2 - Nro 70 Torstaina syyskuun 12. pnä 2019 .
Inkoo putoamassa alijäämäkuntien kerhoon
Vuoden 2019 ennuste miljoona euroa miinuksella (Inkoo) Inkoon kuntatalouden suunta on kääntymässä pitkään jatkuneen ylijäämäjakson jälkeen. Vuoden 2019 ensimmäisen vuosipuoliskon perusteella kuluvalle vuodelle on tulossa noin miljoonan euron alijäämä. Kuntaliiton ennusteen mukaan Inkoon verotulot olisivat tänä vuonna 25,9 miljoonaa
euroa, mikä on noin 920.000 euroa budjetoitua vähemmän. Tämä koskee lähinnä kunnallisverotuloja, kun sekä kunnilla että yrityksillä on ollut haasteita tulorekisterin ilmoitusten kanssa. Sen seurauksena ennakot ovat olleet ennusteita pienemmät. Verohallinnon mukaan verokorttiuudistus on toinen merkittävä
Pe 13.9. klo 12-17
La 14.9. klo 9-13
osasyy tilanteeseen ja lisäksi Inkoon negatiivinen väestökehitys vaikuttaa kunnan kunnallisverotuloihin. Koko vuoden ennusteessa on huomioitu veroennuste, lopulliset valtionosuudet, sosiaalipalveluiden kustannukset ja erikoissairaanhoidon lisäkustannus. Erikoissairaanhoito on ollut alkuvuonna noin 330.000 euroa arvioitua suuremmat. HUS:n ennusteen mukaan ylitys tulee olemaan koko vuodelta noin puoli miljoonaa euroa. Kunnanhallitus päätti, että perusturvalautakunnan tulee tehdä perusteellisempi analyysi terveydenhuollon kustannusten noususta. Sosiaalipalveluissa ylitys
oli alkuvuonna 100.000 euroa, mutta muilta osin toiminta on vastannut talousarvion määrärahoja. Valtionosuudet ovat noin 115.000 euroa pienemmät kuin talousarviota laadittaessa odotettiin. Muutos koskee opetus- ja kulttuuritointa. Kunnanhallitus merkitsi tilanteen tiedoksi ja päätti lisäksi, että teknisen lautakunnan tulee tarkistaa investointitilanne ja laatia ehdotus tarpeellisista muutoksista investointitalousarvioon. Asia käsitellään kunnanvaltuustossa lokakuun lopulla. Neljän miljoonan euron investointibudjetista oli käytetty kesäkuun lopussa noin viidennes. Investoinnit eivät tule kuitenkaan toteutumaan talousarviossa suunni-
tellussa laajuudessa. Inkoon kuluvan vuoden talousarvio perustuu runsaan 300.000 euron ylijäämään. Kunnan mukaan vireillä on vielä hankkeita, joista voi tulla merkittäviäkin tuloja kuluvalle vuodelle, mutta koska niistä ei ole vielä päätetty, ne eivät ole mukana ennusteessa. Inkoon kuntatalouteen on kertynyt useammalta vuodelta lähes 8,2 miljoonan euron ylijäämä. Vuoden 2018 tulos oli hieman yli 800.000 euroa ja peräti 785.000 euroa budjetoitua parempi. Kuluvan vuoden tammi-kesäkuun tulos oli noin 937.000 euroa miinuksella, kun viime vuonna vastaavaan aikaan oltiin liki 140.000 euroa plussalla.
Kotimainen katsastusasema Raaseporin Horsbäckissa! Määräaikaiskatsastukset alk. 49,00 € Tervetuloa katsastamaan!
Raaseporin Autokatsastus Oy, Västanbyntie 3, 10600 RAASEPORI Puh. (019) 2411 274, (019) 2411 275, info@raaseporinautokatsastus.fi
Avoinna ma-pe klo 8-18 tai sopimuksen mukaan.
www.raaseporinautokatsastus.fi
Tynninkuja 5, Lohja. P. 019 36 261, ma-pe 8.30-17, la 9-13 lantmannenagro.fi
Yhtiöt edistämään raidehankkeita Talouspoliittinen ministerivaliokunta puoltaa liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin (sd) esittämiä linjauksia suurten raideliikenneinvestointien edistämiseksi. Liikenne- ja viestintäministeriö käynnistää neuvottelut nk. Turun tunnin juna -hankeyhtiön sekä Suomi-rata -hankeyhtiön perustamiseksi. Neuvotteluja käydään kuntien ja muiden julkisomisteisten yhteisöjen kanssa. Hankeyhtiöiden tehtävä on hankkeiden suunnittelu ja rahoittaminen rakentamisvalmiuteen asti. Suunnitteluvaiheeseen ja suunnittelun rahoitukseen osallistuminen ei sido osapuolia rakentamisen rahoitukseen. Hankeyhtiöiden perustaminen edellyttää, että niihin tulee omistajiksi myös muita julkisyhteisöjä tai julkisesti omistettuja yhteisöjä. Valtio omistaisi hankeyhtiöistä perustamisvaiheessa vähintään 51 prosenttia, ministeriö tiedottaa. Osakassopimusten hyväksymisen jälkeen valtiolla on valmius pääomittaa Turku-hanketta 38,25 miljoonalla eurolla ja Suomi-rataa 76,5 miljoonalla. Turun uuden yhteyden jäljellä olevaksi suunnittelukustannukseksi on arvioitu noin 75 miljoonaa euroa. Hankeyhtiöt tulisivat liikenne- ja viestintäministeriön omistajaohjaukseen.
HUOM! lähes 100 vaihtoautoa varastossa jatkuvasti!
BMW 430dA F36 Gran Coupe xDrive Business M Sport uusi vast. n. 95.000 € Snapp Rock Blue -väri, navi pro, Harman Kardon, 2 x renk., parkkitutka, xenon 23 tkm -17
Honda Civic Tourer 1.8i Executive ADAS superhieno ja vähän ajettu tilava farmari, Webasto, nahkasis., aut. ilmast., 17” aluvant., 2 x renk., 1 omist. 26 tkm -15
57.890 €
19.890 €
BMW 320iA F31 Touring xDrive Business Exclusive led, navi, 360 kamera, panoraama, 1 omist., s-takaluukku, 2 x renk., beige nahkasis., urheiluist. 19 tkm -18
Mitsubishi ASX 1.6 Invite huoltokirja, aut. ilmast., 2 x aluvant., lohkolämm., sisäp., vak.nop.säädin 161 tkm -11
Škoda Kodiaq 2.0 TDI 190 4x4 DSG Autom. 7-p., panoraama, Webasto, vetok., nahkasis., akt. vak.nop.s, 20” ja 19” pyörät, s-takal., keyless, navi, bluetooth, Canton sound system 49 tkm -18
Toyota Yaris 1.5 Dual VVT-i Launch Edition 5-ov. navigointijärjestelmä, vetokoukku, peruutuskamera, vakionopeudensäädin, tehdastakuu 34 tkm -17
Volkswagen Golf Variant Comfortline 1.2 TSI 77 kW (105 hv) BlueMotion Technology mukautuva vak.nop.s., lohkolämm., sisäp., ilmast., huoltokirja 112 tkm -15
10.890 €
49.890 €
15.890 €
12.890 €
BMW X5 M50d E70 SAV 381 hv beige nahkasis., panoraama, s-takal., kauko-ohj. webasto, 2 x 20” pyörät, navi pro, hifi, tod. vähän ajettu tehopakkaus 59 tkm -14
Kia Cee´d 1.6 ISG EX SW EcoDynamics 2 x aluvamt., huoltokirja, p-tutka, lohkolämmitin, sisäp., vak.nop.säädin 132 tkm -13
Kia Stinger 2.2 CRDi AWD GT-Line A/T Comfort Pack navi, Apple Car play + Android Auto, Harman/Kardon, 2 x tutkat, per.kamera, muk. vak.nop.säädin, ilmast. etuist. 7 km -18
Mercedes-Benz CLK 200 Kompressor Coupe sadetunn., erik.vant 18”, met.väri, h-kirja, vak.nop.s., lohkolämmitin, sisäpistoke. 107 tkm -02
Mercedes-Benz E 220 d 4Matic T A Premium Business AMG led ajovalot, navi, 360° kamera, Ambient Lighting, panoraama, Burmester Sound System, 12,3” näyttö, 19” vanteet 23 tkm -18
39.890 €
66.890 €
11.890 €
54.890 €
10.890 €
61.890 €
Mercedes-Benz Vito umpipakettiauto 120 CDI 2.7/32K normaali A1 A sis. alv, Webasto, vetokoukku, ilmastointi, hyvä huoltohistoria, vak.nop.säädin 238 tkm -08
Toyota Auris Touring Sports 1.8 Hybrid Active Navi vetok., 2 x renk., autom. ilmastointi, p-kamera, täyd. h-kirja, ym. 92 tkm -13
Volkswagen Golf 1.4 R-Line 140 TSI Blue Motion DSG 1 omist., peruutuskamera, sport-ist., piiloontaittuva vetok., adapt. vak.nop.sääd., 2 x renkaat 61 tkm -15
Rival 470 Avo Tohatsu 20 hv 4-stroke 1 kesän ajettu ja täysin uudenveroisessa kunnossa, plotteri, Fusion Bluetooth 4 kaiutinta, tyynysarja 50-60 tuntia -19
11.890 €
17.890 €
23.890 €
Tervetuloa kaupoille!
Valiant DR-520 Mercury F 60 EFI huippusiisti Valiant syyshintaan, traileri sisältyy hintaan 243 tuntia -13
9.890 €
Puh: 019 280 2800 S-posti: info@specialmobil.fi
Palvelemme
Vator 15R Evinrude E-Tec 60 2-stroke todella asiallinen ja nopea vene hyvällä Evinrude moottorilla (-06) ja Viper teräspotkurilla, kulkee noin 38 solmua -86
14.900 €
5.490 €
Auki: arkisin 9-18, lauantaisin 10-14 Osoite: Teknikontie 7, Horsbäck, Tammisaari
www.specialmobil.fi