Aviisi 9/2018

TAMPEREEN YLIOPPILASLEHTI AVIISI 9/2018

TORSTAINA 13. JOULUKUUTA 2018

j a k saa j a k saa !

k e v y e t m u l l at

L o p u n a j at

I

II

III

Mihin jatkuva stressaaminen oikein johtaa?

Aviisi on lähdön hetkellä vainaja parhaassa iässä.

Kosmologi ei jaksa ahdistua pikkuasioista.

Iloista joulua ja menestystä vuodelle 2019!

Antti Yrjönen

IMPROFESTIVAALI

tien Seurakun ö kiittää sty oppilaito itusta oim Aviisin t ta. ja lukijoi lle me kaiki m a t o v i o T ! ta joulua s i l l u m e i r

KAAMOS 11.-13.1.2019 @TAMPERE

Koulutuksia! Esityksiä! Keskustelua!

Lisätiedot: www.snorkkeli.fi tai facebook.com/improvisaatioteatteri Liput: holvi.com/shop/snorkkeli

Kiitos näistä vuosista. tampereenseurakunnat.fi/ opiskelijat

AlaCarte annoksista max 2 henkilöä

Esitä tämä kuponki ja opiskelijakortti niin saat 20%:n alennuksen. Voimassa 1.1.-28.2.2019

SASOR – Restaurant & Winebar Yliopistonkatu 50 (Sorsapuiston laidalla) Puh. 010 324 6740 | www.sasor.fi avoinna: ma- to 11- 21, pe 11- 23 la 14- 23, su 14- 20

TEKIJÖITÄ 2017–2018

PÄ Ä K I RJO I TU S MUIJA SILTAMÄKI Päätoimittaja

Ylioppilasmediat ovat myös tulevaisuutta

T

ämä on todennäköisesti maailmanhistorian viimeinen Aviisi.

Kunhan viimeiset lehdet on aseteltu telineisiin ja viimeiset jutut lapioitu verkkoon, lehti jää toistaiseksi määrittelemättömän mittaiselle ilmestymistauolle. Päätöksiä tamperelaisen ylioppilasmedian tulevaisuudesta tehdään tammikuussa.

Tampereella on tehty ylioppilaslehteä 1960-luvun vaihteesta asti. Ylioppilaslehdillä on Suomessa pitkä ja kunniakas historia. Ne ovat rohkeasti kyseenalaistaneet totuttuja tekemisen tapoja. Toisaalta ne ovat korvaamattoman arvokas historiallinen dokumentti siitä, millaista opiskelijaelämä on Suomessa ollut.

Ilman Aviisia tietäisimme paljon vähemmän siitä, mitkä olivat tamperelaisille opiskelijoille tärkeitä asioita viime vuosikymmenillä.

Toivon todella kovasti, että voimme vuosikymmenten päästä lukea, mitä tamperelaiset opiskelijat ajattelivat uuden korkeakoulun alkumetreistä vuonna 2019, millaista keskustelua he kävivät ilmastonmuutoksesta ja tuliko maailmasta sellainen kuin he 2020-luvulla aavistelivat. Siihen tarvitsemme tamperelaista ylioppilasmediaa.

Uljaan kokonaan. Vuonna 2017 oli jo päätetty vähentää julkaistavien printtilehtien määrää ja "keskittyä" verkkomedian tekemiseen.

Foliohatun ei tarvitse olla kovin syvällä päässä tajutakseen, että mitä kevyemmäksi organisaatio tai instituutio on heikennetty, sitä helpompi se on pyyhkiä pois niin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Lehdet ovat myös siitä otollinen leikkauskohde, että niissä rahoituksen vähentäminen johtaa yleensä laadun huonontumiseen ja syöksykierteeseen. Kun rahaa on käytössä vähemmän, pitää joko tehdä vähemmän tai maksaa tekijöille vähemmän.

Usein käy kuitenkin niin, että pienemmillä resursseilla yritetään saada aikaan samat asiat – tai enemmänkin, koska uhattuna pitää pinnistellä kaksin verroin osoittaakseen merkittävyytensä.

Ellei lehden palveluksessa ole ainoastaan superihmisiä, rahanpuute alkaa pian näkyä laadun heikkenemisenä. Koska lehtiä ei ole tapana lukea säälistä, lukijat alkavat kaikota. Ja kun lukijat kaikkoavat, lähtevät mainostajat.

Mitä jää jäljelle? Muutama ylityöllistetty, ylistressaantunut ihmisraunio ja kasa paperia.

Onko meistä todella tullut ihmisiä, jotka haluavat poistaa maailmasta sen, mistä eivät pidä?

Kosmologisesta näkökulmasta katsottuna ehdin toimia Aviisin päätoimittajana hädin tuskin silmänräpäyksen. Silti päätoimittamieni kahdentoista numeron aikana on tullut selväksi, että ylioppilaslehtien tulevaisuus on jatkuvasti syvän sumun peitossa.

Joulukuun alussa Itä-Suomen yliopiston edustajisto päätti lakkauttaa vuonna 2009 perustetun Itä-Suomen ylioppilaslehden

Ylioppilaslehdille on sekä kirous että siunaus, että niiden olemassaolosta päättävät varsin suoraan niiden lukijat. On tyypillinen tilanne, että ylioppilaslehteä vaaditaan aina lakkautettavaksi, kun siinä julkaistaan jotain jollekin ei-mieluisaa sisältöä. Se on lapsellista ja pelottavaakin. Onko meistä todella tullut ihmisiä, jotka haluavat poistaa maailmasta sen, mistä eivät pidä, sen sijaan että kohtaisivat sen ja suvaitsisivat sitä?

Toivon, ettei.

Iida Ahonen, Stina Alapirtti, Eino Ansio, Jaro Asikainen, Anna Björklund, Johannes Blom, Sini Eikonsalo, Rimma Erkko, Vilma Flinkman, Olga Haapa-aho, Elli Harju, Tiina Hautamäki, Tiina Heikkilä, Aino Heikkonen, Siiri Hirsi-aho, Johanna Hovilainen, Petri Huhtinen, Touko Hujanen, Anni Huttunen, Saana Hytönen, Tuire Jalaskoski, Johanna Junttila, Janne Kajander, Veera Kaleva, Petri Kangas, Salla Kangas, Jari-Pekka Kanniainen, Juho Kankaanpää, Milja Keinänen, Esa Keskinen, Katri Keskitalo, Niko Kettunen, Nikke Kinnunen, Nelly Kivinen, Sini-Minttu Koivistoinen, Katariina Kojo, Lea Kontoniemi, Noora Korhonen, Soile Koski-aho, Minea Koskinen, Taina Koskinen, Antti Kyrö, Aapo Laakso, Elias Lahtinen, Mikko Lampo, Sanni Lehtinen, Pauliina Lindell, Anni Lindgren, Jyrki Lehtola, Jussi Lähde, Anniina Mannila, Mikael Mattila, Venla Monter, Arttu Muukkonen, Suvi Mäkeläinen, Tuovi Mäkipere, Säde Mäkipää, Anne Mäki-Rahkola, Eveliina Mäntylä, Juuso Määttänen, Valtteri Mörttinen, Emmi Nieminen, Esko Nieminen, Tomi Nordlund, Marikki Nykänen, Karoliina Paananen, Ella Paija, Suvi Parhankangas, Tiitus Petäjäniemi, Sanni Pietilä, Leena Pihkala, Jonne "Mansen Tiikeri" Renvall, Johannes Roviomaa, Paula Saarinen, Henri Salonen, Pekka Selonen, Katarina Sällylä, Ilona Taubert, Arttu Timonen, Aliisa Toivanen, Tarina Tommiska, Maiju Torkkeli, Roope Tukia, Tuukka Tuomasjukka, Vanessa Valkama, Milka Valtanen, Väinö Vasara, Silja Viitala, Petra Viitanen & Antti Yrjönen.

Tampereen ylioppilaslehti Aviisi Yliopistonkatu 60 A, 2. kerros, 33100 Tampere Kannen kuva: Elias Lahtinen Lehden taitto: Tuija Siltamäki, Roosa Salminen.

Toimitus: Vastaava päätoimittaja Tuija Siltamäki, paatoimittaja@ aviisi.fi, 050 361 2853 Roosa Salminen, harjoittelija@ aviisi.fi, 044 361 0300 Lehden formaatti: lehtiuudistusryhmä, ulkoasu: Samuli Huttunen, Pauliina Lindell © Aviisi 2016 Ilmoitusmyynti: Pirunnyrkki Oy, Kari Kettunen, kari.kettunen@ pirunnyrkki.fi, 040 018 5853 Kustantaja: Tampereen yli­ opiston ylioppilaskunta ISSN 0358-9145 (painettu) ISSN 2242-0541 (verkkojulkaisu) Painopaikka: Alma Manu Oy, Painos: 5 000 kpl Verkossa: www.aviisi.fi Somessa: www.facebook.com/ aviisi, Twitter: @aviisi, Instagram: @aviisilehti

I

A V I I S I N S UUR S EL V I TY S !

Tuleeko ikävä Aviisia?

KOLUMN I SARA HARJU TOIMITTAJA

Eläkkeellä ehtii levätä

J

a tapahtui niinä päivinä, että työnantajilta kävi käsky: että kaiken maailman oli haettava kesätöitä puoli vuotta ennen työsuhteen alkamista.

Kesätyöhakujen aikaistumisesta ja sen aiheuttamasta stressistä on tänäkin syksynä keskusteltu, ja esimerkiksi toimittajien ammattilehti Journalisti uutisoi aiheesta marraskuussa. Myöhäisemmästä ja yhdenmukaisemmasta hakuajasta on ollut puhetta, mutta ratkaisua ei ole löydetty. Se, että jokin työpaikka päättää siirtää rekrytoimista myöhemmäksi, ei paranna tilannetta. Silloin työnhakija joutuu taktikoimaan eri aikaan päättyvien hakujen välillä.

Jo lukiolaiset ovat yhä stressaantuneempia. Suomen lukiolaisten liitto julkaisi marraskuussa kannanoton, jossa tuotiin esiin huoli nuorten jaksamisesta. Liitto viittasi THL:n Kouluterveyskyselyyn, jonka mukaan joka kolmas vastanneista koki hukkuvansa koulutyöhön vähintään muutamana päivänä viikossa. Kun stressille rakentaa hedelmällisen pohjan jo lukiossa tai yläkoulussa, ovat katastrofin ainekset kasassa. Kirjoituksista ja pääsykokeista saa oivan jatkumon korkeakouluopintoihin. Opintojen loppuvaiheessa tasapainotellaan töiden ja koulun välillä. Sanoako pomolle joo vai valmistua?

Moni laittaa työt opintojen edelle varmistaakseen itselleen paikan työelämässä. Tällöin kurssit ja gradut täytyy ahtaa kalenteriin jaksamisen kustannuksella. Eikä stressi työpaikan saamiseen lopu.

Siitä yt-neuvottelut pitävät huolen.

Stressissä ja siitä puhumisessa ei ole mitään uutta. Mutta nykyinen opinto- ja työmaailma herättää kysymyksiä. Milloin stressi loppuu? Mikä on vuosien puurtamisen palkinto? Naulataanko olohuoneen seinälle ”Create a life you don't need a vacation from” -sisustustaulu ja hyväksytään se, että aina vähän ahdistaa?

Kynttilät, jooga ja lomamatkat auttavat johonkin asti, mutta jatkuvaa stressiä ei ole helppo taltuttaa.

Jokainen ansaitsisi kuulla useammin, että aina ei tarvitse jaksaa. Sitä voi olla vaikea hokea itselleen, kun yhteiskunta potkii takapuolelle ja patistaa pakertamaan.

"Tulee. On mukavaa, että yliopistolla on oma lehti, josta voi lukea tapahtumista ja kuulumisista. Siinä olisi hyvä käsitellä ajankohtaisia ja tärkeitä asioita yliopistolta sekä myös valtakunnalliselta ja paikallistasolta."

"Tulee myös ikävä.

Tampereella pitäisi olla ylioppilaslehti, jotta opiskelijat saisivat äänensä kuuluviin. Se vahvistaa opiskelijayhteisöä. Lehdessä voisi olla sopiva määrä tärkeitä asiajuttuja sekä hilpeyttä ja keveyttä."

liisa harni KIRJALLISUUSTIETEEN OPISKELIJA

magdaleena murto kirjallisuustieteiden opiskelija

"Luen Aviisia vain silloin tällöin, mutta ylioppilaslehti tulisi ehdottomasti säilyttää.

Se edistää tiedonkulkua. Aviisi on ollut helposti lähestyttävä, ei liian vakavamielinen.

Jutut ovat olleet hyvää vapaa-ajan lukemistoa.

"Joo. Ylioppilaslehden olisi hyvä olla olemassa.

Sellainen ajankohtainen lehti, jossa tuotaisiin esille Tampereen asioita, kuten kulttuuria ja tapahtumia."

viivi-maaria lamminen sosiologian opiskelija

TEKSTI JA KUVAT: Roosa Salminen

Mi t ä vi t t u a ?

salla halonen VArhaiskasvatuksen opiskelija

Jo vuodesta 2002.

Miksi luokkaretkiä varten myydään turhaa roinaa?

S

uomessa on tapana, että kun pikku palleroiden on aika päästä luokkaretkelle tai leirikouluun, vanhemmat pistetään leipomaan omilla rahoillaan mokkapaloja ja myymään niitä koulun myyjäisissä. Toisinaan lapset keräävät rahaa myymällä ovelta ovelle vessapaperia, kynttilöitä, pikkuleipiä ja pesuaineita.

Mikseivät vanhemmat lahjoita rahaa suoraan leirikoulukassaan?

Onko tällaisessa toiminnassa taloustieteellisesti ajatellen mitään mieltä, Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta?

Tuosta toiminnasta aiheutuu hyvinvointitappioita. Tässä kidutetaan pienten summien takia isoa joukkoa.

4

Ketkä tästä toiminnasta kärsivät?

Lapsipolot, jotka joutuvat raahautumaan pitkin paikkoja. Vanhemmat, joilla on muitakin kiireitä, esimerkiksi lasten hoitaminen muilla tavoilla. Ja sitten kaikki, jotka joutuvat näiden markkinointitoimien kohteeksi. Harvoin näkee toimintaa, jolla on näin paljon syyttömiä uhreja.

Onko kynttiläkaupalla minkäänlaisia myönteisiä vaikutuksia kansantalouteen?

Kyllä tässä aiheutetaan hyvinvointitappioita niin paljon, että ne myönteiset asiat kompensoivat vain pikkuriikkisen osan siitä karmeudesta, mikä tällä on saatu aikaan.

Entä mitä pitäisi ajatella toiminnan sosiaalisista ulottuvuuksista?

Yhteisöllisyys on tärkeää, ja on hyvä, että vanhempia osallistetaan. Mutta tämä ei ymmärrykseni ja kokemukseni mukaan vahvista yhteisöllisyyttä. Lasken sen lisäkustannukseksi tästä järjettömyydestä.

Entä jos lapset myisivät esimerkiksi lumityö- tai haravointipalveluita?

Se olisi hyvä osa opetustoimea, koska lapset oppisivat haravoimaan ja tekemään asioita rahan eteen, mutta vanhempia ei kiusattaisi mokkakakuilla. Näen tässä myös kansanterveydellisiä uhkakuvia. Sen sijaan, että lapset opetetaan haravoimaan, heidät opetetaan syömään pullaa.

Näin varmaan rakennetaan pullamössösukupolvea!

TUIJA SILTAMÄKI

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

kas vot Venla Monter nousee uuden ylioppilaskunnan pääsihteeriksi ESA KESKINEN teksti • SILJA VIITALA kuva

V

enla Monter aloittaa uuden Tampereen ylioppilaskunnan TREY:n pääsihteerinä huippujännittävässä tilanteessa. Tampereen uusi yliopisto aloittaa toimintansa vuoden 2019 alussa, ja samalla vanhan yliopiston ylioppilaskunnat Tamy ja TTYY lakkaavat olemasta.

"Uuden korkeakoulun alkuvaiheet ovat kovasti käynnissä vielä ensi keväänä, eli varmasti siihen liittyvät asiat kuuluvat tehtävänkuvaan."

Ylioppilaskuntien Tamyn ja TTYY:n yhdistämistyötä on tehty jo noin vuoden verran. Työtä on ollut tekemässä esimerkiksi yhdistymiskoordinaattori Jari-Pekka Kanniainen.

"Pohjat ovat jo hienosti valmiina. Nyt kun ensimmäinen edustajisto ja uusi hallitus on valittu, pääsemme työstämään suunnitelmia konkreettisesti."

Monterin mielestä hänen tärkein tehtävänsä on saada opiskelijat tuntemaan yhteenkuuluvuutta.

"Saataisiin tuntemaan se, että olemme treyläisiä. Kahtiajaottelu jäisi hiljalleen pois ja kampuksesta huolimatta oltaisiin yhtä."

VENLA MONTER

Pääsihteerin tehtäviin kuuluvat ylioppilaskunnan talouden ja hallinnon johtaminen sekä työntekijöiden esihenkilönä toimiminen. Tamyn nykyinen pääsihteeri Sanni Pietilä on toiminut tehtävissään vuodesta 2016.

TREY:n palvelupisteet toimivat ainakin ensi kevään ajan Pienteollisuustalossa keskustan kampuksella Tamyn vanhoissa tiloissa sekä Hervannassa TTY:n vanhoissa tiloissa.

Ylioppilaskunnan työntekijät ja hallitus siirretään väistötiloihin Hervantaan Rakennustaloon. Monterin mukaan ainakin alkuvaihe vietetään siellä.

Syntynyt Lahdessa vuonna 1993.

5

Koulutukseltaan hallintotieteilijä Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

Työskennellyt viestinnän ja hallinnon alalla muun muassa Kaskas Medialla, Opiskelijan Tampereessa ja Pirkkalan kunnalla.

Sydäntä lähellä ovat urheilu, partio ja suomalainen rap-musiikki.

Pienteollisuustalon tilojen kohtalo keskustan kampuksella on vielä auki.

"Tavoitetila olisi se, että keskustassa ja Hervannassa olisi palvelupiste. Olisi tosi hieno juttu, jos myös Kaupin kampukselle saisi pisteen."

TREY on aloittaessaan Suomen toiseksi suurin ylioppilaskunta Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jälkeen.

HYY:llä oli vuonna 2016 noin 26 500 jäsentä, TREY:llä syntyessään noin 18 000 jäsentä.

Monter näkeekin, että se velvoittaa toimimaan myös kokonsa arvoisella mandaatilla. ”Pitää ottaa vaikuttamisrooli paitsi Tampereen kaupungin kontekstissa, myös valtakunnallisella tasolla. Esimerkiksi maksuttoman koulutuksen puolustaminen ja opiskelijoiden saaminen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen pilotointiin.”

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

1.

MENO IHAN WAU!

Marraskuun lopussa rehtori Mari Walls kiitteli ensimmäisestä sadasta yhteisestä päivästä yliopiston kanssa. Viestissään henkilökunnalle rehtori esitteli professoriksi haluavien tenure track -mallia ja tiedekuntien kick off -infoja. Lisäksi hehkutettiin pelikirjatyötä, jonka tueksi etsitään Wau! -kokemuksia.

Tavoitteena on "tunnistaa niitä arjen asioita, joita uudistamalla ja uudelleenajattelemalla saisimme aikaan Wau! -kokemuksia".

Tällaisia kokemuksia voivat olla "Opiskelijan Wau! Opettajan Wau! Tutkijan Wau! Esimiehen Wau! Yhteistyökumppanin Wau!" Pelikirjatyön työpajoihin kutsuttiin 180 henkilöä eri puolilta yliopistoa. Wau! -toimintaa on ohjannut Rdigo-konsulttiyritys. Kokemuksia keränneet ihmiset jaettiin "kipinäryhmiin", joitka nimettiin esimerkiksi Kotkiksi ja Leopardeiksi.

Rehtorin viestin mukaan "Tämä todella hienosti edennyt ja innostava prosessi on tuottamassa uudelle yliopistolle toimintakulttuurin pelikortit, versio 1.0."

Uudessa Tampereen yliopistossa on tehty kuten organisaatiouudistuksissa on maassa tapana, eli tilattu konsultteja höpöttämään konsulttien kielellä. Se on herättänyt sosiaalisessa mediassa ja yliopiston käytävillä huvituksensekaista närää yliopistolaisissa, jotka ovat tottuneet akateemisempaan lähestymistapaan.

2.

Tampereen yliopiston alkupamaus on lähempänä kuin koskaan. Tässä viime aikojen kuulumiset.

ESA KESKINEN teksti • 123rf kuva

3.

LISÄÄ johtajia yliopistoon

LISÄÄ TUTKIJOIDEN SEURANTAA

Väistyvä siirtymäkauden hallitus linjasi lokakuun lopulla viimeisessä sähköpostikokouksessaan yliopiston strategiasta. Samana päivänä nimitettiin yliopiston ensimmäinen hallitus, joka otti siirtymäkauden hallituksen tehtävät hoitaakseen.

Siirtymäkauden hallitus päätti tuolloin rehtorin tulostavoitteista. T3:n kärkialat ovat tekniikka, terveys ja yhteiskunta.

Lisäksi rehtorille on jo suunniteltu jyvitettävän lisää strategisen rahoituksen valtaa.

Myös elinkeinoelämän vaikuttavuutta lisätään kasvattamalla yrityssopimusten rahallista arvoa koulutusohjelmien toiminnassa. Lisäksi uusi yliopisto "edistää, mittaa ja dokumentoi" tutkijoidensa osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun.

UuDen yliopiston palveluhallintoon on nimitetty tähän mennessä kuusitoista johtajaa. Näistä kahdeksan tausta on vanhassa Tampereen teknillisessä yliopistossa, kolmen Tampereen yliopiston hallinnossa, ja viisi on rekrytoitu uutena ulkopuolelta.

Tuoreimpien nimityksien joukossa on konsernikehityksen ja omistajaohjauksen johtaja. Pestiin valittiin Tiina Äijälä, joka toimii Tampereen teknillisen yliopiston hallintojohtajana. Äijälä oli tiiviisti mukana myös uuden yliopiston rakentamisessa.

Kyseistä johtajatehtävää ei ole näkynyt aikaisemmin organisaatiokaaviossa, vaikka johtaja kuuluu rehtorin johtoryhmään.

6

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

4.

ei yliopistolaisia tamkon hallitukseen

Tampereen ammattikorkeakoulun Tamkin hallituksessa on vahva korkeakoulusäätiön läsnäolo.

Tamkin opiskelijakunta (Tamko) ja henkilöstö ottivat kantaa hallituksen kokoonpanoon jo keväällä.

Kannanotossa vedottiin hallintolakiin ja yhteisöjääväykseen, jonka perusteella ei ole luontevaa, että yliopiston rehtori on ammattikorkeakoulun hallituksen jäsen. Ammattikorkeakoulu kuuluu säätiön alaisuuteen, ja korkeakoulusäätiö on Tamkin pääomistaja.

Samoin nähtiin ongelmallisena Tampereen korkeakoulusäätiön siirtymäkauden hallituksen jäsenten määrä hallituksessa.

Tamkin hallituksessa istuvat edelleen siirtymäkauden hallituksen puheenjohtajana toiminut Marja Makarow, siirtymäkauden hallituksen jäsen Linda Soikkeli sekä nykyisen yliopiston (säätiön) hallituksessa istuva Pekka Puustinen.

Lisäksi rehtori Walls on valintansa jälkeen nimitetty syyskuussa toimimaan nimenomaan Tamkin hallituksen puheenjohtajana.

7

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Tamyn Sanni Lehtinen SYL:n puheenjohtajaksi Lehtinen haluaa Suomen ylioppilaskuntien liitosta rohkeamman kannanottajan, joka saa nuoret liikkeelle ensi vuoden vaaleissa.

TUIJA SILTAMÄKI teksti • SILJA VIITALA kuva

T

ampereen ylioppilaskunnan Tamyn puheenjohtaja Sanni Lehtinen astuu vuonna 2019 entistä suurempiin saappaisiin. Suomen ylioppilaskuntien SYL:n liittokokous valitsi Lehtisen marraskuun puolivälissä hallituksensa puheenjohtajaksi. Lehtisen kausi on kalenterivuoden mittainen.

"Sain kämpän Järkäsaaresta ja muutan sinne.

Kai se elämäkin sitten siirtyy siinä mukana, kun roudaa sängyn ja tuolit tuolta nykyisestä kämpästä", Lehtinen sanoo.

Lehtisen lisäksi tehtävään olivat ehdolla Vaasan ylioppilaskunnan Kim Kujala, Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan Suvi Vendelin ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta Krista Hiltunen.

Lehtinen arvelee, että Tampere 3:n pyörteissä kerätty kokemus muutosjohtamisesta puhui hänen puolestaan. Hän on ollut sekä yhdistämässä ylioppilaskuntia että vaikuttamassa siihen, miten koko uutta yliopistoa rakennetaan.

Vaikuttamistyötä on luvassa myös vuonna 2019.

Huhtikuussa edessä ovat eduskuntavaalit, toukokuussa eurovaalit. Maakuntavaalien kohtalo on vielä avoinna. Lehtisen mielestä vaalit ovat ylioppilasliikkeelle olennaisin vaikuttamisen paikka.

"Haluaisin, että saataisiin ensi vuonna tehtyä näkyvä vaalikampanja, joka toivottavasti myös nostaa nuorten äänestysaktiivisuutta."

Lehtisen mielestä poliittinen keskustelu keskittyy tällä hetkellä ikääntyviin ihmisiin. Ja kun suurin osa poliittisista päättäjistäkin on "viisikymppisiä", ei ole ihme, ettei nuorten ääni tahdo kuulua.

"Me ollaan tällä hetkellä vaikuttamassa monissa asioissa, mutta meidän pitäisi päästä myös päättämään asioista."

Lehtisen mielestä on tärkeää, että 130 000 opiskelijaa edustava ylioppilasliike pystyisi reagoinnin lisäksi myös luomaan puheenaiheita.

Toisaalta hän sanoo, että SYL:n tehtäviin kuuluu olennaisesti päivittäisen poliittisen keskustelun seuraaminen ja kommentoiminen. SYL:n puheenjohtajan tehtäviin kuuluu edustaa ylioppilasliikettä mediassa ja toimia sen

8

kasvoina. Lehtisen mukaan SYL:ssa puheenjohtajalla onkin enemmän linjausvaltaa kuin ylioppilaskunnassa. Puheenjohtajan persoona ja ulosanti vaikuttavat siihen, millainen kuva SYL:sta ulospäin muodostuu.

"Tapani vaikuttaa ja ulosantini ovat ehkä suorempia kuin mitä on parina aikaisempana vuonna nähty", Lehtinen kuvailee.

Itsevaltiasta puheenjohtajasta ei kuitenkaan tule. Myös SYL:ssa hallitus toimii linjaavana elimenä, ja suuret linjat päättää liittokokous.

"Pystyn allekirjoittamaan SYL:n linjat myös henkilökohtaisella tasolla."

Lehtinen luonnehtii kulunutta vuotta "kasvattavaksi" kokemukseksi, jonka aikana hän on päässyt haastamaan itsensä ja kehittymään sekä ihmisenä että ammatillisesti.

"Ei tämä mennyt vuosi ole ollut helppo eikä aina edes hauska."

Johtamista hän luonnehtii ihmisten kohtaamiseksi, ja johtajan tärkeimpänä ominaisuutena hän pitää kykyä ymmärtää oma keskeneräisyytensä.

"Mulla on ollut hirveän pitkään halu tehdä asioita jonkun muunkin kuin itseni eteen. Koen, että mulla on paljon annettavaa ylioppilasliikkeelle ja näen, että sillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa paremmaksi."

Nähtäväksi jää, millaisen maailman Lehtinen jättää jälkeensä – ja missä vastuutehtävässä hänet seuraavaksi nähdään.

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

T A MYN H I S TOR I A A / 2 0 0 5 – 2 0 1 5

Tamy ja historian loppu Kuva: ESKO NIEMINEN

2

000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen Tamy perusti yhdessä TTYY:n, Tamkon sekä Tampereen Kauppakamarin kanssa Opiskelijan Tampere ry:n.

Yhdistyksen tavoitteena oli tuoda yritysmaailmaa ja opiskelijoita lähemmäs toisiaan esimerkiksi tarjoamalla alennuksia.

Opiskelijan Tampereen syntyminen oli tamperelainen askel lähemmäs Suomen opiskelijaystävällisimmän kaupungin titteliä.

TA MYPÄ I V Ä K I RJ AT

Viimeinen merkintä

P

itäisi kirjoittaa siitä, kuinka tämä ei ole loppu, vaan uuden alku.

Päällimmäiset fiilikset ovat kuitenkin uupumus, pettymys, suru ja pelko.

Uupumusta kaikesta pään seinään hakkaamisesta.

Pettymys siihen, ettei perustuslaki suojannut yliopistoa röyhkeältä vallankaappaukselta. Pettymys niihin ihmisiin ministeriössä, kaupungilla ja yliopistoilla, jotka puolustivat Teknologiateollisuuden intressejä yliopistoyhteisön itsemääräämisoikeuden sijaan. Pettymys siitä, kuinka harvaa asia edes kiinnosti.

Surua siitä, että jälleen yksi instituutio tavoittelee kaikkivaltiaiden managereiden johdolla huippuja, wauta ja johtotähtiä. Surua siirtymästä aikaan, jolle yliopistodemokratian vaatiminen on liian radikaalia. Surua siksi, että kollegiaalisuuden eetos täälläkin väistyy, jotta yksi ihminen saa ratkaista.

Pelkoa siitä, että uusi yliopisto tarkoittaa elintilan kaventumista kaikelle, minkä perustajat tai johto näkevät hyödyttömäksi. Pelkoa siitä, ettei uudesta ylioppilaskunnasta ole vastavoimaksi, vaan se keskittyy opiskelijan omaan napaan tuijotteluun.

Lopulta kaiken paskankin keskellä hommia on tullut painettu monen mahtavan ja rohkean ihmisen kanssa. He valavat uskoa siihen, ettei tämäkään hallinnollinen uudistus voi nitistää yliopistoissa vuosisatoja sinnitellyttä oppimisen, sivistyksen ja tiedon janoa. On vain pakko toivoa, että jatkossakin nuo ihmiset käyttävät yliopistoa sumeilematta hyväkseen monenlaiseen tarpeellisen, kauniiseen ja kiinnostavaan.

VEERA KALEVA KIRJOITTAJA ON tamyn KOULUTUSPOLIITTINEN asiantuntija.

Perinteinen Yo-talo jäi taakse vuonna 2013, kun Tamy muutti lähemmäs jäsenistöään Pienteollisuustaloon Yliopistonkadulle yliopistoa vastapäätä.

Vuonna 2014 yliopistokentällä alkoi tapahtua kummia, kun ensimmäiset merkit Tampere 3:sta ilmaantuivat. Alkoi pitkä prosessi, jossa Tamy puolusti viimeiseen saakka opiskelijoiden oikeutta osallistua päätöksentekoon.

Pitkäjänteinen työ kulminoitui Suomen historiassa ensimmäistä kertaa tapahtuneeseen asiaan: opiskelijajäseneen uuden säätiömuotoisen yliopiston hallituksessa.

2018 on ollut Tamyn viimeinen toimintavuosi. 93-vuotinen historia päättyy kunniakkaasti, kun Tampereen ylioppilaskunta TREY aloittaa toimintansa 1.1.2019. Viimeisinä kuukausina yliopistojen autonomiaa puolustettiin ulosmarssilla, opiskelija-asuntojen parkkipaikkojen tarpeettomuudesta tehtiin kannanotto ja osa hallituksesta pyöräili Poriin saavutettavan koulutuksen puolesta. Viimeistä vuotta voisikin kuvata Tamyn historiaksi pienoiskoossa.

ESKO NIEMINEN Kirjoittaja ON TAMYN HALLITUKSEN HISTORIAVASTAAVA.

N Ä I N ON !

Ne kuuluisat viimeiset sanat

Ä

rsyynnyn suuresti mielipiteiden puutteesta. Olen hyvin tietoinen siitä, että maailma ei ole mustavalkoinen, ja että pohdinnoissa on hyvä ottaa huomioon kaikkien vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet.

Mutta se, ettei olla mitään mieltä, johtaa usein siihen, ettei myöskään tehdä mitään.

Moniääninen ja toisia arvostava keskustelu on asia, jonka merkitystä tässä maailman ajassa ei voi liikaa korostaa. Kunnioittava keskustelu ei kuitenkaan tarkoita, että kaikesta pitäisi olla samaa mieltä – itse asiassa vuorovaikutustaidot laitetaan

9

koetukselle juuri silloin, kun mielipiteet eroavat toisistaan.

Yksi parhaista opeista, joita olen opiskelijavaikuttajaurani aikana saanut on se, että asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Hedelmällisen keskustelun avain on se, että meidän ei tarvitse ajatella kaikesta samalla tavoin, kunhan jaamme yhteisen ymmärryksen sen suhteen, että toista loukkaamatta rakennettu mielipide on yhtä arvokas kuin omakin.

Tiukkatempoisessa päätöksenteossa ääntään suurempaa valtaa käyttävät ne, jotka ovat pyörineet piirissä jo pitkään. Tuoreemmat vaikuttajat saattavat joko tietoi-

sesti tai tiedostamatta peilata ratkaisujaan konkaritoimijoihin. Kokemus tuo varmuutta, mutta se ei tee kenestäkään kaikkitietävää.

Kannustankin jokaista teistä käyttämään kriittistä ajattelua myös niiden ihmisten suhteen, joita katsotte ylöspäin. Luota tietoon ja ajattele itse.

SANNI LEHTINEN KIRJOITTAJA ON tamyn HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA.

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

KUKA OLI Paavo Koli?

KAROLIINA PAANANEN teksti • SILJA VIITALA kuva

10

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

H

aastattelun aluksi entinen vararehtori Matti Parjanen tekee poikkeuksen. Hän lukee ääneen otteen kirjastaan, Tampereen yliopiston 1960-luvun rehtorin Paavo Kolin elämäkerran toisesta osasta (Mister Koli, oletteko kommunisti? Yliopistobarrikadien räjäyttäjän elämä). Parjanen ei ole suostunut avaamaan sitä kertaakaan aiemmin. Kuten moni muukaan kirjailija, Parjanen ei mielellään tartu teoksiinsa enää niiden julkaisun jälkeen.

Parjanen työskenteli 1960-luvulla Kolin assistenttina ja teki yliopistossa pitkän uran. Nyt hän lukee kohdan juhlapuheesta, jonka Koli piti kahden uuden opiskelijaasuntolan vihkiäisissä.

Se puhe jäi Kolin viimeiseksi.

"Ylioppilaamme haluavat akateemisen vapauden tilalle akateemista vastuuta. Antakaamme heille uudet opintopuitteet ja siirtäkäämme heidän hartioilleen rohkeasti velvollisuuksia ja vastuuta. Näin menetteli yhteiskuntamme viime sotien kriittisinä vuosina. Koulupojaltakin vaadittiin tuolloin kykyä astua joukkueenjohtajaksi."

Kolin juhlapuheeseen tartuttiin Aviisissa kiivaasti.

Parjanen kirjoittaa kirjassaan seuraavasti: "Ylioppilaspäällikkö Juhani Manninen ilmaisi ankaran kielteisen mielipiteensä Aviisin etusivulla otsikolla, joka kasvoi musertavan konkreettiseksi."

Otsikko kuului: Tervemenoa Koli. Kirjoittajan mukaan opiskelijat eivät tarvitse "päänsilittelijöitä" tai "auktoriteettia tulkikseen". Yhtä kaikki, opiskelijat kaipasivat demokratiaa ja päätäntävaltaa.

Puoli vuosisataa myöhemmin murheet ovat samat.

Syksyllä 2014 yliopistoyhteisö yllätettiin pahemman kerran, kun yliopiston Intraan ilmestyi tiedote tulevasta korkeakoulujen yhdistymisestä. Sen suunnitelmat oli laadittu henkilökunnan tai opiskelijoiden tietämättä.

Alkoi jargon. Puhe ripeydestä sekä kansainvälisestä ja monialaisesta yliopistosta. Wau!

milleen asioille. Jos johtamisen tarjoamat areenat eivät maistu, ihmiset etsivät uusia."

Tärkeintä olisi, etteivät yliopistolaiset muuttuisi välinpitämättömiksi.

"Jargon-puheesta on keskusteltu johtamistutkimuksessa paljon. On pyrittävä kirkastamaan se, mistä on kysymys. Ei riitä, että puhutaan siitä, että korkeakoulut ovat menneet yhteen, ja että tavoite on kansainvälinen huippuyliopisto."

Stenvall sanoo, että kun ajatellaan korkeakoulujen menestymistä, pikavoittoja ei ole syytä odottaa.

"Jos ajatellaan kansainvälistymistä, kyse on suunnilleen samasta resurssierosta kuin jos Ilves pelaisi Barcelonaa vastaan. Kun pärjäämme jo näillä pelimerkeillä niin hyvin, on arvokasta, että muutos tehdään oikein."

Stenvall pitää hyvänä sitä, että opiskelijat kyseenalaistavat, mitä ylhäällä tapahtuu. Eikä tässäkään ole kyse mistään päänsilittelystä, vaan siitä, että avoin keskustelu on merkki terveestä yhteisöstä. Harva yhtä suuri yhteisö on yksimielinen. Akateemisen henkilökunnankaan keskuudessa ei vallitse konsensusta yliopiston tilanteesta.

"Se, käynnistyvätkö yt-neuvottelut vai eivät, on käytävillä lähes päivittäinen keskustelun aihe. Samoin keskustellaan tehtäviin nimityksistä, koska ne ovat monelle signaali siitä, mitä pidetään tärkeänä."

Henkilöstön edustajia huolettavat Stenvallin mukaan yliopiston itsenäisyyden säilyminen, akateemisen kulttuurin arvostus ja eri tieteenalojen tasapuolinen kohtelu.

"Osa on hyvin innostuneita, osa pelkää ja on henkilökunnan keskuudessa on myös epävarmuutta. Ehkä suurin osa on odottavin mielin siitä, mitä on tapahtumassa.

Vallitseva olotila on mielestäni se, että nähdään, että asiat voivat vielä kehittyä", Stenvall sanoo.

Stenvall näkee, että yliopiston uuden johdon ja hallituksen myötä uuden alun mahdollisuus on olemassa.

Johtopöydissä suunniteltavien tiukkojen strategioiden aika on kuitenkin ohi, Stenvall sanoo.

Siinä mielessä Stenvall ei haikaile Kolin aikaan. Vapaus kuuluu hänestä yliopiston kulttuuriin.

Toppatakit kahisivat helmikuussa Päätalon aulassa.

Tuhatpäinen joukko opiskelijoita ja henkilökunnan edustajia päätti marssia ulos. Mitta oli täyttynyt.

Luottamus on rapistunut, sillä asioissa ei ole oltu riittävän avoimia ja rehellisiä, sanoo Jari Stenvall, professoreiden luottamushenkilö ja hallintotieteen professori.

Stenvall on tutkinut fuusioita 20 vuotta.

Stenvallin mukaan syntynyttä epäluottamusta ei voi sivuuttaa. Älykkäät ihmiset osaavat havainnoida, mitä ympärillä tapahtuu, ja sitä on arvostettava. "Älykkäät ihmiset hakevat areenansa tärkeinä pitä-

Ymmärtääkseen sitä, mistä yliopiston kulttuurissa on kyse, on tarkasteltava opinahjon historiaa. Siinä Kolilla on keskeinen rooli.

Entinen vararehtori Parjanen tuntee historian. Hän kuvailee 1960-luvun yliopistolaitosta jäykäksi. Professorien ja assistenttien tai opiskelijoiden välillä ei ollut sinunkauppoja. Assistentit pesivät professoreiden pyykkejä.

Paavo Koli oli Matti Parjasen mukaan eturintamassa muuttamassa jäykkää kulttuuria.

11

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Vimma siihen juonsi sota-ajalta. Upseerina ja johtajana jatkosodassa toiminut Koli palveli tavallisten metsätyömiesten kanssa. Kolista tuli Mannerheim-ristin ritari, mutta Parjasen mukaan Koli piti sitä ryhmänsä miesten ansiona.

Sota-ajan kokemukset tekivät rehtorista määrätietoisen johtajan, mutta rintamalta palasi painajaisten ja uniongelmien piinaama mies.

Tampereella professoreita ärsytti, kun Koli kajosi heidän statukseensa.

"Kun kävelimme Kolin kanssa yliopiston käytävillä, professorit livahtivat hänet nähdessään vessaan. Rehtorin ensimmäinen arka kysymys olisi koskenut professorin uusia tutkimustuloksia", Parjanen sanoo.

Junantuomat opettajat pitivät Parjasen mukaan Tampereen tunnelmaa letkeänä.

"Nyt, kun näkee käytävällä oikein epäsiistin kaverin, ajattelen, että tuo ei ole ainakaan kauppatieteen opiskelija, vaan se voi olla sosiologian professori."

Kolin merkittävin ansio yliopiston historiassa oli hänen puoliväkisin läpi runnomansa rakenteellinen muutos.

Yhden tiedekunnan Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta laajeni monialainen yliopisto vuonna 1966.

Kolin kuusivuotisen rehtorikauden aikana opiskelijamäärä viisinkertaistui. Samalla rahantarve kasvoi.

Rahoitusta haettiin yksityisten tahojen lisäksi opetusministeriöltä. Parjasen mukaan rehtorikollegat muista yliopistoista sanoivat, että Koli veti välistä.

"Kun yliopistojen vuosittaista budjettia käsiteltiin, muiden yliopistojen rehtorit odottivat jännittyneenä, minkä paksuinen rahasäkki opetusministeriöstä lähetetään."

Koli ei suostunut Parjasen mukaan odottelemaan, vaan otti matkaansa kokoomuslaisen aktiivipoliitikon ja yliopiston hallintojohtajan Yrjö Silon ja suuntasi suoraan päättäjien pakeille.

"He matkustivat ministeriöön kertomaan, mitä Tampereen yliopiston säkkiin pitäisi lisätä."

Koli laajensi ensin yliopistoa ja pyysi vasta sen jälkeen varoja siihen. Se oli vastoin tapoja, Parjanen kertoo.

Tampere3:n myötä yliopiston rahoitusmalli muuttuu jälleen.

"Kolin taitoa tulevat myös Tampere3:n tulevaisuuden rehtorit tarvitsemaan, jotta he pystyvät neuvottelemaan sekä valtion että yrityspuolen rahasäkeistä."

Parjasen mukaan myös yliopiston kansainvälisyys on Kolin perintöä. Koli vieraili usein Yhdysvalloissa ja hankki reissuillaan rahoitusta yliopistolle. Vähitellen Tampereelle alkoi saapua vaihto-opiskelijoita Yhdysvalloistakin.

Tampereen yliopiston vaiheet eivät ole irrallaan maailman ilmiöistä. Vasemmistolaisuus voimistui 1960-luvulla, ja vuosi 1968 muistetaan opiskelijaradikalismista.

Punainen leima tarttui yhteiskunnalliseen yliopistoon nopeasti. Parjanen muistaa ulkoa kirjeen, jonka hän sai työskennellessään promootion pääorganisoijana vuonna 1965. Siinä kauhisteltiin, miten alas korkeakoulu saattoi vajota, kun kunniatohtoriksi valittiin Väinö Linna, ”puolueellinen roskakirjailija”.

Opiskelijat muodostivat taistolaisryhmiä, joista näkyvimpiä oli Tampereen yliopiston marxilaiset ryhmät (Tymr). Tymriläiset saivat paljon huomiota. He järjestivät näkyviä kannanottoja onnistuivat saamaan sanomansa läpi jopa Aamulehdessä. Tymriläisten ja muiden ryhmittymien ideologiaa kannattaneiden joukko oli Parjasen mukaan kuitenkin pienempi kuin moni kuvittelee.

"Moitiskelin entistä tiedotusopin professoria ja Aamulehden päätoimittajaa, Raino Vehmasta siitä, että hän julkaisi lehdessään kaikkia pikkuruisia lentolehtisiä. Sellaisiakin, joiden vaatimus oli ’vallankumous tai kuolema’.

Näitä kiikuttelivat Vehmakselle eräät tutut professorit."

"Hullusta vuodesta 1968" alkoi opiskelijaradikalismi, ja opiskelijat aktivoituivat myös Tampereella.

Tamy järjesti lukukausimaksulakon, jonka ansiosta yliopiston lukukausimaksua ei nostettu, ja yliopistoon syntyi kolmikanta, jonka myötä opiskelijat pääsivät osallistumaan päätöksentekoon yliopistossa.

Punainen väri alkoi Parjasen mukaan haalistua, kun yliopistosta valmistui monien alojen maistereita ja tohtoreita, lääkäreitä ja taloustieteilijöitä.

Koli sai aikaan paljon hyvää, mutta oli myös aikansa kuva – eikä aina kovin mairittelevalla tavalla.

Koli ajoi uudistuksensa läpi varsin epädemokraattisin keinoin, ja professorit valittivat hänestä jatkuvasti.

Nykyisen monialaisen yliopiston perustaja on ollut lähestulkoon unohdettu vuosikymmeniä.

"Eräät ovat luulleet hänen olleen joku Pirkanmaan maaherra, jolle on omistettu luentosali Pinnissä. Siksi naulasin vuosia sitten Paavo Koli -salin ovenpieleen metallilaatan, jossa kerroin kuka rehtori Koli oli."

Parjanen uskoo, että Kolilla olisi sanansa sanottavana myös Tampere3:sta. Parjasen "vahvan jossittelun" mukaan Koli olisi suostunut T3:een, jos olisi itse saanut johtaa yhdistymistä, ja yhteiskuntatieteet olisivat säilyneet yliopiston kärjessä.

Koli erosi rehtorin virastaan 47-vuotiaana loppuvuodesta 1968. Eläkepäivistä hän ei koskaan päässyt nauttimaan.

Seuraavana keväänä hän teki itsemurhan.

12

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

13

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

OUTO

siniristiretki

Haminaan on pian puolitoista vuotta puuhattu sata metriä korkeaa lipputankoa.

Vain Luoja yksin tietää, milloin suurlippu saadaan liehumaan. MIKAEL MATTILA teksti • 123rf kuva

M

arraskuun lopulla Haminaan nousi Euroopan korkein lipputanko.

Oikeastaan sen piti nousta täyteen mittaansa Suomen lipun satavuotispäivänä 28. toukokuuta. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, Haminassa liehuisi nyt 432 neliömetrin eli koripallokentän kokoinen siniristilippu.

Erikoista lippuhanketta perusteltiin kauniilla sanoilla. Suuri Suomen lippu on "ulkovaltojen lahja 100-vuotiaalle Suomelle" ja "ainutlaatuinen kohde", joka "houkuttelisi turisteja ja kouluryhmiä".

Vahinko vain, että projektista tulikin kummallinen farssi, jota on jo ehditty verrata muutaman vuoden takaiseen Hämeenlinnan Sunny Car Center -kohellukseen. Sen ainoaksi näkyväksi todisteeksi jäi moottoritien varressa törröttävä mainostolppa, joka sekin on jo purettu.

Nyt Haminassa törröttää lipputanko ilman lippua.

Maallikon on vaikea ymmärtää, miksi Haminan kaupunki on lähtenyt lippuhankkeeseen mukaan.

Mitä hyötyä jättilipusta on?

"Sen on tarkoitus olla sisäänheittotuote", vastaa projektin puuhamies, Sdp:n entinen kansanedustaja Kimmo Kiljunen.

Kiljunen tunnetaan intohimoisena lippuharrastajana. Viime aikoina hän on häärännyt Haminaan Lippumaailmaa, johon on tarkoitus koota maailman kaikkien itsenäisten valtioiden liput.

Suurlipun piti ehtiä valtakunnalliseen Suomen lipun satavuotisjuhlaan 28.5.2018, mutta toisin kävi.

"Kyllähän se harmittaa."

lueettomalla selvityksellä varmistaa, että standardit vastaavat toisiaan.

Siksi lippua – joka sentään valmistui kommelluksitta – ei voitu ripustaa.

Selvityslausuntoa odotellaan yhä.

Siinä rytäkässä meni ohi lipun uusi aiottu julkistuspäivä 3. joulukuuta.

Miten tässä näin kävi?

"Kysymyksen voi asetella niinkin, että montako tällaista tankoa on Eurooppaan toteutettu? Ei yhtään", vastaa Haminan kaupunkikehitysjohtaja Matti Filppu.

"Tällaista spesiaaliosaamista ei hirveästi Suomessa ole. Siksi asioita on pitänyt selvittää perin pohjin."

Kimmo Kiljunen myöntää suoremmin: "Materiaalin uudelleenkilpailutus viivästytti aikataulua paljon. Kallis puinen tanko oli näin jälkikäteen ajatellen virhe."

Kalleus on herättänyt närää. Yle uutisoi jo kesällä, että haminalaiset eivät olleet mielissään lippuprojektin lisäbudjetista. 800 000 euroon nousseiden kustannusten katsottiin karanneen käsistä.

"Tässä on ollut paljon väärää tietoa ilmassa", Matti Filppu vastaa.

Hän kertoo, että tanko perustuksineen maksaa kokonaisuudessaan

Kommelluksia on totisesti riittänyt.

Alkujaan tangon piti olla puuta.

Sen tajuttiin kuitenkin käyvän liian kalliiksi, ja materiaali vaihdettiin teräkseen. Projektia valittiin koordinoimaan ADS Finland -konsulttiyhtiö, joka teetti tangon venäläisellä Amira Groupilla.

Pian paljastui, että ADS Finlandin toimitusjohtaja on aikoinaan tuomittu muun muassa huumausaine- ja kirjanpitorikoksista, mutta vauhti tyssäsi vasta, kun kävi ilmi, ettei Venäjällä käytetty lujuuslaskelmien simulointimalli vastaa suomalaista ja eurooppalaista.

100-metrinen tanko oli jo pystyssä, mutta kaupunki halusi ensin puo-

14

reilut 500 000 euroa, mikä on kuulemma jopa alittanut kustannusarvion. Lisätarkatukset tosin nostavat hintaa. Loput 300 000 euroa ovat muita Lippupuiston kuluja.

"He, jotka ovat vastustaneet tätä alussa, vastustavat tätä varmasti edelleen", hän kuittaa.

Suuria lipputankoja on maailmassa muitakin. Niitä löytyy muun muassa Tadžikistanista, Azerbaidžanista ja Saudi-Arabiasta.

"Ei Suomi noiden maiden kanssa kilpaile, sillä heillä on vielä korkeammat tangot. Maailmalla on toista sataa yli 100-metristä lipputankoa", vastaa Kimmo Kiljunen.

Selvä. Joka tapauksessa Googlen perusteella amerikkalaisten jättilippujen lisäksi korkeita lipputankoja löytyy lähinnä Keski-Aasian diktatuureista.

Mutta ehkä Haminan tanko assosioituu tämän kyseenalaisen joukon sijaan lopulta johonkin muuhun – vaikkapa suomalaiseen periksiantamattomuuteen? Sitä ei puutu ainakaan Kiljuselta tai Filpulta.

"Nyt koko Suomi ainakin tietää tämän tangon”, naurahtaa Filppu. ”Ja kyllä se lippu sinne nousee.”

Kukaan ei vain tiedä, milloin.

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

LUUKKU

www.teatteritelakka.fi

TAMPERE-TALO PRESENTS

WHAT THE DUCK??!

Sorsaklubi on lennokas uusi liveklubi, joka tarjoaa eläimellistä tunnelmaa ja maailman parasta musaa sopivan aikaiseen soittoaikaan. Iltojen klubi-DJ:nä toimii DJ Misterhustla.

KEVÄÄLLÄ 2019 KARRI KOIRA, KUBE, BIZI

18.1. / S

YSÄRIBILEET 9.2. / K18

WHAT THE DUCK??! 12.4. / S JULKAISTAAN HELMIKUUSSA!

PANDORA, MOVETRON, DJ OKU LUUKKAINEN

ASA, VIEW, CLEDOS 10.5. / K18

REDRAMA, NELLI MATULA 28.2. / S

WHO THE DUCK??! 25.5. / S

RÄHINÄ SPECIAL 15.3. / S SPEKTI, BRÄDI, UNIIKKI

JULKAISTAAN HUHTIKUUSSA!

SORSAPUISTOSALI, Tampere-talo 15

KEIKKOJEN SHOWTIME 20 Liput 24,50 €

(Ysäribileet 29,50 €)

tampere-talo.fi/sorsaklubi

#SORSAKLUBI #WHATTHEDUCK @TAMPERETALO

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

II

Näkemiin!

Tässä jäähyväisjutussa hehkutetaan, analysoidaan ja parjataan maailman parasta Aviisia. Entiset tekijät jakavat hulluimmat muistonsa ja esittävät rakkaudentunnustuksensa ylioppilaslehdelle.

TOMI NORDLUND teksti • ELIAS LAHTINEN kuvat

16

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

17

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

O

n marraskuinen arki-ilta vuonna 2000. Olen nuori porilaislähtöinen toimittajaopiskelija, ja käsillä on elämäni ensimmäinen juttukeikka maineikkaaseen ylioppilaslehti Aviisiin.

Kotimaisen ensi-iltaelokuvan pressinäytös on juuri päättynyt, ja odotan ihan saatanan paniikissa leffan tekijöitä haastateltavaksi.

Pressinäytöksessä on esitetty Aleksi Mäkelän sysipaska mutta jollain sairaalla tavalla symppis Lomalla-komedia.

Plevnan aulassa esitän kautta aikain ensimmäisen "Tomi Nordlund Aviisi-lehdestä, terve" -avaukseni ja lähestyn hermostuneesti pääosaa esittänyttä Juha Veijosta.

En ole aiemmin jututtanut minkään sortin julkkiksia enkä kirjoittanut oikeaan lehteen. Opiskelen tiedotusoppia toista vuotta. Olen saanut jalan Aviisin oven väliin lähinnä siksi, että tunnen lehden uuden päätoimittajan Jussi Tuulensuun.

Ihme kyllä Veijonen kohtelee minua kuin oikeaa toimittajaa ja vastailee asiallisesti kysymyksiini.

Huokaisen helpotuksesta. Tuntuu jo helpommalta siirtyä jututtamaan vieressä odottavaa ohjaaja Mäkelää.

Kun Aviisin seuraava numero (16/00) ilmestyy, olen tohkeissani. Tässä se nyt on! Ensimmäinen oikea lehteen painettu kulttuurijuttuni, Ryöstöjä vaikka väkisin.

Siitä juttukeikasta lähtien toimin Aviisin enemmän tai vähemmän vakituisena avustajana vuoteen 2006 asti. Tein lehteen kulttuuriin liittyviä haastatteluja, ilmiöjuttuja, levy-, leffa- ja teatteriarvioita, reppareita ja räävitöntä miespalstaa, josta joudutte kuulemaan lisää myöhemmin. Aviisi-uran päätyttyä kirjoitin satapäin juttuja eri medioihin palkkatyöläisenä ja freelancerina.

Aviisi antoi nuorelle toimittajalle eväät tehdä journalismia kokeillen, revitellen ja omia intohimoja kuunnellen.

Silti lehden tekemisen taustalla oli aina tietty ammattimaisuuden vaatimus. Kyse oli ilahduttavan usein ihan oikeasta journalismista – siitäkin huolimatta, että itsekin päädyin käyttämään lehden sivuilla muun muassa sellaista sanaa kuin krapulapaskahätä.

Tekemistä määritti päätoimittajista riippumatta tietty vapaus: mistä tahansa sai kirjoittaa, kunhan sen teki jollain tavalla kiinnostavasti ja kohderyhmää eli Tampereen yliopiston opiskelijoita palvellen.

18

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

Myös Juha Honkosen mielestä Aviisin tekemisessä korostui vapaus. Honkonen toimi Aviisin päätoimittajana vuosina 2003–2006.

"Lehteä sai tehdä mielenkiintoisista aiheista jännillä ja oudoillakin tavoilla. Työyhteisöstä tuli kaveriporukka, joka vietti vapaa-aikaakin yhdessä. Pidämme yhteyttä yhä, lähes 15 vuotta myöhemmin."

Honkonen tunnettiin piinkovana journalistina, joka osasi olla täydellisen asiallinen ja asialleen omistautunut, mutta pystyi toisaalta myös revittelemään täysillä.

Lahtelaislähtöinen mies oli tuohon aikaan kiinnostunut muun muassa kehitysyhteistyöstä, metallimusiikista ja pirtusta.

Honkonen sai Aviisi-vuosistaan myös arvokasta esimieskokemusta ja on viihtynyt pomohommissa siitä lähtien paria lyhyttä katkosta lukuun ottamatta. Useampi vuosi vierähti Vihreän Langan päätoimittajana. Nykyään hän työskentelee Etelä-Suomen Sanomien uutispäällikkönä.

Tampereen ylioppilaslehti on antanut kannukset monille muillekin kovan luokan journalisteille.

Boheemina älykkönä muistettu ex-päätoimittaja (2000–

2003) Jussi Tuulensuu käväisi muun muassa Sanoma Media Finlandin aikakauslehtien ulkoasupäällikkönä.

Nykyään hän toimii Aamulehden vastaavana päätoimittajana. Tuulensuun aisaparina tunnettu Aviisin extoimittaja Perttu Kauppinen puolestaan päätyi Iltalehden uutispäätoimittajaksi.

Tietokirjailija ja toimittaja Johanna Vehkoo työskenteli Aviisin toimituksessa syyskuusta 2002 joulukuuhun 2003.

Vehkoo on yksi tutkivaan journalismiin erikoistuneen Long Playn perustajista. Lisäksi hän on tutkinut journalismin faktantarkistusta Yhdysvalloissa ja Englannissa ja kirjoittanut kaksi tietokirjaa. Hänet tunnetaan myös Ylen Valheenpaljastaja-blogistaan.

Vehkoon mukaan Aviisissa aiheiden kirjo oli juuri niin laaja kuin tekijät itse halusivat. Myös muoto- ja tyylikokeilut olivat mahdollisia ihan toisella tavalla kuin muissa lehdissä.

Myöhemmin Aamulehden työhaastattelussa kysyttiin, kirjoittaisiko hän sanomalehteen samalla tavalla kuin anarkistisesta meiningistään tunnettuun Aviisiin.

"Tajusin heti vastata, että en tietenkään, esimerkiksi kiroilisin vähemmän."

19

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

20

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

Honkosen mukaan haastavinta Aviisin tekemisessä oli suuri työmäärä. Lehti piti saada minimaalisella porukalla valmiiksi joka toinen viikko, ja taittopäivät kestivät ympäri vuorokauden.

"Usein nukahdin Yo-talon yläkerroksessa näppäimistölle joskus aamuviiden aikaan."

Silti hän on ennen muuta kiitollinen Aviisille, joka opetti hänelle lehden tekemisen salat.

"Se oli ainutlaatuinen tilaisuus päästä kehittämään ja tekemään lehteä kokonaisuutena, alusta loppuun."

Myös Vehkoo muistelee, että kahden viikon välein ilmestynyt lehti oli tapana runnoa kasaan yhdessä päivässä ja yössä. ”Kirjoitin juttuja, ja Tuulensuun Jussi taittoi. Homma jatkui tyypillisesti aamuyöhön tai aamuun asti. Joskus siitä mentiin sitten suoraan baariin, koska olimmehan nuoria ja pöhköjä.”

Aviisi ei kuitenkaan ollut vain toimittajaopiskelijoiden leikkikenttä, vaan lehden sivuilla ovat päässeet ääneen oikeastaan kaikki halukkaat, mikäli kirjoittamisintoa, -taitoa ja sanottavaa vain on löytynyt. Niinpä avustajakuntaan on tulevien toimittajien ohella mahtunut esimerkiksi vaikuttajia ja poliittikkoja Matti Apusesta Oras Tynkkyseen ja Rosa Meriläiseen.

Vihreiden kansanedustajana vuosina 2003–2007 toiminut Meriläinen arvelee kirjoittaneensa Aviisiin vuosina 1995–1997. Hän toimi tuolloin ylioppilaskunnan palveluksessa erilaisissa tehtävissä.

"Kirjoitin Aviisiin, koska olin nuori ja tarvitsin rahaa."

Ennen Aviisiin kirjoittamista Meriläinen ei ollut tullut edes ajatelleeksi, mikä on lehtijutun rakenne. Hän kertoo Aviisin silloisen päätoimittajan Jari Lampénin opettaneen ingressin ja kärjen salat.

Tekijänoikeuksista Meriläinen sai hassun oppitunnin, kun hän otti kuvan taitavasta valokuvaajasta tämän omalla kameralla ja ohjeilla.

"Mutta koska minä painoin nappia, minä myös sain kuvaajan palkkion."

Elämänsä ensimmäisen ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen taidekritiikkinsä Meriläinen teki Aviisiin otsikolla Turkkalaisen metodin sovelluksia taiteen kokemisessa.

"Kävin katsomassa niin tylsän valotaideteoksen, että koitin saada edes jotain fiiliksiä juoksemalla itseni näyttelysalissa hikeen."

21

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Fiiliksistä tulikin mieleen se miespalsta!

Hulluinta ja hauskinta Aviisin avustamisessa oli se, kun saimme opiskelukaverini Jan Salmisen kanssa myytyä Honkoselle idean palstasta, jossa testailemme ja kokeilemme eri juttuja. Honkonen ei kai viitsinyt kieltäytyä, koska olimme jo valmiiksi hyviä kavereita.

Käytännössä homma meni kaikelle vittuiluksi. Ensin teimme Miesruokaa-kokkipalstaa, joka pysyi vielä joten kuten lapasessa. Sitten olivat vuorossa juttusarjat miestieteestä, -taiteesta ja -kuntoilusta. Jälkimmäisessä harrastimme kuntoseksiä – siis kahdestaan. Hämmentävää kuvituskuvaa pidemmälle emme sentään menneet.

Päädyimme myös aiheuttamaan pienen kohun miestieteilyn merkeissä. Ivailimme palstalla tiedekuntien stereotypioille. Kun kirjoitimme boomareista, täyttyi ainejärjestön keskustelupalsta kiivaasta palautteesta. Kommentteja tuli satoja. Koskaan sen jälkeen en ole onnistunut "herneyttämään" neniä samalla volyymillä. Homman toi vielä pikantin lisämausteen se, että Aviisin avustaja Jussi Lankinen kirjoitti kolumnin boomareiden hermostumisesta, mikä niin sanotusti sihahdutti kiuasta entisestään.

"Miesjuttu-jatkojuttuni taisi olla jollekin Aviisin media(kritiikki)palstalle. Juttu koko lailla kirjoitti itsensä, kun vain hihittelin boomareiden omalle keskustelulle ja koostin kohokohdat", Lankinen kertaa.

Kun Liike-elämän supertähdet -kohujuttua (Aviisi 4/2005) lukee nyt, se tuntuu aika viattomalta ja lapselliseltakin pelleilyltä. Toki haukuimme palstalla mahdollisimman värikkäästi myös oman opinahjomme tiedotusopin laitoksen, mutta siitä ei kukaan tuntunut suuttuvan.

Myös Lankiselle Aviisi oli hyvä alusta opetella toimittajuutta ennen ”oikeisiin töihin” menemistä.

"Aviisissa oli myös mahdollista toteuttaa ne pöljimmät juttuideat, joita tuskin kukaan muu olisi julkaissut, ja niistä sai vielä rahaakin."

STT:n toimittajana Helsingissä työskentelevä Lankinen myöntää, ettei nykymuotoista Aviisia tule juuri luettua.

Hän kuitenkin harmittelee lehden lopettamispäätöstä.

"Noin yleisesti ylioppilaslehdillä olisi kuitenkin paljonkin merkitystä, jos niille vain annettaisiin resursseja tehdä journalismiaan kunnolla. Helsingissä ylioppilaslehti tuntuu sentään voivan paremmin."

22

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

Vehkookin myöntää, ettei hänellä hajuakaan, miten tärkeä printti-Aviisi on nykyopiskelijoille.

"Tietenkin suhtaudun nostalgisesti omiin opiskeluaikoihini, mutta eihän jonkun vanhan horiskon näkemyksellä lehden lopettamisesta ole mitään merkitystä.

Opiskelijoille tehty journalismi on ihan varmasti edelleen tärkeää, mutta missä muodossa sitä kannattaa nykyään tehdä, se on eri juttu."

Honkonen korostaa, että ylioppilaslehdille on ehdottomasti vielä tarvetta. Paikallinen journalismi kun on yleensä yhden kustannusyhtiön ja Ylen varassa, eivätkä nekään seuraa tarkasti opiskelijoiden asioita.

"Riippumaton yo-lehti pystyy kriittiseen ja yllättävään journalismiin, jota ei muualta saa."

Rosa Meriläinen kertoo luottavansa siihen, että nykyiset opiskelijat tekevät viisaita päätöksiä omissa asioissaan.

"Itse pidän lehdistä. Siitä, että tarjolla on mietitty journalistinen kokonaisuus."

Opiskelijapolitiikkakin on luonnollisesti kuulunut Aviisin sivuille tai ainakin Aviisiin liittyviin keskusteluihin.

Honkosen aikoina oikealle kallellaan olleet kauppatietei-

23

lijät kritisoivat Aviisin tekemisiä voimakkaasti.

"Jo tuolloin osattiin vaatia Aviisin lakkauttamista."

Vehkoo muistelee, että Aviisin toimitus halusi aina pitää hajurakoa ylioppilaskuntaan, kun taas opiskelijapoliitikot eivät aina ymmärtäneet journalistista riippumattomuutta.

"Toki uutisoimme opiskelijapolitiikasta jatkuvasti ja olimme sydämissämme tamylaisia."

Ylioppilaslehteä tehdessä tietysti sattui ja tapahtui, kun parikymppiset toimittajanversot laittoivat parastaan.

Honkonen myöntää, että meno oli välillä villiä Yo-talolla ja Aviisin toimituksessa. Porukkaa saattoi sammua Aviisin bileissä, mutta lehden tekemiseen viina ei vaikuttanut.

Lehti saatiin joka kerta ajoissa painoon.

"Toisin oli esimerkiksi Jyväskylän ylioppilaslehdessä.

Eli asialliset hommat hoidettiin, muuten oltiin kuin Ellun kanat."

Välillä homma meni kunnon sekoiluksi.

"Kerran kivuttiin katolle tekemään lumipeniksiä. Pöydillä tanssittiin ja työhuoneissa harrastettiin seksiä", hän paljastaa.

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Juttukeikoista Honkosen mieleen jäivät esimerkiksi ne, joissa yo-kunnan vanhaan pakuun pakkautui retkue toimittajia. Ekskuja tehtiin muun muassa kaikkiin Tampereen naapurikuntiin ja juuri EU:hun liittyneeseen Viroon.

"Viinanhakureissusta kerrottiin otsikolla Kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen?"

Myös Vehkoolla on kepeän sorttiset juttumuistonsa.

"Tehtiin me varmaan jotain journalistisesti merkittävämpiäkin juttuja, mutta päätoimittaja Tuulensuun syömä pitsa kaikilla mahdollisilla täytteillä tulee aina päällimmäisenä mieleen."

Vakavammista juttuhankkeista Honkonen mainitsee kuuden viikon evaluointireissun Intian syrjäseudulle, jossa oli ainakin tuohon aikaan Tamyn tukema kehitysapuhanke.

"Paikka oli kaukana aavikolla, eivätkä puhelimetkaan toimineet. Kun viikkojen jälkeen pääsimme kauppaan, tomaattimausteiset sipsit maistuivat taivaallisen hyviltä."

"Muistan sen hetken kuin eilisen. Kännykkään piippasi monta vanhaa ulkoministeriön tekstiviestiä, joissa varoitettiin tapaninpäivän jättitsunamista. Tein reissusta kokonaisen liitteen Aviisiin."

Lopetin Aviisin avustamisen vuoden 2006 paikkeilla, kun päätoimittaja Honkonen karkasi niin sanotusti parempiin hommiin ja muutti Helsinkiin. Omatkin journalistiset intohimoni alkoivat suuntautua muualle.

Myöhempi suhteeni Aviisiin on ollut etäinen mutta lämmin. Mediamaisemaan kypsyneenä päätin vaihtaa alaa ja opiskelin äidinkielen opettajaksi vuosina 2013– 2016. Aina yliopistolla käydessäni vähintään silmäilin uusimman Aviisin läpi.

Jutut vaikuttivat ilahduttavan hyviltä ja ammattitaitoisilta, minkä lisäksi ulkoasu-uudistukset antoivat lehden yleisilmeeseen modernia terää. Toisaalta tietty heittäytyminen tuntui ainakin silloin jääneen vähemmälle.

Lehdestä oli tullut asiallisempi ja entistä ammattimaisempi mutta samalla sisäsiistimpi ja tylsempi.

Toisaalta päätoimittaja Siltamäki halusi muistuttaa, että vaikka Aviisit ovat nykyään asiallisempia, niin sentään tätä juttuideaa tarjottiin huuruisissa merkeissä baarissa.

Se oli tarjous, josta ei olisi voinut kuvitellakaan kieltäytyvänsä.

Aviisi-vainaan muistelemisesta kertova juttu on hyvä huipentaa skuuppiin, todelliseen megapaljastukseen.

Johanna Vehkoo avautuu vaietusta asiasta ensimmäistä kertaa. Hän on se mystinen Eräs Paavo, joka pitkään kirjoitti Aviisiin politiikkaa käsitellyttä kolumnia.

"Kolumnistin nimeä arvuuteltiin ylioppilaskunnassa kovasti, mutta en kuullut kenenkään epäilevän Paavoa minuksi."

Nyt tiedätte tämänkin.

Hyvästi, rakas Aviisi!

24

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

25

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

26

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

POIKA PARAT YTHS:n mielenterveyspalveluihin hakeutuu joka vuosi entistä enemmän miehiä, joita piinaavat ahdistus, masennus ja yksinäisyys. Mikä miehillä on hätänä?

ANNI LINDGREN teksti • KATARINA SÄLLYLÄ kuvitus

M

iesten mielenterveysongelmista puhutaan paljon, mutta sanotaan vähän.

Naisten uupumus, masennus, ahdistus ja kehonkuvan häiriöt ovat naistenlehtien vakioaiheita, mutta miehiä vaikuttaa lehtikatsauksen perusteella vaivaavan selittämätön paha olo, johon yhteiskunnan apu ei ulotu.

Syrjäytymisestä ja päihdeongelmista kumpuavat pahan olon kokemukset on helppo ymmärtää, mutta ahdistukselta eivät ole turvassa korkeakoulutetutkaan miehet.

YTHS:n mielenterveyspalveluihin hakeutuu joka vuosi yhä enemmän nuoria miehiä, joista ahdistus, masennus tai yksinäisyys ovat ottaneet niskalenkin.

Kukaan ei ole immuuni huonolle ololle tai mielenterveysongelmille, mutta mikä vaivaa heitä, joilla on paperilla kaikki hyvin?

Miessakkien kehittämis- ja koulutuspäällikkö Joonas Kekkosen mukaan koulutettuja miehiä on totuttu suomalaisessa yhteiskunnassa pitämään ryhmänä, jolla kaikki sujuu. Tilastollisesti tämä pitääkin paikkaansa.

Koulutuksella on miesten kohdalla suora yhteys terveyteen ja ylipainoon, elinajanodotteeseen, työelämässä pärjäämiseen sekä kestäviin parisuhteisiin.

Julkisessa keskustelussa toistuu Miessakkien Kekkosen mukaan usein 1980-luvun sosiologien malli, jonka perusteella suomalaisen miehen hyvinvointia voi mitata neljän A:n indikaattorilla. Sen mukaan miehen elämässä on kaikki kohdallaan, kun saavutusten listalta löytyvät Ammatti, Asunto, Auto ja Akka.

Nykymaailmassa vanhat statussymbolit eivät päde.

Korkeakouluopiskelijat valmistuvat työttömäksi, asuntokupla pullistelee ja yksityisautoilu tuhoaa maapallon.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt saavat hiljalleen jalansijaa yhteiskunnassa.

Kekkosen mukaan miehiltä puuttuu realistinen positiivisen miehen malli, jonka avulla he voisivat kartuttaa luottamusta itseensä, valintoihinsa ja persoonallisuuteensa.

Saman allekirjoittaa YTHS:n psykologi Hannu Soronen.

Hän toivoisi miesten ”tarinapolkuun” joustavuutta ja monipuolisuutta. Enää ei pitäisi tuijottaa vanhentuneita käytösmalleja. ”Toistuvia teemoja keskusteluissa vastaanotollani ovat onko minusta mihinkään ja kelpaanko minä. Virstanpylväitä pitäisi saavuttaa, mutta yhteiskunnan tarjoamat vaihtoehdot näyttävät ei-haluttavilta, tai niiden saavuttaminen tuntuu sattumanvaraiselta”, Soronen kertoo.

27

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

28

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

"Lukeneisuuden puute vähentää miesten kykyä keskustella laajemmista kokonaisuuksista."

Miehistä itsetuntoa aletaan kolhia jo varhain.

Alakoulussa pojat kärsivät oppimisvaikeuksista useammin kuin tytöt. Myös heidän lukutaitonsa on huonompi kuin tytöillä. Oppimisvaikeudet voivat heikentää motivaatiota koulunkäyntiin.

Helsingin yliopiston sosiaalityön yliopistonlehtori Harry Lunabba peräänkuuluttaa keskustelua opetussuunnitelman muutoksista. Muutosten kiihtyvässä tahdissa voi olla vaikeaa pysyä. Digitalisaatio ja itseohjautuvuuden sekä vanhempien roolin korostaminen asettavat lapset epätasa-arvoiseen asemaan. ”Olemme nopealla tahdilla siirtyneet autoritaarisesta koulusta kouluun, jossa ei selviä ilman vanhempia.”

Nykykoulun ansioiksi Lunabba listaa poikien roolin monipuolistumisen. Tanssivaa tai pukeutumisesta kiinnostunutta poikaa ei enää katsota vinoon samalla tavoin kuin menneillä vuosikymmenillä. Mutta monipuolisuutta kaipaisivat myös poikien opiskelutavat ja tulevaisuuden haaveet. ”Pojat joutuvat yhä peittelemään lukeneisuuttaan ja koulun eteen ahkeroiminen on noloa. Jos joku poika ei ole kertaakaan tehnyt yläasteen aikana läksyjä, sitä pidetään jopa normaalina.”

Sillä voi olla ikäviä seurauksia.

Miessakkien Joonas Kekkosen mukaan vähäinen lukeminen huonontaa nuorten miesten empatiakykyä sekä taitoa tunnistaa keskustelujen asiayhteyksiä. Ilmiöllä on osuutensa myös vihamielisessä nettikeskustelussa. ”Miesten lukemien kirjojen määrä tipahtaa rajua kyytiä.

Lukeneisuuden puute vähentää miesten kykyä keskustella laajemmista kokonaisuuksista. Kaikkea ei voi selvittää googlaamalla, eikä nopea tieto anna pysyvää pohjaa minäkuvan muodostumiselle.”

viestejä, joissa miehet haukkuivat meitä ja kyseenalaistivat sitä, millaisia miehiä me olemme. Erityisesti toiminnassamme mukana olevat vähemmistöjen edustajat ja naiset saivat osakseen runsaasti häiriköintiä.”

Tärkeimpiä työkaluja rakentavampaan keskusteluun ovat Salakan mukaan rauhallisuus, asialähtöisyys ja omien etuoikeuksien tiedostaminen. Hän korostaa kuuntelemisen ja toisen huomioimisen merkitystä. ”Joihinkin miesten puheenvuoroihin ja huolenaiheisiin saatetaan reagoida vaikkapa sosiaalisessa mediassa vaitonaisesti. Se voi pahimmillaan viestittää miehelle, että tulevaisuudessa kannattaa olla hiljaa.”

Onneksi kaikki eivät vaikene. Noin kolmasosa YTHS:n mielenterveyspalveluiden piiriin hakeutuvista on miehiä.

Apua hakevien kasvava määrä kertoo YTHS:n Hannu Sorosen mukaan myös siitä, että miehet uskaltavat hakea apua ongelmiinsa rohkeammin kuin ennen. Se saattaa Joonas Kekkosen mukaan näkyä miesten itsemurhatilastoissa. ”Suomalaiset itsemurhatilastothan ovat vähän kuin suomalainen menestystarina, sillä miesten itsemurhien määrä on laskenut tasaisesti 90-luvun laman jälkeen.”

Korkeakouluopiskelijoiden yleisimmät syyt hakeutua psykologin luo ovat YTHS:n Hannu Sorosen mukaan voimattomuuden ja ahdistuksen tunteet.

Tyypillistä on, että ahdistus on ensin liittynyt yksittäiseen asiaan, mutta peittänyt sen jälkeen muutkin elämän osa-alueet. Miesten kohdalla erityistä on se, että ahdistukseen ja masennukseen johtavat syyt ovat saattaneet kyteä pinnan alla jopa vuosikymmeniä. ”Oma näppituntumani on sellainen, että miesten tilanteet ovat usein raskaampia vastaanotolle tultaessa. Vielä nykyaikanakin miehen kunnia on perheissä ja suvuissa elävä asia, joka velvoittaa poikia ja miehiä pärjäämään, olemaan reippaita ja miehekkäitä.”

Sorosen mukaan miehille osoitettu malli on auttamattoman vanhentunut. Heitä kasvatetaan edelleen tunnetaidoiltaan raataviksi peltötyöläisiksi samalla, kun yhteiskunta ympärillä on muuttunut globaaliksi, avoimeksi ja hektiseksi.

Mieskuva ei monipuolistu ilman vastarintaa. Sen on saanut tuntea nahoissaan myös vastaperustettu feministinen järjestö Miehet ry, jolle perustamisen jälkeen osoitettu negatiivinen palaute on tullut puheenjohtaja Janne Salakan mukaan lähes poikkeuksetta miesoletetuilta. ”Pelkästään tällaisen järjestön perustaminen tuntuu näyttäytyneen jollain tapaa uhkana. Saimme lukuisia

29

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Opiskelujen aloittaminen voi olla myös miehille uuvuttava ja mullistava kokemus.

YTHS:n psykologin Hannu Sorosen mukaan korkeakouluun saapuvan nuoren miehen sielussa on saattanut jo pitkään kyteä kipinä johonkin, jota hän ei ole voinut näyttää vielä kotona tai kotiseudulla asuessaan. Kun ympäristö muuttuu vapaammaksi, piirteet pääsevät esiin. ”Täällä pitäisi pystyä rohkaisemaan ihmisiä tutustumaan itseensä ja antaa tilaa mielen ratkaisuille. Pitäisi olla mahdollisuus tehdä myös virhevalintoja, johon nykyinen kiire ja tehokkuus eivät ole hyvä apu.”

Viime vuosien leikkaukset koulutusmäärärahoissa ovat ajaneet korkeakoulut ahtaalle. Jatkuva tehokkuuden maksimointi voi lisätä ahdistusta.

Miehet ry:n Salakka on Turun yliopiston ylioppilaskunnan entinen aktiivi, joka on kiinnittänyt huomiota huolestuttavaan kehityskulkuun hallitus- ja edustajistoaikoinaan. ”Akateeminen vapaus on hieno periaate, mutta se ei huomioi niitä oppijoita, jotka tarvitsevat enemmän tukea ja haluavat oppia kontaktiopetuksen ja keskustelun kautta. Yliopiston henkilökunnalle pitäisi tarjota riittävästi resursseja, jotta kun opinnot laahaavat, ensimmäinen opiskelijasta kiinnostuva taho ei olisi Kela.”

Tampereella ainakin yritetään.

Yliopiston yhteisten opintopalveluiden opintokoordinaattori Maarit Moberg esittelee yliopiston opintopalveluiden kirjoa.

Opiskelija voi varata ajan puolitoistatuntiseen keskusteluun opintokoordinaattorin kanssa tai pyrkiä keskustelemaan opintopsykologin tai yliopiston omien työelämäasiantuntijoiden kanssa. ”Tänne voi tulla keskustelemaan myös motivaatioon ja jaksamiseen liittyvistä ongelmista. Käymme yhdessä opiskelijan kanssa läpi esimerkiksi ajankäyttöä, oman opiskelualan mielekkyyttä ja eri vaihtoehtoja tulevaisuuteen.”

Tutkinto-ohjelmien sisällä opiskelijan lähin apu ovat HOPS-opettajat, joiden työn tueksi yliopistossa on Mobergin mukaan tarjolla muun muassa yliopistopedagogiikan koulutusta.

Tällä hetkellä HOPS-opettajien ja opiskelijan välisen yhteydenpidon määrä ja laatu vaihtelevat paljon. Tampere 3 -hankkeen myötä opinto-ohjaukseen on kuitenkin tekeillä uusi linjaus, jonka avulla halutaan turvata palvelun tasalaatuisuus ja entistä tarkempi kohdentaminen.

Syitä miesten ahdistukseen ja masennukseen on yhtä monta kuin miehiäkin.

YTHS:n Sorosen, Miessakkien Kekkosen ja Miehet ry:n Salakan listoissa toistuvat kuitenkin suuret yhteiskunnalliset teemat: oman polun etsiminen, seksuaalisuus, kehonkuva, yksinäisyys ja paine jatkuvaan sosiaalisuuteen.

Lisäksi monen kokemat ympäristöahdistus, isyyden paineet ja epävarma työelämä painavat henkilökohtaisten kipukohtien päällä ja saavat pohtimaan omaa riittävyyttä yhteiskunnassa, jossa kaikkea pitäisi tavoitella, mutta mikään ei ole varmaa.

Aina lääkkeet ahdistukseen eivät ole rakentavimmasta päästä. Usein miehet purkavat ahdistustaan addiktioihin, kuten päihteisiin, pornoon tai pelaamiseen. Ongelmista on vaikea puhua, jos siihen ei ole tottunut. Miessakkien Joonas Kekkosen mukaan mieheltä saattaa puuttua malli siitä, miten kriisihetkillä kannattaisi toimia. ”Miessakkien toiminnassa tapaa miehiä, jotka itkevät siksi, että joku vapaaehtoisistamme sanoo heille ensimmäisen kerran koskaan, että kuulostaa siltä, että olet kovilla. Heille ei ole kukaan ennen osoittanut empatiaa tai kysynyt, mitä kuuluu.”

Tampereen YTHS on tänä syksynä mukana pilottihankkeessa, jossa on perustettu miehille suunnattu pelipositiivinen ryhmä.

Ryhmässä neljä opiskelijaa ja ryhmää vetävät SOSPED-organisaation vertaisvalmentaja sekä kaksi YTHS:n psykologia kokoontuvat pelaamaan konsolipelejä ja keskustelemaan hyvinvointiin liittyvistä teemoista.

Tie avun piiriin ei ole koskaan helppo tai yksinkertainen.

Miessakkien Joonas Kekkosen mukaan heikkouden myöntäminen on suomalaisessa mieskulttuurissa ollut häpeällistä. Monet masennuksen ja itsetuhoisuuden kanssa painineet miehet ovat Kekkosen mukaan kestäneet pahaa oloaan vuosia ja lääkinneet itseään esimerkiksi alkoholilla.

Suomalaisessa kulttuurissa viljelty mielikuva örähtelevästä ja jurosta miehestä olisi kuitenkin aika unohtaa.

Hannu Sorosen mukaan lähes kaikki miehet osaavat puhua tunteistaan, kun heille tarjoaa siihen tilaisuuden. ”Tapaamani miehet ovat kuorensa alla sympaattisia ja herkkiä kavereita. Monet tarvitsevat puhumiseen turvallisen ja rauhallisen ympäristön. Mutta kun puitteet ovat hyvät ja ovi tunteisiin avataan, sieltä tulee kaunista, ymmärtävää ja oivaltavaa tekstiä.”

30

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

31

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

32

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

Suomensisäinen käyttö Huumeet saapuivat Suomeen muun läntisen nuorisokulttuurin mukana 1960-luvulla. Siitä lähtien huumeiden vaaroista on varoiteltu ja valistettu. Mutta toimiiko se?

AAPO LAAKSO teksti • ANTTI YRJÖNEN kuvitus

T

iktakin tytöt eivät totisesti ole mitään enkeleitä. Noora ja Nea pureskelevat kynsiään, Mimmu syö liikaa purkkaa.

Mutta huippupianisti Lenni-Kalle Taipale on kunnon poika. Hän saa fanipostia mummoilta ja pelaa salibandya ykkösdivarissa!

Muutama sivu myöhemmin poliisiylijohtaja Reijo Naulapää kertoo, että huumeongelma on niin paha, että Helsinkiin tarvitaan 500 poliisia lisää – ja äkkiä.

KRP:n toimistopäällikkö Antti Turkama ja europarlamentaarikko Marjo Matikainen-Kallström (kok.) puolestaan iskevät kovin sanoin EU:n huumepolitiikan liberaaleja asenteita vastaan.

Tällaista luettavaa löytyi Elämä On Parasta Huumetta -yhdistyksen Elämä pelissä -lehdestä vuonna 1999. Sen painos oli tuohon aikaan 40 000 kappaletta, joten mistään pikkutekijästä ei voi puhua.

Lehti rummuttaa huumeettoman elämän puolesta niin täysillä että hengästyttää. Äänessä ovat poliisit, poliitikot, päihdelääkärit, nuorisotyöntekijät, Ben Furman. Huippuurheilun kerma Litmasesta Sieviseen kertoo, kuinka urheillessa ei jää aikaa edes miettiä huumeita.

Tuohon aikaan huoli nuorisosta oli kova. Niin sanottu toinen huumeaalto oli rantautunut Suomeen 1990luvun puolivälin jälkeen, ja monilla tuntui olevan aiheesta sanottavaa.

Huumeiden käyttö yleistyi, vaikka Suomen nuoriso oli huumevalistustunneilla peloteltu paskahalvauksen partaalle.

Nykypäivän kolmekymppisille ovat tuttuja kertomukset lentotaitoisiksi mandariineiksi itseään luulevista LSD:n käyttäjistä ja ”postimerkkejä” lapsille tuputtavista huumekauppiaista. Tarinat lähtivät monesti elämään ala-asteilla omaa elämäänsä.

Elämä pelissä -lehdessä huumeita ei käsitellä enää yhtä myyttisen diabolisina myrkkyinä, mutta peruslinja on sama. Huumeet ovat varomattomia nuoria väijyvä uhka, piikkejä ja HIV:tä tursuava möykky, johon sekaantuminen johtaa ennemmin tai myöhemmin tilaan, joka tunnetaan iltapäivälehdistössäkin nimellä huumehelvetti.

Näkemyksestä ei ole täysin päästy eroon vielä nykypäivänäkään, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ensin otamme loikan suomalaisen huumekeskustelun historiaan.

33

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Vähite llen h uum eist am uod ost ui s

. y k k y ö ir m u u

34

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

Vauhtia aiheen lähestymiseen on syytä hakea 1960luvulta asti. Yleisen käsityksen mukaan ensimmäinen huumeaalto rantautui Suomeen 1960-luvulla läntisen nuorisokulttuurin jälkimainingeissa. Aiheesta on kirjoittanut esimerkiksi Mikko Ylikangas teoksessaan Unileipää, kuolonvettä, spiidiä (Atena 2009).

Ylikankaan mukaan muun maailman tapaan Suomessa hippiajan huumekulttuuriin kuului hasiksenpolttoa sekä amfetamiinin ja LSD:n käyttöä.

Sensaatiohakuinen lehdistö otti uudesta ilmiöstä kaiken irti ja vaati viranomaisilta ankarampaa suhtautumista huumeisiin. Aluksi poliisi jopa koki liiallisen kirjoittelun lietsovan huumeidenkäyttöä.

Ensimmäisen huumeaallon myötä Suomeen perustettiin huumepoliisi, ja vuonna 1972 Suomessa astui voimaan ensimmäinen huumausainelaki. ”Kun lakia tehtiin, Suomessa tiedettiin huumeista todella vähän. Vastakkain olivat sosiaali- ja terveyspuoli sekä lainvalvontapuoli. Varsinkin lainvalvontapuoli lainasi hyvin voimakkaasti Yhdysvaltain huumeiden vastaisen sodan aineistoista”, kertoo Nuorisotutkimusseuran tutkija Mikko Salasuo.

Lainvalvontapuolen tuontitavara päätyi myös julkiseen keskusteluun. ”Yhdysvalloista hankittu huumepropaganda luettiin ikään kuin kirjaimellisesti, ja sisältö siirtyi suomenkielisiin valistusaineistoihin. Esimerkiksi vanhoista valistusvideoista näkee, että konsepti on otettu aivan suoraan Amerikasta”, Salasuo jatkaa.

Salasuon mukaan huumeiden vastaisen sodan puhetavassa huumeidenkäyttö yleistettiin heroiinin ja muiden kovien aineiden suonensisäiseksi käytöksi.

Vähitellen huumeista muodostui suuri möykky, jossa eri aineiden vaikutusten ja käyttötapojen välillä ei tehty mitään eroa. ”Meni 30 vuotta ennen kuin keskustelu alkoi saada uusia sävyjä”, Salasuo toteaa.

muusikko- ja taidepiirien huvina ja ongelmana, mistä esimerkiksi Andy McCoy on säilynyt nykypäivään asti elävänä todisteena.

Hiljaiselo kesti parikymmentä vuotta, kunnes toinen huumeaalto rantautui Suomeen 1990-luvun puolivälin aikoihin. Mikko Salasuon mukaan kehitys oli alkanut muualla Euroopassa jo 10 vuotta aiemmin yökerhokulttuurin voimistuessa.

Suomi oli 1990-luvun alussa vielä Euroopan pohjoisnurkan lintukoto, jonka päihdekulttuurissa alkoholilla oli vankkumaton valta-asema.

Harvempi kuin yksi kahdestakymmenestä suomalaisesta oli kokeillut kannabista, muita aineita vain yksi kahdestasadasta.

Valtakunnallisissa huumausainetutkimuksissa toinen aalto näkyy selvästi. Alle kolmekymppisten keskuudessa kannabiskokeilujen määrä kaksinkertaistui vuodesta 1992 vuoteen 1998. Salasuon mukaan aallossa oli kyse pääosin tästä. ”Toinen huumeaalto kuvaa erityisesti kannabiksen kokeiluja ja ekstaasin sekä amfetamiinin kiinnittymistä osaksi yöelämää. Kyse ei ollut huumeiden ongelmakäytössä tapahtuvasta massamittaisesta yleistymisestä”, Salasuo kertoo.

Uuden aallon mukana Suomeen rantautui myös uusi käyttökulttuuri. Ekstaasia ja amfetamiinia käytettiin yöelämässä, pilveä polteltiin silloin tällöin.

Satunnainen viihdekäyttö ei sopinut valistajien näkökulmaan.

Elämä pelissä -lehdessä tartutaan Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä julkaistua juttuun, jossa normaalit työssäkäyvät ihmiset kertovat huumeiden viihdekäytöstä.

Valistuslehden mukaan Nyt-liite suorastaan markkinoi huumeita nuorille. ”Odotan seuraavaksi artikkelia HIV- ja AIDS-potilaista ja heidän omaistensa asemasta. Odotan artikkelia hepatiiteista. Odotan artikkelia huumekuolemista – omaiset ovat vielä elossa ja osaavat puhua”, kirjoittaa lehden kolumnisti.

Salasuo näkee suhtautumisongelmat vanhana peruna.

1970-luvun vanhetessa hipit aikuistuivat ja huumeet painuivat Suomessa vähitellen marginaaliin.

Huumeet viettivät hetken hiljaiseloa muun muassa

35

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

”1970-luvulla syntynyt puhetapa ei tunnista kuin yhden huumeidenkäytön tavan. Sen mukaan käyttö on aina ongelma, joka johtaa lähes vääjäämättä katuojaan, mielenterveysongelmiin, vankilaan tai kuolemaan.”

Juha Metson ja Leena Partasen vuonna 1999 Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissa todetaan, että valtaosa huumeiden kokeilijoista oli tuolloin pääkaupunkiseudun nuoria bilettäjiä. Kokeilijoiden ja valtaväestön välillä oli syvä asenteellinen kuilu. ”Huumekokeiluja vastassa on väestön valtaenemmistön pelokas, torjuva ja kaikkeen huumeiden käyttöön kohdistuvaa tiukkaa kontrollia kannattava näkemys huumeista. Se ei toistaiseksi näytä pahemmin rakoilevan.

Ainekset kulttuurisiin ja moraalisiin kiistoihin ovat siis tarjolla”, ennustavat Metso ja Partanen.

Toinen huumeaalto pakotti Suomen toimimaan. Oli mietittävä, miten Suomi suhtautuu huumausaineisiin.

Yksi merkittävä virstanpylväs oli oikeusministeriön ylijohtaja K. J. Långin johtaman työryhmän selvitys, jonka nimeksi annettiin Suomen huumestrategia 1997.

Selvityksessä esitellään tutkimustietoon nojaten erilaisten huumausainepoliittisten ratkaisujen hyödyt ja ongelmat sekä muun muassa ehkäisevän päihdetyön toimenpiteitä, joiden käyttöönottoa Suomessa pohdittiin vasta myöhemmin.

Raportin sivuilla esitellään myös koulujen huumevalistuksessa ilmenneitä ongelmia. ”Ulkopuolisten asiantuntijoiden ja yhteistyökumppaneiden käyttö on ongelmallinen ja osittain kritisoitukin osa huumeopetusta. Huumeluentojen tarjonta on tasoltaan ja pyrkimyksiltään hyvin vaihteleva. Esimerkiksi osa entisten huumeiden käyttäjien elämyksellisistä, mutta huonosti opetusta palvelevista esiintymisistä on koettu ongelmallisiksi. Huume- ja päihdeopetuksen varjolla ei myöskään tule tehdä uskonnollista käännytystyötä.”

Raportti antaa muitakin pyyhkeitä huumevalitukselle. ”Opettajien itse antama huumeopetus on sekin osoittautunut vaikeaksi. Taustatiedon hankkimista vaikeuttaa laajalle varsinkin lehdistön esittämistavan vuoksi levinnyt sensaatiohakuinen ja kaavamainen käsitys huumeista ja niiden käytöstä.”

Ajan lehdistön huumekirjoittelua selatessa käy selväksi, että lehdistössä ei todellakaan hyssytelty.

Sanomalehtikirjoittelua toisen huumeaallon aikaan on tutkittu muun muassa Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesissa. Tutkimuksissa todetaan, että lehtijutuissa huumeiden kokeilun ja ongelmakäytön raja oli monesti hämärä. Vallalla olivat voimakkaan kontrollin lisäämistä kannattavat äänet. Useimmin asiantuntijaksi

36

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

nostettiin poliisi, tutkijoiden esiin tuomaa sosiaalista ja psykologista näkökulmaa harvemmin huomioitiin.

huumeet ovat samalla viivalla, sillä kaikki huumeet ovat laittomia. Ajatustapa sysää eri aineet ja käyttötavat sekä niihin liittyvät sosiaaliset ja kulttuuriset ulottuvuudet sivuun. Silloin kuva todellisuudesta vääristyy.

Huumevalistus ei Suomessa edennyt aivan käsi kädessä uusimman tutkimustiedon kanssa.

Salasuo mainitsee yhdeksi syyksi sen, että valistuksen kentällä on toimijoita, joilla on erilaisia tarkoitusperiä ja arvomaailmoja. Osa järjestöistä nojaa entisten huumeongelmaisten käyttämiseen valistajina.

Esimerkiksi Youth Against Drugs puolestaan luottaa kokemusasiantuntijoita enemmän tieteelliseen näyttöön ja tunnistaa muun muassa huumeiden satunnaiskäytön.

Lisäksi se kannattaa kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen rangaistavuudesta luopumista.

Nykypäivänä valistuskenttä ei ole enää yhtä kirjava.

Käytännöt ovat yhdenmukaistuneet, kun THL on koonnut päihdejärjestöjä yhteisen pöydän ääreen.

2000-luvun alussa ristiriitaiset asenteet ja suhtautumisongelmat olivat yleisempiä.

Jos palataan jutun alun Elämä pelissä -lehteen, hyppää silmille poliisien ja poliitikkojen suuri edustus.

Poliisit ovat tyypillisesti olleet aktiivisia huumevalistajia.

Esimerkiksi Helsingin huumepoliisin perustanut Torsti Koskinen toimi näkyvästi Irti Huumeista -yhdistyksessä.

Elämä pelissä -lehteä kustantanut Elämä On Parasta Huumetta puolestaan ideoitiin Poliisien Palloseuran piirissä.

Nopeasti ja nuorena huumepoliisin kärkikastiin edennyt Jari Aarniokin esiintyi usein julkisuudessa kertomassa hurjia tarinoita huumemaailmasta.

Poliisien suhtautuminen huumekysymyksiin vaikuttaa nihkeältä. Vuosituhannen vaihteessa poliisit vastustivat sekä neulojen vaihtopisteiden perustamista että korvaushoidon aloittamista.

Tällä hetkellä huumausainepolitiikassa puhuttavat huumausaineiden testauspalvelut, joissa katukaupasta ostettujen aineiden todellisen koostumuksen voisi selvittää, sekä Helsingin suunnittelema kokeilu, jossa aineita suonensisäisesti käyttäville tarjottaisiin tila, jossa huumeita voisi piikittää turvallisesti. Niitäkin poliisi vastustaa. ”Erilaiset innovaatiot huumausaineiden haittojen vähentämisessä muodostuvat ongelmaksi siinä vaiheessa, kun ne ovat ristiriidassa voimassa olevan lainsäädännön kanssa. Aikoinaan neulanvaihtopisteiden kanssa poliisissa pohdittiin käsittääkseni sitä, täyttyykö siinä huumausainerikoksen edistämisen tunnusmerkistö”, toteaa poliisitarkastaja Teemu Saukoniemi poliisihallituksesta.

Saukoniemen mukaan kyse ei ole poliisien asenteista, vaan poliisin perustehtävästä, lainvalvonnasta. Se vaikuttaa siihen, mistä näkökulmasta poliisi huumeita katsoo.

Laillisuusnäkökulma tukee ajatusmallia, jossa kaikki

Salasuon mukaan käyttäytymistutkijoille on ollut jo pitkään selvää, että ihmisiin ei voi ruiskuttaa asenteita, jotka sotivat heidän todellisuuskäsitystään vastaan. Siksi yliampuva tai tosiasioihin pohjautumaton valistus näyttää naurettavalta ja tuntuu epäuskottavalta.

Toisen huumeaallon myötä ajattelu tuli myös ehkäisevän päihdetyön piiriin. ”Vuosituhannen vaihteessa ymmärrettiin, että ihmisten näissä asioissa tekemät ratkaisut eivät ole sidoksissa lainvalvontaan ja kontrollipolitiikkaan.”

Mutta miksi pelottelu ja ikiaikaiset argumentit sitten jatkavat yhä elämäänsä poliittisessa keskustelussa?

Salasuon mukaan huumeet ovat ongelma, joka poliitikkojen on helppo nostaa esiin ilman syvällisempää tuntemusta aiheesta. Ratkaisuksi esitetään yleensä kontrollin lisäämistä. Silloin syntyy vaikutelma, että huoli olisi aiheellinen.

Loppujen lopuksi kovaäänisimmässä paatoksessa on kyse vääjäämätöntä kehitystä vastaan kamppailusta. ”Kaikki nuorisokulttuuritkin nähtiin Suomessa hirveän pitkään sosialisaatiohäiriöinä. Ne olivat häiriöitä siinä prosessissa jolla me aikuiset pystyisimme kasvattamaan lapset sellaisiksi, kuin me haluamme heistä tulevan.

Lapset eivät kuitenkaan kasva sellaisiksi, jollaisiksi me haluamme heidän tulevan, vaan sellaisiksi, kuin he itse haluavat.”

Artikkelissa on käytetty seuraavia kirjallisia lähteitä: Hakkarainen, Pekka; Törrönen Jukka: Huumeet ja hyvinvointivaltiollisen kehyksen muutos lehtien pääkirjoituksissa. Yhteiskuntapolitiikka 67 (2002):6 Hakkarainen, Pekka; Metso, Leena: Onko huumeiden käytön yleistyminen taittumassa - Vuoden 2000 huumekyselyn tulokset. Yhteiskuntapolitiikka 66 (2001):3 Kainulainen, Heini; Savonen, Jenni; Rönkä, Sanna: Vanha liitto – Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä. SKS (2017).

Kontula, Osmo: Huumeiden käytön yleisyys ja sen yhteys ongelmakäyttöön Suomessa.

Alkoholipolitiikka 58 (1993):5 Partanen, Juha; Metso, Leena: Suomen toinen huumeaalto. Yhteiskuntapolitiikka 64 (1999):2 Piispa, Matti: Sanomalehtien tarjoamat huumeviestit. Yhteiskuntapolitiikka 66 (2001):5 Rantainen, Teemu: Lehtien huumekirjoittelu. Alkoholipolitiikka 62 (1997):3 Ylikangas, Mikko: Unileipää, kuolonvettä, spiidiä: Huumeet Suomessa 1800-1950. Atena (2009).

Juttua varten on haastateltu myös A-klinikkasäätiön toimitusjohtajaa Olavi Kaukosta sekä Elämä pelissä -lehden entistä päätoimittajaa Arto Bryggarea.

37

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa keskustella Saatanasta?

ROOSA SALMINEN teksti • SILJA VIITALA kuvat

38

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

M

arraskuussa vuonna 1998 Kiertokapulan kaatopaikalta löydettiin ihmisen jalka.

Viikkoa myöhemmin poliisi löysi jätteiden seasta palan nuoren miehen keskivartaloa.

Joulukuussa poliisi otti kiinni neljä nuorta. Heitä epäiltiin murhasta.

Oikeudessa todistettiin, että 23-vuotias Jarno Elg ja hänen 17-vuotias tyttöystävänsä Terhi Tervashonka olivat johtaneet nuorisoryhmää, joka oli harrastanut saatananpalvontaan yhdistettyjä ”riittejä”.

Syytetty nuorisojoukko oli vieraillut marraskuisena perjantai-iltana helluntaiseurakunnan teetuvassa väittelemässä kristinuskosta. Sen jälkeen nuoret jatkoivat iltaa kerrostaloasunnossa Hyvinkäällä. Illan aikana he joivat kiljua ja kuuntelivat black metalia, mikä syytteen mukaan lietsoi heidät rituaalimurhaan.

Uhria oli nöyryytetty ja kidutettu tuntikausia.

Hänen päänsä ympärille oli kiedottu ilmastointiteippiä, ja häntä oli lyöty saksilla. Lopulta mies oli menehtynyt tukehtumalla. Elgiä ja hänen tyttöystäväänsä syytettiin murhan ja ruumiin häpäisyn lisäksi kannibalismista.

Lehdistössä surma julistettiin saatananpalvontariitiksi, vaikka oikeus ei pystynyt sitä todistamaan. Nuoret itse kiistivät saatananpalvonnan.

Mistä oikein oli kyse?

johtavan mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin. Satanisteja verrattiin jopa pedofiileihin, sillä sen nähtiin johtavan rituaaliseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Myös kirkko kunnostautui taistelussa Saatanaa vastaan.

Se tuotti vuonna 1994 Saatana kutsuu minua -dokumentin. Siinä 11-vuotias tyttö koukuttuu suonensisäisiin huumeisiin ja alkaa myydä itseään vajottuaan osaksi saatananpalvontaporukkaa. Psykiatrinen sairaanhoitaja puolestaan valistaa, että ainoa tapa saada selville, onko nuori selväjärkinen vai ei, on tiedustella, uskooko hän Jeesukseen.

Valistusvideo osui ja upposi. Satanismista tuli koko yhteiskunnan ongelma.

Dokumentin tarina todettiin myöhemmin sepitteeksi, mutta sitä käytettiin kouluissa opetusmateriaalina vielä 2000-luvulla.

Huolestuneet kristityt esiintyivät pitkään ilmiön asiantuntijoina, mikä edisti heidän sanomansa leviämistä.

Saatananpalvonta nimettiin mediassa ”vaaralliseksi muoti-ilmiöksi”, joka ajaa nuoret rikollisuuden pariin.

Kieltämättä nuoret ottivat pelon ilmapiiristä kaiken irti.

Esimerkiksi Elgin johtama ryhmä oli sotkenut päiväkodin seiniä ja haudannut viinapullon.

Alkoholi, muut kielletyt asiat ja kapinoiminen vanhoillisia arvoja vastaan kiinnostivat 1990-luvun nuoria. Siinä mielessä he tuskin olivat mitenkään poikkeava sukupolvi.

Esimerkiksi uskontotieteilijä Titus Hjelm on kritisoinut 1990-luvulla vallinnutta uutisointia, jossa saatananpalvojia epäiltiin toistuvasti erilaisten rikosten tekijöiksi tihutöistä seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja tappoihin.

Seuraavana päivänä saatettiin uutisoida, ettei minkäänlaista näyttöä saatananpalvonnan ja tapauksen välisestä suhteesta ollut, mutta se ei estänyt huhupuheiden leviämistä.

Yksi huhumyllyistä osui Provinssirockiin vuonna 1998.

Seinäjoen kirkkoja vartioitiin festarin ajan, sillä saatananpalvojien pelättiin käyvän niiden kimppuun. Syynä oli HIM:n ensiesiintyminen Provinssissa. ”Minä tyhmänä lyyrikkona olen käyttänyt hyväkseni symboliikkaa, joka ilmeisesti viittaa satanismiin jollain tavalla”, Ville Valo kommentoi Ylen Poliisi-tv:ssä kesällä 1998.

Saatana saapui Suomeen 1990-luvun alussa black metalin mukana. Ulkopuolisille satanismi näyttäytyi nuorisobuumina, jossa mustiin pukeutuneet pitkätukkanuoret kuuntelivat pelottavaa musiikkia ja riehuivat hautausmaalla. Esimerkiksi uskontotieteilijä Merja Hermonen on tutkinut väitöskirjassaan saatananpalvontaa 1990-luvun nuorisokulttuurissa.

Herätyskristilliset tahot olivat ilmiöstä huolissaan.

Nuorisoevankelista Riku Rinne kirjoitti satanismista ”selviytyneiden” elämäntarinoita varoituksena vanhemmille. Rinteen mukaan saatana oli merkittävä uhka, ja nuoret tuli pelastaa turmiolta.

Satanismia pidettiin tuolloin hoitoa vaativana terveysriskinä. Muun muassa erityisopettaja Keijo Ahorinta kehitti aiheesta porttiteorioita. ”Koukuttumisen” uskottiin

39

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Yhtään kirkkoa ei poltettu, vaikka lähetyksessä esiintyneen poliisin mielestä Provinssirockin läheisyys kesäkuun 6. päivän kanssa aiheutti erityistä huolta.

Satanismipaniikki huipentui Suomessa Hyvinkään paloittelusurmaan, mutta hiipui 2010-luvulle tultaessa.

Oliko satanismia koskaan oikeastaan edes olemassa?

Tutustuin satanismiin ensimmäisen kerran teini-ikäisenä kymmenisen vuotta sitten.

Metallimusiikki kiinnosti, mystinen black metal kiehtoi synkkyydellään. Mayhemin ja Burzumin kuunteleminen johti ennen pitkää satanismin googlaamiseen. Haku ohjasi minut Anton LaVeyn vuonna 1966 perustaman Saatanan kirkon luokse.

Hämmästyin, sillä tunnistin itseni satanistiksi.

Monet Saatanallisen Raamatun opit sopivat omaan arvomaailmaani. Ateistisuus, oman itsen herrana oleminen ja nautinnon salliminen pidättyväisyyden sijaan tuntuivat samastuttavilta. En kuitenkaan hakeutunut psykiatriselle osastolle, kuten herätyskristilliset liikkeet olisivat toivoneet, eikä satanismiin tutustuminenkaan edennyt pintaraapaisua pidemmälle.

LaVeyn satanismia on pidetty norjalaisen black metalin perustana. Todellisuudessa yhtyeet ovat kiistäneet kytkökset häneen. Black metal -piireissä Saatanan kirkko mielletään itsekkääksi ja hedonistiseksi uskonnoksi, jossa ei ole muuta sisältöä kuin ruumiin ja materian turhamainen palvonta.

Mitä oikea satanismi sitten on?

Satanismissa on yleisen käsityksen mukaan pohjimmiltaan kyse yksilöllisyydestä, mikä tekee siitä hyvin hajaantuneen ja eläväisen uskonnon. Yksilön päätäntävalta korostuu, joten erilaisia tulkintoja ja ryhmittymiä on lukuisia.

Satanismin ja saatananpalvonnan eroista alettiin keskustella 2000-luvulla.

Selkein ero on se, että satanistit käsittävät Saatanan absraktiksi ja symboliseksi hengeksi, kun taas saatananpalvojat persoonalliseksi hahmoksi, joka voi ottaa fyysisiä muotoja. Kyse on kuitenkin samasta uskonnosta.

Ehkä satanisteja voisi verrata tapauskovaisiin, jotka

uskovat samaan asiaan, mutta eivät käy kirkossa. Saatananpalvojat taas rukoilevat ja harjoittavat rituaaleja. Myös saatananpalvojien harjoittama hautausmaavandalismi ja epämääräiset henkirikoskytkökset saivat satanistit ottamaan heihin pesäeroa.

Anton LaVey perusti kirkkonsa syrjäyttääkseen kristinuskon, jonka oppeja hän piti kaksinaismoralistisina.

Mutta eivät uskonriidoilta ole olleet turvassa saatananpalvojatkaan. Saatanan kirkko hajaantui ensimmäisen kerran vuonna 1975, kun joukko sen pappeja erosi ja perusti oman uskontokunnan, Setin Temppelin.

1990-luvun alussa Setin temppeli levisi Suomeen Tapio Kotkavuoren johdolla. Sen lisäksi Suomessa toimii tällä hetkellä Azazelin tähti, joka on ainoa ”teosofinen satanistiveljeskunta” maailmassa.

Siis mikä?

Teosofinen satanismi perustuu teosofiseen liikkeeseen, jonka tunnetuin edustaja oli 1800-luvun lopulla vaikuttanut spiritualisti Helena P. Blavatsky. Hänen oppeihinsa kuuluu muun muassa usko jälleensyntymiseen ja karmaan.

Teosofia on salatiedettä. Se tutkii esoteerista tietoa, joka on tarjolla vain harvoille valituille, niin sanotusti sisäpiiriläisille. Sen vastakohta on eksoteerinen eli yleisesti saatavilla oleva tieto. Salatiede etsii vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin, kuten maailmankaikkeuden syntyyn ja päättymiseen. Azazelin tähti joutui kuitenkin irtautumaan teosofisesta liikkeestä, sillä se korostaa toiminnassaan ”vasemman käden tietä” oikean sijasta.

Ja sama suomeksi: veljeskunta oli muille teosofeille liian satanistinen.

Muissa uskonnoissa korostetaan oikean käden eli ylösnousemuksen polkua, mutta satanistit kulkevat vasemman käden tietä eli lankeavaa polkua. Siksi satanismi käsitetään väärään suuntaan vievän paholaisen tien kulkemiseksi.

Kristinuskossa saatana on pahuuden arkkityyppi, jonka tarkoitus on kylvää tuhoa ja kaaosta. Sama hahmo esiintyy kaikissa uskonnoissa. Hinduilla on Kali, viikingeillä Loki.

40

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

41

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Saavatko satanistit sitten nautintoa pahuuden kylvämisestä maailmassa?

Edesmennyt toimittaja Perttu Häkkinen keskusteli aiheesta Azazelin tähteen kuuluvan Frater Obnoxionin kanssa vuonna 2013. (Koska saatananpalvonta on edelleen hankala aihe, veljeskunnan jäsenet haluavat esiintyä julkisuudessa veljeskuntanimillään.)

Obnoxion kertoo Saatanan olevan ”viimeinen huntu” Jumalan edessä. Se on ultimaattinen haastaja, joka on kohdattava ennen taivaaseen pääsemistä. Satanisteja pidetään pimeän tien kulkijoina, sillä he eivät kaihda tätä haastajaa.

Azazelin tähden jäsen Frater Teufelsfaust sanoo Aviisille, että vasemman käden eli pimeyden tie valitaan silloin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. ”Oikean käden tie oli minulle kuin löysä kädenpuristus. Sen tien kulkijat, kuten kristityt, löytävät turvansa laumasta ja yleisestä hyväksynnästä, joten se ei tarjonnut minulle mitään.”

Teufelsfaust (suom. paholaisen nyrkki) kuvailee vasenta tietä äärimmäisten ihmisten tieksi. Hänelle Saatana edustaa ongelmia, joita ihminen kohtaa arjessaan. ”Saatana ilmestyy vaikeina aikoina, kun epäilemme itseämme. Se koettelee syvimpiä voimavarojamme, ja näyttää meille sen, mitä emme halua nähdä.”

Teufelsfaustille Saatana ei ole niinkään itse paha, vaan pahan esiintuoja. Hän kuvailee sitä totuuden näyttäväksi peiliksi. Toisinaan peilikuva saattaa pelottaa. ”Kun ihminen ei pysty kohtaamaan itseään, haastaja nähdään pahana. Jopa ylivoimaisena pahana, jolle ei itse mahda mitään.”

Saatana haastaa tutkailemaan omia arvoja. Siksi satanistit uskovat ihmisen omaan moraalitajuun.

Teufelsfaustin mielestä kristinuskon käsitys ihmisen moraalista on halventava.

”Siinä ihminen osaa toimia oikein rangaistuksen pelosta tai jonkun ylemmän tahon kertoessa hänelle, mikä on oikein ja mikä väärin”, Teufelsfaust sanoo.

Satanistit uskovat myös vapaaseen tahtoon. Toisin kuin LaVeyn satanismissa, teosofisessa satanismissa vapauteen liittyy kuitenkin myös vastuu tehdä hyvää. Se, mikä on itselle ja muille hyväksi, on hyvää. ”Tämäkin on yksilöllistä ajattelua, muttei suinkaan itsekästä.”

Azazelin tähti uskoo siis pahuuden sijaan hyvyyteen, joka löytyy ihmisestä itsestään. Sen kolme tärkeintä arvoa ovat rakkaus, ymmärrys ja tahto tehdä hyvää, jotka muistamalla ihminen osaa toimia oikein.

Ei kuulosta kirkkojen polttelulta.

Saatananpalvonta on vähitellen painunut osaksi ysärimytologiaa, mutta kenties satanismilla voisi olla annettavaa nykyajalle.

Satanismin yksilön ja vapaan tahdon korostaminen istuisivat paremmin kuin hyvin individualistiseen nykymaailmaan.

Azazelin tähti näkee oman itsen kehittämisen ensiarvoisena. Itseään saa toteuttaa niin kauan, kunhan ei vahingoita ketään ympärillä olevia.

Veljeskunnan filosofiaan kuuluu ”kaiken kattava ykseys” eli tasa-arvo kaikkien ihmisten välillä. Samalla kun evankelisluterilaisen kirkon vanhoilliset siivet taistelevat vielä naispappeutta ja homoavioliittoja vastaan, Azazelin tähti pyrkii edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Ei ihmekään, jos kirkkoa pelottaa.

Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa Merja Hermosen Pimeä Hehku -väitöskirjaa, Perttu Häkkisen satanismia käsitteleviä radio-ohjelmia, häkkisen ja vesa iitin Valonkantajat-kirjaa sekä Azazelin tähden verkkosivuja.

42

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

Saatana ilmestyy vaikeina aikoina, kun epäilemme itseämme.

43

III Käden vaihto Helsinki on toki kaikin puolin vastenmielinen kaupunki, mutta on sielläkin sentään yksi hyvä asia: WHS teatteri Union.

Siellä näytetään paljon vanhoja elokuvia ja toisinaan pornoa.

TOUKO HUJANEN teksti ja kuva

N

ykyään kun menee elokuvateatteriin niin elokuva käsittelee sitä, että keppi lentää avaruudessa ja hokee omaa nimeään (I am groot!). Ennen vanhaan tuli sentään elokuvateattereissa pornoa.

Sama ongelma on kaupoissa. Nykyään kun menee kauppaan niin siellä on hyllyssä kahtatoista eri vettä ja kaksikymmentä ristisanatehtävälehteä. Ennen oli kaupassa sisäelimiä ja pornoa. Nykyään eivät suomalaiset kuulemma edes syö sisäelimiä. Ennen vanhaan syötiin sisäelimiä ja katsottiin pornoa ja kaikki oli muutenkin paremmin. Tai minähän en tiedä siitä mitään, mutta isälläni oli kaveri nimeltä Esko Kanniainen. Hän ei koskaan kertonut minulle tästä vanhasta maailmasta mutta hän asui Tuk-

holmassa kopissa, joka oli täynnä repaleisia paperipinoja, hänellä oli kiinnostavat hampaat ja hän haisi piipulle ja tästä lapsena päättelin, että ennen vanhaan maailma oli parempi.

1960-luvun pornoelokuvia

Onneksi Helsingissä on vielä yksi hyvä asia ja sen asian nimi on WHS teatteri Union. Siellä näytetään paljon elokuvia ja välillä myös vanhaa pornoa.

Nyt WHS-teatterilla pyörii tissielokuva nimeltä The Bare Hunt (1963). Lähden katsomaan, mistä on kyse.

Aulassa myydään herkkuja. Todella pitkähiuksinen mies tulee kysymään "mitä limppareita teillä on?".

Jos hänen valtavat silmälasinsa eivät

Smoke and Flesh(1968): LSD:tä, kirkonkelloja ja hyvin istuvia pukuja.

44

Back Seat Cabbie(1969): Seksiä taksissa. Kivaa teoriassa, ei kivaa käytännössä.

Faster Pussycat! Kill! Kill!

(1965): Autoja ja panemista hienolla aavikolla. Jostain syystä kulttielokuva.

The World of Susie Wong (1960): "Tämä on Hong Kong, sen kadut, sen baarit, sen erikoinen moraali”.

olisi pervot ne olisivat muotia. Takana istuvan meganörtin usb-tikku tippuu jalkoihini ja hän hätääntyy suuresti.

Lopulta nörtti saa tikkunsa ja kaikki on taas hyvin.

Teatterin työntekijä, pörröpää, tulee kertomaan elokuvasta mutta hän ei tiedä siitä mitään, koska se on tilattu ebaysta. Keloja vaihdellaan ja etsitään, joku pala filmistä puuttuu. Valoja rämpytetään päälle ja pois. Pörröpää sanoo vahingossa kelanvaihtoa kädenvaihdoksi.

"Sanokaa kun tulee kädenvaihtotauko", yksi vanha pervo yleisöstä huutaa.

HAHAHAHAHAHAHA! Elokuva on kammottavan tylsä. Salapoliisilla on viiksiä ja kulmakarvoja siellä täällä. Hän hihittää, röhkii ja hönkii

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

S u o si t t e l e m m e Leïla Slimanin Kehtolaulussa (WSOY 2018) perheidylli särkyy, kun täydelliseksi lastenhoitajaksi luultu nainen murhaa perheen lapset. Kehtolaulu palkittiin vuonna 2016 Ranskan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla.

k l assi k k o n i KAROLIINA PAANANEN TOIMITTAJA

Päivälehden museossa on 24. helmikuuta asti journalistista kuvitusta käsittelevä Kertova kuva -näyttely.

Kuva: WSOY

Katja Ketun Rose on poissa (WSOY 2018) oli yleisön suosikki tämän vuoden Finlandia-ehdokkaista. Kirja kuvaa elävästi suomalaisten siirtolaisten ja intiaanien historiaa Yhdysvalloissa yhden hukassa olevan perheen kautta.

Kuva: Tammi

Antti Nylénin Häviö-monologi (Kosmos 2018) on iloton ja tarkka teos siitä, mitä on olla "menestynyt kirjailija" . Menestyksen takana ovat "häviön harmaat realiteetit", tilillä 6,29 euroa.

Päärynäsiideri ja peto makkarissa

Vuonna 2017 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneelta Kazuo Ishigurolta on suomennettu seitsemän romaania.

Menneen maailman maalari kuvaa Japanin suhdetta toisen maailmansodan tapahtumiin, Pitkän päivän illalle voi olla itkemättä vain psykopaatti.

A

haa. Maija Vilkkumaalla on ihan normaali suhde hedelmiin, vaikka hän lauloikin kappaleessaan Teen mitä vaan (Meikit, ketjut ja vyöt, 2001), kuinka sen päähenkilöllä on liikaa rahaa tuhlata puolimakeaan päärynään. Siinähän puhutaankin siideristä!

Asia selvisi, kun kuuntelin pitkästä aikaa lapsuuden suosikkilevyjäni.

Levymaraton poiki toisenkin järkytyksen: ei siinä hetkessä, jona kaksi leijonaa makaa sängyssä raukeina (Ultra Bra, Kroketti, 1997) ole alkuunkaan kyse mistään leijonista.

Kappaleita tulkitaan kokemusten pohjalta ja kokemust karttuu parissakymmenessä vuodessa, ja nostalgian tavoitteleminen sisältää pettymyksen riskin. Oudot ja kiinnostavat kappaleiden teemat paljastuvat tyypillisiksi, kun lapsuuden lempibiisejä erehtyy kuuntelemaan vanhemmalla iällä.

Koko rahalla päärynöitä ja petojen kuningas makuuhuoneessa, eipäs kun viinaa ja seksiä.

Hyvää vanhojen hittien kiertoilmaisuissa oli se, että ne säästivät herkän lapsen mielen järkytyksiltä. Vain aika näyttää, kuinka käy niiden lapsukaisten, jotka kuuntelevat nykymusiikkia.

Esimerkiksi sellaista, jossa lauletaan siitä, mikä on sun turvasana (Jenni Vartiainen, 2017) tai kesäpäivästä, jona sun lanteet pyörii hula, hula (Robin, 2017), saatikka siitä, kuinka kaapissa on pari Coronaa (Sanni, 2016).

Koska kuka kuusivuotias ei muka tuntisi olutmerkkejä.

Coenin veljesten uusin elokuva The Ballad of Buster Scruggs on "vinkeä länkkäriantologia", jossa nähdään Tom Waits kullankaivajana.

Girl Gang Bang Bang - Ei kenenkään tyttöjä on Emmi Valveen sarjakuva, joka kertoo kolmen naisen sekoiluista maalla. Mustaa huumoria ja synkkiäkin teemoja sisältävissä tarinoissa lopulta tärkeintä on ystävien tuki ja se, että kelpaat sellaisena kuin olet.

Leena Krohnin Kadotus (Teos 2018) venyttää Krohnille tyypilliseen tapaan todellisuuden rajoja – tällä kertaa löytötavaratoimistossa.

nauhan päälle. Hänellä on paljon erilaisia vaatteita auton takakontissa. Hän on valepukujen mestari.

Auton takaovi aukeaa hassusti kun etuovi laitetaan kiinni. Hän kompuroi räpylöissä, naisia kuristetaan ja ammutaan nuolella otsaan, selvitetään jotain rikosta, jolla ei ole mitään väliä.

Tissejä pyörii ruudulla. Joku on tehnyt jotain, ketään ei kiinnosta.

Nukahtelen. Pervot hengittelevät raskaasti. Joku huiskuttaa huiskalla.

Keloja vaihdellaan ja käsiä vaihdellaan. Lopu jo!

Vielä muutama leikkimielinen kuristus, hukutus ja hirttäminen, kymmenet rinnat, kaksikymmentä minuuttia Kleopatraa sängyllä ja lopulta elokuva on ohi.

Mutta sitten tulee vielä yllätyselokuva. Teatterin työntekijät eivät tiedä siitäkään mitään, mutta se on ehkä 1930-luvulta. Elokuva on montaasi nopeita alastonkohtauksia, jossa naiset pyörivät lattialla, metsässä ja kaupoissa. Jonkun hiuksia harjataan viidakossa ja sitten tulee apina. Elokuva on oikeastaan todella hyvä, vaikka on vaikeaa sanoa onko kyseessä yksi elokuva vai monta pientä elokuvaa.

Nainen istuu tuolissa ja yhtäkkiä hänen vaatteensa tippuvat pois päältä ja sitten ruutu pimenee. Näytöksen loputtua pörröpää ja kaksi pervoa puhuvat teatterin ovella elokuvasta.

"En ole ikinä nähnyt, että olisi ajeltu alapää noin vanhassa elokuvassa. Tämä muuttaa kaiken.”

Kuvan väsynyt leijona ei liity tapaukseen.

Kuva: 123rf

45

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

F A KT ATUTK A

Onko millään mitään väliä?

K

osmologian professori Kari Enqvistillä ei ole unelmaa. Enqvistin mukaan elämme aikaa, jolloin poliitikot sanovat kaikkeen, ettei ole vaihtoehtoja. Kosmologiassa kymmenet vuodet eivät merkitse mitään. Enqvist ajattelee mieluummin vuotta 3080 tai 5080.

"Meidän pitäisi elää tämän vuosisadan jälkeenkin."

Lisäksi Enqvistiä häiritsee kysymykseni katastrofista.

"Tehtiin me mitä tahansa, ilmasto on sadan vuoden päästä erilainen kuin nyt.

Mitä tarkoittaa katastrofi?"

Yritän etsiä verrokkia maapalloa kohdanneista viidestä massasukupuutosta.

Enqvistin mielestä vertaus ontuu, koska näissä sukupuuton on aiheuttanut jokin “ulkopuolinen fysikaalinen ajuri”.

Uskooko Enqvist, että tulevaisuus on huono? Ainakin se on huonompi.

"En voi vastata yhdellä lauseella. Yksi ongelma tässä keskustelussa on, että halutaan otsikoita: ilmastonmuutos on peruttu tai katastrofi tulee."

Suomessa ei ole suurta hätää tällä vuosisadalla. Huonontuminen näkyy Enqvistin mielestä alueilla, joissa olosuhteet ovat jo vaikeampia, koska ihmisiä on "liikaa". Ongelma on kulutus ja se, että “kaikki” afrikkalaiset haluavat samanlaisen elintason kuin suomalainen.

Teknologinen kehitys on ollut sitä kovempaa, mitä lähemmäs katsoo historiaan. Kehitys tuntuu siis kiihtyvän samalla, kun ympäristön tuhoutuminen etenee. Onko kysymys siitä, että

teknologiasta ei ole ratkaisuksi ongelmiimme tällä vuosisadalla?

“Mutta mikä on se ratkaisu? Mitä tarkoitat ratkaisulla?”

Ehdotan stabiilia ilmastoa.

"Ei ole sellaista kuin stabiili ilmasto.

Ei ole olemassa mitään ratkaisua, jolla maapallo pysäytetään 1930-luvulle."

Kosmologilta puuttuu ajatus siitä, millainen hyvä tulevaisuus voisi olla.

Enqvist kirjoitti Ylen kolumnissaan, ettei pyhäksi pastoraaliksi kelpaa nyhtökaura tai pyöräily.

Entä jos koko talousjärjestelmä saadaan toimimaan niin, että kaikkia tärkeitä luonnonvaroja kierrätetään?

Ei, sellainen ei ole mahdollista sadassa vuodessa, vaikka me suomalaiset piipertäisimme mitä.

Entäpä suuri teknologinen harppaus, kuten rajaton fissioenergia?

Ei, vaikka päästöt vähenisivät. Enqvistin mukaan on ainoastaan olennaista, että pitkällä tähtäimellä kaikki maailman ihmiset kuluttavat saman verran kuin suomalaiset, siis kolme maapalloa. Entä, jos ihmiskunta onnistuu lähtemään täältä jonnekin?

"No siinä on seikkailuelementti mukana", Enqvist myöntää.

Ihmiset voisivat asua siirtokunnissa, kilometrien mittaisissa pyörivissä sylintereissä.

"Mutta onko niistä sitten unelmaksi?"

Vaihtoehdot ovat tosiaan vähissä.

Minea Koskinen

Tämä on varmasti aito kuva avaruudesta. Kuva: 123rf

46

KOLUMN I NIKO KETTUNEN TOIMITTAJA

Tohtori Jiankuin geenipaja

T

ykkäsin lapsena Äärirajoilla-scifisarjasta. Yhdessä jaksossa vanhemmat piilottelivat kellarissa poikaansa, josta geenimuuntelu oli tehnyt hirviön.

Isä ja äiti olivat halunneet vauvastaan pitkän, komean ja älykkään, ja eräs firma tarjosi tällaista palvelua. Mutta geenien sorkkiminen meni pieleen.

Scifi oli aikaansa edellä.

Nyt 22 vuotta myöhemmin kiinalaistutkija Jiankui He todella loi luvattomassa kokeessa ensimmäiset geenimuokatut lapset – HIV:lle osittain immuunit kaksostytöt. Toisen tytön muokkaus onnistui, mutta toisen elimistö on niin sanottu mosaiikki muokattuja ja muokkaamattomia soluja. Kolmaskin on jo kasvamassa äitinsä kohdussa.

Mullistava crispr-cas9 -geenimuokkaustekniikka on tutkimustyössä jo arkea. Oli vain ajan kysymys, että joku maineenkipeä tutkija peukaloi sillä ihmisalkioita.

Ei tytöistä hirviöitä tule, mutta tutkija He ei tunne riskejä sen paremmin kuin kukaan muukaan.

Ilman turhamaista HIV-geenin parantelua nämä tytöt olisivat varmasti kasvaneet terveinä.

Alkion geenimuokkaus kuulostaa scifiltä, mutta se on pelottavan helppoa.

Gm-vauvojen tehtailuun tarvitaan periaatteessa vain hedelmällisyyslaboratorio ja osaava lääkäri, joka pystyy ja suostuu ruiskuttamaan muokkausaineen hedelmöitettyyn munasoluun. Dna:ta leikkaavan proteiinin ja täsmäohjaavan rna-pätkän sisältävää reagenssia saa tilata valmiina kaupasta alle tonnilla. Ei tarvitse kuin määritellä, mitä geeniä sillä haluaa muokata.

Ei ole kovin kaukaa haettua, että rikkaat voivat pian etsiä käsiinsä hämärän lääkärin, vaikka sitten Kiinasta, joka suostuu muokkaamaan heidän alkioitaan. Valvonta on vaikeaa.

Paljon ei vielä voida tehdä, mutta esimerkiksi tämä parin geenikopion sammuttamisen vaativa aids-immuniteetti onnistuu, ehkä myös silmien ja hiusten värin säätely.

Raja on jo ylitetty.

Tampereen paras ylioppilaslehti AVIISI 9/2018

OHI ON! mikä gradu tai lopputyö ansaitsee mielestäsi palstatilaa? vinkkaa: toimitus@aviisi.fi

"Kirjallisuustieteissä ei ole hirveästi tutkittu Youtube-videoita" ROOSA SALMINEN teksti ja kuva

A

amurutiineja esittelevät lifestyle-videot ovat tuttu näky Youtubessa.

Veera Laine ajatteli niiden olevan keskenään hyvin samanlaisia, muttei saanut kiinni siitä, mikä niiden idea on. Niinpä hän kiinnostui analysoimaan niiden kerrontaa gradussaan.

"Kirjallisuustieteissä ei ole hirveästi tutkittu Youtube-videoita, mutta niistä sai paljon irti ja olisi saanut vielä enemmänkin."

Laine havaitsi, että aamurutiinivideoiden kerronta vaikuttaa aluksi omakohtaiselta, mutta katsojan opastaminen tekee siitä hyvin yleisluontoista.

"Vaikka videot kertoisivat näennäisesti tekijän omista rutiineista, niissä on todella vahva normatiivinen lataus. Ne viittaavat vahvasti katsojaan puhuttelemalla ja suosittelemalla tätä tekemään kaikenlaista."

Horjuminen itsestä kertomisen ja opastamisen välillä johtaa siihen, että katsoja ei saa selvyyttä siitä, onko kyse omaelämäkerrallisesta videosta vai opasvideosta, Laine sanoo.

"Kun kaksi kerronnan tapaa sekoittuu yhdeksi mössöksi, molemmat lajityypit saattavat jäädä katsojalta huomaamatta ja samalla tärkeät mediakriittiset kysymykset kysymättä."

Laineen mukaan eri kerronnan tapoja tarkasteltaessa mediakriittisen katsojan täytyy kiinnittää huomiota eri asioihin.

Esimerkiksi itsestä kertoessa katsoja arvioi, onko videolla esitetty tapahtuma uskottava. Opastavan videon kohdalla katsojan taas tulisi arvioida, millä auktoriteetilla videontekijä neuvoo muita.

Laineen mukaan vloggaajilla ei ole asiantuntijan auktoriteettiä, vaan he näyttävät katsojan silmään oman menestyksensä luoneilta julkkiksilta.

"Heidän auktoriteettinsa rakentuu

47

gradu "We always want to hydrate before you caffinate" : kerronnan monitulkintaisuus, self-help ja minätekniikat YouTuben aamurutiinivideoissa Mitkä on mitat? 121 sivua.

Missä kulutit penkkiä? Tietopinnin mikroluokassa, kotona ja Pariisissa, jossa olin harjoittelussa.

Innostuitko asiasta vai jäikö traumoja? Innostuin tutkimisesta todella paljon, mutta Youtube-videot alkavat tulemaan korvista ulos.

niin sanotulle self-made-man-narratiiville. Kyseessä on eräänlainen ryysyistä rikkauksiin -tarinamalli."

Laine käsittelee gradussaan myös kaupallisuutta. Hän havaitsi, että aamurutiinivideot sisältävät "geneeristä mainospuhetta", joka vie kerrontaa yhä kauemmas omakohtaisuudesta.

"Niissä käytetään geneeristä you-puhuttelua ja muusta kielenkäytöstä poikkeavaa tieteellistä tai näennäistieteellistä kieltä tarkoituksena markkinoida jotakin tuotetta. Kun yhtäkkiä aletaan puhua parabeenittomista hoitoaineista, jotka vahvistavat ylikäsiteltyjä hiuksia, kyse on mainospuheesta."

Gradu valmistui, mutta videoiden tarkoitusperä jäi Laineelle hämäräksi.

"Kerronnan monitulkintaisuus saattaisi viitata siihen, että videoiden tekijät eivät ole itsekään tietoisia, mitä he haluavat videoillaan sanoa", Laine kertoo.

AVIISI 9/2018 Tampereen paras ylioppilaslehti

Ilmassa on uudenlaista yhteisöllisyyttä.

Kun Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen yliopisto yhdistyvät vuoden 2019 alussa Tampereen yliopistoksi ja samalla yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun välinen yhteistyö tiivistyy, syntyy jotakin ainutlaatuista: korkeakouluyhteisö, joka tarjoaa enemmän mahdollisuuksia oppia, tutkia ja vaikuttaa. Tervetuloa mukaan yhteisöön! www.tuni.fi

Ihminen ratkaisee.

Tullikamarin Klubi: opiskelijan talo!

Näytä korttiasi, napsi etuja!

pe 14.12. Pakkahuone: MIKAEL GABRIEL, PASTORIPIKE.................26,50 e (E) la 15.12. klo 22 HUORA, klo 21 TRYER, klo 20 PAHA MAA, .................................................................dj Sara-Maaria, 14/12,50 e (E*) ke 19.12. Tummat Tunnit loves Klubi klo 23-05: dj Lipponen....2 e (ilm. klo 23-24) to 20.12. klo 21 WOLFHEART, klo 20 RED ARCHITECT dj Lars Bögel.....................................................................14/12,50 e (E*) pe 21.12. Tampere Drum & Bass Convention klo 22-05 dj:t Infekto, Wispy, Esc & guests..........................................................5 e Pakkahuone K18: MUSTASCH (SWE), SHIRAZ LANE .....................................................................................................38 e (E) la 22.12. klo 22 MARA BALLS, klo 21 PENNILESS.......................14/12,50 e (E*) ke 26.12. Tapaninpäivän disko klo 21-05: dj:t Sami & Antti...............................6 e to 27.12. RnBlicious 23-05: dj:t Sara-Maaria & C-Flava...2 e (ilmainen klo 23-24) pe 28.12. klo 22 MORTIIS (NOR), Rokko- dj:t..................................24/20,50 e (E*) la 29.12. Punk Rock Xmas: klo 22 ANGELIC UPSTARTS (UK), klo 21 DONNA AND THE DYNAMITERS, klo 20 0 0 0, dj Willy................22/20,50 e (E*) ma 31.12. HTDJ! NYE-special klo 22-05............................6 e (ilmainen klo 22-23)

48