Kodikkaasti 2/2019

Page 16

LEMMIKIT

Tervetuloa lemmikit! Espoon Asuntojen kodeissa asuu paljon lemmikkieläimiä. Tämä on täysin sallittua, kunhan muistaa ottaa muut asukkaat huomioon.

P

TEKSTI Marjo Tiirikka KUVITUKSET Shutterstock KUVAT Jaakko Lukumaa ja Jari Härkönen

arhaimmillaan lemmikeillä on ihmisiin positiivinen vaikutus. Sosiaalinen kanssakäyminen lisääntyy, ja naapureiden on helpompi alkaa jutella toistensa kanssa esimerkiksi koiraa rapsutellessaan. On kuitenkin asioita, joista lemmikkien kanssa asuessa on huolehdittava. Järjestyslain mukaan lemmikit on pidettävä kodin ulkopuolella aina kytkettyinä. Edes hyvin koulutettua koiraa ei saa pitää irrallaan, eivätkä vapaana kulkevat kissat kuulu luontoon. Koiran hajumerkit vähentävät pihan viihtyisyyttä, ja ulkoiluttaminen onkin kiinteistön alueella kielletty. Ulosteet pitää tietenkin noukkia ja viedä kakkapussi jäteastiaan.

16

2/2019

Herkimmin naapurisopua häiritsee haukkuva koira. Omistaja ei välttämättä edes tiedä, että yksin ollessaan lemmikki saattaa ulista tai haukkua. Mikäli tällaista tapahtuu, kannattaa pirauttaa ovikelloa ja jutella asiasta suoraan lemmikin omistajan kanssa. Mikäli keskusteleminen tuntuu hankalalta, naapurille voi kertoa havainnoistaan kohteliaalla kirjeellä. Usein asiaan löytyy ratkaisu. Jos haukunta on pidempiaikaista eikä naapuri reagoi huomautukseen, voi asiasta tehdä ilmoituksen isännöitsijälle. Kerrostalossa pitää kuitenkin sietää tavallisia elämisen ääniä. Esimerkiksi koiran lyhytaikainen haukunta postilaatikon kolahtaessa ei ylitä ilmoituskynnystä isännöitsijälle.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Kodikkaasti 2/2019 by Espoon Asunnot - Issuu