Heinäkuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Page 21

testi

t h e b a lt i c g u i d e ™ h e i n ä k u u 2 0 1 8

21

Ykköstila jakoon jäätelötestissä Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov

V

irossa käsityöjäätelöt ovat tulleet ryminällä markkinoille. Tällä hetkellä monissa kahviloissa ja ravintoloissakin tehdään omaa jäätelöä. Muutama jäätelökahvilakin on olemassa. Lisäksi pientuottajat ovat saaneet omia tuotteitaan kauppoihin.

Valitsimme testiin Tallinnan Kaubamajan ruokaosaston valikoimassa valintahetkellä olleiden neljän tuottajan kahdeksan jäätelöä. Valinnanvaraa olisi ollut enemmänkin. Joidenkin mielestä aito jäätelö on kermainen, mutta hyväksyimme mukaan myös suositut sorbetit. Ne ovat hyvä vaihtoehto kevyen kesäherkun ystäville.

The Baltic Guiden testeissä ei ole

ollut aikaisemmin tilannetta, että kaksi tuotetta olisi saanut samat ja samalla korkeimmat pisteet. Nyt raikas mangosorbetti ja vahva suklaa olivat yhtä suosittuja. Lisäksi kaikki tuotteet saivat seitsenhenkiseltä raadilta huippupisteitä, makumieltymysten mukaan. Jonkun mielestä liian hapan oli toiselle ihanan raikas

ja toisen tavanomaiselta tuntuva maku oli myös oikean perinteistä. Huomattavasti suurempi osa virolaisista käsityöjäätelöistä jäi testissämme kokeilematta, joten todennäköisesti kaikille löytyy oma suosikki kaupan kylmätiskistä tai jäätelökahvilasta. Tosin lakritsajäätelön löytäminen Virosta on hieman vaikeaa, vaikkei ihan mahdotonta. n

Jäätelösanastoa Suomi

Viro Jäätis

Jäätelö

Koorejäätis

Kermajäätelö

Vaarikas

Vadelma

Šokolaad

Suklaa

Maasikas

Mansikka

Põldmurakas

Sinivatukka

Piparmünt

Piparminttu

2018 The Baltic Guide Virolaiset käsityöjäätelöt Mangosorbett

as pa r Valmistaja Pisteet Koko Hinta Kommentit

Valmistaja

!

Rocky Road Vegan šokolaadijäätis

as pa r

Vaarika-piparmündi sorbett

Vanillijäätis

!

La Muu

Fresko

Fresko

La Muu

127

127

119

116

400 g

80 g

80 g

400 g

6,75

3,90

3,90

6,75

Raikas, parasta.

Kylmää suklaata.

Aito vadelman maku. Hapan.

Pehmeä, hyvä perusvanilja.

Maasika-vaarika-mustika

Vanilje jogurtijäätis

Metsmustika jogurtijäätis

Mango-põldmuraka pistaatsiapähkliga

Jäämari

Esko Talu

Esko Talu

Jäämari

Pisteet

116

114

107

105

Koko

0,21 l

400 g

400 g

0,21 l

Hinta Kommentit

2,00

6,05

6,05

2,00

Maut tulevat hyvin esiin.

Hieman hapan, aito vanilja.

Hyvä, missä mustikan maku?

Erikoisen näköinen.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.