Helmikuun The Baltic Guide on ilmestynyt

Page 28

28

vapaa-aika

t h e b a l t i c g u i d e ™ HEL M I K UU 2 0 1 8

KGB:n kolkko loukko Saksalaiset käyttivät taloa samaan tarkoitukseen 1941–44. Kirjailija Jaan Kross joutui Pagariin molempien miehittäjien aikana. Kapinallinen koulutyttö Ageeda Paavel päätyi Pagariin tuhottuaan puisen neuvostomuistomerkin. Mutta syyksi riitti, jos repi poliittisen julisteen kadulla. “Kahdeksan neliön tilassa saattoi olla 17 ihmistä. Valot paloivat vuorokauden ympäri ja vessanaukosta ryömi ylös rottia. Vartijat saattoivat sulkea ilmastointiaukot tai heittää vettä lattialle”, kertoo museon ohjelmajohtaja Aive Peil.

Tule museoon

Sarjassa esitellään erilaisia museoita eri puolilla Viroa.

Teksti Arja Korhonen, kuva Andrei Chertkov

Tallinnan Olevisten kirkon vieressä

sijaitsee talo, jonka osoite nostaa virolaisilta ihon kananlihalle yhä. Osoite Pagari 1 muuttui kauhujen symboliksi, kun Neuvostoliitto miehitti Viron 1940 ja sisäasiainministeriö asettui taloon. Kellarin vankisellit täyttyivät poliittisista vangeista, joita kuulusteltiin toimistokerroksissa. Osaan kellarikerrosta avattiin kommunismin rikoksia esittelevä museo viime kesänä. Vaatimattomat portaat johtavat Pikk-kadun puolelta tiloihin, joita ei ole juurikaan remontoitu 70 vuoteen.

Kylmyys, kosteus, nälkä, öiset kuu-

lustelut ja unen puute tekivätkin yleensä tehtävänsä. 15-vuotias Ageeda vietiin kuulusteltavaksi viitenä yönä peräkkäin. Kidutuskeinoja riitti. Kovat äänet ja räikeät lamput aiheuttivat elinikäisiä vaurioita, vankeja hakattiin märissä vaatteissa ja heitä seisotettiin kylmässä umpikaapissa. Jaan Kross oli sen verran hoikka poika, että mahtui istumaan lattialle polvet leuan alla. n

Kymmenistä tuhansista Pagariin

viedyistä vain pari prosenttia vapautettiin. Muiden kohtalona oli Siperia tai kuolemantuomio. Naapuripihalta löydetyistä ruumiista päätellen Pagarissa suoritettiin myös salaisia teloituksia. Kellari toimi KGB:n tutkintavankilana 1950 asti.

Mistä löytää? KGB:n vankisellejä hallinnoi Miehitysten museo, joka on tällä hetkellä suljettu ja avataan kesällä uuden perusnäyttelyn valmistuttua.

KGB:n vankisellit, Pagari 1, Tallinna. Karttakoodi Vanhakaupunki f2 avoinna 1.10. - 30.4. klo 11–18

1993

vuotta

2 kuvaa

Juttusarja kertoo maiseman muutoksesta 25 vuoden aikana.

2017

Tallinnan Kaubamaja-tavaratalo Teksti Mikko Savikko, kuvat Andrei Chertkov, Peeter Langovits / Rahvusarhiivi Filmiarhiiv

Vuonna 2004 Viru Keskus -ostos-

keskuksen rakentaminen merkitsi Tallinnan Kaubamaja-tavaratalon

julkisivun peittymistä kadun ylitse tehdyn, kahta kiinteistöä yhdistävän gallerian takia. Vuonna 1960 rakennettu tavaratalorakennus katoaa lähivuosina lopullisesti, kun CITY BREAK

-niminen arkkitehtikilpailun voittanut suunnitelma toteutetaan. Korttelin uusi rakennuskokonaisuus, johon pitäisi tulla myös toimisto- ja asuintiloja, valmistuu lopullisesti vuonna 2025. Raken-

taminen tapahtuu monessa etapissa vuodesta 2020 lähtien ja pinta-ala kasvaa 2,5-kertaiseksi. Kaubamaja jatkaa kyllä toimintaansa, mutta täysin uudistuneissa tiloissa. n


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Helmikuun The Baltic Guide on ilmestynyt by The Baltic Guide - Issuu