EU 66 / 28.8.2019

Page 11

Nro 66 Torstaina elokuun 29. pnä 2019 - 7 .

Tapahtumarikas syksy Tryckeri-teatterissa

Uusi paikka osoittautui onnistuneeksi valinnaksi.

Maan maut tuotiin torille (Raasepori) Kelikin suosi uudella konseptilla ulkoilmassa järjestettyä perinteistä Maan maut -ruokatapahtumaa viikonloppuna. Tapahtuma järjestettiin nyt kahdeksannen kerran ja ensimmäisen kerran Fiskarin torilla. Järjestelyistä jälleen vastanneen Pohjan Gurut ry:n Sami Paatero arvelee kävijöitä olleen noin 2.500. Sunnuntai oli selvästi hiljaisempi

päivä kuin lauantai. Aiempina vuosina tapahtuma on järjestetty Lukaalilla, joka oli varattu nyt juhlakäyttöön. -Tämä osoittautui onnistuneeksi ratkaisuksi ja tunnelma oli todella mukava. Siihen pyritään, että maan makuja tarjotaan torilla taas ensi vuonna, Paatero sanoo. Seuraavan kerran tarjolla on jouluisia maan makuja marras-joulukuun vaihteessa niin ikään Fiskarissa.

50%

60% 70%

(Raasepori) Karjaalla toimivan TryckeriTeaternin syksy on täynnä tapahtumia. Luvassa on teatteriesityksiä, konsertteja, stand up-ilta ja nuorten kykykilpailu. Teatteria hallinnoiva ja toiminnasta vastaava VNUR esitteli syksyn ohjelmiston yhdessä VNF:n kansanopiston kanssa. Viime syksyn menestys ”Mannerheim - mannen och myten” nähdään teatterissa uudelleen tänä syksynä. Esitys lähtee myös Siuntioon ja Turkuun. Karjaalla Sven Sidin ohjaama näytelmä esitetään syyskuun alkupuolella kolmesti. VNUR järjestää teatterilla Raaseporin kulttuuriopiston kanssa stand up-kurssin kaikille komiikasta kiinnostuneille. Kurssin vetää stand

ja finaali ovat Karjaalla lokakuun loppupuolella. Syksyn suurempi panostus on uutuusnäytelmä ”Risk för RASeborg”. Kyseessä on vauhdikas komedia, joka kertoo Raaseporin kaupungin 10-vuotisesta historiasta. Näytelmän ovat kirjoittaneet Lasse Garoff ja Jesper Carlsson. Sen ohjaa Erik ”Miki” Pöysti. Ensi-ilta on marraskuun 6. päivänä. VNUR tulee palkkaamaan

SE ON KUUMAA

50%

60% 70%

29-31.8.2019

KOTIINKULJETETTU PIZZA, NIMITTÄIN.

to-fre 9-18 lö 10-14

040-5674539

up-koomikko Alfred Backa. Ohjelmassa on myös Anders Heleniuksen stand up-ilta lokakuun alussa. Samassa tilaisuudessa lava on vapaa kaikille, jotka haluavat näyttää stand up-taitojaan. VNUR:n puheenjohtaja Henrik Wickström toimii illan juontajana. VNUR järjestää syksyllä myös Grand Beat-musiikkikykykilpailun kulttuuritalo Karelian kanssa. Semifinaali

syksyllä myös tuottajan, jonka tehtävä on yhdistyksen kulttuurituotantojen koordinointi. -On mukavaa että meillä on teatterissa näin paljon ohjelmaa. Tryckeri-teatterin tulee olla kulttuuritalo, joka tarjoaa ohjelmaa eri ikäryhmille ja siinä olemme onnistuneet tänä syksynä, Wickström sanoo. Tämän syksyn uutuus on myös viiden paikallisen kulttuuritoimijan yhteistyöhanke, teatterikoulu Konfetti, jonka toivotaan tuovan läntisen Uudenmaan näyttämöille uusia nuoria teatterin tekijöitä. Lisätietoa ohjelmistosta löytyy teatterin kotisivulta verkko-osoitteessa tryckeriteatern.org.

044-0212163

NYT SITÄ SAA MYÖS MEILTÄ. TILAA KÄTEVÄSTI www.kotipizza.fi

Kotipizza Karjaa Ratakatu 63, Karjaa puh. 019 231 132 ma-la 11–21, su 12–21

SLUTSPURT PÅ REAN! ALEN LOPPURYSÄYS!

-50

ALLA BARN & VUXNAS KLÄDER KAIKKI LASTEN & AIKUISTEN VAATTEET

i kraft t.o.m. 4.9 voimassa 4.9. asti

KODINKONEET HUSHÅLLSAPPARATER

% % -50

EKENÄS/ TAMMISAARI Horsbäck, Gropvägen 1 Gropintie vard./ark. 10-18, lö/la 10-15

HANGÖ/ HANKO

Sandösvängen 10 Santalankaari, vard./ark. 10-18, lö/la 10-15


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.