Siltojen yli Siltalaan
K
un korona perui kaikki aikaisemmat TET-jaksoni, pääsin vihdoin kokemaan ensimmäiseni näin yhdeksännellä luokalla. Koskaanhan ei ole liian myöhäistä. Olin kaksi viikkoa töissä kustannusosakeyhtiö Siltalassa, jossa sain tietokoneeni ruudun takaa tarkkailla, millaista kustantamossa on työskennellä ja kuinka kaikki oikeasti toimiikaan. Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta. Siltala on kustantanut muun muassa Pirkko Saision ja Kari Hotakaisen kirjoja sekä käännöksiä esimerkiksi Patti Smithin, Jonathan Franzenin ja David Foster Wallacen kirjoista. Siltalan perustaminen oli melkoisen kapinallinen siirto kirjailija- ja kustantamomaailman pelilaudalla. Touko ja Aleksi Siltala sekä monet muut tunnetut kirjailijat jättivät Suomen suurimman kustantamon, WSOY:n, mikä oli suuri ihmetyksen aihe ja järkytys monille. Miksi kukaan haluaisi jättää WSOY:n, kun sinne oli vaikea päästä alun alkaenkin, niin kirjailijaksi kuin työntekijäksi?
30
Syynä ei kuitenkaan ollut mikään skandaali tai erimielisyys, vaan yksinkertaisesti unelma oman kustantamon perustamisesta. ”Siltalassa kaikki perustuu vain ja ainoastaan tekstiin. Ei hyviin ideoihin, ei hyviin tapaamisiin, ei hyviin keskusteluihin. Tekstin ulkopuolistakin toimintaa on, mutta lopulta ainoa asia mikä merkitsee, on teksti. Siltalan pätevyys ei perustu pienuuteen eikä ketteryyteen, vaikka niistä saa sympatiapisteitä. Oikeita pisteitä antaisin terävästä älystä, huonosta huumorista ja siitä, että puhelimeen vastaa aina ihminen, joka tietää firman jokaisesta kirjasta jotain. Pienen miinuksen antaisin vessan pienuudesta ja kitkerästä valmiskahvista.” – Kari Hotakainen Mutta mikä minun roolini oli kustantamossa TET-jaksoni aikana? Minulla, niin kuin varmasti monella muullakin, saattaa olla sellainen mielikuva, että kustannusyhtiöt printtaavat tekstin paperille, pistävät ne kansien väliin ja sitten ne lähetetään myyntiin. Yllätyksekseni asia ei kuitenkaan ollut aivan näin. Oli maanantai-iltapäivä, kun istuin tammikuisen ilman viilentämässä, kahvin tuoksuisessa toimistossa. Olin saanut TET-jaksoni ajaksi Touko Siltalan työpöydän käyttööni hänen ollessaan työmatkalla. Minut kutsuttiin seuraamaan kokousta, joka toistui aina maanantaisin. Sain käsiini paperinipun, jossa oli lista muun muassa julkaisupäivistä ja muista asioista, joita en ymmärtänyt enkä rehellisesti
