Page 10

10 - Nro 85 Sunnuntaina marraskuun 3. pnä 2019 .

Anders Holmberg palkittiin elämäntyöstä

Pyssyttelevä pelimanni (Inkoo) Pyssy paukkuu ja sirmakka soi, näillä taajuuksilla Anders Holmberg karkeloi. Raseborgs Skyttaren ampumaurheilutehtaan pitkäaikainen patruuna osaa kiväärin lisäksi käsitellä taitavasti myös harmonikkaa, joka pysyy nykyään jopa pyssyä paremmin näpeissä. Itseoppinut hanuristi on 1970-luvulta lähtien vetopeliä veivannut ja kuuluu edelleen Inkoon pelimannikillan kalustoon. -Olen ollut edessä johtohahmona, mutta kaipasin tehtävästä ”eläkkeelle” ja takariviin soittamaan. Tästä ollaan nyt päästy sopimukseen, mies kertoo. 72-vuotiaan Holmbergin nimen voi yhä bongata metsästysseurojen välisten mittelöiden tuloslistalta, vaikka ase alkaa käydä ahtaaksi. -Vasemmassa olkapäässä on kalkkeumaa ja olenkin menossa leikkaukseen. Makuulta pystyn edelleen ampumaan, mutta pystyssä on ollut hankalaa nostaa asetta, hän tuumii. Niin paljon on nostoja mittarissa, että ihmekös tuo, jos olkapää jäykistyy. Suomen Ampumaurheiluliitto huomioi Holmbergin uljaan urakan viikko sitten pitämässään palkitsemistilaisuudessa elämäntyöpalkinnolla. -”Voi että, kun olen vanha ukko” oli ensimmäinen ajatus kun palkinnon sain, Holmberg nauraa.

Lippaita jonoon Nuorempana ukkona Holmberg oli varsin pätevä

pyssymies sekä kiväärillä että pistoolilla, saavuttaen muun muassa riistamaalissa M 20-sarjan kultaa. Eräänlaiseksi elämäntyöksi muodostunut kolmivuorotyö alkoi sitten asettaa omat rajoitteensa ja jarrutti kiivainta kilpauraa. -Metsästysintoa on kuitenkin aina ollut ja sitä varten on ollut hyvä myös viihtyä välillä radalla, Holmberg mainitsee. Valmennuskiireet alkoivat, kun Krister-poika alkoi päästä jyvälle lajista. -Hän tuli 15-vuotiaana hirvikisoihin mukaan ja onnistui heti hyvin. Sitten se olikin hurjaa kyytiä eteenpäin. Kohta hän pääsi nuorten maajoukkueeseen ja oli laadittava jo ihan kunnon harjoitusohjelmia, isäpappa muistelee. Holmbergilla oli lopulta näppinsä pelissä monen ampujan lippaassa. -Marcus Bäckman oli Kristeriä pari vuotta vanhempi ja hän oli jo hyvällä tasolla. Pojan serkkua Henrikiä aloin valmentaa, mukana olivat myös Tom ja Ted Puusa. Sitten on niitä, joille en ole tehnyt ohjelmia, mutta olen antanut neuvoja. Kuten Staffan Holmström, josta tuli maajoukkueampuja, Holmberg kertaa.

Rytmikästä ruutia Haastavimmaksi ampumaurheilulajiksi arvioitu liikkuva maali on ollut Holmbergin työmaata. Lajissa ammutaan 10 tai 50 metrin matkalta liikkuviin kohteisiin, jotka ovat näkyvillä joko hitaan (5 sek.) tai nopean (2,5

Nyt tarvitsemme tavaraa (ehjää ja myyntikuntoista)

KIRPPIKSELLE la 7.12. Saat ilmaisen tyhjennys- ja kuljetusavun. Soita jo tänään: Curre 0400 887 237 tai Pertti 050 354 5550.

Tammisaaren Lions auttaa -PAIKALLISESTI!

Kunnian kajahdus. Anders Holmbergia muistettiin Suomen Ampumaurheiluliiton palkitsemistilaisuudessa elämäntyöpalkinnolla. sek.) juoksun ajan. -Kaikki lähtee siitä, että olosuhteet ja välineet ovat kunnossa. Asetta pitää oppia käsittelemään ja sen pitää sopia. Kisassa ei ole aikaa asiaa korjata, vaan kun ase nousee poskelle, niin sen pitää istua. -Fyysinen puoli on tärkeä, mutta ei niinkään toisten painottama voima, vaan enemmänkin kestävyys. Harjoittelussa merkittävää on rytmitys. Tasatahtinen harjoittelu on vain harrastelua, kilpamenestykseen tähdätessä pitää olla kovia ja rauhallisempia jaksoja. Harjoittelu pitää rytmittää sen mukaan mitä kiikarissa näkyy, mihin kilpailuun on kovimman iskunsa tähtäämässä. On sanottu, että kilpa-ampujilla on kaksi lyhyttä jaksoa, jolloin he ovat huippukunnossa. Kokeneemmat kaverit voivat yrittää saada niitä enemmän, Holmberg niputtaa. Elektroninen kehitys on

tuonut ampumaurheiluun draamaa kymmenyksien tarkkuudella. Kymppi ei ole enää mukisematta kymppi, vaan jotain 10,0 ja 10,9 väliltä. -Ennen reunakymppikin riitti, mutta nyt se on vain huono kymppi. 60 laukauksen ilmakiväärikisassa 600 pistettä ei riitä enää mihinkään, sen pitää olla vähintään 625. Kokeneen Ralf Westerlundin (mm. vuoden ampumaurheilija 1985) kanssa kerran juttelimme miten se vaikuttaa. Ennen sanottiin, että nauti siitä kympistä, kun saat sen kohdalle. Nyt mennään napakymppiä kohti ja heti kun silmä reagoi, niin pitää liipaista. Ei saa jäädä nauttimaan, Holmberg tuumii.

Kiväärillinen kakkua Krister-pojan ehtymättömästä menestyksestä valmentaja on nauttinut täysin siemauksin. Vuoden 1994 MM-kisoista alkanut arvoki-

saputki on tuottanut 40 arvokisamitalia MM- ja EM-kultineen tälle inkoolaisikonille ja liikkuvan maalin sankarille. Kuten monilla, myös hänellä oli omat kasvukipunsa. -Tavallinen nuori hän siinä mielessä oli, että vastoinkäymisistä meni mieli maahan. Kovat takaiskut saivat sanomaan, että ei tästä tule mitään, lopetan koko homman. Kehotin miettimään rauhassa ja kohta olikin taas intoa kilpailla, Anders sanoo. Krister ei totisesti ole lopettanut, vaan jatkaa yhä 47-vuotiaana huipputasolla ja tähtää arvokisoihin. Viimeksi heinäkuussa hän juhli lajin EM-kisoissa kahta joukkuemitalia Suomen tiimissä. -En ole koskaan kysynyt, milloin hän aikoo lopettaa maajoukkuetasolla. Luulen hänen nauttivan siitä, että saa olla nuorempien seurassa ja kannustaa heitä eteenpäin. Liikkuvassa maalissa on hyvää kilpailua edustuspaikoista ja hän syttyy edelleen taistelemaan niistä. Toki pikku hiljaa tulevat varmasti rajat vastaan. Sen minkä hän kokemuksessa voittaa, niin reaktioissa häviää, Holmberg pohtii. Valmentajan merkitys ei ole konkarille enää viime vuosina ollut niin suuri, koska opit ovat jo visusti purreet. -Tämä on muutenkin sellainen laji, että täytyy itse analysoida paljon omaa tekemistään, niin kuin olen aina tehnytkin. Yksin siellä radalla lopulta ollaan ja pitää ongelmat ratkaista. Nuorempana saattoi olla niin, että ampuminen tuntui huonolta ja tuolloin pyysin katsomaan tekemistä. Halusin saada varmistuksen sille, vastaavatko omat tuntemukset hänen näkemystään, Krister kertoo. Kuinka ison palan mitalikakusta valmentaja sitten saa? -Joskus se pala oli vähän isompi, nykyään sopivan kokoinen, Krister kuvailee.

Seuraava satsi Isä ja poika Holmberg vetävät naruista, kun Raseborgs

Skyttar-yhdistys järjestää junioriharjoituksia Inkoon ampumaradalla. Lähes 500 jäsenen seura on Etelä-Suomen suurimpia ja tällä seudulla se on takuuvarmalla SM-mitalien määrällään menestyvimpiä seuroja. -Junnuja on käynyt ihan mukavasti täällä Inkoossa torstaisin ja Västerbyn radalla maanantaisin. Yläkoululaiset ja lukiolaiset ovat käyneet Västerbyssä ampumassa liikuntatunneilla ja sitä kautta olemme tavoittaneet paljon nuoria. Yleisessä sarjassa ei ole niin paljon ampujia mitä joskus on ollut, mutta se on toisaalta aina sellaista aaltoliikettä. Krister ja Niklas Hyvärinen pärjäävät liikkuvassa maalissa ja Joni Stenström ilma- ja pienoiskiväärissä. Kyllä menestys on tärkeää, sillä siitä tulee näkyvyyttä ja se saa uusia harrastajia mukaan. Esikuvia tarvitaan, RS:n puheenjohtaja Anders Holmberg toteaa. Torstain harjoituksissa sihdanneet Ida Avellan ja Melvin Lindström eivät ole kuvia kumarrelleet, vaan 9-vuotiailla nassikoilla on ollut kivääriin terävä ote. Pienemmät junnut ratkovat Kultahippufinaalissa ikäkausimestaruuksia ja Avellan voitti keväällä 10-vuotiaiden mestaruuden. Tytöllä ei tunnu olevan hermoja laisinkaan, sillä kisoissa tulokset pomppaavat usein treeneistä paremmaksi. Lauantaina Avellan voitti Loviisan lokakisoissa ja Lindström oli kolmas. -He ovat tosi tasaisia ja sparraavat toisiaan, Melvinin isä Johan kommentoi. Ammunta tuntuu piinaavalta lajilta, kun pitäisi saada pää täysin tyhjäksi kaikesta ja tavoitella lähes zenmäistä keskittymisen tasoa kohkaavan nykymaailman keskellä. -Ei se helppoa ole, Melvin tietää. Lajin helppous ei siis viehätä, mutta Melvin nyökkää, että ehkä juuri haastavuutensa takia se kiinnostaakin. Joskus jopa koko elämän mittaisesti.

Köpmansgatan 3 Kauppiaankatu, Karis/Karjaa T./P. 040 555 9390. Öppet/Avoinna: vard./ark. 9-17, lö/la 9-14.

Sista veckan öppet i Karis 4-9.11.

Vi öppnar i Ekenäs, Stationsvägen 3, i mitten på november.

Viimeinen viikko avoinna Karjaalla 4.-9.11. Avaamme Tammisaaressa, Asematie 3, marraskuun puolessa välissä.

Slutspurt på FLYTTNINGSREAN! MUUTTOALEN loppurynnistys! ar ti Ett p Erä

Gardintyger Verhokankaita

1

€ /m

Tarkkoja tenavia. Ida Avellan ja vieressä asetta kohdistava Melvin Lindström ovat tempautuneet isä ja poika Holmbergin valmennuksessa ammunnan pauloihin.

Profile for Etelä-Uusimaa

EU 85 / 3.11.2019  

EU 85 / 3.11.2019  

Profile for etela