EU 44 / 13.8.2020

Page 5

Nro 44 Torstaina elokuun 13. pnä 2020 - 5 .

Palveluissa ruuhkaa, koronatulokset viestillä

Muurainen maksoi koronatappion

”Tärkeintä ettei tauti lähtenyt leviämään Raaseporissa” (Raasepori) Yrittäjä Olli Muurainen on korvannut karjaalaisen Köttkontrollen-ravintolan kärsimät myyntitappiot, jotka aiheutuivat ovien pakollisesta sulkemisesta korona-altistuksen vuoksi. Muurainen vieraili ravintolassa runsaat kaksi viikkoa sitten ja hänellä todettiin koronavirustartunta muutama päivä tämän jälkeen. Sen johdosta myös ravintolan henkilökunta joutui karanteeniin. Kukaan ei kuitenkaan sairastunut. -Vaikka kävi näin ikävästi, niin asia hoitui lopulta hyvin. Raaseporin kaupunki ja me itsekin hoidimme asian hyvin ja kiitos Ollille siitä, että hän halusi omaehtoisesti korvata meille aiheutuneen tappion. Olen erittäin kiitollinen siitä, että pääsimme lopulta aika helpolla, eikä asiakkaiden keskuudessakaan ole minun tietojeni mukaan ollut sairastumisia, ravintolapäällikkö Mikael Kokkonen sanoo. Tapahtunutta edelleen maanantaina pahoitellut Muurainen kertoo tehneensä maksusuorituksen viime vii-

kolla. Rahamäärästä ei puhuta, myyntitappio laskettiin ja asia sovittiin yhteisymmärryksessä, ja korvaussumma jää osapuolten väliseksi. -Ehdotin tätä ravintolalle pohdittuani asiaa pari päivää omantunnon tuskissa. Ottakaamme kaikki opiksi tästä, sillä tautia ei ole vielä nujerrettu, ja on tärkeää ottaa koronaohjeet edelleen vakavasti, Muurainen sanoo. Hän pitää tärkeimpänä sitä, ettei tullut aiheuttaneeksi koronaviruksen leviämistä Raaseporissa harkitsemattomalla toiminnallaan Barcelonan matkansa jälkeen. -Tiedossani on 10 ravintolakäyntiini liittyvää testiä, jotka ovat onneksi kaikki olleet negatiivisia, joten taisin olla ainoa sairastunut. Jos tällä säikähdyksellä selvittiin, niin voimme taas katsoa tulevaisuuteen hieman valoisammalla mielellä, Muurainen sanoo. Muuraisella heräsi epäilys sairastumisestaan perjantaina 24. heinäkuuta, eli päivä ravintolaillallisen jälkeen, jolloin hän tunsi olonsa kuumeiseksi. Raaseporin sairaalan testaus

(Raasepori) Terveyskeskuksen puhelinpalveluissa on tällä hetkellä ruuhkaa, minkä vuoksi kaikkia koronavirustesteissä käyneitä pyydetään odottamaan testituloksiaan, Raaseporin kaupunki tiedottaa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri toimittaa tulokset testeissä käyneille henkilökohtaisesti tekstiviestitse. Tuloksia ei siis toimiteta terveyskeskukseen. Myös koronavirusnäytteiden tutkiminen Huslabissa on ruuhkautunut, HUS tiedottaa. Näytteiden tulokset valmistu-

Kunnat palvelevat ensisijaisesti puhelimitse ja sähköpostitse

Ravintolapäällikkö Mikael Kokkonen ja Olli Muurainen ovat iloisia siitä, että korona ei päässyt leviämään ravintolassa tapahtuneen altistuksen vuoksi. Muurainen on korvannut ovien sulkemisesta aiheutuneen taloudellisen menetyksen. oli tuolloin jo suljettu, joten testi tehtiin vasta maanantaiaamuna. Hän kirjoitti sairastumi-

sestaan sosiaaliseen mediaan testituloksen varmistuttua tiistaina 28. heinäkuuta.

”Ennätyssuuri saalis pysäytti kannan kasvun”

Valkohäntäpeurojen kaatolupia ennätysmäärä, hirviluvat vähenivät Suomen riistakeskus on myöntänyt hirvieläinten pyyntiluvat tulevalle metsästyskaudelle. Hirvilupien määrä pieneni hieman useimmilla riistakeskusalueilla, eniten Uudellamaalla ja Kaakkois-Suomessa. Hirven pyyntilupamäärä pienenee valtakunnallisesti noin viisi prosenttia, mutta valkohäntäpeuralupia on tulevalle metsästyskaudelle noin yhdeksän prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Määrä on Suomen riistakeskuksen mukaan samalla suurempi kuin koskaan aiemmin. Tavoitteena on nyt pienentää valkohäntäpeurakantaa voimakkaalla metsästyksellä sen tiheimmillä esiintymisalueilla. Valkohäntäpeuran pyyntilupamäärä kasvaa Uudellamaalla liki tuhannella. Lupia on Uudellamaalla tulevalle kaudelle 10.850, kun viime vuonna niitä oli 9.900. Kuusipeuralupia on 230, viime vuonna 150. Suomen valkohäntäpeu-

rakanta oli Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan viime kauden metsästyksen jälkeen noin 109.000 yksilöä. Arvion mukaan ennätyssuuri, noin 60.500 eläimen saalis pysäytti kahdeksan vuotta jatkuneen kannan nopean kasvun. Valkohäntäpeurakanta keskittyy Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan sekä Eteläja Pohjois-Hämeen riistakeskusalueille.

Lähes 1.900 hirveä Uudellemaalle myönnettiin nyt 1.890 hirvilupaa, kun niitä oli viime vuonna lähes 2.500. Syksyn ja talven jahdeissa koko maassa on käytössä 47.700 hirven, 63.200 valkohäntäpeuran, 340 kuusipeuran ja parikymmentä metsäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty. Pyyntilupamäärä kasvoi eniten Kainuussa, mutta jonkin verran myös Lapissa ja

Karjaalla MEILTÄ SÄHKÖISET

PASSI-

Näppis puhtaaksi! Laita muovikortti mikrokuituliinan sisälle ja puhdista näppäinten välit. Näppäimet puhdistat astianpesuaineella kostutetulla liinalla. Älä koskaan ruiskuta puhdistusainetta suoraan näppäimille.

KUVAT

Keskuskatu 83 | ma–pe 9–17 | 019 239 0789

Lue tuoreimmat uutiset osoitteessa

www.etela.com

vat nyt viiveellä, koska näytteiden määrä on lisääntynyt. Tavoitteena on, että koronavirustestien tulokset valmistuvat laboratoriossa 48 tunnin kuluessa näytteen saapumisesta. Kesän aikana tulokset ovat valmistuneet yleensä tätä nopeamminkin, mutta viime päivinä näytemäärät ovat nopeassa tahdissa lisääntyneet. Sen vuoksi laboratorioon elokuun 7. päivän jälkeen lähetettyjen koronavirusnäytteiden tulosten saaminen viivästyy jopa kolmeen tai neljään vuorokauteen.

Pohjanmaan rannikkoseuduilla. Muutokset lupamäärissä peilaavat alueen hirvikannan kokoa ja kehitystä. Kannanverotussuunnittelulla pyritään mitoittamaan tarvittavaa pyyntilupamäärää, mutta lupia voidaan myöntää enintään hakijoiden hakema määrä. Luonnonvarakeskuksen arvioiden mukaan hirvikanta pieneni viime kauden metsästyksellä noin 8,5 prosenttia ja oli metsästyskauden jälkeen noin 87.200 hirveä. Hirvitalousalueille asetetut tavoitteet tähtäävät koko maassa

7-henk.

68.000-85.000 yksilön talvikantaan. Hirvikanta on pienentynyt viime vuosina, mutta hieman alle puolella hirvitalousalueista kanta on edelleen tavoitetasoa tiheämpi. Viime syksyn metsästyksessä saatiin saaliiksi 52.300 hirveä ja pyyntiluvista käytettiin noin 80 prosenttia. Hirven ja valkohäntäpeuran metsästys alkaa syyskuun alussa niin sanotulla vahtimismetsästyksellä, jolloin mm. koiran käyttäminen on kiellettyä.

TA XI

7-pers.

HAFSTRÖM ROGER 0400 201 992

TUTTU & TURVALLINEN. BEKANT & TRYGG.

Lions Club Karis-Karjaa

LOPPIS KIRPPIS

Lö/la 15.8. kl./klo 11-13

Skuru station/Pohjankurun asema, Pojo/Pohja

MYCKET NYTT! Elektroniikkaa, kirjoja, huonekaluja, PALJON taidetta, työkaluja, taloustavaroita ja leluja. UU TTA! VÄLKOMMEN OCH FYNDA! TERVETULOA TEKEMÄÄN LÖYTÖJÄ! Elektronik, böcker, möbler, konst, verktyg, husgeråd och leksaker.

lionskariskarjaa.fi

Läntisen Uudenmaan kunnat palvelevat kuntalaisia edelleen pääasiassa puhelimitse ja sähköisesti koronaviruksen vuoksi. Raaseporin kaupungin asiakaspalvelu kaupungintalolla avautui jälleen elokuun alkupäivinä kesätauon jälkeen. Asiakkaita palvellaan arkisin kello 8-16. Kaupungintalolla tulee vierailla ainoastaan silloin, kun asioiminen muiden kanavien kautta, esimerkiksi puhelimen tai sähköpostin välityksellä, ei ole mahdollista. Vierailijoiden toivotaan noudattavan yleisiä koronavirukseen liityviä varovaisuusja hygieniaohjeita, joita ovat mm. suojaetäisyydet, käsien pesu ja kättelemisen välttäminen. Kaupungintalolla tulee myös välttää turhaa oleskelua, ja esimerkiksi kokouksista tulee poistua välittömästi. Myös Hangon kaupungin hallinto ja kaikkien toimialojen kansliatoiminnot palvelevat asiakkaita toistaiseksi ainoastaan puhelimitse ja sähköpostitse. Myös Inkoossa on päätetty, ettei kunta palaa vielä

täysin normaaliin toimintaan, koska koronatilanne on huonontunut loppukesästä etenkin HUS-alueella. Pyrkimyksenä on estää tartunnat ja myös välttää toiminnan keskeytykset myöhemmin. Kunnan toimenpiteet perustuvat viranomaisten suosituksiin ja vallitsevaan tilanteeseen. Kunnantalon henkilökunta palvelee päivittäin ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse. Aika tapaamiseen on varattava etukäteen, sillä kunnantalon henkilökunta tekee edelleen etätöitä. Kokoukset pyritään järjestämään edelleen ensisijaisesti etänä. Itsepalvelukirjasto on toistaiseksi suljettu. Kirjasto on avoinna vain silloin, kun henkilökunta on paikalla. Degerbyn sivukirjasto on suljettu. Wilhelmsdalin tiloja voi varata ainakin toistaiseksi, mutta kunta suosittelee, että tiloissa oleskelee samaan aikaan enintään 30 henkilöä. Myös kunnan kuntosali on toistaiseksi avoinna, mutta käyttöä on rajoitettu ja sitä tullaan valvomaan aiempaa tarkemmin.

FREE ENTRY

KELMU MUSIC FESTIVAL 15.8.2020

12-22

klo/kl. Karjaan urheiluhallin piha / Karis idrottshallens gård Cavallini&Shrty, Sexmane, Kekkonen+Ulo(Urho Studiot), Snäfä, The WaLe’s, LillFill beatbox, Moottörin Jyrinä, Lastenorkesteri Loiskis, Una Pampula, Taikuri Tatu Tyni, Johnny Mangaards barnvisor, Sanelma Vahtera OHJELMA/PROGRAM

www.kelmu.fi

KELMU RY

KELMU MUSIC FESTIVAL 2020

VARASTON TYHJENNYS 3

ALKAA

torstaina

1

.8.

AVOINNA to-pe 10-18 • la 10-14

KAIKKI ASUSTEKANKAAT KAIKKI SISUSTUSKANKAAT vähimmäisosto 1 metri

1 /m 3 /m

Sisäänkäynti Papinniitynkatu 2, Tammisaari, kellarikerros


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.