2017-3 Ikkunapaikka-Window Seat, April 2017

Page 18

Kestävä matkailutoiminta on kilpailuetu

Yhä useampi haluaa matkustaa vastuullisesti ja ympäristöä säästäen

Uusiin asemiin

Ekologinen ja vastuullinen matkailu on nouseva trendi ja kuluttajien ympäristötietoisuus on lisääntynyt. Erilaiset ympäristöjärjestelmät ja sertifioinnit voivat kuitenkin hämmentää yrittäjää. Kestävän kehityksen asiantuntija Jaana Helminen kehottaa yrityksiä tekemään kartoituksen nykyhetkestään ja laatimaan vastuullisuussuunnitelman tulevaisuuden varalle. Karoliina Saarnikko YK ON julistanut vuoden 2017 kestävän matkailun kehittämisen teemavuodeksi. ”Teemavuosi linkittyy YK:n globaaliin Sustainable Development Goals –ohjelmaan, johon on kirjattu 17 erilaista tavoitetta, kuten esimerkiksi köyhyyden vähentäminen, tasa-arvon lisääminen ja erilaiset ympäristöteemat”, Jaana Helminen toteaa. Helminen on erikoistunut kestävän kehityksen teemoihin tapahtumissa ja matkailussa. Hän toimii myös väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa ja tutkii kestävää kehitystä ja ympäristöteemoja suururheilutapahtumissa. Kysyttäessä matkailun haasteista kestävän kehityksen suhteen, Helminen huokaa. ”Kysymys on todella laaja ja melkein mahdoton vastata. Matkailulla on paljon vaikutuksia ympäristöön ja yhteiskuntaan. Ympäristöön kohdistuvat vaikutukset ovat usein negatiivisia, jos niihin ei kiinnitetä huomiota. Toisaalta matkailulla on positiivisia taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia, ja matkailu lisää kulttuurista tietämystä ja arvostusta. Asiaa pitää arvioida aina kokonaisuutena ja yrittää pitää kestävän kehityksen vaaka tasapainossa”, Helminen toteaa.

Jokainen yritys voi toimia vastuullisemmin Kestävän kehityksen laajuudesta huolimatta Helminen kehottaa yksittäisiä matkailutoimijoita olemaan lannistumatta. ”Jokainen voi arvioida oman toiminnan ympäristövaikutuksia ja vastuullisuutta itse tai asiantuntijan avulla. Kun tietää, missä mennään nyt, on helppo tehdä suunnitelma, jossa mennään kohti kestävämpää toimintaa.” Kestävä toiminta vähentää ympäristön kuormitusta ja virkistää koko yrityksen toimintakenttää. ”Esimerkiksi suosimalla lähiruokaa ja lähipalveluita, virkistetään myös

alueen muuta yritystoimintaa”, Helminen muistuttaa. Helmisen mukaan ympäristöasetuksia ei kannata nähdä pakkona, vaan enemmänkin etuna. ”Kestävä yritystoiminta on kilpailuetu. Uuden tutkimuksen mukaan jo 40 % matkailiKestävän kehityk- joista haluaa sen asiantuntija matkansa Jaana Helminen liputtaa kestävän olevan ekologisesti kestämatkailun puolesta. vä ja ympäristöystävällinen”, Helminen kertoo. ”Eikä pidä unohtaa kestävän toiminnan taloudellisia hyötyjä. Usein vastuulliseen toimintaan siirtyessä esimerkiksi sähkönkulutus vähenee, lämmityskulut pienenevät ja jätekustannukset järkevöityvät, ja siten säästyy myös rahaa.”

Vastuulliset kokoukset ja kongressit Myös tapahtumien järjestämisessä ympäristö- ja vastuullisuuskysymyksiä pitää miettiä tarkasti. ”Tapahtumilla on aina se ominaispiirre, että ne keräävät yhteen paikkaan pienen ajan sisällä paljon ihmisiä. Siksi tapahtumalla on aina ns. painava ympäristöllinen jalanjälki”, Helminen muistuttaa ja lisää, että suururheilutapahtumien lainalaisuuksia voidaan soveltaa myös pienempiin tapahtumiin. Kokous- ja kongressitalot voivat tarkastella käytännön tason toimiaan kriittisesti ja kysyä itseltään seuraavia perusasioita: ”Paljonko tulee jätettä ja miten se kierrätetään? Ovatko hankinnat vastuullisia? Miten ja kuinka paljon käytetään sähköä ja vettä? Kehotetaanko osallistujia käyttämään julkisia liikennevälineitä?”, Helminen listaa. Hän kehottaa kuitenkin näkemään tässäkin asiassa sen positiivisen puolen ja kilpailuedun: ”Tapahtumat ovat myös loistava mahdollisuus

TERVETULOA TUKHOLMAAN, Ruotsiin ja Skandinaviaan! Martin Ahlberg • Irma Aalto • Marta Wallin www.finessepromotions.se www.stockholmtravelshow.se www.traveltrends.se www.traveltv.se

www.matkaviikko.fi Ammattilaisten online-uutispalvelu

18

yritykselle tuoda ympäristötekojaan esiin ja nähtäville. Tapahtumat ovat luonteva paikka kertoa omasta edelläkävijyydestään.”

Sertifioinnista apua? Erilaiset ympäristöjärjestelmät ja sertifioinnit voivat auttaa yritystä vastuullisen toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa. Myös matkailualalle on räätälöity useita sertifiointijärjestelmiä, kuten Green Key, Green Globe ja Travelife. Myös suomalaista Ekokompassia voi hyödyntää matkailualalla. Helmisen mukaan sertifioinnit ovat suosittuja, mutta niitä myös kritisoidaan: ”Sertifioinneissa on tarkat kriteerit ja selkeä ohjelma, jonka avulla toimintaa lähdetään kehittämään. Se luo raamit suunnittelulle. Monet toimijat kuitenkin kokevat, että järjestelmiin mukaan lähteminen vie paljon aikaa ja resursseja. Ne koetaan usein myös kalliiksi.” Helminen itse tekee yhteistyötä suomalaisten matkailutoimijoiden kanssa ja auttaa heitä kartoittamaan yrityksen nykytilannetta ja muuttamaan toimintaa kestävämpään suuntaan.

Waldorf Astoria suljettiin New Yorkin legendaarinen Waldorf Astoria on suljettu.

NEW YORKIN legendaarinen

Waldorf Astoria on suljettu. Hotellissa aloitettiin kolme vuotta kestävä remontti, jonka aikana osa sen 1416 huoneesta muutetaan huoneistoiksi. Se kuinka monta hotellihuonetta kiinteistöön jää, on vielä epäselvää. Park Avenuen varrella sijaitseva hotelli avattiin vuonna 1931. Se oli maailman suurin ja korkein hotelli. Kaunis Art Deco –hotelli on ollut näyttämönä lukuisille suureellisille tapahtumille ja monen kuuluisuuden vakiohotelli New Yorkissa. Hilton-ketju osti hotellin vuonna 1949.

Seuraava ilmestyy

12.5.2017 Ilmoitustilan viimeinen varauspäivä on

24.4.2017

Juuso Klemola KILROY

Satu Järvelä Scandic

KILROY KILROY Group on nimittänyt uuden johtajan Oy KILROY Finland AB:lle osaksi kansainvälistä yritysjohtoaan

vahvistaakseen markkinajohtajuuttaan Suomessa ja Euroopassa. Tehtävään nimitetty Juu s o K l e m ol a (MBA, M.Sc.) siirtyy KILROYlle australialaisen monikansallisen yrityksen palveluksesta, jossa Klemola on viimeiset viisi vuotta toiminut kansainvälisenä markkinointijohtajana. Klemola aloitti tehtävässään tammikuussa ja hänen vastuulleen kuuluu Oy KILROY Finland AB:n liiketoiminta, kehittäminen, operatiivinen hallinta, tulosvastuu, markkinoin-

ti, myynti ja henkilöstön johtaminen.

Scandic KTM Satu Järvelä on nimitetty Scandic Grand Marinan ja Marina Congress Centerin hotellinjohtajaksi 1.3. alkaen. Viimeksi hän on toiminut ravintolatoimenjohtajana Lasten Päivän Säätiössä Linnanmäellä. Sadulla on pitkä kokemus hotelli- ja ravintola-alalta sekä hotellien johtotehtävistä, viimeksi Radisson SAS Marina Palacesta.

High-end -matkustajat kiinnostuivat Pohjoismaista

Arctic Signature tarjoaa elämyksiä ja rustiikkia luksusta vaativalle väelle Pian kolme vuotta toiminut DMC Arctic Signature on keskittynyt vaativimmille matkustajille tarjottuihin luksusluokan palveluihin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Alusta alkaen asiakkaalle räätälöidyt luksusmatkat ovat herättäneet kiinnostusta ympäri maailmaa. Esa Aalto, Tallinna JO NELJÄNNESVUOSISADAN

matkailubisneksessä mukana ollut Ari Siivikko sai muutama vuosi sitten idean lähteä tarjoamaan korkealuokkaisia, räätälöityjä palveluja luksusmatkatoimistojen asiakkaille. Ari oli asunut ja työskennellyt pitkään Ruotsissa ja Norjassa sekä tehnyt paljon yhteistyötä tanskalaisten kanssa, joten Pohjoismaat olivat hänelle hyvin tuttuja. ”Aiemmin kansainvälisessä risteilybisneksessä työskennellessäni ja muun muassa Saariselän Kakslauttasta maailmalla markkinoidessani totesin, että luksussegmentin erityistarpeet, toiveet ja odotukset poikkeavat aika tavalla niin sanotuista normaaleista matkustajista. Halusin lähteä kehittämään tätä osa-aluetta, jota ei vielä Pohjoismaissa juuri oltu tehty”, Ari kertoo. Alkuun auttoivat jo valmiit kontaktit ympäri maailmaa luksussegmenttiin keskittyvien matkatoimistojen kanssa. Nykyään Arctic Signature on myös maailmanlaajuisen Traveller Made-luksustoimistoverkoston partneri.

Barcelonasta Tallinnaan Ari aloitti työn aluksi asemapaikastaan Barcelonasta puolipäiväisenä toisen työn ohella. ”Puolen vuoden jälkeen totesin, että tässä on aineksia ihan kokopäivähommiin. Nyt meillä on toimistot Barcelonassa, jossa kaksi henkeä huolehtii yhteydenpidosta matkatoimistoihin, ja Tallinnassa, jossa työllistämme kolme henkeä ja hoidamme kontaktit palveluntarjoajiin”, Ari valaisee. Tallinnaan Ari päätyi puolisen vuotta sitten. ”Halusimme laajentaa kohdevalikoimaamme Baltian maihin. Olemme tässä vielä alkuvaiheessa, mutta etenemme pikku hiljaa. Esimerkiksi Viron useat kartanot voisivat kiinnostaa kansainvälisiä asiakkaitamme vaikkapa suurempien juhlien pitopaikkoina. Ihan konkreettisena syynä Viroon siirtymiselle oli myös sen helppous. Sain vaivattomasti maan e-resident-statuksen ja yrityksen perusta-

Arctic Signaturen Tallinnan-tiimi Greta Tautaviciute, Ari Siivikko, Liivi Köönvere ja Laura Toompuu. Kuvasta puuttuvat Barcelonasta käsin toimivat Ville Ryynänen ja Ingela Keskitalo.

minen ja pyörittäminen sujuu ilman turhaa byrokratiaa. Myös maan kustannustaso on vielä sangen kohtuullinen.”

Talvella Suomen Lappiin Talvikohteista suosituin on Suomen Lappi, joka Arin mukaan hakkaa majoituksen ja palveluiden tasossa sekä Ruotsin että Norjan talvikohteet. ”Tosin Suomenkaan kohteista ei löydy tarpeeksi korkealuokkaisia hotelleja”, Ari myöntää. ”Vuokraammekin asiakkaillemme omat luksushuvilat, jonne järjestetään gourmet-kokkia ja palvelusväkeä myöten oma henkilökunta. Kullan ja kimalluksen sijaan tarjoamme siis aitoa ’rustic luxurya’. Mukana on meiltä aina myös oma VIP-isäntä tai emäntä huolehtimassa että kaikki sujuu mutkattomasti ja vaikka pukemassa asiakkaalle villasukat jalkaan”, itsekin useita asiakkaita Lapissa isännöinyt Ari kertoo. Korkeatasoisimmat majoitukset Suomessa löytyvät Leviltä ja Saariselältä, mutta Arctic Signature on tuonut matkustajia myös muihin Pohjois-Suomen kohteisiin. Kaikki aktiviteetit räätälöidään ja toteutetaan privaatisti ja pienintä yksityiskohtaa myöten asiakkaan mieltymysten mukaan, oli sitten kyseessä huskyajelu, moottorikelkkailu tai yksityinen tapaaminen joulupukin kanssa. ”Tärkeää on saada mahdollisimman paljon tietoa asiakkaasta etukäteen, muun muassa joulupukille selvitämme tarkkaan lasten koulumenestykset, harrastukset ja mielenkiinnon kohteet.” Itse Ivalosta kotoisin olevana saa-

melaisena Ari haluaa aina myös tutustuttaa vieraansa aitoon saamelaiskulttuuriin.

Kesällä muut Pohjoismaat kiinnostavat Kesäkaudella suosituimpina kohteina ovat olleet Norjan vuonot, Tukholma ympäristöineen sekä Tanska. ”Pohjoismaisten pääkaupunkien vertailussa Helsinki jää Tukholman ja Kööpenhaminan varjoon ja tippuu usein valitettavasti ensimmäisenä pois matkasuunnitelmista, jos asiakkailla on vain rajoitetusti aikaa”, Ari sanoo. ”Tarjoamme Helsinkiä nyt yhdessä Tallinnan kanssa ja uskomme, että nämä kaksi erilaista pääkaupunkia täydentävät yhdessä toisiaan. Tutkimme myös mahdollisuutta laajentaa kesätarjontaa Suomessa järviseuduille.”

Yksityistä luksusta Arctic Signaturen asiakkaat ovat useimmiten 4-8 hengen perheitä tai porukoita, jotka tulevat eri puolilta maailmaa, kärjessä ovat Britannia, Länsi-Eurooppa ja USA. Myös Kaukoidän suunnalla, esimerkiksi Singaporessa, on ollut kysyntää. ”Olen oppinut, että myös luksussegmentissä on useita eri tasoja. Jotkut tulevat vaatimattomasti reittilennolla – toki bisnesluokassa – ja toiset taas yksityiskoneella. On tietysti eroa sillä, onko yksityiskone ihan ikioma, vai vain vuokrattu”, Ari naurahtaa. ”Yhteistä kaikille on palvelujen laatu ja sisältö. Jopa kymmeniä tuhansia euroja muutaman päivän matkasta maksavalle ei voi koskaan antaa vastaukseksi ’ei’”, Ari Siivikko päättää.

3 • 2017 APRIL


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
2017-3 Ikkunapaikka-Window Seat, April 2017 by Ikkunapaikka - Window Seat Travel Trade Magazine - Issuu