Skip to main content

Keski-Suomen Kiinteistöviesti 2-2023

Page 18

Kiinteistöyhdistyksen uudella kodilla on takanaan 160 vuoden värikäs historia Vuonna 1837 perustetun Jyväskylän kaupungin ruutuasemakaavan keskellä olevan aukion, nykyisen Kirkkopuiston, ympärille oli sijoitettu yhdeksän kaupungin muita tontteja suurempaa tonttia. Tarkoitus oli tulevalla rakentamisella korostaa keskustan merkitystä. Keskellä aukiota oli varattu paikka kirkolle, alareunaan tulisi kaupungintalo ja Kauppakadun varteen koulurakennus. Yksi suurista tonteista sijaitsi Kauppakadun ja nykyisen Kilpisenkadun kulmassa. Liekö tontin keskeinen sijainti asettanut haasteita, sillä ensimmäisen 60 vuo-

Vasemmalla kauppias Viktor Gaddin rakennuttama liikerakennus Kauppakadun ja silloisen Kilpikadun kulmassa aivan 1800-luvun lopulla. Yläkuvassa vasemmalla näkyvä tontin toinen rakennus oli Kauppias Mikko Paulinin toimesta saanut jatko-osan 1880-luvulla. Pihakuvassa näkyy useiden tontilla toimineiden ravintoloiden vaikutus lasi-ikkunoilla varustettuina terasseina. Kun tontti siirtyi vuosisadan vaihteessa Kansallis-Osake-Pankille, teetti uusi omistaja kulmarakennuksessa ison remontin. Julkisivuille ilmestyivät muun muassa koristeelliset räystäskannattimet, ikkunoita uusittiin ja talo maalattiin.

18

KESKI-SUOMEN KIINTEISTÖVIESTI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Keski-Suomen Kiinteistöviesti 2-2023 by Kiinteistöliitto - Issuu