6 - Nro 53b Sunnuntaina lokakuun 18. pnä 2020 .
Lähes 30-vuotiseen perinteeseen toinen välivuosi
Länsi-Uudenmaan suurin ilotulitus päätettiin perua koronan vuoksi (Raasepori) Länsi-Uudenmaan suurin uudenvuoden ilotulitus Pohjassa on päätetty perua tältä vuodelta. Pohjan vapaapalokunta päätti perinteisen uudenvuoden alkuillan tapahtuman perumisesta yhdistyksen hallituksen kokouksessa tiistaina. Perumisen syy on tältä vuodelta ja taas syksyltäkin kovin tuttu eli koronavirus. Sen vuoksi massatapahtuman järjestämiselle ei katsota olevan nyt edellytyksiä. -Emme halua vaarantaa ihmisten terveyttä ja turvallisuutta varsinkin, kun meidän tehtävämme on kuitenkin auttaa ja turvata kansalaisia erilaisissa tilanteissa. Emme ota sitä riskiä, että uudenvuoden tapahtuma osoittautuisi
jälkikäteen koronalingoksi, Pohjan vpk:n puheenjohtaja Kimmo Wiman perustelee. Pohjan ilotulitusta on tultu katsomaan perinteisesti pidempienkin matkojen päästä. Mahdollista tapahtuman perumista alettiin pohtia jo pari kuukautta sitten. Päätös jätettiin viime tinkaan, sillä yhdistys halusi katsoa millaiseksi koronatilanne kehittyy, eikä se lopulta antanut mahdollisuutta useita tuhansia ihmisiä, arviolta jopa 7.0008.000, kirkonkylään tuovan tapahtuman järjestämiseen. Pohjan uudenvuoden tapahtuma on järjestetty jo 26 kertaa. Historiassa on tätä ennen ainoastaan yksi välivuosi kirkonkylän paloaseman
korjaustöiden vuoksi vuonna 2010. -Perumispäätös koskee vain tätä vuotta, ensi vuonna katsomme tilanteen uudelleen. Vakaa aikomuksemme on jatkaa perinnettä ja toivotaan, että tärkeät pitkäaikaiset sponsorimmekin pysyvät mukana, Wiman sanoo ja kiittää niitä samalla jo tähänastisesta tuesta. Tapahtuman peruminen tarkoittaa pienehkön tuoton menettämistä. Tuotto on myös pudonnut viime vuosina vain noin puoleen takavuosista ilotulitteiden hinnannousun vuoksi. Uudenvuoden tapahtuman tulot on käytetty vapaapalokunnan nuoriso-osaston toimintaan. -Pärjäämme kyllä talou-
dellisesti. Nuoriso-osaston toiminta pantiin jäihin jo keväällä ensimmäisten koronarajoitusten tullessa ja kesälläkin oltiin tauolla. Nyt on taas riski, että toiminta on lopetettava uudelleen joksikin aikaa. Olemme päättäneet tehdä näin, mikäli kouluissa siirrytään etäopetukseen, Wiman kertoo.
Useita tuhansia ihmisiä kirkonkylään tuova uudenvuoden tapahtuma on peruttu tältä vuodelta, sillä Pohjan vapaapalokunta ei halua vaarantaa ihmisten terveyttä. Tilanne katsotaan uudelleen ensi vuonna ja aikomus on jatkaa pitkää perinnettä.
Turvallisesti liikenteeseen
Hangossa sponsoroitiin takavalot pyöriin (Hanko) Hangon kaupungin koulujen kuluvan lukuvuoden yhtenä painopistealueena on liikenneturvallisuus. -Tämän innoittamana Hankoniemen yläasteella syntyi idea hankkia oppilaille polkupyöriin uuden tieliikennelain mukainen punainen takavalo, projektinvetäjä, Hankoniemen yläasteen vararehtori Marjo Enberg kertoo. Kaikkien iloksi projekti saavutti myös muut hankolaiskoulut. Sen mahdollistivat
projektin yhteistyökumppanit Hangon Rotaryklubi, Helkama Velox Oy ja Hangon Lions Club. -Joko polkupyörään tai vaikkapa reppuun kiinnitettävät valot jaettiin sopivasti ennen koulujen syyslomaa. Näin lapset ja nuoret voivat siirtyä turvallisin mielin kohti pimeneviä syysaamuja ja -iltoja, Enberg toivottaa turvallisia matkoja. -Toivomme tämän tempauksen myös aktivoivan muita kaupunkeja, hän sanoo.
Ice Teamin nuorin joukkue syksyllä 2020 (Kuva: Janne Koivuniemi, Fotosto)
”Kaikki ovat halunneet aloittaa joukkueessa”
Juniorijääkiekolla on imua (Raasepori) Karjaan jäähallilla käy kova kuhina maanantai-iltana, kun paikallisen jääkiekkoseuran Ice Team Raseborgin juniorit pukevat varusteita ja valmistautuvat harjoituksiin. Parhaimmillaan jäällä on samanaikaisesti 40 junioria ja valmentajat päälle. Jäällä on samaan aikaan Ice Teamin nuorin joukkue (2012 syntyneet) ja toiseksi nuorin joukkue (2009). -Kun jaamme maanantain jäävuoron, saamme jääkulut pidettyä kohtuullisina, joukkueenjohtajat Maria Rahikkala (09-joukkue) ja Elina Raipala (12-joukkue) toteavat. Varsinkin Ice Teamin nuorin joukkue on onnistunut kasvattamaan pelaajamääräänsä huomattavan paljon. -Viime syksynä joukkueessamme oli 14 pelaajaa, nyt heitä on jo 27 ja mukana on yksi tyttökin, Raipala iloitsee. -Olemme yhdistäneet ikäluokkia, jotta saamme tarpeeksi pelaajia ja kulut pysyvät kohtuullisina. Esimerkiksi 2012-joukkueessamme on vuosina 2011, 2012 ja 2013 syntyneitä pelaajia. Jotkut
pelaavat joukkueessa jo kolmatta vuotta, toiset ovat aloittaneet tänä syksynä. Jotain meidän valmentajamme tekevät oikein, koska kaikki treeneihin kokeilemaan tulleet lapset ovat halunneet myös aloittaa joukkueessa. Meillä on myös kiitettävän aktiivisia vanhempia ja toimihenkilötehtäviin on ollut helppo saada vanhemmat mukaan, Raipala sanoo tyytyväisenä.
Seudun ainoa lajissaan Ice Team Raseborg on Raaseporin seudun ainoa jääurheiluseura, joten se kokoaa jääkiekkoa ja taitoluistelua harrastavat lapset ja nuoret yhteen laajalta alueelta. Esimerkiksi 2012-jääkiekkojoukkueessa on pelaajia Karjaalta, Pohjasta, Tenholasta, Tammisaaresta ja Hangonkin suunnalta. Lapset saavat harrastaa monipuolisessa kieliympäristössä, sillä harjoitukset vedetään suomeksi ja ruotsiksi. Lasten harrastuksessa on aina kyse myös kasvattamisesta. Joukkueurheilu antaa
mahdollisuuden jakaa yhdessä onnistumiset ja epäonnistumiset. Ice Teamissa panostetaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin: harrastuksessa noudatetaan Jääkiekkoliiton Kunnioita peliä -ohjelmaa sekä ollaan mukana Väestöliiton ja suomalaisen urheilun Et ole yksin -hankkeessa. -Ice Teamin tavoitteena jääkiekkotoiminnassa on toimia niin sanottuna juniorikasvattajaseurana. Tarkoitus on siis tarjota lapsille ja nuorille mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa noin 15 vuoden ikään saakka. Sen jälkeen pelaaja voi omien edellytystensä mukaan siirtyä pelaamaan muihin seuroihin, seuran valmennuspäällikkö ja 2012-joukkueen vastuuvalmentaja Mats Sjöholm kertoo. -Mahdollisuuksien mukaan meillä on myös omia ikäluokkajoukkueita tämänkin jälkeen ja seurassamme on myös U17-joukkue eli alle 17-vuotiaiden joukkue. Ice Teamilla ei ole tällä hetkellä edustusjoukkuetta, mutta tarkoitus on lähivuosina saada sellainen takaisin Jää-
kiekkoliiton sarjatoimintaan. Näin voidaan varmistaa, että seurassa olisi mahdollisuus harrastaa jääkiekkoa Leijonakiekkokoulusta aikuisikään asti, Sjöholm jatkaa.
Varusteita voi lainata Monella on jääkiekkoon liittyviä ennakkoluuloja liittyen esimerkiksi harrastuksen kalleuteen tai aloitusikään. Ice Team Raseborgissa kulut ovat kuitenkin varsin pienet. -Aloittava pelaaja saa tarvittaessa lainavarusteita joukkueelta. Varusteita myös kierrätetään ahkerasti vanhemmilta junioreilta nuoremmille, eli kaikkea ei todellakaan tarvitse ostaa uutena, Raipala mainitsee. -Leijonakiekkokoulu on hyvä tapa aloittaa harrastus. Jos luistelutaustaa tai muuta pelitaustaa löytyy jo entuudestaan, voi tulla kokeilemaan suoraan harjoituksiinkin. Seura ottaa uudet harrastajat lämpimästi vastaan, Sjöholm kannustaa osallistumaan. Joukkueiden yhteystiedot löytyvät seuran verkkosivuilta.
Hangon kouluissa saatiin hankittua lapsille ja nuorille punaiset takavalot polkupyöriin sponsoreiden avulla.
Itsenäisyyspäivän juhlinta uusiksi Puolustusvoimat viettää itsenäisyyspäivää 6. joulukuuta perinteisen paraatin sijasta uudella tavalla vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Valtakunnallinen paraati Porissa on peruttu ja itsenäisyyspäivää juhlitaan Puolustusvoimissa epidemiatilanteen mahdollistamalla tavalla. Paikallisia tilaisuuksia voidaan järjestää epidemiatilanne huomioiden. Sellaisia voivat olla esimerkiksi juhlallinen lipunnosto, seppeleenlasku, ansiomitalien luovuttaminen ja ylennystilaisuus.
Puolustusvoimat tiedottaa itsenäisyyspäivän ohjelmasta ja toteutuksesta tarkemmin lähempänä juhlapäivää.
Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET
PASSIKUVAT
Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789