Joulukuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Page 22

22

testi

T H E B A LT I C G U I D E ™ J O U LU K U U 2 0 1 8

Pienet joulusukkaan laitettavat suklaat eivät olleet testissä mukana. Niitä kuitenkin tonttu tuo joulukuun ajan virolaislasten ikkunalaudalle tai joulusukaan.

AA

UKL

S

Suklaat suuhun tai sukkaan

TBG TEST

Fazerin sininen voitti TBG:n suklaamaaottelun. eli tossuja varten pieniä Sussišokolaad-patukoita. Niitä saa ostaa muun muassa Baltian asematorilla (Balti Jaama Turg) olevasta Kalevin kaupasta. Patukoiden hinta on , euroa kappale.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV

J

ouluaikaan suklaan kulutus kasvaa. Virossa tonttu tuo ikkunalaudalle tai nykyään myös tonttuoven viereen laitettuihin lasten joulusukkiin tai tossuihin joka yö jotain mukavaa. Usein se on suklaata. Virolainen, Orkla-konserniin kuuluva Kalev valmistaa susseja

The Baltic Guide testasi Kalevin

ja Fazerin suklaita. Valitsimme tavallisen maitosuklaan lisäk-

si myös kaksi makuparia. Pieni yllätys oli, että raadin mukaan sekä paras että vähiten pisteitä saanut oli tavallinen maitosuklaa. Fazerin sinisessä maitosuklaassa kaakaopitoisuus on sama kuin Kalevin tuotteessa, mutta maku on eri. Pisteissä aivan sen kannoilla oli Kalevin maitosuk-

laa kokonaisten hasselpähkinöiden kera. Kalevin Piparkoogipallid eli suk-

laalla kuorrutetut piparkakkupallot arvioitiin paremmaksi kuin Fazerin Piparkakku-maitosuklaa. Piparkakkumaut jakoivat mielipiteitä eniten. Molemmat

AAT

niistä saivat niin korkeimmat kuin alimmat pisteet raadin jäseniltä. Erilaiset makumieltymykset tarkoittivat myös sitä, että jokainen tuote sai vähintään yhdeltä raadin jäseneltä huippupisteet. Ja valmistajien välinen tuloskin oli käytännössä jouluisesti lähes tasapeli. ■

2018 The Baltic Guide -testi: SUKLAAT TERVETE METSPÄHKLIDEGA PIIMAŠOKOLAAD

PIPARKOOGIPALLID

RUSINA & HASSELPÄH KINÄ MAITOSUKLAA

PIPARKAKKU MAITOSUKLAA

METSA UHKEIM JÕULUPUU PIIMAŠOKOLAAD

Fazer

Kalev

Kalev

Fazer

Fazer

Kalev

PAINO

200

200

150

200

200

100

HINTA

2,79

2,49

1,80

2,89

3,15

1,29

PISTEET

141

139

128

126

121

114

Sulaa suussa, puhdas maku.

Mukavaa rouskuteltavaa. Kokonaiset pähkinät, loistavaa.

Joulun makua. Erittäin hyvä kokonaisuus

Jää hyvä maku suuhun.

Mukavan rapeat piparkakkupalat.

Hyvä perussuklaa.

MAITOSUKLAA

A!

TTAJ I O V I T ES

T

VALMISTAJA

KOMMENTIT


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Joulukuun The Baltic Guide on ilmestynyt by The Baltic Guide - Issuu