Nro 17 Sunnuntaina maaliskuun 1. pnä 2020 - 9 .
Jatkosopimuksia jo yllin kyllin
BK käänsi kylkeä Siuntiossa Vanha kunnon kyljenkääntötemppu toimi BK-46:lle toistamiseen tällä kaudella Siuntiossa, kun miesten käsipalloliigan ylempää loppusarjaa jatkettiin keskiviikkona. Joulukuussa SIF:n 15-12 taukojohdosta tehtiin toisella jaksolla porsaankyljystä (2532) ja tikkari vietiin tälläkin kertaa verivihollisen suusta. Karjaalaisvieraat siirtyivät ensimmäisen kerran johtoon vasta toisen puoliskon alussa, mutta sitten painettiinkin täyttä häkää voittoon 24-31 (14-13). BK ei avausjaksolla varsinaisesti oudoksunut SIF:n 4-2-puolustusta ja hyödynsi kyllä sen aukkoja, mutta kenties normaalin rytmin rikkominen aiheutti hieman kakistelua. Isommin maalintekoa manasi kuitenkin se, että pelissä jauhettiin pääosin puolen kentän hyökkäyksiä eikä tyypillinen kontrausrieha päässyt valloilleen. 31 maalia vain kolmella kontrausosumalla höystettynä olikin tuhoisaa toimintaa asemahyökkäykseltä. Kun SIF valui toisella jaksolla 6-0-muotoon eikä häirinnyt ylempänä pallonliikuttelua, niin BK:n varmat ajot tekivät tepposiaan. Nilkkavamman takia viisi viikkoa huilaavan sentteri Robin Sjömanin loukkaantuminen on ensimmäinen iso testi BK:lle, joka on säilynyt hyvin ehjänä. Hujoppia tulee vielä ikävä, mutta tähän asti ollaan selvitty. Pikkuveli ja
kakkosviiva Linus Sjöman oli tehnyt kauden aikana yhteensä 13 maalia ennen kuin hän kahdessa viime pelissä kuritti Cocksia ja SIF:iä yhteensä kymmenellä kaapilla. Eniten heittoja keskiviikkona kahminut Sjöman liikkuu vikkelästi viivalla, mistä Jac Karlsson ja Oscar Kihlstedt hänet syötöillään löytävät. Jos BK onnistui viime visiitillä kääntämään kurssia vaihtamalla korkealta härnänneen puolustuksen matalaan moodiin, niin nyt tehtiin päinvastoin. Avausjakson 6-0 jäi pelinrakentaja Anton Luuppalan ja sentteri Dusan Andrejevicin temmellyskentäksi, mutta toisen jakson 5-1 veti isänniltä maton alta. Luuppala vielä jotenkuten onnistui, mutta tempoaan menettänyt SIF juuttui juoksuhiekkaan eikä serbisentteri saanut viivalle enää pallon palloa. Jäähyaitio oli molemmilla ahkerassa käytössä, mutta ylivoimistaan hyötyi vain BK.
Kohti eurokenttiä Tällä kaudella riittää vielä paljon jännitettävää, mutta BK on kasannut jo kiivaasti joukkojaan tulevalle kaudelle. Nykyryhmästä on kiinnitetty pelaajasopimuksiin jo 10 karjua ja taannoin julkistettiin myös valmentaja Andreas Rönnbergin monivuotinen jatko. Tämä on poikkeuksellisen ärhäkkää touhua, sillä BK ei ole aiemmin ollut näin ai-
Tänään ja pitkälle huomiseen. Vakuuttavaa jälkeä tehnyt päävalmentaja Andreas Rönnberg on luotsannut joukkojaan tällä kaudella menestyksellä ja jatkaa pestissään aina kevääseen 2023 asti. kaisin liikkeellä näin monen vahvistetun sopparin voimin. Päätös kasata joukkue pääosin karjaalaispelaajien ympärille on kantanut hedelmää ja innostanut turvaamaan tulevaa hyvissä ajoin. Epäilijöitäkin valitulle linjalle ennen kautta riitti, mutta taustalla naruja vetävä puheenjohtaja Björn Siggberg ei ollut huolissaan. -Tiesin, että tästä seuraa jotain hyvää. Olemme halunneet saada me-hengen kukoistamaan ja tässä joukkueessa sitä henkeä totisesti on. Aja-
tus on ollut alusta asti se, että tämä runko pidetään myös ensi kaudella kasassa, Siggberg sanoo. Rönnbergin ja kentällä johtajan viittaan kietoutuneen Karlssonin jatkot ovat omiaan pitämään BK-junan oikeilla raiteilla. Maalivahti Bogdan Klepan lisäksi ei muita ulkomaalaisvahvistuksia mietitä. -Ulkomailta emme ole pelaajia hankkimassa, mutta jos jollain pelipaikalla on vajausta, niin toivomme olevamme kotimaisille pelaajille vaihto-
ehto, Siggberg toteaa. BK on nostamassa profiiliaan sillä, että ensi syksynä tähdätään kansainvälisiin peleihin eurokentille. BK on viimeksi osallistunut europeleihin kaudella 2003-2004. -Joukkueen ja pelaajien kehityksen kannalta se on looginen askel. Monilla pelaajilla on tavoitteita edetä urallaan ja kokemukset kansainvälisistä peleistä auttavat siinä. Rahallista panostusta se vaatii, mutta olen luottavainen resurssien järjestymi-
seen. Meidän on toki yllettävä liigassa neljän parhaan joukkoon saadaksemme oikeuden osallistua europeleihin, mutta olemme sen suhteen hyvin optimistisia, Siggberg sanoo. Ottelutilastot, BK-46 (maalit/heitot): Linus Sjöman 6/9, Linus Lindberg 6/8, Jac Karlsson 4/6 (7 m 3/3), Oscar Kihlstedt 3/5, Sebastian Säkkinen 3/4 (7 m 1/2), André Udd 2/3, Victor Westerlund 2/3, Miska Henriksson 2/3, Albert Lindholm 2/2, Oliver Nordlund 1/2. Yhteensä 31/45 (69 %). Hankitut 7 m: Sjöman 2, Westerlund, Lindberg, Kihlstedt. Maalivahdit: Bogdan Klepa (30 min.) 3 torjuntaa, Miksu Heinonen (30 min.) 4. Jäähyt: Kihlstedt 2 x 2 min, Sjöman, Lindberg, Henriksson 2 min. Maalit BK:lle 4-3. Pallonmenetykset: 9. SIF: Anton Luuppala 7/11, Ott Varik 4/6 (7 m 3/4), Dusan Andrejevic 4/4, Fredrik Karlsson 3/7, Christoffer Thor 3/3 (7 m 1/1), Sten Maasalu 1/2, Carl Weurlander 1/2, Atte Marjamäki 1/1, Vincent Voutilainen 0/2, Gustav Svanbäck 0/1. Yhteensä 24/39 (62 %). Maalivahdit: Rony Léven (46 min.) 7 torjuntaa, Thomas Lostedt (14 min.) 1. Jäähyt: Voutilainen 2 x 2 min, Weurlander 2 x 2 min, Marjamäki, Svanbäck 2 min. Maalit BK:lle 8-4. Pallonmenetykset: 12.
Henkilökohtaisista kisoista hampaankoloon
Holmberg ampui kaksi EM-joukkuemitalia Suomen liikkuvan maalin ampujat olivat Puolan Wroclawissa yksinään ymmyrkäisinä, mutta tiiminä tehokkaita. Maajoukkueen takuuvarmana mitalilähteenä ilma-aseiden arvokisoissa pulppuava liikkuvan maalin miehistö ei tälläkään kertaa pettänyt, vaan sihtasi EM-kisoista kaksi joukkuemitalia. Samalla pullistui myös inkoolaisen Krister Holmbergin palkintohylly, kun Raseborgs Skyttaren vankka veteraani sinivalkosakissa
ampui nuorimmaistensa Tomi-Pekka Heikkilän ja Heikki Lähdekorven seurana. Tiistaina Suomi oli normaalijuoksuissa pronssilla Venäjän ja Ruotsin jälkeen, mutta ennen Unkaria. Torstain sekajuoksuissa tahti pysyi samana, kun Ruotsi ja Venäjä ratkoivat kullan kohtalon kaukana edellä ja jälleen pronssille paukutellut Suomi keskittyi päihittämään ”pikkufinaalissa” Unkarin. Joukkuekisassa lasketaan yhteen henkilökoh-
Yhteistyötä pyöräreittien markkinoinnissa Raasepori ja Hanko markkinoivat noin 200 kilometriä pitkiä pyöräilyreittejä, Rannikkoreittiä ja Saariston rengasreittiä, kolmatta vuotta peräkkäin yhteistyössä Kemiönsaaren, Paraisten ja Salon kanssa GoExpo -messuilla Helsingissä tänä viikonloppuna. Viisivuotias Rannikkoreitti on toteutettu yhdessä Raaseporin, Hangon, Kemiönsaaren ja Salon kanssa. Se vie ruukki- ja saaristolaiskyliin, kansallispuistoihin ja mahdollisuuden vierailla Bengtskärillä. Rannikkoreitti saa tänä vuonna selkeät etappi-
kuvaukset, jotka helpottavat retkien suunnittelua. Saariston rengastie kulkee Varsinais-Suomessa. Pyöräilymatkailu tuo rahaa paikallistalouteen, sillä pyöräilijät käyttävät mm. majoitus-, ravintola- ja kahvilapalveluita. -Pyörämatkailija ei ole enää henkilö, joka asuu omassa teltassa ja keittelee ruokansa retkikeittimellä, vaan tämän päivän pyörämatkailija käyttää enemmän rahaa kuin monet muut matkailijat, yli 100 euroa vuorokaudessa, Kemiönsaaren matkailupäällikkö Benjamin Donner toteaa.
taisen kilpailun tulokset, jotka painuivat Suomi-pojilta tällä kertaa alakanttiin. Välivuoden jälkeen paluun maajoukkueeseen tehnyt Heikkilä oli normaalijuoksuissa paras suomalainen kahdeksannella sijallaan (571). Holmbergin oli tyytyminen pykälään 16 (560). -Vähän parempaan suuntaan alkoi nyt mennä, mutta en saanut ehjiä sarjoja aikaiseksi, vaikeaa alkuvuottaan harmitellut mies totesi tiedotteessa.
Sekajuoksut vetivät suomalaisampujat entistä harvasanaisempaan puheenparteen. Yhdeksänneksi ampuneelta Heikkilältä (380) ”meni koko päivä pieleen” eikä sijalle 11 päätynyt Lähdekorpi kommentoinut kisaansa lainkaan. Puolustavana mestarina sekajuoksuihin startannut Holmberg jäi tuloksellaan 357 koko joukon hännille eli 19. tilalle. -Ammunta ei ollut kontrollissa missään vaiheessa, hän tyytyi sanomaan.
Pronssiset pyssyttäjät. Inkoolainen Krister Holmberg (vas.) kuului Heikki Lähdekorven ja Tomi-Pekka Heikkilän kanssa Suomen joukkueeseen, joka ylsi EM-kisoissa kahdesti pronssille. (Kuva: Lassi Palo)