__MAIN_TEXT__

Page 12

12 - Nro 60 Torstaina joulukuun 3. pnä 2020 .

Tanssioppilaitosten liitolta tunnustus

”Viedään yhdessä yrittäjiä eteenpäin”

(Raasepori) Hurja Piruetin ja Länsi-Uudenmaan tanssiopiston perustaja, tanssipedagogi Katja Köngäs on saanut Suomen tanssioppilaitosten liiton STOPP ry:n vuoden tanssikasvattaja -palkinnon. Sodankylästä lähtöisin oleva Köngäs on tehnyt liiton mukaan Raaseporin alueella vaikuttavaa taide- ja tanssikasvatustyötä vuodesta 1995. Yhdistyspohjainen toiminta on kasvanut 25 vuodessa kolmen ryhmän tanssikerhosta yli 100 ryhmän ja 800 eri ikäisen tanssijan oppilaitokseksi. Liitto toteaa, että Hurja Piruetti on tällä hetkellä Raaseporin suurin lasten ja nuorten liikuttaja verrattuna esimerkiksi perinteisiin paikallisiin valtalajeihin käsipalloon ja jalkapalloon. Hurja Piruetti on myös alueen ainoa tanssitaiteen perusopetusta tarjoava kaksikielinen oppilaitos. Liiton mukaan kaksikielisyydelle on ollut tilaus ja se toteutuu kaikissa opetusryhmissä ja tarkoittaa kielen omaksumisen lisäksi myös kulttuurien ymmärrystä ja yhteensovittamista. ”Näin Katja Köngäs on johtamassaan oppilaitoksessa onnistunut tanssitoiminnalla yhdistämän kielen ja kulttuurin upealla tavalla, kun harrastustoiminta muutoin

(Raasepori) 12 vuotta yrittäjänä toiminut Henna Ljung on valittu Raaseporin Yrittäjät ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Ljung kuului yhdistyksen hallitukseen jo aiemmin hoidettuaan yhdistyksen varapuheenjohtajan tehtävää kolme vuotta. Hän on myös Uudenmaan yrittäjien hallituksen varajäsen. Yhdistyksen uudeksi varapuheenjohtajaksi syyskokouksessa valittiin Mats Grönblom (Mats Grönblom Consulting Oy). Hallituksen muut jäsenet ovat Christer Forsskåhl (Septor Oy), Anders Helle (Hellefilms Oy), Mari Pylväläinen (Mariens Oy) ja Sebastian Laxell (Sebastian Laxell Consulting Oy). -Hallitustyöskentely antaa minulle hyvää vastapainoa yksinyrittäjän arkeen. Olen saanut näinä vuosina paljon uusia kontakteja sekä Raaseporista että koko Uudenmaan alueelta. Menemme positiivisin mielin vuoteen 2021 ja jatkamme samaan innokkaaseen tahtiin järjestämällä verkostoitumistilaisuuksia yhteistyökumppaneidemme kanssa, Ljung sanoo. Hän kertoo ottavansa puheenjohtajuuden vastaan haastavana, mutta antoisana tehtävänä. Ljungilla on Tammisaaressa ompelustudio ja miesten vaatteiden erikoisliike. Puheenjohtajuudesta luopunut Monica Javanainen ei

Katja Köngäs sai vuoden tanssikasvattajan palkinnon

Hurja Piruetin ja Länsi-Uudenmaan tanssiopiston perustaja, tanssipedagogi Katja Köngäs on saanut Suomen tanssioppilaitosten liiton vuoden tanssikasvattaja -palkinnon. on alueella perinteisesti jakautunut kielten mukaan”, palkintoperustelut jatkuvat. Opetusta annetaan joissakin tanssiryhmissä myös englanniksi. Suomen tanssioppilaitosten liitto haluaa nostaa tunnustuksellaan esiin Katja Köngäksen innostavan, sitouttavan pedagogisen työn

kaksikielisellä alueella sekä taiteellisesti kunnianhimoiset pedagogiset kotimaiset ja kansainväliset hankkeet, jotka ovat tuoneet hänen tanssikoululleen mm. Suomen nuori kulttuurilähettiläs -nimityksen. Tanssikasvatus elämäntyönä -palkinnon saa järvenpääläinen tanssikouluyrittäjä Leila Ketola.

Henna Ljung yrittäjäyhdistyksen uusi puheenjohtaja

Tunnustus pyyteettömästä työstä nuorten hyväksi

Vuoden kyläläisen palkinto kahdelle ja kyläyhdistykselle uusi hallitus (Raasepori) Pohjan kirkonkylän kyläyhdistyksen hallitus on nimennyt tänä vuonna poikkeuksellisesti kaksi henkilöä vuoden kyläläisen palkinnon saajiksi. Tunnustuksen saavat Tarja Lindström ja Katri Forsman, joita kiitetään upeasta ja pyyteettömästä vapaaehtoistyöstä nuorten ja myös koko kylän hyväksi. ”Kyläyhdistys koordinoi nuorisotila Uncanin aukioloa perjantai-iltaisin. Toiminta ei olisi mahdollista ilman vapaaehtoisia aikuisia. Vapaaehtoista kyläläisistä vanhemmista on koottu rinki, ja aina kullekin illalle sovitaan valvojista. Lindström ja Forsman ovat olleet aktiivisimmin mahdollistamassa nuorisotilan auki pitämisen kuluneen vuoden aikana”, yhdistyksen hallitus perustelee valintaa. Nuorisotilalla käy perjantaisin keskimäärin kolmisenkymmentä koululaista. Kaupungin toimesta Pohjan nuorisotila on avoinna ainoastaan keskiviikkoisin. Kyläyhdistyksen mukaan nuorisotilan perjantain aukiolo on hyvin tärkeää kylässä, jossa nuorille ei ole muuta kokoontumispaikkaa. Kyläyhdistys vastaa iltojen tarjottavista ja vapaaehtoiset valvojat tekevät nuorille pizzaa, voileipiä ja leivonnaisiakin. Valvojien tehtävä on huolehtia myös, että illat sujuvat sopuisasti ja nuoriso-

12 vuotta yrittäjänä toiminut Henna Ljung on Raaseporin Yrittäjät ry:n uusi puheenjohtaja. Ljung toimi aiemmin yhdistyksen varapuheenjohtajana kolme vuotta. (Kuva: Kjell Svenskberg) jatka enää yhdistyksen hallituksessa. Hänen mukaansa kolmen vuoden jakso puheenjohtajana on juuri sopiva. -Uuden puheenjohtajan luotsaama hallitus saa taas uutta ja tuoretta potkua. Henna on tähän tehtävään erinomainen valinta, Javanainen sanoo. Kauttaan hallituksen puheenjohtajana hän kuvailee antoisaksi. -Olemme saaneet uusia aktiivisia jäseniä ja myös uusia nuoria jäseniä on liittynyt mukaan. Tapahtumissakin on ollut runsaasti osallistujia, vaikka tänä vuonna tapahtumia onkin jouduttu rajoittamaan. Lisäksi olemme onnistuneet vahvistamaan yhteistyötä kaupungin kanssa, Javanainen mainitsee. Yhdistyksen hallituksen kokouksiin osallistuu nykyään myös Raaseporin kehityspäällikkö Jennifer Gammals ja yrityskehityskeskus Novagon asiantuntija Alexandra Stoor. -Konkreettinen esimerkki yhteistyöstä on myös kansal-

linen yrittäjäpäivä, joka on järjestetty jo kahtena vuonna kaupungin kanssa. Yrittäjäpäivästä on tullut meille vuoden tärkein tapahtuma ja silloin nimetään myös vuoden yrittäjä, Billnäsin ruukissa toimivan JCO Digital Oy:n toimitusjohtaja Javanainen kertoo. Raaseporin yrittäjien vuosikokouksessa jaettiin myös huomionosoituksia. Vuoden yksinyrittäjäksi nimettiin Ari Eronen (Suutari Eki), vuoden positiivisin-palkinnon sai Päivi Purontaus (Piazza & Centro) ja vuoden start up-yrittäjän palkinnon Sebastian Laxell. Raaseporin yrittäjien elämäntyöpalkinto annettiin kiinteistönvälittäjä Lea Adolfssonille. Huomionosoituksia jaetaan lisää Raaseporin yrittäjien kesäjuhlassa ensi vuonna. Yhdistyksen tehtävä on parantaa ja edistää yrittäjien toimintaedellytyksiä Raaseporissa. Se järjestää jäsenistölleen koulutus- ja verkostoitumistilaisuuksia sekä edistää jäsenistön ja seudun aktiivista kaksikielisyyttä.

Sotainvalidien ansiomerkkejä Karjaalle

Kyläyhdistys myönsi vuoden kyläläisen palkinnon tänä vuonna Tarja Lindströmille ja Katri Forsmanille, jotka ovat mahdollistaneet toiminnan nuorisotilassa myös perjantaisin. tilan sääntöjä noudatetaan. Nuorten kanssa myös suunnitellaan teemailtoja mm. Halloweeniin ja jouluun liittyen. ”Valvojina toimiessaan Lindström ja Forsman ovat luoneet kylän nuoriin tärkeää yhteyttä ja luottamusta, vapaaehtoisina valvojina he eivät ole suhteessa nuoriin ammatillisessa roolissa, vaan tavallisina aikuisina keskustellen ja kuunnellen kohtaamassa nuoria arkisissa tilanteissa”, kyläyhdistys kiittelee. Pohjan kirkonkylän kyläyhdistys pyrkii edistämään kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimii sen

asukkaiden yhteisten etujen valvojana. Lisäksi se pyrkii edistämään palveluiden säilymistä alueella, kylän vakinaisen ja vapaa-ajan asukkaiden viihtyvyyttä sekä harrastus- ja kulttuuritoimintaa. Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2021 todetaan myös, että yhdistys pyrkii osallistumaan kaikkeen alueeseen liittyvän suunnitteluun ja päätöksentekoon, ja kehittää rooliaan kylän edunvalvojana ja neuvottelijana mm. kaupungin suuntaan. Kyläyhdistys tulee järjestämään erilaisia kulttuuritapahtumia ja retkiä sekä juhlia ja tansseja Gumnäsin juhlapaikalla.

Nuorisotoiminta tulee olemaan keskeisessä roolissa myös tulevana vuonna. Kyläyhdistys osallistuu perinteisesti myös kylän yhteisiin tapahtumiin kuten Pohjan päivään kesällä ja kylän joulumyyjäisiin. Pohjan kirkonkylän kyläyhdistyksen puheenjohtajana jatkaa Marianne Liitelä. Hallitukseen syyskokouksessa valittiin Martin Glader, Tanja Lempinen, Martti Leskelä, Satu Lindqvist, Jari Sopen-Luoma ja Seppo Sundman. Varajäseniksi valittiin Anna Andersson, Nina Eränpalo, Hannu Larinen, Reija Mettovaara, Gunilla Starck ja Roger Sundström.

(Raasepori) Sotainvalidien veljesliiton Karjaan seudun osaston jäsen Gudrun Nyberg on saanut puolustusministerin myöntämän sotainvalidien ansioristin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään sotainvalidien hyväksi. Lisäksi Bror Nyberg sai liiton kultaisen ansiomerkin. Tunnustukset kävi jakamassa Sotainvalidien veljesliiton Uudenmaan piirin varapuheenjoh-

taja Erkki Tuormaa. -Yhdistyksemme viimeinen sotainvalidijäsen haudattiin marraskuun alkupuolella 95-vuotiaana, joten tätä nykyä Karjaan seudun osaston kaikki jäsenet ovat tukijäseniä. Paikallisosastomme on perustettu 75 vuotta sitten ja nämä kaksi tunnustusta jaettiin nyt sen kunniaksi, puheenjohtaja Tauno Skogberg kertoo.

Gudrun Nyberg on saanut sotainvalidien ansioristin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstään sotainvalidien hyväksi. Bror Nyberg sai vastaavasti veljesliiton kultaisen ansiomerkin. Keskellä paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tauno Skogberg.

Profile for Etelä-Uusimaa

EU 60 / 3.12.2020  

EU 60 / 3.12.2020  

Profile for etela