4 - Nro 31b Sunnuntaina toukokuun 17. pnä 2020 .
100-metriseen tunneliuuniin uutta tekniikkaa
Saniteettikeramiikan tuotantoprosessi puhdistui (Raasepori) Wc-istuinten ja pesualtaiden polttoprosessista on saatu Tammisaaressa Geberitin tehtaalla aiempaa puhtaampi energiansäästöteknologialla. Valmistusprosessissa eniten energiaa vie juuri polttoprosessi, jossa valetut tuotteet kulkevat satametrisen tunneliuunin läpi. Prosessissa käytetyn kaasun määrää on saatu vähennettyä vuositasolla yli 20 prosenttia. Tehtaalla on tehty toinenkin uudistus, jonka myötä polttouunin savukaasut johdetaan piippuun suodattimen kautta. Suodatin poistaa savukaasuista esimerkiksi fluoria. Saniteettikeramiikkaa valmistavassa tehtaassa on investoitu myös omaan prosessivesien puhdistamoon, energian talteenottoon ja polttouunien savukaasujen puhdistamiseen. Uudistusten ansiosta Tammisaaressa toimii yhtiön mukaan yksi maailman moderneimmista tehtaista, joka on pitkälle automatisoitu.
Poltto syö energiaa Poltintekniikan uudistamisella vuosittaista energiankulutusta on saatu vähennettyä 2.900 megawattituntia, mikä vastaa noin 160 omakotitalon energiankulutusta, yhtiö tiedottaa. Lisäksi hiilidioksidipäästöjä on saatu laskettua 650 tonnilla vuodessa. Noin kaksi kolmasosaa tuotannon energiankulutuksesta käytetään polttoprosessissa, jossa valetut tuotteet poltetaan keramiikaksi. -Tehtaalla on investoitu
men tiilitehtaisiin. Pienempiä kestävän kehityksen mukaisia uudistuksia, kuten valaistuksen muuttamista led-valoihin, tehdään jatkuvasti. Tulevaisuudessa aiotaan selvittää mm. aurinkopaneelien asentamista.
Miljoona vuodessa
Saniteettikeramiikan polttoprosessi on saatu Tammisaaressa puhtaammaksi uudella energiansäästöteknologialla. Energiankulutusta on saatu vähennettyä 2.900 megawattituntia ja hiilidioksidipäästöjä 650 tonnilla vuodessa. (Kuva: Geberit) kestävää kehitystä edistäviin hankkeisiin. Tunneliuunin uudistus oli suuri remontti, jossa vaihdettiin mm. uudet polttimot ja uusi ohjausjärjestelmä. Jokaista polttimoa voidaan ohjata nyt erikseen, joten polttoilman määrä saadaan optimoitua minimitasolle. Palaminen tehostuu, kun uuniin ei johdeta varmuuden vuoksi liikaa kylmää ilmaa, tehtaan tekninen päällikkö Karl-Eric Wikström selvittää. Wc-istuimet ja pesualtaat valmistetaan savimassasta painevalukoneilla. Märät tuotteet johdetaan kuivaamoon, jossa vesi haihdutetaan. Kuivaamon hukkalämpöä käytetään
PALVELUKSEEN HALUTAAN
tehdasrakennuksen lämmittämiseen. Kun tuotteet ovat kuivuneet, ne ruiskumaalataan ja lasitetaan ennen polttoa. -Tuotteet poltetaan keramiikaksi kaasulla toimivassa tunneliuunissa. Keskellä uunia maksimilämpötila on hieman yli 1.200 astetta. Tuotteet kulkevat uunin läpi 15 tunnissa. Tunneliuuni on käynnissä 345 päivää vuodessa, Wikström kertoo.
jätevedelle. Puhdistamme prosessivedet paikan päällä ennen kuin puhdas vesi lasketaan Pohjanpitäjänlahteen, Wikström kertoo. Konsernin yleisten tavoitteiden mukaisesti vedenkäyttö pyritään minimoimaan tuotantoprosessissa, ja vettä
myös kierrätetään. Tehtaan lämmityksessä käytetään biokaukolämpöä ja jätteiden lajitteluunkin kiinnitetään huomiota. Esimerkiksi halkeaman vuoksi pilalle menneet keramiikkatuotteet murskataan, ja ne toimitetaan kierrätyskeramiikkana Suo-
Tammisaaressa valmistetaan wc-istuimia ja pesualtaita noin miljoona kappaletta vuodessa. Tehdas työllistää reilut 150 henkilöä sekä useita alihankkijoita ja yhteistyökumppaneita. Noin puolet tuotannosta on IDO-tuotteita, jotka päätyvät suomalaisten kylpyhuoneisiin. Puolet tuotannosta viedään Pohjoismaihin ja muualle Eurooppaan. Yhtiön omistus vaihtui vuonna 2015 yrityskaupassa. Sen jälkeen Tammisaaren tehtaassa on tehty kaksi isoa uudistusta, joilla on edistetty kestävää kehitystä. Geberit Production Oy juhlisti viime vuonna 50-vuotista taivaltaan. Yhtiön palveluksessa on Suomessa noin 200 henkilöä. Myynti, markkinointi ja hallinto ovat Vantaalla. Tammisaaren keramiikkatehdasta johtaa Matts Lundström.
Savesta ja kivestä Saniteettikeramiikkaa valmistavan tehtaan raaka-aineet tulevat luonnosta. Ne ovat pääasiassa erilaista savea ja kivimateriaaleja, joihin sekoitetaan vettä. Kivimateriaali saadaan Suomesta, mutta savea tuodaan myös ulkomailta. -Tehtaan päästöjä on pystytty vähentämään vuosien saatossa. Meillä on ollut jo 10 vuoden ajan oma puhdistamo prosessissa syntyvälle
KUULUTUKSIA Tule meille töihin kymppiperheeseen
myyntiedustajaksi
Kom till vår kymppifamilj och jobba som
försäljningsrepresentant
Olet
ahkera tunnollinen oikealla tavalla ahne omistat ajokortin (auton?) joustava iloinen suomalainen työtä pelkäämätön
Meiltä saat
koulutuksen tuen työskentelyyn pohjapalkan + provision mukavat työkaverit
Du är
flitig samvetsgrann girig på rätt sätt har körkort (bil?) flexibel glad finländare villig att arbeta
Vi erbjuder
utbildning stöd i jobbet grundlön + provision trevliga kollegor
Ota yhteyttä ja sovi tapaaminen! Ta kontakt och boka tid för träff!
Markku Koistinen p. 0400 670 397 markku.koistinen@kymppikatto.fi
Kim Nordström p. 0400 375 182
MEDDELANDE OM SKJUTNING
VARNING! Försvarsmakten skjuter med infanterivapen samt utför sprängningar på området R83, Syndalen den 2024.5.2020 dagligen mellan klockan 00.00-24.00. Farligt område är Syndalens skjutområde. Det skjutande truppförbandet är Nylands brigad. Tilläggsinformation under skjutningarna: 0299 337 400.
AMPUMATIEDOTE
VAROITUS! Puolustusvoimat ampuu jalkaväen aseilla sekä suorittaa räjäytyksiä alueella R83, Syndalen 20.-24.5.2020 aikavälillä 00.00-24.00. Vaarallinen alue on Syndalenin ampuma-alue.
kim.nordstrom@kymppikatto.fi
Ampuva joukko-osasto on Uudenmaan prikaati.
Työ on ympäri Etelä-Suomea / Jobbet är runt om södra Finland
Lisätietoja ammuntojen aikana: 0299 337 400.
WWW.KYMPPI-KATTO.FI
Valmistusprosessissa eniten energiaa vie polttoprosessi, jossa valetut tuotteet kulkevat satametrisen tunneliuunin läpi. (Kuva: Geberit)
25 minuuttia kokousta (Raasepori) Raaseporin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkoneuvosto on merkinnyt tiedokseen tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2019 ja vie myös seurakuntien tilinpäätökset toimintakertomuksineen yhteisen kirkkovaltuuston käsiteltäväksi. Seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätöksen vuosikate on 933.000 ja suunnitelmalliset poistot noin 474.000, mikä jättää 464.000 euron ylijäämän. Kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki edesmenneen Sig-Britt Sahlbergin muistoksi. Yhteiseen kirkkoneuvostoon ehdotetaan valittavan uusi jäsen hänen tilalleen. Tammisaaren seurakuntakodilla edellisviikolla pidettyyn kokoukseen, joka kesti vain 25 minuuttia, osallistui 13 luottamushenkilöä ja neljä seurakuntayhtymän viranhaltijaa.