Aviisi 5/2018 by Aviisi

TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI AVIISI 5/2018

TORSTAINA 16. ELOKUUTA 2018

Netflix & no chill

K i m b l e , a j an k u va

Ko r va t h ö r ö l l e

III

Miksi elokuvien pitää muistuttaa, että kyseessä on vain elokuva?

Maailmanpolitiikan pop-o-matic on kovilla.

Podcasteista tuli huippusuosittuja. Miksi juuri nyt?

Muutto mielessä? Yksityisten omistamat vuokra-asunnot Muuttolaatikot opiskelijahintaan Maksuton hakuvahti

Hallituskatu 15 | avoinna ma-pe klo 10-16 | puh. 03 223 3188 tampere@ovv.com | www.ovv.com

S is ä l ly s TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI AVIISI 5/2018

Oikaisu: Silvia Hosseinin nimi on Silvia Hosseini eikä Silvia Hossein, kuten viime Aviisin sivulla 39 luki.

VALTAVA KOMPLEKSI

NAPOLIN

Toas Ilmarin paikalle suunnitellaan yli 200 opiskelija-asunnon taloa.

Eino Ansio

PIZZAPASSI Ah... ne saa enemmän Opiskelijakortilla

-10 %

Pizzapassilla joka 9. pizza ilmaiseksi. Passit kassalta tai mobiilina: www.cardu.com. Lihaa, kalaa, vegee: pizzerianapoli.fi

Kiva pikku kimble sulla Olis ikävä, jos sille sattuis jotain.

Uuni kuumana ma–to 10.45–23 pe 10.45–24 la 12–24 su 12–23

Aleksanterinkatu 31 • Tampere • p. 03 223 8887

TEKIJÖITÄ PÄÄ K I RJO I TU S TUIJA SILTAMÄKI Päätoimittaja

JUSSI LÄHDE YRITYSVIESTINNÄN AMMATTILAINEN

Voisitko edes yrittää kiinnostua edarista?

unnustan. Minun on erittäin helppo ymmärtää, miksi edustajistovaalit eivät kiinnosta. Ennen nykyisen virkani luomaa painetta en ollut äänestänyt edustajistovaaleissa kertaakaan, ja miksipä olisin. Olin oikeastaan kaikkeen ihan tyytyväinen. Jos jokin asia herätti minussa tyytymättömyyttä – kuten vaikkapa yliopiston pääovien ärsyttävä käyttöliittymä – se oli yleensä merkitykseltään niin vähäinen, etten satunnaista vitutusta lukuun ottamatta jaksanut sitä miettiä. Kävin Atalpalla ja Yths:llä, Tamyn kalenterista otin talteen kaljatarjoukset ja unohdin käyttää ne. En myöskään kokenut olevani osa jotain suurta uljasta opiskelijayhteisöä, jolla on yhteinen missio ja jaettu näkemys siitä, millaista on hyvä opiskelijaelämä. Ei minua kiinnostanut leikkiä haalarimerkeillä tai tutustua muiden alojen opiskelijoihin poikkitieteellisissä sitseissä. Minusta oli mukavampaa juoda kaljaa muiden journalistiikan opiskelijoiden kanssa ja päivitellä, käykö jengi ihan tosissaan jossain haalaribileissä. Miksi olisin äänestänyt edarivaaleissa, kun en tiennyt, mistä edari päättää, eikä minua oikeastaan edes kiinnostanut? Ja miksi sen yhden ryhmän nimi on joku kaljapuolue?

Uuteen edustajistoon valitaan 49 jäsentä. He päättävät, millainen uudesta ylioppilaskunnasta tehdään ja mihin sen rahoja käytetään. Vaikka Jodel ja muut sosiaalisen median tietotoimistot väittävät, että kaikki edariin pyrkivät henkilöt ovat arveluttavia poliittisia broilereita, ryhmien ja edustajien välillä on eroja. Tällä kertaa on poikkeuksellisen ratkaisevaa, millaiseksi edustajiston voimasuhteet muodostuvat. Nyt luodaan uuden ylioppilaskunnan toiminnan perusteita. Henkilökohtaisesti olen tietenkin huolissani siitä, että vaaleissa jyräävät sellaiset ehdokkaat ja ryhmät, jotka pitävät esimerkiksi ylioppilasmediaa turhanpäiväisenä kuluna: hukkaan heitettynä rahana, jolle ei saa mitään vastinetta. Eihän sille periaatteessa saakaan. Ei siinä mielessä, että omaan ylioppilaslehteen satsaaminen tuottaisi valtavia aineellisia hyötyjä, joilla voisi hankkia opiskelijoille kaikkia siistejä juttuja. Samankaltaisia huolia herättää koko korkeakoulujen yhdistyminen. Jäävätkö jalkoihin ne alat, joiden tulokset ja hyödyt eivät ole selkeästi mitattavissa?

Ennen nykyisen virkani luomaa painetta en ollut äänestänyt edustajistovaaleissa kertaakaan.

Tällä kertaa tilanne on toinen. Oma lehmä on todella, todella syvällä ojassa. Tänä syksynä valitaan uuden Tampereen yliopiston ensimmäinen edustajisto, joka aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2019. Sähköinen vaali järjestetään 24.–26. syyskuuta. Ehdokasasettelu päättyy 6. syyskuuta.

Edustajistovaalien äänestysprosentti oli viime vuonna vain 31,33. Tämä kirjoitus tuskin johtaa siihen, että valtaisat ihmismassat syöksyvät äänestämään sellaisia ehdokkaita ja ryhmiä, jotka pitävät tärkeänä oman kunnollisen ylioppilasmedian säilyttämistä. Mahdollista on sekin, että vaaleissa aktivoituvat lähinnä päinvastaista kantaa edustavat. Olisi silti tärkeää, että mahdollisimman moni kävisi ilmaisemassa mielipiteensä. Sittenpähän tiedämme.

Jussi Lähde kirjoittaa vapaa-ajallaan kirjoja ja näytelmiä sekä viisastelee politiikasta Telakalla.

ROOSA SALMINEN TOIMITUSHARJOITTELIJA Salminen on 22-vuotias toimittajaopiskelija, jonka mielestä Mikkeli on ihan kiva kesäkaupunki.

Tampereen ylioppilaslehti Aviisi Yliopistonkatu 60 A, 2. kerros, 33100 Tampere Kannen kuva: Eino Ansio Lehden taitto: Tuija Siltamäki, Roosa Salminen. Toimitus: Vastaava päätoimittaja Tuija Siltamäki, paatoimittaja@ aviisi.fi, 050 361 2853 Roosa Salminen, harjoittelija@ aviisi.fi, 044 361 0300 Lehden formaatti: lehtiuudistusryhmä, ulkoasu: Samuli Huttunen, Pauliina Lindell © Aviisi 2016 Ilmoitusmyynti: Pirunnyrkki Oy, Kari Kettunen, kari.kettunen@ pirunnyrkki.fi, 040 018 5853 Kustantaja: Tampereen yli opiston ylioppilaskunta ISSN 0358-9145 (painettu) ISSN 2242-0541 (verkkojulkaisu) Painopaikka: Alma Manu Oy, Painos: 6 000 kpl Verkossa: www.aviisi.fi Somessa: www.facebook.com/ aviisi, Twitter: @aviisi, Instagram: @aviisilehti

A V I I S I N S UUR S EL V I TY S ! Oletko tehnyt kesäopintoja? "En ole, koska omaan opinto-ohjelmaani sopivia kursseja ei ole ollut tarjolla. Jos tarjonta olisi parempi, voisin kuvitella tekeväni kesäopintoja esimerkiksi elokuussa."

K OLUM N I

Venla Valkama Informaatiotutkimuksen ja interkatiivisen median opiskelija

VALTTERI MÖRTTINEN TOIMITTAJA

Faktat Netflixistä, fiktio lehdistä

pike Leen uusi elokuva BlacKkKlansman muistuttaa heti alussa, että kyseessä on vain elokuva. Näyttelijä Isiah Whitlock Jr. laukaisee ensimmäisessä kohtauksessa ikimuistoisen The Wire -repliikkinsä ”Shiiieeet!”. Katsoja saa nauraa leikkisälle viittaukselle suosikkisarjaansa etääntyneenä ja helpottuneena. Muutkin trendikkäät elokuvantekijät, kuten Quentin Tarantino ja J.J. Abrams, pakkaavat taiteensa täyteen intertekstuaalisia viittauksia ja itsetietoista ironiaa. Tällä ilmeisesti varjellaan teoksen uskottavuutta. Näin toimii 2010-luvun valtavirtaviihde. Ilmeisesti ihminen on alkanut hävetä fiktion katsomista niin paljon, että hän tarvitsee jatkuvia herättelyjä todellisuuteen. Suuri osa suoratoistopalveluiden sitcomeista on ”mockumentaryita” – dokumentin estetiikkaa imitoivia fiktiivisiä komedioita. Näyttelijät rikkovat neljättä seinää eli katsovat kameraan ja näennäisesti kommunikoivat suoraan katsojan kanssa. Varmuuden vuoksi käsivarakameraa heilutetaan mahdollisimman paljon, jotta jälki muistuttaisi katsojan kotivideoita. Vaikka suoratoistopalveluiden draamatarjonta tiedostetaankin yleisesti valtavirtaelokuvaa ja perinteistä televisiota laadukkaammaksi, sarjojen elokuvallisuus on silti häivytettävä mahdollisimman tehokkaasti. Jos sarja muistuttaa perinteistä elokuvaa, asia korjataan kertomalla, että sarja ”perustuu tositapahtumiin”. Perinteisen television alempia viihteen muotoja jopa nimitetään tosi-tv:ksi. Käsite on vulgääri. Ohjelmia ei oikeastaan edes naamioida dokumentaarisiksi, mutta katsoja uskottelee itselleen, että ruudulla tapahtuvat asiat ovat todellista elämää. Ei ihme, että fiktion ja faktan raja hämärtyy teatterin lisäksi tiedonvälityksessä. Todellisuuden voi rauhassa nauttia Netflixistä, jos samalla kokee, että Vauva-foorumin kielioppisääntöjä osaamaton SuomiPasi42 on luotettavampi tietolähde kuin kirjallisuus, sanomalehdet ja kaiken maailman dosentit.

"Vietin viime kevään ulkomailla, mikä hankaloitti kesätöiden hakemista. Päätin sen takia opiskella tämän kesän. On ollut mukavaa, kun on päässyt ottamaan vähän rennommin." Liisamaija Rantanen Suomen kielen opiskelija

Mi t ä vi t t u a ?

"Opiskelisin mielelläni kesäisinkin, mutta en ole löytänyt itselleni sopivia kursseja. Silloin olisi hyvin aikaa edistyä opinnoissa. Varsinkin, jos ei ole töissä." Oona Valkama Historian opiskelija

"I took one course at UTA Summer School that started this week. It's part of my study program." Alex Meier student of Data mining TEKSTI JA KUVAT: Roosa Salminen

Jo vuodesta 2002.

Mitä tohtori tekee tonnin hatulla ja miekalla?

ämän lehden ilmestyessä alkaa nykymuotoisen Tampereen yliopiston viimeinen promootio. Kolmipäiväisten juhlallisuuksien aikana vihitään tohtorit ja kunniatohtorit. Vuosisatoja vanhaan perinteeseen kuuluu, että promoottori ojentaa tohtoriksi vihittävälle "tieteen symbolit", tohtorinhatun ja miekan. Perinteen arvokkuus herättää kummastusta. Käsityönä valmistettava miekka maksaa noin 350 euroa, hattu valmistajasta riippuen 500–800 euroa. Promootioon osallistuminen maksaa 420 euroa. Onko tässä perinteessä mitään järkeä, promootiotoimikunnan puheenjohtaja Päivi Åstedt-Kurki? Kyllä sitä ovat jotkut kriti-

soineetkin. Usein jälkikäteen ihmiset ovat olleet kamalan onnellisia siitä, että ovat osallistuneet promootioon ja investoineet rahaa tapahtumaan. Mutta onhan se kallista. Jotkut kollegani ovat jättäneet tulematta ja investoineet vaikka Australian-matkaan.

Pitääkö osallistujalla olla oma hattu ja miekka? Ei, ne voi lainata, ja moni lainaakin. Ne täytyy kuitenkin olla siinä tilanteessa, koska ilman ei voi tulla promovoiduksi. Joskus jollain on ollut niin iso vuokrahattu, että se on meinannut pudota silmille.

Jättääkö moni tulematta taloudellisten syiden takia? En osaa sanoa mitään tarkkoja määriä.

Kuohuviinipäissään risteilyllä miekkojen kanssa heiluvat tohtorit kuulostavat vaaralliselta konseptilta. Purjehdukselle ei oteta miekkoja eikä hattuja. Tapaan kuuluu, että sinne laitetaan ylioppilaslakki päähän. Koskaan en ole nähnyt kenenkään miekkailevan missään. Se on kaikille niin tärkeä ja merkityksellinen juttu, ettei siellä ruveta kauheasti pelleilemään.

Mihin 420 euroa perustuu? Tarkkaan budjettiin. Kaikissa tilaisuuksissa on monenlaisia järjestelyjä, ruuat ja vähän juomiakin. Viimeisenä päivänä on sisävesipurjehdus. Sitten on linja-autokuljetus promootiopaikasta Raatihuoneelle tanssiaisiin. Se on nollabudjetti, eikä kukaan jää voitolle.

Tuija Siltamäki

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

kas vot Yleisradion uusi toimitusjohtaja laulaa Jouko Jokisen suohon TUIJA SILTAMÄKI teksti • JUSSI NAHKURI / YLE kuva

ei Merja! Aloitat pian Yleisradion toimitusjohtajana. Jännittääkö? Kyllä jännittää. Se on iso ja merkittävä tehtävä. Jännittää, miten löydän oman toimintaroolini ja kuinka pääsen juonesta kiinni. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja Jouko Jokinen on SMtason kuulantyöntäjä. Missä lajissa voitat Jokisen? Laulamisessa. Laulan sen suohon! Koetko veronmaksajana saavasi verorahoillesi vastinetta? Kyllä koen ja enemmänkin, jos ajattelee koko palvelun päivähintaa. Uutisfriikkinä ajattelen, että uutistoiminnalle on kaikkine ulottuvuuksineen tässä maailmantilanteessa tosi paljon kysyntää. Tykkäsin myös Karppi-sarjasta. Ylen uudet

draamat ovat lähteneet hienosti. Niitä myydään maailmallekin, ja se tuntuu kivalta. MTV tunnettiin alkujaan mainostelevisiona. Mitä mainosta inhoat? Hyvä mainos voi olla myös ärsyttävä. Rapujuhlissa on mukava laulaa vanhoja mainoslauluja. Suosikkini on Aina kun mä maitoo juon. Sen voi vaihtaa mihin tahansa, rapujuhlissa vaikka Aina kun mä kossuu juon. Voitko Yleisradion toimitusjohtajana vaikuttaa siihen, että kaikki Hercule Poirotit ja Neiti Marplet olisivat aina Areenassa katsottavissa? Lupaan viedä hyvän ja asiallisen pyynnön eteenpäin. Kuka on lempiuutisankkurisi? Pidän tässä kohtaa vähän naisten puolta ja sanon Piia Pasanen.

Aloittaa Yleisradion toimitusjohtajana syyskuun alussa.

Yleisradion johdossa on aiemmin nähty vain yksi nainen, Hella Wuolijoki. Mikä on hänen Niskavuori-sarjansa paras repliikki? "Ajattelin minä sanoa, että älä tule haudallenikaan, mutta tule sentään."

Työskenteli ennen nimitystä MTV:n uutisten vastaavana päätoimittajana vuosina 2001–2018.

Oletko sellainen ihminen, joka katsoo krapulassa Avaraa luontoa? En, mutta voin katsoa sitä ilman pientä kankkustakin!

Syntynyt 14. toukokuuta 1960 Hämeenlinnassa.

Hella Wuolijoki tuomittiin maanpetoksesta, Atte Jääskeläinen lähti kohun saattelemana. Millaisessa skandaalissa olisit mieluiten osallisena? Jossakin hyvin pienessä.

MERJA YLÄ-ANTTILA

Opiskellut viestintää, tiedotusoppia ja valtiotieteitä. Koulutukseltaan valtiotieteiden ylioppilas. Kuuluu Pelastakaa lapset -yhdistyksen hallitukseen.

Kenen kanssa eksyisit mieluiten Yleisradion katakombeihin? Kyllä mä varmaan valitsen sellaisen kiinteistöpäällikön, joka tuntee ne tunnelit kuin omat sormensa.

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Uuteen taloon tulisi yli 200 opiskelija-asuntoa.

Hyvästi, Ilmari! Toas haluaa rakentaa nykyisen Toas Ilmarin tilalle 14-kerroksisen opiskelijatalon ja yli 200 asuntoa. Ja kyllä, myös siihen on suunniteltu kattoterassia. TUIJA SILTAMÄKI teksti • TOAS kuva

os kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, nykyisen Toas Ilmarin paikalle nousee vuonna 2020 peräti 14-kerroksinen opiskelijatalo. Katuosoitteessa Itsenäisyydenkatu 7-9 sijaitseva rakennus on päätetty purkaa, ja tonttia kaavoitetaan parhaillaan. Toasin toimitusjohtajan Kirsi Kosken mukaan tontin luonnos on tulossa nähtäville syyskuussa. Toiveissa on, että kaava olisi valmiina ensi vuoden alussa. Jos valituksia ei tule, purku- ja rakennustyöt päästään aloittamaan jo ensi vuonna. ”Olisi aivan mielettömän onnellinen asia, jos siitä ilman valituksia selvittäisiin”, Koski sanoo. Käytännössä se on epätodennäköistä. Valitusoikeutta käytetään ahkerasti. Tällä hetkellä vireillä on Rauhaniemen kaavoitusta koskeva valitus. Kosken mukaan valtuusto hyväksyi tontin kaavan jo viime marraskuussa, mutta valituksen takia töihin päästään aikaisintaan ensi vuonna. Realistisempaa onkin, että Ilmarin tilalle tulevan talon rakentaminen alkaa vasta vuonna 2020. Kosken mielestä on kuitenkin hyvä, että kuntalaisilla on oikeus valittaa kaavoituksesta.

Toas haluaisi rakentaa nykyisen Ilmarin tilalle 14-kerroksisen talon, johon tulisi pieniä yksiöitä ja kaksioita. Suunnitelmissa valtaosa talon yksiöistä on kooltaan 20-21 neliömetriä. Toasin asuntojen vuokra määräytyy neliöiden mukaan. ”Jos neliöitä on liikaa, silloin vuokrakin nousee tavallaan turhaan.” Yhteensä asuntoja tulisi yli 200. Se on noin neljä kertaa enemmän kuin Ilmarissa tällä hetkellä on. Nykyisen Ilmarin erityispiirre on talon viidennessä kerroksessa sijaitseva kerhohuone ja sen yhteydessä oleva kattoterassi. Toasin tavoite on, että myös uuden rakennuksen ylimmässä kerroksessa olisi asukkaiden yhteinen tila. Vielä ei ole päätetty, minne Ilmarin nykyisille asukkaille tarjotaan mahdollisuutta muuttaa. Kosken mukaan heille pyritään tarjoamaan samanveroista asuntoa, mutta avoinna on, mitä se sitten käytännössä tarkoittaa. Ilmari on vanha kohde, mutta sijainniltaan Toasin keskeisimpiä.

tontin viereen rakennetaan parhaillaan 21-kerroksista Luminary-taloa. ”Kaupunkikuvatoimikunnassa kyseltiin vain, että kunhan ette korkeampaa tee”, Koski sanoo. Sen sijaan runsaasti ristiriitoja on herättänyt kaupungin pysäköintipolitiiikka. Toas haluaisi Ilmarista autottoman kohteen. Se tarkoittaa, ettei siihen rakennettaisi ollenkaan pysäköintipaikkoja. Nykyisen Ilmarin alakerrassa on parkkihalli. Kaupungin kahden vuoden takaisessa psyäköintipolitiikassa on määritelty, kuinka paljon parkkipaikkoja erilaisiin kohteisiin on rakennettava. Opiskelijakohteissa määrä on pienempi, mutta Kosken mielestä nykyisetkin vaatimukset ovat auttamattomasti vanhentuneita. Pysäköintipaikkoja joudutaan rakentamaan enemmän kuin niitä käytetään. Laskun maksaa lopulta opiskelija vuokrassaan. ”Jos Ilmariin joudutaan tekemään pysäköintipaikkoja, se on noin 50 000 euroa per paikka. Se on mielestäni tuhlaamista.” Koskea harmittaa sekin, ettei pari vuotta vanha linjaus ota lainkaan huomioon raitiotien vaikutusta. ”Pari vuotta sitten ratikkapäätöstä ei vielä ollut tehty.”

Kosken mukaan kaupunki on suhtautunut tornitaloaikeisiin suopeasti. Tullin alueelle rakennetaan nyt paljon korkeita rakennuksia. Toasin

Sähköautot käytössä Toas sai elokuun alussa käyttöön kolme sähköautoa. Autot on tarkoitettu opiskelijoiden yhteiskäyttöön, ja niiden varaaminen ja maksaminen tapahtuu sovelluksella. ”Ihan ilmaisia ne eivät tässä kohtaa ole, mutta opiskelijahinnat niihin on yritetty laittaa”, Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski kertoo. Tunnin huristelu sähköautolla maksaa kahdeksan euroa. Pidempi vuokra-aika on edullisempi. Kosken mukaan hintaan sisältyy ”kaikki”. Käyttäjän ei tarvitse huolehtia esimerkiksi polttoaineesta. Yksi auto on sijoitettu Heikintornille Iidesrantaan. Toinen on Hervannassa Tuulanhovin lähettyvillä ja kolmas Kalevassa pysäköintikannella. Tuija Siltamäki

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

T A MY N H I S TOR I A A / 1 9 6 5 –1 9 7 5

Radikalismia Tampereella Kuva: Tamyn arkisto

960-luvun loppuvuosina edunvalvontakysymykset saivat opiskelijoiden joukossa yhä enemmän valtataistelun piirteitä samalla, kun opiskelijoiden ja yliopistohallinnon välit ajautuivat kriisi-infernomereen. Oma vaikutuksensa oli kansainvälisen opiskelijaradikalismin massivoitumisella. Myös Tampereen yliopiston opiskelijat tarttuivat säväyttäviin keinoihin aloittaessaan lukukausimaksulakon vuonna 1968. Tampereen yliopistossa, kuten muissa yksityisissä korkeakouluissa, opiskelijoilta vaadittiin lukukausimaksua muiden maksujen, kuten kirjoittautumis- ja terveydenhoitomaksun ohella.

TA MY PÄ I V Ä K I RJ AT

Uudet tuulet puhaltavat

iimeksi Tamypäiväkirjoissa kirjoitin siitä, kuinka ylioppilaskuntien yhdistymistyötä tehdessämme elämme jännittäviä aikoja. Meillä ei ollut valtaa kopauttaa nuijaa tekemiimme suunnitelmiin, jotka liittyvät uuteen ylioppilaskuntaan. Se muuttuu tänä syksynä, sillä meille syntyy viimein päättävä elin, uusi edustajisto, joka voi konkretisoida pitkään tekemämme yhdistymistyön ja päättää, millainen ylioppilaskunta meille syntyy vuodenvaihteessa. Syksy on muutosten aikaa sekä ylioppilaskunnissa että omassa työnkuvassani, sillä tästä eteenpäin toimin järjestö- ja viestintäasiantuntijana. Kevään vietin Tamyn viestinnän, graafisten töiden ja uuden ylioppilaskunnan brändin parissa, ja nyt palettiin liittyy myös järjestökenttä. Odotan innolla järjestöihin tutustumista sekä uuden järjestökentän luomista ylioppilaskuntien järjestöjen kanssa. Elokuu tuo mukanaan uusia alkuja ja uuden oppimista myös minulle. Koska tämä on ensimmäinen syksyni ylioppilaskunnassa, pääsen ensimmäistä kertaa kokemaan myös fuksien saapumisen yliopistolle. Yliopiston avajaisia vietetään 5. syyskuuta, ja 12. syyskuuta järjestetään ensimmäistä kertaa Tamyn ja TTYY:n yhteinen Fuksisuunnistus. Muutosten tuulet puhaltavat ja luomme jatkuvasti uutta uutta ylioppilaskuntaa varten. Tästä tulee ikimuistoinen ja merkittävä syksy! Muista äänestää edustajistovaaleissa ja olla mukana rakentamassa uutta ylioppilaskuntaa kanssamme!

SAANA HYTÖNEN KIRJOITTAJA ON tAmyn JÄRJESTÖ- JA VIESTINTÄASIANTUNTIJA.

Lakkoon päädyttiin, kun yliopiston johto korotti lukukausimaksua tuntuvasti ilman asiallista ilmoitusta opiskelijoille. Lakko oli lähes koko yhteisön yhteinen. Yliopistoon ilmoittautui vain 6,7% kaikista opiskelijoista. Avoin keskustelu yliopiston taloudesta oli keskeisimpiä tavoitteita, yksittäiselle opiskelijalle tärkeintä oli toki maksukorotuksen peruminen. Tämä saavutettiinkin. Korotuksen peruuntumisen lisäksi lakko

avasi konkreettisen vaikuttamisportin opiskelijoille: opiskelijat saivat viralliset edustajansa kaikkiin yliopiston hallintoelimiin. Lakot ja protestit eivät olleet jokapäiväistä herkkua, mutta Tampereen yliopistossa niitä näkyi useammin ja särmikkäämmin kuin muualla. Osa protesteista sai tietyt tahot vain vihastumaan Tamyyn, osa sai valtakunnallistakin huomiota ja paransi opiskelijoiden asemaa monin tavoin. ILONA TAUBERT Kirjoittaja ON harjoittanut VAIKKA MITÄ AKTIVISMIA.

NÄIN ON!

Joskus opiskelijakin tarvitsee lomaa

esä alkaa hiljalleen taittua syksyyn. Kuluva vuosi Tamyn hallituksessa tarjosi minulle mahdollisuuden, jota aiempina opiskeluvuosien kesinä ei ole ollut: Ehdin pitää oikean kesäloman. Miten ihanaa se olikaan! Ehdin nollata ajatukset kaikesta stressistä ja käyttää aikaani sen sijaan rehelliseen lojumiseen. Olen nukkunut pitkään, lukenut kirjoja ja mökkeillyt. Tuijotellut sarjoja, käynyt pyöräretkillä ja katsellut kasvien kasvamista. Ollut vain. Se on tuntunut ihanalta.

Opiskeluaika on stressaavaa, joten siitä olisi tärkeää palautua viettämällä vapaa-aikaa. Karu tosiasia on kuitenkin se, että monen opiskelijan taloustilanne ei salli lomailua. Periodien ulkopuoliset ajat kuluvat rentoutumisen sijaan usein töissä. Rentoutuminen tekee hyvää monella eri tavalla. Erityisen tärkeää se on mielelle, sillä se lisää stressinhallintaa, parantaa itseluottamusta ja auttaa ongelmanratkaisussa. Levänneenä opiskelukin sujuu jouhevammin. Ja väit-

tävätpä jotkut, että rentoutuminen vähentää todennäköisyyttä sairastua fyysisesti. Lomailun merkitys hyvinvoinnille on merkittävä. Toivoisin kovasti, että tulevaisuudessa kaikilla, myös opiskelijoilla, olisi aidosti mahdollisuus lomailla.

KATARIINA KOJO KIRJOITTAJA ON tamyn HALLITUKSEN JÄSEN.

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

OUTO

Oma napa kiinnostaa Ensin karpattiin, sitten mätettiin proteiinia. Vielä hetki sitten välteltiin gluteiinia, mutta nyt hellitään suolistoa. Eikö suolista puhuminen ole vähän outoa? TUIJA SILTAMÄKI teksti • 123rf kuva

un Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu näyttelijä Miia Nuutila ryhtyi kuutisen vuotta sitten jogurtin mainoskasvoksi, televisiota katsova kansa villiintyi. Päivästä toiseen hilpeä Nuutila ylisti Activia-jogurttia ja kertoi, miten hyvä olo sen syömisestä tulee. Vauva-foorumien mammat alkoivat inhota Nuutilaa intohimoisesti. Meni maku koko eukosta, kirjoitettiin. Söin vähän huonosti ja nyt turvottaa, muualla naureskeltiin. Mutta enää ei naureskella. Suolisto on hyvinvoinnin kuumimpia trendejä. Se on helppo havaita, kun luo vilkaisun vaikkapa kirjakauppojen hyvinvointihyllyihin. Akateemisen kirjakaupan valikoimassa on neljä eri suolikirjaa, muun muassa huippusuosittu vuonna 2015 julkaistu Suoliston salaisuus sekä uudempi Vatsan viisaus ja suoliston salat. Suomalaisen kirjakaupan nettikaupassa suolisto-hakusanalla esiin kilahtaa 27 teosta. Kansissa on litteitä vatsoja, autuaasti hymyileviä naisia ja esteettisesti ripoteltuja pähkinöitä. Katseet kohdistuivat omaan napaan muutamia vuosia sitten, arvioi Maarit Knuuttila. Knuuttila on Helsingin yliopiston kansatieteen dosentti ja ruokatutkija. Knuuttila vahvistaa havainnon suolten mediadominanssista. Tutkijan mukaan suolet ovat olleet suomalaisessa lehdistössä enemmän esillä viimei-

set pari vuotta. Suolet kiinnostavat myös muuta länsimaista maailmaa, ja verkon välityksellä ilmiöt leviävät nopeasti. Suolilla kesti Knuuttilan mukaan kuitenkin varsin kauan nousta huomion keskipisteeksi. Ensimmäiset artikkelit suoliston hyvinvoinnista kirjoitettiin 1950-luvulla. Suoliston tehtävä on käsitellä ravintoa ja irrottaa siitä kaikki elimistölle hyödylliset aineet. Prosessi on monta metriä pitkä ja muutenkin erikoinen. Yksi syy suoliston kiinnostavuuteen voikin olla sen kummallisuus. Knuuttilan mukaan suolisto on vielä melko tuntematon alue, jonka muodostamaa kokonaisuutta on hankala hahmottaa. "Maksa on maksa ja sydän on sydän." Suolissa saattaa siis olla myös uutuudenviehätystä. "Sydän- ja verisuonisairaudet ovat meillä jo vanhaa perua. Tiedetään, ettei pidä syödä eläinrasvoja eikä suolaa. Maksaa säästää, kun ei käytä alkoholia." Knuuttilan mukaan on loogista, että suolet kiinnostavat suomalaisia. Suomalaiset ovat tyypillisesti olleet vatsaongelmaista kansaa. Viime vuosina sairauksien kirjo on laajentunut, ja lehtien palstoilla on esitelty esimerkiksi ärtyvän suolen oireyhtymä ja Crohnin tauti. Suolitrendi hämmentää, koska suolista ja niiden toiminnasta ei ole tapana raportoida avoimesti.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Lukuvuoden Avajaiset Ohjelma Yliopisto, 12.15-16.00

Avajaisjuhla, ständejä, esityksiä, juhlaluentoja muuta ohjelmaa!

Klubi57, 15.00-17.00

Opiskelijoiden välietkot

Klubi, 17.00 alkaen Grillijuhla 21.00 Stepa

Pohjimmiltaanhan kyse on siitä, miten ruoka mutkittelee pitkin sisuksia ja muuttuu kakaksi. "Jos on illallispöydässä vieraita, niin eihän kerta kaikkiaan voi ruveta puhumaan siitä, kuinka suolistoystävällistä tämä ruoka on", Knuuttila sanoo. "Äiti voi kysyä pikkulapselta, että kävitkö sä potalla." Aiemmin vatsan toimintaa ei ole eritelty näin avoimesti. Aihe on kyllä kiinnostanut ennenkin, mutta silloin puhuttiin yleensä häveliäästi vatsasta. Pohdittiin, mikä piimä on hyvää vatsalle tai mitkä ruuat ovat vatsaystävällisiä. "Syö päivittäin puuroa, viikoittain velliä, tahdothan vatsaasi helliä", Knuuttila muistelee vanhaa mainosta. Markettien kylmäosastoillakin on pitkään ollut purkkikaupalla AB-piimää (sisältää asidofilus- ja bifidobakteereja) ja litroittain gefilus-mehuja. Ne sisältävät "ainutlaatuista Lactobacillus rhamnosus GG maitohappobakteeria". Kansankielisesti ilmaistuna maitohappobakteerit ovat niitä hyviä bakteereita. Jotkut niistä esimerkiksi parantavat ihmisen immuunipuolustusta.

Finnish Red Cross Blood Service

Hengenpelastajia tarvitaan Tampereen veripalvelutoimisto Rautatienkatu 21 B, 7. krs Vanha pääpostin talo ma, ti, to 11–18 ke, pe 10–16

Suolivillitys kertoo myös siitä, että ihmiset ovat todella kiinnostuneita hyvinvoinnistaan. Knuuttilan mukaan näyttää siltä, että ihmisillä on nykyään korostunut tarve huolehtia itsestään – ja entistä kokonaisvaltaisemmin. "Ihmisillä on valtavasti aikaa miettiä oman suolensa kiemuroita."

Tervetuloa!

OJENNA KÄTESI. Muista virallinen henkilötodistus. • Maksuton luovuttajainfo 0800 0 5801 • veripalvelu.fi • sovinkoluovuttajaksi.fi

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

II Silloin, kun minä olin nuori Kysyimme Tampereen yliopiston alumneilta, millainen heidän fuksivuotensa oli. Veltto Virtanen kirjoitti satiiria Alakuppilassa, Anna-Kaisa Ikonen kävi haalaribileissä. AAPO LAAKSO teksti • 123rf kuva

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

SAARA SÄRMÄ MEUHKASI BAARIPÖYDISSÄ

utkija, yhteiskuntatieteiden tohtori ja muun muassa feministisen ajatushautomo Hatun perustajiin kuuluva Saara Särmä aloitti kansainvälisen politiikan opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1998. Särmä oli tuolloin 23-vuotias. Särmä kävi pääsykokeissa kolme kertaa. Kerran Helsingin valtiotieteelliseen ja kahdesti Tampereelle kansainväliseen politiikkaan. Hakujen välissä Särmä ehti pitää välivuoden ja käydä kaksi kansanopistoa. "Luin tosi hyvin, kun ensimmäistä kertaa hain Tampereelle, mutta nuoruuden huumassa ajattelin, ettei haittaa, jos menen Provinssiin viikonlopuksi. Pääsykokeet taisivat olla sen jälkeen maanantaina. Seuraavana vuonna jätin Provinssin väliin ja pääsin sisään." Opintojen alusta Särmä muistaa mahtavan tunteen siitä, että oli päässyt opiskelemaan haluamaansa alaa. Oma asema opiskelijayhteisössä löytyi myös nopeasti. "Kv-politiikan opiskelijat jakautuvat usein kahteen porukkaan. Toiset haluavat parantaa maailmaa ja toimia kansalaisjärjestöissä, toiset taas pyrkivät diplomaattiuralle. Kuuluin siihen maailmanparannusjoukkoon vahvasti jo alusta asti." Fuksivuoden riennoissa Särmä ei pyörinyt kovin aktiivisesti. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen hän erosi kumppanistaan. Sen myötä hän alkoi hengailla opiskelukavereiden kanssa entistä enemmän. "Sitä tutustui sitten niihin vuotta myöhemmin aloittaneisiin, joista osalla oli vähän sama elämäntilanne. Niistä on tullut porukka, jonka kanssa ollaan edelleen tiiviisti yhteyksissä." Kun Särmä aloitti yliopistossa, ei opintoaikoja ollut vielä rajattu. Särmän opinnot muodostuivat laaja-alaisiksi. "Silloin oli myös todellinen vapaa sivuaineoikeus, jonka myötä korostui oma vastuu. Kävin katselemassa monien aineiden peruskursseja. Kv-politiikan pitkistä kirjalistoista sai valita itseään kiinnostavia juttuja ja niin edelleen." Maisteriksi valmistuttuaan Särmä aloitti jatko-opinnot. Tohtoriksi hän valmistui vuonna 2014 ja nykyään hän toimii tutkijana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Särmän mielestä yliopiston paras puoli on se, että se on paikka ajattelulle ja ihmisenä kehittymiselle. Erityisesti opintojen alkutaipaleella teorioista jaksetaan vääntää vapaa-ajallakin. "Sekä luentosaleissa että baaripöydissä meuhkaamalla saa omaa ajattelua kehitettyä. Kun kaikilla on tietyt peruskäsitteet hallussa, keskustelu yleensä vie johonkin, vaikka asioista ei oltaisi samaa mieltä."

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

veltto virtanen EI POLTTANUT EDES TUPAKKAA

ANNA-LEENA HÄRKÖNEN KARKASI TURKALTA

otkut muistelevat 1970-lukua Tampereen yliopistossa kaiholla, useammat kauhulla. Poliittisen kiihkoilun keskellä yliopistomaailmaan kädenjälkensä kävi jättämässä myös muusikko, poliitikko, hypnologi ja Aviisin entinen avustaja Pertti "Veltto" Virtanen. Virtanen pääsi vuonna 1973 ensiyrittämällä psykologian laitokselle. Ennen sisäänpääsyä 22-vuotias Virtanen oli jo ehtinyt lopettaa lukionkin kerran kesken. Opiskelupaikasta hän kiittelee pääsykokeiden soveltuvuustestejä. "Mä olin jo oikeastaan 13-14 -vuotiaana valinnut lempipsykologikseni Nietzschen. Jung oli myös aina mun lemppareitani, Freud tuli sitten myöhemmin. Kyllä mä olin aika pikkupojasta lähtien lukenut niitä kaikkia." Virtasella diagnosoitiin jo varhain siihen aikaan ylivilkkaudeksi kutsuttu ADHD. Se aiheutti ongelmia. "Olin sellainen häirikkö ja huutolaispoika, joka oli joka saakutin paikasta heitetty ulos. Olihan se yliopistoon pääsy pieni ihme." Opintojen alkaessa Virtasen Virtanen-yhtyeellä alkoi olla paljon keikkoja. Samana viikonloppuna saatettiin esiintyä Tervolassa ja Joensuussa. "Keikkailu haittasi opiskelua aika rankasti. Raili Kauppi piti filosofian luentoja maanantaiaamuisin ja mä nukuin siellä suunnilleen aina."

irjailija Anna-Leena Härkönen tuli Tampereen yliopistoon vuonna 1985 näyttelijäntyön laitokselle. Sitä edelsi muutama vaiherikas vuosi. Härkönen oli kirjoittanut esikoisromaaninsa Häräntappoaseen vain 17-vuotiaana, lopettanut lukion ja päässyt Teatterikorkeakouluun ennen ylioppilaaksi valmistumistaan. Jouko Turkan johtamaa Teatterikorkeakoulua hän jaksoi vain vuoden. "Se ilmapiiri oli aivan mahdoton, se oli aivan fasistinen. Koin, että en opi siellä mitään, ja Turkan kanssa en pystynyt olemaan ollenkaan. Moni on myöntänyt jälkeenpäin, että sitä ihmistä ei olisi koskaan pitänyt päästää nuorten ihmisten pedagogiksi." Härkönen jätti Teatterikorkeakoulun ja kävi lukion loppuun. Hän keskusteli opiskelupaikan vaihdosta Nätyn teatterityön professorin Kaisa Korhosen kanssa. Korhonen ymmärsi Härkösen tilanteen. Härkönen otettiin ylimääräisenä opiskelijana Nätyn aloittavalle vuosikurssille. Pääsykokeissa hänen ei tarvinnut käydä. "Tottakai jännitin hirveästi, että mitähän uudet kurssikaverit ajattelevat minusta. Ajattelevatko he, että mikä tuo tuollainenkin on, joka ei kestänyt Helsingissä ja tulee tänne häntä koipien välissä?"

1970-luvun yliopiston poliittinen ilmapiiri ahdisti Virtasta. Hänen mukaansa yliopistolla oli taistolaisten kommunistien lisäksi "äärioikeistolais-kimmosasilainen" kookoomusryhmä. "Ei ollut välissä minkäänlaista saatanan keskustaakaan. Se oli äärimustaa ja äärivasenta. Ei varmaan missään ollut se meininki niin kauheeta." Alakuppilassa istuen Virtanen kirjoitti satiiriteos VähäMarxismuksen, joka pilkkasi ääriliikkeitä oikealla ja vasemmalla. Virtasta pyydettiin myös liittymään Pirkkalainen Nuija -ryhmään, jonka tarkoitus oli lyödä kiilaa ääripäiden väliin. Virtasen mukaan ryhmän saavutuksiin kuuluu kyykänheiton tuominen tamperelaiseen opiskelijaelämään. Kyykkää heitettiin häpeilemättä yliopiston pääovien edessä. Pirkkalalaisen Nuijan tavoite oli saada edustajistovaaleissa vaa’ankieliryhmän asema, jolloin se olisi voinut vasemmiston ja oikeiston välissä kääntää monia äänestyksiä mieleisekseen. Virtanen tuli valituksi, mutta Kari Peitsamo jäi parin-kolmen äänen päähän. Virtasta harmittaa vieläkin, että vaa’ankieliasemaan ei päästy. "Aattele, kuinka me oltais kidutettu yliopistoa seuraavat vuodet."

Lopulta pelot osoittautuivat turhiksi. Opintojen alku tuntui Härkösestä siltä, kuin hän olisi päässyt taivaaseen. Härkösen mukaan koulussa vallitsi aito ryhmähenki verrattuna Helsinkiin, jossa opiskelijoita oli hänen mukaansa usutettu vihaamaan ja pelkäämään toisinaan. Härkösen mielestä Tampere on muutenkin Helsinkiä kodikkaampi, inhimillisempi ja vähemmän kova kaupunki. Tutkinnon sisältökin erosi Teatterikorkeakoulusta. Iso ero oli, että Nätyn opetus perustui kirjallisuuteen, kun taas Turkan opetus oli pitkälti fyysistä harjoittelua. "Ei siellä Helsingissä annettu mitään konkreettista käteen. Mikko Niskanen ihmetteli joskus ihan kauhuissaan, että eikö teillä opeteta roolianalyysiä. Hän kysyi, että mitä te sitten teette? Vastasin, että me juostaan." Tuolloin Nätyn opetussunnitelma pohjautui Robert Cohenin kirjaan Näyttelemisen mahti, jonka mukaan harjoituksia tehtiin. Härkönen kertoo lukevansa yhä Cohenia, kun valmistautuu rooliin. Se helpottaa introvertista kirjailijaminästä ekstroverttiin näyttelijäminään siirtymistä. Läpi elämän seurannut ulkopuolisuuden tunne ei ole ollut este Härkösen näyttelijänuralle. Viimeksi hän oli valkokankaalla Cheekin äitinä elokuvassa Veljeni vartija. Härkösen mukaan näyttelijäminän esiinskarppaus vaikuttaa häneen vähän muutenkin. "Silloin kun teen jotain roolia, koen, että vapaa-ajallakin minusta tulee seurankipeämpi ja ulospäinsuuntautuneempi."

Lopulta Virtanen nuiji hitaasti edenneet opintonsa pakettiin vuodessa, kun sensaatiolehdistö alkoi 1970-luvun lopulla kohista rock-piirien pilvenpoltosta. Virtasen mukaan syyttely oli aiheetonta. "Mähän en polttanut edes tupakkaa, mutta ne jutut itketti äitiä ja kaikenlaista paskanpuhetta oli ilmassa. Se oli jotakin aivan kammottavaa. Mä sitten istuin ja kirjoitin ja olin kiltisti."

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

ANNA-KAISA IKONEN KÄVI BOOMAREIDEN HAALARIBILEISSÄ

hteiskuntatieteiden tohtori, poliitikko ja Tampereen entinen pormestari Anna-Kaisa Ikonen päätyi opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa vuonna 1996. "Olin aina ajatellut, että minusta tulee arkkitehti tai joku muu, mutta sitten aloin ajatella, että haluan yhteiskunnalliselle alalle. Kävin tutustumassa Helsingin oikikseen, harkitsin myös psykologiaa. Jossain vaiheessa kävelin sisään Akateemiseen kirjakauppaan katsomaan pääsykoekirjoja. Siellä sosiaalipolitiikan pääsykoekirjat jotenkin kolahtivat." Kuten yleensä ensimmäistä kertaa opiskelemaan hakevilla, ei Ikosellakaan ollut oikein käsitystä siitä, miten pääsykokeet sujuivat. Jännitys säilyi valintakirjeen saapumiseen asti. "Olin saanut jo tiedon siitä, että olin päässyt Jyväskylään sisään, mutta halusin ensisijaisesti Tampereelle vapaan sivuaineoikeuden vuoksi. Kyllä se oli niin upea fiilis, kun tieto Tampereelle pääsystä tuli." Opiskelujen alusta Ikonen muistaa sosiaalipolitiikan ainejärjestö SOS ry:n järjestämän "sisäänajon", joka järjestettiin leirikeskus Antaverkassa. “Istuttiin siellä iltaa ja saunottiin. Siellä oli kaikkea tosi hauskaa ja tuli heti tutustuttua samaan aikaan aloittaneisiin. Löytyi heti muutama uusi ystävä. Meillä oli tosi hyvä ainejärjestö ja uudet opiskelijat kaapattiin heti mukaan." Ikonen lähti heti opintojen alussa mukaan ainejärjestötoimintaan SOS ry:n kulttuurivastaavana ja myöhemmin myös puheenjohtajana. "Ainejärjestön kautta tuli verkostoiduttua tosi paljon. Minusta ihan yhtä tärkeää kuin opintojen tekeminen yliopistossa on se, että tutustuu muihin, rakentaa ystävyyksiä ja elää opiskelijaelämää." Ikosen opiskeluaikana yhteiskuntatieteilijät viettivät aikaa muun muassa Doriksessa ja Café Europassa. Myös Boomareiden haalaribileissä käytiin jo tuolloin, joten haalareiden hankkiminen heti opiskelujen alussa oli tärkeää. "Telakalla käytiin myös aika usein. Meillä oli sellainen maailmanparantajakerho, jonka kanssa otettiin aina joku teema käsiteltäväksi ja siellä istuttiin ilta." Sivuaineoikeutta Ikonen käytti opinnoissaan tehokkaasti ja suosittelee samaa myös nykyisille opiskelijoille. "Otin sosiaalipolitiikan rinnalle kasvatustieteitä, tulevaisuudentutkimusta, yrityksen hallintoa ja sosiaalipsykologiaa. Vähän erityyppisiä aineita, jotka loivat vähän poikkkeavankin kokonaisuuden. Tänä päivänä työelämässäkin tarvii olla sekä syvää osaamista jostakin yksittäisestä asiasta, että myöskin laajaa osaamista monista eri aiheista. Kannattaa miettiä, miten voisi luoda itselleen aivan yksilöllisen osaamisyhdistelmän."

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

K OMME N TT I JOHANNES ROVIOMAA toimittaja

Pidä jalat maassa, mutta kädet paskassa

rvon fuksi, tervetuloa uuteen yliopistoon, josta on pian tulossa T3-tuotantolaitos! Olet tehnyt satoja tunteja raadollisen lujasti töitä, jotta saat mahdollisuuden käyttää kenties elämäsi terveimmät vuodet opiskellen. Yliopistoon sisäänpääsy ei ole mikään itsestäänselvyys. Siispä onnea siitä! Yleinen näsäviisaus kuuluu seuraavasti: Vaikeinta on päästä yliopistoon sisään ja sen jälkeen sieltä ulos, ja se on hyvin lähellä totuutta. Kaikki siinä välissä on taistelua aikaa, rahaa, byrokratiaa ja jaksamista vastaan. Se, että jokaista tästä eteenpäin tienattua senttiä syynätään pakkomielteisesti, tuo uudenlaisia vitutuksen asteita arkeesi. Olisipa joku osannut varoittaa, miltä tuntuu, kun eteisessä odottaa Kelalta 2000 euron perintäkirje. On tämäkin saatana työmaa. Sisäänpääsykirjeen mukana sinulle luvattiin parempi tulevaisuus. Hyvin kärjistäen: korkeakoulutettuna elät tilastollisesti katsottuna todennäköisemmin terveellisemmän, pidemmän ja turvallisemman elämän kuin ne, joilla ei ole korkeakoulututkintoa.

lisuus. Moni todella lahjakas, motivoitunut ja älykäs ihminen jää syystä tai toisesta opintojen ulkopuolelle. Ei siis kannata pitää itseään ainutlaatuisena ja kuolemattomana, vaikka yksi suuri tavoite on nyt saavutettu. Edesmennyttä näyttelijä Harry Dean Stantonia lainatakseni: "Sinäkin olet ungatz – et mitään." Fuksivuosi luo illuusion, jossa todellisuus koostuu ainoastaan opiskelusta ja ryyppäämisestä. Nousuhumalassa aivosi voivat antaa virheellisiä signaaleja, joiden mukaan olet jo nyt oman alasi johtava asiantuntija. Ne rihmastot, jotka levittäytyvät eteesi yliopiston ovien auettua, kannattaa kuitenkin käyttää järkevästi hyödyksi. Pidä jalat maassa, mutta kädet paskassa. Harva asia, joka lopulta antaa onnistumisen tunteita tai auttaa yhteiskuntaamme, on helppoa ja vaivatonta heti alkumetreiltä lähtien. Turhaan ei kannata kitistä edessä odottavan työmäärän takia.

Olisipa joku osannut varoittaa, miltä tuntuu, kun eteisessä odottaa Kelalta 2000 euron perintäkirje.

Ja odottakaa vielä hetki, niin viiksekäs setä neuvoo teitä hieman lisää. Kaikkea ei pidä eikä tarvitse tietää. Jokaista uutta opiskelijaa ei tarvitse tuntea. Kaikkiin tapahtumiin ei ole pakko mennä kokeilemaan maksan ja psyykeen sietokyvyn rajoja. Yliopiston järjestelmät vaikuttavat aluksi kryptisiltä, ja sitä ne ovat vielä neljän vuoden opiskelun jälkeenkin. Kaikista haastavin osuus ei välttämättä liity opiskeluun, vaan siihen, millaisen elämän sen ympärille rakentaa. On yksin sinusta kiinni, mitä työtä haluat tulevaisuudessa tehdä, ja miten opinnot voisivat auttaa siinä. Opiskele asioita, joista on hyötyä ympäristölle ja yhteiskunnalle. Lainapohjaisesti hankittu sivistys on upea asia. Ui pitkälle ystäväni.

Turhaan ei kuitenkaan kannata ylpistyä. Udacity-oppimisympäristön kehittäjä Sebastian Thrun teki vuonna 2011 testin, joka palauttaa maan pinnalle. Thrun järjesti tutkimusmielessä ilmaisen internet-tekoälykurssin, jolle osallistui 160 000 opiskelijaa ympäri maailmaa. Thrun piti täysin saman kurssin myöhemmin 200:lle Stanfordin huippuyliopiston opiskelijoille. Tulos oli mielenkiintoinen. Yhtä Stanfordin opiskelijaa kohden löytyi 412 lahjakkaampaa opiskelijaa. Kurssilta kerätyn tutkimusdatan tarkoitus oli samalla osoittaa opiskelujärjestelmän pulmal-

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

TAMPEREEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA

Uskomattoman realistinen kuvaus tulevaisuudesta

TAMPEREEN PARAS YLIOPPILASKUNTA

EDARIVAALIT 2018 ENSI-ILTA SYYSKUUSSA

Ehdokasasettelu 7.5. - 6.9.2018 Vaalipäivät 24. - 26.9.2018 Tamperelaiset ylioppilaskunnat yhdistyvät. Lue lisää uuden ylioppilaskunnan ensimmäisistä vaaleista ja ehdokkaaksi asettumisesta

www.tampereenylioppilaskunta.fi 15

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

toisen roska on toistenkin roska Kierrätyskulttuuri ihannoi minimalismia. Tavara ei kuitenkaan lakkaa olemasta, vaikka siitä pääsisi henkilökohtaisesti eroon. Ehkä niin on parasta. LEENA PIHKALA teksti • SILJA VIITALA kuvat 16

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Tavaratulva kertoo holtittomuudesta ja itsehillinnän puutteesta. Sen suitsimisessa auttavat Marie Kondon kaltaiset ammattijärjestäjät.

ymmenen vuotta sitten Tähdeltä irtosi pää. Tähti on vaatimaton räsynukke, jonka raajat näyttävät siskonmakkaroilta. Tähti kului käytössä. Se pyöri pedissäni ja kylpi lavuaarissa. Teini-iässä siirsin lempinukkeni kaappiin, koska en voinut

Kaikki käyttökelpoisia, mutta ylimääräisiä. Pyörittelen silmiäni, mutta tunnen saman paineen. On tehtävä jatkuvaa karsintaa. Tavarasta on tullut uusi läski. Elämme lähes asketismiin pyrkivässä raivauskulttuurissa. Tavaratulva kertoo liiallisuudesta ja holtittomuudesta. Osteleminen on tunnesyömistä ja sisäisen tyhjyyden täyttämistä, harkitsematonta ja ongelmiin johtavaa käytöstä. Ostamiseen ja omistamiseen kytkeytyvä mielihyvä on pahe, joillekin lähes tabu. Tavara-ahmattien ravitsemusterapeutteja ovat ammattijärjestäjät. Uuden ammattikunnan edustajat ovat kuin materiaalisen maailman pappeja tai terapeutteja. Heille tunnustetaan synnit ja saadaan niistä vapautus. Kaidalle polulle ohjatut lampaat vannovat, etteivät enää tee virheostoksia. Kauppaan jäävät keinokuidut ja muut turhakkeet. Raamatuksi karsintaan löytyy kymmeniä self help -oppaita. Tunnetuin niistä on Marie Kondon KonMari-metodi, jossa kenkää saavat kaikki tavarat, jotka eivät tuota iloa.

hylätä sitä. Olen muuttanut aikuisiällä melkein kerran vuodessa ja kuljettanut dekapitoidun lelun aina mukanani. Päätä en ole osannut itse kiinnittää. Tähti-nuken pitkää elämää selittävät tunnesyyt. Samaa ei voi sanoa monista muista tavaroistani. Muuttojen sälälaatikossa kulkee esimerkiksi neuvosto-ajan naulakko ja keko eläköitynyttä elektroniikkaa. Kirjoitan koneella, mutta säilön kuivuneita kyniä kornissa, bussia esittävässä piraattipenaalissa. En edes kuvittele tekeväni romuilla mitään. Varastoin niitä vintillä, jossa on 90 samanlaista täyteen ahdettua kanaverkkokoppia. Kun pihalle tuodaan roskalava, se täyttyy ehjistä esineistä. Ja jos roskalavaa ei ole, tavaroita viedään roskakatokseen. Siellä pönttöjen vieressä lojuu yöpöytiä, pyykkitelineitä ja nukkekoteja.

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Turhista tavaroista luopuminen on elämäntapamuutos, jossa harva onnistuu ilman muiden ihmisten tukea.

Kun jäljelle jää vain suosikki-esineitä, voimme hyvin, Kondo väittää. Konmaria myös rakastetaan vihata. Kriitikot siteeraavat usein esimerkkiä, jossa Kondo viskasi vasaran roskikseen ja hakkasi naulat seinään paistinpannulla. Pannu rikkoutui käyttökelvottomaksi. Kondo myös heitti salaa pois perheensä tavaroita ja antoi näin heillekin tilaa hengittää. Ehkä vakavasti masentunut ihminen on täydellinen konmarittaja. Jos mikään ei tuota iloa, kaikesta voi luopua. Harva onnistuu elämäntapamuutoksessa ilman jatkuvaa tukea. Ei tavaroistakaan noin vain luovuta. Meillä on neljä vuodenaikaa, erikoisvarusteita vaativia harrastuksia ja joulu joka vuosi. Omien kulutustottumusten lisäksi pitäisi muuttaa muut ihmiset, torjua lahjat ja evankelioida kieltäytymistä – olla omahyväinen ilonpilaaja.

Ihan mikä tahansa ei mene kirpputorillakaan kaupaksi. Kun niin käy, vastuullinen kuluttaja alkaa miettiä, miten tavaroista pääsisi eroon kestävällä tavalla. Moni haluaa antaa rojunsa orvoille tai turvakoteihin: jollekin, joka oikeasti tarvitsee niitä. Laupeuden työn pitäisi kuitenkin onnistua silloin, kun me haluamme. Viis siitä, onko SPR varannut kesäksi säilytystiloja talvivaatteille, joista haluamme eroon juuri nyt. Ajatukset hyvää tekevistä lahjoituksista ovatkin usein hieman naiiveja. Suomalainen köyhyys on useimmiten suhteellista eikä absoluuttista. Köyhäkin vilustuu reikäisessä talvitakissa, vaikka se olisi "muuten tosi kiva". Jokainen oma roska ei voi olla toisen aarre. Nuhjuinenkin vaate lämmittää, mutta vaatteilla on myös sosiaalinen käyttöikä. Epäsiisti vaate kytkeytyy huonoon hygieniaan ja kyvyttömyyteen pitää itsestä huolta. Pukeutumiskoodin rikkominen tulkitaan usein niin, ettei resupekka ota muita huomioon. Maalitahraisia verkkareita ei näe edes kavereiden mökkiasuina. Kun pauhaamme pimenevässä illassa kuistilla hehkulamppuhuijauksesta, meillä on päällä Jumpin-merkin aikuisten potkupuvut ja mikromuoveja kihisevät fleecet. Yritin pidentää puolikuntoisten vaatteiden elinikää käyttämällä niitä kotiasuina. Luovuin tavasta, kun opin

Tampereen itsepalvelukirppiksillä on valtava määrä vakiopöytiä, joissa myydään samoja vaatteita kuin kaupan rekeissä. Monissa vaatteissa on vielä hintalaput ja varashälyttimet. Tavaralla on siis arvoa, tavallaan. Muttei niin paljon, että virheostokset jäisivät omaan kaappiin. Halvat hinnat kutsuvat myös kierrätysshoppailijaa tekemään heräteostoksia. Voihan tuotteen viedä aina omaan pöytään myyntiin, jos se ei olekaan hyvä. Kirppistuloilla voi sitten ostaa kivempaa tilalle.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Toisinaan nykyvanhemmat piilottavat lastensa leluja, jotta ne säilyttäisivät niin sanotun uutuudenhehkunsa.

Se on lelututkija Katriina Heljakan mukaan normaalia. (Haastattelin Heljakkaa keväällä Aviisiin.) Heljakan mukaan syntymän yhteydessä saatuihin leluihin kietoutuu vanhempien niihen liittämiä narratiiveja ja omia muistoja. Lelun kautta saa yhteyden lapsuusikäiseen minään. Se on merkityksien kiteymä. Voiko samanlaista kokemusta syntyä lapsuudessa, jonka tavarapaljous ylittää yltäkylläisyyden? Mietin sitä, kun vierailen Kuopion torilla järjestettävässä lasten omassa kirppistapahtumassa. Pöytien edessä käy muutamia aikuisia, mutta lapsia näkyy vain myymässä. Potentiaaliset ostajat vetivät vanhempiaan jäätelökioskille. Lelututkija-Heljakka puhuu leluista lapsien ensimmäisenä valuuttana, mutta "lasten oma kirpputori" tuskin vahvistaa ajatusta siitä, että myyntipöydän lelut ovat arvokkaita. Ostan apaattiselta lapselta 50 sentin pehmolelun, koska molemmat säälittävät minua.

puolisoltani oloasujen salat. En halunnut enää rentoutua risoissa lahkeissa tai eksien bändipaidoissa. Aloin karsia. Sääntö oli seuraava: vaatteen tulee olla joko niin mukava, että jaksan pötkötellä siinä yksin kotona koko päivän, tai niin siisti, että voin mennä siinä luennolle. Jäljelle jäi yllättävän vähän. Mistä kaipuu tavaroihin kumpuaa? Vaikea sanoa. Kukaan ei ole omasta mielestään mainoksien uhri. Suhde tavaroihin vaihtelee myös ikäpolvittain. Pula-ajan kasvateilla oli tapana hamstrata kaikkea mahdollista. Siinä sivussa he kasvattivat laman lapsia, jotka jäivät aina vaille jotakin. Omalle jälkikasvulle halutaan antaa enemmän kuin itse sai. Kulttuurintutkija Ilana Aalto kertoo kirjassaan Paikka kaikelle vanhemmista, jotka piilottavat lasten leluja ja ottavat ne kätköistään esille aika ajoin. Niin leluissa säilyy se jokin, jota tavarasosiologi Veera Kinnunen kuvaa "uutuudenhehkuksi". Aalto kertoo kirjassaan lapsista, jotka kuulostavat lähes stressaantuneilta omien tavaroidensa määrästä. Tekstissä kuvaillaan, kuinka leluja eli "krääsää" "mätetään" laatikoihin. Kuulostaa siltä, että lelut ovat leikkimisen tiellä. Lelukulttuurilta niukemmissa oloissa kasvaneelle ajatus on hurja. Säilytän yli kolmikymppisenä lapsuuteni lempileluja, vaikkei niille oikein ole omaa paikkaa.

Teki karsintaa sitten kertaraivauksella tai tavara päivässä -tahdilla, massa on valtava. Tällä menolla kaatopaikat täyttyvät käyttökelpoisista tavaroista, ja tuolla jossain niitä syntyy liukuhihnoilla joka sekunti lisää. Huoli on ristiriitaista. Emme vie rikkinäisiä kenkiä suutarille, vaan heitämme ne roskiin. Sen sijaan kertakäyttöiset muovipillit ja pakasteiden pienet pussit meitä kyllä huolettavat.

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Halu tehdä ekologisia valintoja on hieno asia. Usein se on kuitenkin pikemminkin laastari kuin parannuskeino.

Miksi viihtyisyyden kuva on nykyään avaruuttaan kaikuva loft-asunto eikä pieni pesä täynnä muistoesineitä? 20

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Suomessa kierrättäminen on säilyttänyt sädekehänsä. Ehjän tavaran heittämistä roskiin paheksutaan.

Yliopiston kierrätystaulun opastekin neuvoo olemaan maltillinen nimenomaan tavaroiden tuomisessa, ei viemisessä. Filosofi Roger Pol-Droit tavoittaa hyvin epätoivon, jota tavaratulvan tajuaminen herättää. Hänen mukaansa me lyyhistymme esineiden alle ja ne vain jatkavat lisääntymistään. Kaikki ymmärtävät ylikulutuksen ja jätevuorten ongelmat, mutta kukaan ei halua ottaa siitä vastuuta omassa kodissaan. Ehjän tavaran laittamista roskikseen sentään paheksutaan Suomessa. Kierrättäminen on säilyttänyt sädekehänsä.

Karsimisraamatut keskittyvät yksilöön, jolle on saatava hyvä olo omassa kodissa. Kodin tuleekin olla asujalleen viihtyisä, mutta miksi viihtyisyyden kuva on nykyään avaruuttaan kaikuva loft-asunto eikä pieni pesä täynnä muistoesineitä? Todennäköisesti siksi, että massatuotannon aikakaudella minimalismi on tapa osoittaa yläluokkaista, hillittyä makua. Köyhällä ei ole varaa hankkiutua asioista eroon, koska niitä saattaa joskus vielä tarvita. Tuloksena on tursuava kaappi ja levoton tunnelma. Tälle ei kuitenkaan oltu ennen ihan näin herkkiä. Nyt kaappeja kolutaan vauhkona. Jos silmä välttää, mitä tahansa voi tapahtua. Ehkä villit tavarat löytävät toisensa ja alkavat lisääntyä keskenään holtittomasti! Tavarasosiologian väitöskirjassaan Veera Kinnunen kuvasi arjen esineitä harmittomana taustakohinana. Kinnusen mukaan kohina muuttuu meluksi, kun muutamme. Silloin esineet todella tulevat nähdyksi. Rosalyn Diprosea mukaillen hän sanoo, että "muutto on eettisesti häiritsevä ruumiillinen kohtaaminen esineiden kanssa". Soppaa hämmentää myös estetiikka. Sisustuslehtien ihannekodeissakin saattaa olla roskalavalöytöjä, mutta ne ovat irrallisia aksentteja sovinnaisuuden keskellä.

Halu toimia ekologisesti on tietenkin hieno juttu. Tavararallissa se on kuitenkin laastari, ei parannuskeino. Kun yhdestä tavarasta pääsee eroon, voi hankkia lisää tilalle. Mikään tavara ei kuitenkaan lakkaa olemasta, vaikka se ei olisikaan omana riesana. Ehkä tavaran pitääkin olla riesa. Jos mistään ei pääsisi eroon, joutuisi kuluttamisensa kanssa todella vastakkain. Tarve kauhistella pakonomaisesti hamstraavia hoardaajia katoaisi. Hoardaajan erottaa tavallisesta kuluttajasta se, etteivät he luovu hankkimastaan.

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Tavaroiden oli tarkoitus helpottaa ihmisen elämää. Nyt niistä on tullut taakka, josta yritetään vapautua.

Ne ovat esineitä, joilla on tarinallinen arvo, joka antaa keskiluokkaisuuteen pientä lisäpotkua. Hullutella voi, muttei liikaa. Dyykatut pitsihuvilan ikkunanpielet ovat ok, mutta Ikean kympin lack-pöytä ei. Vinyylilevyt ja c-kasetit ovat nyt muodikkaita, dvd-elokuvat kätketään. Erityisen kiinnostava poikkeusesine on kirja. Lukutoukkien tunnustukset ai-van ka-ma-las-ta kirjashoppailuaddiktiosta ovat usein oikeasti humblebragia tai keino ylläpitää luokka-asemaa. Kirjojen omistaminen on sielukkuuden tae, ja kirjahyllytön huone on kuin sieluton ruumis.

kuten lelututkija-Heljakka sanoi: valitsemani esineet edustavat jotakin minussa. Vaikka materiaalisten objektien tilalle tulisi digiversio, haalisin varmaan niitäkin. Nykyään otan puhelimellani useampia valokuvia kuukaudessa kuin koko nuoruudessani. Kun etsin kännykkäkorjaamoa, törmäsin firmaan, joka kehotti vakuutuskiemuroista huolimatta tuomaan puhelimen huoltoon heti, sillä "puhelin on osa identiteettiäsi, ja et voi odottaa sen korjausta". Ehkä en voikaan. Näissä asioissa ei ole oikeasti kyse välinearvosta, ja se on oikeastaan absurdia.

Se, mitä omistamme ja minne sen sullomme, on elämässä yllättävän keskeistä. Se on samaan aikaan meidän maailmamme, ja ympäristö jonne tulemme maailmaa pakoon. Pienituloisena olen yrittänyt omaksua cityvihreää ajatusta siitä, että voin nukkua epämääräisessä kopissa, koska kaupunki on olohuoneeni. Lainataloudessa en tarvitse itse kaikkea, vaan voin noutaa naapurilta sokeria ja hakea kirjastosta ukulelen. Juhlamekon löytäisin vaatelainaamosta ja opiskelijaboksiani somistaisi teos taidelainaamosta. Mitä vähemmän omaa olisi, sitä helpompaa olisi lähteä. Mutta ehkä tavarat kutsuvat meitä juuri siksi, että niiden luo voi palata. Ne tekevät kodin, minut, meidät. Vähän

Koko tavaratuotanto on joskus perustunut siihen, että elämämme eri osa-alueet helpottuisivat erilaisten välineiden avulla. Kärjistetysti voi sanoa, että ilman kodinkoneita naisten pääsy työelämään olisi ollut vaikeampaa, puhumattakaan työelämän ulkopuolisen vapaa-ajan käsitteestä. Nyt vapaa-aika kuluu kulutuksen parissa, ja samaan aikaan pitäisi esittää, että näin ei ole ainakaan omalla kohdalla. Aineellisten resurssien rohmuamista paheksutaan, mutta ei oikein liitetä itseen. En minäkään haluaisi katsoa tässä asiassa peiliin, vaan pakata peilin romulaatikkoon ja hankkia uuden tilalle.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Konopatrasopanikaka. Yksiö, pä, kimppakämp perheasunto – meiltä koti a opiskelun jok . n vaiheesee TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN

OPPILAITOSTYÖ

Toimisto: Pinni B Kanslerinrinne 1, 5. krs, 33014 Tampereen yliopisto

Katso lisää: www.toas.fi

Toivotamme koko yliopistoyhteisölle menestystä ja siunausta lukuvuonna 2018–2019. www.tampereenseurakunnat.fi/opiskelijat

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ

TAMPERE FILHARMONIAN OPISKELIJAEDUT Opiskelijalippu konserttipäivänä 2 € Sinfoniakonserttilippu etukäteen 12 € Kamarimusiikkikonserttilippu etukäteen 6 €.

TAMPERE FILHARMONIAN NUORET KUUNTELIJAT(15-26 v.) Sinfoniakonserttilippu 6 € Kamarimusiikkikonserttilippu 0 € tamperefilharmonia.fi/liity

KAUDEN AVAJAISKONSERTTI Ke 29.8. klo 19 Tampere-talossa Tampere Filharmonia Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Javier Perianes, piano Glinka, Beethoven OPISKELIJOILLE ERIKOISKIINTIÖ – NOUDA LIPPUSI á 12 € 22.8. MENNESSÄ TAMPERE-TALON LIPUNMYYNNISTÄ!

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

P lo K !

1960-luvulla markkinoille tunkeutui ylivertainen lautapeli. Tuuria ja strategiaa yhdistävän Kimblen voittaa se, joka sabotoi muita parhaiten. Vähän kuin yhteiskunnassa. JUSSI LÄHDE teksti • EINO ANSIO kuvat

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

orilaisen Markku Heljakan kanssa keskustellessa on pakko vilkuilla toistuvasti hänen sormiaan. Kuumana kesäpäivänä Kauhajoella vuonna 1967 Heljakan sormet olivat toki hyvin toisenlaiset kuin nyt, mutta yhtä kaikki, noilla sormilla se tapahtui. Ensimmäinen pop-o-maticin painallus Suomen maaperällä. Heljakan sormet olivat takuulla puhtaat. Tuolloin huomattavasti nykyistä nuorempi Markku oli viettämässä kesää sukulaisten luona. Ruokailu oli juuri tapahtunut, isoäidin valvovan silmän alla. Jemina-mammalla oli yksitoistavuotiaan pojannaskalin mielestä kiusallinen tapa. Ruokailun jälkeen hän alkoi valmistaa luumukiisseliä, joka piti syömän. Heljakan kohtalona oli odotella viskositeetiltaan vaikeasti nautittavaa jälkiruokaa, vaikka mieli oli jo enon polkupyöriä ja bensiiniä myyvän liikkeen mahdollistamissa leikeissä. Yksi iltapäivä voi muuttaa paljon. 1900-luvun alussa Heljakan isoäidin viisi sisarusta lähtivät työn ja elintasohaaveiden perässä Yhdysvaltoihin. 1960-luvun koittaessa elämä ison veden takana oli mahdollistanut seuraaville sukupolville jo vierailuja Suomeen. Ja kun vieras saapuu vauraammasta maasta, hän tuo mukanaan lahjoja. Luumukiisseliä ja tyhjäksi syödyn lautasen armoa odottava Markku Heljakka sai kokeiltavakseen sukulaisten tuoman muovisen lautapelin. Pelin nimi oli Trouble, ja se oli edellisen vuoden hittipeli Yhdysvaltain kasvavilla lautapelimarkkinoilla. Hetkestä tuli kesäloman ikimuistoisin. Kauhajoen silloin ainoan kivitalon kolmannessa kerroksessa kuultiin ensimmäisen kerran “plok”. Se on ääni, joka kuuluu, kun kuvun sisään vangittu arpanoppa päästää osuessaan alaspainetun ponnahduspohjan ylösnousun ansiosta kuvun kattoon, harmaannuttaen sitä aavistuksen ennen asettumistaan aloilleen, vain tullakseen ponnautetuksi uudelleen. Plok. Mikäli Markku Heljakka ei olisi hehkunut innosta modernin pelilaudan äärellä, emme todennäköisesti tuntisi Kimble-peliä lainkaan. Innostunut nuorukainen jäi amerikansukulaisten mieleen.

Kimblen käyttöliittymä on aikakauden muihin lautapeleihin verrattuna täysin ylivoimainen. Muovinen pelilauta jopa kelluu.

Ja kun vieras saapuu vauraammasta maasta, hän tuo mukanaan lahjoja. 26

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

1960-luvun pelivalikoimasta ovat Kimblen lisäksi syöpyneet kansalliseen muistiin vain Afrikan tähti ja Monopoli.

Muutaman päivän kuluttua Suomi-kierrosta tekevät sukulaiset saapuivat Poriin. Siellä sama pojankoltiainen oli jälleen vastassa, tällä kertaa omassa kodissaan. Pelin loppusijoituspaikka alkoi hahmottua. Troublen lumoihin joutui myös perheen isä Aarne Heljakka. Häntä ei kiinnostanut itse peli, vaan muovi. Aarne Heljakalla oli näet autotallissaan muovikone. Sukulaiset olivat tuoneet pelin Suomeen tarkoituksenaan jättää se sopivaan paikkaan sopivaan paikkaan. Aarne Heljakan sinnikkyyden ansiosta se jäi Poriin. Markku Heljakka ei kuitenkaan päässyt toiveistaan huolimatta pop-o-maticia poksuttelemaan. Jo seuraavana päivänä pelilauta oli kadonnut paikalliseen muovimuotteja valmistavaan yritykseen. Liiketoiminta käynnistyi. Saman vuoden syksyyn mennessä Aarne Heljakka oli solminut lisenssisopimuksen amerikkalaisen yhtiön kanssa. Pelin nimi Trouble sopi kuitenkin huonosti suomalaisten suuhun. Ratkaisu löytyi julkisrahoitteisesta palvelusta. Yleisradion ainolla televisiokanavalla esitettiin sen vuoden televisiotapauksiin kuuluvaa Takaa-ajettu -sarjaa. Peräti 120 osaisessa amerikkalaissarjassa David Janssenin esittämä tohtori Kimble pakenee esivaltaa selvittääkseen vaimonsa murhan, josta häntä aiheettomasti epäillään. Koska Trouble-pelissä oli kyse eräänlaisesta takaa-ajosta, Aarne Heljakka nimesi pelinsä Kimbleksi. Markku Heljakka sai oman Kimblensä myöhemmin.

Hän työskentelee edelleen perheen Tactic Oy:ssä. Sen edeltäjä Nelostuote Oy on sekin kaikille suomalaisille lautapelien ystäville tuttu. Tähän mennessä yhtiö on valmistanut noin 2,5 miljoonaa Kimble-lautaa. Maailmassa on 2,5 miljoonaan pop-o-maticia jotka sanovat plok, plok, plok, plok. Kimblen menestykselle on monia syitä. 1960-luvun pelivalikoimasta jäljelle ovat Kimblen lisäksi jääneet Afrikan tähti ja Monopoli. Yksi keskeinen syy niukkaan valikoimaan ovat ahtaat kesämökit. Tuon ajan Suomi eli varsinkin kesäisin ja sateen sattuessa ahtaasti. Tuolloin sana kesämökki ei tarkoittanut puleerattua huvilaa, vaan lautamajaa, jossa kolme sukupolvea yritti sietää toisiaan. Muovinen rikkumaton pelilauta oli merkittävä kilpailuetu. Muut lautapelit olivat käytännössä paperisia, ja ne oli painettu ohuelle kartongille. Paperiteollisuuden suuret teknologialoikat olivat vasta edessäpäin. Se tarkoitti, että ajan muut lautapelit piti hankkia moneen kertaan. Mutta ei Kimbleä. Kimble ei mennyt rikki eikä noppaa tarvinnut kykkiä laverin alta huoneen nurkasta. Toinen merkittävä seikka oli pelaajien motoristen taitojen vaatimustaso. Kun nappulat oli kerran asetettu laudalle, ne pysyivät paikallaan. Kimble oli myös monen isovanhemman ensimmäinen lautapeli. Isokokoiset nappulat toimivat niin nuorissa kuin reumatismin riivaamissa sormissa.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Kimble näyttäytyy eräänlaisena puuttuvana renkaana onnen- ja strategiapelien välillä.

Peli näyttäytyy myös eräänlaisena puuttuvana renkaana onnen- ja strategiapelien välillä. Kimble oli siedettävä pelattava, turvasi pelaaja sitten onneen tai strategiaan. Pelin kesto oli sekin siedettävä. Tuohon aikaan elämä ja lautapelit olivat sietämistä, eri sukupolvien ja eri tavalla ajattelevien ihmisten sietämistä. Jos ihminen halusi elää omassa kuplassaan, se tarkoitti kesämökillä joko sateessa kastumista tai ulkohuoneessa istumista.

Aalto-yliopiston teekkarin, joka kertoo jäykästä ranteesta, tiedän, mistä hän puhuu. Sihvosen mukaan osa ihmiskuntaa uskoo, että pop-o-maticia voi painaa tavoilla, jotka tuottavat pelaajan haluaman noppaluvun. Haluaisin videoida Sihvosen otteita, kun hän painelee ikonista muovikupua ja analysoida jokaisen liikkeen. Alkaa tuntua, että Kimble on saanut otteen sielustani. Salaliittoihin uskovien ihmisten yleisin itseselitys on se, että jossain on ihmisiä, jotka uskovat vielä hurjempiin teorioihin, mikä tekee heistä itsestään selväjärkisempiä. “Moni kuvittelee, että politiikka on kuin shakkia. He kuvittelevat, että poliitikot tekevät monimutkaisia strategisia suunnitelmia ja laskelmia, joissa ennakoidaan vastustajan liikkeet monta siirtoa eteenpäin. Kokoomus päätti kuitenkin tiistaina pelata Kimbleä.” Näin kirjoitti Helsingin Sanomien toimittaja Marko Junkkari kolumnissaan viime huhtikuussa, ja arpakuutiomyrsky oli valmis. Sihvonen ymmärtää oppiriidan eri osapuolten kannat. Hän muistuttaa että Kimblessä nappuloiden liikuttelija voi aiheuttaa vahinkoa ennen kaikkea itselleen. Huomaan hetkeni koittaneen. Juuri tässä se on, Kimblen suuri maailmanselitys. Pelilauta kuvaa yhteiskuntaa. Ei pienoiskoossa, vaan juuri sellaisena kuin se on. Alastomana, raadollisena, julmana ja kiehtovana.

Lilli Sihvonen valitsee siniset nappulat ja siirtää huomion sormista ranteisiin. Olikin jo aika saada salaliittoteorioiden makua pelilaudan ääreen. Sihvonen on suomalainen "kimbletohtori", jonka ensikosketus pop-o-maticin magiaan tapahtui päiväkodissa. Hän edustaa yhtä monista aivopestyistä sukupolvista. Turun yliopiston tohtorikoulutettava on maailman eniten Kimblestä kirjoittanut henkilö. (Ainakin, jos puhutaan teksteistä, jotka on tarkoitettu muillekin kuin salatun Kimblilluminaatti-eliitin jäsenille.) Sihvonen kertoo “tietyissä piireissä käytävistä keskusteluista”. Kuva Kimblestä yhteiskunnan koko kuvana täydentyy. Sihvosen mukaan on olemassa pieni eliitti, jolla on salattua tietoa, joka antaa heille ylivertaiset menestyksen mahdollisuudet tavallisiin ihmisiin verrattuna. Sihvonen avaa salaliittoteorioiden portteja ja muuttuu mielessäni Dana Scullyksi. Kun seuraavan kerran kohtaan

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Suljetun markkinan maailmassa Suomi eli Kimble채 p채iv채st채 toiseen. Pop-o-maticin virkaa toimittivat Kekkonen ja Neuvostoliitto.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

Hallitus teki päätöksiä maataloustuotteiden hinnoittelusta hallitakseen voivuoren kokoa (vihreät nappulat), työläiset uhkasivat lakolla ja menivät lakkoon (punaiset nappulat), työnantajat vastustivat likipitäen kaikkia uusia esityksiä (siniset nappulat) ja erilaiset mielipidevaikuttajat kirkosta journalisteihin kuvittelivat asemansa ihmisten arkielämässä todellista suuremmaksi (keltaiset nappulat). Pop-o-maticina toimivat presidentti Kekkonen ja Neuvostoliitto. Kimble-lauta kuvasi yhteiskunnan toimintaa paremmin kuin yksikään pääministeri Juha Sipilän autotallissaan rakentama kakkara. Voin vain kuvitella miten omien vanhempieni ikäluokka on salaa hiippaillut lastenkamarin hyllylle, noutanut Kimblen ja korkannut pullon unkarilaista punaviiniä. Tiedostava luokka on voinut hetkeksi päästää alkukantaiset tunnot valloilleen. Joku on saattanut filosofisesti pohtia, viekö sivistykseltä kaksi vai kolme sukupolvea juuria pelilaudan esille nostamat aggressiot ihmiskunnasta kokonaan. Kippis ja plok. Koska asunnot olivat pieniä, vanhempieni ikäluokka käytti pop-o-maticin päällä vaimentimena villasukkaa. Saman tempun olimme mekin jo keksineet. Näin peliä saattoi jatkaa pitkään nukkumaanmenoajan jälkeen. Kimble on tänä päivänä ajankohtaisempi kuin koskaan. Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasivat toisensa Helsingissä 16.7.2018, maailma avautui heille molemmille suurena Kimble-lautana. Useamman vuosikymmenen ajan merkittävien markkinatalousmaiden johtajien kokouksissa oli pohdittu sitä, miten maailmaan saataisiin riittävästi jaettavaa niin, että jokunen murunen voitaisiin osoittaa köyhemmille maille. Putinin ja Trumpin maailmassa omien nappuloiden etenemistä merkittävästi tärkeämpää on vastustajan nappuloiden syöminen. Omalla etenemisellä ei ole heille lopulta mitään väliä, kunhan menestys on suhteellista. Molempien taktiikkana on viivyttää peliä. Todennäköisimmin siksi, että he tietävät, ettei peli ole lopulta voitettavissa. Ainakaan he eivät ole olleet riittävän kiinnostuneita sääntökirjasta siihen tutustuakseen. Peli on ohi, ja he julistavat itsensä voittajiksi juuri silloin, kun se heille sopii. Molemmat ovat valmiita huijaamaan ja valehtelemaan – jopa niin selkeässä ja läpinäkyvässä asiassa kuin Kimblen pelaaminen. Maailmanpolitiikan pop-o-matic on kovilla. Vahvimmat markkinataloutta käyttävät puheenvuorot käyttää Kiina. Tässä pelissä vallitsee julmimman laki. Jos maailma näyttää sinusta edes hetken reilulta, mieti vaikka Suomen ja Ruotsin välistä turvallisuuspoliittista eroa. Tilannekuva heijastuu myös Kimblen sääntöihin. Ruotsalainen pääsee nostamaan nappulansa kiertoradalle, kun arpakuutio näyttää ykköstä tai kuutosta, suomalainen vain kuutosella. Ploksilla ja plåksilla on eroa. Pitääkö tässä ryhtyä opettamaan lapsille Kimbleä? Miten suhtautua lapseen tai nuoreen, joka innostuneesti painelee välitöntä mielihyvää tai pettymystä tuottavaa muovikupua? Kertoako totuus ja antaa hänelle mahdollisuus löytää tiensä jäykkäranteisten eliitin huomiin? Vai suodako vielä muutama painallus ennen, kuin maailman rakenne selviää hänelle? Ja valitako siniset vai punaiset nappulat?

Kimble tuli markkinoille 1960-luvun nuorisoradikalismin aikaan. Sitä tosiasiaa vasten pelillä ei olisi pitänyt olla mitään menestymisen mahdollisuutta. Woodstock, suvaitsevaisuus ja mielen pilvipalvelut. Jopa Yleisradio esitti laulua jonka pääosassa liiteli Lohikäärme Puff. Miksi yksikään esihipsteri olisi ostanut lapsilleen peliä jossa punaiset, siniset, vihreät ja keltaiset nappulat pyrkivät estämään toistensa etenemisen ja tuhoamamaan vastustajien aikeet? Siitä yksinkertaisesta syystä, että suljetun markkinan maailmassa kaikki tuo oli totta. Suomi eli Kimbleä päivästä toiseen.

III Aallon harjalla Podcastien voittokululle ei näy loppua. Tuntemattomien jutustelua kuunnellaan tuntitolkulla, mutta voisivatko podcastit olla jotain muutakin kuin puhetta?

Kuvapankkien käsitys radioista ja podcasteista on kovin mielenkiintoinen.

PETRA VIITANEN teksti • 123rf kuva

uutama vuosi sitten “kaikki” alkoivat puhua podcasteista. Noihin aikoihin Suomessa alkoi podcastien suosion toinen aalto, kertoo Olli Sulopuisto. Sulopuisto on Suomen virallinen “podcast-keisari”, joka pyörittää toimittaja Veera Luoma-ahon kanssa Toimitus-yritystä, joka muun muassa tuottaa podcasteja. “Podcastit syntyivät 2000-luvun alkupuolella Amerikassa, josta ne tulivat myös aika pian Suomeen. Into hiipui, kun podcasteilla ei tehty niin paljon rahaa”, Sulopuisto kuvailee ensimmäistä aaltoa. Kun toinen aalto alkoi, moni asia oli muuttunut. Podcastien kuuntelemisesta oli tullut huomattavasti helpompaa.

“Ennen piti ladata jakso kannettavalle soittimelle tai kuunnella tietokoneelta. Nyt puhelimissa on valmiiksi sovellus, joiden avulla voi jaksoja kuunnella.” Yksi syy podcastien suosiolle on Sulopuiston mukaan se, että niitä voi kuunnella muita asioita tehdessä. Podcastien aika on silloin, kun kädet ja silmät ovat varattuja, esimerkiksi siivotessa tai lenkillä. Radio kelpaa taustahälyksi, mutta podcasteja kuunnellaan keskittyneesti. “Varsinkin korvanapeilla kuunnellessa puhuja juttelee suoraa korvaan. Siinä on potentiaalia luoda intiimi kuulijasuhde.” Lisäksi Sulopuistolla on muutama muu teoria siitä, miksi podcastien

Kokeile ainakin näitä podcasteja: Sivumennen: Keskustelua kirjallisuuden ajankohtaisista teemoista ja ilmiöistä. Mistä maailma puhuu: Ylen kirjeenvaihtajat käsittelevät ajankohtaista arkea ja asioita, joista ei usein uutisoida. Penkinlämmittäjät: Urheilupodcast, joka käsittelee futismaailman ajankohtaisia ilmiöitä ja uutisia. Uutisraportti: Hesarin toimittajat puhuvat uutisista enemmän tai vähemmän vakavasti.

kuunteleminen on kasvussa. Amerikassa ja Ruotsissa podcastit ovat olleet suosittuja jo pidempään, ja nyt ilmiö on siirtymässä myös Suomeen. Täällä suosio ruokkii itseään. Moni pohtii, pitäisikö podcasteja tehdä, kun muutkin niitä tekevät. Näin myös sisältötarjonta on kasvanut monipuolisemmaksi. Internetin myötä podcastien tekemisestä on tullut helpompaa. Perinteisen median ja journalismin tekijöinä ovat Sulopuiston mukaan usein koulutetut ja keski-ikäiset valkoiset, mutta podcasteissa samanlaista hierarkiaa ei ole. Maailmalla on nähtävissä, että vähemmistöjen edustajat tekevät jaksoja omille ryhmilleen. Podcasteja on myös vaikea “vihakuunnella”,

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

S u o si t t e l e m m e

Jos maauimalaan ei mahdu, suosittelemme tutkimaan paikallisia rantoja. Esimerkiksi Tohlopin ja Tesomajärven uimarannat ovat mainioita. Rannalta voi uida toiselle ja leijua uineensa Tesomalta Ikuriin. Tesomalla kokemuksen täydentää after swim paikallisessa Ripen pubissa. Sieltä saa paikallista craft beer -oluttakin.

Kuva: HBO NORDIC

Muun muassa Borat- ja Bruno-hahmoilla kauhistuttanut Sacha Baron Cohen on palannut. Who is America? -sarjassaan koomikko käy amerikkalaisten kimppuun. Hahmoina seikkailevat muun muassa terrorismikouluttaja ja äärisuvaitsevainen toimittaja.

Kuva: WILD BEAST PRODUCTIONS

Aviisin tavoittama paikallinen uimamaisteri suosittelee elokuun alussa avattua maauimalaa. Uimamaisterin mukaan vesi tuntui puhtaalta, mutta teräspohja herätti kummastusta.

Suomen ensimmäiseksi queer-elokuvaksi tituleerattu A Moment in the Reeds (Wild Beast Productions) on ajoittain kiusallinen, mutta suurimmaksi osaksi hyvä.

Toisinaan vitsaillaan siitä, että jokaisella, joka on joku, on oma

JUHO KANKAANPÄÄ TOIMITTAJA

Minä ja Volta, ihminen ja imuri

oko jono hymyili kannustavasti, kun nostin laatikon kassahihnalta. Minusta oli tullut onnellinen pölynimurinomistaja. Imurin nimi on Volta. Tai on sillä numero- ja kirjainsarjakin, mutta ei virallista nimeä kukaan käytä. Pienessä valkokoppaisessa koneessa on metallinen teleskooppivarsi, 4,5 metriä kelautuvaa johtoa, kaksi isoa pyörää ja säädettävä harja- ja rakosuulake. Laatikosta päästyään Volta mönki sänkyni alle, haisteli pölyisiä listoja ja työnsi sitten suulakkeensa tutkivasti patterin ja seinän väliin. Kohta se jo juoksenteli ahnaasti pitkin laminaattia. Aluksi säikähdin Voltan pitämää meteliä, mutta ajattelin, että ehkä tottuisimme toisiimme. Nuorempana en olisi koskaan voinut kuvitella ostavani imuria, sillä on epäselvää, taluttaako ihminen imuriaan vai imuri ihmistä. Pelkäsin, että koneen myötä rento lakaisija muuttuisi säntilliseksi järjestelijäksi, joka taulukoi siivouspäivänsä eikä osaa enää murustaa. Kaiken lisäksi pölypusseja on vaihdettava jatkuvasti, letkuun juuttuu jotakin kamalaa, ja sitten imuri on kiidätettävä kalliiseen korjaukseen. Imuri on myös ärsyttävän pitkäikäinen. Mutta ihminen muuttuu ja viisastuu. Kun nyt katson Voltaa, ihastelen kodinkoneen yli satavuotista pölytöntä historiaa. Oi, kuinka imurit ovat kehittyneet! Ensin käsin pumpattavat palkeet korvautuivat poltto- ja sitten sähkömoottorilla. Samalla laitteet alkoivat pienentyä ja keventyä hevosrattailla vedettävistä järkäleistä parikymmenkiloisiksi tomunimijöiksi. Kehittynyt Voltani painaa vain muutaman kilon. Lopulta jalakset vaihtuivat pyöriksi ja kankaiset pölypussit paperisiksi. Eniten nautin kuitenkin imuroinnin jälkeisistä hetkistä. Silloin Volta asettuu letkuineen kerälle pieneen vaatekomerooni ja on ihan hiljaa.

This is American Life -radiosarja on erinomainen podcast. Viimeisimmät jaksot syventyvät esimerkiksi rikospaikkoihin ja taikuuden maailmaan. Instagramin mute-toiminto piilottaa fiidistä epämiellyttävät ja epäkiinnostavat postaukset vaarantamatta sosiaalisia suhteita. The New York Timesin The Caliphate -podcast kertoo, mitä lähi-Idästä oikeastaan paetaan ja miksi. Toimittaja, muusikko ja kirjailija Perttu Häkkinen menehtyi yllättäen 12. elokuuta. Häkkisen ohjelmat jatkavat elämäänsä Yle Areenassa.

ja siksi niissä on helpompi keskustella vaikeistakin asioista. “Podcast pitäisi kuunnella ensin, ennen kuin sitä voi kommentoida. Veisi se ainakin kolmekymmentä minuuttia”, Sulopuisto sanoo. Vaikka ohjelmatarjonta on lisääntynyt, on myös podcasteja joista julkaistaan vain muutama jakso. Se ei Sulopuiston mielestä vastaa podcastien tarkoitusta, sillä niihin kuuluu oleellisesti sarjajatkuvuus. “Huomataan, että tekeminen viekin aikaa, eikä ole pelkkää jutustelua kaverin kanssa tunnin verran viikossa”, Sulopuisto pohtii keskeytysten syitä.

k l assikk o ni

podcast. Viime aikoina esimerkiksi bloggaajat ja “influencerit” ovat alkaneet julkaista omia podcast-jaksojaan. Erityisesti Suomessa esillä on trendi, jossa influencerit perustavat oman podcastin, jossa “pari kaveria juttelee”. Perinteinen ajatus onkin, että podcasteissa on muutama henkilö keskustelemassa tietystä aiheesta. Sulopuisto kertoo, että maailmalla on kuitenkin useita esimerkkejä siitä, mitä podcastit voivat olla. “Muutaman minuutin juttelu hampaiden pesua varten, fiktiopodcastit, nukahtamista varten tehdyt jaksot. Semmonen ehkä johonkin opiskelijaradioon! Kyllä sieltä jokaiselle löytyy jotain, varsinkin kun suosio kasvaa ja tarjonta lisääntyy.”

Kas näin lystikästä on imuroiminen kuvapankkien hilpeässä maailmassa. kuva: 123rf

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

F A K TA TUT K A

Voiko loppuelämän päästöt hyvittää?

ihreiden kaupunginvaltuutettu Leo Stranius kertoi blogissaan hyvittäneensä koko loppuelämänsä henkilökohtaiset päästöt 800 eurolla. Stranius kertoo, että on jo vähentänyt omia päästöjään niin paljon kuin kykenee muun muassa pyöräilemällä ja syömällä kasvisruokaa. Loput 2-3 hiilidioksiditonnia vuosittain hän hyvitti sijoittamalla rahaa suon ennallistamiseen. Hehtaarin kokoinen alue alkaa ennallistamisen jälkeen sitoa hiiltä, kun se on aiemmin vapauttanut sitä. Kannattaako omia päästöjä hyvittää, Ympäristökeskuksen johtaja, professori Jyri Seppälä? "Meistä jokainen aiheuttaa ilmastoa lämmittäviä kasvihuonekaasupäästöjä, vaikka kuinka yrittäisimme vähentää oman toimintamme vaikutusta." Seppälän mukaan hyvittäminen on oikein tehtynä kustannustehokasta niille päästöille, joita syntyy omista valinnoista huolimatta. Hyvittämiseen toimii kaksi mallia. Tulevaisuuden päästöjä voi ostaa pois eli mitätöidä EU:n päästökaupasta. Päästöoikeuksia on EU:ssa rajattu määrä. Siksi oikeuksien mitätöinti estää muita käyttämästä niitä. Hiilidioksidi ei tietenkään noudata EU:n rajoja. Toinen vaihtoehto on sijoittaa esimerkiksi kehitysmaissa uusiutuvien energianlähteiden rakentamiseen tai puiden istuttamiseen. Näin tapahtuneet päästövähennykset todentaa

kolmas taho. Esimerkiksi Stranius on tehnyt vähennykset Hiilipörssi-palvelussa, jota ylläpitää Suomen luonnonsuojeluliitto. Päästöjen kompensointia on kuvattu anekaupaksi, jossa pahoja tekoja hyvitellään rahalla. 800 euroa kuulostaa varsin vähältä loppuelämän päästöjä ajatellen. Eikö tässä ole vaarana, että ihminen lakkaa tekemästä ilmaston kannalta hyödyllisiä valintoja, Sitran ilmasto- ja energia-asiantuntija Matti Kahra? "No se on yksi vaara. Toki voi laskea itselleen tiukan vähennystavoitteen ja ottaa varman päälle ja kompensoida enemmän kuin omat arvioidut päästöt, esimerkiksi tuplaten." Kahran mukaan nykyisissä taloudellisissa malleissa tulevaisuuden päästöt ovat nykyrahassa edullisia. Periaate on, että mitä kauemmas tulevaisuuteen maksu sijoittuu, sitä vähempi on sen arvo nykyisyydessä. Asiasta ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä taloustieteilijöiden keskuudessa. "Monien mielestä aliarvioimme tulevaisuuden kustannuksia." "Hiilidioksidi on viheliäinen, koska se vaikuttaa viiveellä ilmakehässä", Kahra sanoo. Hänestä päästöjen vähentäminen on järkevintä juuri nyt, jotta vältetään pahimmat seuraukset. Myös Seppälä kannattaa päästöjen hyvittämistä. MINEA KOSKINEN

Tältä se maailmanloppu kuvapankin mukaan näyttää. Kuva: 123rf

K OLUM N I NIKO KETTUNEN TOIMITTAJA

Täystyrmäys tieteelle

einäkuun lopulla EU-tuomioistuin "löi tiedettä lapiolla naamaan", kuten biotekniikan tohtori Lauri Reuter muotoili asian Twitterissä. Luxemburgissa siis päätettiin, että uusimmat ja tarkimmat geenien muokkaustekniikat alistetaan yhtä raskaan sääntelyn alle kuin kaikki suunnilleen talvisodan jälkeen kehitetyt ja tutkitut keinot kasvien geenien parantelemiseksi. Euroopan gm-lainsäädäntö ei perustu tieteeseen, vaan tehokkaasti lobattuihin pelkoihin. Valvonnassa ei piitata siitä, onko lopputuote turvallinen. EU katsoo vain, millä keinolla se on saatu aikaan. Esimerkiksi ikiaikaisella risteytyksellä luodut lajikkeet ovat sääntelystä vapaita mahdollisista haitoistaan huolimatta. Jyrän alle jäävät uudet tekniikat, joissa voidaan suoraan editoida tiettyä geeniä niin, että saadaan pelkät hyödyt. Käytännössä kasvien jalostaminen Euroopassa on ok, kunhan se tehdään mahdollisimman vaikeasti. Vähän kuin kirurgille kerrottaisiin, että aivoja saa leikata vain käsiporalla ja sormilla, koska niin on aina tehty. Tarkempien instrumenttien käyttö olisi poliittisista syistä kielletty. Joskus kasvien siemeniä säteilytettiin, mikä aiheuttaa sattumanvaraisia mutaatioita. Menetelmä on turvallinen, mutta kankea. Olet varmaan joskus syönyt verigreippiä. Verigreipit luotiin 1920-luvulla ampumalla greipin siemeniä röntgensäteillä, kunnes saatiin lajikkeita, joiden liha oli kauniin punaista. Uudempi Rio Red -lajike on luotu neutronipommituksella. Näitä röntgengreippejä saa myydä vaikka luomuna, eikä paatuneinkaan gm-vastustaja taida panna hanttiin. Niitä ei säännellä, koska tekniikka on niin vanhaa. Päätöksen myötä kenenkään ruoasta ei tule yhtään turvallisempaa. Uusien ja parempien kasvilajikkeiden kehittämisestä tulee vain entistä vaikeampaa. Niitä tarvittaisiin kipeästi ruokkimaan maapalloa, jonka väestö paisuu vuosisadan loppuun mennessä 11 miljardiin ihmiseen.

Tampereen ylioppilaslehti AVIISI 5/2018

OHI ON! mikä gradu tai lopputyö ansaitsee mielestäsi palstatilaa? vinkkaa: toimitus@aviisi.fi

"Olisi pitänyt kuunnella haastateltavia tarkemmin" MINEA KOSKINEN teksti ja kuva

oonas Ranta-aho lähti gradussaan kartoittamaan järjestyksenvalvojien sielunelämää. Aihe oli kandista tuttu. Ranta-aho oli myös rahoittanut opintojensa aikaista elämää työskentelemällä alalla. Ranta-aho halusi perehtyä suomalaisten järjestyksenvalvojien työhön, koska heistä ei ole tehty sosiaalitieteellistä tutkimusta Suomessa eikä juuri ulkomaillakaan. Ranta-aho teki viisi teemahaastattelua, joista lyhin kesti 28 minuuttia ja pisin reilun tunnin. Haastattelut oli rakennettu löyhästi, koska Ranta-aho ei halunnut johdatella haastateltavia. "Ensimmäinen haastateltava oli huikea ja toinen vaikea. Oli nastaa huomata, että viimeisen kohdalla oppi kaivamaan ja valitsemaan sanansa paremmin." Ranta-aho litteroi haastattelut itse. Aineiston käsittelyn aikataulua hän

kuvaa löyhäksi ja ohjaajaa raivostuttavaksi. Tekniikka sentään kehittyi. "Jonkin verran ovat sormet sauhunneet. Aluksi meni neljä minuuttia nauhaa tunnissa ja huippuvaiheessa 11 minuuttia." Käydessään haastatteluja läpi Ranta-aho halusi välillä hakata päätä seinään, kun huomasi menettäneensä herkullisen tilanteen. "Siinä joku oikein tarjoaa lapaan syöttöä, että kysy nyt lisää. Olen vain siirtynyt seuraavaan aiheeseen." Näiltä huomioilta ei Ranta-ahon mielestä voi harjaantumaton tutkija välttyä. Haastateltavien kuuntelemista pitää opetella. Aihetta olisi hänestä pitänyt myös rajata enemmän. Osa haastateltavista ajatteli, ettei järjestyksenvalvojan koulutus anna tarpeeksi taitoja työhön, mutta työtä oppii tekemällä.

gradu “Kuka turvaa kun muut juhlivat? : Järjestyksenvalvojat turvallisuuden tuottajina suurissa yleisötilaisuuksissa” Mitkä on mitat? 72 sivua. Kauan kesti? Kaksi ja puoli vuotta, ei aina aktiivisesti. Kumpi tuli ensin metodi vai teoria? Metodi. Tiesin jo alussa, että haluan tehdä haastattelututkimuksen. Jäikö traumoja? Ei jäänyt. En ole lukenut työtä sen jälkeen, kun lähetin painoon, mutta on ne vielä hyllyssä polttamatta.

"He kehittyvät taitaviksi lukemaan toisia ihmisiä, tavallaan sosiaalipsykologeiksi opiskelematta alaa." Ranta-aho halusi analysoida, miten järjestyksenvalvojat käyttävät siirrettyä julkista valtaa. Toisaalta työtä ei tehdä yksin, vaan sitä valvoo aina joku. Järjestyksenvalvojan pitää ottaa huomioon asiakkaan toiveet ja lainsäädäntö. Gradun suurin heikkous oli Ranta-ahon mukaan se, että aihe oli liian laaja. Järjestyksenvalvojan koko sielunelämän penkomiseen sijaan hän olisi voinut keskittyä muutamaan kysymykseen. Teoriaosuutta hän rakensi kunnianhimoisesti yhdistämällä kahta eri tutkimusperinnettä. Lopussa mies sortui hinkkaukseen. "Gradussa on aika vaikea ratkaista isoja koulukuntiin liittyviä kiistoja. Käytin paljon aikaa sen miettimiseen, saako näitä ylipäätään sekoittaa keskenään."

AVIISI 5/2018 Tampereen ylioppilaslehti

Hanki oma matkakortti ja lataa se netissä:

nella.tampere.f i Näin Nella palvelee

Muista myös muut digipalvelumme:

Tilaa matkakortti kotiin.

Lissu Liikenteenseuranta:

• seuraa busseja reaaliajassa ja tietää, milloin seuraava bussi tulee pysäkille

Osta lippuja. Tarkista saldo.

lissu.tampere.fi

Aseta muistutus loppumassa olevista lipuista.

Repa Reittiopas:

• auttaa löytämään parhaat kulkuyhteydet paikasta toiseen Tampereen seudulla

repa.tampere.fi Allu Aikataulut:

• linjakohtaiset ja pysäkkiaikataulut, vyöhyketiedot

nysse.fi

aikataulut.tampere.fi

LEHTI LOPPUI, MENE VERKKOON! AJANKOHTAISIA UUTISIA VERKKOSIVUILLAMME: WWW.AVIISI.FI Somessa löydät meidät näistä paikoista: www.facebook.com/aviisi | Twitter: @aviisi | Instagram: aviisilehti

Viikonloppu Pe-La

Opiskelija-alennuksia, keikkoja!

AVOINNA 21-05

Käy Klubilla & näytä korttiasi! pe 17.8. klo 22-05 SMITTY (Post Malone), D.R.E.A.M, HOODWATCH, DJANGOMAYN, HANG THE DJ!..........................25/23,50 e (E) la 18.8. klo 22-05 CHASE B (Travis Scott), D.R.E.A.M, HOODWATCH, DJANGOMAYN, HANG THE DJ!..........................25/23,50 e (E) to 23.8. klo 22 LAPIN HELVETTI, klo 21 FORESEEN, klo 20 KOVAA RASVAA, dj Willy..................................................12/10,50 e (E*) pe 24.8. Pakkahuone & Klubi, K18) Manse Psych Fest RÄTTÖ JA LEHTISALO, JESS AND THE ANCIENT ONES, DARK BUDDHA RISING, PURPLE HILL WITCH (NOR), TEKSTI-TV 666, KALEIDOBOLT, MÖYHY-VEIKOT, VILLE PIRINEN COMBAT SCHOOL, Kobran Kädet- dj:t......35/30 e (E) pe 31.8. klo 22 ELÄKELÄISET (25-vuotisjuhlakiertue), dj Kristian Lindell...................................................25/22,50 e (E*) la 1.9. HTDJ! klo 22-05: dj:t Antti H., Sami & VJ Visukisu..................6 e + RUNSAASTI TAPAHTUMIA: WWW.TULLIKAMARI.NET Käy siellä!

ILMAINEN SISÄÄNPÄÄSY KLO 21-23

RODEO

HANASTA KOKO YÖN

A-LICENSE

HAPPY HOUR III-OLUT 0,4L

klo 21-23

Olut lll 0,4 L 2,99 Siideri 0,33 L 2,99 Lonkero 0,33 L 2,99 ILMAINEN VAATESÄILYTYS WWW.RODEONIGHT.FI 36