Kymppisanomat nro 41 2015

Page 11

KAUPUNKILEHTI KYMPPISANOMAT Nro 41 8.10.2015

MENOT

KATI JÄRVENPÄÄ

Ylivieskatalo Akustiikan näyttelysalissa vietettiin maanantaina Arkkitehtitoimisto Jorma Palorannan 30-vuotisjuhlanäyttely Jorma Paloranta in memoriamin avajaisia. YLIVIESKA Ylivieskatalo Akustiikan näyttelysalin seinillä on esillä lukuisia valokuvia, lehtileikkeitä, skissipaperille tehtyjä luonnoksia sekä maalauksia, jotka kertovat Arkkitehtitoimisto Jorma Palorannan 30-vuotisesta suunnitteluhistoriasta. Esillä on myös uusia suunnittelukohteita, jotka kertovat siitä, että edesmenneen Jorma Palorannan toive on toteutunut, eli parinkymmenen kokeneen ammattilaisen joukko jatkaa hänen opeillaan ja jalanjäljillään. - Jormalla riitti ideoita joka lähtöön, ja tämäkin näyttely on järjestetty Jorman idean pohjalta. Jormalle ei ollut tärkeää päämäärä ja se mitä kaikkea saa aikaan, vaan itse elämä. Jorma aloitti pari vuotta sitten näyttelyn aineiston kokoamisen yhdessä Heikki Myllylahden kanssa. Hän ei tiennyt silloin, että hän ei itse koskaan pääse näkemään valmista aineistoa. Me päätimme viime keväänä, että kokoamme näyttelyn kiitoksena Jorman elämäntyölle. Jorman elämän ja yrittämisen filosofiaan kuului toisten ihmisten kunnioittaminen. Hän piti tärkeänä hoitaa työt niin, etteivät ihmissuhteet vaarantuisi. Ne menivät aina eurojen edelle, totesi avajaispuheenvuorossaan Arkkitehtitoimisto Jorma Palorannan toimitusjohtaja Kyösti Marjanen.

Arkkitehtitoimisto Jorma Palorannan 30-vuotisjuhlanäyttelyn avajaisissa muistettiin myös entisiä ja nykyisiä työntekijöitä. ma puhui joskus, että pitäisi koota kirjaksi näitä asioita. Kyllä minä aina välillä mietin, että miten Jorma jaksaa aina ideoida ja tehdä, mutta kun pitää jostakin ja on intoa sitä tehdä, niin kyllä sitä jaksaa, Anneli Paloranta totesi.

Anneli Paloranta katseli Jorman vuonna 1966 tekemää vahaliitutyötä, ja kertoi Jorman vielä piirtäneen piirustuksia viimeisenä kesänään lapsille ja lapsenlapsilleen. Näyttelyn aineiston kokoamisessa Jorma Palorantaa auttanut Heikki Myllylahti totesi, että lupaus on nyt pidetty. - Sovimme Jorman kanssa, että täydennän aineiston loppuun. Näyttely olisi varmaankin ollut hieman erilainen, jos olisimme saaneet tehdä tämän yhdessä loppuun, mutta uskon, että Jorma olisi tähänkin tyytyväinen. Aloitimme aineiston kokoamisen vanhoista lehtileikkeleistä ja sen jälkeen pohdimme yhdessä mitä asioita Jorma halusi tuoda esille. Minä kävin valokuvaamassa joitakin vanhempia kohteita, kun niistä ei ollut kuvia,

13:30 Napapiirin sankarit 2 15:30 Ensi-ilta Onnelin ja Annelin talvi 18:00 Ensi-ilta Yksin Marsissa (3D) 21:00 Oulun komediapatterin Stand Up klubikeikka

Asemakatu 1, Oulainen

www.kaihdintuote.fi 044-323 0848

Arkkitehtitoimisto Jor-

Keilailun peruskurssi

Lippuvaraukset ja aikataulut

www.kinokulma.fi

Ilmoittaudu mukaan! P. 044 429 4473 Ylivieskan Keilahalli Tervetuloa!

Ilpo Kojolan kirja Ruotusotilaat Kala- ja Pyhäjokilaaksoissa 1733-1809 julkistamistilaisuus ma 12.10. klo 15.00 Ylivieskan kaupunginkirjastossa. Kirjaa on myynnissä tilaisuudessa, myös ennakkoon tilatut kirjat on noudettavissa julkistamistilaisuudesta tai sen jälkeen kirjastosta. Tervetuloa!

Tervetuloa Akustiikan tapahtumiin! La 10.10. Klo 14.00 Benny & Muumit

Koko perheen muumimusiikkikonsertti. Bennyn lisäksi lavalla nähdään Muumimamma & Muumipappa, Nipsu ja Muumipeikko. Liput 10€

Su 18.10. Klo 19.00 Hopeinen kuu Rakastettu Olavi Virta

Kauhava Big Band. Solisteina Matti Korkiala, Mariam Sandhu, Susanna Erkinheimo sekä Erkki Mustikkamäki. Kapellimestarina toimii Jukka Lumme, ja konsertin juontaa Irma Nieminen Liput 20€

To 22.10. Klo 19.00 Mielenkääntäjä Pete Poskiparta

Osallistumismaksu 60e aikuinen, 50e opiskelija/eläkeläinen

Viikonlopun elokuvien muut esitysajat ja lippuvaraukset kotisivulta

Screenkaihdin Markiisit - Verhokiskot Puusälekaihtimet Parvekekaihtimet

Anneli Paloranta kuunteli liikuttuneena Marjasen avajaissanoja. - Kyllä tässä meinaa itku tulla. Näyttely on aivan ihana. Tästä näkee miten paljon Jorma on saanut aikaan. Jor-

Kurssilla opitaan keilailun perusteet. Teoriaa 1,5h ja käytäntöä 2h. Kurssin ajankohta kahtena keskiviikkona: KE 28.10.2015 klo 17.30-21.00 KE 4.11.2015 klo 17.30-21.00

Perjantain 9.10 leffapäivä

Puh. 040 533 1945

Myllylahti kertoo.

Anneli Paloranta ja Kyösti Marjanen mietiskelivät yhdessä, että mitkä olivat Jorma Palorannalle erityisen tärkeitä tai mieluisia suunnittelukohteita. - Kalajoen kunnantalo, Kyösti Kallion koulu, Oulaisten seurakuntatalo, Suvannon kappeli, Pouttu Oy:n pääkonttori, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Kokkolan K-citymarket ja Ylivieskan Kassisen alue tulevat nyt ensimmäisinä mieleen, Paloranta ja Marjanen totesivat.

ma Paloranta 30 vuotisjuhlanäyttely on esillä Ylivieskatalo Akustiikassa 30.lokakuuta saakka. Jorma Paloranta aloitti yritystoiminnan Jyväskylässä 1970-luvun lopulla takorautatuotteilla ja taide-esineillä Takor-toiminimen alla. Hän työskenteli nuorena arkkitehtinä Jyväskylän kaupungilla kaavarunkosuunnittelijana. Ylivieskan kaupunginarkkitehtinä Jorma Paloranta aloitti vuonna 1980. Vuonna 1984 hän palkkasi arkkitehti Päivi Ojalan ensimmäisenä vieraana työntekijänä avukseen. Päätoimisena yrittäjänä Paloranta aloitti elokuussa 1985, jolloin toimisto työllisti jo viisi suunnittelijaa. Yrityksen 30 toimintavuoden aikana suunnitteluhankkeita on ollut pientaloista julkisiin rakennuksiin yli 2200 koko Suomen alueella. Parhaillaan on rakenteilla myös kolme asuinkerrostaloa Tukholman ympäristössä. Tällä hetkellä Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta Oy työllistää yhteensä 20 henkeä. Ylivieskan lisäksi toimipisteet ovat Oulussa ja Kokkolassa.

MENOT

Jorma Paloranta in memoriam-näyttelystä huokuu vahva yrittämisen ja elämisen filosofia

11

Mentalisti Pete Poskiparran karismaattiset show’t yhdistävät ajatustenlukua, taikuutta ja komiikkaa. Liput 25€

Pe 30.10. Klo 19.00 Aidosti Marion! 70-vuotisjuhlakiertue & Kapellimestari Juha Puhakka orkestereineen Liput 29€ ja eläkeläiset 27€. KP-etukorttietu 26€

Pe 16.10. klo 15-19 ja la 16.10. klo 12-16. VAIHTOTORIPÄIVÄT Akustiikan ruokalassa.

LIIKUNTAPALVELUT 0444294472

www.ylivieska.fi

”Tuo tullessasi, vie mennessäsi”. Tuo mukaasi ehjää, puhdasta ja käyttökelpoista tavaraa ja ota ilmaiseksi, minkä katsot itselle tarpeelliseksi. Vaihtotori toimii ilman rahaa tavaran kierrätysperiaatteella. Tavaran tulisi olla kuljetettavissa myös ilman ajoneuvoa. Ei sähkölaitteita eikä tietokirjasarjoja! Ei elintarvikkeita. Lisätiedot p. 040-5393507. Järjestää Eija-Liisa Pokki ja kulttuuritoimi

Näyttelysali 5.-30.10. Jorma Paloranta in memoriam Arkkitehtitoimisto Jorma Paloranta 30 v. Lipunmyynti avoinna ma-pe 12-19 ja la 12-16. Koulukatu 2 B. 044 4294 545 Katso lisää tapahtumia www.ylivieska.fi/akustiikka


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.