2 - Nro 81 Sunnuntaina lokakuun 20. pnä 2019 .
Paikka avautuu laajemmallekin yleisölle
Hinnat pomppasivat perjantaina
Lintumatkailuhanke käyntiin Hangon lintuasemalla (Hanko) Suomen eteläisimpään kärkeen Hangon Tulliniemelle kehitetään uutta luontomatkailutoimintaa Leader-rahoituksella. Elokuussa alkaneen hankkeen tavoite on luoda Tulliniemellä sijaitsevalle Hangon lintuasemalle säännöllistä ja ammattimaista lintuopastustoimintaa. Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringa ry:n ”Lintumatkailu Hangon Tulliniemellä” -Leader-hanke jatkuu vuoden 2020 loppuun. Lintumatkailu on maailmalla nopeasti kasvava matkailun osa-alue, mutta kaupallista lintumatkailutoimintaa on Suomessa ja etenkin Uudellamaalla vielä verrattain vähän. Hankoniemi on ollut tunnettu lintu- ja luontoretkikohde jo vuosikymmenet, ja etenkin sen lounaiskärki on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen paikka lintujen havainnointiin. Silti Hangossakaan ei ole aikaisemmin ollut tarjolla opaspalveluita linnuista kiinnostuneille. -Nyt tilanteeseen on luvassa muutos. Kehitämme Hangon lintuasemalle uutta lintuopastoimintaa, jota eri ryhmät voivat tulevaisuudessa tilata opastuspakettien muodossa. Opastuksia on suunnitteilla esimerkiksi koululuokille, yritysryhmille sekä linnuista ja luonnosta kiinnostuneille retkeilijöille ja matkailijoille, Tringa ry:n toiminnanjohtaja Johannes Silvonen kertoo.
Tammisaaren vanhasta kaupungintalosta 770.000 euroa
Hangon lintuasemalta syyskuulta, kun asemalla vieraili pari opastettavaa retkiryhmää. (Kuva: Juho Tirkkonen) Suomen lintuasemilla ei ole aikaisemmin harjoitettu kaupallista lintuopastus- ja lintumatkailutoimintaa. Maailmalta sen sijaan löytyy yhdistyksen mukaan hyviä esimerkkejä lintuasematoiminnan ja lintumatkailun yhteensovittamisesta. Esimerkiksi Ruotsin eteläkärjessä Falsterbon lintuaseman yleisöopastuksissa on vuosittain 5.000 kävijää. Hangon lintuasema toimi aikaisemmin yleisöltä suljetulla alueella Vapaasataman aitojen takana. Kun vuonna
Ällöttävää
2014 Tulliniemelle avattiin luontopolku, lintuaseman saavutettavuus parani merkittävästi. Viime vuonna Tulliniemen luontopolulle tehtiin lähes 27.000 käyntiä. Nyt lintuaseman toimintaa voidaan esitellä entistä suuremmalle yleisölle. Myös lintuharrastuksen suosio on kasvanut viime vuosina, joten Hangolla ja Hangon lintuasemalla on yhä enemmän tarjottavaa linnuista kiinnostuneiden kasvavalle joukolle. Tringan lintumatkailuhankkeen tavoitteena on
kauheaa
Hall oweenii1n€ alk.
tarjota elämyksiä ja tietoa alueen linnuista ja luonnosta kaikenikäisille kävijöille, kasvattaa Hangon luontomatkailutarjontaa ja tuoda lisätuloja lintuaseman toimintaan. Tavoite on, että hankkeen jälkeen lintuasemalla on tarjolla säännöllistä ja ammattimaista opastustoimintaa. -Pidemmän aikavälin tavoite on palkata lintuasemalle henkilökuntaa. 40 ensimmäistä vuotta Hangon lintuaseman toiminta on pyörinyt vapaaehtoisvoimin, toiminnanjohtaja Silvonen toteaa.
(Raasepori) Kaupungin päättäjät saavat ottaa pian kantaa siihen, myydäänkö Tammisaaren vanha kaupungintalo korkeimman 770.000 euron tarjouksen jättäneelle taholle. Raaseporin kaupungin järjestämä huutokauppa päättyi perjantaina iltapäivällä. Kaupunginjohtaja Ragnar Lundqvistin mielestä kohteen hinta alkaa olla kohdallaan. Korkein tarjous nousi päivän aikana torstai-illasta 210.000 eurolla. Huutokaupan piti päättyä kello 14, mutta tarjouskisassa tarvittiin neljännestunnin ”jatkoaika”, kun kilpailu hienosta kohteesta kiristyi loppusuoralla, ja jokainen tarjous pidensi huutokauppaa kolmella minuutilla. Viimeiset korotukset vaihtelivat tuhannesta eurosta lähes 20.000:nteen euroon. Tarjouksia tehtiin kello kahden jälkeen vielä kymmenkunta. Loppuvaiheessa mukana oli kolme tarjoajaa. Perjantain ensimmäinen tarjous oli 610.000 euroa. Torstaina korkein tarjous oli 560.000
95 8 3
22
Vanhan kaupungintalon tontti on nykyisessä kaavassa hallinto- ja virastorakennusten korttelialuetta. Rakennuksilla on suojelumerkinnät. Korttelin asemakaavamuutos on työn alla. Tavoitteena on sallia asumiskäyttö ja katutasoon varataan mahdollisesti tilaa liikehuoneistoille. Raatihuoneentorin laidalla sijaitsevan tontin pinta-ala on noin 940 neliömetriä ja rakennusoikeus 1.030 + 195 neliömetriä. Tontilla on 1880-luvulla rakennettu, noin 900 neliömetrin kaksikerroksinen kivirakennus kylmällä ullakolla ja puurakenteinen talousrakennus, jonka pinta-ala on noin 180 neliömetriä. Irtaimisto ei kuulu kauppaan.
Edustajamme paikalla: ma 21.10. K-Supermarket Hanko Rewellinkatu 2, 10900 Hanko
K-Supermarket Ekenäs-Tammisaari
ti 22.10. klo 9-16
ke 23.10. klo 9-16
Rautatienkatu 19,10600 Raasepori Ostoautomme paikalla: Ola Westmanin puistotie 9, 10210 Inkoo
ma 21.10. klo 10-17
Karjaan tori,
ti 22.10. ke 23.10. klo 10-17
Kauppiaankatu, 10300 Karjaa
95 7 1
Kaavamuutos vireillä
OSTAMME KULTAA JA HOPEAA!
S-Market Inkoo
95
euroa, silloin mukana oli vielä yhdeksän tarjoajaa. Kohteesta jätettiin kaikkiaan 34 tarjousta, mukana oli 10 tarjoajaa. Huutokauppa alkoi elokuun puolivälissä. Kohde oli ilmeisen kiinnostava, sillä myynti-ilmoitusta oli katsottu reilusti yli 43.000 kertaa.
Tule arvioituttamaan korusi ilmaiseksi ja muuta ne rahaksi. Testaamme myös leimaamattoman arvometallin ammattitaidolla.
Maksamme jalometallisi arvon
HETI KÄTEISELLÄ TAI TILILLE!
95
49
95 4 5
Oy E. Björklöf Ab
Kauppiaankatu/Köpmansgatan 3, Karjaa/Karis, puh./tel. (019) 236 318, ark./vard. 9-18, la/lö 9-14
Arvio kannattaa teettää ensitilassa, koska työskentelemme asuinalueellanne juuri nyt ja saatte palvelun maksutta.
Näistä koruista maksoimme 219 € (09) 512 7298 www.jalonom.fi
Vanha Maantie 1 02650 ESPOO