KESKUSTELUA Toivoa taiteesta
Taide haastaa sote-alan itsestäänselvyyksiä Professori Susanna Helke tarkastelee sosiaali- ja terveysalaa elokuvantekijänä, Laura Arpiainen arkkitehtina ja arkkitehtuuria tutkivana professorina. Molempia huolettaa Suomen hoivatyön kriisi. Teksti Terhi Hautamäki Kuva Jaakko Kahilaniemi Miten taide liittyy sosiaali- ja terveydenhuoltoon? Monella tavalla. Professori Susanna Helke tekee dokumenttielokuvia, joista uusin tuo elokuvataiteen keinoin näkyväksi hoivatyön kriisiä. Professori Laura Arpiaisen ala on terveyttä ja hyvinvointia edistävä arkkitehtuuri. Hän opettaa rakennusten ja rakennetun ympäristön suunnittelua, lähtökohtina muun muassa käyttäjäystävällisyys ja inklusiivisuus eli yhdenvertainen, kaikki käyttäjäryhmät huomioiva suunnittelu. Näillä kahden eri taiteenalan edustajilla on halu vaikuttaa sote-alaan ja ihmisten hyvinvointiin. ”Meillä on huoli siitä, että soteuudistus on tehty hallinto edellä. Olemme työssämme miettineet paljon sitä, mitä sote-järjestelmä tekee ihmisille”, Arpiainen sanoo.
LAURA ARPIAINEN on terveys- ja hyvinvointiarkkitehtuurin professori Aalto-yliopistossa. Hän johtaa Sotera-tutkimusyksikköä, joka tutkii ja kehittää sosiaali- ja terveysalan rakentamista, saavutettavuutta ja ikääntyvälle väestölle soveltuvaa yhdyskuntarakennetta ja asumista.
28 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 32
Arpiaisen viime syksynä päättynyt MonIA-hanke kehitti monimuotoista integroitua asumista muistisairaille ihmisille. Konsortioon kuului valtion edustajia, kaupunkeja sekä yksityisen ja julkisen sektorin rakennuttajia ja palveluntarjoajia. Helken elokuva Armotonta menoa – hoivatyön lauluja on dokumentaarinen lauluelokuva vanhushoivan ongelmista. Elokuva syntyi osana Sovun ja repeämän kuvat -hanketta, jossa tutkittiin dokumenttielokuvaa hyvinvointivaltion murtumien heijastajana. ”Kärkenä oli tehdä näkyväksi rahan logiikan ja aineettoman arvon tuottamisen välistä täysin sovittamatonta yhtälöä”, Helke sanoo. Mahdollisuus kysyä vaikeita kysymyksiä Miten taiteella ja taiteellisella tutkimuksella voi vaikuttaa yhteiskuntaan? ”Meidän on mahdollista olla totuudentorvia, kysyä vaikeita kysymyksiä ja esittää voimakkaita mielipiteitä. Se on sitä yhteiskunnallista vaikuttamista. Me olemme täällä yliopistossa muuttamassa maailmaa”, Arpiainen sanoo. Arpiaisen mukaan taide, niin arkkitehtuuri kuin elokuvataide, voi suorastaan mykistää katsojansa – kommunikoida jotain, mitä ei voi sanoilla tai muilla keinoin kuvata. ”Voimme valittaa ikääntyneiden hoidon ongelmista, mutta kun Susanna täräyttää aiheesta elokuvan, se puhuu toisella tasolla. Viesti tulee voimakkaammin läpi.” Taide ja taiteellinen tutkimus haastaa vallitsevia ajattelutapoja. Arpiainen ja Helke pohtivat, että kestävyysvajeeksi kutsuttu tilanne johtuu osaltaan siitä, että yhteiskunta on onnistunut jossain: ihmisten eliniän pidentämisessä. Onkin ristiriitaista, jos ikäihmiset nähdään nyt vain taloudellisena rasitteena. Helken mukaan dokumentaarisen elokuvan voima on tehdä ilmiöitä näkyväksi. Elokuvataide ei esitä toimenpideohjelmaa, vaan tieto saa emotionaalisen, ruumiillisen ja kokemuksellisen muodon. ”Talouden kieli on väkivaltaista teknokraattien mutinaa”, Susanna Helke sanoo. ”Kun elokuvassa ikäihmisten porukka Kaavin maisemissa laulaa, että me olemme kestävyysvaje, se karnevalisoi yhteiskunnallisen