Skip to main content

EU 24b / 29.3.2020

Page 6

6 - Nro 24b Sunnuntaina maaliskuun 29. pnä 2020 .

”Mestaruuteen oli mahdollisuuksia”

BK:lle jäi jossiteltavaa (Raasepori) Maailmaa moukaroivat tällä hetkellä isommatkin murheet, mutta ei pienistäkään pulmista ole ilman vihlontaa selvitty. Käsipallon kilpailutoiminta loppui kuin seinään ja miesten SM-liigassa ei koskaan päästy näkemään kenen kantti playoff-keväässä kestää. BK46, Dicken ja Cocks nokittelivat toisiaan pitkin kautta ja mestaruuspytyn ympärillä kävi harvinaisen arvaamaton kuhina. -Synkältä se tuntui, kun kauden päättymisestä ilmoitettiin. Olimme pelaamassa niin hienoa kautta ja kovimmat pelit olivat vasta tulossa, BK:n johtohahmo Jac Karlsson tiivistää. -Tosi sääli, että näin kävi. Pudotuspelit olisivat olleet hauskaa aikaa, kun ei tiennyt yhtään kuka tulisi mestaruuden viemään. Karjaalla oli käsipallobuumi päällä ja tunnelma olisi noussut keväällä entisestään, pelaajavalmentaja Andreas Rönnberg harmittelee. BK voitti runkosarjan ja juhli joulukuussa Suomen Cupin titteliä, mutta olisivatko rahkeet riittäneet mestariksi asti? -Dickeniä ja Cocksia vastaan oli tosi tasaisia otteluja, mutta onnistuimme kääntämään monet niistä voitoiksi. Siinä mielessä uskoa kyllä oli, Rönnberg sanoo. Kauden viimeiseksi väännöksi jäi ylemmän jatkosarjan kotitappio Dickenille (26-31), missä koettiin ensimmäinen ja ainoaksi jäänyt repsahdus. -Jäimme siinä fyysisesti Dickenin jalkoihin ja ottelussa näkyi myös se, että materiaalimme oli hieman ohut. Jos olisimme olleet terveitä, saaneet Andreaksen ja Robin Sjömanin sairastuvalta takaisin ja parantuneet joidenkin pelaajien pikkukrempoista, niin mestaruuteen olisi ollut

Uutta matoa koukkuun. Andreas Rönnberg (oik.) ja Jac Karlsson juttelevat siihen malliin, että BK-46 jatkaa ensi kaudella siitä mihin tällä tynkäkaudella jäi. mahdollisuuksia, aprikoi.

Karlsson

Vatsa kurnii Ensi kaudella on taas uusi tilanne eikä ole varmuutta loukkaantumisten välttämisestä tai pelin loksahtamisesta näin hyvin uomiinsa. BK:lla oli nyt pitkään aikaan paras tilaisuus päättää piinaava korpivaellus, jota on taivallettu edellisen mestaruuskevään (2006) jälkeen. -Ensi kauden osalta auki ei ole pelkästään BK:n tilanne, vaan myös muiden. Alkaako kausi edes ajallaan syksyllä, sitäkään ei tiedä. Kunhan sarja taas alkaa, niin toivottavasti olemme entistä motivoitu-

neempia ja nälkäisempiä jahtaamaan mestaruutta, Karlsson sanoo. BK:n puheenjohtaja Björn Siggberg lausahti, että joukkue olisi pitänyt kruunata mestariksi jo päättyneellä kaudella runkosarjan perusteella. Käsipalloliiton liittohallitus kuitenkin linjasi, ettei mestaria nimetä eikä sijoituksia jaeta. BK sai tyytyä sarjaykkösen arvonimeen. -Vaikka meidät olisi nimetty mestariksi, niin ei se olisi tuntunut siltä, että kultaa voitimme, Rönnberg kuittaa. -On selvää, että BK-leirissä voidaan noin ajatella, koska voitimme runkosarjan. Mielestäni sarjassa ei kuiten-

kaan pelattu tarpeeksi otteluita, jotta sellaiselle ratkaisulle olisi ollut perusteita. Liiton päätös oli aivan oikea. Cupin myötä voitimme kuitenkin jotain tällä kaudella, toisin kuin muut joukkueet, Karlsson toteaa. Voitoksi voi laskea myös sen, että kotipelien yleisörieha ja hurmoksellinen tunnelma toivat takaisin vanhoja hyviä BK-aikoja. -Tunnelma ei ehkä ollut ihan samaa luokkaa kuin keväällä 2006, mutta aika lähellä. Ylemmässä jatkosarjassa huomasin jo isompaa huumaa, kun vieraspeliin Dickeniä vastaan tuli bussilastillinen karjaalaiskannattajia,

Siggberg väistyy puheenjohtajan tontilta -Näiden kuuden vuoden aikana yhdistyksen budjetti kolminkertaistui. Käsipalloseuran johtaminen ei ollut niinkään vaativaa, mutta varainhankinta oli, hän sanoo. Uusi puheenjohtaja valitaan hallituksen kokouksessa elokuussa.

”Pitää mukautua tilanteeseen” Siggbergin seuraaja joutuu pähkäilemään talouden käppyröitä, joita koronavirus ravistelee, ja yrityksiltä ei ehkä liikene toiminnan tukemiseen enää yhtä paljon pätäkkää. -Kysymys on siitä, miten nopeasti seurassa mukaudutaan siihen, että asiat eivät tule olemaan niin kuin ennen. Sen varalle pitää alkaa saman tien miettiä keinoja, Siggberg evästää. Hän näkee tilanteessa myös mahdollisuuksia.

vielä pelaamista kestänyt. Juoksulenkkejä se kestää, mutta hyppimisen kanssa on niin ja näin. Nyt minulla on ainakin aikaa saada itseni kuntoon tulevalle kaudelle, sillä intoa pelaamiseen yhä on, Rönnberg sanoo.

Silmä pelaa

Huoli muhii

Kolmetoista vuotta ulkomailla viettänyt Karlsson palasi Suomi-käsikseen uljaasti. Pettämättömän pallosilmän omaava keskipakki oli heittämällä sarjan hurmaavin pelinrakentaja. -Kaikki sujui aika lailla odotusten mukaan. En valmistautunut kauteen samalla tavalla mitä olisin Tanskassa tehnyt ja kesti aikansa hahmottaa miten oma joukkueeni toimii ja mitä vastustajat tekevät. Pelaaminen tuntui kuitenkin hauskalta ja sen takia tätä edelleen teen. SM-liigassa positiivista oli se, että kärkikolmikko oli niin tasainen ja tuli hyviä pelejä. Negatiivista oli häntäpään joukkueiden taso, joka ei päätä huimannut. Mutta Suomen pelaajamäärillä tilanne on tämä, Karlsson tiivistää. Nuoret pelaajat imivät liideriltä arvokasta oppia. -He todella kuuntelivat ja sisäistivät sen, mitä minulla oli sanottavaa. En tiedä mitä tavoitteita heillä urallaan on, mutta jos he mielivät ulkomaille kovempiin sarjoihin pelaamaan, niin töitä on vielä paljon edessä, Karlsson muistuttaa. Hän olisi tahtonut pelata enemmän Rönnbergin kanssa, mutta polven putsauksessa piipahtanut ”Gea” keskittyi lopulta enimmäkseen valmentamiseen. Hän pelasi cup-finaalissa Dickeniä vastaan muutaman minuutin, muttei tämän vuoden puolella enää kentällä käynyt. -Tarkoitukseni oli palata kentälle pudotuspeleissä, mutta en tiedä olisiko polvi

BK:ssa ehdittiin jo intoilla paikasta eurocupien kakkoskilpailuun Europe Handball Leagueen, mutta koronan kylvämä taloudellinen tuho uhkaa vetää maton alta. -Jos on pienintäkään epäilystä siitä, että talous ei kestä europelejä, niin sinne ei kannata lähteä, koska mitään voittoa ei niillä peleillä tehdä. Ymmärrän, että nuoremmat pelaajat haluavat kansainvälisiä kokemuksia ja yleisöäkin kiinnostaa, mutta sitä ei voi tehdä talouden kustannuksella, Karlsson tuumii. -Seuran taloudesta vastaavat henkilöt joutuvat pohtimaan asiaa. Europaikkaa ei voi hinnalla millä hyvänsä ottaa vastaan, mutta toivottavasti jokin ratkaisu löydetään. Moni pelaaja on niitä pelejä innolla odottanut, Rönnberg miettii. BK:lla ja muillakin seuroilla on edessään hankalat ajat, kun koronan riepottelun jälkeen yritetään parsia yhteistyökumppaneita ja taloutta kasaan. -Olen toki BK:n puolesta huolissani, mutta vielä enemmän mieltä vaivaa se, millaista vahinkoa tämä tekee ihmisille ja yrityksille. Säilyykö minulla työpaikka ja kuinka perheeni tulee toimeen? Päässä pyörii paljon kysymyksiä, SBA Interiorin palveluksessa työskentelevä Karlsson kertoo. -Tiukentunut taloudellinen tilanne tulee seuran toiminnassa varmasti näkymään. Vaatii koko seurayhteisöltä, pelaajilta ja vapaaehtoisilta isoa panosta, jotta selviämme tästä, Rönnberg viestittää.

Välkkäritreeneistä helpotusta etäarkeen

”Varainhankinta vaativaa”

(Raasepori) Paikallisesta kriisistä globaaliin kriisiin venyi Björn Siggbergin aika BK-46:n käsipallohallituksen puheenjohtajana. Hän otti pestin vastaan kesällä 2014, kun miesten edustusjoukkue oli pelaajapulassa jo luopumassa paikastaan pääsarjassa, kunnes jatkoi siellä pelastustoimien jälkeen. Siggbergin siirtyminen syrjään ajoittuu puolestaan ennennäkemättömään koronakiipeliin. -Ilmoitin päätöksestäni nyt julkisesti, mutta hallitukselle sanoin siitä jo syksyllä. Kuusi vuotta tässä aika vaativassa tehtävässä on tarpeeksi. Olen jo eläkeläinen ja tahdon vähän nauttia elämästä, hän toteaa. Siggberg kantoi päävastuun sponsorien hankkimisesta ja suurena tulonlähteenä toimineiden kevätmessujen järjestämisestä.

Karlsson kommentoi. -Halliin löysi tällä kaudella aivan uusia naamoja ja sellaisia, jotka olivat olleet poissa monta vuotta. Pelasimme yleisöön vetoavaa käsipalloa ja toivon mukaan sama jatkuu ensi kaudella, Rönnberg lisää.

-Omana elinaikanani toiminta urheilun ympärillä on muuttunut paljon, ei pelkästään BK:ssa, vaan ylipäänsä. Suomi ei ole enää samanlainen urheilumaa kuin joskus aikoinaan, kun seuroissa tehtiin joukolla paljon töitä asioiden eteen. Talkoohenki on vähentynyt. On tullut uusia ihmisiä mukaan, mutta ei yhtä paljon mitä vanhemmasta päästä on pudonnut pois. Jos tästä jotain hyvää voi seurata, niin ehkä se, että talkoohenki palaa. Sitä tullaan tarvitsemaan, Siggberg sanoo. Talkoohenki voi monin paikoin auttaa, mutta europeleihin se ei BK:n edustusmiehistöä vie. Kakkoskilpailu European Handball Leagueen on tulevalle kaudelle paikka, mutta kolmostason EHF Cup lienee lähempänä totuutta, jos seikkailuun päätetään lähteä. -Yhdistyksen pitää käyt-

tää järkevästi ne rahat, mitä löytyy. En sulje pois BK:n osallistumista europeleihin, mutta EHL:ssa se ei tule tapahtumaan. Siellä pitää olla 2.500-paikkainen halli, joten kotiottelut pitäisi viedä Myyrmäelle tai Riihimäkeen. Sitä BK ei tule tekemään, Siggberg sanoo. Hän olisi kernaasti halunnut päättää puheenjohtajakautensa kauan kaivattuun SM-kultaan ja oli sitä mieltä, että BK olisi pitänyt palkita tynkäkaudesta mestaruusviirillä. -Toisin kuin vaikka korija lentopallossa, käsipallossa ehdittiin pelata runkosarja loppuun ja sillä perusteella päätöksen olisi voinut tehdä. Norjankin käsipalloliigassa toimittiin näin. Mutta eipä siitä tee mieli sen enempää itkeä, kun maailmassa on vähän isompiakin murheita.

Voimisteluliitto helpottaa ja liikuttaa arkea koronavirustilanteen keskellä tuottamalla Välkkäritreenit-sarjaa lapsiperheille. Välkkäritreenit-videosarja tarjoaa kotona koulua käyvälle lapselle liikuntahetken ja vanhemmille omaa aikaa työntekoon. Treenit on toteutettu siten, että yksi tai useampi eskarilainen ja alakoululainen pystyy viettämään koulupäivän katkaisevan liikunnallisen välitunnin yksin tai yhdessä perheen muiden lasten kanssa. Videoilla välkkäritreenejä vetävät aikuisten lisäksi myös lapset. -Voimisteluliiton tehtävä on mahdollistaa liikunta kaikille ja kaikkina aikoina, Voimisteluliiton pääsihteeri Maria Laakso sanoo. -On ollut ilo seurata, miten sosiaalinen media on täyttynyt varsinkin aikuisille ja kilpaurheiluun kohdennetuista etäliikuntavinkeistä. Voimistelu- ja urheiluseurat tekevät töitä tarjotakseen jäsenilleen

etäharjoittelumahdollisuuksia. Päivät kotona viettäville ja mahdollisesti seuratoiminnan ulkopuolella oleville lapsille liikuntavinkkejä on kuitenkin ollut vähemmän tarjolla, tähän tyhjiöön oli luontevaa ja tärkeää tarttua, hän jatkaa. Välkkäritreenejä julkaistaan jatkossa päivittäin maanantaista perjantaihin. Niitä voi katsoa Voimisteluliiton youtube-kanavalta, facebookista ja instagramista. Välkkäritreenit-videosarja jatkuu ainakin neljän viikon ajan. Mahdollista jatkoa suunnitellaan mm. lasten etäliikuntatarjonnan ja Suomen koronatilanteen kehityksen mukaan. Voimisteluliitto muistuttaa, että myös poikkeustilanteessa liikunta on tärkeä osa arkea. Monipuoliset perusliikuntataidot antavat hyvän pohjan liikunnalliselle elämällä ja harrastukselle lajissa kuin lajissa. Voimistelu sopii kaiken ikäisille ja päivittäinen liikunta lisää ja parantaa elämänlaatua ja hyvinvointia.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
EU 24b / 29.3.2020 by Etelä-Uusimaa - Issuu