Hervannan Sanomat 5.5.2021

Page 12

HERVANNAN SANOMAT – Keskiviikkona 5. toukokuuta 2021

12

Vastaremontoitu Pikkupalatsi valikoitui häävideon kuvauspaikaksi osittain juuri upean, Piialle entuudestaan hyvin tutun flyygelin ansiosta.

Mukana 21 eri yritystä

K U VA : J E N N I T U O M I N E N P H O T O G R A P H Y

Yritykset yhdistivät voimansa - syntyi musiikkivideo unelmien päivästä Satu Lepistö Duo Primadonnat on Piia Kärnän, alias Piia Kristiinan ja Annukka Nevalaisen muodostama pianoviuluduo. Kaksikko on keikkaillut nyt jonkin aikaa yhdessä ja nyt huhtikuussa duon uuden hääkappaleen Day of Dreamsin musiikkivideoprojekti kasvoi yhteensä 21 yrityksen yhteistyöksi. - Olin säveltänyt jo viime vuoden

keväästä asti, Piia Kärnä sanoo. – Annukka ehdotti, että tekisin häämarssin ja yhtäkkiä sellainen alkoi syntyä pianon koskettimistolta. Häämarssien ja -kappaleiden maailma on varsin perinteinen, eikä uutta häämusiikkia synny tämän tästä siitä huolimatta, että hääperinteet ovat muuttuneet. - Yhä useampi pari valitsee siviilivihkimisen, Kärnä sanoo. – Tämä kap-

pale soveltuu kuitenkin myös kirkkohäihin, erityisesti pianolla ja viululla soitettavaksi. - Siitä on olemassa myös soolopianoversio, mutta viulun kanssa varsinkin se on juhlava. Duo Primadonnat sovitti kappaleen yhdessä. Ensimmäisen idean yllättävän suureksi kasvaneeseen produktioon keksi Annukka Nevalainen. - Idea lähti siitä, että olemme ol-

leet varsin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. – Olemme seuranneet helsinkiläisen Ilove party -juhlapalveluyrityksen tiliä Instagramissa ja Annukka keksi, että ottaisimme heihin yhteyttä yhteistyön merkeissä. Pidimme Ilovepartyn kanssa yhteisen etäpalaverin jonka aikana idea alkoi kasvaa. Keksimme pyytää mukaan mallit hääparia esittämään ja juhla- ja tapahtuma-alan yrityksiä mukaan.

Käytännössä kaksikko päätyi tekemään videota varten saman määrän työtä kuin hääparit tekevät häitä järjestäessään, sillä myös videota varten tarvittiin kaikki häissä yleensä olevat asiat kukkia, pukuja, meikkejä, hiuksia ja pitopalvelua myöten. - Malleista morsiamena mukana ollut oli hervantalainen upea nuori nainen, joka hoiti tonttinsa ensikertalaisena varsin mallikkaasti, Piia Kärnä sanoo. – Hän löytyi sattumalta mallitoimiston listoilta. Kärnä haluaa kiittää kaikkia produktiossa mukana olleita. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tehnyt yhtä suurta projektia ja lopulta tamperelais- ja helsinkiläisyrityksiä yhdistänyt projekti veti mukaansa peräti 21 yritystä. Lopullinen video kuvattiin Tampereen keskustassa Pikkupalatsilla sunnuntaina 25.huhtikuuta. - Video tulee jakoon sosiaalisessa mediassa kaikkien mukana olleiden yritysten kanavilla, Kärnä sanoo. – On hienoa, että yrittäjät laittoivat hynttyyt yhteen, innostuivat yhdessä ja antoivat koronalle huutia, hän lisää. Mukana videolla oli myös nuoria tekijöitä, sillä Duo Primadonnan housupuvut ovat ommelleet Tredussa ompelijoiksi opiskelevat ammattiin valmistuvat tekijät. He valmistivat Piian ja Annukan housupuvut työssäoppimisjakson aikana. Duo Primadonnan puuhanaiset toivovat, että saavat tulevaisuudessa olla mukana monissa häissä soittamassa ja että uusi Day of Dreams -kappale kasvaa tärkeäksi monille vihittäville pareille. - Odotan jo sitä, että koronatilanne on parempi ja saamme soittaa ihmisille heidän tärkeissä tilaisuuksissaan, sanoo keikkailua kaipaava Piia. Video on nähtävissä valmistuttuaan Duo Primadonnien Youtube-, Instagram-sekä Facebooktileillä @ duoprimadonnat.

“Minusta ei koskaan tule mummua” Tahattomasti lapseton joutuu kohtaamaan myös surun lapsenlapsettomuudesta Hervannan Sanomat Kun tahattoman lapsettomuuden kokenut tulee ikään, jossa ikätovereista alkaa tulla isovanhempia, voi lapsettomuuden suru nousta pintaan voimakkaasti uudelleen. Lapsettomuuden “toisella kierroksella” isovanhemmuudesta paitsi jäävä voi kokea osattomuutta ja tyhjän sylin kipua. Tietoisuutta ja ymmärrystä kaivataan, jotta ihmiset saisivat tarvitsemaansa tukea. Lapsenlapsettomuus on kokemus, joka ei juuri näy julkisessa keskustelussa, mutta koskettaa yhä useampaa samalla kun pysyvästi lapsettomaksi

jääminen yleistyy. Lapsenlapsettomuuden kipeys liittyy ennen kaikkea tyhjän sylin kokemukseen ja niihin merkityksiin, joita isovanhemmuuteen liitetään. Isovanhemmuudesta puhutaan julkisuudessa paljon, useimmiten valoisassa ja onnellisessa sävyssä. –Isovanhemmuutta pidetään kulttuurissamme melko itsestäänselvänä, ja lapsenlapsettomuus rikkoo tätä normia, sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Johanna Repo. Lapsenlapseton jää ulkopuoliseksi, kun ystävistä tulee isovanhempia - Tukea ja ymmärrystä on vaikeaa löytää, kertoo lapsenlapsettomuutta sureva Silja Vepsänrepo. Vepsänrevolla on taustallaan pitkät ja vaikeat lapsettomuushoidot, jotka päättyivät lopulta tuloksettomina. Vaikka lapsettomuudesta puhutaan nykyään avoimemmin, vallitsee lapsenlapsettomuuden ympärillä hiljaisuus. –Nyt

Lapsenlapsettomuutta sureva Silja Metsänrepo sanoo, että lapsenlapsettomuudesta ei puhuta samalla tavalla kuin lapsettomuudesta. olen siinä tilanteessa, jossa ikätovereistani tulee isovanhempia ja nykyään minulta kysytään, joko minulla on lapsenlapsia tai kuinka monta, Vepsänrepo sanoo. –Edelleen liian monet kuvittelevat, että on sallittua kommentoida muiden lapsettomuutta. Minunkin kohdallani on usein kuviteltu, etten vain ole halunnut lapsia. Lapsenlapsettomuuteen liittyvä suru riippuu paljon siitä, millaisia toiveita ja mielikuvia ihmisellä itsellään on liittyen isovanhemmuuteen. Mi-

käli on jo itse aikoinaan valinnut lapsettomuuden, ei lapsenlapsettomuuskaan todennäköisesti aiheuta suurta surua. Monella isovanhempi-ikäisellä on taustallaan kuitenkin oma tahaton lapsettomuus, kuten Vepsänrevolla. –Ensimmäisellä kierroksella raastaneet epäonnistumisen ja toivottomuuden tunteet eivät enää ole läsnä, mutta kipu viiltää silti välillä edelleen, Vepsänrepo toteaa. –Kun toivoa ja mahdollisuutta lapsen saamiseen ei enää ole, tilanne on erilainen, mutta

kenties armollisempi. Lapsettomaksi jääneellä saattaa myös olla huoli siitä, kuka hänestä pitää huolta, kun hän vanhenee. Pelko yksinäisyydestä saattaa olla läsnä ja korostua, kun ympärillä tuttavat saavat lapsenlapsia. –Lasten tai lastenlasten saaminen ei tietenkään automaattisesti tarkoita, etteikö voisi kokea yksinäisyyttä. Myös monet tahattomasti lapsettomat muodostavat vaihtoehtoisia perheitä ja heillä on läheisiä ihmissuhteita, jotka kantavat koko elämän, Repo muistuttaa.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.