6 - Nro 32 Torstaina toukokuun 21. pnä 2020 .
Liikevaihdon odotetaan jopa 10-kertaistuvan
Hankolainen Filterpak alkaa valmistaa kirurgisia suu- ja nenäsuojaimia (Hanko) Hankolainen Filterpak Oy alkaa valmistaa hengityssuojaimia, joiden kysyntä on suurta jo nyt, ja jonka odotetaan kasvavan edelleen. Yhtiön tavoitteena on valmistaa vähintään puoli miljoonaa suojainta vuorokaudessa viidessä vuorossa. Tämä tarkoittaa siis jopa 15 miljoonaa suojainta kuukaudessa. Ns. kansalaismaskien ensimmäisen 600.000 kappaleen erän odotetaan valmistuvan toukokuun lopulla. Jatkossa näiden tuotantoa on mahdollista laajentaa noin 1,5 miljoonaan kappaleeseen kuukaudessa. Filterpak alkaa valmistaa myös lääketieteellisiä suu- ja nenäsuojaimia, joiden tyyppi on II ja IIR. Toimitusjohtaja Peter Nordlund ei voi kertoa vielä tässä vaiheessa terveydenhuollon sopimuskumppania. Takana on tiivis kahden kuukauden rupeama koneiden ja materiaalien hankkimiseksi ja nyt ollaan jo edetty tuotannon aloitusvaiheeseen.
50 uutta työntekijää Nordlund kertoo, että va-
rovaisenkin arvion mukaan yrityksen liikevaihto tulee jopa 10-kertaistumaan tänä vuonna. Viime vuosi toimittiin 3,2 miljoonan liikevaihdolla, kuluvan vuoden odotus on siis ainakin 30 miljoonaa euroa. Hengityssuojainten valmistus myös yli kaksinkertaistaa yrityksen henkilöstövahvuuden, joka on nyt 35 työntekijää. -Tähän mennessä olemme palkanneet viisi uutta työntekijää ja tällä viikolla tulee vielä 10 lisää. Aivan lähikuukausina suojainten valmistus tulee työllistämään kaikkiaan 50 uutta työntekijää. Tämä kaikki on tapahtunut erittäin lyhyessä ajassa, Nordlund kertoo ja myöntää kasvuvauhdin olevan nyt todella kova. Yrityksen kasvu on ollut jo viimeiset viisi vuotta 20-45 prosenttia vuodessa. Yhtiö on uudistanut ja automatisoinut tuotantoaan ja palkannut lisää työntekijöitä. Suojainten valmistukseen tarvittavat koneet mukaan lukien viime aikojen investoinnit tuotantoon nou-
KOKOUKSIA MÖTE
STÄMBACKENS GARANTIFÖRENING RF
taa samalla niiden pidempiaikaisempaa käyttöä. Yhteistyöhankkeessa Ahlstrom-Munksjö vastaa maskien kuitukangasmateriaalin toimittamista, Filterpak tuotteiden valmistuksesta ja K-ryhmä tilaajana logistiikasta ja tuotteiden jakelusta.
Maailma ja mieli muuttui
Hankolainen Filterpak aloittaa hengityssuojainten valmistuksen suuren kysynnän vuoksi. Liikevaihdon odotetaan jopa 10-kertaistuvan jo tänä vuonna. (Kuva: Jonne Tommila) sevat useisiin miljooniin euroihin.
Myös kauppoihin Ilmanpuhdistukseen erikoistuneen yrityksen päätuotteet ovat olleet synteettiset suodattimet yleisilmanvaihtoon, kuten omakotitalojen suodattimet ja raskaan teollisuuden käyttämät suodattimet.
Vårmöte ons 27.5 kl. 18.30 på Stämbacken. Stadgeenliga ärenden. Välkomna! Styrelsen Kevätkokous ke 27.5. klo 13.00 Stämbackenilla. Sääntömääräiset asiat. Tervetuloa! Johtokunta
KOKOUKSIA MÖTE
KUTSU YHTIÖKOKOUKSEEN Karjaan Puhelin Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 5. kesäkuuta 2020 klo 16.00 osoitteessa Laaksokatu 7, 10300 Karjaa. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Varsinaisessa yhtiökokouksessa yhtiöjärjestyksen 18 §:n mukaan käsiteltävät asiat 2. Omien osakkeiden hankkiminen Yhtiön hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää omien osakkeiden suunnatusta hankkimisesta, jonka mukaan voidaan hankkia yhteensä enintään 70 000 kappaletta A-osakkeita ja enintään 45 000 kappaletta B-osakkeita. Hallitus on ehdotuksessaan mainituin perustein arvioinut, että yhtiöllä on painavat taloudelliset syyt omien osakkeiden suunnatulle hankkimiselle. Hallituksen ehdotuksen mukaan yhtiökokous päättää vastikkeesta, joka ensivaiheessa maksetaan hankittavista osakkeista. Lisäksi hallitus valtuutetaan hankinta-ajan puitteissa päättämään tarvittaessa vastikkeen tarkistamisesta, kuitenkin niin, että yhtiön osakkeenomistajille tarjoama vastike osakekirjasta (koostuen yhteensä 30 osakkeesta) on aina oltava vähintään 150 euroa ja enintään 3 500 euroa molemmista hankittavista osakelajeista. Hallituksen ehdotuksen mukaan omien osakkeiden hankkiminen olisi voimassa 3.12.2021 asti. Osakkeenomistaja, joka haluaa myydä osakkeensa yhtiölle, voi tehdä sen ilmoittamalla toiveestaan yhtiölle ehdotuksessa tarkemmin määritellyllä tavalla hankinta-ajan puitteissa sekä allekirjoittamalla yhtiön kanssa osakkeita koskevan kauppakirjan. Päätös korvaa aiemmat voimassa olevat päätökset ja hallituksen valtuutukset koskien omien osakkeiden hankkimista. Hallitus päättää kaikista muista omien osakkeiden suunnattuun hankkimiseen liittyvistä kysymyksistä. Yllä on kuvattu hankkimisen pääpiirteet. Tarkemmat tiedot löytyvät omien osakkeiden hankkimista koskevasta hallituksen ehdotuksesta, joka on saatavilla alla kohdassa ”Asiakirjat” mainitun mukaisesti.
HANKONIEMEN OS. 757 ry (Eteläkärjenliikeala 071 ry)
Kevätkokous ti 9.6. klo 18 Roxx Café, Rantakatu 2, Hanko. Sääntömääräiset asiat.
Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys ry
Sääntömääräinen kevätkokous ma 8.6. klo 18 Pohjan kirjastossa.
Pojo kyrkoby byförening rf
Stadgeenligt vårmöte må 8.6 kl. 18 i Pojo bibliotek.
3. Vuosia 2024–2035 koskevan investointisuunnitelman hyväksyminen. Suunnitelma on jatkoa aikaisemmalle vuodesta 2008 lähtien toteutetulle FTTHinvestointisuunnitelmalle. Asiakirjat Hallituksen ehdotus omien osakkeiden hankkimisesta sekä tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus ovat nähtävillä 25.5.2020 alkaen yhtiön konttorissa osoitteessa Laaksokatu 7, 10300 Karjaa. Jäljennökset em. asiakirjoista lähetetään kokonaisuudessaan niille osakkeenomistajille, jotka sitä pyytävät. Tätä koskevat pyynnöt voi toimittaa kirjeitse yllä mainittuun osoitteeseen tai puhelimitse numeroon 019 27 841. Osallistumisoikeus ja ennakkoilmoittautuminen Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on niillä osakkeenomistajilla, jotka ovat merkittyjä omistajiksi yhtiön osakasluetteloon tai jotka viimeistään yhtiökokouksessa esittävät selvityksen omistuksestaan. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa osallistumisestaan yhtiölle 29.5.2020 klo 16.00 mennessä kirjallisesti osoitteeseen Laaksokatu 7, 10300 Karjaa tai puhelimitse numeroon 019 278 476, arkisin klo 9.00–16.00. Ilmoittautumisen yhteydessä osallistujan on ilmoitettava seuraavat tiedot: osallistujan nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, postiosoite sekä henkilötunnus tai y-tunnus. Kirjallisen ilmoittautumiskirjeen tai -viestin on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan umpeutumista. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan edellä mainittuun osoitteeseen ilmoittautumisen yhteydessä. Meneillään olevaan koronakriisiin liittyvä lainsäädäntö ja viranomaispäätökset voivat vaikuttaa kokouksen järjestämiseen. Virallinen yhtiökokouskutsu on ruotsin kielellä; käännetyssä versiossa saattaa olla vähäisiä eroja alkuperäiseen. Karjaan Puhelin Oy Hallitus
VÄLKOMNA PÅ Klubbhus Fontanas
årsmöte torsdagen den 4.6 kl. 17, Lokföraregatan 9. Stadgeenliga ärenden behandlas. Kaffeservering! Styrelsen
TERVETULOA Klubitalo Fontanan
vuosikokoukseen torstaina 4.6. klo 17, Veturinkuljettajankatu 9. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kahvitarjoilu. Hallitus
Nyt Filterpak alkaa siis valmistaa kansalaismaskien lisäksi myös lääketieteellisiä suu- ja nenäsuojaimia. Valmistus alkaa tulevalla viikolla. -Olemme sopineet terveydenhuoltoon toimitettavista suojainmääristä, ja Keskolle toimitetaan näitä ns. kansalaismaskeja toisella tuoreella yhteistyösopimuksella, Nordlund kertoo. Luokan II suojus on tarkoitettu pääasiassa terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön leikkaussalissa infektioiden leviämisriskin vähentämiseksi. Kyseessä on siis kirurginen suu- ja nenäsuojus. Keskolle toimitetaan ns. kansalaismaskeja, joita ei ole luokiteltu, koska se on varattu terveydenhuollossa käytettäville suojaimille.
Kolmen yhtiön hanke Kasvomaskien tuotanto aloitetaan Hangossa kolmen suomalaisyrityksen yhteis-
KOKOUKSIA MÖTE
Välkommen på
Karis Hjärn rf:s årsmöte söndagen den 14.6 klo 16.00. Mötet hålls via Zoom, länk till mötet meddelas på föreningens facebook-sida. Stadgeenliga ärenden behandlas.
Hangon Katulähetys ry
Vuosikokous ke 3.6. klo 16.30 Vapaakirkossa, Koulukatu 2, Hanko. Sääntömääräiset asiat ja mahdollinen sääntömuutos. Tervetuloa! Johtokunta
Hangö Gatumission rf
Årsmöte ons 3.6 kl. 16.30 i Frikyrkan, Skolgatan 2, Hangö. Stadgeenliga ärenden och möjlig stadgeändring. Välkommen! Styrelsen
www.etela.com
hankkeena, jossa ovat Filterpakin kanssa K-ryhmä ja Ahlstrom-Munksjö. Hanke lisää osaltaan muiden kuin terveydenhuollon tarpeisiin tarkoitettujen, riittävän suojaustason takaavien suojien saatavuutta. Ensimmäinen teollinen erä kuluttajille sopivia ns. kansalaismaskeja odotetaan saatavan kauppoihin kesäkuun alussa. Hangossa valmistettavien kansalaismaskien suodatustehokkuus on VTT:n mittauksen mukaan 88 prosenttia, mikä on merkittävästi esimerkiksi puuvillaisten kangasmaskien noin 20-40 prosentin suodatustehoa parempi, Kesko tiedottaa. Tehokkuus ylittää selvästi myös mm. Ranskassa siviilikäyttöön tarkoitettujen maskien kansallisen standardin. Kotimaisissa maskeissa käytettävän kuitukankaan suodatus perustuu mekaaniseen suodatukseen, mikä lisää niiden kestävyyttä ja mahdollis-
Veljekset Thomas ja Peter Nordlund ostivat Filterpakin liiketoiminnan 20 vuotta sitten sen edellisiltä omistajilta. Yrityksen palkkalistoilla oli tuolloin kaksi työntekijää. Jo seuraavana vuonna investoitiin nykyisiin tuotantotiloihin Hangonkylän sataman vieressä. Vuonna 2014 Filterpak teki mittavia investointeja, joiden joukossa hankittiin myös ensimmäinen vekkikone, joka antoi sysäyksen nykyiselle kasvulle. Toimintatapoja on parannettu ja tuotantoa tehostettu myös sen jälkeen. Osaamista on hankittu ns. oman katon alle sen sijaan, että se ostetaan maailmalta. Nordlund kertoi kevättalvella, että tavoitteena on kaksinkertaistaa yhtiön liikevaihto kolmessa vuodessa uusien investointien myötä. Nordlund sanoi tuolloin koronaepidemian alkuvaiheessa, että investointi suojainten valmistukseen olisi liian suuri, eikä sopivaa materiaaliakaan ollut tuolloin saatavilla. Pelkona oli myös mahdollinen ylitarjonta puolen vuoden tai vuoden aikajänteellä. Nyt kysyntä näyttää kuitenkin vain jatkuvan. -Yleinen tilanne on muuttunut maailmalla ja samoin kävi myös meidän osaltamme, kun päätökset hengityssuojainten kotimaisesta valmistuksesta viipyivät. Siksi mekin päätimme lähteä mukaan markkinaan, Nordlund sanoo.
Uudenmaan kasvupolku:
Mustion Linna potentiaalisimpien joukossa
Uudenmaan Kasvupolun kolme potentiaalisinta kasvuyritystä ovat raaseporilainen Mustion Linna/Oy Svartå Gård Ab, porvoolainen Dream Factory Oy, raaseporilainen Mustion Linna/Oy Svartå Gård Ab sekä nurmijärveläinen Nordqvist Oy. Tuomariston arviointi- ja valintakriteerit potentiaalisimpien yritysten valintaan ovat markkinapotentiaali, tiimi, kasvukyky ja näytöt. Kriteerit ovat samat kaikilla Kasvu Openin kasvupoluilla. Mustion Linna on tuomariston mukaan kansallisesti merkittävä suomalainen kulttuuriperintökohde, joka tuottaa ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä ma-
joitus- ja ravintolapalveluita. Tuomaristo kehuu vahvalla pohjalla olevaa perinteitä vaalivaa yritystä järkevästä kasvun tekemisestä. Mustion Linnassa tehdään hienoa työtä ja laadukasta liiketoimintaa kehityksen tueksi. Kotimaan matkailun trendi hyödyttää yritystä tulevaisuudessa, kuuluu perustelu. Uudenmaan kasvupolun tuomaristoon kuuluivat Elina Pekkarinen Keuke, Tom Gammals Novago, Jutta Westerlund Posintra, Petri Graeffe Uudenmaan yrittäjät ja Niclas Tåg Uudenmaan TE-toimisto. Kasvupolun maksuttomaan sparraukseen on osallistunut myös mm. Tammisaaren Veneveistämö Oy.
72 prosenttia kotitalouksista oli ostanut vuonna J2019opa jotakin kirpputorilta tai
kirpputoreilla oli asioinut eli ostanut tai myynyt peräti neljä viidestä kotitaloudesta, Tilastokeskus tiedottaa.
huutokaupasta.
Kaikkiaan