Skip to main content

EU 43 / 6.8.2020

Page 8

8 - Nro 43 Torstaina elokuun 6. pnä 2020 .

Kosketuksen monet Taideyhdistys tuo taiteen helposti saavutettavaksi muodot Pesulassa Taidekatu avattiin Tammisaaressa (Raasepori) Tammisaaren Kuninkaankatu on elokuun loppuun asti taidekatu, kun Tammisaaren taideyhdistys organisoi jälleen vuosittaiseksi perinteeksi muodostuneen taidenäyttelyn liikkeiden näyteikkunoihin. Taidekadun avajaisia vietettiin lauantaina hienossa säässä trubaduurikaksikon Uffe Enbergin ja Sixten Lundbergin säestämänä. -Aiemmin avajaiset olivat vain torilla, mutta nyt kolmatta kertaa avajaiset järjestetään näin, että trubaduurit lähtevät Ruiskuhuoneenaukiolta ja johdattavat avajaisyleisön laulun ja soiton saattelemana Kuninkaankadun läpi. Olemme huomanneet, että tämä toimii parhaiten näin, sillä tässä ihmiset pääsevät heti tutustumaan taideteoksiin, joka on koko asian ydin, Tammisaaren taideyhdistyksen puheenjohtaja Camilla Klingstedt sanoo.

40 teosta 20 liikkeessä Taidekadun näyttelyssä on 30 taiteilijalta 40 taideteosta ja näyteikkunastaan tilaa antaneita yrityksiä on 20. Taideteokset on jaettu näyteikkunoihin arpomalla. Klingstedt kertoo, että ensin selvitetään mitkä yritykset ovat mukana, ja ketkä taiteilijat osallistuvat ja monellako teoksella. Teokset arvotaan niin, että jos samalla taiteilijalla on useampi teos, ne tulevat samaan ikkunaan. Suurin osa teoksista on myös myytävänä. -Liikkeitä ei ole koskaan

(Raasepori) Taiteilija Ron Nordström tarkastelee maailmaa kosketuksen kautta ”Kosketuksia”-näyttelyssä Café Bar Pesulassa Fiskarissa. Kahvilan sisätiloihin on pystytetty neljä videoteosta, joissa leikitellään tekstuureilla ja pohditaan kosketusta tapana vuorovaikuttaa ympäristön kanssa. Näyttely on esillä 9. elokuuta saakka. Kaksi teoksista on kollaaseja, kaksi on esillä yksittäin. Monet videoiden kosketuksista vaikuttavat katsojalle tutuilta mutta ovat uusissa yh-

teyksissä: muovi, höyhenet, lääkkeiden läpipainolevy, lumipallo, käsissä murentuva kasvi. Kosketus paitsi tuntuu, myös näkyy ja kuuluu, kuten maton tamppausta esittelevässä teoksessa. Muoviin suorastaan peitytään, kuten kenties todellisuudessakin. Voimakkaat värit ja lähikuva tuovat teokset lähelle. Teokset yhdistelevät materiaaleja uusin tavoin ja muistuttavat, miten monella tavalla arkinen kosketus voi tuntua ja näyttäytyä. -st

Uffe Enberg ja Sixten Lundberg viihdyttivät musiikillaan ja välipuheillaan taidekadun avajaisyleisöä. Samalla he esittelivät Kuninkaankadulle avautuneen Taidekatu-näyttelyn teoksia koko kadun matkalta. täytynyt erityisesti houkutella, vaan suurin osa on ilman muuta lähtenyt innolla mukaan. Liikkeiden ja taiteilijoiden yhteistyö on erittäin olennaista tapahtuman onnistumisen kannalta. Tänä vuonna tosin liikkeitä on mukana hieman tavallista vähemmän, mikä johtuu pääasiassa siitä, että monilla on koronarajoitusten vuoksi menneet syksyn suunnitelmat tavalla tai toisella uusiksi. Myös taiteilijoita on hieman tavallista vähemmän. On kuitenkin hienoa, että näin moni pystyi osallistumaan ja taidekatu saatiin taas toteutettua, Klingstedt iloitsee. -Meillä on tapana panostaa näyteikkunoihimme ja otamme aina erittäin mielellämme

tauluja esille. Pyrimme somistamaan näyteikkunan taulun mukaan niin, että se toimii kokonaisuutena, Bromanin optiikan työntekijä Ette Berglund kertoo.

Matalalla kynnyksellä Klingstedt ja Berglund pitävät taidekadun yhtenä parhaimpana antina sitä, että kaikki voivat osallistua matalalla kynnyksellä taidenäyttelyyn. Teokset ovat esillä koko elokuun ja taidetta voi ihailla näyteikkunoissa milloin tahansa. -On varmasti paljon ihmisiä, joilla on kynnys mennä perinteiseen taidenäyttelyyn. Meillä Tammisaaren taideyhdistyksessä toiminnan yksi tärkeä osa on tuoda taidetta

Koko perheelle - För alla

La/Lö 8.8. klo/kl. 11-15

Hangon Urheilutalo Raatimiehenkatu 12

Hangö Idrottshus Rådmansgatan 12

Sisällä ilmainen lastentapahtuma. Arpajaiset, kilpailuja, poniajelu, kahvio, grillimakkaraa, pyttipannua ym. mukavaa.

helpommin saavutettavaksi. Taidekatu on sitä toimintaa parhaimmillaan. Tällä elävöitetään keskustaa ja tuodaan taidetta gallerioista ihmisten keskuuteen, Klingstedt sanoo. Taideyhdistyksessä on hieman alle sata jäsentä, joista monet ovat joko taiteen ammattilaisia tai harrastajia, mutta jäseneksi ovat tervetulleita kaikki taiteesta kiinnostuneet, eikä itse tarvitse tehdä taidetta. -Järjestämme jäsenretkiä ja muita tapahtumia, joissa pääsee helposti tutustumaan monenlaiseen taiteeseen, Klingstedt jatkaa. Taideyhdistys tekee yhteistyötä useiden paikallisten yhdistysten kanssa. Yhteistuumin ne järjestävät useita tapahtumia, joihin on helppo tulla mukaan. Esimerkiksi tulevana lauantaina 8. elokuuta taideyhdistys järjestää Tammisaaren keskustayhdistyksen kanssa kaikille avoimen ”Väriä Tammisaareen” -tapahtuman, jossa kuka tahansa voi tehdä oman taideteoksensa. -Kalle Nikander

Ron Nordströmin ”Touches”-kollaasissa nähdään muovia muovilla ja leikitellään arkisten esineiden tekstuurilla.

TERVETULOA

SARJAPELIIN MAANANTAINA 10. ELOKUUTA klo 18.30 TAMMISAAREN KESKUSKENTTÄ

Gratis aktiviteter inomhus för barn. Lotteri, tävlingar, ponyridning, cafe, grillkorv och pyttipanna et al. trevligt.

vs 2×2 m omalla pöydällä 2.5×2 m vuokra pöydällä Peräkärrypaikka

2€ 5€ 5€

2×2 m eget bord 2,5×2 m med hyr bord Släpvagns plats

#eiffotboll #ekenäsif #eiierrar

Sisäänpääsy: Aikuiset 15 € - opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet, lapset (12-17 v.) 10 € lapset alle 12 v. ilmaiseksi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
EU 43 / 6.8.2020 by Etelä-Uusimaa - Issuu