Issuu

” ”, ”PlayStation” and ” © CAPCOM CO., LTD.

” are registered trademarks or trademarks of Sony Interactive Entertainment Inc.

JULKAISU 3.4.

PELAAJA-LEHTI PL 1378, 00101 HELSINKI toimitus@pelaajalehti.com pelaaja.fi TOIMITUS Päätoimittaja Johanna Puustinen Kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen Toimituspäällikkö Panu Saarenoja Editoija Otto Ruokonen Pelaaja.fi Ville Arvekari Harjoittelija Niklas Tirkkonen AVUSTAJAT Miika Huttunen, Miikka Lehtonen, Petri Pohjonen, Jason Ward, Antti Voutilainen, Paavo Niskala, Markus Heino, ja Jukka Moilanen ULKOASU Art Director Lasse Erkola Graafikko Minna Erkola Pääkirjoituksen valokuva Lasse Erkola KANSI © Square Enix CO., LTD ASIAKASPALVELU, TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Puhelin: 03-42465361 asiakaspalvelu@pelaaja.fi HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme. ILMOITUKSET JA MYYNTI Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi KUSTANTAJA H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI

Muodikkaasti myöhässä aaliskuun Pelaaja on vihdoin täällä – muutaman päivän myöhässä. Päätoimittajana poden huonoa omaatuntoa viivästyksestä, mutta syyt sen takana ovat painavia. Pienen lykkäyksen ansiosta mukaan nimittäin ehti jättiennakko kevään odotetuimmasta julkaisusta, Final Fantasy VII Remakesta. Katsausta pelistä on epätoivoisesti yritetty saada lehteen pitkä talvi läpeensä, ja sen valossa pari lisäpäivää ei tunnu enää missään. Pelaaja on pyritty aina saamaan kauppojen hyllyille kuun ensimmäiseen perjantaihin mennessä, mutta tämän tapauksen vuoksi olen itse alkanut pohtia, kuinka tärkeää oikeastaan edes on, että lehti ilmestyy juuri tiettynä ennalta määrättynä päivänä. Käytännön suunnittelun kannalta konkreettiset päivämäärät ovat toki korvaamattomia, ja toimittajamme, paino ja Posti luottavat kaikki niihin kalenteriaan suunnitellessaan. Yhteiskuntamme noin yleensäkin toimii sen oletuksen perusteella, että aikatauluista sovitaan etukäteen ja niistä pidetään myös kiinni. Olen alkanut kuitenkin ounastella, ettei perjantainen julkaisupäivä itsessään kuitenkaan ole seikka, joka maagisesti tekee lehdestä arvokkaamman tuotteen tai meistä luotettavamman palveluntarjoajan. Suurin osa tilaajista ei edes saa lehteä päivänä, jolle se on luvattu, vaikka kaikki menisi meidän päässämme mainiosti. Posti ei nykyään pysy millään omissa toimitusarvioissaan, ja monesti irtonumeron ostajat pääsevätkin luku-

pakettiin kiinni ennen tilaajia. Se on toki harmillista niiden lukijoiden kannalta, jotka oikeasti odottavat lehteä perille ajoissa. Enemmän omassa vaakakupissani kuitenkin painavat sisällölliset asiat, joita tiukat aikataulut usein hankaloittavat. Olen pannut merkille, että lähes jokaisen numeron kohdalla jonkin arvostelun tai artikkelin julkaisukielto ampuu hiuksenhienosti ohi deadlinesta, jolloin juttu siirtyy kuukaudella eteenpäin käytännössä turhaan. Mikäli kyseessä on vaikkapa viime hetken ennakko, se saattaa jäädä tämän takia tekemättä kokonaan, koska pelin julkaisupäivä on seuraavan numeron kohdalla jo aivan nurkan takana. Näin oli käydä Final Fantasy VII:n kohdalla, mutta päätimme tällä kertaa uhrata täsmällisyyden tuotteliaisuuden tieltä. Päätös ei siis ollut helppo, koska tahallinen myöhästyminen tuntui itsestäni tietynlaiselta epäonnistumiselta. Tällä kertaa lehti on kuitenkin parempi kokonaisuus sen ansiosta, ja tulevissakin numeroissa on enemmän tilaa aidosti ajankohtaiselle sisällölle, koska tämä peli saadaan käsiteltyä ajallaan. Päätoimittajana yritän siis henkilökohtaisesti päästää irti perfektionistisesta ajatusmallista, jossa päivän tai parin viivästys on poikkeuksetta täydellinen maailmanloppu meille tekijöille tai teille tilaajille. Pelaaja on Pelaaja, vaikka ei ilmestyisikään perjantaina.

Toimitusjohtaja Petteri Moisio COO Panu Saarenoja Art Director Lasse Erkola Tuottaja Johanna Puustinen PAINO Uniprint Lehteen liittyvät tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat H-Town Oy:lle tai muille oikeudenhaltijoille. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. H-Town Oy ei takaa lehdessä julkaistun aineiston virheettömyyttä eikä vastaa esiintyneistä virheistä. Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä sen julkaiseminen loukkaa kolmansia osapuolia tai näiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. H-Town Oy:llä on korvauksetta oikeus toimituksellisesti käsitellä ja jakelutavasta riippumatta osin tai kokonaan julkaista lehteen lähetettyä aineistoa. HTown Oy ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. All rights reserved. All trademarks and copyrights recognized. Vuonna 2020 ilmestyy 11 numeroa. ISSN 1459-2096

Johanna Puustinen // päätoimittaja

pelaaja.fi // 3

Pelaajan maailma // Toimituksen kuulumiset johannapuusti

Johanna Puustinen päätoimittaja

jannepyy

Janne Pyykkönen kulttuuritoimittaja

AvreGary

Ville Arvekari erikoistoimittaja

loitin viime kuussa jälleen pitkän kaamoskauden ryydyttämän kroppani kurittamisen hyvin suunnitellulla kuntokuurilla. Flunssa iski kahden viikon kohdalla, ja huonoa onnea on vaikea tulkita minään muuna kuin lempeänä muistutuksena siitä, ettei hampaat irvessä suoritettu hikiliikunta ole minua varten. Olisipa hoikkana pysyminen yhtä helppoa kuin The Simsissä.

layStation-kirjaan uppoutuminen on tuonut väkisinkin ajatuksiin sen, että kaikki on kovin erilaista kuin 2000-luvun alussa. Konsoleilla pelaava massayleisö on syntynyt, kasvanut, muuttunut ja muuttunut pariin kertaan uudestaan tässä välissä. Miettikää, että aikanaan PlayStationin juhlittiin tuovan ”pelihallit koteihin”. Uudelle polvelle pitääkin sitten vain selittää, mikä on pelihalli. Aikamoista.

uono omatuntohan tässä tulee. Pelihylly täyttyy täyttymistään, mutta aika on kulunut tuttujen pelien parissa, kiitos The Yakuza Remastered Collectionin ja Street Fighter V: Champion Editionin. Silti iloitsen etenkin Yakuza 3:n pariin palaamisesta, sillä nostalgia-aalto oli odotettua kovempi. Pelin länsijulkaisu oli aikoinaan sen verran kortilla, että kaikki sen ympärillä velloneet epävarmuudet ja odottelut ovat nyt lämpimiä muistoja.

Kolme parasta nyt:

Kolme parasta nyt

Kolme parasta nyt:

1. My Chemical Romance -keikkaliput (synttärilahjat) 2. Syksyinen Tokio (häämatkat) 3. Stories Untold (videopelit)

1. Horizon Zero Dawn HDR:llä (PS4) 2. Peaky Blinders (myöhäiset löydöt) 3. Kameron Hurley: The Light Brigade (kirjat)

1. The Yakuza Remastered Collection (pelailut) 2. 30 Rock ja Star Trek: Picard (sarjailut) 3. Kotikonttorin uusi työtuoli (selkä kiittää)

meuhkis

RiepuP

Panu Saarenoja toimituspäällikkö

laserkola

Lasse Erkola art director

Minna Erkola graafikko

ein ihka ensimmäisen Kickstarter-takaukseni, tietenkin Pathfinder: Wrath of the Righteousille. Kampanjaan panostamani höyhötys ja jännitys tavoitteli jo samankaltaista nostatusta kuin Mass Effect 2:n ja 3:n odottelu aikoinaan. Kiva tietää, että näihin lapsuuden ”joulunodottelutunnelmiin” voi päästä vielä kolmekymppisenäkin. Saatanpa jopa kokeilla fanitaidetta selvitymiskeinona!

Kolme parasta nyt:

1. Infinite Space (missä remaster!?) 2. F1-sirkuksen paluu (Verstappen 2020) 3. OnePlus Bullets Wireless 2 (kuulolaitteet)

1. Uusvanha televisio (Huttusen jämät) 2. Modern Warfare (Season 2) 3. 2an: Umbilical (musiikki)

1. Lann the Man (fanitus) 2. Adobe Illustrator + Wacom Intuos Pro (piirtäminen) 3. Bin chicken (lifehack)

n tykkää käyttää Switchiä kannettavassa tilassa, minkä takia olen alitajuisesti vältellyt myös vanhemmilla käsikonsoleilla pelaamista. Kokoelmani läpikäynti kuitenkin muistutti, millaisia aarreaittoja niiden pelivalikoimat ovat. Ikisuosikki Picross 3D:n lisäksi hinku kävi saman tien Tactics Ogren, Rhythm Paradisen ja Advance Warsin pariin. Pitihän se muuan unohdettu PlatinumGames-helmikin viimein saada vaikka väkisin omistukseen.

un Huttuselle ilmaantui tarve ostaa uusi televisio, tarjouduin nöyrästi ottamaan vastaan hänen vanhan, suorastaan raihnaisen 4K HDR -töllöttimensä. Nyt joudun ensimmäistä kertaa kotisohvalla pelatessani kärsimään liian suuresta resoluutiosta ja ällöttävän räikeästä HDR-kuvasta. Ahdistaa. Tulipahan myös testattua DualShock 4:n virallista takanappihärveliä (sivu 14). Tämä lisälaite olisi Sonyn pitänyt tehdä jo vuosia sitten.

Miika Huttunen Hiljaisena helmikuuna jopa Destiny 2 -grindi on jäänyt vähemmälle. Tämä on tarjonnut tilaisuuden kuitata listalta tv-sarjoja, kuten Fleabag ja Narcos: Mexicon toinen kausi. Jostain syystä Civ-hammasta on myös alkanut kolottaa, joten pitäisiköhän panna kuutonen taas tulille?

4 // pelaaja.fi

Jason Ward Minulta kesti noin 3,5 vuotta päästä yli Hello Gamesin pötypuheiden ja No Man’s Skyn julkaisuversion aiheuttamasta pettymyksestä. Säntillinen kehitystyön ansiosta NMS on nykyään kuitenkin todella nautinnollinen keitos puuhastelua ja tutkiskelua. Vuoden peli 2020?

Miikka Lehtonen Lumeton ja pimeä talvi sekä masennus ovat sellainen yhdistelmä, että halu ja jaksaminen tehdä mitään muuta kuin aivan perusasioita katoavat kuin tuhka tuuleen. Pimeät illat ovat siis täynnä pelien ja tv-sarjojen versioita lohturuoasta: Heroes of the Stormia ja Psychia.

Paavo Niskala Otin vihdoinkin itseäni pyrstöhöyhenistä kiinni ja pelasin sekä Super Mario Odysseyn että Breath of the Wildin Switchillä läpi. Tsaijaijai mitä herkkua Zelda taas tarjoilikaan! Mariokin viihdytti, mutta Odyssey tosin enemmän hämmensi ja huvitti kuin veti puoleensa.

Markus Heino Vuoden alun backlogin purku on vauhdissa. Työn alle päätyivät Bloodstainedit. Retropuolellakin ollaan vauhdissa, sillä erinäisten vaiheiden jälkeen päädyin keräämään pienen kasan Master System -pelejä itse konsolin lisäksi. Choplifter ja Fantasy Zone II – ne olivat hyviä aikoja.

Niklas Tirkkonen Jos 11 tunnin Minecraftsessiot eivät aiheuta tarpeeksi päänsärkyä, onneksi on myös k-pop. Albumit ovat halpoja, mutta postikulut saavat minut ja lompakkoni itkemään. Ehkä olisi vain syytä kadota takaisin palikkamaailmaan, jossa kaupanteko tapahtuu smaragdeilla ja leivällä.

SUOMEN KUUMIN PELIAIHEINEN PODCAST

JAKSO 245:

JAKSO 246:

JAKSO 247:

NELINPELIN JASON WARD

GAMER-DUO JARKKO GRÃ–NBERG JA TUOMAS TONTERI

PELAAJAN AVUSTAJA MARKUS HEINO

Sisältö

// Pelaaja 209 // Maaliskuu

Pelaajan maailma 3_Pääkirjoitus 4_Toimituksen kuulumiset 6_Sisällysluettelo 8_Uutiset

9_Tulipa sanottua 10_Hyvät, pahat ja rumat 12_Hetkessä 14_Tarpeellista tavaraa 15_Sonic the Movie

16_Outriders 20_Temtem 21_Captain Tsubasa: Rise of New Champions 22_Disintegration

24_Pintaraapaisut 25_Kalenteri ja listat 26_Pelaaja.fissä tapahtuu 42_Kolumni: Lataustauko 62_Pikselipölyä

64_Kolumni: Pyykkönen 65_Ensi kuussa 66_1000 sanaa

Megaennakossa ristiriitaisia tunteita faneissa herättänyt Final Fantasy VII Remake.

Arvostelut 44_Dreams 46_The Dark Crystal: Age of Resistance Tactics 47_Stories Untold 48_Journey to the Savage Planet 6 // pelaaja.fi

Verkkorintama 49_Snack World: The Dungeon Crawl – Gold 50_Warcraft III: Reforged 52_Commandos 2 – HD Remaster 53_Zombie Army 4: Dead War 54_Kentucky Route Zero

56_The Yakuza Remastered Collection 57_Street Fighter V: Champion Edition 58_MindSeize

59_Kingdom Hearts III: Re Mind 60_Apex Legends: Season 4 – Assimilation 61_Hearthstone: Galakrond’s Awakening

PlayStation 4:lle ei ole vielä virallista eliittiohjainta, mutta vaihtoehtoja löytyy.

Elokuva-arvostelussa todella kivisen taipaleen kulkenut Sonic the Movie.

Testissä Pokémonista häpeilemättä inspiraatiota ammentava indiepeli Temtem.

Bulletstorm-kehittäjä People Can Flyn räiskintäuutuus Outriders yllättää rehellisellä raadollisuudellaan.

Jututimme harvinaisen kekseliään suomalaispeli Iron Dangerin kehittäjätiimiä julkaisun alla.

Arvostelustamme selviää, miksi Warcraft III: Reforged on alkuvuoden kohutuin julkaisu.

Kentucky Route Zeron seitsenvuotinen saaga on viimein tullut päätepisteeseensä.

Taianomainen Dreams voi tehdä sinunkin pelinkehitysunelmistasi totta.

pelaaja.fi // 7

Pelaajan maailma // Tarpeellista tavaraa

PlayStation 4:n uusi eliittiohjain Tavaraa

TESTISSÄ KUULOKKEISTA TUNNETUN ASTRON C40 TR -PELIOHJAIN

boxilla on Microsoftin itse valmistamat viralliset eliittiohjaimensa vakavampaan pelaamiseen, mutta Sony ei ole toistaiseksi lähtenyt tähän leikkiin. PlayStation 4:llä tarpeen täyttävät muiden valmistajien, kuten Scuﬁn ja Razerin, tekemät ohjaimet. Nyt areenalle astuu laadukkaista kuulokkeistaan tunnettu Astro, joka pamauttaa tiskiin parinsadan euron hintaisen C40 TR -peliohjaimen PS4:lle ja pc:lle. Onko se tuhdin hintansa väärti? C40 TR Controller on raskas ja jykevä. Kumipinnoitteen ansiosta se myös istuu hyvin käsissä. Ohjainsauvat ovat metallisia ja vaihdettavissa. Pakettiin sisältyvät sekä pitkät että lyhyet sauvat kahdella erimuotoisella päällä. Ristiohjaimen ja vasemman sauvan paikkaa voi lisäksi vaihtaa irrottamalla ohjaimen etupaneeli mukana tulevalla työkalulla. Ohjaimen pohjassa on kaksi lisänappia, joiden toiminnot voi ohjelmoida suoraan ohjaimen kautta. Kosketuspaneeli on C40 TR:ssä paljon pienempi ja jämäkämpi kuin DualShockissa. Rakenteensa puolesta ohjain kestää taatusti kovempaakin käsittelyä ja saa perusohjaimet tuntumaan lelumaisilta. Kantokotelokin on tukevaa tekoa, ja ohjaimen lisäksi kaikki tarvikkeet mahtuvat siihen helposti. Ulkopuolisten valmistamissa ohjaimissa on PlayStation 4:llä pakostakin tiettyjä puutteita, sillä Sony ei anna ulkopuolisten käyttää konsolin ominaisuuksia täysin vapaasti. Konsolia ei esimerkiksi voi käynnistää C40 TR -ohjaimen avulla. Tämä tuntuu pikkujutulta mutta on oikeasti varsin rasittavaa, vaikka Astro ei asialle tietenkään mitään voi. Ohjaimen akun tilaa ei myöskään näe ruudulla, joskin se on selkeästi parempi kuin perusohjaimissa. Aktiivikäytössä ohjaimessa riittää virtaa yli kymmeneksi tunniksi. Ohjaimelle ei myöskään ole konsolissa omaa ohjelmistoa, jolla voisi säätää ohjaimen asetuksia tarkemmin, vaan se pitää tehdä tietokoneella. Astron ohjelmiston avulla voi valita itse ohjaimen jokaisen napin toiminnot sekä muuttaa sauvojen ja liipaisinten herkkyyttä. Ohjelmisto on helppokäyttöinen, ja herkkyyksiä voi sen avulla mitata säädön aikana. Ohjaimeen itseensä voi tallentaa kaksi näppäinproﬁilia, joiden välillä voi vaihtaa napin painalluksella.

Ainoa kohtaamani valituksen aihe konsolin käynnistämisen lisäksi ovat liipaisimien herkkyyden säätönapit. Liipaisten herkkyyden voi puolittaa ohjaimessa, mutta silloin niiden toiminta muuttui epävarmaksi, eivätkä ne kaikissa peleissä aina reagoineet painalluksiin. En tiedä,

onko vika yksittäisessä ohjaimessa vai onko kyseessä tyyppivika, mutta itselläni liipaisinten herkkyyden säätö jäi tämän vuoksi pelkän ohjelmiston varaan. Vaikka en kilpapelaaja olekaan, korvaa C40 TR omassa käytössäni helposti PS4:n oman ohjaimen. Kyseessä on laadukas ja pätevä ohjain, josta saa helposti säädettyä ja muokattua omiin käsiin ja pelitarpeisiin soveltuvan. Mukana tulee langaton USB-lähetin, joten ohjainta voi käyttää joko langallisena tai langattomana niin konsolilla kuin tietokoneellakin. C40 TR on kieltämättä laadukkaimpia ja monipuolisimpia testaamiani eliittiohjaimia, joka ei kalpene esimerkiksi Microsoftin Xbox Elite -ohjaimen rinnalla. Parisataa euroa on peruspelaajalle silti kova hinta ohjaimesta, mutta jos DualShockit eivät kestä omassa käsittelyssä tai pelaamisessa kovinkaan pitkään, on C40 TR varteenotettava vaihtoehto pysyvämmäksi ratkaisuksi. Miika Huttunen

Sony DualShock 4 Back Button Attachment Tavaraa HELPPO VAIHTOEHTO NIILLE, JOTKA KAIPAAVAT PARIA LISÄNAPPIA PLAYSTATION 4:N OHJAIMEEN

14 // pelaaja.fi

osipelaajalle ohjaimessa ei koskaan ole tarpeeksi nappeja, vaikka kyseessä olisikin muotoilultaan jo yli kaksi vuosikymmentä lähes muuttumattomana pysynyt PlayStationin DualShock-ohjain. Nyt Sony tarjoaa halvan mahdollisuuden lisätä siihen kaksi alanappia virallisen DualShock 4 Back Button Attachement -lisälaitteen muodossa. Lisänappilaite kiinnittyy tiiviisti ohjaimen takaosaan, ja siinä on oma 3,5 mm:n kuulokeliitäntä, joten tätä ominaisuutta ei menetä laitetta käytettäessä. Lisänapit ovat pitkiä ja istuvat hyvin ohjaimen muotoon. Nappien keskellä on pieni ja pyöreä OLEDnäyttö, jota painamalla voi vaihtaa lisänappien toimintoja. Valmiina on kolme vaihtoehtoa yleisimmillä lisänappivalinnoilla, mutta ne voi itse ohjelmoida uusiksi tarpeen mukaan. Erillistä ohjelmistoa ei tarvita, vaan nappien uudelleensäätö hoituu suoraan laitteen kautta. Näin se toimii sellaisenaan myös tietokoneella. Lisänapeista on hyötyä esimerkiksi räiskintä- tai taistelupeleissä, joissa torjunta-, hyppy- tai lataustoiminnon suorittaminen ilman peukaloa on etu. Käsien koosta, sormien pituudesta ja otteesta riippuu, miten herkästi näppäimiä painelee vahingossa. Lisänapeissa on joka tapauksessa selkeä ja hyvä painallustuntuma. Noin 35 euron hintainen DualShock 4 Back Button Attachment tekee kaikessa yksinkertaisuudessaan sen minkä pitääkin, joten se lienee suoraviivaisin ja halvin tapa saada lisänappeja PS4:n ohjaimeen niitä kaipaaville. Miika Huttunen

Sonic-elokuva // Pelaajan maailma

Pikasiilin peruspätkä Elokuva

TEKIKÖ KASVOJENKOHOTUS SONICISTA SIEDETTÄVÄN?

0-luvun suosikkihahmo Sonicin tie valkokankaalle on ollut erittäin kivinen. Elokuvan alkuperäinen studio Sony valmisteli projektia muutaman vuoden, kunnes päätyi myymään oikeudet Paramount Picturesille. Paramountin hoivassa elokuva lähti kuin lähtikin kulkemaan eteenpäin. Huhtikuussa 2019 elokuvasta julkaistiin traileri, jonka vastaanotto oli lievästi sanottuna negatiivinen. Muut lähtökohdat vaikuttivat mukiinmeneviltä, mutta Sonicin realistinen ulkonäkö aiheutti ihmisille painajaisia. Pari viikkoa kestäneen meemikampanjan jälkeen ohjaaja Jeff Fowler, jonka ohjausdebyytti Sonic the Movie on, ilmoitti Twitterissä animaattorien palaavan takaisin piirustuspöytiensä ääreen, jotta Sonicin ulkoasu saataisiin muokattua lähdemateriaalin mukaiseksi. Elokuvan ensi-ilta siirrettiin vuoden 2019 syksyltä vuoden 2020 talvelle – ja tässä sitä nyt ollaan.

Sonic the Movien elokuva-Sonic ei ole mikään aivan tavallinen mutanttisiili, vaan aito ulkoavaruuden olento. Sonic pakenee lapsena kotiplaneetaltaan Maahan, jonka turvassa hän kasvaa. Sonic viettää vuosia Maassa mutta on hyvin yksinäinen. Muutaman sattuman kautta hän kuitenkin törmää kotikaupunkinsa poliisiin (James Marsden), jonka toilailut saattelevat kaksikon suureen seikkailuun. Kun soppaan heitetään mukaan vielä Jim Car-

Jatko-osa on käytännössä jo varma, sillä elokuva on menestynyt hurjasti ulkomailla. ”

reyn esittämä maailmanvalloitusta kaavaileva maaninen tohtori Robotnik, on kasassa ainekset geneeriseen perhe-elokuvaan. Vaikka elokuva on suunnattu selkeästi nuorelle yleisölle, on mukana huomattava määrä vitsejä aikuisyleisölle. Sonicin suusta lentää räikeitä määriä leffaviittauksia ja irvailua populaarikulttuurille. Huumorilla ei kuitenkaan korvata elokuvan tarinallisia puutteita. Tarinan lisäksi elokuvan ihmisnäyttelijät ovat pääosin hyvin kuivia. Marsden vetää jokaisen vakavuutta vaativan repliikkinsä yli. Komediaosuudet häneltä hoituvat hyvin, mutta draamaan hänestä ei tunnu olevan. Myös Marsdenin hahmon vaimoa esittävä Tika Sumpter on hyvin alikäytetty, eikä hänen hahmostaan meinaa saada otetta. Poikkeuksen tekee jo aiemmin mainittu Jim Carrey, joka tekee elokuvalla paluun valkokangaskomedian maailmaan. Robotnik on ärsyttävä ja epämiellyttävä hahmo, eli juuri sellainen, mitä tekijät ovat hakeneet. Kyseessä ei missään nimessä ole Carreyn paras roolisuoritus, mutta ei myöskään huonoin. Joka tapauksessa on virkistävää nähdä komedialegenda pitkästä aikaa valkokankaalla naurattamassa. Hahmosta myös huomaa, että Carrey on todella nauttinut roolistaan täysin siemauksin – suoritus on hyvin energinen. Energinen on myös Sonic. Vauhtisiiliin äänenä toimiva Ben Schwartz tekee uskottavaa äänityötä teini-ikäisenä hurjapäänä. Varsinaista tunnelatausta hänestä ei irtoa, joten hahmo jää hieman liian yksiulotteiseksi vaikka pääosassa onkin. Sonicin uusittu ulkomuoto on valtaosan ajasta hyvä. Joissain vaiheissa hahmo näyttää kuitenkin hyvin muoviselta ja halvalta. Siitä huomaa selkeästi, että alku-

peräisen version realistisuus on jätetty kauas, eikä uudistetun version kuulukaan näyttää aidolta. Olisi kyllä iso plussa, jos hahmo istuisi ihmismaailmaan nätimmin.

Elokuvan toimintakohtaukset ovat hienoja ja tuovat mieleen X-Men: Days of Future Past -elokuvan Quicksilver-juoksukohtaukset, joista onkin selkeästi haettu inspiraatiota. Tässä tapauksessa väkivalta on kuitenkin jätetty minimiin ja korvattu esimerkiksi vessapaperiin käärimisellä sekä niskaan vedetyillä kalsareilla. Mukana on myös muutama nyrkinisku, jotka johtavat yleensä vitsailuun. On selkeää, että elokuva on tarkoitettu sarjan avaajaksi. Teoriaa vahvistavat lopputekstikohtaukset, jotka ovat hyvin selkeitä siemeniä jatko-osiin. Jatko-osa onkin käytännössä jo varma, sillä elokuva on menestynyt hurjasti ulkomailla. Suomessa suosio voi olla hieman nihkeää, sillä elokuvasta ei tuoda markkinoille suomeksi puhuttua versiota, joka saattaa karkottaa osan potentiaalisista katselijoista. Lisäksi mieleen nousee kysymys, tulevatko jatko-osat menestymään yhtä hyvin kuin tämä ensimmäinen. Brändinä Sonic on ollut laskusuhdanteessa jo pitkään, ja vaikka muutaman vuoden takainen Sonic Mania saikin ylistystä osakseen, on siilin huippuvuosista aikaa. Onko Sonic the Movie osa hahmon paluuta valtavirran suursuosioon, vai lieneekö elokuvan menestys pelkän meemiarvon ansiota? Niklas Tirkkonen

Sonic the Movie

Sonic the Movie on geneerinen hassuttelu, joka viihdyttää mutta ei keksi pyörää uudestaan. Ensi-ilta: 28.2.2020 Ikäraja: 7 Genre: Seikkailu

pelaaja.fi // 15

FINAL FANTASY VII REMAKE Sanat: Panu Saarenoja

ELÄMÄNVIRRAN K I E RTOK ULK U 34 // pelaaja.fi

oukokuussa 2005 Square Enix esitteli E3-messuilla teknologiademon, jonka varjo kummittelee yhä pelialan yllä. Esittelyn tarkoituksena oli osoittaa pian julkaistavan PlayStation 3 -konsolin graafisia kykyjä, minkä japanilaispelitalo päätti tehdä mahdollisimman tehokkaasti sydänjuuria riipaisevalla tavalla. Se loi uusiksi Final Fantasy VII:n ikonisen alkuanimaation, eikä paluuta enää ollut. Final Fantasy VII on syystä yksi ikimuistoisimpia Final Fantasy -pelejä koskaan. Suorastaan legendaariseen maineeseen noussut teos käänsi päitä jo ennen vuoden 1997 debyyttiään, kun se päätti hylätä sarjan alkuperäisenä kotina toimineet Nintendon alustat ja lähteä cd-levypohjaisen PlayStationin matkaan. Audiovisuaalisesti se johdattikin lopulta niin Final Fantasyn kuin koko japanilaisroolipelien genren ensimmäistä kertaa isommin 3D-aikaan ja onnistui esittelemään lajityypin huomattavasti aiempaa suuremmalle yleisölle. Euroopassa jyrähti erityisesti, sillä mantereelle ei ollut koskaan aiemmin saatu numeroitua Final Fantasy -peliä. Vuoden 2005 jälkeen unelma Final Fantasy VII -uusioversiosta onkin elänyt sitkeästi pelaajien mielissä. Ajatus nykyteknologialla uusitusta suosikkipelistä on suorastaan humalluttava, sillä tarjoaisihan se teoriassa mahdollisuuden elää rakkaita nuoruusmuistoja uudelleen ilman

huolta siitä, että kokemus olisi vanhentunut millään tavalla. Uusien pelaajienkin kannalta sen voisi ajatella olevan vain eduksi, sillä pääsisiväthän hekin tutustumaan näin helpommin vanhaan klassikkoon. Square Enix ei julkistanut Final Fantasy VII -uusioversiota kuitenkaan teknologiademon saattamana. Vuosien ajan pelijätti itse asiassa kiisti vakaasti sen olevan työn alla viitaten muun muassa työmäärään, jota Final Fantasy VII:n kunnollinen uusiminen vaatisi. Reilut 20 vuotta sitten tehty suurpeli kun oli vahvasti oman aikansa tuote. Klassikkoseikkailun mittakaava, visuaalinen tyyli ja tunnelma olivat merkittävällä tavalla teknologian ja sen mahdollistamien mekaniikkojen määrittämiä. Kun yhtä elementtiä lähdetään vähänkään isommassa hankkeessa muokkaamaan, muuttuvat lopulta monet muutkin osat. Nyt, vuoden 2020 keväällä, Final Fantasy VII Remake on viimein ovella. Peli paljastui vuoden 2015 E3-messuilla eli sopivasti kymmenen vuotta fanit villinneen teknologiademon jälkeen. Se ei ole silti välttämättä sitä, mitä monet unelmissaan kuvittelivat. Cloud Strife kumppaneineen palaa uudella vuosikymmenellä aiempaa toimintavetoisemmissa asetelmissa, eikä uusi peli ole myöskään kuin vasta alku isommalle matkalle. Remake lupaa kyllä täyspitkän roolipelikokemuksen, mutta se keskittyy vasta alkuperäisen Final Fantasy VII:n tapahtumia alustaneeseen Midgarin kaupunkiin. Lopullinen kohtaaminen pahis-

ikoni Sephirothin ja pelin logoakin komistavan meteorin kanssa saavat odottaa siis vasta hamassa tulevaisuudessa siintäviä jatko-osia. Pääsin syventymään lähestyvään uusioseikkailuun ennakkoon noin kolmen tunnin ajaksi. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että ison budjetin Final Fantasy VII -uusioversio on tarpeeton ja että jos peli pitäisi jollain tavalla uusia, olisin ennemmin nähnyt uutta ja vanhaa yhdistävän kepeämmän hankkeen Bravely Default -sarjan henkeen. En silti vastusta suurella vaivalla tehtyä toimintaroolipeliä. Squaren päättäväisyys toteuttaa näinkin haluttu ja kallis projekti varmistaa myös, että kävi Final Fantasy VII Remaken kanssa lopulta miten hyvänsä, se on väistämättä silti äärimmäisen kiehtova pelitapaus.

Aikani pelin parissa käynnistyi heti sen ensimmäisestä luvusta. Kaiken alkuna toimii tietysti alkuperäisestäkin Final Fantasy VII:stä tuttu osuus, jossa vastarintaliike AVALANCHE ja palkkasotilaana mukaan pestattu Cloud saapuvat räjäyttämään planeetan elinvoimaa imevää Mako-energiareaktoria. Kohtausta on mehusteltu julkisuudessakin jo runsaasti, sillä se tarjoaa vanhoille Final Fantasy VII -faneille suoraviivaisen selonteon uusioversion suunnasta. Jo pelkkä pelin alkuanimaatio aiheuttaa isoja nostalgiaväristyksiä pelaajan selkäpiissä, mutta yhtä lailla se laajentaa tapaa, jolla Midgar nähdään tapahtumapaikkana. Väläyksiä saadaan ennen kaikkea sen asukpelaaja.fi // 35

Arvostelut

Hieman tarkemmin katsomalla pelin ulkoasusta bongaa helposti jos jonkinlaisia puutteita ja ongelmia, kuten olemattomat varjot ja suorastaan rumat kalliotekstuurit.

WARCRAFT III: REFORGED Keisarin uudet vaatteet Tekijä: Blizzard Julkaisija: Activision Blizzard Alusta: Win, Mac Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

lizzardin Warcraft III: Reign of Chaos on modernin pelihistorian merkittävimpiä pelejä. Blizzard oli toki tehnyt aiemmin muitakin tosiaikastrategioita, mutta Warcraft III tuuppasi koko genren käytännössä moderniin muotoonsa. Vielä merkittävämmin se on miljoonien rakastama peli, joka muistetaan erinomaisista ja tarinavetoisista yksinpelikampanjoista sekä moninpelistä, jota pelataan aktiivisesti vielä nykyäänkin. Warcraft III on näin ollen ihanteellinen kandidaatti modernisoitavaksi. Kun Blizzard vuonna 2018 julkisti Warcraft III: Reforgedin todella komean ja kunnianhimoisen uudistusten listan saattelemana, reaktiot olivat innostuneita. Optimismi kesti siitäkin huolimatta, että projekti koki useita lykkäyksiä Blizzardin vedotessa siihen, ettei se ollut vielä sen tai fanien vaatimalla tasolla. Nyt kun peli sitten vihdoin on ilmestynyt, voi vain ihmetellä, mitä niiden lykkäysten aikana on lopulta tehty, sillä lopputulos jää aika kauas Blizzardin perinteisestä tasosta ja myös alkuperäisistä lupauksista. Warcraft III: Reforged on selvästi kulkenut pitkän ja kivisen tien, emmekä varmasti tule koskaan tietämään aivan tarkkaan, miksi Blizzard on poikennut niin dramaattisesti parin vuoden takaisista lupauksistaan. Vuoden 2018 BlizzCon-tapahtumassa Reforgedia esiteltiin Culling of Stratholme -tehtävän demolla, jossa kaikki välianimaatiot oli toteutettu uudelleen paljon monipuolisemmilla ja elokuvamaisemmilla kuvakulmilla ja leikkauksilla kuin alkuperäisessä versiossa. Nämä uusitut välianimaatiot – samoin kuin suurin osa muistakin uudistuksista – loistavat nyt poissaolollaan. Reforgedin voisikin tiivistää sanomalla, että se on Warcraft III uudella grafiikalla ja muutamilla hämmentävillä puutteilla. Tämä on valtavan harmillista, sillä Warcraft III on edelleen vuonna 2020 erinomainen peli. Reforged sisäl-

50 // pelaaja.fi

tää sekä alkuperäisen pelin että sen mainion The Frozen Throne -lisälevyn, joten pelattavaa on valtavasti. Azerothin eri rotujen näkökulmista kuvatut kampanjat kertovat useita rinnakkaisia tarinoita. Prinssi Arthas taistelee kotimailleen höökiviä epäkuolleita vastaan, Thrall johtaa orjuudesta vapautuneita örkkejään kohti uutta kotimaata, ja koko Azeroth taistelee olemassaolostaan Palavan legioonan demoniarmeijoita vastaan. Warcraft III:n suuri innovaatio oli siirtyä pois valtavista armeijoista ja painottaa sankariyksiköitä. Käytännössä jokaisessa tehtävässä pelaajan riveissä on yksi tai useampia sankareita, jotka keräävät kokemuspisteitä, oppivat uusia kykyjä ja löytävät taistelukentältä jos jonkinlaisia aarteita ja esineitä. Näiden sankareiden mikromanagerointi on erinomaista vastapainoa pelin perinteisemmälle malminlouhinta- ja rakentelupuoliskolle.

17 vuotta vanha pelattavuus toimii edelleen niin hyvin, että pelasin itse kaikki kampanjat läpi ihan puhtaasta pelaamisen ilosta. Samalla en voi kuitenkaan kuin hämmästellä, miten vähän alkuperäistä pelimoottoria on paranneltu. Esimerkiksi grafiikka on todellakin uusittu paremman näköiseksi kuin alun perin. En silti kutsuisi Reforgedia nätiksi peliksi, sillä siitä puuttuu yhtenäinen visuaalinen ilme. Osa grafiikasta on World of Warcraftin tavoin sarjakuvamaista, osa taas realistisempaa. Maisemat ovat suorastaan rumia, niin kuin on kirjaimellisesti puoli ruutua täyttävä käyttöliittymäkin. Lisäksi vaikka pelin saa halutessaan pyörimään vaikka 200 hertsin ruudunpäivitysnopeudella, hahmojen animaatiot on yhä lukittu alkuperäiseen todella alhaiseen nopeuteen. Niinpä kaikki hahmot liikkuvat nykien ja pätkien kuin venäläisissä stop motion -elokuvissa konsanaan. Moninpelin puolella menee vielä heikommin, sillä se on konkreettisesti huonompi paketti kuin alkuperäinen. Pelattavuus toki toimii edelleen ihan yhtä hyvin kuin silloinkin, ja miksipä ei – sama pelihän tämä on. Kehitystiimi on kuitenkin tehnyt taas käsittämättömiä leikkauksia moniin keskeisiin ominaisuuksiin. Poissaolollaan

Alkuperäinen versio.

Valtaosa ”uusituista välianimaatioista” käyttää alkuperäisen pelin kuvakulmia ja leikkauksia mutta uusia malleja. Tulos ei räjäytä tajuntaa.

loistavat kaikenlaiset rankatut pelitilat ja niin sanotut ladder-liigat, MMR-luokitukset, pelaajien muodostamat yhteisöt ja klaanit sekä niinkin perustason juttu kuin mahdollisuus liittyä takaisin keskeneräiseen matsiin nettikatkoksen jälkeen. Todellisena megaluokan kakkakepposena puutteisiin pettyneet pelaajat eivät voi myöskään enää palata takaisin alkuperäisen Warcraft III:n pariin, sillä tämä versio korvasi alkuperäisen pelin Blizzardin ekosysteemissä. Reforged kyllä sisältää vivun, jolla voi vaihdella versioiden välillä, mutta käytännössä vipu vain valitsee uuden tai vanhan grafiikan.

Warcraft III: Reforged on kolossaalinen pettymys. Pelinä se on yhä erinomainen, joskin luonnollisesti vuoden 2020 perspektiivistä hieman rosoinen tapaus. Uusintaversion ei olisi tarvinnut olla edes mitenkään hirveän ihmeellinen. Kelvollista jälkeä olisi syntynyt, jos tarjolla olisi moderni grafiikka, paremmat tuotantoarvot todella yksinkertaisiin ja selvästi kiireellä tehtyihin välianimaatioihin sekä pieniä tuunauksia käytettävyyteen ja pelaajien käyttäjäkokemukseen. Nyt näin ei ole tapahtunut. Blizzard lupaili aluksi kaiken mahdollisen taivaan ja maan väliltä mutta vietti seuraavat pari vuotta peruen näitä puheitaan yksi kerrallaan.

”Lopputulos jää aika kauas Blizzardin perinteisestä tasosta ja myös alkuperäisistä lupauksista.” Tästä huolimatta pelin kauppasivu mainosti vielä arvostelun kirjoitushetkellä ominaisuuksia, joita lopullisesta pelistä ei edes löydy. Mitä oikein tapahtui? Jotkut syyttävät pelaajia. Warcraft III:n hardcore-fanit eivät tietenkään katsoneet suopeasti uudistuksia, ja teorian mukaan World of Warcraft Classicin suosion pelästyttämä Blizzard kuunteli änkyröitä turhankin tarkkaan. Toisen teorian mukaan joku bisnestyyppi näki Reforgedin alkuperäisten lupausten vaatiman hintalapun ja löi jarrut päälle koko projektissa. Tämän puolesta puhuu sekin, että tiettävästi Blizzard tuotti suuren osan Reforgedin grafiikasta alihankintana ulkopuolisella studiolla. Blizzard on tahoillaan kommentoinut Reforgedin katastrofaalista vastaanottoa ja lupaillut päivityksiä, mutta päivityslistalla on vain bugeja ja suoranaisia teknisiä ongelmia. Paketti tuskin siis on enää tästä merkittävästi parantumassa. Niinpä käteen jää julkaisu, joka on pelinä edelleen hyvä mutta uusintaversiona sen verran totaalinen floppi, että ironisesti juuri Blizzardin kohdeyleisö eli Warcraft III:n suurimmat fanit saavat siitä erityisen vähän vastinetta rahoilleen. Miikka Lehtonen

Rampautetut modityökalut Warcraft III sisälsi todella laadukkaat ja kattavat modaustyökalut, joiden avulla pelaajat pystyivät kehittämään omia karttojaan ja jopa kokonaisia itsenäisiä pelitilojaan. Näiden työkalujen avulla kehitettiin myös alkuperäinen DOTA ja pari muutakin itsenäisiksi peleiksi lopulta muuttunutta pelitilaa. Myös Reforged sisältää modityökalut, mutta muun pelin tavoin niistäkin on karsittu pois pino ominaisuuksia. Lisäksi Blizzardin uusittu lisenssisopimus ilmoittaa yksiselitteisesti, että firma omistaa kaikki modityökaluilla tehdyt kartat ja pelitilat. Kuten arvata saattaa, pelaajat eivät ole tästä erityisen iloisia.

Reforged-version muutamia karttoja on pistetty kerralla enemmän uusiksi, mutta uudet versiot ovat todella litteitä ja yksinkertaisia, kuin jonkun ensimmäisiä itse tekemiä karttoja.

Warcraft III paremmalla grafiikalla ja riisutuilla ominaisuuksilla – onko tämä muka onnistunut uusintaversio?

pelaaja.fi // 51