4 minute read

Monipuolista hammashoitoa suoraan kotiin

Teksti: Pirjo Sirkiä. Kuvat Hely Rasi, Joonas Fagerlund, Anna Meriläinen

Luokse Liikkuva Hammashoito vie hammashoidon sananmukaisesti asiakkaan luokse – kotiin tai hoivakotiin – ei vain lähelle. Palvelun voi tilata myös yritykseen tai koko perheelle, vauvasta vaariin.

Liikkuvista terveydenhuollon palveluista on puhuttu paljon pienten paikkakuntien lähipalvelujen turvaamiseksi, mutta myös väkirikkaalla Uudellamaalla on tarvetta tällaiselle palvelumuodolle. Sen ovat huomanneet Luokse Liikkuva Hammashoito ­yrityksen perustajahammaslääkärit Linda Päivinen ja Jyri Zheng. Yritys tarjoaa hammashoitopalveluja Uudenmaan lisäksi myös Lappeenrannan seudulla. Päivinen ja Zheng saivat idean yrityksen perustamiseen työskennellessään korona­aikana riskiryhmien päivystyksessä.

–Päivystykseen tuotiin sänkypotilaita ambulanssilla. Mietimme, että olisi helpompaa, jos me terveet liikkuisimme eikä sänkypotilas, Päivinen muistelee ja jatkaa, että jokaisella tulee olla oikeus hyvään hammashoitoon silloinkin, kun liikkuminen on vaikeaa. Kotikäynnin etuna on myös se, että yhdellä hoitokerralla voidaan tehdä useampia toimenpiteitä, kun matkat hammashoitolaan eivät rasita potilasta.

Liikkuvan hammashoidon toimenpidevalikoima on lähes yhtä kattava kuin hammashoitolassa. Pelkästään erikoishammaslääkäriä vaativat juurihoidot ja kirurgiset toimenpiteet on rajattu valikoiman ulkopuolelle, mutta palveluja kehitetään edelleen laajemmiksi. Päivinen on huolissaan nykyisestä mallista, jossa hammashoitoa ei tuoteta tasa­arvoisesti. Hammashoidon ulkopuolelle jää ihmisryhmiä, joille hoitoon pääseminen on vaikeaa.

–Julkisen ja yksityisen sektorin tulisi tehdä enemmän yhteistyötä. Molemmilla sektoreilla on osaavaa henkilökuntaa, ja heidän työpanoksensa tulisi hyödyntää yhteisen tavoitteen eli kansalaisten suunterveyden hyväksi. Liikkuvat, kotiin tuotavat palvelut olisivat hyvä lisä, jolla palvelutarjontaa olisi mahdollista monipuolistaa, Linda Päivinen toteaa.

Päivinen näkee kiinnostavina yhteistyökumppaneina yritykset, joiden työterveyshuoltoon hammashoidon voisi liikkuvan yksikön avulla lisätä joustavasti.

Päivystykseen tuotiin sänkypotilaita ambulanssilla. Mietimme, että olisi helpompaa, jos me terveet liikkuisimme eikä sänkypotilas.

Kaikki kulkee mukana, instrumenttihuolto on ulkoistettu

Kun puhutaan liikkuvista palveluista, tulee ensimmäisenä mieleen auto, johon on rakennettu vastaanotto laitteineen. Luokse Liikkuva Hammashoito toimii kuitenkin toisin. Yrityksellä ei ole kiinteää vastaanottotilaa eikä autoa, johon laitteet olisi asennettu. Sen sijaan siirrettävät laitteistot ja instrumentit kulkevat mukana hoitotiimien omissa autoissa.

Yrityksellä on vain kiinteä varastotila laitteiden ja instrumenttien säilytykseen. Kahdella kokopäiväisesti työskentelevällä hammaslääkärillä on oma hoitoyksikkö. Toinen hoitoyksikkö on kolmen osa­aikaisen hammaslääkärin ja suuhygienistin yhteinen. Potilastuoli otetaan mukaan tarvittaessa. Painavan tuolin tarve on vähentynyt, sillä hoivakodeissa on moottoroidut ja säädettävät sängyt. Vastaavanlaiset sängyt ovat yleistyneet myös kodeissa, joten hyvä ergonomia toteutuu varsin hyvin.

Korkeatasoinen hygienia on – palvelumuodosta riippumatta – hammashoidossa ehdottoman tärkeää, eikä siitä voi tinkiä. Miten välinehuolto on saatu toimimaan, kun hoidot tehdään pääosin asiakkaan kotona? Luokse Liikkuva Hammashoito päätti ulkoistaa välinehuollon Suomen Välinehuollolle.

–Olemme olleet hyvin tyytyväisiä tähän järjestelyyn. Saamme puhtaat, huolletut ja steriloidut instrumentit yksittäispakattuina käyttöömme, huolto toimii eikä meidän tarvitse työpäivän jälkeen puhdistaa ja huoltaa työvälineitä, Päivinen kertoo yhteistyöstä.

Hyvä työilmapiiri tuo iloa

Hierarkinen toimintatapa ei kuulu yrityksen toimintakulttuuriin. Yritystoimintaa kehitetään jatkuvasti ja kehitystyössä huomioidaan jokaisen ammattilaisen näkemykset ja kehitysehdotukset. Kuva hoitotilanteesta. Vasemmalla hammashoitaja Huu Dinh, oikealla hammaslääkäri Linda Päivinen.

Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kuusi hammaslääkäriä, kolme suuhygienistiä ja kuusi hammashoitajaa. Päivinen iloitsee työyhteisönsä luovasta ilmapiiristä. Terveydenhuollon hierarkinen toimintatapa ei kuulu yrityksen toimintakulttuuriin.

Yritystoimintaa kehitetään jatkuvasti ja kehitystyössä huomioidaan jokaisen ammattilaisen näkemykset ja kehitysehdotukset.

”Liikkuva työ on huippua. Ei tarvitse olla neljän seinän sisällä ja maisemat vaihtuvat. Meillä on hyvä työporukka. Parityöskentelyssä kemiat kohtaavat ja toimivat todella hyvin”, hehkuttaa hammashoitaja Huu Dinh.

”Huippua on myös se, kuinka hyvin ja ilolla meidät on otettu vastaan jokaisessa kodissa”, Päivinen toteaa tyytyväisenä. Hän muistuttaa, että koti on asiakkaan intiimi ja yksityinen tila, johon tulee suhtautua kunnioittavasti.

Kaikki ei kuitenkaan ole aina helppoa, ja toki haasteitakin on. Hammashoitaja Dinh mainitsee kaksi: talvikelit lumituiskuineen ja instrumenttien kokoamisessa päivän hoitotoimenpiteitä varten vaadittavan tarkkuuden. Jos jotain puuttuu, täydennystä ei ole heti saatavilla.

Hoitotoimenpiteet sujuvat kotona lähes samoin kuin vastaanotolla. Hyvän työtason löytäminen on ratkaisevaa, jotta työskentely sujuu jouhevasti. Kun työtaso on löytynyt, tarvittava välineistö asetellaan paikoilleen ja hoito voi alkaa. Hoidon jälkeen tarvikkeet lajitellaan, puhtaat ja käytetyt erillisiin laatikoihin, minkä jälkeen ne pakataan reppuun ja kärryyn. Matka voi taas jatkua säässä kuin säässä kohti seuraavaa kotia, jossa on jo varmasti valmistauduttu harvinaista vierailua varten.

This article is from: