12 - Nro 49 Torstaina joulukuun 8. pnä 2022 .
William Wilkman vuoden nuori urheilija Inkoossa (Inkoo) Inkoossa soi itsenäisyyspäivän kunniaksi kultainen sana kunnan urheilevalle nuorisolle. Vuoden nuoreksi urheilijaksi valittiin Raseborgs Skyttar -seuran ampuja William Wilkman, joka palkittiin 500 euron stipendillä. Wilkman teki keväällä ensiesiintymisensä liikkuvan maalin SM-kisoissa ja tähtäsi saman tien 10 metrin normaalijuoksujen kultaa ja sekajuoksujen hopeaa M 16 -sarjassa. Kesällä hän juhli 50 metrin radalla vielä kahta Suomen mestaruutta. Juhlatilaisuudessa jaettiin myös Marcus Grönholmin säätiön 200 euron arvoiset stipendit. Stipendin pokkasivat IIF:ssä aiemmin pelannut ja nykyisin EIF:iä edustava 17-vuotias jalkapalloilija Siiri Koikkalainen sekä aktiivinen ja menestyksekäs urheiluampuja Karl Friberg. Palkittujen joukossa ovat myös Suomen suurimman kiipeilyseuran Kiipeilyurheilijat
Liikkuvan maalin SM-kisoihin räväkästi rynnännyt William Wilkman sai Inkoon vuoden nuoren urheilijan palkinnon. ry:n kisaryhmään kuuluva, köysikiipeilyn SM-kisoissa juniorisarjan hopealle sijoittunut 11-vuotias Ivar Wallenius. Neljäs stipendiaatti oli Energy Dance Centerin
Yleisöltä-kirjoituksia osoitteessa www.etela.com Etelä-Uusimaan nettisivuilta osoitteessa etela.com löytyy Sture Fjäderin, Veikko Räntilän, Ei enää niin iloisen inkoolaisen, Timo Kallion,
Jussi Törmäsen, urheiluopistojen rehtoreiden ja Suomen lähilukioyhdistyksen puheenjohtajan yleisönosastokirjoitukset. lisää yhdistyk. kotisivulta tai Ami Grims / 050-5265652 tai s-postilla amcagr@gmail.com.
IDO-Seniorit. Joulukuun lounas, ravintola Fyren, to 15.12. klo 12.30. Karjaa-Pinjaisten Eläkkeensaajat. Yhdist. joulujuhla Työväentalolla to 8.12. klo 12 alkaen. Ohjel. jouluruok., torttukahvit, yhteislaul., arpajaiset, tanssia jne. Ottakaa mukaan nimetön joululahja joka laitet. joulupukin konttiin. Perimme jouluateriasta maksun sisääntulorappujen ylätasanteella. Yhdistyk. kerhoista ja toiminnasta
Ingå Seniorer. Må 19.12 drar det ihop sig till Julträff i församlingshemmet kl. 13. Vi får besök av prästen Tom Hellsten och kantor Marianne Gustafsson-Burgmann, Lucia och kanske julgubben. Det bjuds på julgröt och kaffe med jultårtor. Ingen avgift men namnlös julklapp med värd ca 5-10 €. Förhandsanm. sen. 14.12 till Gunni / 050-3599253. Sö 11.12 kl. 16 framåt: Introduktion av nya Kulturhuset Focus, mingel och biljettutdelning. Föreställning av Råttfällan kl. 17. Väl mött i Karis. Teaterresa till Fallåker sö 5.2.23. Farsen ”Panik på kliniken” kl. 16. Anm. o betaln. sen. 12.1.23. Babben / 0500-654896 el. Iwe / 045-
9.-13.12. pe-ti 19.30 -K12- 12 €
9.12. pe 13.00 -K12- 13 €
10.-11.12. la-su 17.30 -K12- 12 €
17-vuotias Sanni Åberg. Hän on yhdeksän vuotta kestäneen uransa aikana saavuttanut useita mitalisijoja disco- ja showtanssissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
maan sponsoreita. Voi toki olla, etten osannut esittää asiaani tarpeeksi hyvin, Siggberg pohti. Käsipalloliiton talous on puhuttanut ja syysliittokokouksessa päätettiin sopeuttaa toimintaa. Vuonna 2023 suurin leikkaus kohdistuu miesten maajoukkueeseen, jota ei olla ilmoittamassa syksyllä alkavaan MM-karsintaan. -Liiton talous rakentuu ensinnäkin valtiontuesta ja toisekseen kentältä tulevista maksuista, kuten lisenssimaksuista. Kolmas potti on sponsorointi, jossa on haasteita. Käsipallo on Suomessa pieni laji ja näkyvyys on mennyt vain huonompaan suuntaan. YLE:kin näyttää mieluummin NHL-kiekkoa kuin kotimaista palloilua. Jos näkyvyys puuttuu, niin mitä lähdet myymään, Siggberg mietti. Siggberg on keskittynyt lobbaamaan uuden hallin rakentamista Karjaalle. BK-
46:n ajama hanke ei näillä näkymin tule toteutumaan ihanneaikataulussa. -Kaupungin ensi vuoden budjettiin ei todennäköisesti tulla hyväksymään suunnittelurahaa hallille, vaikka pieni toive siitä elääkin. Olisimme halunneet tehdä suunnitelmia ensi vuonna, mutta asiat ovat siirtymässä eteenpäin. Tässä painaa myös laman uhka ja sponsorirahan saaminen saattaa vaikeutua. Emme etene pidemmälle ennen kuin meillä on oma osuus kasassa, Siggberg totesi. Harjoittelutilojen puute on kuitenkin akuutti. -Seuralla on jatkuvasti pulaa harjoitteluajoista. Harva tulee edes miettineeksi sitä, että esimerkiksi C- ja D-juniorit joutuvat harjoittelemaan puolella kentällä. Toivottavasti Katarinaskolan-koulun laajennuksen yhteydessä tehdään niin iso liikuntasali, että siellä mahtuu pelaamaan käsipalloa, Siggberg lausui.
alueemme lasten ja nuorten mielenterveystyön tukemiseen. Lahjoituksia on saatu ilahduttavasti niin yrityksiltä kuin yksityisiltä hyväntekijöiltä. Kokonaissumma on 4 580 euroa, Länsi-Uuden-
maan kauppakamarin toimitusjohtaja Tommi Knaapinen kertoo. Koko summa lahjoitettiin Lohjan Hope-yhdistykselle. Länsi-Uudenmaan kauppakamarin lahjoitusvarat kohdis-
tetaan alaikäisten nuorten tasavertaiseen mahdollisuuteen kokea arjen elämyksiä. Lohja on yksi Hopen Yhdessä & yhteisesti ry:n kahdestakymmenestä paikallistoimijasta.
2567566. Biljett o. buss ingår i priset. Ref 5018.
13.45 Tammisaaren linja-autoasemalta ja 14.10 Karjaan matkakeskuksesta. Hintatied. ja sit. ilm. p. 040-5488378 viim. 10.1. Myös ei jäsenille.
kirkonkylän tori, 17 Kuusitie / Fiskarintie risteys, 17.05 Fiskarin Lukaali, 17.40 Lohja Spa. Paluukuljetus klo 22 käänteistä reittiä.
Uudenmaan Muistiluotsi. Muistikahvila Pohjassa to 8.12. klo 13-14.30 Postillassa, Pohjantie 8. Avoin kaikille kiinnostuneille. Lisätiet. 0400410175. Nylands Minneslots. Minnescafé i Pojo to 8.12 kl. 13-14.30, i Postilla, Pojovägen 8. Öppet för alla intresserade. För mer info 0400-410175.
Raseborgs släkt- och bygdeforskare. Sedvanligt julkaffe 14.12 kl. 18 i Lyan. Ekenäs lucia med följe besöker oss. Sture Lindholm kommer också att berätta om sin nya bok Ekenäs universitet. Lotteri. Obs! ändrat datum.
vicehuset, Felix Froms gata 6, Karis. Kyrkoherden, daghemsbarnen närvarar, sånggruppen sjunger, julbock, julklapp medtages. Serveras risgrynsgröt, russinsoppa, kaffe med tårta. Info och bind. anm. sen. 15.12 till Beatrice Sjöström-Ström t. 045-2333686.
Österby Pensionärer. Spa-resa till Hapsal (Fra Mare) sö-lö 7-13.5. Anm. intresse till Nisse J. / 050-3259789, nissingers@ hotmail.com. Hankoniemen Karjalaiset. Tarinatupailta ti 13.12. klo 16.30 Ratakatu 27. Tied. 0401353969 / Terttu, 050-3814754 / Pirjo. Tenala-Bromarf pensionärer. 45-års jubileum och julfest 16.12 kl. 17 på Bygdegården. 20 €/pers. Anm. sen. 10.12 till Kira / 040-7259902. VN Diabetesförening åker till Svenska Teatern och ser på Själarnas ö lö 11.2 med start kl. 13.45 i Ekenäs bussis och 14.10 i Karis resecentrum. Prisinfo och bind. anm. per t. 0405488378 sen. 10.1. Även för icke medlemmar. VN Diabetesförening lähtee Svenska Teaterniin katsomaan Själarnas ö -esitystä la 11.2. Lähtö klo
10.12. la 19.00 12.12. ma 19.00 -K12- 11 € 14.12. ke 14.00 - 10 € + kahvitarjoilu
9.12. pe 17.30 10.-13.12. la-ti 19.30 -K12- 12 €
10.-11.12. la-su 17.00 -K7- 11 € 12.12. ma 14.00 - 10 € + kahvitarjoilu
10.-11.12. la-su 17.00 -S- 12 € 14.12. ke 13.00 - 11 € + kAHvItArjoILu
11.12. su 15.00 -K12- ilmaisnäytös
14.-15.12. ke-to 18.30 -K12- 15 €
(Raasepori) Björn Siggbergin kolmivuotiseksi kaavailtu rupeama Suomen käsipalloliiton varapuheenjohtajana jäi vain yhteen. BK-46:n taustoissa markkinointipäällikkönä toimiva Siggberg ilmoitti liiton syysliittokokouksessa luopuvansa tehtävästä, johon hänet saatiin ylipuhuttua vuosi sitten. -Tuntui ettei se ollut minulle oikea paikka. Viihdyn käsipallossa ehkä sittenkin enemmän paikallistasolla, Siggberg sanoi. Hän totesi varapuheenjohtajaksi ryhtyessään, että voi antaa panoksensa organisaation rakentamiseen ja yhteistyösopimusten luomiseen. -Kaipasin enemmän toimintaa kokousten välille ja esimerkiksi asioiden pohtimista pienissä työryhmissä. Olisin joutunut tekemään yhteistyösopimuksissa aika paljon töitä itse, sillä koin, ettei hallituksessa ollut varsinaisia myyjiä, jotka lähtisivät hake-
Länsi-Uudenmaan kauppakamari järjesti syksyn aikana hyväntekeväisyyskeräyksen kesällä edesmenneen toimitusjohtajansa Eero Hettulan muistoksi. -Varoja on kerätty
9.12. pe 19.00 11.12. su 19.00 13.12. ti 19.00 -K12- 12 €
puhumme suomea 9.12. pe-la 17.15
Siggberg jätti Käsipalloliiton varapuheenjohtajan tehtävän
Kauppakamari lahjoitti hyväntekeväisyyskeräyksen tuoton
10.12. la 15.00 -K12- ilmaisnäytös
12.-13.12. ma-ti 17.30 -S- 12 €
Haasteita taloudessa ja sponsoroinnissa
10.-11.12. la-su 15.30 -K7- 10 €
13.12. ti 17.15 -K7- 12 € 2 YHDEN HINNALLA!
13.-14.12. ke- to 18.30 -K12- 15 €
14.-15.12. ke-to 18.00 -K12- 14 €
Uudenmaan Muistiluotsi. Muistikahvila Hangossa ke 14.12. klo 13-14.30. Astrea, Peilisali, Vuorikatu 4. Avoin kaikille kiinnostuneille. Lisätiet. 0400-321239. Nylands Minneslots. Minnescafé i Hangö ons 14.12 kl. 13-14.30. Astrea, Spegelsal, Berggatan 4. Öppet för alla. För mer info 0400-321239. Hörselföreningen i Västnyland. Hörselrådgivning må 12.12 i Karis, Kulturinstitutet, Torgg. 8 kl. 10-12; Ekenäs bibliotek kl. 14-16; Tenala bibliotek kl. 17-17.30. Karjaan-Pohjan Eläkeläiset. Linja-auton aikataulu joulujuhliin 10.12. Lohja Spa. Klo 16.30 lähtö Karjaalta linja-autoasemalta, 16.40 Maasilta Lövkulla, 16.45 Påminne, 16.50 Vanha Turuntie Pajatie (Nylundin korjaamo), 16.55 Pohjan
Ekenäs pensionstagare. Julgröt, julkaffe o. julpepparkakor på Folkan 12.12 kl. 13 tillsammans med Viola Ahlfors.
Pääkaupunkiseudun Luustoyhdistys ry Hangon paikallisosasto. Hyvä jäsen ilmoittaudu ruokailuun. Lähemmin p. 0503093445 / Paula.
Billnäs pensionärer håller julfest hos Nina 13.12 kl. 14. Vi äter julmat. Julgubben besöker oss, så ta namnlös julklapp med. Lotteri.
Länsi-Uudenmaan Senioriopettajat. Tämän vuoden kuntokorttien viimeinen kuukausi alkaa. Muistakaa palauttaa kuntokortit sihteerille heti vuoden vaihteen jälkeen, jotta ehditte mukaan vuosikokouksen arvontaan.
Ekenäs Marthaförening. Julfest ti 13.12 kl. 18 på Smakhuset. Julmat och program. Anm. till Inger Nyman t. 0405901859 sen. 9.12.
Pojo Pensionärer. Vår sekreterare har fått andra uppdrag och nu söker vi en ny sekreterare. Kontakta i detta fall också Frank eller övriga styrelsemedlemmar om ni är intresserade. Gång/stavgången fortsätter på måndagar med start från torget kl. 10. OBS anm. och förfråg. om månadsmötet 13.12 till Frank 040-5410660. Karis svenska pensionstagare. Julfest 20.12 kl. 14.30 i Ser-
Meiltä 3/4G -osat ja -tarvikkeet
3/4G-delar och -tillbehör från oss
Antenni-TV ilman kuukausimaksuja (vapaat kanavat)
Antenn-TV utan månadsavgifter (fria kanaler)
www.ek-automatic.com
Österby Pensionärer. Svenska teatern 28.2.23 Evigt ung, förhandsanm. till GB inom december. Ekenäsnejdens Invalider. Vi möts 8.12 kl. 15, på Seniora, vi äter julgröt. Inkoon eläkkeensaajat. Jouluristeily to 8.12. Eckerö-line Finlandia. Lähtö Inkoosta klo 7 Dalin kautta. Laiva lähtee klo 9 ja takaisin Helsingissä klo 15. Ei maihinnousua mutta passi tai henkilökortti pitää olla mukana. Kaikista tapahtumista lisätiet. kotisivuilta inkoo.elakkeensaajat.fi. Jatkuu sivulla 15.
Nytta och nöje med blixtsnabb fiber! karistelefon.fi