Skip to main content

EU 46 / 27.8.2020

Page 5

Nro 46 Torstaina elokuun 27. pnä 2020 - 5 .

Mielenkiinto on yllättänyt Grönholmin positiivisesti

Merenranta-asuminen kiinnostaa, Inkoon uusi hanke viimein lähtökuopissa (Inkoo) -Kiinnostus Inkoonrannan uusia asuntoja kohtaan on yllättänyt positiivisesti. Vielä varaukset eivät riitä hankkeen käynnistämiseen, mutta toisaalta aloitimme ennakkomarkkinoinnin vasta heinäkuun lopussa. RS-rahoituksen säännöt ovat kiristyneet jonkin verran tänä vuonna ja varauksia pitää olla 50-60 prosenttia ennen kuin hanke voidaan aloittaa, uutta merellistä asumishanketta kehittelevä Marcus Grönholm sanoo. Hän arvelee, että rakennustyöt voitaisiin päästä aloittamaan parhaassa tapauksessa keväällä tai kesällä 2021. Rakentamiseen on arvioitu menevän vuoden päivät, ja ensimmäiset kaksi taloa voisivat olla valmiina vuonna 2022. Kiinnostusta on ollut myös kolmanteen pienkerrostaloon, mutta Grönholm arvelee, että hanke alkaa kahdella nelikerroksisella talolla, joissa on yhteensä 32 asuntoa. Suunnitelmissa on kokonaisuudessaan neljä pienkerrostaloa. -On hienoa, että olemme päässeet nyt tähän vaiheeseen. Hanketta on veivattu sentään jo vuodesta 2013. Se on nyt hyvässä nosteessa ja etenee, Grönholm sanoo luottavaisena. Kiinnostuneista ja varauksen jo tehneistä 70 prosenttia on pääkaupunkiseudulta, loput Inkoon seudulta. -Kunta kaipaa uusia asukkaita, joten on hyvä, että Inkoonranta herättää kiinnostusta ulkopaikkakuntalaisissa. Hanke tulee toteutuessaan lisäämään myös paikallisten palvelujen kysyntää ja teemme osaltamme koko ajan parhaamme Inkoon eteen, Grönholm sanoo.

”Tällaisia ei ole tarjolla” Merinäköalat - jotka ovat Grönholmin mukaan tässä ehdoton edellytys - tarjoavien uusien asuntojen neliöhinnat tulevat olemaan alustavasti 4.900-6.200 euron paikkeilla. Huoneistojen koot ovat 42-106 neliömetriä, joiden huonemäärät ovat kahdesta neljään. -Hinta ei ole mielestäni kor-

kea, kun sitä verrataan vaikka esimerkiksi Hangon hintatasoon, jossa rantaneliöiden hinnat alkavat aivan yleisesti seiskalla. On myös muistettava, että tällaisia laadukkaita merenrantakohteita ei yksinkertaisesti ole kovin paljon tarjolla, Grönholm sanoo. Hän korostaa samalla laatua ja viihtyvyyttä. Inkoonrannan pienkerrostalot rakennetaan puusta. VTT:n laskelmien mukaan betonisen kerrostalon hiilijalanjälki voi olla noin 75 prosenttia suurempi kuin puusta tehdyn kerrostalon. As Oy Inkoonrannan on suunnitellut arkkitehti Aki Hiltunen Osuma Arkkitehdit Oy:stä. Asuntoyhtiön käyttöön on suunniteltu hankittavan osakkaiden yhteiskäyttöinen moottorivene, joten merelle pääsee myös ilman oman veneen hankintaa. Suunnitelmissa on myös puulämmitteinen rantasauna talviuintimahdollisuuksineen ja padel-kenttä. Alustava suunnitelma sisältää niin ikään paritaloasuntoja ja toistakymmentä rivitaloasuntoa. Ranta-alueen asunnot aiotaan rakentaa hankkeen toisessa vaiheessa pienkerrostalojen jälkeen. Alueen uusi asemakaava sallii kauppakeskus Strandin laajentamisen tuhannella neliömetrillä. Grönholm sanoo, että laajennushanke ei ole tärkeysjärjestyksessä kärkipäässä, vaan ensimmäiseksi keskitytään asuntojen rakentamiseen. Maakaupat kunnan kanssa odottavat vielä hankkeen varmistumista, samoin infrastruktuurin ja uusien katujen (Kapteenintie ja Kapteeninpolku) rakentaminen alueelle. Kaupan kohteena on kolme erillistä määräalaa, joiden pinta-alat ovat 0,9, 0,7 ja 0,65 hehtaaria. Maakaupan ensimmäisen vaiheen kauppahinta on 1,3 miljoonaa euroa, joka perustuu rakennusoikeuteen. Inkoonrannan suunnitteluun on käytetty jo noin 400.000 euroa. Grönholm haluaakin selvittää kiinnostuksen asteen ennen kuin

Otto ja Romulus kiertävät jälleen keräämässä vaarallista jätettä ja metalliromua! Raasepori 31.8.–1.9., 7.–8.9. Hanko 2.9. Inkoo 3.9. Siuntio 9.9. Lohja 10.9., 14.–15.9. Katso keräysautojen tarkat aikataulut sekä ohjeet kotisivuiltamme www.rosknroll.fi. Huolehditaan yhdessä seutumme siisteydestä - ethän jätä jätteitä keräyspaikalle etukäteen, kiitos! www.rosknroll.fi

Kauppakeskusyrittäjä Marcus Grönholm virittelee uutta asuinaluehanketta Inkoon merellisiin maisemiin. -On hienoa, että olemme päässeet nyt tähän vaiheeseen, hanketta on veivattu sentään jo vuodesta 2013, hän sanoo. hankkeeseen sijoitetaan lisää rahaa.

Suunta eteenpäin Takapakkejakin matkan varrelle mahtuu, mutta Grönholm ei halua niihin enää palata, vaan suunta on nyt vakaasti eteenpäin. -Talvella uudelleen neuvoteltu hankesopimus kunnan kanssa on mielestäni hyvä. Näin jälkikäteen ajateltuna oli myös hyvä, että tänne suunniteltu asuntomessuprojek-

Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET

PASSIKUVAT

Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789

ti peruuntui, koska se olisi tullut eteen liian nopeasti ja aiheuttanut meille paljon ylimääräistä työtä mm. tapahtuman järjestelyissä, Grönholm sanoo. Inkoon kunnanvaltuusto hyväksyi huhtikuussa uuden esisopimuksen ja kauppakirjan Inkoonrannan asuntohankkeen toteuttamisesta Grönholmin omistaman Inkoon Keskustakehitys Oy:n kanssa. Kun asuntomessuhankkeesta laadittu kolmi-

EVALD’S PUB

Centralgatan/Keskuskatu 46, Öppet/Auki Karis/Karjaa, tel./puh. 230 445 lö 10-01.30 la

Lördag 29.8. Lauantai

Från kl. 20.00 / Alkaen klo 20.00

Evald´s Taxi 0400 867 242

TUNNISTA SIJOITUSHUIJAUS! Sijoititko rahaa osakkeisiin, joita ei ollut olemassa? Tiedätkö mitä tehdä, jos tulet huijatuksi? Tule mukaan Kuluttajaliiton ja Eteläkärjen kuluttajat ry:n koulutukseen, jossa opit tunnistamaan sijoitushuijauksia ja välttämään niitä. Koulutus on kaikille avoin ja maksuton.

AIKA

ti 8.9.2020 klo 17–19

PAIKKA

Tammisaaren kirjasto, Raaseporintie 37, Tammisaari

kantasopimus purettiin helmikuussa, kunnalla ei ollut enää sopimusvelvoitteita Inkoonranta-alueeseen. Uuden sopimuksen mukaan lopullinen kauppa on tehtävä vuoden 2021 loppuun mennessä. Kauppakirja allekirjoitetaan kuukauden kuluessa siitä, kun kerrostalojen rakennuslupa on tullut lainvoimaiseksi. Keskustakehitysyhtiöllä on oikeudet alueeseen vuoden

2020 loppuun saakka ja sitä voidaan jatkaa vuoden 2021 joulukuun puoliväliin, mikäli sopimusehdot täyttyvät. Ehtojen mukaan yhtiön on haettava rakennuslupa vähintään kahdelle kerrostalolle kuluvan vuoden loppuun mennessä. Tässä tapauksessa esisopimus on voimassa joulukuun 2021 puoliväliin saakka, muutoin esisopimus raukeaa. Lopullisen kaupan allekirjoittamisen ehtona on, että ostajalle on myönnetty rakennuslupa kahdelle kerrostalolle (vähintään 30 huoneistoa) ja ostaja on saanut kyseisille kerrostaloille tarvittavan RS-rahoituksen. Ensimmäinen kiinteistökauppa oli määrä tehdä jo viime vuonna marraskuun alussa. Yhtiö toivoi loppuvuodesta kuitenkin muutoksia kauppakirjaan. Yhtiö ilmoitti tuolloin, että kunnan asettamat vakuudet estävät hankkeen asuntorakentamiseen tähtäävien rahoitussopimusten laadinnan. Tämän jälkeen iski vielä yleinen taloudellinen epävarmuus koronakriisin muodossa. Kunnan osuudeksi suunnittelusta ja infrasta on arvioitu noin 3,8 miljoonaa euroa. Alueesta saadaan myyntituottoja noin kaksi miljoonaa euroa, kun se on myyty kokonaan, sekä 0,4 miljoonaa euroa liittymismaksuja.

Itämeri

MARKKINAT Hangon Itäsatamassa

su sö

kl. 10-16 30.8. klo

Östersjö

MARKNAD i Östra hamnen i Hangö

TomTori.f i

AN MAUT A M R U O K ATA PA H T U M A

29.–30.8. klo 10–16

Fiskars Tori Paljon pientuottajien herkkuja sadonkorjuujuhlaan: Lihaa, kalaa, makkaroita, marjajalosteita, juustoja, säilykkeitä, hunajaa, chilejä.

Tervetuloa! Välkommen! Järjestäjä: PohjanGurut ry


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
EU 46 / 27.8.2020 by Etelä-Uusimaa - Issuu