Tieteestä
Puusta syntyy nollaenergiatalo, kimallusta ja ekoliimaa Viisas puurakentaminen torjuu tehokkaasti ilmastonmuutosta. Puusta voi tehdä melkein mitä tahansa, mutta se vaatii uutta osaamista ja asennemuutosta, sanoo asiantuntija. Teksti: Minna Hölttä Kuvat: Wood Program / Aalto-yliopisto
Enemmän kuin kopio
Helmikuusta lähtien matkustajat ovat voineet laukkuja odotellessaan tutustua puurakentamisen taidonnäytteisiin huonekaluista hätäaputaloon ja paviljongeista Pikku-Finlandiaan. ”Metsässä kasvaa itsekseen valmista, hienoa rakennusmateriaalia, jossa on vielä paljon hyödyntämättömiä ja tuntemattomia ominaisuuksia”, sanoo Pekka Heikkinen, puuarkkitehtuurin professori ja yksi näyttelyn tekijöistä. Puu on suomalaisille kodinrakentajille rakas materiaali: noin 90 prosenttia pientaloista rakennetaan puusta. Julkisessa rakentamisessa, kuten kouluissa ja hoivakodeissa, puun osuus on noin viidennes, mutta kerrostaloissa enää 5 prosenttia. Kasvun varaa on. Hiiltä sitovaa puuta kasvaa Suomen metsissä koko vuotuisen asuntotuotantomme tarpeisiin jo yhdessä kesäpäivässä. Miksi puurakentamista sitten pitäisi lisätä? Tärkein syy on ympäristö, erityisesti ilmastonmuutoksen torjunta. Rakennustuotteiden valmistus aiheuttaa noin kymmenesosan maailman hiili36 / AALTO UNIVERSITY MAGAZINE 26
dioksidipäästöistä. Näistä päästöistä yli 90 prosenttia syntyy teräksen sekä sementin valmistuksessa. Sementti on betonin tärkein raaka-aine – ja betoni maailman käytetyin rakennusmateriaali. 1960-luvun lähiöbuumi teki siitä normin Suomessakin. Jokaisesta kaupungista löytyy betonielementeille tuottaja ja rakennuttaja ne kokoamaan. Betonisen kerrostalon rakentamisen hiilijalanjälki on 75 prosenttia suurempi kuin puisella. Nyt Suomen koviin ilmastotavoitteisiin sitoutunut hallitus haluaa
tuplata puurakentamisen määrän seuraavan neljän vuoden aikana. ”Toivon, ettei puurakennuksia tehtäisi betonitaloja kopioimalla vaan hyödyntämällä puun hyviä, ainutlaatuisia puolia ja huomioimalla myös rajoitteita”, Heikkinen sanoo.
Lämpöä lämmittämättä
Puu on rakennusmateriaalina kevyt mutta myös kestävä ja vahva. Maailman korkein puutalo on 18-kerroksinen, 85 metriä korkea Mjostårnet Tower Norjan
Valeria Azovskaya
R
akennettu ympäristö nielee puolet maailman raaka-aineista ja tuottaa kolmanneksen kasvihuonepäästöistä. Vertailun vuoksi: lentämisen osuus kasvihuonepäästöistä on 2,4 prosenttia. Lentohäpeän sijaan pitäisi ehkä tuntea rakentamishäpeää – tai ainakin etsiä rakentamiseen kestävämpiä ratkaisuja. Hyvä paikka aloittaa löytyy HelsinkiVantaan lentoaseman tuloaulasta, Aaltoyliopiston Wood Wonders -näyttelystä.
Puusta valmistetussa hohtavassa värissä ei ole lainkaan väripigmenttejä, vaan väri syntyy valoa heijastavista rakenteista.