Nro 98 Torstaina joulukuun 19. pnä 2019 - 5 .
Park-tontin myynti hiertää (Hanko) Kaupunginvaltuutettu Eero Koli (sit) on tehnyt kaupunginhallitukselle itseoikaisuvaatimuksen valtuuston päätöksestä myydä Park-ravintolan tontti. Kolin mukaan päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä ja se tulisi purkaa lainvastaisena. Koli toteaa valtuuston päättäneen noin vuosi sitten, että tontti vuokrataan, ja ainoastaan rakennus voidaan laittaa myyntiin. Koli toteaa myös, että valtuuston päätös on tehty päätökseen kuuluvan, myytäviä rakennuksia koskevan liitteen mukaisesti, jonka mukaan toimenpiteenä on kyseisen rakennuksen vuokraaminen tai myyminen ja tontin vuokraaminen.
”Koska valtuusto ei päättänyt joulukuussa 2018, että Park-ravintolan tontti myydään, tarkoittaa se silloin myös sitä, että tonttia ei olisi saanut laittaa julkiseen myyntiin”, Koli perustelee. Hän toteaa myös, että tämän vuoksi kaupunginvaltuustolle ei voitu edes esittää kyseisen tontin myyntiä. Koli vaatii, että valtuuston päätös puretaan Park-ravintolan tontin myynnin osalta. Kaupunki vastaa, että kaupunginvaltuuston tekemään päätökseen voi hakea muutosta kunnallisvalituksella. Valtuusto päätti marraskuussa, että kaupunki myy rakennuksen ja maa-alueen 122.000 eurolla Cigale & Fourmi Oy:lle.
Veronmaksajien tuore vertailu:
Verotus iskee ankarasti tulojen noustessa Palkkojen verotus on Suomessa vertailumaihin nähden sitä kireämpää, mitä suuremmat ovat palkansaajan tulot, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton uusi palkkaverovertailu. Verotus iskee ankarasti palkansaajan lisäansioihin. Keskituloisen palkansaajan sadan euron palkankorotuksesta 47 euroa menee veroihin. Marginaaliveroprosentti on Suomessa 44.000 euron palkkatasolla Pohjoismaiden korkein ja liiton mukaan samalla myös vähiten kannustava. Suomen palkkaverotus on kansainvälisesti vertailtuna varsin progressiivista. Vertailun suurituloisinta, 143. 000 euroa vuodessa ansaitsevaa palkansaajaa verotetaan Suomessa 6,8 prosenttiyksikköä ankarammin kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin. -Jyrkkä progressio ja korkeat marginaaliverot ovat sit-
K
ausitasoitettu teollisuustuotanto laski lokakuussa 0,5 prosenttia edelliskuukaudesta. Tuotanto oli lokakuussa 1,6 prosenttia suurempi kuin vuoden 2018 lokakuussa. Tammi-lokakuussa työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi kaksi prosenttia vuodentakaisesta, Tilastokeskus tiedottaa.
Gratis mat Ilmainen ruokailu Du är hjärtligt välkommen Olet sydämellisesti tervetullut
torsdag 5.12 kl. 11.30 torstai 5.12. klo 11.30 Ibland även andra dagar, se vår facebook-sida. Joskus myös muina päivinä, katso facebook-sivuiltamme.
Vänstugan/Ystäväntupa Torngatan 4, Ekenäs Tornikatu 4, Tammisaari
19.12. 20.12. 21.12.
253 641 273 663 1308 1272 48 551 144
keä piirre palkkaverotuksessamme, selvityksen laatinut pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola toteaa. Suomessa palkansaajan veroprosentti on selvityksen matalimmalla, eli 28.600 euron vuosittaisella palkkatasolla eurooppalaisten vertailumaiden keskitasoa. Verotus kiristyy kuitenkin nopeasti palkansaajan tulojen noustessa, kun korkeat marginaaliveroprosentit iskevät uralla etenemisen ja lisäansioiden kannustimiin. Suomalaista keskipalkkaa eli 44.000 euroa vuodessa ansaitsevan veroprosentti on 2,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Korkein veroprosentti on tällä tulotasolla Belgiassa. Kansainvälinen palkkaverovertailu 2019 -selvityksessä vertaillaan työn verotusta 18 OECD-maassa neljällä eri palkkatasolla.
EVALD’S PUB
Centralgatan/Keskuskatu 46, Öppet/Auki Karis/Karjaa, tel./puh. 230 445 lö 10-01.30 la
Lördag 21.12. Lauantai Från kl. 20.00 / Alkaen klo 20.00
Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri, RKP:n kansanedustaja Thomas Blomqvist on Etelä-Uusimaan uusi kolumnisti. Ministeri Blomqvist tulee kirjoittamaan ajankohtaisista ja kiinnostavista asioista noin kerran kuukaudessa.
Thomaustauko Minulle on ilo ja kunnia ryhtyä Etelä-Uusimaan kolumnistiksi. Käytän tämän ensimmäisen kolumnini esittäytymiseen. Viimeiset kuusi kuukautta olen toiminut ministerinä ensin Rinteen ja nyt Marinin hallituksessa. Olen ennen tätä kautta toiminut 12 vuotta kansanedustajana ja ennen sitä maanviljelijänä. Olen kotoisin Tenholasta ja Raaseporin kaupunginvaltuuston jäsen. Hallituksessa vastuullani on pohjoismainen yhteistyö ja tasa-arvo. Nämä kaksi sopivat vallan mainiosti yhteen, koska tasa-arvo on pohjoismaisen hyvinvointivaltion perusta, ja yksi Pohjoismaiden vahvuuksia. Hallitusohjelma painottaa sitä paitsi juuri pohjoismaista yhteistyötä ja tasa-arvoa ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi tasa-arvon kärkimaaksi ja erityisesti parantaa tasa-arvoa työelämässä sekä perheiden tasa-arvoa. Pohjoismaisessa yhteistyössä tavoitteena on, että Pohjola olisi maailman parhaiten integroitunut alue. *** Mitt uppdrag i regeringen begränsar sig ändå inte enbart till de ansvarsområden jag nämnde ovan. Flera av regeringens större linjedragningar och målsättningar behandlas i så kallade ministerarbetsgrupper där varje regeringsparti representeras av en minister. Det innebär att jag och min ministerkollega justitieminister Anna-Maja Henriksson delar på det här ansvaret. De fyra ministerarbetsgrupperna, som ligger på mitt ansvar är klimat och energi, social- och hälsovårdsreformen, främjande av sysselsättningen samt barn och ungdom. Regeringen har ambitiösa målsättningar då det gäller alla de här arbetsgrupperna. Vi vill tackla klimatförändringen och göra Finland klimatneutralt 2035. Vi vill främja välfärden, minska ojämlikheten och att social- och hälsovårdstjänsterna förbättras. Målsättningen är att höja sysselsättningen till 75 %. Vi vill bygga ett Finland som är barnvänligt och ge unga
på Thorsborg sö/su 29.12. kl./klo 14
Suomen Lucia Thorsborgissa inträde/sisäänpääsy 5 € barn under 3 år gratis alle 3-v. lapset ilmaiseksi Kaffe eller saft ingår. Sisältää kahvin tai mehun. arr./järj.
i Svartå
bästa möjliga förutsättningar inför framtiden. Det här bara för att nämna några av de saker som gör Finland inkluderande och kunnigt. Målsättningarna slogs fast när regeringen Rinne bildades och nu fortsätter vi arbeta för dem under statsminister Marins ledning. *** Ne jotka tuntevat minut paremmin tietävät, että viihdyn kirjallisuuden parissa ja pohdin mielelläni asioita eri näkökulmista. Ministerin roolissa löydän usein itseni tilanteista, jossa minun pitää välillä suhteellisen nopeastikin vastata tai ottaa kantaan tiettyihin asioihin. Tässä kolumnissa haluan kuitenkin antaa tilaa pohdinnoille ja antaa teille kuvan ajatusmaailmastani ministerin roolissa. Siitä myös kolumnini nimi. Thomas Blomqvist
Eino Grönin joulukonsertti ma 23.12. klo 16 Lappohjan kirkossa. Ohjelma 15 €.
Tervetuloa! Hangon suomalainen seurakunta
BILLNÄS HÄRKÄTALLIN JOULUMARKKINAT 20.12. klo 12-18, 21-22.12. klo 11-16
Välkommen med och fira
En Jul för alla
i Vänstugan
JULAFTON TISDAGEN DEN 24.12 kl. 14.30 Glögg och pepparkakor
kl. 15.00 Julbön
kl. 16.00 Middag
Vänstugan önskar alla sina besökare samt tackar ödmjukt alla sina bidragsgivare och önskar
En riktigt God Jul och ett Gott Nytt År! Vänstugan/Nya Grillen, Torngatan 4, Ekenäs
Vetäjänä / Karaoke-ledare SONJA EIF fotbollssektion KALENDERLOTTERI 2019 Alla vinster hämtas från Gigantti Ekenäs 16.12. • JBL hörlurar 1841 • Oral-B eltandborste 1509 • Wilfa brödrost 628 • centrumföreningens presentkort 2209 • EIF säsongskort 1467 17.12. • JBL hörlurar 1351 • Oral-B eltandborste 1019 • Wilfa brödrost 138 • centrumföreningens presentkort 1719 • EIF säsongskort 976 18.12. • JBL hörlurar 599 • Oral-B eltandborste 268 • Wilfa brödrost 3387 • centrumföreningens presentkort 968 • EIF säsongskort 225 19.12. • JBL hörlurar 3498 • Oral-B eltandborste 3167 • Wilfa brödrost 2286 • centrumföreningens presentkort 3867 • EIF säsongskort 3124
KÄSIPALLOA Karjaan
urheiluhallissa
Utställning i egna nya utrymmen om
jägar- och Lottarörelsen samt talkomyrorna -barn som samlade och tog
MIESTEN FINAALIOTTELU SUOMEN CUP su 22.12. klo 18.30
till vara förnödenheter under och efter kriget-
+ mycket annat.
Öppet fre-sö 20-22.12 kl. 13-17. Ystadsgatan 1, Ekenäs. Välkommen!
Jääkäri- ja Lottaliikettä sekä talkoomuurahaisia -lapset jotka keräsivät mm. romua ja paperia sodan aikana ja sen jälkeen-
+ paljon muuta käsittelevä näyttely
uusissa omissa tiloissa. Avoinna pe-su 20.-22.12. klo 13-17. Ystadinkatu 1, Tammisaari. Tervetuloa!
– Liput
15 € Koululaiset, opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet 10 € Alle kouluikäiset ilmaiseksi. BK-46:n sininen kannatusjäsenkortti oikeuttaa 2 € alennukseen yllämainituista hinnoista.
www.bk-46.fi