Nro 6 Torstaina tammikuun 23. pnä 2020 - 9 .
OSTETAAN HYVIÄ AUTOJA!
I AUTOMAATT
Tuomarit tikunnokassa, voittomaali alivoimalla
Knights klaarasi käsikähmän (Raasepori) Verta, hikeä ja kyyneleitä vuodatettiin perjantaina Påminnen hallissa miesten salibandyn 2-divisioonan ottelussa. Verenmaku pelaajien suussa tiivistyi lopputappelun muotoon, FBC Raseborg Knights hikoili lopulta tärkeän voiton ja kyseenalaisia tuomioita viljellyt tuomaripari sai 148-päisen yleisön itkemään. Roni Saarisen alivoimalla veivaama osuma 16 sekuntia ennen loppua toi isännille suussa sulaneen 8-7 (3-3, 1-0, 4-4) voiton Itä-Helsingin Salibandyn kynsistä. Samalla Knights sysäsi IHS:n B-tason lohkossa putoamisviivan alle ja singahti pari pykälää taulukossa ylemmäs. Knights kohenteli ottelussa lohkon heikointa sorttia olevaa tehtyjen maalien saraketta tehotandemin Saarinen (3+0)-Teemu Tuovinen (2+0) johdolla, mutta samalla reipastuivat osakkeet myös jäähypörssissä. Siitä on osin kiittäminen omia toilailuja, mutta yhtä lailla Jussi Kuusirinteen ja Janne Savolaisen pillipiiparointia. Valtteri Långia kuritettiin toisessa erässä viiden minuutin jäähyllä tämän rysähdettyä maalivahti Jetro Stavénin päälle, vaikka IHS:n puolustaja näytti olleen osasyyllinen törmäykseen. Ritarit ruoppasivat pätkän ilman takaiskuja ja IHS olisi ansainnut rangaistuksen pelin viivyttämisestä tuhlatessaan kaikkien aikaa mitään sanomattomalla ylivoimakuhnauksellaan. Tuomareilta eivät märät rätit loppuneet, vaan päätöserässä Knights-pakki Oskar Nyman kuittasi pelirangaistuksen (5+20) nos-
29.900
Älä rupee mulle. Knightsin Oskar Grönman otti loppusummerin soitua yhteen IHS:n Hannes Tenholan kanssa. Väliin tuli tuomari, joka ei Påminnessa suosioon sulkeutunut. tettuaan kyynärpäätä karvan verran korkealle. Nymania tilanteessa ahdistellut IHS:n tehopakkaus Samu Nikkinen (0+4) sai naamaansa pienen osuman ja myi kontaktin raitapaidoille hyvään hintaan. Toisesta vitosen alivoimasta Knights ei enää selvinnyt, vaan köysissä roikkunut IHS tuli kahdella maalilla tasoihin 7-7. Kotijoukkueen 5-3 maalista vastannut Oskar Grönman puri huultaan tuomaripeliä pohtiessaan. -Siitä kärsivät molemmat osapuolet ja on ikävää, että se nousee noin isoon rooliin. Meille vihelletyt isot jäähyt olivat kovia tuomioita. Mielestäni Valtsu sai tilanteessa iskua, mutta hän joutui istumaan. Osku nosti vähän kyynärpäätä ja Nikkinen osaa nuo temput, jotka hän sen jälkeen
teki, sentteri sanaili.
Kättä päälle Loppusummerin soitua saatiin vielä kunnon kyläkäräjät pystyyn, kun Grönman ja Hannes Tenhola jäivät tönimään toisiltaan luuloja pois ja saivat kohta läjän muitakin ympärilleen seuraksi riitaa haistelemaan. Yhtä mailan näpäytystä Nikkisen jalkoväliin seurasi kopautus lattiaan tipahtaneen pelaajavalmentaja Aki Korkiakosken kurkkuun ja pelirangaistuksia jaettiin niin Grönmanille, Korkiakoskelle kuin Tenholallekin. Tuomariraporttien jälkeen kahakasta vielä pestään jälkipyykkiäkin. Joukkonahina ei ollut kovin kaunista katseltavaa, mutta jotenkin odotettu lopputulema.
-Siinä oli kaikki elementit siihen, että tulee vielä jotain kärhämää, kun molemmin puolin käytiin kierroksilla. Junioreiden ei soisi tuollaista näkevän, mutta itse tykkään old school-hengestä, missä pidetään omien puolta. Välillä tunteet kuohahtavat, mutta nuo jutut jäävät askiin. Pelin jälkeen kätellään ja jatketaan eteenpäin, Grönman totesi.
Loppu hyvin Knights jatkaa eteenpäin huojentunein mielin, kun se onnistui viemään voiton koettelemusten jälkeen. Nymanin vitonen jatkui varsinaisen peliajan loppuun asti, mutta IHS:n lisäosumien sijaan livahtivat mustapaidat tihutöihin. Saarinen tiiraili vastahyökkäyksessä pitkään syöttöä Tuoviselle, mutta kun optio
suljettiin pois, niin Rento-Roni leipoi kylmäpäisesti Stavénin ulapalle ja rokotti rystyllä rysään. -Tosi helpottavaa voittaa tällainen peli. Jouduimme kuitenkin yli kuudesosan ajasta tappamaan alivoimaa. Nyt meillä oli pitkästä aikaa kolme täyttä kenttää, varmaankin ensimmäisen kerran sitten kauden avauksen. Sekin auttoi jäähyjä kestämään, että kokoonpanossa oli leveyttä, Grönman tuumi. Päätöserässä Ben Kihlstedt ja Valtteri Lång putosivat pelistä pois nilkkavaivojen vuoksi. Viimeksi Jokereita vastaan kahdesti osunut paluumuuttaja Pertti Mehtälä oli puolestaan sivussa sormihaaverin takia. Christian Jäntti palasi takareisijumien jälkeen Grönmanin ja Jarno Laukkasen ketjuun, joka ei päässyt perjantaina vauhtiin. -Jäntti on ollut kaksi kuukautta poissa, itse olin juuri reissussa ja Jarnollakin on jäänyt treenejä väliin. Vähän oli hakemista ja pelin tärkeyskin varmasti näkyi. Emme päässeet helpolla, vaan jouduimme taistelemaan, Grönman tuumi. Kolmosketju piristi Knightsin peliä energisellä jahtaamisellaan ja suojalaseissaan säntäilleet nuorukaiset ajoivat vieraita vaikeuksiin. Valtteri Långin (2+0) peli on melkoista romurallia, mutta kyltymättömällä kolistelullaan hän saa tilanteita aikaan ja ajaa vastustajan pinnaa kireälle. -Se oli tänään meidän paras ketjumme, tosi hyvää duunia, Grönman kehui.
Mitsubishi Lancer Evolution X MR TC-SST täyd. h-kirja, Bi-Xenon, kaarrevalot, ym.. Tod. upea ja täyd. huoll. -09 100 tkm I AUTOMAATT
17.900
Lincoln Continental 7.1 V8 Autom. s-ikk., k-lukko, met. väri. Hieno, oman aikansa luksusauto! Juuri huollettu! -64 55 tml I AUTOMAATT
13.800
Seat Leon ST 1.2 TSi 110 Style DSG täyd. h-kirja, 2 x aluvant., p-tutkat, vak.nop.s., aut. ilmast., ym.-15 104 tkm
12.500
VW Touran Trendline 1.2 TSi BlueMotion Technology 2 omist., täyd. h-kirja, vetok., 2 x renk., ilmast., lohkol., sisäp., ym. -12 117 tkm I AUTOMAATT EL ES DI
10.900
MB E400 CDi Autom. Avantgarde Juuri kats., Bi-xenon, h-kirja, 2 x 18” aluvant., nahkaverh., vak.nop.s., aut. ilmast., ym. -05 131 tkm I AUTOMAATT DIESEL 4X4
10.500
Land Rover Range Rover Sport TDV6 S Suomi-auto, h-kirja, vetok., 2 x 18” aluvant., nahkaverh., aut. ilmast., erillisilmajousitus, ym. ym. Tosi siisti. -06 368 tkm DIESEL
Maajoukkueella hektinen tammikuu
Nico Rönnberg jälleen vuoden käsipalloilija (Raasepori) Ei kahta ilman kolmatta. Nico Rönnbergille sanonta piti jetsulleen kutinsa, kun hänet urheilutoimittajien näkemyksellä arvostettiin vuoden käsipalloilijaksi Suomessa vuosimallia 2019. Valinta osui 27-vuotiaan karjaalaispelaajan kohdalle kolmatta kertaa ja ne ovat tulleet peräjälkeen vuodesta 2017. Näinpä hän alati lähenee isoveli Andreaksen (4) ja Janca-isän (6) lukemia. -Henkilökohtaiset palkinnot tuntuvat totta kai hyvältä, kun lajiin käytetty aika ja duuni tällä lailla palkitaan. Tietää, että on tehnyt jotain oikein ja ottanut askeleita eteenpäin, Rönnberg sanoo. Vasen pakki voitti viime vuonna Riihimäen Cocksin paidassa Suomen mestaruuden ja Baltian liigan, esiintyi edukseen Mestarien liigassa ja kantoi suurta vastuuta maajoukkueessa. -Parhaiten jäi mieleen Baltian liigan neljäs mestaruus putkeen. Kohtasimme välierissä SKA Minskin heidän kotiareenallaan ja meitä vastaan oli kaikki, mikä voi vastaan olla. Kuitenkin veimme rankkareilla voiton ja finaalissa kaatui vielä ZTR Zaporozhye, Rönnberg muistelee.
Jo entuudestaan meriittilistalla roikkuivat EHF-cupin ja Mestarien liigan lohkovaiheen maalipörssin kuninkuudet. -Olen saavuttanut aika paljon asettamistani tavoitteista. Uusia tavoitteita pitää totta kai olla ja tässä on vielä aikaa keksiä niitä, Rönnberg miettii. Sellainen voisi olla taitojen mittaaminen ulkomailla Euroopan kovissa sarjoissa. Rönnberg käväisi nuorempana Norjassa reilun vuoden visiitin ja on sen jälkeen pelannut Cocksissa syksystä 2013 lähtien. Maailmalle lähtemistä on häneltä tasaisin väliajoin kyselty ja suomalaisseuraan jäämistä ihmetelty, mutta se ei ole Karjaalla asuvalle perhekeskeiselle miehelle niin yksinkertainen juttu. -Sydämeni on Karjaalla ja täällä viihdyn parhaiten. Perhe, kaverit ja kaikki tutut, joita kaupungilla näkee, nämä ovat elämässäni tärkeimpiä juttuja. Vaikka aina voi palata kotiin, niin en tiedä haluanko jättää sitä. Ulkomailta kyllä tulee tarjouksia, mutta vaikka olisi hyvä sopimus ja seura, niin pitää myös miettiä miten Sara-vaimoni ja Domi-
Nico Rönnberg on ollut Suomen käsipallokuningas kolmena vuotena peräjälkeen. (Kuva: Newspix/Tomi Hänninen) nic-poikamme siihen palapeliin sopivat ja olisiko se heidän kannaltaan hyvä ratkaisu. En ole tehnyt Cocksin kanssa vielä jatkosopimusta, enkä ota tilanteesta mitään stressiä. Juuri nyt haluan vain nauttia käsipallon pelaamisesta, kun kropassa tuntuu hyvältä eikä
olkapääkään ole enää vaivannut.
Oi Suomi on Olkapää sai tammikuussa kyytiä, kun Suomen maajoukkue palloili hiki hatussa. Ensin pelattiin MM-karsinnat loppuun 11 päivää ja neljä ot-
telua sisältäneessä paketissa ja parin päivän huilin jälkeen syöksyttiin EM-esikarsintoihin Georgian kimppuun. -Olihan se raskasta, kun pelasin monissa otteluissa täysiä minuutteja molemmissa päissä ja siihen päälle matkustelut ja treenit. Siihen on toki jo tottunut, mutta kyllä se silti kropassa tuntuu. SM-liigassa on kärkipeli Dickeniä vastaan heti keskiviikkona, kolme päivää maajoukkueviikkojen jälkeen. Se ei ole maajoukkuepelaajille ehkä ihan paras ohjelma, Rönnberg lausuu. MM-karsinnoista Suomelle jäi luu käteen, mutta EM-esikarsinnoissa vuoden 2022 kisoihin jatkoon mentiin. Georgiassa tulos oli 2424, mutta sunnuntaina Suomi löylytti Riihimäellä pahasti väsähtäneitä vieraita 37-21. Sunnuntain ottelusta maalailtiin maajoukkueen tärkeintä koitosta pitkään aikaan, sillä EM-karsintavaiheesta tipahtaminen olisi ollut masentava isku. Nyt Suomi on pelissä mukana ja pääsee syksyllä alkavassa lohkovaiheessa tavoittelemaan suurta unelmaansa EM-kisapaikasta. Jatkuu sivulla 11.
8.900
VW Caddy 1.6 TDi 55 kW BlueMotion täyd. h-kirja, ilmast., vak.nop.s., juuri huoll. -14 190 tkm
7.900
Opel Meriva 5-ov. Enjoy 1.4T ecoFLEX 89 kW MT5 täyd. h-kirja, 2 omist., 2 x renk., vetok., p-tutkat e/t, vak.nop.s., ilmast. -11 63 tkm UUTUUS!
I AUTOMAATT
5.900
Toyota Yaris 1.3 VVT-i Linea Sol 5-ov. MultiMode täyd. h-kirja, ilmast., 2 x renk., lohkol., sisäp. ym. -07 124 tkm
Rahoitusmahdollisuus, jopa ilman käsirahaa. www.raaseporinauto.fi
Myy - Ostaa - Vaihtaa Autot - Veneet - Asuntoajoneuvot Moottoripyörät
RaaseporinAuto Roy Virtanen 040 589 7069 roy.virtanen@raaseporinauto.fi Västanbynkuja, Horsbäck Tammisaari/Ekenäs Palvelemme ma-pe 9-17 la 10-13