Touko-kesäkuun The Baltic Guide -lehti on ilmestynyt

Page 20

20

henkilö

T H E B A LT I C G U I D E ™ TO U K O K U U  K E S Ä K U U 2 0 2 2

Kisälli ja mestari Syntyykö kokemuksesta ja nuoruudesta seuraava F1-menestystarina? Viro odottaa historiallista läpimurtoa kilpa-autojen kuninkuusluokassa. TEKSTI PETRI SARASTE, KUVAT RED BULL TALLI / MIKA SALO JA JÜRI VIPS

Kaksi F1-kuljettajaa liikkuvat Imo-

lan varikolla Bolognassa kuin kotonaan. Mikan tuntevat kaikki formulapiireissä. Jüri on vielä hieman tuntemattomampi, paitsi kotimaassaan Virossa, jossa hänestä odotetaan kiivaasti maan tulevaa F-tähteä. Jüri Vips ja Mika Salo ovat tunteneet toisensa jo yli neljä vuotta. Mika on -vuotias ja Jüri -vuotias. Jüri ei ollut vielä syntynytkään, kun Mika jo osallistui Japanin GP-kisaan Lotus-kuskina . Viimeisen kisansa Mika Salo ajoi myös Japanissa vuonna , kun Jüri oli vasta kaksivuotias.

Mika kiinnitti nuoreen kykyyn huomionsa toimiessaan tuomarina F3-luokassa

”Jüri oli nopea, mutta kun hänellä ei ollut nuorena virolaisena kuskina oikein tukea, niin päätin auttaa nuorukaista”, Salo muistelee ystävystymisen alkua. ”En ole hänen managerinsa, mutta meitä yhdistää moni asia, kuten Red Bull Racing -team. Olen avannut hänelle hieman ovia.” Jürin manageri on virolainen Marko Asmer, joka hänkin on entinen kilpa-ajaja – ensimmäinen virolainen F-auton ratissa testikuljettajana vuonna . Mika Salo ehti ajaa lähes kymmenen vuotta kestäneellä urallaan yhteensä  F-osakilpailua ja toimi pitkään sen jälkeen FIS-tuomaristossa.

Jüri Vipsin ura aloitti vuonna  karting-kuskina, kuten niin moni muukin nykyinen formulakuski. Vuonna  hänet kiinnitettiin Red Bullin nuorten kuljettajien ohjelmaan. Vuonna  Vips voitti kaksi F-kisaa ja nousi kuusi kertaa palkintokorokkeelle. Tällä kaudella hän kilpailee yhä F-sarjassa, mutta on myös testi- ja varakuljettaja F-luokassa. Nykyisin Vips ajaa yhä paljon simulaattorilla ja kiertää ympäri kisoja Red Bull tallin mukana.

Jyri oli nopea, mutta hänellä ei ollut tukea. Päätin auttaa. Onko F1-luokkaan pääsy mahdollista ilman suurta rahasäkkiä?

Mika ja Jüri voisivat olla kuin isä ja poika. Mika on varikoilla tuttu mies ja Jüri on saavuttanut nuoresta iästään huolimatta jo

”Kyllä se mahdollista on, jos on tarpeeksi lahjakas. Mutta rahaa tarvitaan nyt, kun mukaan pääsee vielä jollakin järkevällä summalla. Virosta samoin kuin Suomesta on vaikea löytää sponsoreita. Tarvitaan kuitenkin paljon kärsivällisyyttä ja harjoittelua sekä onnistuneita perjantain harjoitusajoja. Peli on aika kovaa. Red Bullista putoaa nopeasti pois, jos ei menesty. Palaute tulee kyllä heti ja suoraan”, Mika Salo sanoo. ”Olen kyllä huomannut, että Helmut (nuorten kehitysprojekteista vastaava johtaja, itävaltalainen Helmut Marko) pitää Jürista.” ■

Jüri Vipsin menestys urallaan tähän mennessä: ■ 2013 Viron karting-juniorimestaruus ■ 2016–2017 Italian F4-mestaruus ■ 2017–2018 FIA F3 Euroopan mestaruus ■ 2019 FIA F3-mestaruus ■ 2019 Super Formula-mestaruus ■ 2020 FIA F2-mestaruus ■ 2021 FIA F2-mestaruus

Nuoresta iästään huolimatta Jüri Vips on ehtinyt saavuttaa jo paljon.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Touko-kesäkuun The Baltic Guide -lehti on ilmestynyt by The Baltic Guide - Issuu