Skip to main content

EU 22 / 19.3.2020

Page 2

2 - Nro 22 Torstaina maaliskuun 19. pnä 2020 .

Suomessa siirryttiin poikkeusoloihin

Koulut kiinni, yli 70-vuotiaille ”kotiaresti”, monet yhteiskunnan toiminnot jäissä Koulujen, oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen sekä kansalaisopistojen ja muun vapaan sivistystyön tilat suljettiin ja lähiopetus niissä keskeytettiin keskiviikkona. Poikkeuksellisesti kuitenkin järjestetään Peruskoulussa järjestetään kuitenkin esiopetus sekä perusopetuksen 1-3 luokkien lähiopetus niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville.

tuja ammattihenkilöitä töihin tarpeen mukaan. Julkisen sektorin työnantajat määräävät ne työntekijät etätyöhön, joiden työtehtävät sen mahdollistavat. Hallitus linjaa myös, että Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien ei pidä matkustaa ulkomaille, ja suomalaisille matkailijoille suositellaan välitöntä paluuta kotimaahan. Ulkomailta palaavat suomalaiset ja Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt ohjataan kahden viikon karanteenia vastaaviin olosuhteisiin. Tavara- ja rahtiliikenne voivat jatkua normaalisti.

Varhaiskasvatuksen toimintayksiköt ja niiden yhteydessä järjestettävä esiopetus pidetään toiminnassa. Näin turvataan hallituksen mukaan yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstön lasten pääsy varhaiskasvatukseen ja mahdollistetaan vanhemmille työssäkäynti. Lisäksi suositellaan, että lapsen hoito järjestetään kotona mikäli se on mahdollista. Lähiopetuksen sijaan opetus ja ohjaus tulee järjestää mahdollisimman laajalti vaihtoehtoisilla tavoilla, mm. etäopiskelua, digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja hyödyntäen sekä itsenäisesti opiskellen. Ylioppilastutkinnon kokeet toteutetaan tiivistetyssä aikataulussa 23. maaliskuuta mennessä terveysviranomaisten antamat määräykset huomioiden.

Kulttuuri ja urheilu seis

Hallitus julisti poikkeustilan Suomen hallitus linjasi maanantaina lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Toi-

Koulujen pihat hiljenivät keskiviikkona myös läntisellä Uudellamaalla, kun koulut suljettiin hallituksen päätöksellä koronavirusepidemian hillitsemiseksi. menpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa huhtikuun 13. päivään saakka. Hallitus on todennut tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot. Tämä tapahtuu ensimmäistä kertaa sitten sotavuosien. Poikkeusolojen julistaminen mahdollisti myös valmiuslain käyttöönoton.

Hallitus antoi valmiuslain käyttöönottoasetuksen eduskunnalle tiistaina. Valmiuslain tarkoituksena on mm. suojata väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä poikkeusolojen aikana. Valmiuslaissa määriteltyjä toimivaltuuksia voidaan käyttää, jos tilanne ei ole hallittavissa normaalein toimivaltuuksin. Valmiuslain nojalla rajoitetaan kansalaisten oi-

keuksia ja normaalia elämää vain, jos se on välttämätöntä väestön suojaamiseksi.

Ikäihmiset erillään muista Yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan, eli kyseessä on karanteenia vastaavat olosuhteet. Ohjeistus ei koske kansanedustajia, valtiojohtoa ja kunnallisia luottamushenkilöitä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kapasiteettia julkisella ja yksityisellä sektorilla lisätään ja samanaikaisesti vähennetään kiireetöntä toimintaa. Yksityisen sektorin kapasiteetti otetaan yhteiseen käyttöön tarpeen mukaan ja lakisääteisistä määräajoista ja velvoitteista joustetaan. Lisäksi varaudutaan velvoittamaan erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sisäisen turvallisuuden koulutet-

Jo maanantaina päätettiin rajoittaa julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja suositeltiin välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. Lisäksi suljettiin valtion ja kuntien museot, teatterit, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, vanhusten päivätoiminta, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset. Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden sekä uskonnollisten yhteisöjen suositeltiin toimivan samoin. Niin ikään kiellettiin vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä, sekä ulkopuolisten vierailut hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa pois lukien tapauskohtaisesti arvioiden kriittisesti sairaiden ja lasten oireettomat läheiset, saattohoidossa olevien läheiset sekä puoliso tai tukihenkilö synnytysosastolla.

Kotiuttaminen normaalissa järjestyksessä

Uudenmaan prikaatissa ei varmistettuja tartuntoja (Raasepori) Uudenmaan prikaatin esikuntapäällikkö Mika Immonen kertoi tiistaina, että Uudenmaan prikaatissa Dragsvikissa ei ole todettu yhtään koronavirustapausta. -Kaksi varusmiestä on tes-

tattu tautiepäilyjen vuoksi, mutta maanantaina valmistuneiden testien tulokset olivat onneksi negatiiviset, Immonen sanoi. Hänen mukaansa varmistettuja tautitapauksia ei ole

VERENLUOVUTTAJIA TARVITAAN

myöskään kantahenkilökunnan keskuudessa, eikä hänen tiedossaan ole myöskään tautiepäilyjä, jotka olisivat johtaneet testeihin. Uudenmaan prikaatista oli määrä kotiutua tänä keski-

Röda Korset Blodtjänst

Tammisaari, maanantaina 23.3. klo 13–18 seurakuntakoti, Larssonintie 1

BLODGIVARE BEHÖVS

Ekenäs, måndagen 23.3 kl. 13–18 församlingshemmet, Larssonsvägen 1

OJENNA KÄTESI. Muista virallinen henkilötodistus. • Luovuttajainfo 0800 0 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi STRÄCK UT DIN HAND. Medta officiellt identitetskort. • Infotelefon 0800 0 5801 • blodtjanst.fi • kanjagdonera.fi

viikkona 80 asepalveluksen suorittanutta vuoden 2019 toisesta saapumiserästä. Kotiutuspäivän lykkääminen ei ollut suunnitteilla, koska tilanne ei sitä ole vaatinut. -Varusteita on jo palautettu

ja tavoitteena on aivan normaali kotiuttaminen, Immonen sanoi tiistaina. Puolustusvoimat tiedotti maanantaina ensimmäisestä varmistetusta varusmiehen koronavirustartunnasta.

Sairastunut on Kaartin jääkärirykmentin varusmies. Ensimmäiset kaksi tartuntaa todettiin puolustusvoimissa viikonloppuna. Sairastuneet kuuluvat kantahenkilökuntaan.

Linja-autoliikenne pysähtyi, lomautukset edessä (Raasepori) Raaseporilaiset linja-autoyhtiöt Amperin linja-autoliikenne ja Wikströmin linja-autoliikenne lopettivat linjaliikennevuorot keskiviikkona, jolloin koulutkin suljettiin. Yhtiöt ovat ajaneet linjaliikennettä Raaseporissa, Inkoossa, Lohjalla ja Helsingissä.

Amperin yhtiössä liikenteen lakkautuspäätös koskee kymmentä autoa ja Wikströmillä 3-4 linja-autoa. -On aivan mahdotonta ajaa vuoroja, kun koululaisia ei ole, ja matkustajamäärät ovat vähentyneet muutenkin lähes olemattomiin, toimitusjohtaja Johan Amper sanoo. Linjaliikenteen lopettami-

nen tarkoittaa hänen yhtiössään myös koko henkilökunnan lomauttamista. Vakituisia työntekijöitä on yhdeksän ja tilapäisiä puolenkymmentä. Amperin mukaan tilannetta tarkastellaan uudelleen vajaan kuukauden kuluttua, jolloin koulutyö voidaan mahdollisesti aloittaa uudelleen normaaliin tapaan.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
EU 22 / 19.3.2020 by Etelä-Uusimaa - Issuu