11
ajankohtaista
T H E B A LT I C G U I D E ™ TO U K O K U U - K E S Ä K U U 2 0 2 2
Pikkuveljestä tuli isoveli – Viro ohjaa Suomea Natoon HÜT TÜNEN Virossa Suomen Nato-jäsenyyttä
tuetaan varauksettomasti. Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja keskustelun Nato-hakemuksesta Suomessa alettua, sanoi pääministeri Kaja Kallas, että Viro on valmis hyväksymään Suomen liittymisen Natoon ”salamannopeasti”. Tietenkin Suomen Nato-jäsenyydestä on Virolle myös hyötyä. Suomen liittymisen jälkeen Viron pohjoispuolella oleva ”Nato-tyhjiö” täyttyy, Suomen vahvat puolustusvoimat ovat lähellä ja pääsevät tarvittaessa nopeasti auttamaan Viroa. Lisäksi Itämerestä tulee Naton sisämeri, jota on helpompi valvoa ja puolustaa.
Viro liittyi puolustusliittoon vuonna 2004. Maan Nato-jäsenyydellä on lähes yksimielinen kannatus niin kansalaisten kuin poliitikkojenkin keskuudessa. Kaikki Viron parlamentissa eli Riigikogussa olevat puolueet pitävät Nato-jäsenyyttä varauksettomasti hyvänä asiana. Myös maanpuolustustahto on Virossa korkealla tasolla. Presidentti Donald Trumpin aikana Virossa epäiltiin Naton halua ja kykyä puolustaa Baltiaa. Yhdysvaltojen presidentin vähättelevä asenne eurooppalaisia liittolaisia kohtaan sekä veljeily Vladimir Putinin kanssa oli virolaisille kauhistus. Tilanne aiheutti Virossa huolta maan omasta puolustuskyvystä. Viro onkin viime vuosina kehittänyt määrätietoisesti puolustustaan. Tällä hetkellä noin 3,5 prosenttia maan budjetista menee puolustus-
menoihin. Määrä on yksi Nato-maiden korkeimmista. Nyt Bidenin aikakaudella luottamus Naton toimintakykyyn on palautunut. Myös Venäjän vastaisissa pakotteissa on Viro ollut eturintamassa. Baltian maissa kiellettiin ensimmäisenä venäläiset televisiokanavat, Viro teki päätöksen lopettaa venäläisen energian ostamisen tämän vuoden loppuun mennessä sekä kielsi joidenkin venäläisten ja neuvostoaikaisten symbolien käytön. Kiellettyjä ovat muun muassa Z-merkki, Yrjön nauha, Neuvostoliiton lippu sekä neuvostounivormut. Viro varoitti jo vuosia sitten koko Eurooppaa riippuvuudesta venäläisestä energiasta ja vastusti voimakkaasti Nord Stream 2 -kaasuputken rakentamista. Kaasuputki onkin osoittautunut juuri niin vaaralliseksi kiristys-
aseeksi, kun virolaiset sanoivat sen olevan. Maaliskuun lopulla presidentti Tarja Halosen antama lausunto, että syy Baltian maiden Natoon liittymisen vuonna 2004 oli se, että ne ”olivat tottuneet Neuvostoliiton aikana kollektiiviseen turvajärjestelmään”, aiheutti Virossa lähes raivoa. Neuvostoliitto oli virolaisten mielestä miehittäjä, joka pakotti ihmiset elämään vankilassa. Erityisen vihainen oli Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves. Ilves vastasi Haloselle sarkastisesti: ”Perintösi tuhoaminen kokonaan oman elämäsi aikana on todellinen saavutus.” Halonen ja entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat virolaisten mielestä suomalaispoliitikkoja, jotka ovat aina pitäneet Viroa ”pikkuveljenä”, jolle pitää opettaa
kuinka ”oikeasti” tullaan Venäjän kanssa toimeen. Suomalaiset kehuivat olevansa parhaita Venäjän tuntijoita ja pilkkasivat virolaisten epäluuloa itäistä naapuriaan kohtaan. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen: Viro ohjaa ja vie Suomea Natoon. Pikkuveljestä tuli isoveli. Suomessakin on lopulta myönnetty, että Virolla ja virolaisilla on paljon tietoa Venäjästä, joka perustuu karvaisiin omakohtaisiin kokemuksiin neuvostovallan ajalta. Virolaisia olisi kannattanut kuunnella tarkemmin jo paljon aikaisemmin. Hüttünen P.S. Tämän lehden painoon mennessä toukokuun alussa, Suomi ei ole vielä päättänyt jättääkö maa hakemuksen Nato-jäsenyydestä.
Kuva: Diana Vyshniakova / Unsplash
Näistä puhutaan
SUOMALAISTURISMIN SYMBOLI VIRU-HOTELLI TÄYTTI 50 VUOTTA Vaikka turistimatkoja Suomesta ”Eestiin” tehtiin jo 1960-luvulla, on vuonna 1972 avautunut Viru-hotelli symbolisoinnut aina suomalaismatkailua Virossa. “Sen lisäksi, että Viru oli ensimmäinen pilvenpiirtäjä Virossa, oli se myös merkki länsimaisesta kulttuurista ja laajentuvista matkailumahdollisuuksista” kertoo hotellinjohtaja Sari Sopanen. Neuvostoliittolainen mainos väittikin, että ainoa paikka, josta Virua ei näe onkin Viru. Neuvostoaikana Viru oli Tallinnan turismin keskus, jossa yöpyivät käytännössä kaikki ulkomailta tulleet matkailijat. Miljoonat asiakkaat ovat yöpyneet hotellissa sen värikkään historian aikana. Tunnetuimmat heistä ovat ehkä Elisabeth Taylor, Neil Armstrong ja Alla Pugacheva. Hotellin sivutoimena oli urkinta ja vakoilu. KGB:n lähdettyä talosta vuonna 1991, löydettiin hotellin 23. kerroksesta salainen kuunteluhuone. Virun syntymäpäiviä on juhlittu aina toukokuussa, vaikka hotellin virallisia avajaisia vietettiin 14. kesäkuuta 1972. Matkailu on tämän kevään aikana piristynyt. Se näkyy selvästi myös Viru-hotellin käyttöasteessa. Huhtikuussa hotellin liikevaihto oli palautunut lähes koronapandemiaa edeltävälle tasolle. ”Tällä hetkellä näyttää siltä, että Virun juhlavuoden kesästä tulee erinomainen verrattuna pariin edelliseen vuoteen”, Sari Sopanen iloitsee. Normaalivuosina Viru-hotellissa majoittuu jopa neljännesmiljoona vierasta. Hotelli on koko historiansa ajan ollut erityisesti suomalaisturistien suosiossa. Suomalaisten osuus hotellivieraista on keskimäärin reilusti yli 60 prosenttia. Viru Hotel on edelleen Viron suurin huonemäärältään. Hotellissa on yhteensä 516 huonetta. Paljon onnea Viru!
Kansainvälisesti tunnetuin ravintoloiden arviointijärjestelmä tuli vihdoin maahan. Asia on suuri ylpeyden aihe ja sitä on hehkutettu laajasti virolaismediassa ja jopa ministeritasolla. Michelin-arvioijat ovat jo aloittaneet ravintolavierailut Virossa. Mahdollisesti ensimmäiset tähtien arvoiset ruokapaikat julkistetaan Tallinnassa 25. toukokuuta. Ulkomaankauppa- ja tietotekniikkaministeri Andres Sutt vertasi Michelin-oppaan tuloa Viroon elokuvamaailman Oscar-palkintoon. Virossa arvellaan, että Michelinin saapumisella voi olla merkittävä taloudellinen vaikutus koko maan matkailualaan. Suurin tunnustus on Michelin-tähti, joita voi saada jopa kolme. Jos ravintola ei saa tähtiä, mutta on silti hyvätasoinen, sitä voidaan oppaassa suositella. Maailmanlaajuisesti opas suosittelee yli 15 000 ravintolaa, joista noin viidennes on tähtiravintoloita. Arvio perustuu joka vuosi tapahtuviin vierailuihin. Arvioijat ovat nimettömiä, he eivät kerro vierailustaan ja maksavat itse ruokansa ja juomansa. Vuonna 2021 Suomessa oli seitsemän Michelintähtiravintolaa. Kuva: Lauri Laan
Kuva: Viru-hotelli
MICHELIN-ARVIOIJAT TULIVAT VIROON Michelin-ravintolaopas arvioi nyt myös virolaisia ravintoloita
UKRAINAN SOTA JA SOTAPAKOLAISET VIROSSA Viro on tukenut Ukrainaa suhteellisesti eniten maailmassa – yli puolet kotitalouksista on avustanut Ukrainaa Venäjän brutaali ja aiheeton hyökkäys Ukrainaan on ollut virolaisille suuri järkytys. Lisäksi Viroon oli toukokuun alkuun mennessä tullut yli 35 000 ukrainalaista pakolaista. Pienessä maassa näin suuri sotapakolaisten määrä näkyy ja kuuluu. Määrä on suurempi kuin esimerkiksi Suomeen tulleiden ukrainalaispakolaisten määrä. Virolaiset ovat suhtautuneet vieraisiin rauhallisesti. Sotapakolaiset pyritään integroimaan yhteiskuntaan mahdollisimman nopeasti. Ukrainalaiset saavat Virossa väliaikaisen oleskelu- ja työluvan jopa yhdessä tunnissa. Suomessa sama prosessi vie aikaa viikkoja tai jopa kuukausia. Toukokuussa Viro oli antanut tukea Ukrainalle eniten maailmassa, kun avustusten määrä suhteutetaan väkilukuun ja bruttokansantuotteeseen. Viron antama tuki on ollut lähes 0,8 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Seuraavaksi eniten tukeaan on antanut Puola, jonka lahjoitusten arvo oli noin 0,2 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomi oli tässä vertailussa sijalla 14. Myös kansalaiset ovat olleet aktiivisia. Huhtikuun alkuun mennessä yli 50 prosenttia virolaisista kotitalouksista oli lahjoittanut rahaa Ukrainan hyväntekeväisyyteen tai Ukrainaa tukeviin hankkeisiin.