
2 minute read
KYLÄSSÄ
from Kulmilla 1-2022
Voit katsoa juttuun liittyvän videon YouTubesta hakusanalla Espoon Asunnot.
Helmi keskellä kaupunkia
Takojantiellä asukkaiden mielikuvitus on saanut pihan kukkimaan jo vuosien ajan. Kaunis pihapiiri innostaa viihtymään ulkosalla ja pitämään pihaa siistinä.
Teksti Hanna Ojanpää Kuvat Eemeli Sarka
Pohjois-Tapiolassa sijaitsevassa talossa on yhteensä 50 yksiötä. Kymmenisen vuotta sitten talo kävi läpi mittavan remontin, jossa muun muassa jokaiseen asuntoon rakennettiin parveke.
Samoihin aikoihin taloon muutti asukastoimikunnan puheenjohtajana vuodesta 2017 toiminut
Terhi Räisänen. – Täällä ei silloin ollut juurikaan asukastoimikunnan aktiivista toimintaa. Ensitöiksemme ryhdyimme siistimään pihaa ja hoitamaan siellä jo kasvavia istutuksia.
Pihan laittaminen ei ole kuitenkaan jäänyt pelkästään siistimisen tasolle. Jo useamman vuo-
Anita Vapola (vas.) ja Terhi Räisänen kukkienkastelupuuhissa.

den ajan pihaa ovat ihastelleet omien asukkaiden lisäksi myös naapurit sekä taloyhtiössä käyvät vieraat ja kotisairaanhoitajat. – Tervetuloa katsomaan! Näytämme mielellämme, mitä olemme tehneet, Terhi huikkaa.
Yhteistyön tulos
Innokkaimmat talon asukkaat ovat hakeneet pihan koristamiseen vinkkejä muun muassa netistä. Sieltä löytyi idea myös vanhoista autonrenkaista, joita haettiin porukalla huoltoasemilta. Ylipäätään materiaaleissa on hyödynnetty kierrätystavaraa – ja mielikuvitusta. Nyt punaiseksi maalatut renkaat esittävät kahvikuppia (lusikka ja sokeripalat tietysti lautasen kupeessa), kaivoa ja punottua koria. Keskellä koreilee vastaistutetut kesäkukat, joiden valinnassa myös värillä on väliä. – Olemme yhteistuumin valinneet ja myös kantapään kautta oppineet, mitkä kasvit toimivat parhaiten meidän pihassamme. Itäpuolella pärjäävät monet kasvit, mutta pohjoispuolen pihassa kasvit eivät meinaa selviytyä. Tänä kesänä koitamme, josko kehäkukka menestyisi, asukastoimikunnan varapuheenjohtaja Anita Vapola kertoo.
Pihan ideoinnissa on mukana koko talon väki, myös kastelijoita ja nyppijöitä riittää, vaikkakin Anita on ottanut istutustyöt vastuulleen. – Kaikki saavat tuoda ideoita esille ja yhdessä sitten päätämme, mitä toteutamme. Jokainen myös auttaa elämäntilanteensa mukaan. Yhdessähän me täällä aikaa vietämme, pidämme kahvikutsuja ja grillaamme. Kaunis piha on hyvä syy pitää vaikka kissanristiäisiä.
Asukastoimikunnan jäsen, Jussi Munter kertoo ottavansa mielellään työkäskyjä vastaan. – Olen tällainen työhanska, hän naurahtaa. – Mutta onhan se mukavaa, että on siistiä, ja positiivista, että löytyy yhteistä intoa. Siisteys varmaan ruokkii sitäkin, että paikat pysyvät ehjinä.
Hymyssä suin kotiin
Kerhohuoneen ikkuna pääovien vieressä on toivottamassa asukkaat tervetulleiksi kotiin. Muutamia vuosia sitten Anita laittoi itsenäisyyspäivän kunniaksi kaksi led-kynttilää kerhohuoneen ikkunaan. Hän tuumi, että samalla vaivalla jouluksikin voisi laittaa jotain kaunista näkyville. Nyt ”Anitan ikkuna” elää vuodenaikojen mukaan. – Tykkään kierrellä kirpputoreilla. Sieltä löydän paljon rekvisiittaa. Vapun alla ikkunaa koristivat ilmapallot ja serpentiinit; kesän ajan katselemme hieman kepeää rantatunnelmaa.
Kesä kuitenkin alkaa Takojantiellä talkoista. Silloin piha laitetaan loistamaan ja pöytä koreaksi. Istutusten lisäksi pientä puunaamista vaati tänä vuonna pihakeinu. – Wau, kyllä me teimme taas hyvää työtä! ✘
Kerhohuoneen ikkunassa teema vaihtuu aina vuodenajan mukaan. ”Anitan ikkuna” toivottaa kotiintulijan tervetulleeksi.

