Ääretön • jouluKuu 2017
Ikivanhojen mysteerikirjoitusten salaisuudet anni salminen
1700
-luvulta peräisin oleva salakirjoituksella kirjoitettu Copialen käsikirjoitus säilytti salaisuutensa pitkään. Sitä tutkittiin DDR:n tiedeakatemiassa 1970-luvulla, mutta vasta 2011 kansainvälinen tutkijaryhmä ilmoitti murtaneensa salakirjoituksen.
Käsikirjoituksessa on abstrakteja symboleja ja niiden ohella kirjaimia kreikkalaisesta kirjaimistosta sekä useimmat latinalaisten aakkoston kirjaimet. Ainoat selväkieliset tekstit kirjassa ovat sen lopussa oleva "Copiales 3" ja esilehdellä oleva "Philipp 1866". Tekstin purki huhtikuussa 2011 nykyaikaisen tietotekniikan avulla Kevin Knight Etelä-Kalifornian yliopistosta yhdessä Uppsalan yliopiston Beáta Megyesin ja Christiane Schaeferin kanssa. He totesivat sen olevan monimutkainen korvaussalakirjoitus. Tutkijoille selvisi, että salaperäinen kirjoitus kertoo saksalaisen salaseuran rituaaleista ja periaatteista. Tutkijat litteroivat tekstistä version, jonka Knightin luoma tietokoneohjelma kykeni lukemaan. Aluksi he erottivat abstrakteista merkeistä roomalaiset ja kreikkalaiset kirjaimet, joiden he uskoivat sisältävän todellisen viestin. Kun tutkijat olivat verranneet kirjaimia 80 eri kieleen, he päättivät vaihtaa taktiikkaa ja keskittyä abstrakteihin symboleihin. Kävikin ilmi, että kirjaimet olivat vain hämäystä, ja todellinen viesti piili symboleissa. Lopulta he saivat tulkittua niiden joukosta ensimmäiset merkitykselliset, saksankieliset sanat: "Initaatiomenot" ja "Salainen osuus". Tämän jälkeen koko teksti alkoi aueta tutkijoille. Copialen käsikirjoitus on ilmeisesti laadittu vuosina 1760-1780. Se liittyy saksalaiseen salaseuraan nimeltä "okulistien veljeskunta" (okulisti tarkoittaa silmätautien parantajaa).
Käsikirjoituksessa kuvaillaan veljeskunnan jäseniksi haluaville tehtäviä initaatiomenoja. Toisessa osassa käsikirjoitusta kerrotaan, kuinka veljeskunnan jäsenet voivat tunnistaa toisensa. Käsikirjoituksessa myös opastetaan salaseuran jäseniä erilaisista tavoista ja säännöistä ja otetaan paikoin kantaa politiikkaan.
Voynichin käsikirjoituksen mysteeri ratkeamassa myös Voynichin käsikirjoitus on salaperäinen kuvitettu kirja, jonka sisältöä ei ymmärretä. Arizonan yliopiston tutkijat ovat selvittäneet radiohiili ajoituksella, että kirja on tehty renessanssin aikana 1404– 1438. Tuntematon kirjoittaja on käyttänyt sen tekemiseen tunnistamatonta kirjoitusta ja käsittämätöntä kieltä. Koko muistiin merkityn historiansa ajan Voynichin käsikirjoitus on ollut sekä ammattimaisten että harrastelijapohjaisten salakirjoituksen ratkojien tiiviin tutkimuksen kohde.
Voynichin käsikirjoitus.
Kirja on täynnä kuvia eksoottisista kasveista, mistä syystä sitä on arveltu kasvitieteelliseksi tutkielmaksi. Omituiseksi asian tekee kuitenkin se, että useimpia siinä kuvattuja kasveja ei ole olemassa. Lisäksi siinä on kuvia alastomista naisista sekä kaavioita, jotka näyttävät olevan laskelmia taivaankappaleiden keskinäisistä asemista. Erään hypoteesin mukaan kyse olisi spiritistisestä automaattikirjoituksesta. Teoksesta kun ei löydy ollenkaan merkkejä tekstin korjauksista, eli se on tehty kerralla virheettömästi. Yhdysvaltalaiset kasvitieteilijät ovat saaneet selville käsikirjoituksen mahdollisen syntyalueen siinä esiintyvien kasvikuvien avulla. Kuvat kuitenkin viittaavat siihen, että kirja koostuisi kuudesta tyyliltään ja aiheeltaan erilaisesta luvusta. Melkein joka sivulla on ainakin yksi kuva, mutta viimeinen luku sisältää vain kirjoitusta. Voynichin käsikirjoitus jakautuu lukuihin, joissa käsitellään mitä todennäköisimmin keskiaikaista kasvitiedettä, alkemistista kasvitiedettä, astrologiaa ja horoskooppeja.
Copialen kirjoitusta.
Lähteitä ja linkkejä: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011102714648858_ul.shtml http://compilation11.com/voynich-manuscript-mystery-facts Wikipedia Koko Voynichin kirjoitus pdf-tiedostona: https://archive.org/ details/TheVoynichManuscript
27