Opettajuus kannattaa
-seminaarissa puhuttiin opettajankoulutuksen vetovoimasta
Eläkkeelle jäävä Heikki Ervast kannustaa yhdessä ajattelemiseen ja toinen toisensa kuuntelmiseen
Opettajankoulutuksen kehittäjä
Marjo Vesalainen
korostaa läsnäolon ja vuorovaikutuksen merkitystä tässä ajassa
Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa
Normaalikoulut eli Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Norssien tehtävänä on perusopetuksen lisäksi järjestää ohjattua opetusharjoittelua.
Norsseissa tapahtuu monipuolista tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoimintaa. Siriuksen tavoitteena on tehdä tätä toimintaa tunnetuksi.
Haluatko esitellä omaa jatkotutkimustasi tai muuta tutkimus-, kokeilu ja kehittämistoimintaa? Tai haluaisitko kirjoittaa yhteistyöstä normaalikoulujen kanssa?
Vai oletko käynyt opinto- tai työmatkalla muualla, josta voisit raportoida? Lähetä tekstisi meille!
Toimittaja:
Sanna Isopahkala
sanna.isopahkala@ tuni.fi
Avustava toimittaja:
Olli-Pekka Salo
olli-pekka.salo@ norssi.jyu.fi
Julkaisija: eNorssi-verkosto
Taitto: Elisa Serave
mielikulotus@gmail.com
eNorssi-verkoston projektikoordinaattori Sampo Forsström sampo.forsstrom@uef.fi
Toimittaja
Sanna Isopahkala sanna.isopahkala@tuni.fi
eNorssi-verkoston puheenjohtaja Vesa Valkila vesa.valkila@utu.fi
HARREn puheenjohtaja Mikko Ripatti mikko.ripatti@uef.fi
Toimittajalta
Tänä syksynä varmaan useimmilla työpaikoilla on kaikki ollut vähän eri tavoin kuin aiemmin. On ollut rajoituksia tai suosituksia ja työtä on tehty vaihtuvissa tunneilmapiireissä. Itsekin aloitin kouluvuotta paljon epävarmemmissa tuntemisissa kuin koskaan aikaisemmin työuran aikana. Päätin, että joka aamu kiitän, jos saan mennä työpaikalle töihin. Ihan jokaisena aamuna en ehkä ole muistanut, mutta useimpina.
Epävarmuuden keskellä kiitollisuuden tunne on vienyt eteenpäin. Ajattelenkin, että meistä jokainen voi valita, millaista tunneilmapiiriä ruokkii omassa luokassa ja omassa lähiyhteisössään. Puhunko siitä, että “kohta rysähtää” vai käännänkö oman ja toisten huomion luottavaisiin toivotuksiin huikkaamalla “pysytään terveenä.”
Vaikka Sirius 2/2020 oli “virallinen korona-lehti”, nousee aihe myös useissa tämän lehden jutuissa esiin. Silti tässä jutussa kurkotetaan myös menneisyyteen ja tulevaisuuteen eri näkökulmista. Edellinen eNorssin puheenjohtaja Heikki Ervast saatellaan tässä Siriuksessa eläkepäivien viettoon ja kansanedustaja nostaa keskusteluun pikkunorssien tarpeen. Lehden ykkösjutussa haastatellaan uutta opetusneuvosta, Marjo Vesalaista.
Toivottavasti Sirius tuo syksyysi iloa ja valoa. Pysytään terveenä!
Sanna Isopahkala
“Still life with pears” 2020
Viktoria Goda
Akryyli paperille 29x21cm
Hienointa on työskennellä
Teksti: Sanna Isopahkala
Kuvat: Helena Heiskanen
Viime maaliskuun alussa opetus- ja kulttuuriministeriössä aloitti uutena opetusneuvoksena Marjo Vesalainen, jonka vastuulla on muun muassa opettajankoulutuksen kehittäminen.
Onneksi siinä maaliskuussa ehti olla pari viikkoa suhteellisen normaalia työpaikalla työskentelyä, Vesalainen naurahtaa.
Maaliskuun jälkeen hän on nimittäin ottanut uutta työtä haltuun pääasiassa etätyöskentelystä käsin.
Joitakin tilaisuuksia meillä on ministeriössä ollut paikan päällä ja etätilaisuuksia on myös järjestetty yhdessä kollegoiden kanssa ministeriöstä käsin.
Puhutaan ensin Vesalaisen taustoista. Onhan nimittäin aina mielenkiintoista kuulla, miten ihminen on työtehtäviinsä päätynyt.
Taustani on Helsingin yliopistossa. Olen tutkinut ja opettanut siellä 25 vuotta. Väittelin vuonna 2001 ja oikeastaan vasta sen jälkeen kiinnostuin todella pedagogiikasta, Vesalainen muistelee.
Ennen tohtorin väitöstä Vesalainen oli keskittynyt lähinnä saksan kielen opettamiseen ja tutkimiseen.
Kun kiinnostuin pedagogiikasta, kehitin itseäni erilaisten kurssien ja kirjallisuuden myötä ja työkin alkoi pikkuhiljaa siirtyä enemmän painopisteeltään pedagogiikan suuntaan.
Vesalaisesta tuli pedagoginen yliopistonlehtori humanistiseen tiedekuntaan ja myöhemmin hän siirtyi samoihin työtehtäviin yliopistopedagogiikan keskukseen.
Noissa tehtävässä olin itsekin opettajankouluttaja siinä mielessä, että koulutimme yliopisto-opettajia. Teimme paljon yhteistyötä myös aineenopettajakoulutuksen kanssa, Vesalainen kuvailee.
Pitkän yliopistouran aikana Vesalainen kertoo tunteneensa aina suurta mielenkiintoa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen toimintaan.
Kun tämä työtehtävä sitten aukeni, kiinnostuin siitä heti. Saan edelleen tehdä töitä opettajankoulutuksen kehittämisen parissa, mutta tarkastelen asioita nyt hiukan eri näkökulmasta.
Kokonaan taustaansa kielitieteilijänä Vesalaisen ei ole tarvinnut hylätä, vaan kieliin liittyvät kysymykset ja eri kielten vähemmistöjen opetus kuuluu hänen työtontilleen yhä.
Tällä hetkellä on esimerkiksi saamen kielten ja saamenkielisen opetuksen kehittämistyö meneillään. Suomella on tulevana vuonna pohjoismaiden ministerineuvoston puheenjohtajakausi, joten kauden suunnittelutyössä olen saanut myös olla mukana.
Opettajankoulutusta koskeva uutisointi on Vesalaisen mukaan mediassa huolestuttavan negatiivista.
Opettajankoulutuksen vetovoimaa koskevassa selvityksessä tuli ilmi sosiaalisen median merkitys nuorille hakijoille. Siellä pitäisi rummuttaa opettajankoulutuksesta alavaihtoehtona paljon enemmän.
Vesalainen huomauttaa, että vetovoima on siinä mielessä hankala kysymys, että siihen vaikuttavat monet asiat.
Suomi on osallistunut Talis-tutkimuksiin. Niissä esimerkiksi käy ilmi, että Suomessa opettajat kokevat, että heidän työtään arvostetaan, mutta silti opettajien tyytyväisyys työhönsä on heikkenemässä.
Tyytyväisyyttä ovat vähentäneet puutteet työoloissa ja mahdollisuudessa kehittää osaamistaan.
Eli opettajien työhyvinvointiin pitää kiinnittää huomiota, koska se vaikuttaa koulutuksen vetovoimaan. Meillä Suomessa opettajankoulutukseen on ollut paljon ja osaavia hakijoita ja niin täytyy olla jatkossakin, Vesalainen korostaa.
Viime hallituskaudesta asti Suomessa opettajankoulutusfoorumi on vienyt alan kehittämistyötä osaltaan eteenpäin.
Uusi foorumi asetettiin myös tälle kaudelle ja se päivittää juuri vuonna 2016 luotua kehittämisohjelmaa.
Koko foorumin yhteinen seminaari järjestetään lokakuun lopussa. Sen jälkeen kehittämisohjelman suunnittelua jatketaan teemakohtaisissa pienryhmissä, joihin kehittämisohjelman laadinnasta kiinnostuneet ovat voineet ilmoittautua.
Vesalainen on iloinen siitä, että molemmat ministerit, niin Andersson kuin Saarikkokin pitävät opettajankoulutuksen kehittämistyötä tärkeänä ja panostavat siihen osaltaan.
Saarikko osallistui myös Opettajuus kannattaa -seminaariin, koska hän vastaa korkeakoulutuksesta, mutta myös Li Andersson on erittäin kiinnostunut opettajankoulutuksen laadusta ja vetovoimasta.
Opetusneuvoksen mukaan molemmat ministerit ovat korostaneet, että hallituskausien yli ulottuva kehittämistyö on tärkeää.
Puhutaan välillä konkretiasta, siitä mitä kehittämistyö käytännössä tarkoittaa. Mitä kuuluu esimerkiksi kaksoiskelpoisuuden kehittämiselle?
Kaksoiskelpoisuuden tarve on ollut pitkään esillä ja on tiedossa, että aineenopettajilla kaksoiskelpoisuuden hankkiminen on hankalampaa, Vesalainen kertoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että yliopistot ovat varsin autonomisia opetussuunnitelmien sisältöjen kanssa.
Kyllä kaksoiskelpoisuuden kehittämisen tilannetta täytyy silti seurata, koska sen merkitys on jatkossa vielä suurempi kuin tällä hetkellä.
Vesalainen tietää, että väestökehitys ja muuttoliike vaikuttavat opettajatarpeisiin eri tavoin eri puolilla maata. Pohjoisessa voi olla, että tarvitaan esimerkiksi ruotsin kielen aineenopettajan pätevyydellä varustettuja luokanopettajia ja pääkaupunkiseudulla haasteet ovat erilaiset.
Toisaalta opettajien kelpoisuusaste on tällä hetkellä todella hyvä, eli epäpäteviä opettajia työssä on huomattavasti vähemmän kuin aiemmin.
Ikäluokkien pieneneminen on tärkeä huomioida tietenkin myös opettajankoulutuksen sisäänottomäärissä, Vesalainen huomauttaa.
Kun tulevaisuudesta puhutaan, ei voi olla puhumatta koronasta.
Korona nosti esiin monia asioita eri tavalla kuin aiemmin. Läsnäolon ja vuorovaikutuksen tarve opetuksessa on korostunut.
Samalla Vesalainen tietää, että digitaalisuus tulee muuttamaan koko alaa tulevina vuosina.
Lapset
ja nuoret kaipaavat oppimisen tueksi aikuisen läsnäoloa, vuorovaikutusta ja yhteisiä keskusteluja.”
Digitaalisuus on teemana ollut esillä opetuksen ja koulutuksen kentällä iät ja ajat, mutta nyt on varmasti viimeistään havahduttu siihen, että miten digitaalisuutta hyödynnetään ja millä tavalla sitä käytetään.
Läsnäolon ja kasvokkain olon tarve täytyy silti Vesalaisen mukaan pitää mukana myös siinä keskustelussa, kun puhutaan digitaalisuuden hyödyntämisestä.
Monista keskusteluista ja tutkimustuloksistakin on käynyt selville, että lapset ja nuoret tarvitsevat oppimisen tueksi aikuisen läsnäoloa, hän muistuttaa.
Vuorovaikutus voi tapahtua hyvin monella tavalla, mutta lapset ja nuoret tarvitsevat sitä, että heidän kanssaan ollaan.
Nuoret itsekin ovat havahtuneet nyt siihen, miten tärkeä koulu on ympäristönä, jossa ollaan yhdessä, toimitaan ja keskustellaan toisten kanssa.
Myös opettajien luova osaaminen ylipäätään nousee Vesalaisen pohdinnoissa esiin.
Ei me tulevaisuudesta tiedetä, millaiseen maailmaan me nuoria koulutetaan. Osaamisen kehittäminen tulee olla arkipäivää.
Myös monikulttuurisuus ja monikielisyys ovat olleet Vesalaisen mukaan opettajankoulutuksessa esillä jo kauan, mutta jatkossa niidenkin merkitys korostuu entisestään.
Kaiken kaikkiaan Vesalainen antaa pelkkää kiitosta suomalaisille työssä oleville opettajille ja opettajankouluttajille.
Kyllä kevät näytti, että meillä on valtavan taitavia ja osaavia opettajia. Ei missään päin maailmaa ole varmaan selvitty tilojen sulkemisesta ja etäopiskelusta yhtä hyvin kuin meillä.
Etäopetus jatkuu yhä korkea-asteella ja siitä Vesalainen kantaa huolta monien muiden mukana.
Kyllä tämän hetken etäopetus korkeakouluissa on hyvinvointikysymys nuorille, mutta myös korkea-asteen opettajille.
Vesalainen tietää, että etätyöskentely vaatii opiskelijoilta valtavasti opiskelutaitoja. Myös perheen ja ystävien tukiverkostoissa hyvin pärjäävät nuoret kokevat uupumusta tällä hetkellä.
Mikä sitten tuo lisää voimia ja iloa opettajankoulutuksen kehittämisestä vastaavan opetusneuvoksen työhön?
Ylipäätään se, kun saa työskennellä näin tärkeiden kysymysten parissa. Ei ole hirveän monta tärkeämpää ammattia kuin opettaja. He kasvattavat meidän tulevaisuutemme tekijöitä kaikille aloille.
Tästä näköalasta käsin Vesalainen työskentelee omien sanojensa mukaan ”käsittämättömän hienossa kontekstissa.”
Opettajuus kannattaa –seminaari tarjosi merkittäviä tietoiskuja ja näkökulmia
teksti: Sanna Isopahkala
kuvat: Heikki Pölönen, OAJ
Alkusyksystä Helsingin yliopisto järjesti yhdessä OAJ:n ja Opetushallituksen kanssa “Opettajuus kannattaa” -seminaarin. Tapahtumassa käsiteltiin opettajuuden eri näkökulmia niin huolten kuin onnistumisten kannalta.
Avaussanoissa Heljä Misukka ja professori Jari Lavonen puhuivat siitä huolesta, joka on syntynyt opettajankoulutuksen vetovoiman vähenemisestä. Lavonen muisteli, miten hän joitakin vuosia siten sai jatkuvasti vastata ulkomaisille vieraille, miksi opettajankoulutus Suomessa on niin vetovoimainen ala.
Tarjoilin vastaukseksi sitä, että Suomessa opettajankoulutus on yliopistotasoista ja opettajan työ autonomista. Myös työolosuhteet ovat upeat, Lavonen kuvaili.
Viime vuosina media on kuitenkin nostanut esille opettajan työn raskaita ja uuvuttavia puolia. Misukan ja Lavosen mukaan idea Opettajuus kannattaa –seminaarin järjestämiseksi syntyi siksi, että on tarpeen kohottaa uudelleen yleistä mielikuvaa opettajan työstä.
Seminaariin kuului myös kuulumiskierros viime kevään etäopetuskauteen. Jaakko Salo OAJ:sta kertoi, että kevään etäopetuksen koettiin OAJ:n kyselyn mukaan sujuneen pääosin hyvin.
Suurin huoli on ollut laajojen oppimisvajeiden syntyminen. Opetusta ei ole pystytty järjestämään aivan samoin kuin lähiopetuksessa, mikä on ymmärrettävää. On huolta siitä, miten opinnot etenevät tästä eteenpäin ja tuleeko merkittävää lisätuen tarvetta.
Yksinkertaistaen voi sanoa, että niillä oppijoilla, joilla on lähiopetuksessakin ongelmia, on nyt niitä vielä enemmän.
Toinen huoli on opettajien työmäärän lisääntyminen. Jo valmiiksi vaativa työ muuttui liian kuormittavaksi.
Tänä syksynä viime keväänä syntyneitä oppimisen puutteita on paikattu monissa kouluissa, mikä on osaltaan lisännyt opettajien työkuormaa.
Opetushallituksesta Jaakko Vuorio kuvaili digioppimisen tilannekuvaa suomessa ja maailmalla.
Etäopetuksen järjestäminen globaalilla tasolla on poikkeuksellista. Järjestelyt ovat olleet hyvin vaihtelevia eri maissa. Isoja haasteita on ollut laitteissa, yhteyksissä ja niiden käyttämisen taidoissa.
Vuorion mukaan verrattuna moniin muihin maihin Suomessa laitteita on etäopetuksen aikana ollut käytössä riittävästi ja myös taidot niiden käyttämiseen ovat olleet hyvät.
Silti niin oppilaiden kuin opettajien digitaitoja tulee kehittää. Kevään aikana selvisi, että kaikilla opettajilla ei ole esimerkiksi työpuhelinta.
Noin vuosi sitten korkeakouluministeri Annika Saarikko asetti työryhmän selvittämään opettajankoulutuksen vetovoimaisuutta. Opettajuus kannattaa –seminaarissa kuultiin selvityksen tulokset.
Selvitystä oli tekemässä yhdessä tutkimusryhmän kanssa professori Hannu L.T. Heikkinen.
Uudet opettajat tarvitsevat tukea ja osaamisen täydentämistä tarvitaan myös myöhemmin uran aikana. Opinto-ohjausta sekä yhteistyötä korkeakoulujen ja lukioiden välillä on tiivistettävä. Jokainen opettaja on opinto-ohjaaja, koska jokainen opettaja viestii omalla toiminnallaan ja voi kannustaa opettajuuteen. Pitäisi olla tarjolla opettajankoulutukseen liittyviä tutustumiskursseja lukiolaisille.”
Anu Laine/Helsingin yliopisto
Suomessa on varmaankin maailman parhaat opettajat ja se on tullut esille koronakevään aikana. Kuitenkin on ollut huolta siitä, onko opettajankoulutuksen vetovoima laskussa, Heikkinen alusti selvityksen tuloksia esitellessään.
Esimerkiksi luokanopettajakoulutuksen hakijamäärät laskenut puoleen siitä mitä ne ovat parhaimmillaan ollut.
Selvityksen aineisto oli sekä määrällistä että laadullista ja se koostui ryhmähaastatteluista ja verkkokyselyistä. Verkkokyselyn vastauksia oli yli 7000. Selvityksessä haluttiin pureutua nuorten mielikuviin opettajankoulutuksesta, opettajan työstä ja hakuprosessista koulutukseen.
Selvityksen avulla haluttiin kartoittaa sitä, miten nämä mielikuvat vaikuttavat siihen, kuinka vetovoimaiseksi nuoret kokevat opettajankoulutuksen.
Heikkisen mukaan selvitys tuotti paljon ilon aiheita.
Lukiolaiset ajattelevat hyvin myönteisesti opettajankoulutuksesta. He ajattelevat, että koulutus johtaa hyvin selkeään ammattiin, mutta eivät hahmota sitä, että koulutuksen kautta voi edetä muihinkin tehtäviin.
Lukiolaisille opettajan työn autonomia on yksi vetovoimatekijä. Ennen kaikkea lukiolaiset kokevat, että opettajan työssä voi vaikuttaa maailman paremmaksi tekemiseen yhdessä lasten ja nuorten kanssa.
Selvitys paljastaa, että vetovoimaa vähentää opettajien työolojen heikentyminen.
- Lukiolaiset käyttivät käsitettä koulutusleikkaukset, vaikka sitä ei kysymyksissä tarjottu, Heikkinen kertoo. Myös palkkaus ja työn määrä nousevat aineistossa esille.
Digitalisaatio nähdään lukiolaisten mielikuvissa “ei mikään korvaa elävää opettajaa” -näkökulman kautta.
He kuvailevat, että ehkä kaupan kassan voi korvata digitalisaation kautta, mutta opettajaa ei koskaan. Sen sijaan lukiolaiset uskovat, että digitalisaatio voi tarjota opettajalle uusia välineitä.
Opettajankoulutuksen vetovoimaa selvitellessä kävi ilmi, että lukiolaisia askarruttaa, miten opettajana mahtaa pärjätä. Näkemys tuen tarpeesta opettajan työn alkuvaiheessa saa vahvan tuen selvityksen aineistossa. Selvityksessä käy ilmi, että Iltapäivälehdet välittävät negatiivista kuvaa opettajan työstä, some myönteistä.
Heikkinen muistutti, että opettajankoulutuksen vetovoimaa ei voi tarkastella irrallaan opettajan työtä koskevista mielikuvista. Vetovoimaa voikin lisätä parhaiten opettajien työoloja kehittämällä.
Hakijamääriä on syytä seurata ja ymmärtää sosiaalisen median merkitys nuorille myös alavalinnan näkökulmasta, Heikkinen korosti.
Korkeakouluministeri Annika Saarikko lähetti videoterveiset seminaariväelle. Saarikko puhui innostavasti opettajuuden merkityksestä.
Opettaja on tärkeä tuki, kannustaja. Osaava opettaja kannattelee inhimillistä kasvua. Tarvitaan osaavia opettajia, jotta jokaisella olisi jo opiskeluaikana mahdollisuus löytää omia vahvuuksiaan.
Saarikko muistutti, että Suomessa opettajankoulutus on korkeatasoista ja laaja-alaista. Opettajan ammatti on aidosti merkittävä uravalinta ja siinä voi tehdä tulevaisuustyötä.
Opettajan ammatin yhteiskunnallinen vaikuttavuus
tuli esille kouriintuntuvasti koronakevään aikana. Opettajat venyivät uskomattomiin saavutuksiin. Tämä oli myös sitoutuneisuuden voimannäyte.
Ministeri totesi avoimesti, että kevään jälkeen on raskasta todeta, että korona ei ole ohi vaan tilanne on edelleen päällä.
Tilanne tulee vaatimaan meiltä sinnikkyyttä ja voimia vielä pitkään, hän painotti.
Pyytämäänsä selvitystä opettajankoulutuksen vetovoimasta ministeri tervehti ilolla.
Olen iloinen siitä, että opettajankoulutuksen vetovoimaa koskevassa selvityksessä on monia myönteisiä asioita. On tärkeää huolehtia opettajan uranaikaisesta kehittymisestä. Nuorten on saatava entistä paremmin tietoa opettajan työstä.
Myös Saarikko korosti, että vetovoiman kehittymisen seurantaa tulee myös jatkaa.
Hieno uutinen on se, että hakijamäärien lasku on pysähtynyt. Riemuitsen tästä.
Ministeri antoi runsaasti kiitosta opettajankoulutuksen parissa työskenteleville ja kuvaili, miten opettajankoulutukseen on panostettu ja sitä on viime vuosina kehitetty.
Opettajuus kannattaa -seminaarin panelistit pohtivat, miten säilytämme opettajuuden vetovoiman
Teksti: Sanna Isopahkala
Kuvat: Heikki Pölönen, OAJ
Seminaarin paneeli tarjosi koronasyksylle harvinaista herkkua: keskustelua, jonka osanottajat istuivat samalla lavalla toki turvavälit huomioiden. Paneelin juonsi toimittaja Robert Sundman.
Heti paneelin aluksi OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertoi, että opettajien jaksaminen puhuttaa kaikkein eniten kenttää. OPH:n johtaja Olli-Pekka Heinonen sen sijaan kysyi, millainen kuva piirtyy opettajan työn roolista luokkahuoneessa tulevaisuudessa.
Tulevaisuus on jo täällä. Aiemmin uskottiin ja elämä näyttäytyi varmempana kuin nyt. Nyt emme voi tietää, onko ensi viikolla lähiopetusta vai etäopetusta. Kysymys on se, miten kyetä ottamaan vastaan hyvin erilaisia tilanteita, Heinonen muistutti.
Hän jatkoi korostaen, että opettajankoulutuksen vetovoiman vahvuutta on opettajan työn autonomia.
Autonomian jatkosta täytyy huolehtia, se on osa työolosuhteita, Heinonen kuvaili.
Dosentti Anu Warinovski otti puheeksi opettajien ammatillisen hyvinvoinnin.
Jotta opettaja voi auttaa oppilaitaan, hänen täytyy itsekin voida hyvin. Ammatillinen hyvinvointi on osa osaamista. Aiemmin on ajateltu osaamista tietoina, mutta se on myös taitoja. Esimerkiksi priorisointi on taito, jota opettajalla tulee olla, hän kuvaili.
Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä muistutti, että työllistäjänä kaupunkien ja kuntien imagokysymys on tärkeä.
On tärkeää pohtia, miten kaupunki tai kunta koetaan opetuksen järjestäjänä.
Seminaarin lopussa SOOLin puheenjohtaja Saana Ylikruuvi ja varapuheenjohtaja Markus Helin nostivat upeita näkökulmia esille opettajan työhön ja työn vetovoimaan liittyen.
Opettajuudella on jokaisen elämässä yhdeksän vuoden markkinarako, Helin muistutti.
Ylikruuvi sen sijaan kuvaili, että yksi opettaja voi muuttaa maailmaa, ainakin oppilaiden maailmaa.
Jos opettaa oppilaita, voi vaikuttaa kymmenien ihmisten maailmaan. Jos opettaa opettajia, voi muuttaa satojen ihmisten maailmaa.
Mikäpä voisi olla tärkeämpi muistutus meille opettajankouluttajille. Työllämme, sitä koskevilla valinnoilla ja merkityksillä joita sille annamme, on valtava merkitys.
Lukuvuosi on käynnistynyt toisenlaisena, kun aiemmat. Muutokset koskettavat meitä kaikkia ja niihin on tärkeää kyetä reagoimaan mahdollisimman järkevällä tavalla. Myös eNorssi-verkosto pyrkii löytämään uudessa tilanteessa hyviä yhteisöllisiä toimintamalleja. Tämän tavoitteen toteuttamiseen tarvitaan meitä kaikkia!
eNorssin johtoryhmä kokoontui torstaina 24.9. keskustelemaan haasteista ja mahdollisuuksista, joita pandemia-aika on eteemme tuonut. Kokoukseen osallistuivat johtoryhmän edustajat ja työryhmien puheenjohtajat. Johtoryhmään kuuluvat tänä lukuvuonna Vesa Valkila (puheenjohtaja), Sampo Forsström (sihteeri), Anne Ervast, Mikko Horila, Hannu Juuso, Jani Kiviharju, Olli-Pekka Salo ja Juha-Matti Turpeinen. Uusi jäseniä ovat Vesa Valkila Turun yliopistosta ja Anne Ervast Lapin yliopistosta.
Kokouksen asialistalla oli:
• Katsaus lukuvuoteen 2019-2020
• Johtoryhmän kokoonpano lv. 2020-2021
• Viestintä
• www-uudistus
• Verkoston tulevia toimintamuotoja
• Työryhmätoiminta lv. 2020-2021
• Budjettikatsaus
Johtoryhmä jatkaa työskentelyä lukuvuoden talousja toimintasuunnitelman parissa viikolla 43. eNorssin uudet www-sivut julkaistiin heinäkuussa. Löydät ne osoitteesta www.enorssi.fi. Hyviä ehdotuksia verkoston toimintaan liittyen voit lähettää Sampolle sähköpostilla (sampo.forsstrom@uef.fi).
Kuvissa on Joensuun Tulliportin normaalikoulun Kolmio-oppimistila, jossa opiskelun aloittaa 58 2. luokkalaista ja kolme opettajaa perjantaina 23.10.
Opetushallitus asetti haettavaksi 5.3.–20.8.2020 valtionavustukset innovatiivisten oppimisympäristöjen edistämiseen esi- ja perusopetuksessa. Hakemuksia saapui kaikkiaan 80 kpl. Haetun avustuksen määrä oli noin 7,7 miljoonaa euroa. Avustusta myönnettiin 19 hankkeelle, yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa.
Avustuksen tarkoituksena on esi- ja perusopetuksen digitalisaation kokonaisvaltainen edistäminen ja innovatiivisten opetuskäytäntöjen kehittäminen lukuvuosien 2020-2021 sekä 2021-2022 aikana.
Painopisteet haussa olivat:
Oppimisanalytiikan sekä oppimiseen liittyvän datan hyödyntäminen siten, että se tukee oppilaiden, opettajien ja opetuksen järjestäjän arjen toimintaa
Oppimisen digitaalisten palveluiden ja tuotteiden yhteentoimivuuden lisääminen siten, että oppilaan ja opetushenkilöstön digitaalisten ympäristöjen käyttökokemus paranee
Opetuksen järjestäjän digitalisaation kokonaisvaltainen edistäminen erityisesti TVT-strategian, TVT-oppimispolkujen, digitaalisen ekosysteemin ja oppimistilanteissa tapahtuvan teknologian käytön osalta
Kolmessa norssissa (Oulu, Tampere ja Joensuu) syksyllä 2018 aloitettu FCLab-hanke sai jatkorahoituksen. FCLab II-hankkeessa kehitetään ja laajennetaan Suomen FCLab-verkostoa ja siihen liittyvää toimintaa. Mukaan tulevat Helsingin yksiköt, Jyväskylän normaalikoulu ja Vasa övningsskola. FCLabien toiminnassa oppimisen vyöhykkeisyys tuodaan aiempaa merkittäväksi tekijäksi tila- ja teknologiaratkaisuiden taustalle. Pyrkimyksenä on tarkastella koko koulurakennusta vyöhykkeellisenä oppimisympäristönä eri kouluasteiden tarpeista ja lähtökohdista lähtien. Tällöin keskitytään yksikkökohtaisesti oppimisympäristösuunnitteluun sekä oppimisen ja opettamisen esteiden poissulkemiseen.
FCLab-hankkeessa toteutetaan laajaa tutkimus-, kokeilu- ja kehitystyötä, ja toiminta ulotetaan harjoittelukouluissa myös opettajankoulutukseen. Tutkimuksilla saadaan tietoa mm. uusien oppimisympäristöjen vaikutuksesta hyvinvointiin ja oppimiseen. Hanke tekee kehitystyössä myös yritysyhteistyötä. Tulevissa Siriuksissa on lisää tietoa FCLab-toiminnasta.
FCLabiin voi tutustua tarkemmin osoitteessa www.fclab.fi. Schoolnetin FCL-verkoston kotisivut esittelevät toimintaa Euroopan tasolla: https://fcl.eun.org/
Yliopistolliset harjoittelupäiväkodit uudeksi normaaliksi
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen
Sari Multala (kok.)
Suomi on tunnettu laadukkaasta opettajankoulutuksestaan. Sen erottaa muista maista käytössämme oleva harjoittelukoulujärjestelmä. Järjestelmä mahdollistaa opetusharjoittelijoille laadukkaan ohjauksen opettajan työhön. Lisäksi harjoittelukouluissa tutkitaan ja kehitetään tulevaisuuden oppimismuotoja ja -taitoja ja tehdään muuta laadukasta tutkimusta.
Varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksesta kuitenkin puuttuu yliopistollisia harjoittelukouluja vastaava järjestelmä. Viimeisimpään tietoon ja tutkimukseen perustuvan varhaiskasvatuksen opetuksen roolia on vahvistettava ja laajempi mahdollisuus tehdä tutkimusta ja kehittämistyötä mahdollistettava. Tieto varhaiskasvatuksen merkityksestä opinpolun alkutaipaleella kasvaa jatkuvasti.
Tieto varhaiskasvatuksen merkityksestä opinpolun alkutaipaleella kasvaa jatkuvasti.
Suomen tärkein tavoite on, että jokainen nuori saa laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja perusopetuksesta riittävät tiedot ja taidot sekä oppimisen ilon pärjätäkseen elämässä. Kaikilla tulee olla mahdollisuudet yksilöllisiä tarpeita tukevaan, monipuoliseen ja joustavaan oppimiseen maailman parhaiden opettajien ohjauksessa. Tähän tavoitteeseen päästäksemme meidän on vahvistettava etenkin koulutuspolun alkupäätä.
Jotta tämä toteutuisi, varhaiskasvatuksen tutkimusta, kehittämistä ja varhaiskasvatuksen opettajien harjoittelumahdollisuuksia on vahvistettava. Yliopistollinen harjoittelumahdollisuus onkin syytä tuoda myös varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden käyttöön. Tämä tapahtuu mahdollistamalla yliopistollisten harjoittelupäiväkotien perustaminen suoraan yliopiston yhteyteen.
Raumalla on viimeiset vuodet ollut menossa Suomen ensimmäinen varhaiskasvatuksen hanke, jossa opettajankoulutuslaitoksen yhteyteen ollaan rakentamassa yliopistollista harjoittelupäiväkotia, Rauman pikkunorssia, joka toimii samalla periaatteella normaalikoulun kanssa.
Päiväkoti toimii varhaiskasvatuksen opettajaopiskelijoiden harjoittelupäiväkotina ja päiväkodin arjessa hyödynnetään OKL:n tutkimusta ja muuta kehittämistoimintaa. Käynnistämistä on osittain viivästyttänyt harkinta siitä, millä tavalla harjoittelupäiväkoti tulisi organisoida osaksi yliopiston toimintaa.
Tavoitteenamme on tasa-arvoinen ja laadukas, maailman paras varhaiskasvatus.
Rauman pikkunorssin toteuttamisen hidasteena ovat nykylainsäädännön hallinnolliset esteet, jotka pakottavat yliopiston yhtiöittämään toimintansa harjoittelupäiväkodin perustaessaan. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista, kun
tavoitteenamme on tasa-arvoinen ja laadukas, maailman paras varhaiskasvatus.
Varhaiskasvatuslakia on tarpeen täsmentää siltä osin, että se mahdollistaisi yliopistollisten harjoittelupäiväkotien toiminnan yliopistolaissa tarkoitettuja harjoittelukouluja vastaavasti.
Lisäksi tarvitsemme muutoksen yliopistolakiin, jossa lakiin kirjattaisiin myös harjoittelupäiväkotien asema harjoittelukoulujen lisäksi.
Tämä muutos on tärkeä, jotta tulevaisuudessa jokaisen varhaiskasvatuksen yliopistokoulutusta antavan yliopiston yhteydessä olisi tällainen harjoittelupäiväkoti ja että samalla niiden asema tunnistettaisiin lainsäädännössä ja että myös yliopistomomentilta rahoitettaisiin harjoittelutoiminnan korkeammat kustannukset, kuten tällä hetkellä toimitaan harjoittelukoulujen osalta.
Samalla vahvistaisimme suomalaista osaamista ja tutkimusta lapsen varhaisista vuosista.
Tuleva eläkeläinenHeikki Ervast
Virpi Vainio, Anita Haataja ja Hanna Autti, Lapin yliopiston harjoittelukoulu
Lapin yliopiston harjoittelukoulun kansliassa istuu virkeän näköinen mies, Heikki Ervast. Hän on aivan muutaman viikon päästä jäämässä eläkkeelle rehtorin toimesta.
Työura ajopuuteorian mukaan
Kun vuonna 1979 Heikki aloitti luokanopettajaopintonsa, tämä teatterin valomiehenä työskennellyt miehenalku tuskin tiesi, että joskus vielä tulisi olemaan rehtorina, koulutoimenjohtajana ja yrittäjänä: Minulla ei ole ollut koskaan mitään urasuunnitelmaa. Työurani on mennyt ajopuuteorian mukaan. Työurastani puolet tein opettajan hommia ja toisen puoliskon rehtorin hommia. Myös koulutoimen- ja sivistypalveluiden johtajan tehtäviä olen tehnyt.
Kyläkoulusta isolle kirkolle
Opettajan työnsä Heikki aloitti vuonna 1985 Rovaniemen maalaiskunnassa Porokarin kyläkoulussa: Siihen aikaan ei juuri ollut luokanopettajan virkoja auki, ja niitä oli iso porukka hakemassa. Piti olla valmis opettamaan syrjäseudulla. Itse asiassa meni kymmenen vuotta, että sain ensimmäisen vakinaisen luokanopettajan virkani, Heikki sanoo.
Johtajuudesta kysyttäessä Heikki innostuu: Johtaminen on vuorovaikutussuhdetta aasta ööhön. Minusta johtamisteorioiden roolina on työn tieteellinen tarkastelu, mutta ne eivät toimi niinkään johta-
misoppaina. Käytäntöön valuu kuitenkin joskus hieman koomisia käsitteitä kuten 'itsensä johtaminen'.
Kaikki lähtee vuorovaikutuksesta.
Kuuntelemalla pääsee pitkälle
Heikki on kouluttanut itseään jatkuvasti uransa aikana. Korkalovaaran peruskoulun rehtorina hän lähti mukaan Rovaniemen kaupungin “huoli puheeksi” -hankkeeseen, jossa innostui dialogin merkityksestä: Kieltäydyn käyttämästä dialogista metodi-sanaa. Kaikki mikä perustuu yhdessä ajatteluun ja kuuntelemiseen, on dialogia.
Projekti vei Heikkiä mukaan maailmalle, ja lopulta Italian Bologna halusi suomalaisista dialogimallin kokeiluista koulutusprosessin, josta Lapin yliopisto käynnisti Heikin johdolla oman projektinsa.
Koronasta pitää oppia jotain!
Kun viime kesänä Italiassa vedimme etäyhteydellä korona-Italia dialogi-sarjaa, italialaiset kokivat oppineensa paljon kriisiajasta, ja he olivat avoimia viemään oppimiaan asioita eteenpäin. Täällä Suomessa on vielä kuvitelma, että kun ollaan hissun kissun, niin tämä menee ohi. Pitäisi ajatella, että kun olemme joutuneet työskentelemään toisella tavalla, mitä tärkeää opittavaa kokemuksessa oli? Esimerkiksi kun huomasimme poikkeusoloissa, että osa oppilaista alkoi kukkia: Mistä oli kysymys? Mitä heille tapahtui? Toki yhtä lailla osa oppilaista oli etäopiskelunsa kanssa täysin hukassa. Oppilaiden työajan käytössä oli valtavia eroja. Ajan tällä takaa, että keskustelua kannattaa nyt käydä. Korona muutti monella tapaa työn käsitettä: kokoukset lyhentyivät, matkakustannuksissa säästettiin. Hyviä muutoksiakin siis tapahtui.
Dialogisuus on kannattanut, sillä Heikki kuunteli, mitä elämä tuo tullessaan, ja niin hän lopulta päätyi perustamaan asian tiimoilta myös oman yrityksen, jonka nimissä hän voi nyt eläkkeellä jatkaa vuorovaikutusasioiden ja koulutusmaailman parissa työskentelyä. Heikin ajatuksia voi asian tiimoilta lukea hänen kahdesta blogistaan: heikki.ervast.com sekä https://diades.net -sivuilta.
Kansainvälinen kouluttaja
Eli kun Heikki 20.11. perjantaina jää pitämään viimeisiä
lomiaan (eläkepäivät alkavat 1.2.2021), alkaa hänellä maanantaina 23. päivä, ensimmäisenä lomapäivänään videoluentosarjan äänitys. Aiheena collaborative learning, joka kytkeytyy laillaan dialogiin ja vuorovaikutukseen.
Kansainvälinen yhteistyö ei Heikin uralla keskittynyt vain italialaisiin, vaan Lapin yliopiston harjoittelukoululla on viimeisen viiden vuoden aikana koulutettu noin 700 kiinalaista rehtoria, opettajaa ja sivistysjohtajaa, eli heille on kerrottu suomalaisen koulutustusjärjestelmän saloista. - Meillä on maailman paras systeemi. Olen nähnyt koulujärjestelmiä. Hollannissa ja Italiassa. Ei missään ole tällaista opettajakoulutusjärjestelmää. Muualla harjoittelupuoli on satunnaista kisällimestari -kenttäharjoittelua. Suomalaisen koulujärjestelmän salaisuus on opettajakoulutuksen systemaattinen ohjaamisjärjestelmä ja koulutuksen tutkimuspohjaisuus.
eNorssi-yhteistyö - kehityksen edellytys
eNorssi-yhteistyötä Heikki pitää todella tärkeänä:
Tämä on niin pieni piiri, että tarvitsemme toisiamme. Olemme olleet pitkään hyvässä nosteessa. Harjoittelukoulu-järjestelmää arvostetaan, mutta päällämme on myös muutamia synkkiä pilviä: asemaamme valtion osuuksien saajana on kyseenalaistettu opetusministeriössä. Onneksi harjoittelukoulujen asema on silti vahva ja arvostettu. Nyt on kuitenkin paljon muutoksia käynnissä, kun kolmessa norssissa muuttuu rehtori yhtä aikaa.
Kunnioittakaa toistenne toiseutta!
Kun Heikiltä kysytään, olisiko hänellä jotain viisautta jaettavaksi meille koulumaailmassa jatkaville, hän sanoo välittömästi:
Kunnioittakaa toistenne toiseutta! Muutosta ei saa haltuun kontrolloivalla otteella, vaan asiat ovat ja maailma on luonnostaan aina vähän liikkeessä. Se mikä oli
tänä syksynä hyvä ratkaisu, ei sitä välttämättä ole ensi keväänä. Vaaditaan notkeutta ja joustavuutta, ja jotta tällaisessa prosessissa pärjätään, täytyy kunnioittaa ja kuunnella toisia. Moninaisessa globaalissa ja lokaalissa maailmassa ei voi liiaksi kontrolloida ja tavoitella vain omaa näkökantaansa.
Heikki-eläkeläisen uusi arki
Eläkkeelle jäämisestä Heikki toteaa hymyillen: Nyt alkaa toisella tavalla toimimisen jakso. Minä olen joskus sanonut, että minulla on projektipäällikön sielu, että en ole levyn pyörittäjä.
Lopuksi pyysimme kollegoitamme jakamaan kivoja muistojaan Heikin kanssa työskentelystä. Moni sanoi, että Heikin toimistosta harvoin tarvitsee lähteä tyhjin käsin: “yleensä aina on tunne, että on tullut kuulluksi”. Vastauksissa myös toistui: “ottaa kopin, on hyvä aikatauluttamaan kokouksia, etsii aktiivisesti ratkaisuja kinkkisiin juttuihin.”
Tiedettiinpä, että Rovaniemellä on yleinen käsite, että jos jossakin koulussa tulee ongelma, aika usein soitetaan Heikille. Muistelipa pari sitäkin, että “viime pikkujouluissakin Heikki tanssi tappiin saakka ja muutama vuosi sitten soitti juhlissa innoissaan kitaraa Karate kid -huivi päässään”.
Paitsi koulun aikuisten rehtori, Heikki on tietysti ollut myös oppilaiden rehtori. Yksi opettaja kiteytti meistä hyvin oppilaiden kokemuksen: Rehtori välittää ja auttaa. Se tunne on jäänyt minun ekaluokkalaisilleni.
Haluammekin lopuksi toivottaa Lapin yliopiston harjoittelukoulun ja koko eNorssin väen puolesta Heikille sydämelliset onnittelut eläkkeelle jäämisen johdosta!
Nauti elämän tuomista haasteista ja harjoita paljon dialogia jatkossakin!
Teksti: Olli-Pekka Salo Kuvat: Sara Laitiolampi
Merkityksellistä oppimista etsimässä
Jyväskylän normaalikoulun yläkoulu-lukio täytti alkusyksystä 105 vuotta. Juhlinnan yhteydessä ilmestyi koulun julkaisusarjassa kirja Merkityksellistä oppimista etsimässä – oppimisympäristöjen moninaisuus nyt ja tulevaisuudessa, jonka toimittivat koulun tutkoke-koordinaattorit Anna Veijola, Olli-Pekka Salo ja Susanne Roos.
Kirjassa on 14 artikkelia ja 29 kirjoittajaa, joista reilu kolmannes on koulumme nykyisiä tai entisiä opettajia.
Muut kirjoittajat edustavat eri yhteistyötahoja, kuten opettajankoulutuslaitosta tai ainelaitoksia.
Kirjan artikkelit antavat kattavan kuvan oppimisympäristöjen moninaisuudesta niin fyysisinä tiloina ja välineinä kuin pedagogisina käytänteinä. Kirjan artikkeleissa oppimisympäristöjä tarkastellaan monista eri näkökulmista.
Artikkelit käsittelevät esimerkiksi autenttisten oppimisympäristöjen ulottuvuuksia eri aikoina ja oppimisympäristöjen johdonmukaista kehittämistä konkreettisten esimerkkien avulla.
Tällaisia ovat vaikkapa yksittäisen luokkatilan kehittäminen toimivammaksi, oppilaiden vuorovaikutustaitojen vahvistaminen dialogisessa oppimisympäristössä tai koulurakennuksen ulkopuolelle ulottuvat yhteistyöhankkeet esimerkiksi Alvar Aalto -museon tai CERNin kanssa.
Osassa artikkeleista näkökulma liittyy laaja-alaisen osaamisen kehittämiseen, kuten digiosaamiseen, kulttuuriseen osaamiseen tai oppimaan oppimiseen, tai hyvinvoinnin edistämiseen koko koulun tasolla.
Lisäksi aiheina ovat muun muassa yksittäisten oppiaineiden, kuten historian tai toisen kotimaisen kielen, oppimisympäristöjen kehittäminen sekä oppiaineiden integrointi, josta esimerkkinä on fysiikan oppisisältöjen nivominen liikunnan opetukseen.
On luonnollista, että yliopiston koulun julkaisussa on huomioitu myös opetusharjoittelu ja täydennyskoulutus. Artikkeleissa tarkastellaankin muun muassa opettajien ja opettajaopiskelijoiden digiymmärrystä ja -osaamista sekä uudenlaisten pedagogisten toimintatapojen soveltamiseen liittyviä hyötyjä ja esteitä.
Kirjasta on tarkoitus julkaista englanninkielinen versio niin painettuna kuin digitaalisena versiona vuoden kuluttua alakoulun täyttäessä 155 vuotta.
Kirjaa voi tilata osoitteesta: sanna.m.ratilainen@jyu.fi
“Bee-business”
Käytännön yrittäjyyskasvatuskokeilu
Rauman normaalikoulu
Teksti ja kuvat: Ville Turunen
Olen toiminut Rauman normaalikoululla kymmenisen vuotta ja osallistunut luokkani kanssa pariin otteeseen Turun Yrityskylään. Se on ollut aina mieleenpainuvaa käytännön toimintaa, joka yhdistää yhteiskuntaopin sisältöjä, matematiikkaa ja laaja-alaisia taitoja. Oppilaat ovat nauttineet nimenomaan tekemisen konkreettisuudesta, että on saanut tehdä työtä oikeasti ja ansaita siitä rahaa, jota on voinut käyttää Yrityskylän kaupoissa päivän aikana.
Toisaalta on ollut ristiriitaista, että oppilaat eivät yleisesti ottaen ole kovin innostuneita Yhteiskuntaopista vaan mieltävät sen yleisellä tasolla kuuluvan johonkin tylsään aikuisten tulevaisuuteen. Mielessäni oli muhinut tämä problematiikka jo muutaman vuoden.
Viime keväänä pohdintani alkoivat realisoitua uuden projektin, kokeilun muodossa. Halusin tuoda yrittäjyyden osaksi Yhteiskuntaopin opintoja laajemmassa mittakaavassa kuin vain Yrityskyläpäivään valmistautumisena. Halusin myös konkretisoida matematiikan opetusta ja tuoda laskemiseen lisää käytännön soveltamista. Lisäksi koulumme puutarha Seminaarinmäellä on tarjonnut erittäin paljon kontaktipintaa opetuksen järjestämiseen ja nyt se toisi vielä uuden ulottuvuuden jo ennestään laajaan mahdollisuuksien kirjoon. Olemme tottuneet käyttämään sitä muutenkin esim. käsityöprojekteissa (hyönteishotellit ym.) ja ympäristöopin opinnoissa (kasvien kasvu, pölyttäminen, ruuan tuotanto ym.)
Keväällä 2020 aloitin edellisen 6 B-luokkani kanssa suunnittelemaan mehiläistarhauksen ympärille yritysideaa. Tarkoitus oli siis tuoda koulumme puutarhaan mehiläispesät ja hoitaa niitä oppilaiden kanssa sekä tuotteistaa tätä toimintaa kaupallisesti. Tutkimme myös tarhaamisen edellytyksiä niin rakennetun- ja sosiaalisen ympäristön, ruuantuotannon ja ekologian näkökulmasta, osana ympäristöopin opintoja.
Olin harjoitellut mehiläisten hoitamista omalla pesällä kahden kesän ajan. Tämä osaaminen oli aivan oleellista, jotta kykenin hahmottamaan toiminnan edellytyksiä oppilaiden kanssa toteutettuna. Olin tilannut koulullemme mehiläispesät loppuvuodesta 2019 Hunajayhtymältä Loimaalta.
Sitten iski korona, mutta emme lopettaneet ideointia. Oppilaat muodostivat työryhmiä jotka toimivat oppilasvetoisina zoomissa työryhmien puheenjohtajien vetäminä, jotka kilpailivat Leijonanluola-hengessä toisiaan vastaan parhaan liikeidean keksimisessä. Tarkastelussa oli mm. se, miten mehiläispesiä vois taloudellisesti hyödyntää; millaisia tuotteita ja palveluita rakentaa niiden ympärille, sekä millainen nimi, linen ilme toisi haluttua huomiota yritykselle.
Saimme tästä työstä Rauman yrittäjiltä myös stipendin koko luokalle.
Hain aiemmin tilaamani kaksi mehiläispesää huhtikuussa Loimaalta. Hain lupaa kaupungilta mehiläistarhan perustamiselle ja tein toiminnan aloittamisesta kunnan maataloustoimistoon eläinten pitoilmoituksen.
Oppilaat jatkoivat etäopiskelussa, mutta esimerkiksi käsitöissä he suunnittelivat aitauksen mehiläispesien ympärille mittoineen, materiaaleineen ja piirustuksineen. Koska aitaus piti saada tehtyä muiden puutarhalla liikkujien turvallisuus huomioiden, oppilaista tuli työnjohtajia ja he etäohjeistivat minua rakentamaan aitausta. Aivan kesän kynnyksellä, kun oppilaat pääsivät takaisin kouluun, he pääsivät maalaamaan aitauksen.
Kesä tuli ja oppilaat pääsivät lomille. Itse kävin hoitamassa mehiläisiä kesälläkin. Sain myös välillä tilannepäivityksiä puutarhureilta, mitä pesällä tapahtuu.
Opastin myös kesällä muutamaa puutarhuria ja kollegaa mehiläistenhoidossa. Puimme suojahaalarit ja avasimme pesiä, tutkimme hunajan keruun edistymistä sekä yhteiskunnan kasvamista. Elokuussa sain uuden 5A-luokan. Heidän kanssaan aloimme hoitaa mehiläisiä kerhomuotoisesti. Kerhon kanssa mm. keräsimme hunajasatoa, opettelimme linkoamaan hunajaa ja pakkasimme sitä kotitalousluokassa. Hunajaa kertyi kahdesta pesästä yhteensä 68 kiloa. Oli harvinaisen palkitsevaa, opettajan urallani melko harvinaistakin, että oppilaat kiittivät vuolaasti kerhotuntien jälkeen tunneista ja olivat selkeästi innostuneita kokemastaan. Tässä yhdistyy mukavasti lasten tarve konkreettiseen tekemiseen, elämykselli-
syys sekä merkityksellisyyden kokemukset, kun voidaan tuottaa sekä ruokaa että tuloja omalle luokalle.
Aloitimme koko luokan voimin uudelleen brändäystoiminnan, sillä ei olisi kovin motivoivaa käyttää toisten oppilaiden ideoita uudelleen. Kutsuimme myös paikallisen yrittäjän, Iiro Kosken, joka on tunnettu mm. RaumaRomParis-tuotemerkistään, auttamaan tuotteistamisessa ja visuaalisen ilmeen kanssa. Pidimme myös paljon matematiikan tunteja, joilla pohdimme mm. tilattavien hunajapakkausten koon ja hinnan suhdetta hunajan myyntituottoihin. Mikä purkki olisi sekä ekologinen, että kustannustehokas? Laskimme tilausmääriä ja teimme tarjouspyyntöjä. Oppilaat myös suunnittelivat logoja sekä mainoslauseita. Voittajaksi selvisi tuotenimi ”Kennopojan hunajaa” kuvataidetunnilla suunnitellun kuvan kera. Mainoslauseeksi valittiin ”Kun hunajaa ostaa, jaksaa painoja nostaa”. Tutustuimme myös hieman hunajapurkkien kylkeen tulevien tarrojen tuottamisen problematiikkaan ja tilasimme tarrat Rauman Painopisteeltä. Emme siis pysyneet kovinkaan tarkasti oppiainerajojen sisällä, mutta se tässä oli tarkoituskin, laaja-alaisuus.
Meillä oli alkusyksyllä kaiken aikaa pienoinen kiire, sillä tarkoitus oli saada hunajat ja tarrat purkkeihin ennen myyntitapahtumaa, Seminaarin puutarhan syysiltaa 15.9. Tässä kohtaa mukaan tulivat myös päättöharjoitteluaan tekevät opetusharjoittelijat, joista matematiikan harjoittelija pääsi heti kiinni projektiin. Opiskelijat olivat oppilaiden apuna niin hunajan purkit-
tamisessa kuin myyntitapahtuman organisoinnissa. He suunnittelivat oppilaiden kanssa mm. tuotteiden kuljettamisen logistiikan, myyntitapahtuman valmistelun rahan käytön sekä asiakkaiden kohtaamisen näkökulmasta. Mehiläiskerholaiset tulivat hoitamaan hunajan myynnin ja aikuiset ohjasivat toimintaa.
Tapahtuma oli erittäin onnistunut. Ihmisiä oli paikalla runsaasti, keli oli hieno ja 2-luokkalaiset lauloivat illan alkajaisiksi. Oma myyntikojumme oli siisti ja edustava ja siinä komeili mainoskylttejä kertoen tuotteesta ja hinnoittelusta. Oppilaat myivät n. tunnissa 194 purkkia hunajaa ja enemmänkin olisi mennyt kaupaksi, jos vain tuotetta olisi riittänyt. Päivän lopuksi oppilaat laskivat vielä kassan, palauttivat pohjakassan ja informoimme koko luokkaa luokan uusista tuloista. Nyt on yksi välietappi saavutettu ja mehiläiset ovat siirtymässä talvilepoon.
Aivan kaikkea hunajaa emme kuitenkaan myyneet. Vanhat oppilaani, nyt seitsemännellä luokalla, saivat kotitaloustunneilleen käyttöön omaa hunajaamme.
He voivat nyt käytännössä kokeilla, miten itse tuotettua hunajaa voi käyttää ruuanvalmistuksessa.
Oppilaille tämä on ollut opettavainen projekti ja sen tarkoitus on kasvaa ja palvella ensi vuonna jälleen uusia opillisia haasteita. On ollut hienoa huomata, miten laajasti se on kiinnostanut erilaisia ihmisryhmiä ja yhden luokan projektista on tullut paljon laajempi kokonaisuus koulun ja sen sidosryhmien välille.
Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa Kohti luontevaa kirjoitustaitoa
Katri Karvonen ja Helena Ruuska
Kirjoittaminen – tekstin tuottaminen – on itseilmaisua ja viestintää. Lukiossa eri oppiaineissa etsitään tietoa ja kirjoitetaan esseevastauksia, artikkeleita ja raportteja, mutta äidinkielen kursseilla kirjoittaminen on ensisijaisesti opiskelun kohde. Äidinkielessä perehdytään tekstin tuottamiseen: eri tekstilajien rakenteisiin, huoliteltuun yleiskieleen ja moninaisiin tyyliseikkoihin.
Kirjoitustaito on nimenomaan taito, jota pitää sekä opettaa että harjoitella.
Lukion opetussuunnitelman (LOPS 2015 ja 2019) mukaisesti äidinkielen ja kirjallisuuden lukio-opetus perustuu laajaan tekstikäsitykseen. Tekstit koostuvat sanoista, kuvista, äänistä, numeroista, linkeistä, edellä mainittujen yhdistelmistä tai muista symbolijärjestelmistä.[1] Tekstilajien diversiteetti hajottaa lukio-opettajaa arvailemaan, millaisia tehtäviä ylioppilaskokeeseen mahdollisesti tulee ja millaisia hyvän vastauksen piirteitä opiskelijoille pitää opettaa, jotta he saavat mahdollisimman hyvän arvosanan päättökokeesta. Tällöin kysymys ei ole enää kirjoittamisen opettamisesta vaan päättökokeeseen valmentamisesta.
Esittelemme tässä artikkelissa opetuskokokanisuuden ”Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa”, joka ilmestyy vapaasti käytettävissä olevana oppimateriaalina osoitteessa https://blogs.helsinki.fi/kmkarvon/. Opetuskokonaisuuden lähtökohta on omat kokemuksemme lukion kirjoittamisenopettamisesta ja yliopisto-opettaja Kimmo Svinhufvudin teos Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (2016/2007).
Muutosten tuulten puhaltaessa – tahdoimmepa tai emme – meidän on opettajina reflektoitava omaa kirjoittamisenopetustamme. Kukaan tuskin kykenee ennustamaan, millaisia tekstejä tuotetaan vuonna 2059, jolloin nykylukiolaisista suurin osa on vielä työelämässä. Tekstimaailma elää muutoksessa, mutta koulu ei voi kulkea tässä muutoksessa aallonharjalla. Äidinkielen kurssimäärä on rajallinen, ja on tarkoin mietittävä, millaisten tekstien tulkitsemiseen ja tuottamiseen käytettävissä oleva aika käytetään.
Opiskelija kirjoittaa kokonaisvaltaisesti
Lukion kirjoittamisen opettamista kannattaa tarkastella kokonaisuutena, kahden ja puolen vuoden aikana tapahtuvana kehityksenä, ei vain yksittäisinä kursseina tai yksittäisinä teksteinä. Lukioikäisen kohdalla
ei voida enää puhua pelkästään oppimisesta, sillä kirjoitustaidon perusteitahan on opetettu jo yhdeksän vuotta peruskoulussa. Lukiossa on kyse näiden taitojen käyttöönotosta, syventämisestä, hiomisesta – jatkuvasta harjoittelusta.
Kimmo Svinhufvud tarkastelee teoksessa Kokonaisvaltainen kirjoittaminen (2007/2016) englantilaista kielitieteilijä Roz Ivaničia mukaillen kirjoittamista ja sen opettamista kuudesta eri näkökulmasta. Taulukossa 1 on esitetty kukin näkökulma sisältöineen ja miten eri näkökulmat otetaan huomioon opetuksessa.
Kirjoittaminen on:
1. taitoa
2. luovuutta
3. prosessi
4. tekstilajien tuottamista
5. sosiaalista toimintaa
6. sosiopoliittista toimintaa
Fokuksessa ovat: kieli ja muoto sisältö ja tyyli
Opetuksessa on huomioitava: tarkat ohjeet omaäänisyyteen rohkaiseminen
kognitiiviset työvaiheet tekstilajien konventiot
vaikuttaminen vallankäyttö
työtapojen opiskeleminen
tekstilajien tulkitseminen ja tuottaminen yhdessä kirjoittaminen oman tekstin analysointi
Taulukko 1 Kokonaisvaltainen kirjoittaminen.
Kimmo Svinhufvud (2007/2016).
Svinhufvudin malli on syntynyt yliopistokontekstissa, mutta se on sovellettavissa myös lukio-opetukseen.
Tavoitteenamme ei ole teoretisoida kirjoittamisen opettamista vaan kehittää edelleen Svinhufvudin mallia lukio-opetukseen sopivaksi oppimateriaaliksi nimeltä ”Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa”. Jaamme kirjoittamisen opettamisen neljään eri osa-alueeseen: lämmittelyyn, irrotteluun, opiskeluun ja reflektointiin. Jokaisella lukion pakollisella kurssilla edetään kullakin osa-alueella syventäen edellä opittua. Tarkastelemme taulukossa 2 rinnakkain Svinhufvudin mallia ja siitä lukio-opetukseen sovellettua mallia.
Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa: lämmittely irrottelu opiskelu
Svinhufvudin kokonaisvaltainen kirjoittaminen: taito luovuus
sosiaalinen toiminta taito luovuus
sosiaalinen toiminta tekstilajien tuottamista taito luovuus prosessi tekstilajien tuottamista
Erityistä: automaattikirjoitus ja minuuttitekstit kielellä leikkiminen fiktiiviset tekstit roolissa kirjoittaminen
kirjotuspäiväkirja
Taulukko
2. Svinhufvudin mallin ja Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaalin vertailua.
sosiaalista toimintaa sosiopoliittista toimintaa sosiaalista toimintaa
kirjoitustaidon perusteiden opiskeleminen asiakirjoittaminen multimodaalisten tekstien analysoiminen ja tuottaminen oman kirjoitusprosessin ja omien tekstien reflektointi kommunikointi opettajan kanssa
Lähdemme Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaalissa siitä, että opetamme perustaitoja: Miten kielellä vaikutetaan ja mitä sanat merkitsevät?
Miten teksti rakennetaan eri tarkoituksiin? Emme edes yritä arvailla, millaisia tekstejä opiskelijamme joutuvat tuottamaan tulevaisuudessa, vaan uskomme siirtovaikutukseen. Kun nykylukiossa oppii tuottamaan kommentteja, arvosteluja, haastatteluja, esseitä, raportteja ja niin edelleen, oppii varmasti myöhemmin tuottamaan tulevan työelämän vaatimusten mukaisia ei-lineaarisia hypertekstejä tai muunlaisia tekstejä, joita emme vielä osaa edes kuvitella. Lukiokurssit eivät voi sirpaloitua kaikenlaisten mahdollisten tekstien tuottamiseksi.
Seuraavaksi esittelemme Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaalin neljää kivijalkaa: lämmittelyä, irrottelua, opiskelua ja kirjoituspäiväkirjaa.
1. Lämmitellen liikkeelle minuuttitekstejä tuottaen
Urheilija lämmittelee ennen suoritusta ja pitää yllä taitoaan toistamalla lajikohtaisia harjoituksia. Kirjoittajan kannattaa seurata esimerkkiä. Kylmiltään kirjoittaminen tuottaa ahdistusta: ”Mä en keksi mitään!” Inspiraatiota odotellessa tekstit kasaantuvat ja palauttamattomat työt ahdistavat. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaali sisältää lämmittelyharjoituksia, joiden tavoitteena on vapauttaa kirjoittaja kirjoittamiseen kohdistuvista negatiivisista tunteista. Lyhyet kirjoitusharjoitukset valmistuvat oppitunnin aikana, koska ne kirjoitetaan määräajassa. Ne myös sivuavat kurssin teemoja eli antanevat virikkeitä tuleviin laajempiin kirjoitustehtäviin.
Lämmittelyharjoituksissa käytetään hyväksi niin sanottua automaattikirjoitusta eli vapaata assosiaatiota. Svinhufvud puhuu ”vapaasta kirjoittamisesta”, mutta
me käytämme nimitystä minuuttiteksti. Se syntyy siten, että tiettynä aikana opiskelija ei saa nostaa kynää paperista tai sormia näppäimistöltä. Hänen tulee kirjoittaa kaikki, mitä mieleen tulee esimerkiksi annetusta kuvasta tai esineestä suunnittelematta ja miettimättä. Tavoitteena on rohkaista opiskelija tuottamaan mahdollisimman paljon tekstiä.
2. Irrotellaan fiktiivisissä teksteissä
Kaikki kirjoittaminen on luovaa toimintaa. Siksi emme puhu erikseen luovasta kirjoittamisesta. Lukio-opetukseen ei ole perinteisesti kuulunut kertomusten tai ylipäätään fiktiivisten tekstien kirjoittaminen. Ne kuitenkin tuottavat monelle kirjoittajalle iloa ja ovat mitä parhainta kirjoitustaidon harjoitusta. Siksi olemme rakentaneet jokaiselle pakolliselle kurssille myös fiktiivisiä kirjoitusharjoituksia. Tässäkin uskomme siirtovaikutukseen. Kaikenlainen kirjoittaminen palvelee kirjoitustaidon kehittymistä. Fiktiivisiä tekstejä kirjoitetaan myös yhdessä, joten ne harjoittavat luontevalla tavalla yhdessä kirjoittamista. Niitä ei arvioida numeroin tai pistein, mutta ne ovat kurssisuorituksen oleellinen osa (suoritettu/suorittamatta). Fiktiivisiä tekstejä tuotetaan myös rooleissa.
3. Opiskellaan aineistopohjaista asiakirjoittamista
Aineistopohjainen asiakirjoittaminen kaikkine siihen kuuluvine tekstilajeineen on lukion kirjoittamisen opettamisen ydin. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaalissa pyrimme vahvistamaan opiskelijoiden tekstilajiymmärrystä mallintamalla keskeiset tekstilajit ja harjoittelemalla systemaattisesti niiden tuottamista. Vaiheistamme laajoja kirjoitustehtäviä pohjustamalla niitä pienillä kirjoitusharjoituksilla, esimerkiksi edellä kuvatuilla minuuttiteksteillä. Jokaisella kurssilla kirjoitetaan sekä aineistopohjainen kirjoitelma että essee. Ohjaamme opiskelijoita löytämään
tekstiinsä selkeän näkökulman ja rohkaisemme heitä pysymään siinä. Tärkeää on oman äänen ja oman tyylin löytäminen. Moni kirjoittaja ei usko itseensä eikä siksi uskalla tuoda esille omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Siksi kuulutamme kaikissa tehtävänannoissa havainnollisuutta.
Tekstit syntyvät teksteistä. Jokainen uusi teksti on kudelma, joka sisältää joko implisiittisiä tai eksplisiittisiä viittauksia toisiin teksteihin. Intertekstuaalisuuden oivaltaminen on keskeistä sekä tekstien tulkitsemisessa että tuottamisessa. Maailmojen eriytyminen kuitenkin hankaloittaa tätä ymmärrystä. Opiskelijat tuntevat rap-artistien tuotantoa mutta eivät perinteistä runoutta. He ymmärtävät viittauksia uutuuselokuviin mutta eivät tunnista romaaniklassikkoa pohjatekstinä. Lukutaidossa haastavinta on intertekstuaalisten kudelmien hoksaamisen ja tulkitseminen. Kirjoitustaidossa vastaava haaste on, miten oma teksti keskustelee aineiston kanssa.
Peruskoulussa aineistoja on käytetty vähän, jos lainkaan. Moni on myös oppinut kopioimaan Wikipediasta kaikki tarvitsemansa tiedot. Lukiossa on siis paljon poisopittavaa ja paljon uutta opittavaa. Miten toisen teksti asettuu oman tekstin osaksi? Miten pohjatekstiä referoidaan ja siteerataan? Lukiolaiset osaavat kyllä liimata postimerkkejä omaan teks-
tiinsä, eli omaan tekstiin liitetään aineistosta sitaatti ilman johtolausetta tai sitä referoidaan ylimalkaisesti. Pohjatekstiä ei esitellä eikä sen mukaan ottamista perustella. Opiskelija noudattaa mekaanisti tehtävänantoa, jossa pyydetään viittaamaan vähintään kahteen aineistoon, ja ihmettelee, miksi ei riitä, kun hän on kaksi kertaa maininnut pohjatekstin. Ensimmäisen lukiovuoden kirjoittamisen opettamisen suurin työmaa on havainnollistaa, mitä tarkoittaa ”oman tekstin osaksi sijoittaminen” ja ”aineiston kanssa keskusteleminen”.
Äidinkielen ylioppilaskirjoitusten kirjoitustaidon kokeessa kokelaan ”tehtävänä on tuottaa pohtiva tai kantaa ottava teksti aineistojen avulla”. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaalissa opetamme aineiston käyttöä askel kerrallaan kaikkien kuuden pakollisen kurssin aikana.
4. Kirjoituspäiväkirja piirtää oppimispolkua
Kimmo Svinhufvud esittelee kirjoittamispäiväkirjan yhtenä käytännön keinona auttaa kirjoittajaa parantamaan omaa tekstiään. Seija Mertaniemi (2018) osoittaa seitsemäsluokkalaisten kerrontaa käsittelevässä väitöskirjassaan, että kirjoittamisen reflektoinnilla on merkitystä: Oppilaille se avaa uusia näkökulmia kirjoittamiseen. Opettajaa päiväkirjat auttavat silloin, kun oppilas tarvitsee henkilökohtaista tukea. Kuulluksi tulemisen kokemukset vahvistavat oppilaiden opiskelumotivaatiota.
Lukio-opiskelijamme ovat pitäneet kirjoituspäiväkirjaa monta vuotta. Niiden pohjalta olemme tehneet samoja havaintoja kuin Mertaniemi. Myös lukio-opiskelijat löytävät kirjoittamisestaan enemmän heikkouksia kuin vahvuuksia. Kun opettaja tietää tämän, hän voi tukea opiskelijoiden uskoa omiin kykyihinsä ja esimerkiksi suunnata palautetta siten, että opiskelijat huomaavat myös vahvuutensa. Kokemuksemme mukaan kirjoituspäiväkirja lisää oppilaantuntemusta ja auttaa
antamaan oikeanlaista palautetta. Olemme myös huomanneet, että kirjoituspäiväkirja vahvistaa käsitystä siitä, että kirjoittaminen on taito, jota voi harjoitella ja jonka voi oppia. Uskomus kirjoittamisesta lahjana, joka joillakin on ja toisilta puuttuu, sietää joutua kumotuksi.
Kirjoituspäiväkirja on henkilökohtainen dokumentaatio opiskelijan kirjoitustaidon edistymisestä, jota sekä opiskelija että opettaja seuraavat kuuden pakollisen kurssin ajan. Kirjotuspäiväkirja mahdollistaa myös opiskelijan ja opettajan välisen kommunikaation. Usein opiskelija purkaa kirjoituspäiväkirjaan omia tunteitaan ja kokemuksiaan: tekstejä on liikaa, ne kasaantuvat ja palautuspäivämäärät ahdistavat. Halutessaan opettaja voi kommentoida näitä tuntemuksia. Kirjoituspäiväkirjojen avulla olemme saaneet opiskelijoiltamme tärkeää tietoa siitä, miten he kokevat opetuksen ja miten sitä tulisi soveltaa erilaisiin tarpeisiin.
Kirjoituspäiväkirjaa kirjoitetaan kaikilla kuudella pakollisella kurssilla, karkeasti ottaen kurssin alussa, keskivaiheilla ja lopussa. Opettaja ei määrittele päiväkirjatekstin pituutta sana- tai merkkimäärin. Jokainen kirjoittaa niin pitkästi kuin kokee tarpeelliseksi. Päiväkirjaa on kuitenkin pidettävä ohjeiden mukaisesti; se on osa kurssisuoritusta. Kirjoituspäiväkirjaa pidetään vapaamuotoisesti tai sitä ohjataan tehtävin. Välillä on hyvä suunnata katse omasta kirjoittamisesta ammattikirjoittajiin. Mitä heiltä voi oppia – kirjailijoilta, toimittajilta, tiedottajilta, juristeilta – kaikilta niiltä, joiden toimenkuvaan kuuluu kirjoittaminen. Opettajan korjaamisurakka ei kasva kirjoituspäiväkirjoista, sillä pelkkä niiden lukeminen riittää ja kommentit voi kertoa yhteisesti koko ryhmälle. Yleensä päiväkirjoissa on hyvin samansuuntaisia huomioita ja huolia. Joskus taas pienikin henkilökohtainen kommentti saattaa auttaa opiskelijaa eteenpäin ja helpottaa varsinaisten arvioitavien tekstien kommentointia.
Kirjoituspäiväkirja paljastaa huolia ja ahdistusta, mutta ennen kaikkea sen avulla opiskelija tarkkailee omaa kehitystään kirjoittajana. Näin opiskelija kirjoittaja 2. kurssin puolivälissä: ”Kun katson taaksepäin hetkeen, jolloin sain lukion ensimmäisen äidinkielen kurssin ensimmäisen tekstin valmiiksi, huomaan, kuinka paljon tänä vuonna on tapahtunut. Täytyy myöntää, että silloin ei ollut edes kappalejako hallussa.”
Lähes jokainen syksyllä 2018 lukionsa aloittanut opiskelija korostaa, miten on kehittynyt kirjoittajana ensimmäisen vuoden aikana. ”En ikinä ole ollut hyvä kirjoittamaan, mutta monet kirjoitustehtävät ovat auttaneet minua harjoittelemaan kirjoitusta”, kirjoittaa opiskelija 3. kurssin jälkeen ja tunnustaa, että hän ei ole koskaan tyytyväinen teksteihinsä eikä mielellään anna niitä muiden luettavaksi. Hän sanoo tarvitsevansa ”enemmän luottoa oman tekstin luomiseen” ja varmuutta kirjoittajana. Hän toteaa, että pitäisi lukea enemmän ja tarkastella palautteita perusteellisem-
min. ”Yleensä minulla on hyvä idea tekstin takana, en vaan osaa pukea ajatuksiani sanoiksi”, jatkaa opiskelija tunnustuksiaan. Tämä kaikki osoittaa, että kirjoittamispäiväkirja on auttanut häntä oivaltamaan kirjoittamisongelmiaan ja antanut hänelle myös keinoja niiden ratkaisemiseen.
Oman kirjoittamisen reflektoiminen on tuonut myös varmuutta: ”Koen, että olen edistynyt kirjoittajana huimasti yläasteeseen verrattuna! Se varmaan johtuu osittain siitä, että olemme kirjoittaneet paljon enemmän lukiossa.” Opiskelijat korostavat saaneensa myös itsevarmuutta kirjoittajina: ”Olen jokaisen kurssin jälkeen oppinut jotain uutta ja lähtenyt kursseilta parempana lukijana ja kirjoittajana. Olen oppinut jättämään pois turhat sanat ja pitämään lauserakenteet yksinkertaisina. Jos vertaa ensimmäisiä kirjoitelmiani tämänhetkisiin, on kehitys huomattava. Olen kirjoittajana paljon vapautuneempi.” Jos vertaamme näitä ensimmäisen lukiovuoden kirjoituspäiväkirjaan kirjoitettuja tunnustuksia aikaan, jolloin kirjoituspäiväkirjat eivät olleet käytössä, koemme, että ne palvelevat kirjoitustaidon oppimista ja opettamista erittäin hyvin.
Palautetta ja arviointia sopivina annoksina
Kielenhuolto on kirjoittamisprosessin osa, ei erillinen irrallinen lisä. Kokonaisvaltainen kirjoittaminen lukiossa -oppimateriaalissa olemme luopuneet erillisistä kielenhuoltotunneista ja kielenhuoltovihoista, sillä on turhauttavaa korjata tekstistä irrotettuja virheellisiä lauseita ja sijoitella pilkkuja paikalleen satunnaisiin virkkeisiin. Lukiolaisen kirjoittamisongelmissa on kyse paljon suuremmista ongelmista kuin vain pilkuista ja rektioista.
Yksittäisset yleiskielen epätäsmällisyydet korjaamme jokaisen opiskelijan arvioitavaan tekstiin vanhan tavan mukaan – ongelmia on pronominien viittaussuhteissa, omistusliitteiden käytössä, kongruenssissa,
rektioissa ja puhekielisyyksissä. Erityisesti kiinnitämme huomiota tekstin rakenteeseen, näkökulman valintaan ja siinä pysymiseen, havainnolliseen ilmaisuun, sidosteisuuteen, täsmälliseen sanastoon ja tekstin yleiseen ymmärrettävyyteen, mikä yleensä tarkoittaa lyhyitä ja täsmällisiä lauseita ja virkkeitä. Näitä asioita pyrimme opettamaan myös mallitekstien – joko jonkun opiskelijan tai itse kirjoittamamme mallitekstin avulla. Toisinaan mallioppiminen auttaa kirjoittamisen solmukohdissa. Kurssikokeissa opiskelijat vastaavat kysymykseen: ”Millaista palautetta olet saanut teksteistäsi?” Vastauksesta saa myös pisteitä ja opiskelijat tietävät sen etukäteen. Heidän on siis luettava palautteet tarkasti ja myös ymmärrettävä, mitä niissä
sanotaan. Tämä on osaltaan parantanut opiskelijoiden kirjoitustaitoa. Opettajakin korjaa tekstejä motivoituneemmin, koska tietää, että kommentit varmasti luetaan.
Lukio-opiskelijat haluavat ”rehellistä mutta positiivista” palautetta. Toinen loukkaantuu kommenteista, toinen taas siitä, että kommentteja ei ole tai että ne ovat ylimalkaisia. Harva peruskoulusta tullut ymmärtää, että jokainen ammattikirjoittaja altistuu joka kerta kirjoittaessaan ensin julkaisijatahon ja sen jälkeen lukijoiden arvioitavaksi. Koulussa annetaan arvosana asteikolla 4–10 ja ylioppilaskirjoituksissa asteikolla improbatur–laudatur. Tämä ikiaikainen ja edelleen päättöarvioinnissa vallalla oleva perinne on jättänyt syvät jäljet opetukseen. Räikeimmillään opiskelijat eivät suostu tekemään muita kirjoitustehtäviä kuin ne, joista saa numeron ja jotka vaikuttavat kurssiarvosanaan. Ei ihme, että äidinkielen kurssit ahdistavat. Opiskelija keskittyy vain suorituksiin, harjoitus puuttuu.
Summa summarum Kokokanisvaltainen kirjoittamisen lukiossa -oppimateriaali keskittyy opetussuunnitelman peräänkuuluttamien merkityksellisien, elämyksellisien ja oppimisen iloa tuottavien harjoitusten tuottamiseen. Oppimateriaali on kaikkien halukkaiden käytettävissä osoitteessa https://blogs.helsinki.fi/ kmkarvon/. Tällä hetkellä se on LOPS 2015 mukainen ja kehittyy saadun palautteen avulla. Kun LOPS 2021 valmistuu, oppimateriaalia muokataan sen mukaiseksi.
Palautteet: katri.karvonen@helsinki.fi helena.ruuska@helsinki.fi
Kirjallisuutta:
Kallionpää, Outi 2017: Uuden kirjoittamisen opetus. Osallistuvaa luovuutta verkossa. Scriptum creative writing research journal 1/2017. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/52704/scriptumOuti.pdf (Luettu 2.5.2019.)
Lukion opetussuunnitelman perusteet 2015. Opetushallitus 2015. https://www.oph.fi/download/172124_lukion_opetussuunnitelman_perusteet_2015.pdf (Luettu 7.5.209.)
Oja, Outi 2017: Kohti kokonaisvaltasita tulkintaa. Työkaluja äidinkielen ja kirjallisuuden sähköiseen ylioppilaskokeeseen. Helsinki: Art House.
Mertaniemi, Seija 2018: Seitsemäsluokkalaisten kerrontaa kirjoittamisestaan opetusta eriyttävässä monialaprojektissa. Acta. Universitatis Ouluensis. E 176. Scientiae perum socialium. http://jultika.oulu.fi/files/isbn9789526218359.pdf (Luettu 24.4.2019.)
Svinhufvud, Kimmo 2007/2016: Kokonaisvaltainen kirjoittaminen. Helsinki: Tammi. Äidinkielen digitaalisen kokeen määräykset 2018: Ylioppilastutkintolautakunta. https://www.ylioppilastutkinto.fi/images/sivuston_tiedostot/Ohjeet/Koekohtaiset/fi_maaraykset_aidinkieli_digitaalinen_koe.pdf (Luettu 7.5.2019.)
Kuvat: Lilli Serave
Perinteinen Tiedeiltapäivä järjestettiin ensimmäistä kertaa etänä
Teksti ja kuvat: Sanna Isopahkala
Tampereen yliopiston normaalikoulussa on jo pitkään järjestetty Tiedeiltapäivä osana viimeistä opetusharjoittelua. Tänä syksynä Tiedeiltapäivä järjestettiin etänä fyysisten kontaktien välttämiseksi. Opiskelijat oli jaettu ryhmiin, joiden puheenjohtajana toimivat ohjaavat opettajat. Kävin kuuntelemassa useassa Zoom-huoneessa eri opiskelijoiden esityksiä.
Tutkivan harjoittelun yhtenä tavoitteena on nimenomaan tuoda teoreettinen tieto osaksi opetustyötä ja opiskelijoiden tehtäviin on kuulunut miettiä, millaisiin taustatutkimuksiin perustaa oman työnsä harjoittelun aikana.
Opettavaisin harkka tähän mennessä.
Annukka Paloniemi kertoi harjoittelunsa teemana olleen hyvinvointi osana koulupäivää. Paloniemen harjoittelussa korostui Martin Seligmanin työhön perustuva positiivinen pedagogiikka. Hän kertoi kokeneensa, että harjoittelun aikana saattoi nähdä myös pieniä tuloksia hyvinvointia korostavien teemojen merkityksestä opetuksessa.
Oli tärkeää, että myös ohjauksessa puhuttiin opettajan työn kannalta samoista teemoista kuten uni, ravinto ja läsnäolo.
Ensimmäisellä luokalla harjoitellut Jaana Oksanen kertoi hedelmällisestä ajankohdasta harjoittelun suhteen.
Tähän luokkaan oli tullut ekaluokkalaisia useasta eskarista, joten ryhmäytyminen oli tosi tärkeää koko ajan ja siinä tukeuduin muun muassa Cacciatoren pisarapuuttumisen teoriaan.
Paras harkka ikinä
Oksasen mukaan ekaluokalla harjoitteleminen oli siinäkin mielessä hyödyllinen kokemus, että sai käsitystä siitä, miten pieniä asioita pitää tuntien suunnittelussa ottaa huomioon.
Kun isompien kanssa voi vain sanoa, että hakekaa liimat, niin pienten kanssa pitää miettiä, että annanko heidän itse hakea liimat vai jaanko heille. Pakka voi mennä sekaisin niin pienestä ekaluokkalaisten kanssa. Läsnäolon taito tuli hänelle myös entistä merkityksellisemmäksi tutkivassa harjoittelussa.
Jos ei ole läsnä, tuntien parhaat kohdat voivat mennä ohi.
Tiedeiltapäivän järjestäminen etänä näytti onnistuvan tosi hienosti. Esityksiä oli helppo ja mukava kuunnella kotoa käsin samalla kun ruoka valmistui liedellä.
Opiskelijat myös keskustelivat eri Zoom-huoneissa toistensa esitysten jälkeen ja keskustelu kysymyksineen ja kommentteineen oli rikasta huolimatta fyysisestä etäisyydestä.
Kasvot kuvastimessa
Jyväskylässä 6.10.2020
Matti Itkonen
fil. tri ja kasvatust. tri, yliopistonlehtori (didaktiikka: suomen kieli, kirjallisuus ja filosofia)
Kulttuurikasvatuksen dosentti, opetusalana kirjallisuus- ja kulttuurikasvatuksen filosofiset kysymykset (Jyväskylän yliopisto); taide- ja esteettisen kasvatuksen filosofian dosentti (Turun yliopisto); käytännöllisen filosofian dosentti (Itä-Suomen yliopisto); kasvatusfilosofian dosentti (Helsingin yliopisto)
Aluksi
Kun lapsena kirjoitetaan päiväkirjaa, ei sinne koota tyhjänaikaisuuksia. Ei listata luetelmaviivojen avulla referaattia vuorokauden kulusta. Samalla tavoin kirjekin muotoillaan (toivottavasti) elämyksistä ja kokemuksista.
Nykypäivänä on ongelmana kokemusten kuluttaminen, jonkinlainen eletyn elämän konsumointi. Sähköposti ja tietokone yleisemminkin ovat loitontaneet ihmiset kirjoittamisen varsinaisesta olemuksesta: ei voi kirjoittaa olematta osana tuota samaa jotakin.
Jonkinlaisena teknoutopiana – sekä koneihmisen, robo sapiensin, eksistenssimiljöönä – lienee pidettävä ajatusta olemisen teknistämisestä ja (ainakin osittaisesta) hallitsemisesta.
Siirryttäköön siis kokemusten kuluttamisesta elämysten elämiseen.
Kohti kuvastinta
Usein kun ammatillisissa oppilaitoksissa sekä korkeakouluissa esitellään oppimispäiväkirjaa esimerkiksi itsearvioinnin välineenä, hairahdutaan vähintäänkin kaksiulotteiseen harhaan:
a) Annettujen ohjeiden perusteella opiskelijat kirjoittavat referaattikokoelman oppitunneista ja niillä läpi käydyistä sisällöistä.
b) Omien jälkien tutkimisen asemesta keskitytään kirjoittamiseen silkkana teknisenä suorituksena.
Ihminen kykenee katselemaan itseään sisä- ja ulkosilmin. Hän pystyy tarkkailemaan minänä olemistaan tässä-asemasta tai kuvitteellisesta tuossa-positiosta lähtien. Toinen, lähi-ihminen, sen sijaan näyttäytyy aina pelkästään oman tuossa-asemansa näkökulmasta.
Miten itsen tarkkailu sisä- tai ulkosilmin vaikuttaa niihin sisältöihin, joita reflektiiviseen omakuvaan luonnostellaan? Millaisten seikkojen muistiin kirjoittaminen on olennaista itseymmärryksen syvenemisen kannalta?
Millä tavoin ja miksi halutaan esittäytyä, ilmetä, muille? Mitkä seikat auttavat toisia käsittämään tuntemuksiani sekä ajatuksiani? Onko olemassa kaksi minää: sisä- ja ulkominä eli minä-minulle sekä minä-toiselle, minä-ei-minulle?
Miten nuo erilaiset itseydet poikkeavat toisistaan? Jos joku väittää tuntevansa itsensä, kenet tai millaisen minänsä hän oikeastaan tuntee? Vai onko hän vain vieras itselleen?
Ja mikäli on, kuka hän sitten loppujen lopuksi on? Vai onko hän ainoastaan ei-kukaan?
Kulloinenkin ajan henki vaikuttaa tapaan, jolla kertomuksen minä esittäytyy. Tarvitaan aikalaisanalyysia asiantilan tutkisteluun.
Katseen tarkennus
Esteettisen itseohjautuvuuden ideani lähtee siitä, että on olemassa metafyysisiä kvaliteetteja – olemuksia –, joita voisi kuvata termeillä aliarki, yliarki ja antiarki. Jokapäiväisyydet kulutetaan, elämykset – joko negatiiviset tai positiiviset – eletään sekä kirjoitetaan sen vuoksi muistiin.
Esitän vielä lyhyesti kaksi asiaa havainnollistavaa näkökulmaa:
a) Presentaatio, eteen asettaminen, merkitsee todellista ratkaisuavaruutta: kirjoittaja elää itse oman eksistenssinsä keskipisteessä. Hän on läsnä aktuaalisessa todellisuudessa, jolloin totuuden sallitaan tapahtua myös elämispäiväkirjassa. Alkuperäiset kokemukset tuodaan tarkastelun keskiöön: Paperiin sanakudelmana uurtuu maailma sellaisena, kuin se subjektille on varsinaisesti ilmennyt. Kirjoitettuun kieleen jähmetetään maailman ensimmäisyys, esikoisuus.
b) Re-presentaatio, kuvaus, ”jäljittely”, tarkoittaa kokemuksen omuudesta luopumista ja katkelman elämistä jonkun toisen kokemuksessa. Opettajan haluamien asioiden muistiin kirjaaminen reaalistaa oikeastaan re-re-presentaation: joku ulkopuolinen on täyttänyt varsinaisen subjektin aktuaalisen todellisuuden omuudellaan, ja subjekti yrittää kuvata sitä, kuinka hän on tuon ulkoapäin täytetyn kvasielämyksen kokenut. Juuri tätä merkitsee virtuaalitodellisuus: se tarkoittaa täsmällisesti toisarvoisten, appresentoituvien eli myötä tai ohessa näyttäytyvien, kokemusten sanallistamista – sekä itsen redusoimista olemattomiin.
Itsearvioinnin tukena esitetään käytettäväksi portfoliota, jonkinlaista ”arvopaperisalkkua”. Siihen tulisi koota dokumentteja oman ammatillisuuden ja kehittymisen todentamiseksi; varsinainen ydin on jälleen vaarassa jäädä peittoon. Todistusjäljennöksiä täynnä oleva portfolio on tyhjä. Siitä puuttuu eletyn elämän jälki.
Lopuksi
Omakuva voi olla sanallinen, kuvallinen tai niiden yhdistelmä.
Tuntuu siltä, että pelkästään itselle kirjoitettu päiväkirja on tätä nykyä salaotos. Ainoastaan omien ajatusten jäsentäminen ei enää riitä.
Välillisyyden aikakausi vaatii enemmän. Se edellyttää yleisöä: lukijaa, katsojaa, seuraajaa.
Kertomuksen minä joutuu esittelemään itsensä ulkominänä, minänä-ei-minulle. Samalla hän hetkeksi hylkää tässä-asemansa ja kuvittelee itsensä toisen ihmisen tuossa-asemaan.
Siksi ei olekaan yhdentekevää, miten minä sellaisessa tilanteessa ilmenee. Omakuvan on oltava edustava ja otaksuttua vastaanottajaa puhutteleva.
Tähän olemiskudelmaan yhdistyy myös selfieksi kutsuttu minäkuva. Suomenkielisiä vastineita voisivat olla omio, miniö tai itsiö. Omakuvakin on kelvollinen ilmaus.
Olennainen apuväline on älypuhelin. Valokuvaus on tässä kohdassa muuttunut hetkien tallentamisesta raportoinniksi. Ehkä kyse on niin ikään olemismatkakertomuksesta.
Tähdellistä ei ole paljastaa, missä minä on, vaan että juuri minä on tietyssä paikassa. Kuvaaja on etualalla ja kohde hänen takanaan. Syntyy todiste, että täälläkin minä vieraili.
Katselkaa ja ihastelkaa.
Kaikkia asia ei miellytä. Ilmiötä voisi tarkastella toisellakin tavalla.
Eriaikaiset miniöt muodostavat kokonaistaideteoksen. Niistä syntyy omakuvien sarja, josta peilautuu myös ihmisen ikääntyminen. Siinä häivähtävät niin ikään aikakauden ihanteet ja medioitunut maailmankuva.
On kyse minuustutkielmasta.
Toivottavasti jokainen on pääosassa omassa kertomuksessaan. Olisi julmaa joutua minätarinassaan itsensä sijaisnäyttelijäksi.
Kirjallisuutta
Itkonen, M. 2012. Kulttuurimatkalla maailmassa. Filosofinen tutkielma ajasta, olemisesta ja suomalaisuudesta. Mielin kielin kaupungissa. Esseitä ruoka- ja matkailukulttuurista. Toimittaneet M. Itkonen ja V. A. Heikkinen. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, 13⎼193.
Itkonen, M. 2015. Minä, kameleonttikuluttaja. Tutkielma toden ja tarun rajamailta. Kameleonttikuluttajan paluu. Aikamatkaaja kotiseutua, maailmankylää ja elämystä etsimässä. Toimittaneet M. Itkonen, V. A. Heikkinen ja S. Inkinen. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, 15⎼106.
Itkonen, M. 2018. Sormunen, Itkonen ja murroskohtien Suomi. Kokeellisia tutkielmia henkisen kulttuurin tilasta. Kokeellinen kameleonttikuluttaja. Kokemuksellisia tutkimusmatkoja satavuotiaaseen Suomeen. Toimittaneet M. Itkonen, V. A. Heikkinen ja S. Inkinen. Haaga-Helian julkaisuja 5/2018. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, 11–82.
Itkonen, M. 2019. Eurooppa, Suomi ja ajan henki. Kulttuurimatkalla V. A. Koskenniemen kanssa. Maailman Turussa. Pohdinnallis-esseistisiä kulttuurikävelyjä Aurajoen rannoilla. Toimittaneet M. Itkonen, V. A. Heikkinen ja S. Inkinen. Haaga-Helian julkaisuja 5/2019. Helsinki: Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, 19⎼76.
Mahdoton inkluusio?
Tunnista haasteet ja mahdollisuudet
Marjatta Takala, Aino Äikäs ja Suvi Lakkala (toim.)
Onko inkluusio mahdollista saada toimimaan vai onko se vain kaunis ajatus? Alkuvuodesta ilmestynyt teos on todella kaivattu lisä inkluusiokeskusteluun. Kirjassa inkluusio nähdään koko koulun yhteisenä asiana, joka parhaimmillaan nostaa opetuksen tasoa ja lisää hyvinvointia. Etsin juuri seuraavan opetusharjoittelun ohjauksiin hyvää perusartikkelia erilaisista oppijoista. Mahdoton inkluusio -kirjassa niitä on tarjolla useita. Outi Kyrö-Ämmälän ja Karita Armisen artikkelissa käsitellään myös opettajan- kouluttamistehtävää inkluusion näkökulmasta. Tiedän jo, että tästä tulee yksi luottokirjojani tulevina vuosina, niin oman ammattitaidon kehittämisen kuin ohjaustyön näkökulmasta.
Akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas
Hanna Vilkka
Jokainen akateemisessa maailmassa työskentelevä lukee ja kirjoittaa paljon. Hanna Vilkan akateemisen lukemisen ja kirjoittamisen opas on todella kiinnostava teos monessa mielessä. Se antaa työkaluja oman tekstin tuottamiseen, mutta antaa myös vinkkejä siihen, miten ottaa isoja tietokokonaisuuksia haltuun eri tavoilla. Erityisesti pidän toisesta osiosta, jonka otsakkeena on Itsetuntemus. Siinä Vilkka pohtii kirjoittamisen ja lukemisen tunnetyötä. Perinteisiin oppaisiin verrattuna tämä kirja avaa virkistävällä tavalla uusia, erilaisia puolia kirjoittamiseen liittyen.
Piupalipotti – vakautta ja virtaa vireystilojen ja tunteiden säätelystä
Sanna Leena Saarisen uudessa kirjassa Piupalipotin lorut, leikit ja tehtävät toimivat lapsen kokonaisvaltaisen kehityksen ja oppimisen tukena sekä ajattelun siemeninä. Teos käsittelee tärkeää aihetta erityisesti pienten lasten ikävaiheeseen sopivalla tavalla. Piupalipotti on tulossa myös sovelluksena.
Uusi Luku- ja kirjoitustaidon opas on ilmestynyt!
Hyviä vinkkejä kaikille!
Virpi Vainio, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Lapin yliopiston harjoittelukoulu
Lukihanke pohjoinen on saatu päätökseen ja Seija Tuovila, Leila Kairaluoma sekä Virva Majonen ovat toimittaneet projektin tiimoilta kiinnostavan teoksen: Luku- ja kirjoitustaidon pedagogiikkaa yläkouluun http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-206-1
Vaikka kirjan nimessä on sana yläkoulu, löytyy sieltä kaikenlaista kirjoittamisen ja lukemisen opettamisesta koko peruskouluun. Ajattelinkin nopeasti esitellä teille teoksesta muutaman tärpin, jotka saattaisivat teitä kiin nostaa:
Monilukutaito eri
oppiaineissa
-Jenni Alisaari & Raisa Harju-Autti
Artikkeli käy läpi, miten eri oppiai neissa on omaa erityissanastoa ja käsitteitä, jotka ovat varsinkin hei kommille lukijoille haastavia hahmot taa. Kirjoittajat esittelevät, miten opet tajat voisivat helpoilla kikoilla tehdä opetuksestaan kielitietoisempaa esimerkiksi sillä, että a) käsitteitä pysähdyttäisiin tarkastelemaan ja toiste-
lemaan tunneilla tarpeeksi usein b) muistutellaan, että oppikirjoissa usein otsikot kiteyttävät tekstistä olennaisen.
Sivulla 55. löytyy hyvä esimerkki, miten esimerkiksi 7. luokan historian oppikirjan kappaletta voi oppilaiden kanssa avata, opettaa käsitteiden ymmärtämistä ja lopulta laatia kappaleen pohjalta koevastauksen.
”En mie ossaa kirjoittaa!” Miten kehittää yläkoululaisen kirjoitustaitoa
-Virpi Vainio
Omassa artikkelissani esittelin kirjoittajaopettaja Natalie Goldbergin kirjoitusmallia, josta itse käytän nimitystä ”villin kirjoittamisen malli”. Sitä voi hyvin hyödyntää missä vain oppiaineessa. Ideana on, että tekstin suunnitteluvaiheen ideointi voi olla villiä, hyppelevää ja epätäydellistä, mutta sen täytyy olla nopeaa, koska ”ajatus on nopeampi kuin kirjoittajan käsi!”
Uskon mallioppimiseen, niin epämuodikkaalta kuin se voikin kuulostaa. Varsinkin heikommat kirjoittajat (oikeasti kaikki) hyötyvät siitä, että opetetaan kirjoittamisen turvaksi erilaisia aloituskappalemalleja ja näkökulmaideakartan käyttöä. On helpompi hiihdellä omia latuja (omalla tyylillä), kun on ensin opetellut perinteisen tyylin, jolla pääsee varmasti maaliin.
Toisena metodinani esittelen ”opettaja kirjurina” -mallin, jossa ideana on, että sellaisille kirjoittajille, joiden on vaikea tuottaa tekstiä, opettaja toimii kirjurina.
Lukutaito eloonjäämisentaitona –
Miten lukemiseen kielteisesti
suhtautuvista nuorista tehdään
kirjailijoita – Aleksi Salusjärvi
Salusjärvi on opettanut yli 5000 nuorta ympäri Suomen vankiloita ja nuorisokoteja lukemaan ja kirjoittamaan, ja hän puhuu lukutaidosta eloonjäämistaitona. Hänen mielestään erityisesti vankiloista löytää nuoria, joilla ei ole sanoja – siis itseilmaisun perusvälineitä. Nämä nuoret ovat hänen mielestään erityisesti vaarassa, koska jos ei pysty ymmärrettävästi ilmaisemaan itseään, turhautuminen voi ajaa melkoiseen umpikujaan ja syrjäyttää yhteisöstä.
Oli kiva huomata, että Salusjärvi käyttää samaa ”opettaja kirjurina” -metodia kuin minäkin. Hän kirjoittaa näin: ”Puheen ja kirjoituksen rajaa on hämärrettävä, jos alisuoriutuvien oppilaiden tasoa halutaan nostaa. Jokainen maailman teksti on mahdollista käsittää puheena. Lukemiseen kielteisesti suhtautuvilla nuorilla on loistavia piileviä kykyjä, jotka he tunnistavat nähdessään puheensa litteroituna.”
Teoksessa on paljon hyviä vinkkejä kielitietoiseen opetukseen (sanaston kartuttamiseen, nettilukemisen opettamiseen, lukupiirien pyörittämiseen jne.)
Kannattaa tutustua!
Tulevia tapahtumia
Oulun normaalikoulussa käynnistyy marraskuussa 2020 uusi kansainvälinen täydennyskoulutusohjelma ”Diploma Programme in Education Leadership and Management”.
Ohjelmassa on valittavana yhdeksän erillistä kurssia, jotka voidaan suorittaa oman työn ohessa.
Kurssit ovat suunnattu opetusalan johtotehtävissä toimiville ja niihin haluaville.
Pilottikurssi “Pedagogical Leadership" alkaa 17.11.2020. Kurssin asiantuntijana toimii Helsingin harjoittelukoulujen johtava rehtori Tapio Lahtero.
Oulun normaalikoulu tarjosi pilottikurssille ilmaisia opiskelupaikkoja kaikkien harjoittelukoulujen henkilökunnalle. Hakemuksia tuli yhteensä seitsemän kappaletta ja kaikki hakijat saivat opiskelupaikan.
Norssilaisten lisäksi kurssille osallistuu 15 opetusalan ammattilaista Pickensin piirikunnasta, Etelä-Carolinasta, USA:sta.
Lisätietoja kursseista ja muista Oulun normaalikoulun tarjoamista kansainvälisistä koulutuksista löytyy sivulta www.oulu.fi/tts.
Raimo Salo ja Minna ’t Lam