T H E B A LT I C G U I D E ™ TO U K O K U U - K E S Ä K U U 2 0 2 2
15
ravintolat
Tallinnan ravintolat ovat saaneet uuden alun Ravintolauutisia TEKSTI TIMO HUTTUNEN, KUVAT 38 RESTORAN, ANDREI CHERTKOV
Koronapandemia kuritti yli kahden
Ravintola 38 luo uutta aikaa myös sisustuksellaan.
vuoden ajan Viron ravintoloita. Matkustusrajoitusten ja ihmisten pelon vuoksi ulkomaalaisten turistien määrä maassa romahti. Vaikka tänä vuonna matkailu on selvästi piristynyt, eivät matkailijamäärät ole vieläkään palanneet pandemiaa edeltäneelle tasolle. Erityisen vaikea korona-aika oli Tallinnassa, jossa ulkomaalai-
set matkailijat ovat perinteisesti olleet ravintoloille, kahviloille, pubeille ja baareille tärkeä asiakasryhmä. Alkusäikähdyksen jälkeen muualla Virossa kotimaan matkailu pelasti monet ravintolat konkurssilta. Joissakin maakunnissa matkailijamäärät jopa kasvoivat, koska tallinnalaiset halusivat matkustaa. He eivät päässeet ulkomaille. Ainoa vaihtoehto oli tehdä reissu Viron sisällä. Tallinnassa ravintolakato oli suuri erityisesti korkeatasoisten ruokaravintoloiden keskuudessa. Moni tunnettu ja arvostettu fine dining -paikka joutui sulkemaan ovensa, osa lopullisesti. Mutta koronan mukana meni myös
monta tavallisempaa ruokapaikkaa, pubia ja kievaria. Nyt Tallinnan uudistunut ravintolavalikoima kasvaa ja muuttuu koko ajan. Tarjonta monipuolistuu jatkuvasti. Kaupungista löytyy monta innostuneiden nuorten yrittäjien ja kunnianhimoisten kokkien luotsaamaa paikkaa, joiden konsepti on jotain aivan uutta. Tallinnan ravintolatarjonnassa löytyy kuitenkin jokaiselle jotakin. On fine dining -paikkoja, à la carte -ravintoloita, kahviloita, leipomoita, pikaruokapaikkoja, vegaaniravintoloita jne. Yhteisenä trendinä kuitenkin tuntuu olevan kestävä kehitys ja lähiruoka. n
The Baltic Guide esittelee uusia ja uudehkoja ruokapaikkoja ja kahviloita Tallinnassa Vanhakaupunki Peet Ruut
Peet Ruut on sosiaalinen kohtauspaikka, jossa voi nauttia hyvästä seurasta ja yhdessäolosta. Ruoka on valmistettu kestävästi ja virolaisten maanviljelijöiden raaka-aineista. Tarjolla on kalaa, lihaa sekä kasvisruokaa. Peep Ruutissa voi pöytään tilata erilaisia annoksia ja maistella niitä yhdessä koko seurueen kanssa. Ravintolasta saa ekologisia ja luomuviinejä. Rataskaevu 8, Tallinna.
OlyBet Bar & Grill
Sporttibaari OlyBet Bar & Grill on ottanut huomioon erilaiset asiakasryhmät ja luonut viihtyisän ympäristön kaikille vierailleen. Urheilun ystävät voivat katsoa otteluita suurista taulutelevisioista ja nauttia samalla hyvästä ruuasta ja seurasta. Harju 6, Tallinna.
Loca Street Food Restaurant
Loca on latinalaisamerikkalaistyylinen pikaruokaravintola. Paikkaa koristavat bolivialaisen taiteilijan maalaamat värikkäät seinämaalaukset. Ruokalistalta löytyy pizzoja, hampurilaisia, wrappeja sekä annoksia kasvissyöjille ja vegaaneille ja paikan päällä tuoreista raaka-aineista valmistettuja luonnonmukaisia juomia. Aia 7, Tallinna.
5Senses
kallisia raaka-aineita, joista valmistetaan ranskalaisen keittiön klassikkoherkkuja. Ravintolasta on ainutlaatuinen näköala Kadriorgiin.
5Senses on pieni kahvila ja baari Vanhankaupungin sydämessä. Paikka on erikoistunut aamiaisiin ja brunsseihin. Kallein annos, englantilainen aamiainen maksaa kymmenen euroa.
R. Tobiase 11, Tallinna.
Lendav Maaler
Lendav Maaler on modernia gruusialaista ruokaa tarjoava ravintola, jonka annokset perustuvat perinteiseen gruusialaiseen ruokaperinteeseen. Ravintolan sisustus on saanut innoituksen Stalinin vainoissa tapetun gruusialaisen taiteilijan Petre Otskhelin töistä. Ravintolan sisäpihalla on viihtyisä terassi.
Pikk 47, Tallinna.
Nälg ja Janu Cafe
Isoäidin olohuoneen tunnelmaan vievä kahvila historiallisessa rakennuksessa tarjoaa vierailleen kahvilaherkkuja ja pientä purtavaa. Toom-Kooli 21, Tallinna.
38 Restoran
Ravintolan kokeilunhaluinen keittiö pyrkii parhaansa mukaan venyttämään perinteisten makujen rajoja. Ravintola 38 haluaa olla mukana luomassa uutta aikakautta, jonka keskiössä suorastaan palvotaan hyvää ruokaa.
Kentmanni tn 4, Tallinn Huolellisesti valmistetut cocktailit kuuluvat tarjontaan.
Kalamaja ja Kopli Ravintola Barbarea
Ruokalista on saanut vaikutteita maailman eri kolkista ja annokset on tarkoitettu jaettaviksi koko pöytäseurueen kanssa. Puolet ruokalistasta koostuu pizzoista, jotka paistetaan italialaisessa puu-uunissa. Suuri osa raaka-aineista tulee paikallisilta luomutuottajilta.
Olevimägi 9, Tallinna.
Kaupungin keskusta ja Kadriorgin kaupunginosa Päris
Päris on leipomo, deli ja ravintola. Täällä löytyvät ranskalaiset klassikkoannokset, uunilämpimät leivonnaiset sekä viihtyisä tunnelma.
Marati 5, Tallinna.
13 Lauda
Maakri 30, Tallinna.
Rudolf Restoran
Ravintola on saanut nimensä virolaisen säveltäjän Rudolf Tobiaksen mukaan. Keittiössä käytetään pai-
Ravintola Rudolfin marjaisia jälkiruokaleivonnaisia.
Telliskivin lähellä oleva ravintola, jossa on monipulinen à la carte -ruokalista. 13 pöydän ravintolassa on arkisin myös lounastarjouksia ja Iltaisin voi nauttia elävästä musiikista. n
Telliskivi 1. Tallinna.