Touko-kesäkuun The Baltic Guide -lehti on ilmestynyt

Page 48

48

luonto

T H E B A LT I C G U I D E ™ TO U K O K U U - K E S Ä K U U 2 0 2 2

Jalkapatikalla Viron halki Koko Viro on mahdollista kulkea merkittyjä reittejä pitkin päästä päähän.

Vaellusreittien varrelle jää hienoja luontokohteita, kuten kansallispuistoja ja luontonähtävyyksiä. Hiidenmaalla uusi Matkatee-reitti kulkee upean Sääretirpin niemenkärjen läheltä. TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT MIKKO VIRTA, ANDREI CHERTKOV, HANS MARKUS ANTSON, PRIIDU SAART

Ensimmäinen Viron halki kulkeva

vaellusreitti avattiin vuonna 2012. Idea reittiin saatiin virolaisilta vaeltajilta, jotka toivoivat pidempiä patikointireittejä. RMK eli Viron metsähallitus päätti yhdistää jo olemassa olevia luontopolkuja yhtenäiseksi verkostoksi, ja niin syntyi Suomenlahden rannalta Oandusta Latvian rajalle Iklaan vievä 370 kilometrin pituinen vaellusreitti. Nopeasti suosiota saavuttanut reitti innosti RMK:ta perustamaan uusia maata halkovia vaellusreittejä. Tällä hetkellä reittejä on yhteensä neljä. Pisin reiteistä kulkee Suomenlahden rannalta Nõvan Perakülasta Etelä-Viroon Karulan kansallispuistoon, peräti 820 kilometrin matkan. Matsalun kansallispuistosta itään Peipsijärven rannalle kulkevalla reitillä on pituutta yli 600 kilometriä. Uusin Matkatee-reitti avattiin viime syksynä Hiidenmaalle. Yli 230 kilometriä pitkä reitti kulkee Heltermaan satamasta saaren länsirannalle Ristnaan ja toista reittiä takaisin. Satoja kilometrejä pitkiä vaellusreittejä ei tarvitse patikoida samalla reissulla, vaan voi valita sopivan pätkän vaikkapa päiväreitiksi. Suosittu ja aloittelijallekin sopiva osuus on Lahemaan Oandusta Aegviiduun vievä pätkä. Matkatee-reittien varrelle jää paljon Viron tärkeimpiä luontonähtävyyksiä, kuten Ontikan jyr-

Rannikon vaellusreitti kulkee Tallinnasta rannikkoa pitkin Latvian rajalle. Kablin eteläpuolella voi patikoida kilometrikaupalla pitkin upeaa hiekkarantaa.

Matkatee-vaellusreitit on merkitty maastoon suuntaviitoilla ja värimerkeillä.

Viron pienen koon ansiosta koko maa on mahdollista kulkea omin jaloin päästä päähän.

känne, Valasten putous, Iso Munamäki, Piusan luolat, Kauksin hiekkaranta, Toilan Orun puisto ja Viron korkein hiekkakiviseinämä Härma. Vaellusreitit kulkevat myös Vilsandia lukuunottamatta kaikkien Viron kansallispuistojen kautta. Reittien retkeilypuitteet ovat monipuolisia. Nuotiopaikkojen ja telttailualueiden lisäksi niiden varrella on luontokeskuksia, pitkospuureittejä ja näkötorneja. Huolletuilla nuotiopaikoilla on polttopuita ja usein myös ulkokäymälät. Juomaveden saanti saattaa olla hankalaa, koska kaivoja on harvassa. Onneksi juotavaa voi hankkia taipaleen varrelle jäävistä kyläkaupoista. Reitit kun kulkevat polkujen lisäksi myös pikkuteitä pitkin ja maaseudun kylien kautta. Matkatee-reittejä on mahdollista myös pyöräillä, mutta muutamissa paikoissa pyöräilijöille on osoitettu vaihtoehtoiset kiertävät reitit vaikeakulkuisen maaston takia. Vaellusreittien varrelle pääsee melko hyvin myös julkisilla kulkuvälineillä. Hyvä aloituspaikka on Tallinnan lähellä sijaitseva Aedviidu, jossa kolme reittiä risteävät. Aegviiduun pääsee Tallinnasta kätevästi junalla. Tietoa RMK:n vaellusreiteistä ja retkeilyalueista saa loodusegakoos.ee -sivustolta viroksi ja englanniksi. Sivustolla on myös Matkatee-reittien etappien yksityiskohtaisempia kuvauksia ja karttoja.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.