Rapia ja Ilona Valkonen ovat

Sea and Baltic sea since 2017 and used it in their

koilta vuodesta 2017 ja käyttäneet niitä anarkoflo-

been collecting trash from the coasts of the North anarchofloristic Vieno Motors performances. The

collected trash makes a crown for today’s people – a clear note of the trashy state of the world.

This photograph series shows today’s people

keränneet roskia Pohjanmeren ja Itämeren ranni-

ristisissa Vieno Motors -performansseissaan. Kerätystä materiaalista on tehty kruunuja nykypäivän ihmisille, mikä kuvastaa osuvasti roskaantuvan maailmamme tilaa.

wearing those trash crowns. Living in the middle

Tässä valokuvasarjassa ihmiset kantavat näitä ros-

seas is our very close, very culturally owned, very

varastossa, jossa meriämme täyttävä jäte on

of a self-made junkyard the trash that is filling our obvious material. Next to these esthetical, ‘folkflo-

ristical’ photos is a photo of the same trash crown,

now looking like trash - or an abstract painting. Do

kakruunuja. Elämme itse rakentamassamme romumeille hyvin läheinen, kulttuurisesti tuttu ja ilmeinen materiaali.

we want our time to be made of plastic bottles,

Esteettisten, folkflorististen kuvien rinnalla nähdään

crowns at least that amount of trash is out of the

kalta tai abstraktilta maalaukselta. Haluammeko

plastic ropes, and other rubbish? Making these sea.

samasta kruunusta otos, jossa se näyttääkin rostodella, että aikamme rakentuu muovipulloista,

muoviköysistä ja muusta roskasta? Ainakin näiden kruunujen käytetyt roskat ovat nyt pois merestä.

Varang Croquies, nr 1

164

Note 1, Barents Sea

Kati wearing Barents Sea, Note 1

Debris Breakfast, 2020

The Sunset of Sunshine Einat Arif-Galanti ISRAEL

THESE WORKS are part of my 3-year project called

PROJEKTI PERUSTUU Välimeren rannoilta löytämiini

work using debris objects I found along the shores

rimatkalta, johon osallistuin havaintojen tekoa ja

“The Sunset of Sunshine” and are based on studio

esineisiin sekä valokuviin ja videoihin tutkimusme-

of the Mediterranean Sea (Such as the work Meal/

kuvaamista varten. Noin 17 tuntiin en nähnyt muuta

Dinner), studio work reacting to the condition of

kirkasta vettä.

seas and oceans (like the work Oil Spill, made of

4 kg of colored gummy candies containing petro-

Esineet kertovat tarinaa kuluttamisesta ja siitä,

taken while joining a research sail in which I found

siksi. Niiden kauneus katoaa ja ne ovat yhtäkkiä tar-

leum food coloring) and photographs and videos

kuinka halutut tavarat muuttuvat hetkessä tyl-

that for 17 hours almost nothing appeared besides

peettomia, vaikkakin edelleen tavallaan kiehtovia.

clear blue water (See the Sea Triptych).

Menettääkö esineisiin liittyvä politiikkakin merkityksensä, kun toimimme kaikki samoin?

The objects tell the story of consumerism and how our objects of desire turn boring in a split second,

Taloudellisesti ja ympäristöllisesti tärkeässä Väli-

essary, yet graceful and tempting. I ask myself

len mikro- ja nanomuoviksi – myrkyllisiksi hiukka-

the beauty fades away and they become unnec-

meressä on 10 tonnia muovia. Se hajoaa vähitel-

whether local political collisions reflected in these

siksi, joita ei voi jäljittää ja jotka ovat todistetusti

objects become unimportant when we all behave

vaarallisia ihmiselle. Muovihiukkaset päätyvät kalojen syömäksi ja sekoittuvat planktoniin sekä kaikkiin merestä peräisin oleviin tuotteisiin.

The Mediterranean Sea, which is highly important

to the economy and ecological system, has 10 tons

of plastics. The plastics decompose into microplastics and nanoplastics, toxic particles that can’t be

traced, that have been proved to be dangerous to man. It is eaten by fish, absorbed in plankton, and present in any product coming from the sea.

168

Oil Spill and Four kg of Gummy Candies, 2019

the same way?

See The Sea - left, 2017

See The Sea - middle, 2017

See The Sea - right, 2017

Making Coral calcium

Beyond Coral White #2 Marie Lukasiewicz FRANCE

CORALS APPEAR in history as talismans against evil,

KORALLIT ESIINTYVÄT historiassa taikakaluina

art, as creatures with a healing power. Philosophers,

sineinä, maalauskohteina tai parantavina voima-

as coveted collector’s items, as painted objects in

naturalists, and writers have filled our imaginations with these mysterious beings. In both fictional and

pahaa vastaan, esimerkiksi himoittuina keräilye-

olentoina. Filosofit, luonnontieteilijät ja kirjailijat ovat ruokkineet mielikuvitustamme näillä salaperäisillä

real worlds, their multitude of shapes and textures

eliöillä. Niiden lumoavat värit, muodot ja tekstuurit

and their enthralling colours have fascinated us for

ovat kiehtoneet meitä miljoonia vuosia niin fiktiivi-

millions of years. They have a glorious past, but a

sissä kuin todellisissakin maailmoissa. Korallien his-

present that falters.

toria on loistokas, mutta nykytila sitäkin uhatumpi.

Over 40% of the world’s coral reefs have been

Viimeisen 30 vuoden aikana yli 40 % maailman

ocean warming, and destructive fishing methods.

merien lämpenemisen ja haitallisten kalastusme-

destroyed in the last thirty years, due to pollution,

koralliriutoista on tuhoutunut saastumisen, valta-

How can such wonder and abuse coexist?

netelmien vuoksi. Miten tällainen luonnonihme ja väärinkäyttö sopivat yhteen?

This project exemplifies humanity’s paradoxical

attitude towards the natural world. It is a multi-lay-

Tämän projektin aiheena on ihmiskunnan paradok-

destruction of corals, and the exploitation of its

tyisesti koralliriuttojen haalistuminen ja tuho sekä

ered visual investigation of the bleaching and

saalinen suhde luontoon. Tutkimuskohteena on eri-

properties in the paramedical industry. Blending

korallien hyväksikäyttö ensihoitotuotteiden valmis-

work questions our persistent and destructive

tuksessa. Teos kyseenalaistaa dokumentaarisin ja

destroying itself.

semme ja kuiskaa: olemme itseään tuhoava luonto.

172

Pill box Coral calcium Supreme

habits of consumption, and whispers: we are nature

fiktiivisin keinoin jatkuvat, tuhoisat kulutustottumuk-

Quotation extract from “Barefoot on Coral Calcium ‘An elixir of life’ ”, Robert Barefoot

both documentary and fictional narratives, the

Coral Farm

Research center

Making Coral calcium

Dead white coral

Quotation extract from “Barefoot on Coral Calcium ‘An elixir of life’ ”, Robert Barefoot

Research center

Oil and Moss Igor Tereshkov RUSSIA

THE PRIMARY CAUSE of global warming is human

ILMASTON LÄMPENEMISEN suurimpana syynä ovat

most significantly the burning of fossil fuels.

vät ennen kaikkea fossiilisista polttoaineista.

activity that releases carbon into the atmosphere,

ihmisen tuottamat hiilidioksidipäästöt, jotka synty-

This photo series shows how irresponsibly we

Tämä kuvasarja kertoo, kuinka vastuuttomasti toi-

damage it brings to nature and indigenous people.

heessa ja mitä vahinkoa tämä aiheuttaa luonnolle ja

treat fossils even at the producing stage, and the

The series is shot in KhMAO, the district where about 50% of oil in Russia is produced. There are about 1.5 million tons of oil spilled into the Russian environ-

mimme jo fossiilisten raaka-aineiden tuotantovai-

alkuperäiskansoille. Kuvat ovat KhMAOn alueelta, josta on peräisin noin 50 % Venäjällä tuotettavasta öljystä. Tuotannossa ja kuljetuksessa Venäjän ympäristöön

ment yearly during production and transportation.

valuu vuosittain noin 1,5 miljoonaa tonnia öljyä.

In the summer of 2018, I arrived at Surgut, as a

Saavuin kesällä 2018 Surgutiin Greenpeacen

to indigenous people. Local oil workers joke about

kansojen olosuhteita. Paikalliset öljytyöläiset vitsai-

Greenpeace volunteer to shoot what is happening

vapaaehtoistyöntekijänä kuvaamaan alkuperäis-

KhMAO that it is one large licensed area for oil

levat, että koko KhMAO on lisensoitu yhdeksi suu-

production.

reksi öljykentäksi.

Antonina Tevlina lives in Russkinskaya village and

Antonina Tevlina asuu Russkinskajan kylässä, jossa

herding reindeers on their territory of approximately

san tapaan paimentaen poroja noin 600 hehtaa-

her family still lives an indigenous way of life shep-

600 hectares. They faced a growing problem when oil producers came to their land bringing check-

points on roads, pollution of water, and destruction

way of life of indigenous people.

rin alueellaan. Perheen ongelmat alkoivat öljy-yhti-

öiden saapuessa heidän mailleen: teille pystytettiin

of the ecosystem. All this leads to a reduction of the reindeer population and endangers the traditional

hänen perheensä elää edelleen alkuperäiskan-

tarkastusasemia, vedet alkoivat saastua ja ekosysteemi tuhoutua. Kaiken tämän seurauksena poro-

kanta on pienentymässä ja alkuperäiskansan elämäntapa uhattuna.

178

Oil and Moss 01

Oil and Moss 02

Oil and Moss 09

Critique of materialism Materialismin kritiikki

182

Phuong Hoang Daniel Stier Sabine Bindels Luiza Preda Renja Nurmi Michał Smandek Simon Van Geel Maksim Finogeev Eva-Teréz Gölin Serinyà Aki-Pekka Sinikoski & Astrid Sinikoski Touko Hujanen 183

Microplastics Phuong Hoang VIETNAM

THE PROJECT VISUALIZES the invasion of microplas-

PROJEKTI KUVAA mikromuovien (alle 5 mm:n

5 mm in diameter in human beings’ daily life.

mistä ihmisten jokapäiväiseen elämään.

tics, small pieces of plastic which are less than

kokoisten muovihiukkasten) tunkeutumista ja leviä-

It studies and reflects how microplastics have been

Se kertoo myös persoonalliseen tapaansa kehityk-

foods and drinks, our air, and living conditions as a

van ympäristöongelman saastuttaessaan makean

polluting our water sources, rivers, and oceans, our crucial environmental issue.

While aesthetically provoking the perception of

viewers, the photographs aim to urge more effective action in the fight against microplastics.

sestä, jossa mikromuovit ovat muodostaneet vakaveden lähteet, joet ja valtameret, kuten myös ruoan, juoman, ilman ja koko elinympäristömme.

Kuvat herättävät ja haastavat katsojan esteettistä

silmää, mutta pyrkivät samalla rohkaisemaan voimakkaampaan toimintaan taistelussa mikromuoveja vastaan.

Toy

184

Salt

Package

Customers Who Bought May Also Like Daniel Stier GERMANY

IN THIS SERIES of photographs of intricately

KUVASARJA HUOLELLISESTI järjestetyistä satunnai-

our materialistic daily life. It’s a common experi-

arkemme. Monesti koemme hukkuvamme tavara-

arranged, arbitrary goods, we are confronted with

sista esineistä tuo katsojan eteen materialistisen

ence to feel suffocated by too many things that are just waste in transit, the rubbish of tomorrow.

virtaan, joka on vain läpikulkumatkalla päätyäkseen huomisen jätteeksi.

Our economic model is reliant on this treadmill

Talousmallimme perustuu itseään ylläpitävään

photos are a reminder of the waste and accumu-

tavat jätekertymästä Alibaban ja eBayn kaltaisilla

of production that ensures its own survival. The

tuotannon oravanpyörään. Nämä kuvat muistut-

lation found on platforms like Alibaba and eBay,

kauppapaikoilla, joiden tarjonta koostuu lähinnä

providing us with things that mostly are devoid of

any emotional value and completely disconnected from basic human needs.

inhimillisiin perustarpeisiin.

Päällekkäisine tasoineen ja tavaroineen nämä

The pictures are so busy – planes overlap, objects

sekavat kuvat ovat kuin luotuja katsojan eksyttämi-

intersect – they seem designed to become lost in.

Like e-commerce recommendations ‘you may also like’, and ‘friends recommend’, and ‘often bought

together’, they don’t seem to tell a story but point

seen. Kuten verkkokauppojen suosittelut – ‘Saatat

pitää myös…’, ‘Kaverisi suosittelevat…’ tai ‘Muut ostivat lisäksi…’ – ne eivät kerro tarinaa vaan ohjaavat aina vain uusien houkutusten pariin.

the way to tantalizing, possible futures.

Elämme sekavassa, päällekkäisten kulutustasojen

Whereas we already live in a world that feels like an

illuusiomaailmassa, jossa rajat informaation, viih-

illusion, obscured by layers of consumerism, a life in which the line between information, entertainment,

emotionaalisesti tyhjistä tavaroista vailla yhteyttä

teen ja markkinoinnin välillä hämärtyvät päivä päi-

188