6 - Nro 60 Torstaina joulukuun 3. pnä 2020 .
Rintamavalokuvaajat kuvasivat sodan aikana säännöllisesti myös Hangon tapahtumia. Kuva Vuorikadulta pommitusten jälkeen. (Kuva: SA-kuva)
Kuva Vuorikadulta kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin. Paikallishistorioitsija Tomy Karlsson on tutkinut jo pitkään Hangon historiaa eri näkökulmista.
Valokuvat muistuttavat sodan tuhoista
Hanko oli toisessa maailmansodassa Suomen pommitetuimpia kaupunkeja (Hanko) Talvisodan syttymisestä tuli hiljattain kuluneeksi 81 vuotta. Suomen itsenäisyys koostuu monista asioista, emmekä voi väheksyä sitä, kuinka merkittävästi esimerkiksi kulttuuri ja taiteet sekä hyvinvointivaltiomalli ovat vaikuttaneet kansankuntamme identiteettiin, käsityksiimme suomalaisuudesta ja demokratiasta. Näin itsenäisyyspäivän alla on syytä nostaa esille myös talvi- ja jatkosodan ratkaiseva merkitys siihen, että Suomi kykeni pienenä valtiona ja kansakuntana säilyttämään itsenäisyytensä ja demokratian. Myös Hankoniemi on työvoimatutkimuksen muTkaanilastokeskuksen työllisiä oli lokakuussa 26.000 vähemmän kuin vuosi
vuosisatojen ajan ollut sotilaallisesti merkittävä alue. Paikallishistorioitsija Tomy Karlsson on useamman vuosikymmenen ajan tarkastellut Hangon historiaa eri näkökulmista. Muutama vuosi sitten hän kirjoitti laajaan valokuvamateriaaliin pohjautuvan ja Hangon vaiheita toisessa maailmansodassa kartoittaneen kaksikielisen tietokirjan ”Hankoniemi vieraissa käsissä – Hangöudd i främmande händer”.
kaikkea mitä tapahtui, Karlsson kertoo. Neuvostoliitto irtisanoutui yksipuolisesti vuonna 1932 solmitusta hyökkäämättömyyssopimuksesta. 30. marraskuuta 1939 alkoi 105 päivää kestänyt talvisota, jossa Hanko oli yksi eniten pommitetuista kaupungeista. -Se oli todella suuri järkytys kaupungin asukkaille, Hankoa pommitettiin jo talvisodan ensimmäisenä päivänä. Lapset menivät aamulla normaalisti kouluun, mutta lounaan jälkeen ilmatilassa kuitenkin jo näkyi pommikoneita ja niistä koitui pahaa jälkeä. Pommitusten seuraukse-
sitten. Työttömiä oli 34.000 enemmän kuin vuoden 2019 lokakuussa. Työllisyysasteen trendiluku oli 71,7 prosenttia.
Uusmaalaisia on nyt yli 1,7 miljoonaa miljoonan rajan. Rajapyykki tuli täyteen ennen kaikkea sen vuoksi, että Uudellemaalle
Uudenmaan väkiluku on ylittänyt Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 1,7
KOULUJA JA KURSSEJA SKOLOR OCH KURSER
AMMATIKSI LÄHIHOITAJA? 1.3.2021 - 20.5.2022, Luksia, Nummentie 6 Lohja Hakuaika koulutukseen 9.11.2020 - 24.1.2021 Koulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita sosiaali- ja terveysalasta, suunnittelevat alan vaihtoa ja/tai mahdollisesti ovat jo toimineet alan työtehtävissä. Koulutuksen sisältö: Ammatilliset tutkinnon osat, yhteensä 70 osp • Kasvun ja osallisuuden edistäminen 25 osp • Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistäminen 30 osp • Valinnainen ammatillinen tutkinnon osa 15 osp Yhteiset tutkinnon osat 10 - 15 osp
MAN KAN ANMÄLA SIG NÄR SOM HELST! VOIT ILMOITTAUTUA MILLOIN VAIN!
www.trexo.fi
BIL
MOPED
MC
TRAKTOR
MOPEDBIL/ MÖNKIJÄ
AUTO
MOPO
MP
TRAKTORI
MOPOAUTO/ MÖNKIJÄ
040 705 3099 Prästmossegatan 6 Papinnevankatu 6
Loput tutkinnon osat suoritetaan oppisopimuskoulutuksena tai omaehtoisena koulutuksena työn ohessa. Koulutus on kokopäiväkoulutusta, joka sisältää lähiopetuksen lisäksi verkko-opintoja, itsenäistä opiskelua ja opiskelua työpaikoilla. Lähiopetus järjestetään ma - pe klo 8.00 - 16.00. Työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa noudatetaan työpaikan työaikoja, jotka sisältävät päivä-, ilta- ja viikonloppuvuoroja. Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksuton.
Työllisty alalle, jossa töitä riittää!
#ammattitaitoa
Luksia on Länsi-Uudellamaalla toimiva toisen asteen ammatillinen oppilaitos. Toimipaikat sijaitsevat Lohjalla, Vihdin Nummelassa, Espoon Perkkaalla ja Kirkkonummen Jorvaksessa.
tuolloin 8.000, mutta suuri osa miehistä oli Itä-Suomessa rintamalla. Kun kaupungin vuokraamisesta ja evakuoinnista tiedotettiin, Hangossa oli noin 3.000 ihmistä. Evakuointi tuli Neuvostoliiton määräyksellä toteuttaa 10 päivässä. -Kuvissa näkyy koskettavalla tavalla ihmisten järkytys, kun heidät häädettiin nopeassa tahdissa omasta kotikaupungistaan. Se toteutettiin nopealla aikataululla, kun Hankoon saapui noin 200 ajoneuvoa auttamaan evakuoinnissa. Tilanteen on tuolloin täytynyt olla todella kaoottinen, koska kaikki tuli
Vuonna 2013 puolustusvoimat avasi SA-kuva-arkis-
Pommituksia ja kansa evakkoon
KOULUJA JA KURSSEJA
www.luksia.fi
na myös ensimmäiset siviilit saivat surmansa. Onneksi siviiliuhrien määrä talvisodassa jäi kuitenkin lopulta varsin vähäiseksi lukuisista pommituksista huolimatta, Karlsson sanoo. Helmi-maaliskuussa 1940 Hangossa elettiin pommitusuhan alla. Rauhanneuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä olivat käynnissä ja 13. maaliskuuta tuli tieto rauhasta. Hangolle ja koko Hankoniemelle uutinen rauhasta oli kuitenkin siinä mielessä katastrofaalinen, että Hanko vuokrattiin tuolloin Neuvostoliitolle 30 vuodeksi. Hangon asukasluku oli
tot kaikkien käyttöön ja näin Karlssonille avautui mahdollisuus perehtyä Hangon tapahtumiin talvi- ja jatkosodan aikana. -Olin jopa hieman yllättynyt siitä, että rintamavalokuvaajat ovat olleet laajan valokuva-aineiston perusteella aktiivisesti läsnä myös Hankoniemellä vuosina 19391945, vaikka kokoluokaltaan mittavimmat taistelut käytiin itärajalla. Hanko oli kuitenkin sijaintinsa takia merkittävä, koska eteläkärjestä kyettiin hallitsemaan Suomenlahden sisääntuloa. Rintamavalokuvaajat kävivätkin Hangossa säännöllisesti kuvaamassa
Haku: TE-toimiston kautta tai koulutukset.te-palvelut.fi
Karis/Karjaa
www.trexo.fi Köror/Ajot:
Karis-Ekenäs-Hangö Karjaa-Tammisaari-Hanko
Instagram: trexobilskola
Hitta oss på Facebook Löydä meidät Facebookista
Vi satsar på riktig teori och riktiga körtimmar! Panostamme oikeisiin teoria- ja ajotunteihin!
Nu även Svea finansiering hos oss! Betalningstid upp till 36 mån! Nyt myös Svea rahoitus meillä! Maksuaikaa jopa 36 kk!
YRKESKOMPETENSKURSER
Since 1951
muutetaan vilkkaasti muualta. Vuonna 2019 väestönkasvu oli nopeampaa kuin koskaan aikaisemmin. Myös tänä vuonna kasvu on ollut suhteellisen vilkasta, mutta koronan vuoksi ei aivan viime vuoden lukemissa, Uudenmaan liiton erityisasiantuntija Johannes Herala tiedottaa. Noin 80 prosenttia väestönlisäyksestä on tullut muuttoliikkeen ansiosta. Puolet kaikista Uudellemaalle muuttaneista on tullut ulkomailta. Syntyvyys on ollut jo pitkään laskussa, joten maakunnan väkiluku kasvaa vain vähän luonnollisen väestönlisäyksen vuoksi. -Helsinki ympäristöineen
on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista kaupunkiseuduista. Tänne muutetaan työpaikkojen ja monipuolisen koulutustarjonnan vuoksi. Uusmaalaiset ovat nuoria ja korkeasti koulutettuja. Alle 40-vuotiaiden työikäisten osuus on erityisen korkea, ja ikärakenne onkin muuta maata selvästi edullisempi, Herala toteaa. Uudellamaalla asuu noin kolmannes Suomen väestöstä. Asukastiheys on eurooppalaista tasoa. Uudenmaan 26 kunnasta suurin on pääkaupunki Helsinki noin 657.000 asukkaalla. Pienimmissä kunnissa Pukkilassa ja Myrskylässä asuu alle 2.000 ihmistä.
Palkankorotus äänestämällä (Raasepori) Kaupunginhallitus on päättänyt, että maahanmuuttajakoordinaattorin tehtäväkohtainen kuukausipalkka nostetaan 3.350 euroon henkilöstöjaoston alkuperäisen valmistelun mukaisesti. Asiasta päätettiin maanantaina äänin 6-3 kahden päättäjän ollessa poissa äänestyksestä. Kaupunginjohtaja otti henkilöstöjaoston marraskuun alussa tekemän palkankorotuspäätöksen kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Jaosto oli päättänyt 500 euron palkankorotuksesta.
Esittelijän ehdottaman pienemmän palkankorotuksen todettiin olleen tarkkaan harkittu ja perustuneen tehtävän vaativuuden arviointiin. Valmistelijan mukaan kaupungin organisaatiossa on vaativuudeltaan tähän verrattavissa tehtäviä ja palkkauksia. ”Palkan korottaminen valmistelijan ehdotuksesta poiketen ei ole yhdenmukaisen ja oikeudenmukaisen palkkapolitiikan mukaista ja johtaa todennäköisesti vertailtavuusongelmiin”, kaupunginjohtaja perusteli asian valmistelussa 500 euron korotuksesta.