Nro 52 Torstaina lokakuun 8. pnä 2020 - 11 .
Harrastekiekko alkanut lohjalaiskomennossa Jääkiekon harrastesarja South Coast Hockey League on sisältänyt kauden ensilumilla kahden kerroksen väkeä: lohjalaisjoukkueet vievät ja muut vikisevät. Neljän kierroksen jälkeen kärjessä on puhtaalla pelillä Atletico Routio, jota seuraa kahden pisteen päässä uusi tulokas HNT. Lohjan loiston täydentää kolmantena kyttäävä Westghost. Niskaan hengittää pisteen perässä inkoolaisihme HC Toros, joka näyttää tässä vaiheessa olevan lohjalaisten ainoa uhkaaja mitalitaisteluun. Raaseporilaisryhmät ovat nukkuneet pommiin, sillä sekä Ice Team että Newland Bears kojoilevat nollilla.
Vähin äänin Lauantaina liigan ohjelmassa oli yksi ottelu, jossa Toros niisti Bearsin Karjaan Aktia-hallissa 5-1. Bearsilla oli tukalat oltavat jo ennen kuin kiekko putosi jäähän, sillä maalivahti Teemu Romun lisäksi jalkeille saatiin vain kahdeksan pelaajaa. Heistä Janne Lindman onnistui Karl Strandbergin syötöstä kaventamaan toisessa erässä lukemiksi 2-1, mutta enempään paukut eivät riittäneet.
Kapteenin kurkotus. Bearsin kippari Karl Strandberg jahtasi Torosin Arthur Wessmania, joka karkasi lauantaina kahdesti maalintekoon. -Porukkaa on kipeänä ja muissa menoissa. Pelaaminen on aika raskasta näin vajaalla miehistöllä. Sen takia otin itsekin yhden jäähyn, että pääsi hiukan pidemmäksi aikaa huilaamaan, sääntöjen vastaisesti taklaillut Jani Juutilainen virnuili. Toros ei väen vähyyttä yleensä pode, vaikka krooninen pisteidensylkijä Cedric Weckström sivussa olikin.
Tuholaisparin toinen osapuoli Ferdinand Lassenius kuitenkin kujeili kiemuroillaan ja maalinteossa onnistuivat myös Arthur Wessman (2+0), Benjamin Wessman ja Joonas Jokinen. -Yritimme hyödyntää Bearsin vajauksen pitämällä vaihdot lyhyinä ja tempon korkeana. Se tepsi ja maalivahti hoiti loput, Jani Jokinen sanoi ja suitsutti Kalle Hen-
rikssonin vuorenvarmaa veskaripeliä.
Mittari raksuttaa Bears jatkaa kautta maltillisin mielin. -Jos saataisiin voittotili auki ennen joulua niin siitä olisi hyvä jatkaa, Juutilainen ilmaisi. Toros on päässyt hiljalleen vauhtiin. -Kaksi ensimmäistä peliä hävisimme, kunnes kohta-
simme tutun ja turvallisen Ice Teamin. He aiheuttavat monelle jengille ongelmia, mutta ovat jostain syystä meille sopiva vastus, Jokinen totesi. Toros eteni viime kaudella SCHL:n finaaliin Atleticoa vastaan ja valmistautui huipentamaan matkansa kultajuhliin, kunnes korona teki tepposet ja perui mitalipelit. -Olen pelannut täällä kolme kautta ja sijoitukset ovat olleet aiemmin kolmas ja toinen. Seuraavaksi olisi tullut tietenkin ykkönen, mutta siihen ei saatu mahdollisuutta. En tiedä käykö nyt niin, että mittari nollataan ja palataan pohjille, Jokinen nauroi. Käy miten käy, kauden toivotaan kestävän koronan kauhut. -Eri joukkueiden pelaajia harjoittelee yhdessä, joten jos yhdelle tulee tartunta, niin siinä on koko sarja kohta lirissä, Juutilainen muistutti. -Viime kauden finaalin peruuntuminen jäi kaivelemaan pahasti, joten olisi ikävää jos tämäkin kausi jäisi kesken. Jännityksellä seurataan miten käy, Jokinen sanoi. SCHL:n käänteistä ja tulevista peleistä Karjaan jäähallilla voi ottaa selkoa liigan some-sivulta, josta löytyy myös linkki tilastosivulle.
OSTETAAN HYVIÄ AUTOJA! UUTUUS!
9.900 Honda Civic 5D 1.4i Comfort 1 omist., täyd. h-kirja, 2 x aluvant., aut. ilmast., lohkol., sisäp. -14 131 tkm DIESEL I AUTOMAATT
tarjous
9.900
Audi A3 Sportback Attraction Business 1.6 TDi (DPF) 77 kW S tronic S/S täyd. h-kirja, aut. ilmast., vak.nop.s., lohkol., sisäp. Todella siisti ja hyvin huollettu. -12 133 tkm 10.900 UUTUUS!
7.950
Audi A3 Compact Coupé Attraction Plus 1.6 75 kW Suomi-auto, 2 omist., täyd. h-kirja, aluvant., 2 x renk., aut. ilmast., lohkol., sisäp., ym. Todella siisti ja hyvin huollettu! -07 115 tkm
4X4
Tallinn-ottelu vaakalaudalla (Raasepori) BK-46 on valmiina pelaamaan miesten SM-käsipallon kotiottelun sunnuntaina HC Tallinnia vastaan, mutta matkassa on vielä mutkia minkäpä muun kuin koronan takia. -Pelaajilla ei ole ongelmaa pelaamisessa ja pelaaminen määrättynä ajankohtana olisi jopa suotavaa, ettei otteluohjelman ja siirrettyjen pelien kanssa jouduta pulaan. Nyt kyse on vain siitä, pääseekö HC Tallinn rajan yli Suomeen, BK-käsiksen puheenjohtaja Roger Roos toteaa. Uutena joukkueena liigan runkosarjaan liitetty Tallinn kävi toissa viikonloppuna Suomessa pelaamassa kaksi tappiollista ottelua Turussa Åbo IFK:ta. Sen jälkeen koronaköysi on kuitenkin kiristynyt eikä Virosta niin vain Suomeen marssita.
Cocks kävi sunnuntaina voitokkaasti Tallinnassa ilman hämminkiä, mutta toiseen suuntaan on kinkkisempi tilanne. Käsipalloliiton kilpailupäällikkö Taneli Tiilikaisen mukaan ratkaisevaa on, tulkitaanko joukkueen reissu työmatkaksi vai ei. -Rajavartiolaitos ei anna näissä asioissa ennakkopäätöksiä, joten vähän epävarmuudessa tässä nyt eletään. Tallinn omaa tarvittavat dokumentit ja toimeksiannon siitä, että he ovat tulossa pelaamaan sarjaottelua. Täysammattilaisista ei ole kyse, mutta kyllä heidänkin pelaajilleen korvauksia maksetaan. Kyse ei kuitenkaan ole junnupelistä, vaan miesten liigaottelusta, joten siinä mielessä näkisin aineksia positiiviseen lopputulemaan, hän puntaroi. Tallinn on saapumassa
Suomeen lauantaina, jolloin se kohtaa Siuntiossa SIF:n. Karjaalla on tarkoitus pelata sunnuntaina kello 13. Lipunmyynti otteluun alkoi tiistaina, mutta Roos kehottaa seuraamaan tilanteen kehittymistä BK:n sosiaalisen median kanavista. Peli saatetaan joutua vielä siirtämään. -Mahdollisimman nopeasti toivomme asiaan selvyyttä, mutta ihan viimeistään perjantaihin mennessä, Roos sanoo. Tiilikaisen mukaan liitossa osattiin varautua säätöön Tallinn-otteluiden ympärillä, vaikka GrIFK:n pelistä kieltäytyminen tulikin yllätyksenä. Sen jälkeen kaikilta liigajoukkueilta on tullut vihreää valoa Tallinn-taistoille, mutta maahantulorajoitukset uhkaavat punaisella valolla. -Luottavaisin mielin olen tulevan viikonlopun onnistu-
Hyötyä ja hupia kuidun täydellä nopeudella!
Demareille ei avustusta (Raasepori) Kaupunginhallitus on hylännyt Karjaan sosiaalidemokraattinen yhdistyksen 6.000 euron avustushakemuksen, koska yhdistys ei jättänyt hakemustaan määräajan puitteissa. Yhdistys haki kaupungilta toiminta-avustusta työväentaloon suunnitellun henkilöhissin ja inva-wc:n rakentamiseen. Kaupunki jakaa vuosittain kevään aikana haettavia toiminta-avustuksia ja tämän vuoden jakopäätökset tehtiin kaupunginhallituksen kokouksessa kesäkuussa. Muut avustukset jaetaan kaupunginhalli-
T
ilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2020 elokuussa 65.000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 42.000 enemmän kuin vuoden 2019 elokuussa.
tuksen harkinnan mukaan. Kielteisen päätöksen perusteena mainitaan kaupungin tiukka taloudellinen tilanne, minkä vuoksi menot on pyrittävä pitämään kurissa. ”Tässä tilanteessa kaupungilla on erittäin pienet mahdollisuudet tukea yhdistystä toiminta-avustuksella, koska hakemus ei saapunut määräaikaan mennessä”, valmistelussa todetaan.
karjaanpuhelin.fi
www.etela.com
Mitsubishi Electric ja Gree ilmalämpöpumput Alkaen
1620 € Asennettuna!
www.ek-automatic.com
6.400 misesta, mutta samalla tässä mennään päivä kerrallaan.
Tilanne elää koko ajan, Tiilikainen tähdentää.
Honda CR-V 2.0i LS Business täyd. h-kirja, vetok., 2 x aluvant., ilmast., lohkol., sisäp. Juuri huollettu ja katsastettu. -07 319 tkm UUTUUS! DIESEL
4.900 EIF fotbolls företagstips 2020. I tipset tippar företagen herrlagets matchresultat. Reglerna hittar du på: www.ekenasif.fi/fotboll/tipset
01 01 02 02 03 03 04 04 05 05 06 06 07 07 08 08 09 09 10 10 11 11 12 12 13 13 14 14 15 15 16 16 17 17 18 18 19 19 20 20 21 21 22 22 23 23 24 24 25 25 26 26 27 27 28 28 29 29 30 30 31 31 32 32 33 33 34 34 35 35 36 36 37 37 38 38 39 39 40 40 41 41 42 42 43 43 44 44 45 45 46 46 47 47 48 48
Lokal Lokal Tapiola Tapiola Klubblokalen Klubblokalen Se-Ka Se-Ka Arlette Arlette Tomcon Oy Oy Tomcon Trävaruhuset Trävaruhuset Byggi Ab Byggi Ab Oy Oy Hushörnan Hushörnan Reklamcenter Reklamcenter Ekenäs Ekenäs Bokföring Bokföring S. S. Heinämaa Heinämaa Sven Löf Löf Sven Jannes Jannes kräftor kräftor Aureus Aureus 13 Rätt 13 Rätt Tork Tek Tek Tork Byggaffär Byggaffär Lindqvist Lindqvist Ekovilla Ekovilla BredenWerner BredenWerner MR MR Media Media Speys Speys S. Nyholm Nyholm S. Roth Roth Se-ka´s Se-ka´s Fruar Fruar Ben-Dix Ben-Dix A. Berglund Berglund A. Raseborgs Raseborgs Energi Energi Eklås Eklås N3M N3M ERPWare Oy Oy ERPWare EIF EIF Café Café Rudus Rudus Azets Azets Ekenäs Ekenäs Bilhus Bilhus Billnäs Billnäs Ingenjörsbyrå Ingenjörsbyrå Ab Ab Calle Lindfors Lindfors Calle Rasmet Rasmet Ekenäs Ekenäs Sparbank Sparbank Auratherm Auratherm Etelä-Uusimaa Etelä-Uusimaa Ekenäs Ekenäs Gårdservice Gårdservice Karis Karis Järn Järn Höijers Höijers Motell Marine Marine Motell Ekenäs Ekenäs VVS VVS Silux Silux VN Plåtslageri Plåtslageri VN Wikströms Wikströms Busstrafik Busstrafik
Tippat Tippat EIF -- MuSa MuSa EIF 1 -- 1 1 1
Poäng Poäng Totalt Totalt
3 3 -- 1 1 2 -- 1 1 2 3 3 -- 0 0 3 3 -- 1 1 5 -- 0 0 5 3 3 -- 1 1 5 5 -- 0 0 3 3 -- 1 1 5 -- 0 0 5 2 2 -- 1 1 3 3 -- 1 1 2 -- 1 1 2 4 4 -- 2 2 2 2 -- 1 1 3 1 3-1 3 -- 2 2 3 1 1 -- 0 0 3 1 3-1 1 -- 0 0 1 3 3 -- 1 1 4 1 4-1 2 -- 1 1 2 3 -- 2 2 3 2 1 2-1 2 2 -- 1 1 4 -- 1 1 4 3 3 -- 1 1 5 5 -- 0 0 2 -- 1 1 2 5 -- 0 0 5 3 3 -- 1 1 1 1 -- 2 2 2 -- 1 1 2 2 2 -- 1 1 5 5 -- 0 0 2 -- 1 1 2 5 -- 0 0 5 3 3 -- 2 2 5 0 5-0 5 -- 0 0 5 5 5 -- 0 0 5 5-0 0 5 -- 0 0 5 3 -- 1 1 3 5 5 -- 0 0 2 2 -- 2 2 5 -- 0 0 5 2 2 -- 0 0
32 32 32 32 31 31 31 31 31 31 30 30 30 30 29 29 29 29 29 29 29 29 29 29 28 28 28 28 28 28 27 27 27 27 27 27 27 27 27 27 27 27 26 26 26 26 26 26 25 25 25 25 25 25 25 25 24 24 24 24 24 24 23 23 23 23 23 23 23 23 23 23 23 23 22 22 22 22 22 22 22 22 22 22 21 21 20 20 18 18 17 17 17 17 14 14
VW Passat Variant Comfortline 2.0 TDi 103 kW (140 hv) BlueMotion Technology täyd. h-kirja, vetok., aluvant., aut. ilmast., vak.nop.s., Bi-Xenon, p-tutka, polttoainekäytt. lisälämm., ym. -10 320 tkm
tarjous
3.900
Toyota Corona 1500 RT 40 Suomi-auto, museoitu -95, vetokoukku, Saloran stereot -69 50 tkm 4.900 UUTUUS!
6.900 Yamaha FJR 1300 ABS Suomi-pyörä, ABS, 3 x laukut, sähkösäät. visiiri. Siisti ja vähän ajettu! -05 36 tkm TULOSSA Mazda3 -10 85 tkm Renault Clio Sport Tourer 1.2 Life -17 22 tkm Ford C-Max 1.8 Trend -09 171 tkm www.raaseporinauto.fi
Myy - Ostaa - Vaihtaa Autot - Veneet - Asuntoajoneuvot Moottoripyörät
RaaseporinAuto
Roy Virtanen 040 589 7069 roy.virtanen@raaseporinauto.fi Västanbynkuja, Horsbäck Tammisaari/Ekenäs Palvelemme ma-pe 9-17, la 10-13